REVOLUTION: Dominicus

Tänään 6-8 tulee kuluneeksi tasavuosia munkki Dominicuksen kuolemasta:

1221 – Dominicus, italialaissyntyinen munkki (dominikaanisääntökunnan perustaja) (s. n. 1170).

Samana vuonna 1221 kun Pyhä Dominicus Guzman kuolee:

Paavi antoi Suomen piispalle oikeuden käyttää talouspakotteita pakanoiden käännyttämiseksi. Suomen piispa, Episcopus Finlandensis mainitaan ensimmäisen kerran asiakirjoissa. Paavi Honorius III kieltää kirjeessään kaupanteon Itämerellä Novgorodin kanssa. Paavi kehottaa myös Turun piispa Tuomasta uhkaamasta kirkonkirouksella niitä, jotka uhmaavat kauppakieltoa itään.

Tuomas (k. 1248) oli Suomen kolmas varsinainen katolinen piispa eli Suomen piispa. Hän hoiti virkaa noin vuosina 1234–1245. Hän oli mahdollisesti englantilaissyntyinen dominikaanimunkki.
Piispa Tuomas on ensimmäinen Suomen piispa, joka mainitaan nimeltä asiakirjassa ja jolta on säilynyt hänen itse laatimansa asiakirja. Kaksi hänen edeltäjäänsä mainitaan tosin nimettöminä paavi Innocentius III:n bullassa "Ex tuarum", joka on päivätty 30. lokakuuta 1209.

Vuodelta 1241 on säilynyt Ruotsin kaikkien piispojen luettelo, eikä Suomen piispaa mainita siinä. Tämä on tulkittu siten, että Tuomas olisi ollut suoraan paaville alistettu piispa.

Piispa Tuomas mainitaan usein myös yhtenä Ruotsin vuonna 1240 suorittaman epäonnisen Novgorodia vastaan suuntautuneen sotaretken "arkkitehdeista". Tämä on historiantutkijoiden päättelyä, jonka perustana on venäläisten kronikoiden maininta, jonka mukaan ruotsalaisten rinnalla tuolloin taisteli myös norjalaisia sekä suumeja (varsinaissuomalaisia?) ja jäämejä (hämäläisiä?).

Piispa Tuomas erosi virastaan 1245 ja vetäytyi Gotlantiin, missä hän kuoli vuonna 1248.

Dominicus (noin 1170 – 6. elokuuta 1221 Bolognassa) perusti saarnaajaveljestön eli dominikaanisääntökunnan. Dominicus kanonisoitiin 13. heinäkuuta 1234. Dominicuksen juhlaa vietetään 8. elokuuta.

Itämeren alueelle dominikaanit saapuivat jo varhain. Säilyneet lähteet osoittavat dominikaanien yhteyksistä Turun hiippakuntaan jo 1200-luvun alkupuolelta alkaen. Dominikaanien liturgia oli merkittävä myös hiippakunnan kirkollisen elämän kannalta koko keskiajan.

Pyhä Dominicus. Vanhin tunnettu kuva, tuntematon tekijä, 14. vuosisata (Pyhän Dominicuksen basilika, Bologna, Italia).

Pohjoismaihin dominikaanit saapuivat jo vuonna 1222. Suomessa dominikaaneilla oli keskiajalla kaksi konventtia, Turussa ja Viipurissa. Jo varhain dominikaaneilla oli merkittävä vaikutus Suomen kirkon liturgian historian kannalta. Veljeskunnan puku on valkoinen, viitta ja päähine mustat. Tämän vuoksi heistä käytettiin myös nimitystä "mustat veljet". Turusta löytyykin vielä Lyypekinmäeltä Pyhän Olavin dominikaaniluostarin muistona mm. Mustainveljestenkuja.

Turun dominikaaniluostari kuului Visbyn ja Tallinnan kanssa ns. merikonventtien ryhmään, joka puolestaan kuului Dacian provinssin piiriin. Se taas oli monikansallinen, monen eri valtakunnan osien kokonaisuus; Visby ja Turku kuuluivat Ruotsiin ja Tallinna Tanskaan. Myöhemmin perustettu Viipurin konventti liittyi merikonventtien ryhmään 1392.

Näin Turku oli osa idän ja lännen taistelua paitsi uskontojen leviämisen kesken, myös taloudesta ja piispa Tuomas oli tässä kuviossa Suomen ensimmäinen sotilaspoliitikko, joka saarnasi tässä taistelussa risti toisessa, miekka toisessa kädessä.

Kun novgorodilainen laivasto purjehti 1227 ruhtinas Jaroslavin johdolla hämäläisten maahan käännyttämään karjalaisia kreikkalaiskatoliseen uskoon, lähetettiin 1228 piispa Tuomaan johdolla 2000-miehinen suomalaisjoukko kostoretkelle.

Turku oli tässä kostotapahtumien ketjussa mukana vähän samaan tapaan kuin aiemmin ns. Sigtunan tuhossa.

Sigtunan tuho oli tapahtuma kesällä 1187, jolloin Sigtunan kaupunkiin Keski-Ruotsiin tehtiin meren takaa yllätyshyökkäys, jonka yhteydessä Uppsalan arkkipiispa sai surmansa.

1300-luvun alussa kirjoitettu Eerikinkronikka ilmoittaa Sigtunan hävittäjien olleen karjalaisia, kun taas eräät muut keskiaikaiset lähteet puhuvat epämääräisemmin "pakanoista". Eerikinkronikka kuvaa tapahtumia seuraavalla tavalla:

"He [karjalaiset] purjehtivat mereltä ylävirtaan Mälarille oli tyyni, sade tai myrsky, salaa tulivat Ruotsin saaristoon. Kerran heille tuli sellainen halu että he polttivat Sigtunan, ja niin he polttivat sen perustuksiaan myöten ettei kaupunki ole vieläkään ole toipunut. Jon arkkipiispakin sai siellä surmansa, ja siitä monet pakanat saivat iloita, että kristityt sellaiseen ahdinkoon joutuivat, siitä karjalaisten ja venäläisten maa iloitsi."

On mahdotonta sanoa, pitääkö Eerikinkronikan tieto paikkansa vai ei. Suomessa elää vahva mielikuva siitä, että Sigtunan tuhosi "suomalainen" sotajoukko.

Otaksuttavasti Olavi Sylikuninkaan tai hänen isänsä Eerik Voittoisan 900-luvun lopulla tai vuoden 1000 tienoilla perustama Sigtuna on Lundin ohella Ruotsin kaupungeista vanhin. Huomattavia rakennuksia ovat Pyhän Pietarin kirkon (piispankirkon) ja Pyhän Olavin kirkon rauniot (1100-luvulta) sekä vuonna 1237 perustetun dominikaaniluostarin yhteyteen vuonna 1255 valmistunut Pyhän Marian kirkko. Ruotsin (Sveanmaan) ensimmäinen piispanistuin oli Sigtunassa noin vuosina 1060–1130. Myöhemmin se siirrettiin Upsalaan. Kaupungissa ja sen läheisyydessä on merkittäviä muinaisjäännöksiä ja museoita.

Vuonna 1178 karjalaiset merisissit tekivät hävitysretken Lounais-Suomeen vieden kristittyjen johtajan Rudolfin mukanaan surmaten tämän. 1187 vastaavasti itämerensuomalaiset viikingit hävittivät Sigtunan venäläisten yllyttämänä.

1191 tanskalaiset tekivät hävitysretken Suomeen kuningas Knuutin johdolla ja 1198 karjalaiset ja novgorodilaiset polttavat Koroisten Turun. Sigtunan hävitykseen osallistuneet olivat käyttäneet paluumatkallaan Turkua talven yli turvapaikkanaan ja siksi se lähimpänä kohteena oli myös otollinen kostokohde.