lauantai 24. heinäkuuta 2010

Syntikivi

Tänään 25-7 vietämme Jaakon nimipäivää ja
Suomalaisen perinteen mukaan 25. heinäkuuta ”Jaakko heittää kylmän kiven veteen” (Jaakon nimipäivä). Jaakon päivää on kutsuttu myös ukkosen päiväksi.

Ukkosen päivä on vanha nimitys suomalaisen kalenterin Jaakon päivälle eli 25. heinäkuuta. Ukkosen päivänä ei saanut metelöidä, jotta ukkonen ei suuttuisi ja pilaisi satoa. Ukkosen päivän aikoihin saatettiin aloittaa sadonkorjuu, mutta itse ukkosen päivänä ei saanut työskennellä.

Uskomus Jaakosta ja kylmästä kivestä on syntynyt juliaanisen kalenterin aikana, josta luovuttiin Ruotsissa ja Suomessa vuonna 1753. Luonnon kannalta nykyisessä kalenterissa Jaakonpäivää vastaa Salmenpäivä 5. elokuuta, ja juuri siihen aikaan järvivedet alkavat Suomen ympäristökeskuksen tilastojen mukaan keskimäärin kylmetä. Jaakonpäivästä alkaa vanhan käsityksen mukaan syyskesä.

Syntikivi

Tänään 25-7 Jaakko siis heittää nimipäivänsä kunniaksi sen kuuluisan kylmän kiven vesiä viilentämään. Vanhassa kalenterissa kivi heitettiin vasta 5. elokuuta. Päivä on myös Ukkosen päivä, jolloin ei saa liikoja metelöidä, jottei ukkonen satoa pilaisi. Jo Inkavaltion aikaan vietettiin tässä kohtaa Ilyap'n juhlaa ukkosen, salaman ja sään jumalan kunniaksi tai peloksi.

Vanha kalenteri vuosimallia 1900 kertoo myös näin: Jalot sulhot Jaakoppina, pääpukarit Pärttylinä, päiwänä Pärttylin perästä liikkuwat likaiset sulhot.

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/c/c9/Albrecht_D%C3%BCrer_008.jpg

Jaakob vanhempi eli Jaakob Sebedeuksen poika, suomeksi usein Pyhä Jaakko, oli Uuden Testamentin mukaan yksi Jeesuksen opetuslapsista ja apostoleista. Apostolien tekojen mukaan Herodes Agrippa mestautti Jaakobin, joka täten ensimmäisenä apostoleista kärsi marttyyrikuoleman.

Katolisen kirkon piirissä vietetään tänään siis Espanjan suojeluspyhimyksen Jaakob Vanhemman muistopäivää. Jaakob Sebedeuksen poika eli Pyhä Jaakko oli yksi opetuslapsista ja apostoleista. Hän kuoli ensimmäisenä apostolimarttyyrinä Jerusalemissa vuonna 44 kuningas Herodes Agrippan mestauttamana.

Espanjaan Santiago de Compostellaan Pyhän Jaakobin hautapaikalle on vaellettu kaikkialta Euroopasta jo 800-luvulta lähtien ja se on edelleen yksi maailman suosituimmista pyhiinvaelluskohteista.

Itse asiassa juuri tähän pyhiinvaellukseen liittyy alunperin myös tuo kylmän kiven heittäminen. Kivi symboloi syntitaakkaa ja se heitetään pois synneistä vapautumisen merkiksi. Onnistuneen matkan jälkeen pyhiinvaeltajat kiinnittävät viittaansa simpukan, joka on säilynyt Pyhän Jaakobin tien kulkijan tunnuksena näihin päiviin saakka.



P. Jaakobin harmaakivikirkko on rakennettu 1300- tai 1400- luvulla. 1490-luvulla rakentammista on jatkettu. Kalkkimaalauksia 1500-luvun alusta.


Rymättylän kirkko on omistettu Pyhälle Jaakobille. Toinen Jaakobille omistettu keskiaikainen kirkko on Rengon kirkko. Jaakob vanhempi eli Jaakob Sebedeuksen poika oli Jeesuksen opetuslapsi. Perimätiedon mukaan hän saarnasi evankeliumia Espanjassa asti. Kärsittyään marttyyrikuoleman jo vuonna 44 hänet haudattiin Espanjaan, Santiago de Compostellaan. Hänen haudastaan muodostui tärkeä pyhiinvaelluskohde, jollainen Santiago on tänäkin päivänä.

Suomessa tuon reitin yhtenä välietappina toimii Rymättylän kirkko, jonka nimikkopyhimys Pyhä Jaakko on. Kivikirkko on luultavammin rakennettu 1400-luvun lopulla ja sen yhdeksästä säilyneestä keskiaikaisesta puuveistoksesta kaksi esittää Pyhää Jaakobia. Katolisella keskiajalla siellä pidettiin Jaakon päivänä Jaakon messu.


Messuillaan
Turussa 25-7-2010
Simo Tuomola

Ei kommentteja: