Pyhän Kerttulin kiltatalo mainitaan vuonna 1439 ja sen sijainti tiedetään Olof Gangiuksen laatiman Turun kartan (1634) perusteella. Siinä nimittäin mainitaan 'Kärtrula kyrkie gård', jonka on tulkittu tarkoittavan keskiaikaista Kerttulin kiltataloa. Nykykartalle sijoitettuna se on sijainnut nykyisen Hämeekadun ja Kerttulinmäen välisellä alueella.

Pyhää Gertrudia esittävä maalaus 1400-luvulta Knivstan vanhassa kirkossa
Pyhän Gertrudin kultti levisi 1300-luvun puolivälissä myös Pohjoismaihin, jolloin muun muassa kaupunkeihin, joissa asui saksalaisperäistä väestöä, perustettiin Gertrud-kiltoja.
Pyhimyslegendan mukaan hän olisi pelastanut muutamia merenkulkijoita, jotka olisivat huutaneet hänelle todettuaan olevansa merihädässä. Tämän vuoksi hänestä tuli keskiajalla matkustajien suojeluspyhimys. Niinpä ennen matkalle lähtöä juotiin malja Pyhän Gertrudin muistoksi.

Kristian I (1426–1481) oli tanskalainen monarkki ja Kalmarin unionin maiden unionikuningas (Tanskan 1448–1481, Norjan 1450–1481 ja Ruotsin 1457–1464). Hän oli myös Schleswigin ja Holsteinin herttua vuosina 1460–1481.
Vuonna 1457 Ruotsissa puhkesi kapina, jossa Kaarle Knuutinpoika Bonde syrjäytettiin. Kapinajohtajat Jöns Pentinpoika Oxenstierna ja Eerik Akselinpoika Tott kutsuivat Kristianin Ruotsin kuninkaaksi, ja hänet kruunattiin 23-6 1457.
Eerik Akselinpoika Tott lähti saman tien valloittamaan Suomea ja saikin pikku koiruudella Turun linnan haltuunsa tanskalaismielisen Jöns Pentinpoika Oxenstiernan houkuteltua osan varusväestä täällä piirittäjien puolelle, jolloin linnan valloitus helpottui ratkaisevasti.
Vaikka kuningas hallitsikin maitaan kaukana Tanskassa ja haudattiin useiden muiden tanskalaisten kuninkaiden ja kuningattarien tapaan lopulta Roskilden katedraaliin, oli hänellä yllättävän hyvät yhteydet myös Turkuun.
Maunu Tavastin alkuperäinen hautakivi Turun tuomiokirkossa.
Kun Turun mahtipiispa Olavi Maununpoika Tawast kuolee 1460, nousee uudeksi piispaksi Konrad Bitz, joka on unionitaistellussa Kristianin ja Tanskan puolella Ruotsin liiallista holhousta ja Kaarle Knuutinpojan verotuspolitiikkaa vastaan. Hän päättää rakennuttaa Tuomiokirkon ympärille puolustusmuurin porttirakennuksineen ja ampuma-aukkoineen.


Tässä eletään vuotta 1640. Konrad Bitz rakennutti kirkon ympärille tukevan puolustusmuurin
Konrad Bitz (Kort Bitz) (k. 1489) toimi Turun piispana vuosina 1460–1489. Hän otti osaa Kalmarin unioniin liittyviin sotiin. Bitzin aikana painettiin hänen tilauksestaan ensimmäinen Suomea varten painettu kirja, Missale Aboense, vuonna 1488.
Kun maa joutuu venäläisuhan alle, kuningas vierailee Turussa 14.-25. heinäkuuta 1463, apunaan Eerikki Akselinpoika. Samalla Kaarle Knuutinpoika Bonde kutsutaan takaisin isännöimään Turun linnaa.

Kaarle VIII Knuutinpoika Bonde (1408/1409 – 15. toukokuuta 1470) oli Ruotsin kuningas kolmeen otteeseen (1448–1457, 1464–1465 ja 1467–1470) ja Norjan kuningas 1449–1450. Ruotsin kuninkaana hänet tunnetaan myös nimellä Kaarle VIII ja Norjan kuninkaana nimellä Kaarle I.
Upsalan arkkipiispa Jöns Pentinpoika Oxenstierna lupasi 1463 Uplannin talonpojille ominpäin verohelpotuksia, mikä johti hänen vangitsemiseensa. Tämä synnytti arkkipiispan tukijoiden kapinan, jonka päätteeksi Kristian joutui pakenemaan Ruotsista Tanskaan 1464, vaikka Turun piispa Konrad Bitz lähettikin omat asemiehensä Tukholmaan auttamaan Kristiania.
Ruotsin kuninkaaksi nousi uudelleen Kaarle Knuutinpoika Bonde. Vuotta myöhemminhän Bonde menettää jälleen virkansa ja pakenee Turkuun Mustain dominikaaniveljesten luostarin suojiin.

Vaikkei Kristian I ollutkaan enää Ruotsin kuningas 1465, hän puuttuu edelleen Turun asioihin, kun Lyypekin raadin Tallinnaan lähettämät tavarat ryövätään merellä ja kuljetetaan Turkuun. Lyypekin raati syyttää Turun piispaa ja Turun linnaläänin käskynhaltija Eerik Akselinpoika Tottia merirosvouksesta. Kuningas kuitenkin vakuuttaa heidän syyttömyyttään merirosvoiluun.
Kun Kaarle Knuutinpoika Bonde nousee jälleen Turun kärsimystensä jälkeen kuninkaaksi 1467, on tuomiokirkko saanut ympärilleen nelisen metriä korkean ja toistametriä paksun suojamuurin maailman pahuutta vastaan.
Turvassa
Turussa 24-6 2016
Simo Tuomola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti