keskiviikko 3. elokuuta 2011

pietar

Leningrad - Neuvosto-Pietari

1966

Pietari Suuren jättihanke Pietari valmistui 1700-luvun alussa Nevajoen suulle. Vallankumouksen jälkeen nimi muuttui Leningradiksi.

Pietari oli perustajansa elinaikana vaatimaton kaupunki, mutta jo 1700-luvulla kaupunkiin alkoi nousta valtavia klassisia rakennuksia ja palatseja.

Kaupunki rakennettiin Venäjän ikkunaksi länteen ja sitä se on yhä 2000-luvullakin ainakin arkkitehtuuriltaan. Myös kaupungin hengessä on jotain länsimaista ainakin Moskovaan verrattuna.

Pietarin (vuosina 1924-1991 Leningradin) historiaan kuuluu paljon kauheuksia: suoalueen rakentamisessa kuoli ainakin kymmeniätuhansia ihmisiä, tsaarin aikaan mellakat kukistettiin verisesti, tsaarinvallan kukistaminen ja sosialismiin siirtyminen 1917 vallankumouksessa vaati suuren määrän uhreja ja toisen maailmansodan aikana natsi-Saksa piiritti ja tuhosi kaupunkia.

Vuonna 1966 valmistuneessa filmissä nähdään siloinen kuva Leningradista. Urheilulliset neuvostokansalaiset aloittavat aamuaan reippalla aamu-uinnilla, ja filmissä tapaamme myös työn sankarin ja hänen perheensä.

Ohjelmassa nähdään välähdyksiä kaupungin kuuluisista nähtävyyksistä, Talvipalatsista, Iisakin kirkosta sekä Pietari Paavalin linnoituksesta. Talvipalatsiin perustettu Eremitaasi oli Neuvostoliiton tärkein museo, ja sen kokoelma Rembrandteineen ja Da Vinceineen on yhä yksi maailman arvokkaimmista.

Teksti: Paavo Rytsä

AVAINSANAT: Leningrad, Neuvostoliitto, Pietari

Anna palautetta sivun sisällöstä

Lähetä artikkelin linkki

Tietolaatikko

  • Venäjäksi Sankt-Peterburg, ruots. ja saks. Sankt Petersburg, 1914–24 Petrograd, 1924–91 Leningrad.
  • Kansanäänestyksellä otettiin 1991 vanha Pietari-nimi uudelleen käyttöön, mutta ympäröivän hallintoalueen nimi on edelleen Leningradin oblast.
  • Sijaitsee Suomenlahden perukassa Nevan suistossa ja sen 42 suistosaarella
  • Venäjän pääkaup. 1712–1918
  • 4,1 milj. as. (2005).

Ei kommentteja: