Ruotsin kuningas Kustaa III.
Liikkalan sotaleiristä Ruotsin armeijan upseerit lähettivät 9. elokuuta 1788 Venäjän keisarinnalle Katariina II:lle ns. Liikkalan nootin. Kirjeessä upseerit kertoivat huomanneensa, että aloitettu sota on Ruotsin kannalta oikeudeton.
Kirjoittajat toivoivat Ruotsin ja Venäjän naapurisopua ja esittivät, että tämän edistämiseksi Venäjä luovuttaisi Ruotsille Turun rauhassa 1743 saamansa ns. Vanhan Suomen alueen eli Kaakkois-Suomen. Rauhantahtoaan vakuuttaakseen upseerit olivat jo vetäneet joukkonsa Ruotsin puolelle rajaa.
Liikkalan nootin allekirjoittivat: kenraalimajuri Carl Gustaf Armfelt, eversti Sebastian von Otter, eversti Johan Henrik Hästesko, kevyen jalkaväen pataljoonan päällikkö Per af Enehjelm, everstiluutnantti Otto Klingspor, yliadjutantti Karl Henrik Klick ja ratsuväen päällikkö Gustaf von Kothen. Kirjettä lähti viemään keisarinnalle majuri Johan Anders Jägerhorn, jota pidetään koko suunnitelman isänä.
Johan Henrik Hästesko.
Johan Henrik Hästesko af Målagård (24. helmikuuta 1741 Mikkeli – 8. syyskuuta 1790 Tukholma) oli suomalainen sotilas ja Ruotsin armeijan upseeri, joka osallistui Kustaa III:n sodan aikaiseen upseerikapinaan ja joka tästä syystä teloitettiin.
Sodan alettua heinäkuussa 1788 Hästesko komensi Turun läänin jalkaväkirykmenttiä, joka eteni rajana olleelta Kymijoelta kohti Haminaa aina Husulaan saakka. Kuningas Kustaa III kulki joukkojensa mukana.
Husulassa 31. heinäkuuta 1788 Hästesko ja Porin rykmentin komentaja Sebastian von Otter pyysivät kuningasta vetämään joukot omalle puolelle valtakunnan rajaa. Kuningas piti joukoille puhuttelun ja kysyi, ovatko ne valmiit seuraamaan häntä.
Hästeskon yllyttämät Turunläänin jalkaväkirykmentin miehet vaikenivat, ja kuningas jäi vaille joukkojen tukea. Kun Hästesko ja von Otter uudestaan pyysivät kuningasta vetäytymään, tämä luopui Haminan valtauksesta ja joukot lähtivät perääntymään kohti rajaa.
Hästesko pidätettiin 1789 osallisuudesta kapinaan. Hänet siirrettiin Tukholmaan sotaylioikeuden tuomittavaksi. Hästesko tuomittiin kuolemaan huhtikuussa 1790, ja hänet mestattiin 8. syyskuuta 1790 Tukholman Ladugårdslandstorgetilla.
Ruotsin ja Venäjän sota alkoi heinäkuun alussa 1788. Elokuussa Kustaa III:n joukot piirittivät Savonlinnassa Olavinlinnaa, ja ennen sotaa Kymijoelle ryhmittynyt armeija oli edennyt Haminan lähistölle. Upseereiden vastahakoisuus ja tyytymättömyys – lähes avoin kapina – sekä kuninkaan päättämättömyys johtivat siihen, että Kustaa III luopui hyökkäyksestä Haminaan. Ruotsin armeijan pääjoukko lähti vetäytymään huonossa järjestyksessä kohti vanhaa rajaa.
Anjalan liittokirjan allekirjoituksia.
Kuningas Kustaa III sai tietää Liikkalan kirjeestä heti tuoreeltaan. Hän vaati komentaja C. G. Armfeltia kirjoittamaan kuninkaalleen uskollisuudenvalan ja keräämään siihen upseereiltaan allekirjoituksen, jolla nämä lupaavat taistella vaikka viimeiseen mieheen. Valakirja syntyi, mutta se ei ollut aivan kuninkaan toivoma.
Niin sanotussa Anjalan liittokirjassa 12. elokuuta 1788 113 upseeria kyllä vakuuttaa uskollisuuttaan, mutta he myös puolustavat niin sanottuja Liikkalan miehiä, pitävät sotaa Ruotsin hyökkäyssotana, arvioivat sotilaallisen tilanteen toivottomaksi ja vaativat muun muassa rauhaa, valtiopäivien koollekutsumista ja armeijan kotiuttamista.
Kirjeessä allekirjoittajat kertovat kääntyneensä rauhan asiassa Katariina II:n puoleen. Jos tämä ei suostuisi kunnialliseen rauhaan, upseerit lupasivat puolustaa valtakunnan rajaa viimeiseen veripisaraan.
Anjalan liitto oli Ruotsin armeijan upseerien Liikkalan nootista alkunsa saanut kapina kuningas Kustaa III:ta vastaan Kustaan sodan aikana.
Katariina II, myöhemmin Katariina II Suuri, (ven. Екатерина II Великая, Jekaterina II Velikaja, 2. toukokuuta 1729 Stettin – 17. marraskuuta (J: 6. marraskuuta) 1796 Pietari) oli Venäjän keisarinna 1762–1796, Romanov-sukua avioliiton kautta.
Katariina joutui sotaan myös serkkunsa, Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n kanssa. Kustaan joukot hyödynsivät Venäjä-Turkki sotatilaa saadakseen hyvitystä Ruotsin ja Suomen aiemmille aluemenetyksille. Suomalaisten upseerien muodostama Anjalan liitto lähetti Katariinalle kirjeen, jossa toivottiin pikaista rauhaa ja todettiin Ruotsin kuninkaan käynnistämän sodan aiheettomaksi.
Jo edellisessä sodassa kolmikolkkahattujen sotaherrat kääntyivät sodan ollessa uhkaavassa vaiheessa keisarinna Elisabetin puoleen välirauhan pidentämiseksi. Elisabet antoikin manifestin 18. maaliskuuta 1742, valittaen sotaa ja moittien sen aloittanutta Ruotsin hallitusta. Suomalaisille hän lupasi sovintoa ja ystävyyttä, jos kansa ei auttaisi Ruotsin armeijaa. Muussa tapauksessa Venäjä hävittäisi maan tulella ja miekan terällä.
With Fire and Fury.
Julistus sisälsi myös kuuluisan lupauksen, että jos suomalaiset haluavat erota Ruotsin valtakunnasta ja
ylös asettavat yhden oman vapan Hallituxen,
keisarinna tahtoo
häidän oman toivåns ja anomuxens jälcken caickissa tiloissa osotta heille yhden uskollisen avun.
Turun rauhan asiakirja vuodelta 1743. TMM/RA/Kurt Eriksson. Löytyy Tukholmasta.
Näillä sanoilla Suomi olisi voinut tulla itsenäiseksi valtioksi jo Turun rauhassa 1743.
Tuolloin Ruotsin sotaherrojen Buddenbrock ja Lewenhaupt päät putosivat mestauspölkyllä Tukholmassa ennen rauhatekoa ja kansa sai muutakin hupia kun Pikkuvihan pyörteissä varakkaan turkulaisen liikemiehen Carl Merthenin tytär Eva valloitti venäläisten skottikenraali James Keithin sydämen, nousten Suomen epäviralliseksi herttuattareksi.
Rauhassa Turussa
9-8 2017
Simo Tuomola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti