Eletään armon vuotta 1672 Suomen Turussa. Kupariseppä Claes von Dahlen ostaa Tukholmasta kuparia päällystääkseen kirkon tornin ylimmän huipun ja tornipäädyt. Valtio myöntää 600 taaleria hospitaalikirkon rakentamiseksi Turkuun.
Elin on saanut nimensä suoraan äidiltään Elin Helena Petterdotter Thorvörstiltä ja hän on yltiöpietisti filosofian maisteri Petrus Henrici Schäferin vanhin sisar. Isänsä on Turun kaupungin porvari ja porvarissäädyn valtiopäivämies, kauppias ja raatimies Abraham Henrik Henriksson Schaefer. Liikutaan siis Turun ylimmissä porvarispiireissä.
Peter Thorwöste (kuoli 1659) oli lyypekkiläinen, alkujaan hollantilainen kauppias, joka vaikutti Turussa.
Thorwöste tuli Suomeen 1620-luvulla ja muutti Turkuun noin vuonna 1630. Hän ryhtyi kirjanpitäjäksi Turun varakkaimmalle kauppiaalle Jakob Wollelle. Thorwöste avioitui vuonna 1631 Elin Sågerin (1614–1669) kanssa, joka oli kauppiaan tytär. Onnistuneen naimakaupan ansiosta hänen tulevaisuutensa oli turvattu.
Petter Schaefer (Schäfer, n. 1660 – 1729) oli suomalainen pietistijohtaja, jonka profetiat herättivät 1700-luvun alkuvuosina suurta kiinnostusta Suomessa, Ruotsissa ja ulkomailla. Hän julisti Pietari Suuren ilmestyvän Nebukadnessarin kaltaisena taivaallisena kostajana ja tuhovan katumukseen taipumattoman papiston.
William Blaken Nebukadressar (1795), käsin väritetty etsaus.
Petter Schaefer syntyi varakkaaseen turkulaiseen kauppiassukuun. Isä Abraham Henrik Schaefer oli valtaporvari ja tämän vaimo Elin Thorwöste kuului myös kaupungin kauppiaseliittiin. Asemansa turvin hän sai hyvän kasvatuksen ja saattoi kouluttautua 1677 ylioppilaaksi ja 1688 maisteriksi.
Hän oli saanut uskonnollisen herätyksen jo opintojensa alkuvaiheessa, mutta tutustuttuaan Laurentius Ulstadiukseen ja tämän kirkon radikaaliin uudistamiseen tähdänneeseen liikehdintään Schaeferin käsitykset radikalisoituivat ja hänestä tuli pian koko pietistiliikkeen johtohahmo.
Lars (Lauri) Ulstadius (noin 1650, Oulu – 6. lokakuuta 1732, Tukholma) oli suomalainen pietistinen pappi.
Konsistori tutki pietismin levinneisyyttä Suomessa ja silloin Schaefer esitti lausuntonsa, jolloin konsistori puolestaan julisti Schaeferin eksyneen puhtaasta luterilaisesta opista. Kun asia eteni hovioikeuteen, Schaefer anoi armoa, mutta päätöstä odottamatta pakeni 1694 ulkomaille ja harhaili Venäjällä, Saksassa, Hollannissa, Englannissa ja Pohjois-Amerikassa asti. Matkoillaan hän tapasi Philipp Jakob Spenerin, pietistien kansainvälisen johtohahmon.
Tammikuussa 1700 Schäfer ajautui uskonnolliseen kriisiin. Ankara paasto uhkasi viedä häneltä hengen ja kriisin seurauksena kypsyi päätös palata takaisin Turkuun "todistamaan totuudesta". Myös Turussa tehty armonanomus vaivasi hänen mieltään, sillä anomus ei ollut vilpitön. Päinvastoin hän syytti kirkkoa entistä jyrkemmin sanoin. Turkuun palattuaan Schaefer rettelöi aikansa ja 1707 hän haastoi hovioikeuden jäsenet kuulemaan hänen "omantunnonjuttuaan.
Oikeudenkäynnissä Schaefer uudisti entistä kiihkeämmin syytökset vääräoppista luterilaista kirkkoa vastaan ja julisti tuomiota ja perikatoa koko Suomelle sekä 1000-vuotisen valtakunnan läheisyyttä. Hovioikeus langetti Petter Schäferille 3.4.1709 kuolemantuomion, mutta kuninkaallinen majesteetti armahti hänet ja määräsi vangiksi Turun linnaan. Venäläisten hyökättyä 1713 Suomeen Schaefer siirrettiin vankeuteen Geflen linnaan Ruotsin puolelle. Petter Schaefer kuoli vankeudessa Geflessä 1729.
Linna vuonna 1724.
Turun linnassa Petter Schaefer vihki itse vaimokseen 1712 turkulaisen porvarissuvun tyttären Anna Wargentinin. Päiväkirjassaan hän kertoo, että "Yhdistin Itzeni Annan cans Pyhän Awiokäskyyn, Jumalan Sanala ja Rucouxella ja tulimme Awioparixi." Anna veli oli Joachim Wilhelminpoika Wargentin ja vanhemmat oikeusneuvosmies, valtaporvari Wilhelm Wargentin ja Magdalena Wittfoot.
Eletään edelleen vuotta 1672 Suomen Turussa. Turkulaisporvarit rakennuttavat yhteisen laivan Saksassa, mutta Charitas ei koskaan ehdi vierailla Turussa, vaan joutuu Kruunun haltuun.
Kaksi suutaria rohkenee muuttaa vallasväen asuinsijoille Luostarikortteliin. Kaarle XI ottaa kruunun vastaan 17-vuotiaana ja Suomen talonpoikien edustajat valittavat hänelle epäkohdista ja rasitteistaan, toivoen kuninkaan käyvän tutustumassa oloihin maassamme.
Niin ja takaisin Tuomiokirkon alttarille 2-7 1672 - mikään turha mies ei ollut Elinin aviosiippa Andreas Benedictikään;
Hän oli syntyisin 1646 Kalmarista ja siksi Hasselqwist tunnetaankin ylioppilaspiireissä nimikkeellä Smolandis Calmariensis. Ylioppilaaksi hän tuli Turussa 1.8. 1667 ja kirjattiin konsistorin pöytäkirjaan 5.12. 1669, hänen osallistuttua Smålandilaisen osakunnan riitoihin. Filosofian maisteriksi hän valmistui 27.7. 1677.
1643 nimitettiin osakunnille ensimmäiset inspehtorit; 14 osakuntaa jaettiin 9 professorin kesken: Aboenses, Vestrogothi et Vermelandi, Vestmanni et Dalekarli, Uplandi, Ostrogothi ja Helsingii, Smolandi, Suder- ja Når-Finnar, Nericii, Alandi, Nylandi ja Bothinienses sekä Sudermanni.
Hänet vihittiin papiksi Tallinnassa 29.9. 1674 ja sieltä tie toi Turun tuomiokirkon ruotsalaisen seurakunnan apulaispapin toimen kautta Tuomiokirkon ruotsalaisen seurakunnan kappalaiseksi 1678.
Hasselqwist käyttää 1679 kirjan tekijänä itsestään virkanimeä ”ecclesiae cathedralis Aboënsis archidiaconus” Hänet nimitettiin logiikan ja metafysiikan professoriksi Lundin yliopistoon 1683, mutta ei ottanut virkaa vastaan; Turun akatemian ylimääräinen teologian professori 1688; Paraisten kirkkoherra 1691.
Kuulutettuaan ja vihittyään avioliittoon 1698 erään sittemmin jo naimisissa olevaksi osoittautuneen venemiehen Hasselqwist tuomittiin menettämään virkansa, mutta Kuninkaallinen Majesteetti lievensi tuomion tuomiokapitulin antamaksi varoitukseksi.
Turun akatemia sijaitsi alunperin rakennuksessa, joka oli osa tuomiokirkon ympärysmuuria:
Biografiakeskuksen henkilökuva kertoo seuraavaa;
Hasselqvist / Hasselquist, Anders Bengtsson (1646 - 1700)
Pappissäädyn valtiopäivämies 1680; Turun akatemian preeses (praeses) 1688–1696 (10 väitöskirjaa; 1-10 yhtenä teoksena ”Lumen de Lumine sparsum” 1697).
Hasselqwist julkaisi Turussa vuodesta 1680 alkaen useina painoksina ruotsin ja suomen kielellä hartauskirjaa Andelig hiertewäckare (1680, 1684, 1686, suomennettu Hengellinen sydämen herättäjä 1680–1710, kirjasta ilmestyi suomeksi 13 painosta).
Lisäksi hän julkaisi kaksi Turun akatemiassa pitämäänsä puhetta (1679 ja 1682), Tukholmassa saarnakokoelman (Bättrings basuun 1680), Turussa myöhemmän Turun piispan, professori Johannes Gezelius nuoremman häissä Turun tuomiokirkossa 26.8.1680 pitämänsä hääsaarnan (1680), onnittelukirjasen hääparille (morsian oli Johannes Gezelius nuoremman vaimon sisar Margareta) 1681, lankonsa Perniön kirkkoherran, rovasti Gabriel Georgii Thauvoniuksen hautajaisissa Perniön kirkossa 15.6.1684 ja piispa Johannes Gezelius vanhemman hautajaispäivänä 24.6.1690 Paraisten kirkossa pitämänsä ruumissaarnat (1684 ja 1690) sekä kaksi muuta saarnaa (1681 ja 1688).
Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 17.4.1678, 26.3.1680, (10).5.1684, 13(21).6.1689; Väitöskirjan gratulaatio (grat. diss.) Turku 21.5. ja 26.6.1680 (latinaksi ja kreikaksi), 14.12.1681, 25.2. ja 20.5.1682.
Andreas Benedicti Hasselqwist oli kiistattomasti hyvin ahkera julkaisutoiminnassaan, jos kohta hänen kirjallista tuotantoaan on pidetty keskinkertaisena ja pinnallisena. Sven Gabriel Elmgrenin mukaan Hasselqwistilla oli laaja-alainen hillitön mielikuvitus, johon oli sekoittunut aimo annos raakaa taikauskoa, ja hänelle oli tunnusomaista voimakas ja liioittelussaan mauttomuuksiin yltävä kukkaiskieli.
Häävieraana
Turussa 2-7 2014
Simo Tuomola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti