Suomen Leijona

Tänään 20-6 juhlistetaan kuningas Sigismundin syntymää 20-6 1566. Hän oli Juhana III:n ja Katariina Jagellonican poika,  joka hallitsi hatarasti Ruotsia, mutta tukevammin Turkua 1593-1599 ja toimi Puola-Liettuan kuninkaana Zygmunt III Waza 1587-1632 kuolemaansa saakka.

1566 – Sigismund, Ruotsin ja Puola-Liettuan kuningas (k. 1632)


Sigismund (puol. Zygmunt III Waza, liett. Zigmantas Vaza, ruots. Sigismund, 20. kesäkuuta 1566 – 30. huhtikuuta 1632) oli Ruotsin kuningas vuosina 1593–1599 ja Puolan kuningas vuosina 1587–1632. Suomessa ja Ruotsissa hänet tunnetaan vain Sigismundina. Puolan kuninkaana hänet tunnetaan nimellä Sigismund III Vaasa.




Turussa vannottiin uskollisuudenvaloja Juhana III:lle ja vallanperijä Sigismundille keväällä 1582, valtakunnanmarsalkka Klaus Flemingin pitäessä Turun linnaa käskyvallassaan. Kyse oli myös katolisuuden ja luterilaisuuden kädenväännöstä, Juhanan Punaisen Kirjan liturgian suosiessa katolilaisuutta.

Juhana III kuolee 1592, mutta Fleming pysyy kuninkaaksi nousevan Sigismundin takana Kaarle-herttuan kiusaksi. Aateliset tunnustavat Turussa hänen johdollaan Sigismundus Rexin uudeksi kuninkaakseen ja Fleming varustaa 27 laivan laivaston noutamaan kuningasta Danzigista, amiraalilaivanaan Suomen Leijona.




Kaarle-herttua yllyttää talonpojat kapinaan Jaakko Ilkan johdolla, mutta Nuijasota kukistetaan verisesti. Säädyt kieltävät Kaarle-herttuan vaatimuksesta katolisen jumalanpalveluksen valtakunnassa 1595. Fleming kuolee, mutta taistelu Turusta jatkuu.

Sigismund yrittää paluuta Tukholmaan, mutta vetäytyy kuitenkin takaisin Puolaan ja pannaan viralta kesällä 1599, jolloin Kaarle-herttuasta tulee kuningas Kaarle IX.

Nuijasota oli suomalaisten talonpoikien kapina aatelistoa ja sotaväkeä vastaan 1596–1597. Se päättyi verisesti armeijan kukistaessa heikosti varustetut talonpojat.

Historiantutkimuksen keskeisiä selityksiä nuijasodan puhkeamiselle ovat olleet muun muassa "sota-ajan ja ankarien katovuosien aiheuttamat rasitukset, sotaväsymyksen aiheuttama tyytymättömyyden purkautuminen, poliittinen kiihotus sekä lukumäärässä ja vauraudessa kasvaneen aatelin harjoittama talonpoikien riisto".


Turun linnan historian viimeinen piiritys, kuudes laatuaan, johtaa vangitsemisiin ja teloituksiin, kun Kaarle-kuningas kostaa täkäläisen vikuroinnin mestauttamalla 10.11.1599 Turun Suurtorilla seitsemän aatelista ja seitsemän sotapäällystöön kuulunutta miestä. Päänsä menettävät mm. Juhana Fleming, Sten Fincke, Hartikka Henrikinpoika, Niilo Iivarinpoika Särkilahti, Krister Matinpoika Björnram, Mikael Paavalinpoika Munck sekä Olavi Klaunpoika.

Seitsemän vankia mestattiin Turun torilla 10.11.Kuolemaantuomittujen joukossa oli mm. 21-vuotias Juhana Fleming, marskin poika, sekä Juhanan velipuoli Olof Klasson. Juhanan palvelija vei äidille, Ebba Kustaantyttärelle, sormuksen ja viimeisen viestin:

"Kuljen tietäni kuin mies, joka kiirehtii lepoon, koska hän on väsynyt päivätyöstään."

Arvid Stålarm - viidesti tuomittu, viidesti armahdettu

1590-luvulla elettiin Suomessakin siis sotaista aikaa. Kuningas Sigismundia kannattaneet suomalaiset aatelismiehet kävivät armotonta taistelua Kaarle-herttuan joukkoja vastaan. Tämä taisto päättyi Sigismundin kannattajien katkeraan tappioon.

 

 

 

Turun linnan edustalla loppusyksystä 1599 annettiin tuomiot . Yrjö Koskinen kertoo Nuijasota -kirjassaan tapauksesta seuraavaa;

"Sotaväki seisoi piirissä vankien ympärillä ja saapuvilla oli paljon väkeä, pappeja, porvareita ja talonpoikia. Kreivi Mauri Leijonhufvud oli esimiehenä ja kansliakirjuri luki tuomion, jonka perästä kreivi Mauri, joka kenties toivoi herttuan vielä leppyvän, toi hänet itsensä ulos linnasta.

 

Silloin otettiin uskollisuudenvala kaikelta rahvaalta, joka lupasi parannusta ja kuuliaisuutta. Kaikki tuomitut olivat polvillansa, ja kun herttua taas tahtoi piiristä pois mennä, nousi nuori Fleming rukoellen, että Hänen ruhtinaallinen armonsa ei etsisi korkeinta oikeutta. Herttua vain käski heidän ajatellaa pitkää matkaa mentäväänsä."

Kyseinen nuori Fleming oli vasta 21 -vuotias Juhana Klaunpoika, joka isänsä kuoleman jälkeen oli lähtenyt vuonna 1597 Puolaan. Sittemmin hän kävi kuningas Sigismundin kanssa Ruotsissa seuraavana vuonna ja sieltä jatkoi matkaansa Preussiin.

 

Saman vuoden syksyllä hän palasi Danzigista Suomeen yksityisasioidensa takia. Hänen äitinsä ja kaksi sisartaan olivat tuolloin vankeina Ruotsissa. Juhana Fleming aikoi lähteä takaisin ulkomaille, mutta Arvid Stålarm puhui hänet jäämään Suomeen rohkaisemaan kansaa Kaarle-herttuaa vastaan.

 

Arvid Eerikinpoika Stålarm (1549–1620) oli ruotsalainen sotilas ja hallintomies, joka toimi Suomen käskynhaltijana 1597–1599. Stålarm oli 1561 paašina Juhana-herttuan (myöhemmin Juhana III) hovissa Turussa, yleni 1571 ratsumestariksi ja 1579 ylimajoitusmestariksi. Vuosina 1579–1583 hän otti osaa Henrik Klaunpoika Hornin ja Pontus de la Gardien sotaretkiin Venäjää vastaan

 

 

Lopputuloksena oli molempien herrojen jääminen pahimpien vihamiestensä käsiin. Perjantaina 9. päivä marraskuuta vuonna 1599 ilmoitettiin tuomituille Sigismundin kannattajille, että heidät tultaisiin mestaamaan seuraavana päivänä. Arvid Stålarm ja Aksel Kurki saivat kuitenkin tiedon, että heidät tultaisiin kuljettamaan Ruotsin puolelle tarkempaa tutkintaa varten. Molemmat miehet olivat olleet Sigismundin vankkumattomia kannattajia.

 

Nuijasodan alkuvaiheessa Kurck kannatti Klaus Flemingiä ja löi ratsumiesjoukon päällikkönä Pentti Poutun johtamat nuijamiehet Ulvilassa 1596. Hän pystyi myös hajottamaan omaa Anolan kartanoa Nakkilassa uhanneen nuijamiesjoukon. Klaus Flemingin kuoltua 1597 Sigismund nimitti Kurckin seuraavana vuonna Suomen sotaväen ylipäälliköksi Arvid Stålarmin ollessa käskynhaltijana.

 

 Puolasta käsin hallinneen kuningas Sigismundin ja valtionhoitajaksi Tukholmassa julistautuneen Kaarle-herttuan välisen valtataistelun aikana Fleming pysyi Sigismundin tukijana. Tällöin hänen käskyvallassaan ollut Suomi irtautui hetkeksi Ruotsin keskushallinnon alaisuudesta. 

 

Lauantaina 10. päivä marraskuuta kulki kuolemansaatto Turun linnasta kaupungin puolelle. Herttuan tallimestari Antti Niilonpoika toimi päällysmiehenä tässä surullisessa näytelmässä. Väkeä kokoontui runsaasti mestausta seuraamaan ja eniten surkuteltiin nuoren Juhana Flemingin, Viikin herran kohtaloa. Tämä oli ikäänsä nähden tyyni. Häntä lohdutti Turun kirkkoherra Gregorius, mutta Juhanan kerrotaan yhtä paljon lohduttaneen itse kirkkoherraa.

 

Juhana julisti syyttömyyttään ja syytti Kaarle-herttuaa verenhimosta. Viime hetkillään hän vannotti äitiään ottamaan virallisesti pojakseen poikapuolensa Olavin, joka oli Klaus Flemingin avioton lapsi. Olavi seisoi itsekin tuomittujen joukossa ja nähdessää velipuolensa pään putoavan, juoksi hän esiin ja halusi vuodattaa verensä velipuolensa veren sekaan. Hänet palautettiin paikalleen ja vasta viidentenä tuli hänen vuoronsa.

Muut mestatut olivat Sten Fincke, Hartikka Henrikinpoika, Krister Björnram, Mikko Munck ja Niilo Iivarinpoika, kaikki aatelisia. Lisäksi päänsä menettivät jalkaväenpäällikkö Sipi Sipinpoika sekä Jaakko Möl, Hannu Jänis, Esko Jaakonpoika, Herman Hannunpoika ja monia muita. Juhana Flemingiä lukuunottamatta kaikki päät asetettiin Turun raastuvan ylle.

Yrjö Koskinen antaa näiden mestauspäivän tietojen viitteeksi eräitä Ruotsin ja Suomen Valtionarkistossa olleita käsikirjoituksia. Tarkemmin Yrjö Koskinen : Nuijasota, sivu 566, kolmas painos 1929.

 

 

                                   Arvid Stålarm joutui siis Tukholmaan, jossa hänet ja Aksel Kurki määrättiin sitten teloitettavaksi. Kaksi kertaa lähti vankisaatto liikkeelle kohti mestauspaikkaa ja kahdesti sen matka katkesi ennen aikojaan. Ensimmäisellä kerralla Stålarm pyysi saada puhua Sten Banerin kanssa. Hän soimasi Baneria siitä, että tämä itse oli kiihottanut suomalaiset herttuaa vastaan ja hänen takiaan koko onneton sota oli tämän syytä.

 

Toisella kertaa tuomitut olivat jo mestauspiilun juurella, kun esiin astunut herttuan avioton poika Kaarle Gyllenhjelm ilmoitti mestauksen lykkäämisestä.

Kaarle-herttua ilmeisesti aikoi käyttää Stålarmin ja Kurjen todistusta seuraavilla Linköpingin valtiopäivillä ja siihen asti heitä pidettäisiin vankeudessa. Valtiopäivien ja pitkän tutkinnon jälkeen kuolemantuomioita jaettiin jälleen laajassa mitassa.

 

 

Kustaa Baner, Eerik Sparre, Sten Baner ja Tuure Bielke menettivät päänsä maaliskuun 20. päivä vuonna 1600. Heidän jälkeensä punainen vaate levitettiin Arvid Stålarmille. Mutta samassa Kaarle-herttuan käsikirjuri Eerik Tegel tuli esiin ja luki herttualta tulleen kirjeen. Siinä Stålarmin ja Kurjen henki luvattiin säästää, mikäli säädyt niin haluaisivat. Kansa, jota ympärillä seisoi, huusi täyttä kurkkua armoa; "On jo kylliksi verta, kylliksi verta! armoa, armoa!".

 

Stålarm ja Kurki polvistuivat väkijoukolle, heittivät 10 taalaria pyövelille ja vetäytyivät syrjään. Kuitenkin vielä yksi mies sai heittää henkensä. Kuudenkymmenen ikäinen Pentti Falk mestattiin ja muut vietiin takaisin vankilaansa. 

 

Vankilassa Stålarm ja Kurki kaiversivat seinään seuraavan tekstin; 

 

"Anno 1600 den 3 Aprilis Bleffüe wij här insatte, Troo Gudh i alle tingh, Arffwid Ericksonn Till Lindöö och Peÿtz, Gud wett min lycka, Axel Korck Till Aniela, Wij haffue setted för vår troohett och lydett för wåre synder, kome här uth den"

 

 

 

 siinä lukeepi, että:

"Anno 1600 den 3 Aprilis Bleffüe wij här insatte, Troo Gudh i alle tingh, Arffwid Ericksonn Till Lindöö och Peÿtz, Gud wett min lycka, Axel Korck Till Aniela, Wij haffue setted för vår troohett och lydett för wåre synder, kome här uth den"

Arvid Stålarm lausui aikalaisten mukaan; "Nuo, herravainajat, valtaneuvokset, nyt varmaankin ihmettelevät, mihinkä lienen joutunutkaan, kun en tule heidän jälkeensä taivaaseen, johon odottavat minua".

Arvid Erikinpoika Stålarm armahdettiin lopulta 1602 ja sai tiluksensa takaisin. Hänestä tehtiin lisäksi sotaeversti Liivin sotaan. Tuossa sodassa Ruotsi koki tappioita. Samoihin aikoihin tuli ilmi epäilyjä kirjeenvaihdosta Stålarmin ja Sigismundin välillä. Niinpä Arvid S. joutui kiiruhtamaan Tukholmaan itseään puolustamaan. 

 

 

 

Vuonna 1605 hänet säätyjen ollessa jälleen koolla tuomittiin kuolemaan 2-5 1605. Stålarm pyysi, ettei hän mestattaisi, vaan ammuttaisiin. Hän pyysi myös, että hänen ruuminsa haudattaisiin ilman silpomista ja hänen velkansa maksettaisiin perintötilojen varallisuudella. Stålarmin vaimo Elin Hermansdotter Fleming oli kuollut kolmisen vuotta aiemmin ja kahdesta tyttärestä ei ole mainintoja vuoden 1598 jälkeen. Elinin muistokivi löytyy Tenholan kirkosta.

Uskomattomalla tavalla Arvid Stålarm selviytyi tästä viidennestä mestausmatkastaan. Hänet nimittäin armahdettiin mestauspaikalla ja tuomittiin sen sijaan pitkään vankeuteen. Gripsholmin linnan seinien sisällä Stålarm vietti viitisentoista pitkää vuotta, kunnes hän noin 70 vuotiaana kuoli toukokuussa 1620.

 

Hänet haudattiin Yrjö Koskisen sanoin "sopivalla kunnioituksella". Gripsholmenin linnan tilikirjoja tutkinut tohtori Vaaras sanoo niiden osoittavan, että Stålarm kuoli toukokuun 6. ja 13. päivän välisenä aikana ja hautaus on tapahtunut saman kuun 28. päivä.

 

Taistelussa mukana

Turussa 20-6 2014

Simo Tuomola