1952 – Suomi sai maksetuksi sotakorvaukset Neuvostoliitolle.
Suomen sotakorvaukset olivat sotakorvauksia, joita Suomen piti toisen maailmansodan jälkeen maksaa Neuvostoliitolle. Joulukuussa 1944 vahvistetun välirauhansopimuksen mukaisesti Suomen oli maksettava Neuvostoliitolle kuuden vuoden aikana sotakorvauksia 300 miljoonan kultadollarin (ns. sotakorvausdollari) arvosta.
Virallisesti: Viimeinen sotakorvausjuna ohitti Vainikkalan raja-aseman 18. syyskuuta 1952. Suomi oli ainoa maa maailmassa, joka suoritti sille määrätyt sotakorvaukset.
Ja toisaalta tiedetään, että kun Kultakuunari Zarja lipui pois Turun Laten laiturista 18. syyskuuta 1952, päättyi Suomessa sotakorvausten maksu.
Esimerkkeinä sotakorvaustuotteista ovat 535 erilaista alusta, 52 500 sähkömoottoria, 1 140 muuntaja-asemaa ja 30 täydellistä tehdaslaitosta voima-asemineen. Sotakorvauksen piiriin kuuluneita aluksia olivat muun muassa S/S Turso, erikoisalus Kuunari Vega ja täysin antimagneettisista raaka-aineista rakennettu ns. kultakuunari Zarja, jonka kaikki metalliosat olivat Outokummun piipronssia. Näin siksi, että alukselta käsin pystyisi suorittamaan herkimmätkin magneettiset mittaukset.
Zarjan rakennustyössä vaativin tehtävä oli piipronssisten vesi- ja polttoainesäiliöiden valmistus; säiliöt olivat aluksen ahtaiden tilojen vuoksi hyvin monimuotoisia, ja lopulta vain helsinkiläinen Työkalu- ja hammaspyörätehdas Oy suostui edes yrittämään. Niittaus ei pitänyt nesteitä, niittausten tinaaminen ei auttanut ja hitsaaminen oli lähes mahdotonta siten ettei saumasta tullut magneettinen. Työ kuitenkin onnistui; Väinö Auerin mukaan pari viimeistä säiliötä oli suomalaisten normien mukaan lähes kelvottomia, mutta ne hyväksyttiin kuitenkin.
Huomattavan erän sotakorvauksista muodosti rautatiekalusto, esimerkiksi yhteensä 728 kapearaiteista veturia, joista suurin osa oli höyryvetureita; merkittävin yksittäinen eli 525 yksilöä käsittänyt tyyppi oli PT-4, joka muodostaakin maailman suurimman yhtenäisen sarjan kapearaiteisia höyryvetureita.
Ja me tietenkin kaappaamme tämänkin tapahtuman Turkuun, kun se suunta on noissa virallisissa tiedotteissa jostakin syystä kokonaan unohdettu:
1945-1955: Laten Kultakuunari päätti sotakorvaukset
TS 100 |
Turun Sanomat
30.4.2005 04:00
Kun Kultakuunari lipui pois Laten laiturista 18. syyskuuta 1952, päättyi Suomessa sotakorvausten maksu. Vaikeutensa ja hintansa vuoksi Kultakuunari-nimen saanut puinen purjealus Zarja oli viimeinen sotakorvaus Neuvostoliitolle. Pelkästään sotakorvauslaivoja toimitettiin Suomesta yhteensä yli 500.
Kultakuunari on jäänyt monestakin syystä laivanrakennuksen historiaan. Neuvostoliitto esitti varsin myöhäisessä vaiheessa, että Suomi rakentaisi vielä yhden, täysin antimagneettisen kuunarin. Tilausta kutsuttiin Oy Laivateollisuus Ab:n diplomityöksi. Alus oli varsin haastava, muun muassa kaikki alukseen asennettu metalli, käytännössä jokainen naula jouduttiin tarkastamaan magneetin avulla.
Niinpä ilo olikin ylimmillään, kun Kultakuunari valmistui merikoeajolle. Tapausta juhlistettiin muun muassa ottamalla koeajolle mukaan keittiöhenkilökunta Turun Seurahuoneelta.
Matkalla mukana ollut laivanrakennusinsinööri Viljo Lundelin kuvaa kirjassaan Kultakuunarin halkoneen äänettömästi täysin purjein Itämeren aaltoja tuimassa tuulessa. Seurahuoneen keittiöhenkilökunta ja osa tarkastajista oli suurimman osan merelläoloajasta merisairaina. Kokin roolin ottikin mukana ollut merenkulkuneuvos Antti Wihuri, joka loihti koko väelle papusoppaa syötäväksi.
Laivanrakennus kasvoi Turussa
Moskovan välirauhassa Suomelle määrättiin 300 miljoonan Yhdysvaltain dollarin suuruinen sotakorvaus. Summa kasvoi kuitenkin miltei kaksinkertaiseksi ja oli sodanjälkeisen kurssin mukaan jopa 550 miljoonaa dollaria. Korvauksia maksettiin vuosina 1944-1952.Sotakorvaukset painottuivat metalliteollisuuteen ja Turussa tehtiin pääosa sotakorvauslaivoista. Neuvostoliittoon jouduttiin rakentamaan kaikkiaan yli 500 uutta laivaa, joista Turussa rakennettiin suurimmat ja vaativimmat alukset.
Turun kolmella telakalla tehtiin noin kolmannes korvausaluksista ja korvauslaivat olivat Turun telakoille ja laivanrakentajille jopa kultakaivos, vaikka kansa ja valtio kokonaisuutena köyhtyivät. Kaikkiaan Suomessa sotakorvauslaivoja tehtiin lopulta 15 telakalla.
Turku sai kaksi uutta telakkaa tänä aikana. Valmetin Pansion telakka perustettiin sotakorvausten takia 1945 ja varsinkin puukuunareita rakentamaan perustettiin Oy Laivateollisuus Ab eli Laten telakka.
Laivanrakennus työllisti Turun seutua. 1950-luvun alussa Chrichton-Vulcanilla työskenteli noin 3 000 henkeä. Pansion telakalla noin 1 000 ja Laivateollisuuden telakalla noin 750.
Suomi maksoi sotakorvauksen viimeistä piirtoa myöten ja ajallaan. Yleisenä totuutena on esitetty, että sotakorvaukset kasvattivat Suomen metalliteollisuutta. Professori Pentti Virrankoski on uudessa Suomen historiassa toista mieltä.
Virrankosken mukaan metalliteollisuus kehittyi monipuolisesti jo 1930-luvulla ja tietysti sodan aikana. Sodan jälkeen olisi ollut markkinoita lännessä ilman sotakorvaustakin, jolloin laivoja ja muita metallituotteita olisi voitu rakentaa maksua vastaan, nyt korvausvienti oli vastikkeetonta, se kavensi kansantuloa, korotti veroja ja vauhditti muutenkin pahaa inflaatiota.
Maata, ratoja ja voimaloita menetettiin
Sotakorvausten ohella Suomen taloutta koettelivat alueluovutukset. Karjalan, Sallan ja Kuusamon sekä Petsamon alueiden luovutukset ja Porkkalan vuokra-alue merkitsivät yli 12 prosenttia koko maan pinta-alasta, väestöstä ja puutavarasta. Suomi menetti 17 prosenttia rautateiden ratapituudesta ja miltei kolmanneksen rakennetusta koskivoimasta.Karjalan ja sen pääkaupungin Viipurin menetys sekä Saimaan kanavan silpominen olivat kovia menetyksiä erityisesti itäiselle Suomelle.
Yli 400 000 karjalaisen asuttaminen koti-Suomeen oli jättiläismäinen urakka myös taloudellisesti. Siihen liittyi myös rintamamiesten, sota-leskien ja orpojen maansaanti.
Eduskunta hyväksyi keväällä 1945 maanhankintalain. Tätä on luonnehdittu Euroopan perusteellisimmaksi maareformiksi. Taloudellisilta rasituksiltaan se oli suurempi kuin sotakorvaukset. Asutusohjelman kansantaloudellinen rasitus oli yli kaksinkertainen sotakorvauksiin verrattuna. Reformi toteutettiin nopeasti ja karjalaiset oli pääosin asutettu vuoden 1948 loppuun mennessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti