sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Ylinen ja alinen

Tänään 21-9, syyskuun kolmantena sunnuntaina. vietetään perinteistä kotiseutupäivää, Turun päivää. Perinne on varsin tuore, vuoden 1961 peruja. Varsinaisestihan Turun synttäripäivä on 23-1, jolloin paavi Gregorius vuonna 1229 antoi kirjeessään luvan siirtää piispanistuimensa Nousiaisista Koroisiin.


 Turun päivän 2014 erikoisleima

Tänään juhlistetaan erityisesti Aurajokea jo 110 vuotta liikennöinyttä nyky-Föriä, kun höyrylauttaliikenne joen yli nykyisellä paikalla saatiin kevään tullen käyntiin 28-4 1904 edellisvuonna valmistuneella uudella jokilautalla.

 
 Föri on yksi Turun nähtävyyksistä.

 Nykyisin liikennöivä föri rakennettiin Crichton-Vulcanin pajalla vuonna 1903 Barkerin tehtaiden työntekijöiden matkatarpeisiin. Silloin siinä oli höyrymoottori, ja lautta kulki puuta polttamalla. Vuonna 1955 föriin asennettiin dieselmoottori, ja vanha höyrykone savupiippuineen poistettiin.

 

 Tässä ylinen föri savupiippuineen.

78 metrin matkan joen poikki 1,5 minuutissa taivaltava alinen föri oli alunperin "Wächtersgrändens Färja" ja sittemmin "Aurajoen Lautta". Ja vuoden 1988 remontin jälkeen Turusta Åboon seilaavan 16,8 x 6,1 x1,1 metrin mittaisen lautan nimeksi oli jo vakiintunut Föri.

Alunperin jokilautta sai ottaa kyytiinsä kolmekin hevosajoneuvoa, kun se nykyisin kuljettaa kevyttä liikennettä 75-hengen kapasiteetilla. Ensimmäisen dieselkoneensa lautta sai höyrykauden päättyessä vuonna 1953 ja se uusittiin vuoden 1988 remontin yhteydessä. 

 http://www.turkusteamers.com/paikallisliikenne/ylinen_fori/Turku_ylafori_HotelduNord_L.jpg
Hotel du Nôrd sijaitsi ylisen jokilautan rannassa nykyisen Myllysillan pielessä olevan Boren talon paikalla.

Ensimmäinen höyrylautta Aurajoen ylittävän soutuliikenteen tilalle oli saatu jo vuonna 1889, kun maksullinen 18-hengen soutulautta eli ylinen föri korvattiin nykyisen Myllysillan kohdalta onkaförillä. Ja kun aikanaan Martinsilta sitten valmistui 1940, kävi ylinen föri tarpeettomaksi.

http://www.turkusteamers.com/paikallisliikenne/ylinen_fori/Ylafori_kortti_L.jpg


Vuosina 1856–1940 Turussa liikennöi Aurajoen poikki toinenkin lautta, nykyisen Myllysillan kohdalla, niin sanottu ylinen föri eli onkaföri. Aluksi se oli soutuvene, mutta 1880-luvun lopussa se vaihtui yksityiseen höyrylauttaan. Samoihin aikoihin Ylinen höyrylaivasatama siirtyi Auransillan kupeesta förin tietämille. Ylinen föri oli alkujaan maksullinen, mutta sen omistajan tehtyä konkurssin föri siirtyi kaupungin omistukseen vuonna 1907 ja ylityksestä tuli ilmainen. Ylinen föri poistettiin käytöstä vuonna 1940, kun läheinen Martinsilta valmistui. Jatkosodan pommituksissa käytöstä jo poistettu ylinen föri upposi Aurajokeen. Se nostettiin ja romutettiin

 
 Yläföri ja Boren talo 1930-luv,
huomaa henkilöauto lautalla,
Kai Ekbomin arkisto


http://www.turkusteamers.com/paikallisliikenne/ylinen_fori/Ylinenfori_KEkbom_L.jpg

-Krimin sodan jälkeen 1856 aloitti nykyisen Myllysillan kohdalla Turun Aurajoessa maksullinen 8 hengen soutulautta, joka korvattiin 1875 W.Crichtonin rakentamalla 18 hengen rautarunkoisella soutulautalla

-paikalla aloitti edelleen maksullisen liikenteen 1889 W.Crichtonin rakentama höyrylautta, joka oli valmistunut ja katsastettu edellisen vuoden lopulla

 -parin omistajanvaihdoksen jälkeen lautta siirtyi konkurssipesältä 1907 Turun kaupungin omistukseen ja kyyti muuttui ilmaiseksi

-kun läheinen Martinsilta valmistui 1940, poistettiin ylinen föri tarpeettomana

-rantaan varastoitu entinen föri upposi Aurajokeen jatkosodan pommituksissa, nostettiin pinnalle ja romutettiin




 http://www.turkusteamers.com/paikallisliikenne/ylinen_fori/YFori_1930-1940_Olin_L.jpg


Kummalkipual jokke
Turussa 21-9 2014
Simo Tuomola





 


Ei kommentteja: