Tuossa tervehdimme juuri katedraalikoulun oppilas Adolf Mobergia, myöhempää valtioneuvosta ja professoria, joka on vuokraisäntänsä, kirvemies Abraham Wenneströmin kanssa matkalla jalan Kemiöön. Mobergilla on matkassa mukana lintuhäkki vihervarpusineen ja Wennströmillä kainalossaan pieni ruokapaketti.
Turusta pakeni palon jälkeen noin 12000 ihmistä, jolloin tuhoutuneeseen kaupunkiin jäi vain parisen tuhatta henkeä. Kaupungin väkiluku painui hetkellisesti lopulta alle 10000, mutta vuonna 1812 pääkaupungiksi korotettu, tuolloin 3042 asukkaan, Helsinki tavoitti entisen pääkaupungin asukasluvun palosta huolimatta vasta vuonna 1841, jolloin molemmissa kaupungeissa oli vähän yli 12000 asukasta.
Kreivi Arseni Zakrevski (puol. Arseniusz Zakrzewski, ven. Арсений Андреевич Закревский, Arseni Andrejevitš Zakrevski, 24. syyskuuta 1786 Bernikov, Tverin kuvernementti – 23. tammikuuta 1865 Firenze, Italia) oli venäläinen kenraali ja valtiomies, joka toimi Suomen kenraalikuvernöörinä vuosina 1823–1831. Turussa hänen mukaansa nimettiin aikoinaan Arseninkatu, nykyinen Sirkkalankatu.
Me odottelemme kaupungin rajalla Helsingistä saapuvaa senaatin valtiovaraintoimituskunnan esimies Anders Henrik Falckia, joka on saanut kenraalikuvernööri Arseni Zakrevskilta käskyn heti matkustaa Turkuun. Hänellä on oikeus luovuttaa jauhoja ja ryynejä ja muuta apua kaupunkiin majoitetun venäläisen varuskunnan varastoista palovahinkokomitealle edelleen jaettavaksi hädänalaisille kaupunkilaisille.
Anders Henrik Falck (25. marraskuuta 1772 Kerimäki – 30. marraskuuta 1851 Kauttua) oli Suomen senaatin talousosaston varapuheenjohtaja 1828–1833 ja senaattori vuodesta 1816. Hän sai todellisen valtioneuvoksen arvon 1826, ja hänet aateloitiin 1830. Falck omisti Kauttuan ruukin ja toimi laamannina.
Toimiessaan talousosaston puheenjohtajana hän edisti Suomen suuriruhtinaskunnan taloutta perustamalla maanviljelyn ja teollisuuden kehittämiseksi rahaston.
Heti palon jälkeen 6-9 asetettiin Turkuun kaupunkilaisten esityksestä palovahinkokomitea, jonka tehtävänä oli eri tavoin auttaa hädänalaisia. Komitean jäseninä vaikuttivat mm. tehtailija Christopher Richter, kauppias A. Kingelin, apteekkari John Julin, professori G.G. Hällström, kauppias P.J. Gylich ja professori J.J. Tengström. Puheenjohtajana toimi maaherra Wallenius ja varapuheenjohtajana Turun tuolloinen oikeuspormestari Claês Sacklén.
Komitea sai jo heti alusta alkaen voimakasta tukea ylimmiltä viranomaisilta, etenkin juuri kenraalikuvernööri Arseni Zakrevskilta. Jo heti syyskuun 5. päivä aamuna kenraalikuvernööri oli saanut tiedon suurpalosta. Zakrevski päättikin toimia välittömästi ja otti turkulaisten asian sydämelleen tavalla, joka herätti kaupunkilaisissa tyytyväisyyttä ja antoi heille uskoa tulevaisuuteen.
Nikolai I (6. heinäkuuta (J: 25. kesäkuuta) 1796 Tsarskoje Selo – 2. maaliskuuta (J: 18. helmikuuta) 1855 Pietari) oli Romanov-hallitsijasukuun kuulunut Venäjän keisari, Puolanmaan tsaari ja Suomen suuriruhtinas vuosina 1825–1855. Hän nousi valtaistuimelle veljensä Aleksanteri I:n jälkeen.
Zakrevski myös tiedotti heti keisarille Turkua kohdanneesta onnettomuudesta. Syyskuun 8. päivänä hän itse lähti Turkuun ja saapui tänne sunnuntaina 9-9. Myös keisari toimi ripeästi ja kirjoitti 9-9 kirjeen Zakrevskille, jossa hän ilmoitti hyväksyvänsä tämän toimenpiteet ja tiedotti samalla antaneensa yksityisitä varoistaan 100000 pankinruplaa hätää kärsivien auttamiseksi.
Pian kaupunkiin saapui keisarin käskystä myös ministerivaltiosihteeri, varakansleri R.H. Rehbinder ja yhdessä Zakrevski, Falck ja Rehbinder suunnittelivat paikallisten viranomaisten kanssa ensimmäiset avustustoimenpiteet.
Robert Henrik Rehbinder, J. E. Lindhin öljymaalaus.
Kreivi Robert Henrik Rehbinder (15. heinäkuuta 1777 Paimio – 8. maaliskuuta 1841 Pietari) toimi Suomen suuriruhtinaskunnan valtiosihteerinä ja ministerivaltiosihteerinä vuosina 1811–1841. Hän oli siten Suomen suuriruhtinaskunnan alkuajan korkeimpia virkamiehiä, ja hänellä oli ratkaiseva rooli Suomen autonomian aseman vahvistamisessa mm. Porvoon valtiopäivien valmistelussa. Hän kuului Rehbinderin aatelissukuun.
Syyskuun lopulla Zakrevski matkusti Pietariin , jossa keisari antoi 9-10 kolme erillistä manifestia, jotka koskivat Turun kaupungille, tuomiokirkolle, yliopistolle ja papistolle annettavaa valtionapua. 300000 pankinruplaa varattiin avustukseksi omaisuutensa menettäneille, 1400000 varattiin rakennusrahastoon, josta myönnettiin korottomia lainoja niile kaupunkilaisille, jotka halusivat rakentaa uutta palossa tuhoutuneen tilalle.
Lisäksi kaupungin asukaat vapautettiin kruunulle kannettavista maksuista kymmeneksi vuodeksi ja kaupungin kauppiaat saivat yhtä pitkäksi ajaksi oikeuden viedä tavaroitaan ulkomaille tullitta.
Keisarin suurenmoinen avokätisyys herätti täällä suurta kiitollisuutta ja Zakrevskia ylistettiin kaupungin hyväntekijäksi ja pelastajaksi. Kun sitten tuli tunnetuksi, että Turun akatemia siirrettäisiin Helsinkiin, niin ilo sameni ja mahtavaa kenraalikuvernööriä kohtaan tunnettu ihailu laantui.
Helsingin yliopisto 300 vuotta - postimerkissä 1940 - hmm ...
Palovahinkokomitea oli kuitenkin ryhtynyt välittömästi palon jälkeen hädänalaisten konkreettiseen avustamiseen. Kaupungin paras kapakka Seurahuone oli suosittu kokoontumispaikka, kun ravintoloitsija Otto Olof Aspelund jakoi siellä silliä, perunaa ja reikäleipää. Viiniä ei saatu, mutta kaljaa kylläkin.
Lähiseudun talonpojat toivat nopeasti tavaraa kuormakaupalla kaupunkiin ja pian myös laivoilla saatiin ruoka-apua hädänalaisille. Pian palovahinkokomitean kassaan kertyi lahjoituksia yli 400000 pankinruplan edestä mm. maaseudulta ja muilta Suomen kaupungeilta, mutta paljon myös Venäjän kaupungeilta ja maaseudulta. Yksityishenkilöt olivat avussa mukana mm. Pietarista, Tallinnasta, Riiasta, Lontoosta, Tukholmasta, Lissabonista, Hampurista ja Lyypekistä.
Palovahinkokomitea järjesti hätää kärsiville ruokaa ensimmäisinä viikkoina Surutoin-nimisessä talossa Kaskenkadun päällä ja Kehruutalossa. Maaseudulta siirrettiin kokonainen rakennus kaupungin tontille raatihuoneen lähelle ja siitä tehtiin tilapäinen köyhäintalo. Hädänlaisia asusti kaikkialla, kuten tulelta säästyneessä Luostarinmäessä ja Uuden kaupungin säästyneissä taloissa.
Bernerin raatihuone ennen Turun paloa. Piirros on Kansallisarkistosta, alkuperä tuntematon.
Komitean toimesta yli 450 henkeä sai tilapäisen asunnon mm. juuri Surutoin-nimisestä talosta, Kupittaan kaivorakennuksista ja Willebrandin talosta. Tilapäisiä majoja nousi Ryssänmäelle ja Kupittaan ja Moriabergin tupakkaladot olivat pian täynnä hädänalaisia. Useat löysivät turvapaikan säästyneistä kellareista.
Keisarilliset ohjeet edellyttivät kuitenkin, että kaupungin normaali toiminta saataisiin jatkumaan saman tien tuhosta huolimatta. Virastojen, koulujen ja yliopiston työn piti jatkua viipymättä. Papiston piti jatkaa omaa työtään ja poliisi ja sotilaat olivat velvollisia valvomaan järjestystä ja estämään kaikki vahingonteot.
Katujen ja torien raivaus vei kuitenkin oman aikansa ja joen ylittämiseen oli käytettävä venettä, kunnes laivanrakennusmestari A.Malm sai rakennettua Aurajoen yli tilapäisen ponttonisillan. Se korvattiin pian uudella ponttonisillalla, joka sijoittui Seurahuoneen kohdalle jokea.
Piankos sitä rakennettiin kokonainen uusi kaupunki - Uusi Turku oli noussut tuhkasta kuin Phoenix-lintu.
Jälleenrakentajana
Turussa 7-9 2014
Simo Tuomola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti