keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Saatana

Tänään 29-10 muistamme nykyaikaisen satanismin kärkinimen Anton Szandor LaVeyn eli Howard Leveyn kuolinpäivää vuodelta 1997. Amerikkalaisen toisinajattelijan okkultis-filosofinen pääteos Saatanallinen Raamattu vuodelta 1969 on modernin magian ja satanismin klassikko.

Saatana on siinä villin elämänvoiman vertauskuvana ja yksilökeskeinen hedonismi ja rationalismi perusvoimina ihan niin kuin oikeassa elämässä. Teos jakautuu neljään osaan: Tuli - Saatanan Kirja, Ilma - Lusiferin Kirja, Maa - Belialin Kirja ja Vesi - Leviatanin kirja.

Jokaiselle langenneelle enkelille oli siis oma kirjansa. Saatanan ja Lusiferin lisäksi Helvetin prinsseinä esiintyvät kanaanilaisen mytologian vesihirviö Leviatan ja goottien valheiden ja syyllisyyden demoni, hämmennyksen ja himon enkeli Belial, joka hallitsi maan demoneita ja Helvetin pohjoisosia, siis paikallista Suomea ja Turkua.

Teoksen 9 julkilausumassa Saatana edustaa nautintoa ja konkreettisia asioita, viisautta, ystävällisyyttä, kostoa, vastuuta ja kaikkia niin sanottuja syntejä, koska ne johtavat ruumiilliseen, älylliseen ja emotionaaliseen mielihyvään.

Saatana on myös kirkon paras ystävä, hän se on pitänyt kirkon pystyssä kaikki nämä vuosisadat. Näin satanismi ja ateismi kietoutuvat samaan syleilyyn uskonnon kanssa, niiden olemassaolo on toisistaan riippuvaista.

Oman kirkkolatinansa satanismi löytää keinotekoisesta, okkulttisesta eenokinkielestä, jonka Elisabeth I:n astrologi John Deen (1527-1608) ja Edward Kelley aikoinaan kehittivät. Eli ZORGE tai ABARAMIG VONPHO ZIEN! Oo mun kaveri - tai tulee turpiin!


Belialin mailla
Turussa 29-10-08
Simo Tuomola



Ei kommentteja: