Tänään 8-6 tulee kuluneeksi tasavuosia viikinkiajan alkuna pidetystä Lindisfarnen luostarin ryöstöstä vuonna 793. Tanskalaisten viikinkien hyökätessä Lindisfarnen luostariin se oli Britannian vauraimpia ja tärkeimpiä uskonnollisia keskuksia.
Lindisfarne eli Holy Island on saari Englannin koillisrannikolla. Se on yhdistetty pengertiellä Northumberlandiin, jonka rannikolle sieltä on matkaa kolme kilometriä.
Rautakautinen aarre Sysmän Voipaalasta Kuva: Museovirasto (Bäckman) (1992)
Viikinkiaika on Pohjoismaiden esihistoriaan liittyvä ajanjakso, jota leimasivat viikinkien ryöstöretket ja valloitukset. Viikinkiretkien lähtölaukauksena on usein pidetty Lindisfarnen luostarin ryöstöä vuonna 793 ja joutsenlauluna vuonna 1066 käytyä Stamfordin sillan taistelua.
Kun nämä vuosiluvut on muutettu pyöreiksi luvuiksi, on saatu ajoitus 800–1050.
Todellisuudessa on tietysti harhaanjohtavaa ajoittaa viikinkiajan
kaltaista aikakautta vuoden tai edes vuosikymmenen tarkkuudella.
Lindisfarnen linna.
Irlantilainen Pyhä Aidan perusti Lindisfarnen munkkiluostarin vuonna 635. Hän myös toimi Lindisfarnen ensimmäisenä piispana 635–651. Viikinkien hyökkäystä saarelle 8. kesäkuuta 793 pidetään viikinkiajan alkuna.
Dirhemi
Suomessa viikinkiaika oli rautakauden jakso, joka seurasi merovingiaikaa ja edelsi ristiretkiaikaa. Aurajokilaakso oli tärkeä viikinkiajan kauppapaikka ja meillä viikinkiaika sijoitetaan vuosiin 800-1050.
Monet arkeologit ovat kuitenkin
alkaneet suosia viikinkiajan takarajana vuotta 1025. Jälkimmäinen
vuosiluku ajoittanee tarkemmin ajankohdan, jona ristiretkiaikaiset
korutyypit tulivat käyttöön.
Viikinkien asuttamat alueet sekä retket.
Viikinkien idäntien myötä myös täällä nautittiin kaupankäynnin iloista ja vaaroista. Ruotsin alueen asukkaat, kuten göötalaiset ja svealaiset, tekivät sota- ja verotusretkiä Itämeren rannikkoseuduille ehkä jo 500-luvulla.
Heidän kulkunsa suuntasi Itämeren yli ja Venäjälle kahta isoa jokea
seuraten. Kaupparetkille skandinaaveja veti erityisesti hopea, jota
saatiin islamilaisen maailman hopeakaivoksista.
Kaupankäynnin vilkastuminen: Skandinaviassa syntyi 700-luvulla kaupunkeja, kuten Birka Keski-Ruotsissa. Useimmat näistä muinaiskaupungeista autioituivat 900-luvulla. 900-luvun lopulla oli uusien kaupunkien perustamisaalto (esim. Lund ja Sigtuna). Nämä kuninkaanvallan ja kirkon tukikohdiksi perustetut kaupungit ovat säilyneet nykypäivään saakka.
Liikehdintä Venäjän jokireiteillä: Skandinaaveja oli Laatokan ympäristössä jo 700-luvulla. 800-luvulta on tietoja skandinaaveista Bysantin keisarikunnassa.
Skandinaavista uudisasutusta ja valloituksia Venäjän jokireittien
varsilla. Viikinkien vilkas idänkauppa hiipui 900-luvun lopulla, mutta
tiiviit suhteet Ruotsin ja venäläisten ruhtinaskuntien välillä säilyivät
tämän jälkeenkin.
Kaikki
tämä heijastui myös Aurajokilaaksoon ja esim. vuoteen 1030 ajoitettu
viikinkiaikainen kalmisto nykyisen Turun ylioppilaskylän kohdalla kertoo
jo melkoisesta vauraudesta. Vainajia on haudattu tänne
juhlavarusteineen ja pronssikoruineen. Runsas polttokalmisto tuolta
ajalta sijaitsee myös Ravattulan Muikunvuorella.
Ravattulan Muikunsaari muodostui kivikautisine asutuksineen saareksi
joskus vuoden 1700 eaa tienoilla ja vuoden 1300 eaa kohdalla
pronssikauden merenpinta peitti nykyisen Turun maapohjan noin 20 metrin
syvyyteen. Liedon Kotokallion luokse asutusta syntyi vuoden 1200 eaa
kieppeillä, hylkeen ollessa tärkeä pyyntieläin.
Viikinkiajan dzauna kuurilaisittain.
Ajanlaskun
alkaessa vesimassaa Turun yllä oli vielä 10 metriä ja kun Ravattulan
Muikunvuorella harjoitettiin vuonna 550 jo vainaja- ja
hedelmällisyyskulttia, syntyi rautakauden asutusta myös Kaarinan
Ristimäkeen ja vähän myöhemmin Kuralan Kylämäkeen. Vuoden 900 paikkeilla
Aurajokilaakso oli jo tärkeä viikinkiajan kauppapaikka ja Samppalinna
ja Vartiovuori palvelivat pian alueen puolustustehtävissä.
Korppolaismäki oli Vartiovuoren ohella alueen ensimmäisiä merestä
nousseita saaria ja niille myös poikettiin esihistoriallisella ajalla.
Suurilla kukkuloilla myös palvottiin suuria jumalia.
Pronssi- ja rautakauden hautalöydöt vaatemuodin mallina.
Esiroomalaisella
rautakaudella vuosina 50-200 jaa pääpalvonnan kohteena oli jumalista
Ul, kansainvaellusaikana 400-700 Frö sekä vuosina 400-600 aar Tyr,
merovinkiaikana 600-800 Odin ja viimeinen viikinkiaikana 750-1050 jaa
Ukkosen jumala Tor eli Taara.
Kokko, kotka, lohikäärme oli myös viikinkien palvonnan kohde ja
viikinkiveneiden näyttävä keulakoriste. Niinpä Kokkotulet esim. Turun
Linnasmäellä ja Vartiovuorenmäellä, Liedon Vanhalinnassa ja Rikalassa
tai Helsingin Roihuvuorella kertoivat Kokkoveneiden liikkeistä.
Syntyi
muinaistulien ketju, joka varoitti vihollisen liikkeistä, mutta kertoi
myös kaupankäynnin mahdollisuuksista. Vartiotulien järjestelmän myötä
ehdittiin siirtyä turvaan linnavuorien suojaan, kuten esim. saaristossa
Nauvon Kasabergille.
Syntyi myös rauhanomaisia kauppapaikkoja, kuten
esim. Satavan Samppa tai Samppalinnan paaluvarustus. Valkoinen kilpi oli
viikinkien rauhanomaisen lähestymisen merkki ja Turun Samppalinnan
paaluvarustuksen tunnus. Täällä paloivat Muinaistulien Yön viestitulet
myös rauhanomaisissa merkeissä.
Samppalinna
on sijainnut tuossa Vartiovuoren matalammalla jatkolla, jota sanotaan
Samppalinnan vuoreksi. Tarkkaan katsoen muinaisesta linnoituksesta
siellä on vieläkin joitakin kivilaitteita jäljellä. Jokivarsilinnoitus
kuuluu Kaarinan Rätiälään eli Sotalaisten kylään.
Samppalinnan paaluvarustus sinänsä ansaitsisi ilman muuta uuden tutkimuksen ja ainakin muistolaatan osakseen. Arkeologian oppi-isä J.R.Aspelin kertoi luennollaan vuonna 1885 asiasta seuraavaa:
"Maineikkain on Samppalinna, jonka paikalle höyrylaivasillan kohdalle kauppaneuvos Rettig rakensi tunnetun ravintolansa vuonna 1865. Linna on ollut siinä Vartiovuoren matalammalla jatkolla, jota sanotaan Samppalinnan vuoreksi. Muinoisesta linnoituksesta on vielä mahtavia kivilaitteita jälellä ..."
Sampo, sammas oli pylväs,
kauppapaikan merkki, kauppaoikeuden valta- ja oikeussymboli kuin jokin
obeliski tai toteemi. Kun Turun nimeä etsitään kauppapaikan ja torin
käsitteestä, johtavat jäljet siis vielä senkin yli Ukkosen jumalaan
(Tor, Tuuri, Turisas) ja suojaan, turvapaikkaan. Agricolan kielessä
turva oli turua.
Varhais-Turku sai samalta alueelta hiljattain uutta valaistusta, kun Kaarinan Ravattulan
kaivauksissa Ristimäeltä löytyi Aurajoen rannan tuntumasta Suomen vanhimman
kirkon perustukset, jotka ajoitettiin 1100-luvulle.
Ahvenanmaalta on puolestaan löytynyt viitteitä viikinkieliitistä. Arkeologi Kristin
Ilveksen tutkimukset viittaavat siihen, että Saltvikissä, Kvarnbon
kylässä olisi oleskellut rautakaudella viikinkien yläluokkaa.
Ahvenanmaan
museotoimistossa työskentelevä Ilves on tutkinut 1970-luvulla otetusta
ilmavalokuvasta havaittua isoa, 40 x 12 metrin kokoista rakennusta ja
siitä löydettyjä pronssi- ja hopeakoruja. Rakennuksen suuri koko viittaa
halliin, jota käytettiin viikinkiyhteisön eliitin kokoontumisiin.
Riimukivi U 1011 Uppsalan yliopiston puistossa.
Riimukivissä on useita merkintöjä Suomessa surmansa saaneista
henkilöistä. Ruotsin Gävlessä sijaitseva riimukivi GS 13 kertoo
Egil-nimisen henkilön kuolleen Hämeeseen tehdyllä ryöstöretkellä joskus
1000-luvun alussa. Retkeä johti Freygeirr-niminen päällikkö. Riimukiven
tekstin mukaan sen pystytti Egilin muistoksi hänen veljensä Brúsi.
Myös
riimukivi G 319 on pystytetty Suomessa 1200-luvun alussa kuolleen
Auðvaldr-nimisen henkilön muistoksi. Ruotsin Söderby-Karlin
kirkossa sijaineen, mutta myöhemmin kadonneen, riimukiven U 582
pystyttivät Bjôrn ja Ígulfríðr heidän Suomessa surmansa saaneen poikansa
Ótryggrin muistolle.
Ahvenanmaan arvokkaat esineet kertovat myös kantajiensa korkeasta asemasta. Korujen ikä
on ajoitettu vuosille 500–1000. Vastaavanlaisia
rakennuksia on löydetty muun muassa Ruotsin Mälarista, jossa sijaitsee
viikinkiajan tärkeä kauppapaikka Birka. Ahvenanmaalta tai Itämeren
itäosista sellaisia ei ole aiemmin löydetty.
Enimmät esihistorialliset rahalöydöt Suomessa ovat viikinkinki- ja ristiretkien ajalta ja viikingeiltä ovat peräisin myös suomen kielen sanat "rikkoa rahaa" ja "pankki". Sopiva raha piti murtaa isommasta laatasta ja pankki taas oli alunperin viikinkiveneen penkki, jonne soturi saaliinsa reissulla säilöi.
Korppolaismäen rinteeltä löydettiin vuonna 1884 kätkö, jossa oli hopeinen rengaskoristeinen kaarisolki ja hopeinen rannerengas sekä kaksi keihäänkärkeä polttohautauksen jäljiltä. Tyypiltään itäbalttilainen solki ajoitettiin vuoden 500 jaa paikkeille.
Kuva: The British Museum 23.2.2014 / Simo Tuomola. Turun löydös on kutakuinkin identtinen.
Kyseessä oli ilmeisesti Turun seudulle saapuneen kauppiaan tai metsästäjän viimeinen leposija. Kauppaa täällä on siis käyty iät ja ajat ja tavaravirta on kiehtonut myös rosvoja.
Viikinkien Turussa
8-6 2017
Simo Tuomola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti