tiistai 24. kesäkuuta 2014

Tanskan Turku

Tänään 24-6 kokoonnumme Turkuun Pyhän Gertrudin veljeyden saliin, Pyhän Kerttulin kiltataloon seuraamaan miten kaupunkiin saapunut maasääty antaa suostumuksensa kuninkaaksi nousseen Kristian I Oldenburgilaisen vaaliin Tukholmassa. On vuosi 1457. 



Pyhän Kerttulin kiltatalo mainitaan vuonna 1439 ja sen sijainti tiedetään Olof Gangiuksen laatiman Turun kartan (1634) perusteella. Siinä nimittäin mainitaan 'Kärtrula kyrkie gård', jonka on tulkittu tarkoittavan keskiaikaista Kerttulin kiltataloa. Nykykartalle sijoitettuna se on sijainnut nykyisen Hämeekadun ja Kerttulinmäen välisellä alueella.





 

Kristian I (14261481) oli tanskalainen monarkki ja Kalmarin unionin maiden unionikuningas (Tanskan 14481481, Norjan 14501481 ja Ruotsin 14571464). Hän oli myös Schleswigin ja Holsteinin herttua vuosina 14601481.

Vuonna 1457 Ruotsissa puhkesi kapina, jossa Kaarle Knuutinpoika Bonde syrjäytettiin. Kapinajohtajat Jöns Pentinpoika Oxenstierna ja Eerik Akselinpoika Tott kutsuivat Kristianin Ruotsin kuninkaaksi, ja hänet kruunattiin 23-6 1457.

Eerik Akselinpoika Tott lähti saman tien valloittamaan Suomea ja saikin pikku koiruudella Turun linnan haltuunsa tanskalaismielisen Jöns Pentinpoika Oxenstiernan houkuteltua osan varusväestä täällä piirittäjien puolelle, jolloin linnan valloitus helpottui ratkaisevasti.


Vaikka kuningas hallitsikin maitaan kaukana Tanskassa ja haudattiin useiden muiden tanskalaisten kuninkaiden ja kuningattarien tapaan lopulta Roskilden katedraaliin, oli hänellä yllättävän hyvät yhteydet myös Turkuun.
 
Piispa Maunu Tavastin hautakiven kuva

Maunu Tavastin alkuperäinen hautakivi Turun tuomiokirkossa.

Kun Turun mahtipiispa Olavi Maununpoika Tawast kuolee 1460, nousee uudeksi piispaksi Konrad Bitz, joka on unionitaistellussa Kristianin ja Tanskan puolella Ruotsin liiallista holhousta ja Kaarle Knuutinpojan verotuspolitiikkaa vastaan. Hän päättää rakennuttaa Tuomiokirkon ympärille puolustusmuurin porttirakennuksineen ja ampuma-aukkoineen.



Pienoismalli 1300-luvulla
 Turun tuomiokirkko katolisella ajalla 1300-1500. Konrad Bitz rakennutti kirkon ympärille tukevan puolustusmuurin.

Kun maa joutuu venäläisuhan alle, kuningas vierailee Turussa 14.-25. heinäkuuta 1463, apunaan Eerikki Akselinpoika. Samalla Kaarle Knuutinpoika Bonde kutsutaan takaisin isännöimään Turun linnaa.

Upsalan arkkipiispa Jöns Pentinpoika Oxenstierna lupasi 1463 Uplannin talonpojille ominpäin verohelpotuksia, mikä johti hänen vangitsemiseensa. Tämä synnytti arkkipiispan tukijoiden kapinan, jonka päätteeksi Kristian joutui pakenemaan Ruotsista Tanskaan 1464, vaikka Turun piispa Konrad Bitz lähettikin omat asemiehensä Tukholmaan auttamaan Kristiania.

Ruotsin kuninkaaksi nousi jälleen Kaarle Knuutinpoika Bonde. Vuotta myöhemminhän Bonde menettää jälleen virkansa ja pakenee Turkuun Mustain dominikaaniveljesten luostarin suojiin.


http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/1/12/Christian_1_of_Denmark.jpg


Vaikkei Kristian I ollutkaan enää Ruotsin kuningas 1465, hän puuttu edelleen Turun asioihin, kun Lyypekin raadin Tallinnaan lähettämät tavarat ryövätään merellä ja kuljetetaan Turkuun. Lyypekin raati syyttää Turun piispaa ja Turun linnaläänin käskynhaltija Eerik Akselinpoika Tottia merirosvouksesta. Kuningas kuitenkin vakuuttaa heidän syyttömyyttään merirosvoiluun.

Kun Kaarle Knuutinpoika Bonde nousee jälleen Turun kärsimystensä jälkeen kuninkaaksi 1467, on tuomiokirkko saanut ympärilleen nelisen metriä korkean ja toistametriä paksun suojamuurin maailman pahuutta vastaan.



Turvassa
Turussa 24-6 2014
Simo Tuomola





Ei kommentteja: