Tämä päivä 22-10 muistuttaa meitä siitä, että Nobel-palkinnosta voi myös kieltäytyä. Niin teki eksistentialismin ykkösnimi, ranskalainen filosofi ja yhteiskuntakriitikko Jean-Paul Sartre 22-10-1964. Palkinto olisi sitonut hänet juuri siihen järjestelmään, jota hän kritisoi yksilökeskeisessä, ihmisen vapautta ja vastuuta korostavassa eksistentialismissaan.
Samaisen ajattelun varhaiset edelläkävijät Kiergegaard ja Nietzsche olisivat varmaan toimineet Sartren tavoin. Kyse oli ihmisen uskottavuudesta omien ajatustensa toteuttajana. Ajatus, jota poliitikot nyt vaalien alla kammoksuvat. Älkää äänestäjät unta nähkö, että vaalilupauksilla tulisi katettakin olla.
Olemassaolon pohdinnassa, jota tässä ajassa politiikaksikin voisi sanoa, arvojen luominen ja tavoitteiden asettaminen on osa yksilökohtaista tietoisuutta, ehdokkaan eksistentialismia. Emmekö me kaikki olekin ehdokkaita tässä elämän suuressa pelissä. Ihmisen vapaa valinta oli sanojensa mittaisen Sartren vaalilauseita.
Iloinen tiede ja Kokemisen politiikka kuuluvat meille kaikille. Tai niin kuin Armas Einar Lönnbohm sen runoksi 1915 puki. Työn, rahan, naisen, onnen orja Eino Leino siis:
Maininkeja
Pitkinä, loivina maininkeina mieleni myrskyt päilyy, elämänseikkailun, haaveen halut vain kokemuksina säilyy. Vanhenin vuosia kuukausissa. Mistä sen saatan tietää? Siitä että jo suuttumatta voin loukkauksia sietää. Siitä, että on mieleni murhe mun suurempi tunteeni tulta, että jo kiellän itseltäni, mitä ennen en kieltänyt sulta. Pitkät, kauniit aurinkopäivät saattavat eessäni olla taikka kuolema, köyhyys ja kurjuus - kuolema tunkiolla. Merkitse mulle ei enää, mi muille, ei mulle se merkkitapaus, ei rikkaus, ei rakkaus, ei arvo, ei valta, vain sieluni ijäinen vapaus.
Turussa 22-10-08
Simo Tuomola
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti