Turku-rakkaus

Tänään 1-12 muistamme Ruotsin kuninkaan Maunu Eerikinpoika Liehakon kuolinpäivää vuodelta 1377. Maunu kuoli laivansa upotessa Bömmeltfjordenilla Bergenin edustalla.

• Kung Magnus på framsidan av landslagen uppkallad efter honom, cirka 1350
•  
• 1377 – Maunu Eerikinpoika, Ruotsin kuningas
•  

 
Maunu Eerikinpoika (1316 – 1. joulukuuta 1377) oli Ruotsin kuningas 1319–1364.


Maunu aloitti sodan Novgorodia vastaan vuonna 1348. Hän julisti sodan ristiretkeksi ja pian sota sai myös paavin suostumuksen. Maunu Eerikinpojan ristiretki alkoi hyvin kun ruotsalaiset valtasivat Pähkinäsaaren, mutta he menettivät sen pian. Sota päättyi vuonna 1351. Maunu joutui lopulta vaikeuksiin Ruotsin ylimystön kanssa eikä pystynyt jatkamaan sotaa.

Vuonna 1365 Maunu palasi Ruotsiin poikansa Haakonin kanssa. Enköpingin lähistöllä käydyssä Gatan taistelussa Maunu vangittiin ja Haakon pakeni Norjaan. Albrekt vapautti 1371 kuitenkin Maunun joka palasi Norjaan jossa hän kuoli laivansa upotessa Norjan rannikon edustalla vuonna 1377.


Maunu Ladonlukon toinen poika toimi Ruotsi-Suomen kuninkaana 1319-1364 ja vieraili pariinkin otteeseen Turussa. 1-4. syyskuuta 1347 hän käväisi täällä säätämässä yleisen maanlain ja oleskeli kaupungissa myös 13-15.5. 1351. Vuonna 1350 hän sääti kaupunkilain, jossa Turku sai uudelleen oikeuden ulkomaankauppaan.





 Magnus Erikssons sigill

Turku-rakkauteen kuninkaalla oli myöhemmin omatkin syynsä. Hänellä oli hovissa oma suosikkinsa, nuori aatelismies, herttua Pentti Algotinpoika, joka oli sekä kuningatar Blanka Namurilaisen että kuningas Maunu Eerikinpojan rakastaja.

Hänet kuningas palkitsi Suomen herttuan arvonimellä 1355 ja sai neuvonantajansa Pyhän Birgitan samalla kääntymään itseään vastaan. Sitä se mustasukkaisuus teettää paremmissakin piireissä.

Suomen herttua oli Ruotsin kuninkaan sukulaisille tai suosikeille toisinaan myönnetty arvonimi, jota käytettiin satunnaisesti 1200-luvun lopulta 1500-luvulle. Arvonimeen yhdistyi läänityksenä annettu herttuakunta Lounais-Suomessa. 1500-luvun kuluessa tilalle tuli Suomen suuriruhtinaan arvonimi kuninkaan tai jonkun hänen lähisukulaisensa nimellisenä tittelinä.

Piispa Kol

Historioitsija Erius Olai esitti 1400-luvun lopulla, että Linköpingin piispa Kol (k. 1196?) oli toiminut Suomen jaarlina (lat. Dux Finlandiae). Vasta 11-2 vuonna 1253 Suomen piispa mainitaan ensimmäisen kerran Ruotsin piispojen luetteloissa.


 

Bengt Birgersson, utsnitt ur hans sigill. Xylografi av Wilhelm Meyer

Ensimmäinen Suomen herttua, Bengt Birgerinpoika (1254–1291, ruots. Bengt Birgersson), sai arvonimen noin vuonna 1284 vanhemmalta veljeltään Ruotsin kuningas Maunu Ladonlukolta.

Hänen nimittämisensä herttuaksi päätti kolmekymmentäviisi vuotta kestäneen, toisesta ristiretkestä alkaneen piispanvallan. Bengt Birgerinpojan valtakausi ei kestänyt pitkään, sillä hänet valittiin vuonna 1286 Linköpingin piispaksi.


 

Sigill för prins Valdemar av Sverige, hertig av Finland

Maunu Ladonlukon nuorin poika, Valdemar Maununpoika (k. 1318, ruots. Valdemar Magnusson) sai Suomen herttuan arvonimen veljensä Birger Maununpojan kruunajaisissa vuonna 1302.

Valdemar liittoutui Kuningas Birgeriä vastaan kuninkaan vanhemman veljen, itsenäistä ruhtinaskuntaa tavoitelleen Eerik Maununpojan kanssa.

Seuranneessa sisällissodassa Valdemar sai hallintaansa sekä Turun ja Hämeen linnat ja niiden maakunnat, eli suurimman osan tuolloisesta Suomesta, että Tukholman kuninkaanlinnan ja suurimman osan Upplannin ja Borgholmin maakunnista. Kuningas Birger vangitsi sekä Valdemarin että hänen veljensä Eerikin 10. joulukuuta 1317 Nyköpingissä, ja Valdemar kuoli vankeudessa vuonna 1318.


 

Bengt Algotssons sigill, xylografi från 1800-talet

Pentti Algotinpoika (1330–1360, ruots. Bengt Algotsson), kuningas Maunu Eerikinpojan suosikki ja väitetty rakastaja, sai Suomen herttuan arvonimen vuonna 1353 tai vuonna 1354. Hän ei tiettävästi pyrkinyt lujittamaan asemaansa Suomen hallitsijana, vaan tyytyi keräämään tuloja herttuakunnastaan. Hän toimi Skånen  varakuninkaana.

Pentti Algotinpoika joutui vuonna 1357 lähtemään maanpakoon edellisenä vuonna alkaneen aateliston kapinan seurauksena, ja hän kuoli linnan piirityksessä Luntertunissa vuonna 1360 yrittäessään palata Ruotsiin.

Pentti Algotinpojan hallitsemat maat annettiin vuonna 1357 Eerik Maununpojalle. Eerik Maununpoika toimi isänsä Maunu Eerikinpojan hallitsijakumppanina, eikä tarvinnut herttuan arvonimeä. Hänen myötään Suomen herttuan arvonimi jäi pois käytöstä lähes kahdeksisadaksi vuodeksi.



Maunu Eerikinpoika valtaistuimellaan.

Vuonna 1335 Maunu meni naimisiin Blanka Namurilaisen kanssa, ja seuraavana vuonna hänet kruunattiin Tukholmassa. Hänen tärkein suosikkinsa oli nuori aatelismies nimeltä Pentti Algotinpoika, jonka kuningas korotti Hallannin herttuaksi antaen hänelle läänitykseksi myös Turun linnan myötä suuren osan Suomea.

Namurin Blanche tai Blanka Namurilainen (1318–1363) oli Ruotsin, Norjan ja Skoonen kuningatar ja kuningas Maunu Eerikinpojan vaimo vuosina 1336–1363.



Albert Edelfeltin Kuningatar Blanka.


Albert Edelfelt kuvitti Zacharias Topeliuksen lastenrunon, joka julkaistiin kirjassa Lukemista lapsille (Läsning för barn) Yhdeksän hopearahaa -kertomuksen yhteydessä. Kuningatar Blanka -maalaus maalattiin tämän lorun pohjalta.

Aja, aja, aja,

Blankan ratsastaja.

Minne matkall' lienen?

Minne pojan vienen?

Sinne missä tiedän,

morsiammen pienen.

Mikä nimi armaan?

Margareta varmaan.

Herttua Pentti Algotinpoika (ruots. Bengt Algotsson) (s. noin 1330) oli Hallannin ja Suomen herttua, Skoonen ylikäskynhaltija sekä Norjan, Skoonemaiden ja Ruotsin kuningas Maunu Eerikinpojan suosikki. Hänen on väitetty olleen sekä kuningatar Blankan että kuningas Maunu Eerikinpojan rakastaja.

Aikalaiset epäilivät homoseksuaalista suhdetta. Maunun poliittiseksi vastustajaksi kääntynyt sukulainen Birgitta Birgerintytär (sittemmin pyhimys) sai tästä propaganda-aseen kuningasta vastaan.


Liehakoiden
Turussa 1-12 2015
Simo Tuomola