lauantai 27. elokuuta 2011

Muinaistulet

Muinaistulien Yö

Muinaistulien Yö

Tänään 27-8 vietetään Suomessa ja varsinkin Turun saaristossa Muinaistulien Yötä ja Venetsialaiset-lyhtyjuhlaa. Tässä mietteitä Muinaistulien historiallisesta taustasta:


Simo Tuomola - matkaoppaanne menneisyyteen:

Muinaistulien Yö

Nyt vietettävä Muinaistulien Yö pitää sisällään useita eri aineksia historiasta, mm. vainovalkeat, uhritulet, merkkitulet ja majakkajärjestelmän. Muinaistulien Yössä juhlitaan kesän päättymistä ja syksyn alkua, mutta kunnioitetaan myös entisaikojen merenkulkua.

Uhritulia poltettiin mm. keskitalven Yön juhlassa, tammikuun puolenvälin jälkeisessä täydenkuun juhlassa, Aurinkojumalan syntymäpäivänä; uhreina ihmisiä ja eläimiä. Meillä pakana-ajan tulista ovat jäljellä muistoina keskikesän kunniaksi poltettavat juhannuskokot ja osassa maata pääsiäistulet. Ja vuoden pimeimpänä aikana paukkuvat Uudenvuoden ilotulitteet, joilla karkotettiin pahoja henkiä.

Koko saariston kattavista kokkotulista rakentui tuon ajan mittava viestintäväline, jolla kerrottiin vihollisen tai kauppalaivan liikkeistä. Tuli- ja savumerkein varoitettiin väestöä uhkaavista vaaroista ja mantereella Linnavuorilla oli keskeinen rooli viestintäketjussa. Varsinais-Suomessa oli ainakin 22 muinaislinnaa, kuten Turun Linnasmäki, Rikalan Linnavuori, Liedon Vanhalinna ja Kaskalan Linnamäki.



Turun Linnasmäen muurin kiviperustaa.

Linnavuori on arkeologinen termi, joka tarkoittaa korkean ja jyrkkärinteisen mäen tai harjun päälle rakennettua muinaista puolustusvarustusta. Toinen nimitys on mäkilinna. Käytännössä myös käsitettä muinaislinna käytetään useimmiten linnavuorta tarkoittavana.

Suomessa linnavuoria käytettiin rautakaudella, varsinkin ristiretkiajalla (noin 1050–1150/1300 jaa.), ja keskiajallakin. Myös pronssikautisista linnavuorista on muutamia viitteitä.

Linnavuoret tunnistaa parhaiten kivisistä valleista, jotka ovat ilmeisesti toimineet puisten rintavarustusten perustuksina. Usein linnavuoret ovat luultavasti olleet nopeasti rakennettuja, tilapäisiä varustuksia. Joskus linnavuorella saattoi olla pysyväkin miehitys.

Yhteensä varmoja tai todennäköisiä linnavuoria tunnetaan Suomessa noin 90 kappaletta. Näiden lisäksi tunnetaan lukuisia kohteita, joiden nimi tai joihin liittyvä perimätieto viittaa mäkilinnaan, vaikka niiltä ei tunneta varustusten jäänteitä.

Kaasavuoret

Tulia paloi myös mm. Turun Vartiovuorella, Hirvensalon Kaasavuorella, Kulhon Linnavuorella, Orikedolla Prusin Linnasmäellä, Takakirveellä Valkiasvuorella ja Kohmon Vainuvuorella.
Saaristossa Kaasat olivat muinaisia merimerkkejä, puu- ja kiviröykkiöitä, joiden päällä poltettiin tulta vihollislaivastosta varoitettaessa. Vartiotuliksi tarkoitettuja sytyttämättömiä kokkoja sanottiin kaasoiksi ja ne olivat jo sinänsä maamerkkeinä merenkulkua helpottavia rakennelmia. Niiden pohjalle kehittyi myöhemmin majakkajärjestelmä.

Kaasat olivat muinaisia merimerkkejä, joita käytettiin Perämeren rannikoilla. Kaasat oli koottu kivistä tai puusta, ja ulkonäöltään ne muistuttivat sytyttämätöntä riu'uista koottua nuotiota tai kokkoa. Jotkut kaasat olivat opasteita merenkäyntiä varten, toiset merkitsivät hyvää verkonlaskupaikkaa. Joskus kaasa oli tai kaasan päällä oli vihollisesta varoittava nuotio. Sana kaasa on tullut sanasta kasa eli röykkiö.

Suomen rannikon kaasat oli merkitty merenkulkuoppaisiin ja oppaissa oli selostettu, kuinka niitä tuli lähestyä ja kuinka ne tuli ohittaa. 1800-luvun loppuun mennessä kaasat kuitenkin olivat menettäneet merkityksensä majakoiden ja tunnusmajakoiden yleistyttyä.




Kukkuloiden laeilla roihuvia vartiotulia. Puupiirros Olaus Magnuksen vuonna 1555 ilmestyneestä kirjasta "Pohjoisten kansojen historia.

Muinaistulien järjestelmä ulottui Birkasta ja Sigtunasta, Ruotsin Mälarilta Turun saariston kautta mantereelle ja tällainen koko rannikon kattava tulitiedotusjärjestelmä oli käytössä rautakaudelta aina 1700-luvulle saakka. Kyse oli kaupparetkistä ja ryöstöretkistä ja saaliina mm. himoittu Kaspian hopea.

Birka (Loudspeaker.svg kuuntele ääntämys?) tai Birca oli viikinkiajan huomattava kaupunki ja kauppapaikka Ruotsissa. Birkan alkuperäinen nimi on luultavasti ollut Bierkø tai Bjärkö. Birkaa pidetään Ruotsin ensimmäisenä kaupunkina. Se sijaitsi Mälarin rannoilla, nykyisen Björkön saarella Ekerön kunnassa. Birka ja Hovgården kuuluvat UNESCOn maailmanperintöluetteloon.

Birkassa on asunut enimmillään ehkä noin 700–1 000 ihmistä. Alueelta on löydetty noin 3 000 hautaa ja jäänteitä hirsiasumuksista. Birka oli aikoinaan Pohjois-Euroopan tärkeimpiä markkinapaikkoja. Kaupunkiin saapui tavaroita kaukaa idästä ja islamilaisesta maailmasta. Birka oli myös varhainen kristinuskon keskus. "Pohjolan apostoli" Ansgar saapui avustajansa Witmarin kanssa Birkaan 829. Kaupunkiin perustettiin 831 pieni seurakunta, jota pidetään Ruotsin ensimmäisenä.



Arkeologisia kaivauksia Birkassa.

Birka kukoisti 700–900-luvuilla. Kaupunki autioitui 900-luvun lopulla, kun viikinkien idänkauppa hiipui. Mälarin alueelle syntyi uusi kaupunki, Sigtuna, mutta on epäselvää, oliko tämä Birkan aseman perinyt kauppakaupunki vai pikemminkin poliittinen ja kirkollinen keskus.



Rautakauden katsotaan alkaneen Suomessa noin 500 eaa ja tuolloin nykyinen Turun alue oli vielä saaristoa ja Aurajoki laski mereen jossain Halisten kohdalla. Jääkausihan loppui Turun alueelta vuoden 8000 eaa tienoilla ja kun Nunnavuoren Pirunpelto edusti vuonna 5600 eaa alueella kivikauden rantaviivaa meren aaltoillessa sen edessä, oli nykyisen Turun maapohja 58 metrin syvyydessä aaltojen alla.

Kun kivikauden asutusta syntyi Maarian Jäkärlän alueelle 4000 eaa, kohosivat ensimmäiset kalliosaarekkeet merestä nykyisen Turun alueella. Vuonna 3500 eaa Vartiovuorenmäki kohosi jo 8 metrin korkeuteen kivikautisen Litorinameren pinnasta, nykyisen Turun maapohjan ollessa 42 metrin syvyydessä.


Turkuseuran pystyttämät kyltit Vartiovuorella kertovat esim. missä merenpinta on sijainnut 2000 eaa.

Ravattulan Muikunsaari muodostui kivikautisine asutuksineen saareksi joskus vuoden 1700 eaa tienoilla ja vuoden 1300 eaa kohdalla pronssikauden merenpinta peitti nykyisen Turun maapohjan noin 20 metrin syvyyteen. Liedon Kotokallion luokse asutusta syntyi vuoden 1200 eaa kieppeillä, hylkeen ollessa tärkeä pyyntieläin.

Ajanlaskun alkaessa vesimassaa Turun yllä oli vielä 10 metriä ja kun Ravattulan Muikunvuorella harjoitettiin vuonna 550 jo vainaja- ja hedelmällisyyskulttia, syntyi rautakauden asutusta myös Kaarinan Ristimäkeen ja vähän myöhemmin Kuralan Kylämäkeen. Vuoden 900 paikkeilla Aurajokilaakso oli jo tärkeä viikinkiajan kauppapaikka ja Samppalinna ja Vartiovuori palvelivat pian alueen puolustustehtävissä.


Ul, Frö, Tyr, Odin, Tor

Korppolaismäki oli Vartiovuoren ohella alueen ensimmäisiä merestä nousseita saaria ja niille myös poikettiin esihistoriallisella ajalla. Suurilla kukkuloilla myös palvottiin suuria jumalia.
Esiroomalaisella rautakaudella vuosina 50-200 jKr pääpalvonnan kohteena oli jumalista Ul, kansainvaellusaikana 400-700 Frö sekä vuosina 400-600 jKr Tyr, merovinkiaikana 600-800 Odin ja viimeinen viikinkiaikana 750-1050 jKr Ukkosen jumala Tor eli Taara.

Thor (myös Tor, Thorr, Thór tai Þórr) oli skandinaavisessa mytologiassa ukkosen jumala. Koska hän suojeli maanviljelijöitä tarujen jättiläisiltä, hän oli kansan keskuudessa hyvin suosittu jumala. Thor oli myös viikinkien suosituimpia jumalia ja monet viikingit käyttivät kaulakorua, johon oli kuvattu Thorin käyttämä Mjölner-vasara.

Freyr


Viikon neljäs päivä torstai on nimetty Thorin mukaan.


"Freyja on tärkein jumalattarista", totesi Snorri Sturluson, islantilais-skandinaaviseen perinteen tärkein muistiinkirjoittaja ja systematisoija. Hyndluljod-runossa hänet kuvataan juoksemassa "ulkona yöllä kuin kiimainen vuohi pukin kanssa". Freyja makaa myös veljensä Freyrin, mikä suomalaisessa perinteessä toistuu Sampsan kohdalla


Arkeologisten löytöjen perusteella tutkija Eija Kivikoski esitti 1930-luvulla, että roomalaisella rautakaudella 50-400 jKr Aurajoen suulla olisi asunut goottilainen siirtokunta. Visigootithan asustivat nykyisen Espanjan alueella ja Itägootit Italiassa. Myöhemmässä tutkimuksessa alueen löydöt on yhdistetty Ruotsin Itä-Göötanmaalta saapuneeseen väestöön.


Visigootit (lat. Visigothi, Wisigothi, Vesi, Visi, Wesi, tai Wisi) eli länsigootit olivat pohjoisesta tullut germaanikansa, joka vuonna 375 lähti asuinsijoiltaan Tonavan yli Balkanille ja sieltä Kreikan kautta Alarikin johdolla Italiaan. He ryöstivät Rooman vuonna 410.

Yhtä kaikki goottien kieli on tuonut suomen kieleen mm. sellaiset sanat, kuin kartano, airot, ruhtinas, kuningas, aura (Aurajoki), olut, leipä ja äiti. Mutta gootit olivat myös vihollisia; gootin kielessä fin land tarkoittaa kieltämämme vihollismaa. Suomi oli Paholaisen tyyssija ja kieli paholaisen kieli gooteille, jotka pitivät hallussaan Skaran aluetta. Alkuperäiskielenä meillä oli lingua franca.

Lingua franca (suom. frankkien kieli[1]) eli sabir on alkujaan tarkoittanut Välimeren itärannikolla keskiajalla puhuttua monimuotoista kieltä, joka perustui myöhäiseen latinaan ja arabiaan ja sai vaikutteita muista Välimeren rannikon kielistä. Kielen nimi tulee arabien tavasta kutsua kaikkia länsieurooppalaisia "frankeiksi".


Korppolaismäen aarre

Korppolaismäen rinteeltä löydettiin vuonna 1884 kätkö, jossa oli hopeinen rengaskoristeinen kaarisolki ja hopeinen rannerengas sekä kaksi keihäänkärkeä polttohautauksen jäljiltä. Tyypiltään itäbalttilainen solki ajoitettiin vuoden 500 jKr paikkeille. Kyseessä oli ilmeisesti Turun seudulle saapuneen kauppiaan tai metsästäjän viimeinen leposija. Kauppaa täällä on siis käyty iät ja ajat ja tavaravirta on kiehtonut myös rosvoja.

Ja ainahan jokunen rosvo jäi myös kiinni. Turussa merirosvoja hirtettiin Kerttulinmäellä jo 1300-luvulla. Mutta merkkitulien järjestelmäkään ei aina toiminut toivotulla tavalla. Pahimmillaan se petti Turussa vuonna 1509, kun Tanskan kuninkaan Hansin merirosvojoukot hyökkäsivät yllättäen kaupunkiin pelätyn soturi Otto Rudin johdolla.

Otto Rud oli tanskalainen amiraali. Hänen johtamansa joukot ryöstivät Turun kaupungin vuonna 1509.

Ejbyn kalkki on keskiaikainen kalkki, joka kuuluu Turun tuomiokirkon kalustoon. Tanskalainen merirosvo, myöhempi amiraali Otto Rud ryösti kalkin muun ryöstösaaliin ohella vuonna 1509 Turkuun tekemällään ryöstöretkellä. Myöhemmin kalkki joutui Otto Rudin sisaren miehen omistaman Turebyn kartanon alaiseen Ejbyn kirkkoon. Kalkki palautettiin Turun tuomiokirkolle vuonna 1925.



Kuva Ejbyn kalkistaKuva Ejbyn pateenista
Ryöstetyt Ejbyn kalkki ja pateeni.

Murhaaminen ja ryöstely kesti viisi päivää. Ryöstetyksi tuli mm. Tuomiokirkko, silloinen Pyhän Henrikin kirkko. Piispanhiipan ja sauvan palauttamisesta rosvot vaativat 12000 markkaa, samoin kaupungin polttamatta jättämisestä. Jooseppi Pietarinpojan isännöimää Aniniemen linnaa Rud ei kuitenkaan pystynyt valloittamaan.




Pakolinnoja ja satamapaikkoja


Saaristoon syntyi isoille kalliosaarille myös hyvin puolustettavia pakolinnoja vihollisuuksien varalta. Yksi tällainen oli saariston kutakuinkin korkeimmalla kohdalla sijaitseva Nauvon Kassberget, joka toimi 7 pitäjän pakolinnana mm. 1500-luvulla Itämerta hallinneen tanskalaisen merirosvoamiraali Otto Rudin aikana.


Näkymä Kaasavuoren laelta.


Nauvon Kaasavuori kohoaa 64 metriä merenpinnan yläpuolelle, kun puolestaan Turun Hirvensalon korkeimpiin kohtiin lukeutuvan Maanpään Kaasavuoren hienot näköalat merelle ja lähisaariin tarjoava paljas laki kohoaa jyrkästi merestä 38,5 metrin korkeuteen.

Turvallisen kaupankäynnin takaamiseksi saaristoon syntyi myös puolueettomia satamapaikkoja, kylmiä kauppa-asemia. Yksi sellainen sijaitsi Satavan Sampassa, toinen Turun Samppalinnan juurella. Myöhemmin, kun ruotsalaiset kauppiaat eivät lain mukaan saaneet asettua 6 mailia lähemmäs Turkua, valikoitui ruotsalaisten satamasaareksi mm. Tunnehampn eli Tunnhamn Kemiönsaaren kupeella. Sittemmin myös Utön Fladan oli saariston tärkeimpiä satamapaikkoja.



Pyhä Olavi Överselön kirkon seinämaalauksessa.

Olavi Pyhä tai Pyhä Olavi eli Olavi Haraldinpoika (norj. Olav II Haraldsson den hellige, muinaisnorjaksi Oláfr hinn helgi, 9951030) oli Norjan kuningas 10151030. Olavi Pyhä on Norjan kansallispyhimys ja kaikkien ritareiden ja sotilaiden suojeluspyhimys.

Nuoruudessaan Olavi oli menestyksekäs viikinki. Hän osallistui viikinkiretkille muun muassa Itämerellä

Kun muinaistulien järjestelmä varoitti, väki siirtyi turvaan uhkan alta. Näin kävi mm. kun Norjan kuningas ja myöhempi kansallispyhimys Olavi Pyhä (995-1030) osallistui vuonna 1008 viikinkinä Suomeen suuntautuneelle ryöstöretkelle; merkkitulin varoitettu väki matkasi turvaan rannikolta sisämaahan, kuningas joutui väijytykseen, mutta onnistui pakenemaan.

Merimatkaa tehtiin tuolloin päivisin ja suotuisia tuulia odoteltiin sopivissa paikoissa. 1200-luvulta on säilynyt tanskalainen keskiajan merireitin kuvaus, matkaopas itineraario, jossa kuvataan kauppaveneille kahta soveliasta reittiä Arnholmista Ruotsista Hankoniemen kautta vallattuun Tallinnaan, Rääveliin. Toinen kulki avomerta suoraan itään, toinen Turun saariston suojassa Ahvenanmereltä reittiä Lemböle – Föglö – Kökar – Aspasund – Jurmo – Hiittinen – Örö – Hankoniemi – Russarö – Kumionpää – Jussarö ja siitä Rääveliin.


Viikinkilaiva Oslossa.

Tällä reitillä liikkui rikkauksia ja laivat olivat myös ryöstelylle alttiina. Viikinkiaikana tulilla myös harhautettiin veneitä kareille ja lain mukaan hylyt ja lasti kuuluivat löytäjille ja miehistön sai ottaa orjiksi. Vuonna 1271 rannikon asukkaiden rantaoikeutta pyrittiin rajoittamaan ja orjuus kiellettiin lailla Suomessa vuonna 1325.

Enimmät esihistorialliset rahalöydöt Suomessa ovat viikinkinki- ja ristiretkien ajalta ja viikingeiltä ovat peräisin myös suomen kielen sanat "rikkoa rahaa" ja "pankki". Sopiva raha piti murtaa isommasta laatasta ja pankki taas oli alunperin viikinkiveneen penkki, jonne soturi saaliinsa reissulla säilöi.

Noin vuonna 1000 kulkutaudit autioittivat alueita Birkassa ja Ahvenanmaalla ja merkkitulien ketju Mälarilta Suomeen katkesi. Ristiretkillä lähdettiin sitten paikkaamaan syntynyttä tilannetta. Tärkeä kaupankäynti Itämaa Suomeen oli turvattava. Myös Kaspian hopeavirta oli katkennut vuonna 965 ja Ingvar Kaukomieli lähti 1041 mittavan laivastonsa kanssa tutkimaan hopeareitin katkeamisen syytä, joukon jäädessä sille tielleen.

Ingvar Vittfarne seglade ca år 1030 från Sigtuna med ca 30 skepp och 500 man mot Särkland. (Särkland var vikingarnas namn på Sidenlandet. Området runt Kaspiska havet)

Tosin matkateko katkesi välillä myös luonnonvoimien tai niiden puutteen takia. Ja turistiahan on aina jymäytetty, vierasta narutettu sopivaa tuulta odotettaessa. 1200-luvulla Turun saaristossa liikkunut italialainen matkaaja kertoi, miten paikallinen väki täällä käytti taikakeinoja ja henget kiihdyttivät tuulta. Sitä myytiin matkaajalle naruissa, joissa oli valinnanvaraa kolmen eri solmun verran, kun tarjolla oli leutoa, normaalia ja myrskytuulta. Nauvossa tuulen kauppaa harrastettiin myös pusseissa.


Torin vasara

Kun meillä täällä vietetään Keskiyön Auringon juhlaa juhannustulin, vietettiin Rooman valtakunnassa Summanus-juhlaa, yöllisen ukkosen jumalan kunniaksi.

Ukko vie meidät siis takaisin kokon ääreen. Kokkotulet olivat alunperin uhritulia ja myyttinen tuli syntyi Ukon nuolesta. Suomessa nykykokon lähihistoria palautuu Kupittaan lähteelle Turkuun vuoteen 1650, jolloin se ns. ensimmäinen kokko sytytettiin pahoja henkiä karkottamaan.

Toki kokkotulet olivat palaneet täällä aiemminkin. Ensin suurilla kukkuloilla palvottiin uhritulin Ukkosen jumalaa Tuuria, Turisasta, Toria. Sittemmin Kalevalan vaakalintua, ilmalintu Kokkoa ja Louhikäärmettä tulilieskoineen. Muinaisissa uskoissa esi-isillämme olivat omat taikamenonsa. Meillä omamme, vaikkakin samaa perua.

Kokko tai vaakalintu on jättiläismäinen kotka kalevalaisessa runoudessa. Synonyymi myös sanalle kotka.

Kokko on luultavasti sukua yleismaailmalliselle ukkoslintu-hengelle, joka tunnetaan Euroopasta aina Amerikan intiaaneille asti. Kokko on toisinaan tarusankarien ystävä, toisinaan taas vihollinen. Joskus sen tehtävä on vartioida.


Kokko, kotka, lohikäärme oli myös viikinkien palvonnan kohde ja viikinkiveneiden näyttävä keulakoriste. Niinpä Kokkotulet esim. Turun Linnasmäellä ja Vartiovuorenmäellä, Liedon Vanhalinnassa ja Rikalassa tai Helsingin Roihuvuorella kertoivat Kokkoveneiden liikkeistä.

Syntyi muinaistulien ketju, joka varoitti vihollisen liikkeistä, mutta kertoi myös kaupankäynnin mahdollisuuksista. Vartiotulien järjestelmän myötä ehdittiin siirtyä turvaan linnavuorien suojaan, kuten esim. saaristossa Nauvon Kasabergille. Syntyi myös rauhanomaisia kauppapaikkoja, kuten esim. Satavan Samppa tai Samppalinnan paaluvarustus. Valkoinen kilpi oli viikinkien rauhanomaisen lähestymisen merkki ja Turun Samppalinnan paaluvarustuksen tunnus. Täällä paloivat Muinaistulien Yön viestitulet myös rauhanomaisissa merkeissä.

Sampo, sammas oli pylväs, kauppapaikan merkki, kauppaoikeuden valta- ja oikeussymboli kuin jokin obeliski tai toteemi. Kun Turun nimeä etsitään kauppapaikan ja torin käsitteestä, johtavat jäljet siis vielä senkin yli Ukkosen jumalaan (Tor, Tuuri, Turisas) ja suojaan, turvapaikkaan. Agricolan kielessä turva oli turua.



Ukon malja

Ja muistellaan vähän vielä Juhannuksen viettoa: Tänään 19-6-2009 ollaan viettävinään juhannusaattoa, vaikka se ihan oikea juhannus onkin vasta ensi viikolla 24.6. Kristillinen maailma kaappasi vanhan pakanajuhlan Johannes Kastajan syntymäpäiväksi, mutta kokkojen polton ja viinanjuonnin perinnettä oppi ei pystynyt kumoamaan.

Ukon juhla on Sateen antajan juhla, Ukko on ylijumala itse, ukkosen jumala, sään ja sadon jumala, sateen jumala ja Ukon kirves on se Thorin vasara. Ukon vakkajuhlilla pyydettiin sadetta, ja vakkahan merkitsi hyvää satoa, josta se juhlajuoma, pyhä olut tehtiin. Thorin kunniaksi poltettiin korkeilla mäkipaikoilla uhritulia.

Oluenpano toi aikanaan viljanviljelyn Suomeen. Oluen historia alkaa 5000 vuoden takaa Mesopotamiasta ja suomyrtti ja ohra olivat pitkään oluen raaka-aineina. Viikinkien myötä olut ja ohranviljely tulivat myös Aurajokilaaksoon. Esim. Turun Niuskalasta on hiiltyneestä ohranjyvästä saatu radiohiiliajoitus vuoden 1500 eKr tienoille.

Siitepölytutkimukset osoittavat myös, että täällä on viljelty ohraa jo viimeistään pronssikauden 1300 – 500 eKr alussa. Ensimmäiset asiakirjatiedot oluen käytöstä Suomessa ovat vuodelta 1366 ja esim. vuonna 1442 kuningas Kristoffer Baijerilainen määräsi jokaisen talonpojan kasvattamaan 40 tankoa humalaa eli suomyrtistä oltiin siirrytty oluenteossa humalaan.

Kristofer Baijerilainen (26. tammikuuta 14186. tammikuuta 1448) oli Kalmarin unionin maiden unionikuningas (Tanskan ja Norjan vuosina (14401448) ja Ruotsin vuosina (14401448).






Ukon Malja juotiin kevätkylvöjen yhteydessä ja siitä naiset nyt etenkin juopuivat. Ja jumalatkin rakastelivat, saatiin sadetta ja lopulta hyvä ilma.

Kun Agricola julkaisi Turussa 1551 Dauidin Psalttarin, listasi hän siinä samalla myös vanhat suomalaiset pakanajumalat, mainiten myös Ukon vakat.

”Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon.”


Mikael Agricolan luettelo on seuraavanlainen:

"Epejumalat monet tesse muinen palveltin cauan ja lesse. Neite cumarsit Hemelaiset seke Miehet ette Naiset. Tapio Metzest Pydhyxet soi ja Achti wedhest Caloja toi. Äinemöinen wirdhet tacoi Rachkoi Cuun mustaxi jacoi. Lieckiö Rohot jwret ja puudh hallitzi ja sencaltaiset mwdh. Ilmarinen Rauhan ja ilman tei ja Matkamiehet edhes-wei. Turisas annoi Woiton Sodhast Cratti murhen piti Tavarast. Waan Carjalaisten Nämet olit Epejumalat cuin he rucolit. Rongoteus Ruista annoi Pellonpecko Ohran casvon soi. Wirancannos Cauran caitzi mutoin oltin Caurast paitzi. Egres hernet Pawudh Naurit loi Caalit Linat ja Hamput edestoi. Köndös huchtat ja Pellot teki quin heiden Epeuskons näki. Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon Malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon käkri se liseis Carjan casvon. Hiisi Metzeleist soi Woiton Wedhen Eme wei calat vercon. Nyrckes Oravat annoi Metzast Hittavanin toi Jenexet Pensast. Eikö se Cansa wimmattu ole joca neite wsko ja rucole. Sihen Piru ja Syndi weti heite Ette he cumarsit ja wskoit neite. Coolludhen hautijn Rooca wietin joissa walitin parghutin ja idketi. Mennin-geiset mös heiden Wffrins sai coska Lesket hoolit ja nait. Palveltin mös paljo muuta Kivet Cannot Tädhet ja Cwu-ta.Tontu Honen menon hallitzi quin Piru monda wil-litzi. Capeet mös heilde Cuun söit Calevanpojat Nijttut ja mwdh löit."


Ja vielä kelttienkin menoja muistellen:

Maallisuudesta ei tänään 31-10 kannata piitata, kun vietetään muinaiskelttien Halloweenia Samhainia. Samrad tarkoitti kesää ja fain loppua eli kesän loppua tässä juhlitaan kokkotulia polttamalla pahojen henkien pelottamiseksi ja uutta vuotta tervehditään nauriskynttilöitä kovertamalla ja polttamalla ja tulevaisuutta ennustamalla. Samhain merkitsi myös rajapintaa, jossa päästiin käymään tästä ajasta tuonpuoleisen tunnelmiin.

Meillähän tuollaisena rajapintana toimivat vanhoilla uhripaikoilla, kuten Unikankareen mäellä sijainneet palvontapaikat kuppikivineen, joiden kautta oltiin yhteydessä kuoleman rajan taakse, mm. viljaa vainajille tarjoilemalla.

Samhain tai samain on muinaiskelttien halloweenia vastaava juhla. Nimi "samain" tulee luultavasti sanoista kesän (samrad) loppu (fain), ja se oli kesäkauden ja sadonkorjuun päättymisen juhla, jota vietettiin loka-marraskuussa.

Samain-juhla saattoi kestää pari viikkoa. Kelttien uskomusten mukaan samainin aikana tämän- ja tuonpuoleisten maailmojen väliset rajat katosivat, ja henget saattoivat yrittää houkutella ihmisiä tuonpuoleiseen. Sen vuoksi juhlan aikana poltettiin kokkotulia asutusten ympäristössä, koska tulien uskottiin antavan suojaa henkien hyökkäyksiä vastaan.[1] Myös nauriskynttilöitä koverrettiin ja poltettiin, jotta kuolleiden henget pelästyisivät ja jättäisivät ihmiset rauhaan.

Samhainina alkaa myös monien pakanallisten uskontojen uusi vuosi. Siksi samhainina pohditaan tulevaisuutta ja mennyttä sekä tehdään tulevaisuuden suunnitelmia. Samhainin perinteisiin kuuluu myös tulevaisuuden ennustaminen.

Monissa uuspakanallisissa uskonnoissa vietetään vanhoja juhlapyhiä, kuten samhainia.

Venetsialaiset on elokuussa vietettävä veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhla. Venetsialaisia pidetään myös veden, tulen ja valon juhlana. Juhlaa vietetään lähinnä Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Hämeenlinnassa, mutta koko Länsirannikolla vietetään erinäisiä tapahtumia, Uudenkaupungin saaristolla tapahtumalla on jo vuosikymmenien perinne. Tapahtuma on vähitellen lähtenyt leviämään myös muualle maahan.

Koko ruotsinkielisellä Pohjanmaalla vietetään yleisesti "villaavslutning", mutta Venetsialaisesta ("Venetiansk afton") puhutaan lähinnä Pietarsaaressa ja Kokkolassa.


Juhlatuulella
Turussa 27-8-2011
Simo Tuomola

Ei kommentteja: