Turun kaupunginarkistossa säilytettävän Vrouw Marian lokikirjan mukaan matka sujuukin aluksi ihan suunnitelmien mukaan. Saavuttuaan Itämerelle alus piti aluksi kurssin kohti pohjoista.
Suomenlahden suulle saavuttuaan sen olisi pitänyt Pietariin päästäkseen muuttaa kurssiaan suoraan itään hyvissä ajoin ennen saapumistaan Suomen matalikkoiselle ja karikkoiselle rannikolle. Pimeässä ja myrskyisessä säässä tämä ei kuitenkaan onnistunut ja alus törmäsi lopulta kohtalokkain seurauksin karille.
Lokikirjan mukaan tämä tapahtui hetkellä, jolloin miehistö oli kokoontunut rukoushetkeen. Alus menetti peräsimensä sekä sai pahan vuodon. Tyrskyjen ympäröimänä miehistö ei uskaltanut jäädä alukseen yöksi joten ankkuroituaan aluksen he siirtyivät laivaveneellä läheiselle luodolle turvaan.
Turun maistraatin pöytäkirjan 26.10.1771 liitteenä oleva lokikirja jatkuu 4. lokakuuta 1771 seuraavasti;
"illan suussa luoksemme tuli vene mukanaan viisi miestä, jotka lupasivat kipparillemme tulla seuraavana päivänä takaisin mukanaan mahdollisimman paljon miehiä. Tuuli heikkeni kun soudimme laivaan ja pelastimme 10 tynnyriä merkittynä 33:sta 42:een sekä yhden merkittynä IBG No. 1. Totesimme kahdeksan jalkaa vettä pumpun luona ja kun emme uskaltaneet viipyä kauemmin ja kun ei ollut mahdollisuutta saada sitä tyhjäksi, läksimme laivasta ja saavuimme suuressa vaarassa maihin.
Aamulla 5. lokakuuta saapui yhdeksän miestä kolmella veneellä luoksemme, soudimme laivalle ja menimme pumppuun. Totesimme yhdeksän jalkaa vettä pumpun luona ja kun menimme kaikki pumppaamaan edistyimme noin 3/4 jalkaa koko päivän aikana ja vesi oli makeaa, kuin sokeria. Illalla apumme lähti pois emmekä uskaltaneet jäädä sinne kauemmaksi aikaa.
Sunnuntaina 6. lokakuuta lähetti kipparimme kahdeksan miestä kahdella veneellä etsimään apua. Meillä oli kaunis ilma ja menimme joka mies laivaan pumppaamaan, mutta emme edistyneet. Sillä aikaa tuuli nousi ja pakotti meidät poistumaan taas laivasta. Pääsimme maihin suuressa vaarassa. Illalla luoksemme tuli 26 miestä kahdeksalla veneellä.
Maanantaina 7. lokakuuta menimme laivaan 34 miestä mukanamme sään ollessa kaunis. Aloimme pumpata niin paljon kuin mahdollista laivan ollessa suunnilleen kansi veden pinnassa. Meillä oli runsaasti kahvinpapuja pumpussa joten emme edistyneet. Huomasimme ankkuriköytemme lähes läpikuluneeksi solmun kohdalta joten katkaisimme sen ja kiinnitimme taas ankkuriin sekä laskimme ankkurin. Sillä aikaa kaikki päättivät laivan ja lastin pelastamiseksi avata keulaluukun, jolloin havaitsimme ylimmän kerroksen olevan puoliksi veden alla. Pelastimme siis sen mikä oli mahdollista.
Tiistaina 8. lokakuuta menimme aamulla jälleen laivaan väkeä mukanamme ja koetimme taas pumpata ja pelastaa kaiken mikä oli mahdollista. Tuuli oli idästä sekä kaunis ilma mutta sää synkistyi pahasti etelässä, joten selvitimme köytemme ja käärimme niiden ympärille purjekangasta ja soudimme illalla takaisin maihin. Illalla tuuli voimakkaasti etelän ja kaakon välistä sekä satoi.
Keskiviikkona 9. lokakuuta menimme katsomaan laivaamme muttemme nähneet sitä enää. Turusta tuli jolla mukanaan kaksi tullipalvelijaa, jolloin päätettiin lastata jahtiin pelastetut tavarat..."
Muutamaa päivää myöhemmin Vrouw Marian kapteeni matkusti miehistönsä kanssa pohjoistuulen saattelemana Turkuun, jossa hän teki meriselityksen.
Ennen pääsyään Itämerelle laivan piti ohittaa Juutinrauman tulli, jossa kaikkien alusten oli maksettava tietyt tullimaksut. Tämä käytäntö oli erittäin hyödyllistä Tanskan valtiontaloudelle mutta ehkä hieman epäilyttävää laillisesta ja eettisestä näkökulmasta katsottuna. Käytäntö jatkui kuitenkin vuoteen 1856 saakka, jolloin amerikkalaiset kieltäytyivät maksamasta tullia.
Nykyään historioitsijat pystyvät monipuolisesti hyödyntämään näitä tulliviranomaisten säntillisesti tekemiä muistiinpanoja, jotka sisältävät valtavan määrän informaatiota. Jokaisesta Juutinrauman läpi kulkeneesta aluksesta on merkitty ylös muun muassa kotisatama, kansallisuus, määränpää, nimi ja kapteenin kotipaikka sekä enemmän tai vähemmän tarkasti määritelty lasti ja lopuksi maksetut tullit.
Merkintä Vrouw Marian Juutinrauman ohituksesta löytyy myös merkintäkirjasta:
Hollantilainen alus No 508 (von Osten bind, 1771)
23. syyskuuta, Reymund Lourens Amsterdamista, sieltä Pietariin lastinaan mm. sokeria, krappia, sinkkiä, verkaa ja puuvillakangasta, sekä laivurin yksityisvaraston lisäksi kauppakamaa 9783 riksin arvosta.
Katariina II, myöhemmin Katariina II Suuri, (ven. Екатерина II Великая, 2. toukokuuta 1729 Stettin – 17. marraskuuta (J: 6. marraskuuta) 1796 Pietari) oli Venäjän keisarinna 1762–1796, Romanov-sukua avioliiton kautta.
Juuri tuo arvolasti oli matkalla Pietariin, jossa saksalaissyntyinen Venäjän Keisarinna Katariina II (Suuri, 1729-96), joka oli tunnettu kiinnostuksestaan taidetta kohtaan, odotteli taideostoksiaan Amsterdamista. Keisarinnana hänellä ei ollut taloudellisia ongelmia kalliin harrastuksensa kanssa, jonka tulokset ovat nykyään nähtävillä Pietarin Eremitaasin saleissa.
Eremitaašilla tarkoitettiin alkujaan Katariina II:n vuonna 1764 Talvipalatsin yhteyteen perustamaa hovimuseota, mutta kokoelman levittäytyessä varsinaisen Talvipalatsin puolelle vuonna 1922 nimi on laajentunut käsittämään koko palatsin yhteydessä olevaa taidekokoelmaa. Kokoelma sisältää nykyisellään lähes kolme miljoonaa taide-esinettä
Vuonna 1770 Amsterdamissa kuoli varakas hollantilainen puutavarakauppias Gerrit Braamcamp. Hänelle kuulunut ja Amsterdamissa edelleen oleva talo oli aikoinaan täynnä maalauksia, huonekaluja, koruja, lakkatöitä ja hopeaesineitä.
Braamcampin perilliset päättivät huutokaupata kokoelman pääosan 20. heinäkuuta vuonna 1771. Kuultuaan huutokaupasta Katariina II kiinnostui siitä ja määräsi Hollannin suurlähettiläänsä, ruhtinas Galitzinin huolehtimaan haluamiensa esineiden hankkimisesta. Tämän Galitzin hoiti sopimalla muutaman taidekauppiaan kanssa, että he ostavat hänen puolestaan määrätyt esineet.
Ilmeisesti suurin osa venäläisten kyseisestä huutokaupasta ostetuista esineistä lastattiin juuri hollantilaiseen Vrouw Maria -nimiseen laivaan, joka lähti Amsterdamista kohti Pietaria arvolasteineen torstaina 5. syyskuuta 1771. Osa lastista pelastettiin, mutta osa odottelee jossakin kunnossa edelleen pelastajaansa meren pohjalla Turun saaristossa.
Seuraava merkittävä kirjallinen todiste Vrouw Marian haaksirikosta on Venäjän ulkoministeri Nikita Paninin lähettämä kirje Ruotsin kansliapresidentti Ulrik Schefferille, joka on päivätty Pietarissa 8. lokakuuta 1771 (Panin käyttää vanhaa venäläistä kalenteria). Panin kirjoittaa Venäjän hallituksen saaneen äskettäin tietää, että kapteeni Reynoud Lorensin ohjaama hollantilainen laiva Vrouw Maria on menetetty noin kahden lieuen päässä Turusta. Alus sisältää useita laatikoita Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen kuuluvia kallisarvoisia maalauksia.
"Koska ne ovat hyvin arkoja vahinkoja saamaan ja tarvitsevat hoitoa ja huoltoa lähetän majuri Thierin ottamaan ne haltuunsa. Olen varustanut hänet tällä kirjeellä Teille, Monsieur, jonka kautta pyydän teitä antamaan hänelle kaiken sen avun minkä hän tarvitsee hoitaakseen tehtävänsä. En epäile vähääkään ettettekö Te tekisi kaikkeanne kun kysymyksessä on asia, joka persoonallisesti koskee Hänen Majesteettiaan Keisarinnaa, tai että tässä asiassa koetatte varmistaa Hänen Majesteettinsa Ruotsin Kuninkaan hyväksymisen. Paroni Ribbing, Kuninkaan lähettiläs tässä hovissa, kirjoittaa Teille samasta asiasta. Minulla on kunnia liittää hänen kirjeensä tähän mukaan. ..."
Tämä kirje on ensimmäinen kokonaisessa sarjassa, joka koskee menetettyä hollantilaista laivaa ja sen keisarillista lastia. Se aloitti diplomaattisen kirjeenvaihdon Tukholman, Pietarin ja Turun välillä. Kirjoittajat olivat paroni Scheffer, Tukholman ulkoministeri, paroni Ribbin, Ruotsin lähettiläs Pietarissa ja paroni Christopher Rappe, joka oli Turun läänin maaherra.
Turun Maistraatin pöytäkirjat 1771 kertovat omaa tarinaansa haaksirikon tapahtumista ja niihin liittyvät myös pelastetun tavaran luettelot. Turun huutokauppakamarin pöytäkirjoista 1771 ja 1772 käyvät myös selville huutokauppakamarissa Turussa Vrouw Mariasta myydyt tavarat.
Aarrejahdissa mukana
Turussa 5-9 2014
Simo Tuomola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti