sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Kåkehus Åbo

Tänään 20-7

1705Tulipalo Oulussa tuhosi neljännen kaupunginosan lähes kokonaan.

Mutta me kääntelemme Turun historian kirjaa eilisen tapaan satunnaisesti ja yritämme löytää jostakin pienestä merkinnästä jotakin suurempaa - kas tuossa:

 

 
 Olof Gangiuksen Turun kartta vuodelta 1634.


20-7 1725 Turun raastuvanoikeuden päätöksellä luovutetaan Kåkehus-talo Turussa Karin Ruuthin pojan, rakuunaluutnantti Erik Rydmanin haltuun. Läsnä tässä tilaisuudessa ovat Karin ja hänen veljensä sekä lankonsa ja mahdollisesti myös hänen vanha äitinsä, jonka kuolinvuotta elettiin.

Karin Ruuth syntyi luultavasti 1660-luvun alussa, sillä hänen äitinsä Karin Henriksdr. Wilck(en) nai Jöran Pedersson Ruuthin vuonna 1660, ja hänet itsensä naitiin kruununvouti Anders Eriksson Rydmanille jo 1681.

Hän asui leskenä Turun Pohjoiskorttelissa 1689, Piikkiön Mäenpäässä 1693-94, saman pitäjän Pukkilassa 1695-1700, sekä lankonsa majuri Anders Lindebaumin ja nuoremman sisarensa Ingeborg Ruuthin luona Kemiön Germundsvidjassa 1701-06.

Ison vihan aikana hän oli pakolaisena Tukholmassa, jossa hän 1714 miniänsä Maria Hedvig Fariolle de la Frauvillen kanssa sai pakolaisavustusta (nimityksellä "en gammal fogde enka", vanha voudin leski).

Anders Eriksson Rydman. Varhaisimmat vaiheet tuntemattomat. Toimi ainakin vuodesta 1670 jonkinlaisena kirjurina Turun lääninhallituksessa. Tarjoutui 13/4 1674 Turun akatemian veronkantovoudiksi, mutta ei saanut virkaa, koska "ingen tienst är löös"; nimitettiin kuitenkin jo seuraavana vuonna 20/4 1675 akatemian voudiksi (fogde, befallningsman), jossa toimessa hänelle kuului vakinaisten ja ylimääräisten verojen kanto akatemian eteläisessä veronkantopiirissä eli Varsinais-Suomessa.

Näistä veroista olivat tärkeimmät maakirjavero (jordeboksräntan) ja sotavarustusvero (landtågsgärden), ja lisäksi oli koko joukko pienempiä veroja, kuten rakennusapu- (byggningshjälpen) ja salpietarivero (salpetershjälpen).

 



Veroviljan vouti kokosi kullakin paikkakunnalla varastoon ja toi sen sopivalla talvikelillä Turkuun, jossa yliopiston kvestori jakoi sen luontaispalkkana professoreille. Veroina ja verorästeinä koottiin myös karjaa, jonka vouti toimitti Turkuun tai myi paikkakunnalla, jolloin rahat käytettiin professorien rahapalkaksi tai yliopiston muihin menoihin.

Veronkanto oli työlästä ja toisinaan hengenvaarallista; niinpä eräs Liedon talonpoika, jonka verorästit pantiin uloshakuun, käyttäytyi uhittelevasti, ja kun "Befallningsman honom slagit några gånger över ryggen, hafwer [han] fattat till yxan på wäggen och warit i fullt hugg på Befallningsman, hwarigenom han tordt giöra honom skada till lijfwet så framt Nämdemannen [...] det ej förhindrat."

Määrättiin oman virkansa ohessa 1683 akatemian verokirjuriksi (ränteskrivare), jolloin mm. toista vuotta joutui hoitamaan akatemian kvestorin tehtävät tämän ollessa virasta pidätetty ja viran ollessa kvestorin eroamisen jälkeen avoinna. Nimitettiin huhtikuussa 1687 Maskun kihlakunnan kruununvoudiksi. Asui Turun linnan alueella 1670, Aningaisten eteläisessä korttelissa 1675-84, Luostarin korttelissa 1685-87 ja Pohjoiskorttelissa 1688.

Omisti Kuninkaankadun varrella tontin, jonka 1680 myi räätälimestari Simon Sigfridinpojalle, ja vuodesta 1682 vaimonsa kanssaperillisten kanssa appensa talon Kåkehus (Luostarinkatu 36). Kuoli 5/11 (haud. 4/12) 1688 Turussa.

Koska Anders Eriksson ei ollut voinut tai ei ollut ehtinyt ennen kuolemaansa tilittää kaikkia niitä veroja, jotka hän ollessaan yliopiston voutina oli yliopistoa varten kantanut, määrättiin hänen omaisuutensa Turun raastuvanoikeuden päätöksellä 5/11 1688 takavarikoitavaksi, mikä myös tehtiin; pesän omaisuudesta lähetettiin luettelo lääninkansliaan. (Tässä yhteydessä raastuvanoikeuden pöytäkirjojen rekisterissä esiintyy nimi Anders Kryydmaa.)



 
 Vanhin Turusta säilynyt kartta vuodelta 1634.


Kåkehus, murju, sijaitsi siis Luostarinkadun varrella nykyisen Kaskenahteen päällä. Vaan eipäs sijainnutkaan - Engelin Turun palon jälkeisessä ruutukaavassa Kaskenkatu oli Itäinen Aurakatu ja sen poikkikatuna toimiva Wårdbergs Tvär Gatan, Vartiovuoren poikkikatu, on nykyinen Luostarinkatu. Eikä sieltä löydy Kåkehusin osoitetta Luostarinkatu 36.

Tuli tuhosi kaupunkia useaan otteeseen 1600–1700-luvulla, ja samalla asemakaava uudistui vähittäin. Joen länsipuolelle suunniteltiin uusi linnaan vievä pääkatu "Linnankatu", jonka alkupäälle annettiin nimi "Kuningattarenkatu" (Drottninggatan). Samppalinnanmäen juurelle tuli vastaavasti "Kuninkaankatu" (Kungsgatan). Ruotsinmaalainen asemakaavan laatija oli ilmeisesti saanut mallin nimenantoon valtakunnan pääkaupungista Tukholmasta, jossa jo tuohon aikaan oli Kungsgatan ja Drottninggatan.

 



"Omisti Kuninkaankadun varrella tontin" - luulenpas, että juuri tuota Kuninkaankatua tarkoitetaan myös tässä, sillä kun kaupungissa riehui 13.5.1656 paha tulipalo, päästiin vanhan puolen korttelien sokkeluutta korjaamaan juuri Kuninkaankatu - Hämeenkatu linjausta uusimalla. Hämeen Härkätiestä ja Vanhasta Hämeenkadusta, Gamla Tafwastegatan, tässä on kyse. Katulinja sai Luostarikorttelin kohdalla tuolloin nimekseen Kuninkaankatu, jota ainakin autonomian alkuaikoina kutsuttiin vielä myös Luostarinkaduksi.

Tillbergin kartassa 1808 vain muutamalle pääkadulle on merkitty nimi. Kaupungin rajalta Hämeen tullista alkaa "Hämeenkatu", jonka loppupää "Uudenmaankadusta" lähtien on nimeltään "Luostarinkatu". Suurtorille johtavalla Uudenmaankadun loppupäällä on nimenä "Torikatu". Joen länsipuolen katujen nimistä on karttaan merkitty kahden rinnakkaisen katuparin nimet: "Aninkaistenkatu" ja "Brahenkatu" sekä "Linnankatu" ja "Jokikatu". Vanhan Suurtorin lisäksi kaupungissa oli "Uusitori", nykyinen Turun kauppatori.


Ja kaivaukset jokirannassa ovat antaneet uutta tietoa myös Kåkenhusin vaiheista. Tässä ote Mullan alta -blogista: Mullan alta on suomalainen blogi arkeologiasta: kaivauksista, löydöistä ja kaikesta muusta alaan liittyvästä. http://mullanalta.blogspot.fi/

Uusi silta ja sen löydöt

Nyt on Turussa uusi silta, oli siitä sitten mitä mieltä halusi. Presidentin rouva Jenni Haukio avasi eilen virallisesti Kirjastosillan, jonka tieltä Turun museokeskus on vuodesta 2011 tehnyt kaivauksia. Sillan länsipäädyssä viemäröinti ja muu myöhempi rakentaminen on tuhonnut arkeologiset kerrokset, mutta itäpäässä, Aboa Vetus & Ars Nova -museon puolella näitä oli säilynyt enemmän.

Siinä se nyt on! I. Aalto.

Sillan paikalta kaivettiin iso osa Turun palossa tuhoutuneen Kåkenhus-nimisen talon jäännöksistä, joka pitkään oli virheellisesti sijoitettu Aboa Vetus -museon tiloihin. Syynä oli, että Turun vanhimmassa kartassa vuodelta 1634 talo on tosiaan sijoitettu museon alueella olevalle tontille, mutta kaikki myöhemmät lähteet sijoittavat talon naapuritontille. Ehkä kartanpiirtäjä Gangius kämmäsi?

Olof Gangiuksen Turun kartta vuodelta 1634.
Wikimedia commons.

Museokeskuksen kaivauksilla Kåkenhusin tontilta on paljastunut näyttäviä löytöjä keskiajalta Turun paloon 1827. En ruodi niitä enempää tässä, mutta Aboa Vetus & Ars Nova:n aulassa on seuraavan kahden viikon ajan 17.12. asti nähtävissä viisi siltakaivausten löytöä, jotka allekirjoittaneella oli kunnia kuratoida vitriiniin. Tervetuloa ihastelemaan!

Pieni on kaunista siltakaivausten löytöjä esittelevässä
näyttelyssä. I. Aalto.

Museokeskuksen lyhyt esittely viimeisimmistä siltakaivauksilta löytyy täältä.

Tulipalojen lisäksi Turkua rasittivat 1700-luvun alussa rankasti myös rutto, joka saapui kaupunkiin syksyllä 1710 ja isoviha, jolloin Turku miehitettiin elokuun 27. päivä 1713. Vuonna 1710 kaupungin henkikirjoissa oli noin 2500 henkeä - vuonna 1722 enää 1233 henkirahaa maksanutta asukasta.

Isoviha oli suuren Pohjan sodan (1700–1721) aikainen venäläisten miehitys Suomessa vuosina 17131721. Se päättyi Uudenkaupungin rauhaan. Isoviha-nimitys on syntynyt vasta historioitsijoiden teksteissä – aikalaislähteissä siitä käytetään nimitystä venäläisen ylivallan aika

Pikkuviha (17421743) oli Ruotsin hyökkäyksen, hattujen sodan aiheuttama venäläisten miehitys Suomessa. Se päättyi Turun rauhaan, jossa uudeksi rajalinjaksi tuli Kymijoki. Pikkuvihan miehitys oli rauhallisempaa eikä aiheuttanut yhtä suurta tuhoa kuin pidempiaikainen isoviha parikymmentä vuotta aikaisemmin.




 
 Suomalaisuuden puolestapuhuja ja sanakirjantekijä Daniel Juslenius.


Katsotaanpas vielä miten Daniel Juslenius kuvailee näitä Kåkehusin jokirannan maisemia 12. toukokuuta 1700 tarkastetussa akateemisessa opinnäytteessään Aboa vetus et nova:

Vuoren juurella kaupungin puolella on useita hyvin hoidettuja rakennuksia, mutta ulommalla puolella, kuten muuallakin, on vain mökkejä, jotka loppuvat lounaassa, missä vuorenrinne lähellä joen rantaa jättää käytettäväksi vain kapean maa-alueen. Siellä sijaitsee joitakin olutpanimoita, joiden takana rantapenkereellä varastoaittojen pitkä rivi ulottuu peltoihin asti.

Tämän seudun pohjoispuolella mäkialueesta luoteeseen sijaitsee kaupunginosa, joka on saanut nimen Luostari, ruotsiksi "Klostret", paavinvallan pimeydessä rakennetun luostarin mukaan. Mutta heti oikean uskon omaksumisen jälkeen luostari sopivasti sattuneen tulipalon ansiosta tuhoutui merkiksi siitä, että evankeliumin totinen tuli poltti silloin paavin opin pahnat.

Turun Pyhän Olavin dominikaaniluostari lasketaan perustetun vuonna 1249, jolloin Sigtunan luostarin kirjoihin merkittiin latinankielinen teksti: "Konventti on saapunut Suomeen". Luostari vaikutti Turussa lähes 300 vuotta. Tuhoisa tulipalo 1537 ja uskonpuhdistus lopettivat sen ja päättivät dominikaanien toiminnan, joka oli ollut hyvin merkityksellistä koko maamme kulttuurille ja hengelliselle elämälle

 
Hengen paloa
Suomen Turussa

20-7 2014
Simo Tuomola

Ei kommentteja: