1300 – Piispa Henrikin (väitetyt) pyhäinjäännökset siirrettiin Turun tuomiokirkkoon.
Turun tuomiokirkko eli suojelupyhimyksensä mukaisesti Pyhän Henrikin kirkko vihitään käyttöön 17. kesäkuuta 1300. Piispa Henrikin pyhäinjäännökset siirretään sinne juhlasaatossa Nousiaisista 18. kesäkuuta.
Suorakaiteen muotoista 35 x 23 metristä kirkkorakennusta viimeistellään Unikankareen mäellä saksalaisen rakennusmestarin johdolla. Pääsisäänkäynti on etelässä, sivusisäänkäynnit lännessä ja pohjoisessa.
Kirkon rukoushuone on tuettu nelikulmaisin pilarein. Kirkossa on sakaristo, kuori, ja matala tornirakennelma. Aluksi kirkko on hyvinkin yksinkertainen, kirkkokuorin ja sakariston muodostama pyhättö. Se on kuitenkin saanut ympärilleen myös runsaasti asutusta. Lyypekinrinteeseen on noussut Dominikaaniluostari.
Jo 1250-luvulla saksalaisten kauppiaiden hansalaivat kiinnittyvät Unikankareen rantaan ja kun Birger Jaarli uskoo 1254 maan ulkomaankaupan saksalaisten kauppiaiden huomaan, ryhdytään 1255 yhdyskunnan tarpeisiin vanhalle uhrilehto- ja hautapaikalle rakentamaan puukirkkoa.
Paavi Aleksanteri IV anekirjeestä 1259 löytyy ensimmäinen maininta Turusta, Aboa, ja samalla mainitaan myös ensimmäistä kertaa Turun tuomiokirkko. Pian puinen kirkkopyhättö Unikankareen mäellä saa myös harmaakivisen sakariston.
Turun tuomiokirkon alkuvaiheista on hyvin vähän tietoa. Todennäköistä lienee, että kirkko on rakennettu aivan 1200-luvun lopulla puusta. Sen vihkimisen ajankohdasta on epävarmuutta. Kirkko on saatettu vihkiä käyttöön vuosien 1292 ja 1296 välillä tai 17. kesäkuuta 1300 tai 1300-luvun alussa, mahdollisesti 1309.
Tutkimuksessa on ollut aikaisemmin vallalla ajatus, että kirkko olisi rakennettu tiilestä jo 1200-luvun lopussa. Teoria on kuitenkin kyseenalaistettu. Knut Draken mukaan kirkon ydinosa on todennäköisesti rakennettu harmaakivestä 1300-luvun loppupuolella.
Markus Hiekkanen pitää Draken perusteluita kivikirkon nuoremmasta iästä vankkoina ja on esittänyt varhaisimmille kiviosille vielä myöhäisempää ajoitusta 1400-luvun alkuun. Kirkko omistettiin Neitsyt Marialle ja Suomen ensimmäiselle piispalle Pyhälle Henrikille.
Uuden Turun vanha puukirkko puretaan 1286 ja Johannes I aloittaa kivikirkon rakentamisen Unikankareelle. Muurarimestarit tulevat Turkuun Mälarista. Kirkko omistetaan Neitsyt Marialle ja se saa erillisen kellotapulin.
1290 Pyhän Henrikin legenda kirjataan ylös Turussa ja syntyy myös piispa Henrikin surmanvirsi.
Johannes I oli varmuudella toinen Turun piispa tällä arvonimellä, jonka käytöstä ensimmäinen alkuperäislähdelähde on vuodelta 1270. Hän hoiti virkaa vuosina 1286–1290. Sitä ennen hän oli Sigtunan dominikaanien priori. Hänet valittiin sittemmin Upsalan arkkipiispaksi. Paavi hyväksyi valinnan 8. heinäkuuta 1290, mutta matkalla Roomaan 1291 hakemaan arkkipiispan arvomerkkiä, palliumia, hän kuoli Ranskassa. Ruumis tuotiin Ruotsiin ja haudattiin Sigtunan dominikaanien kirkkoon. Johanneksesta on säilynyt alkuperäistä lähdemateriaalia.
Piispa Henrik ja Lalli.
Piispa Henrik (kuoli 20. tammikuuta, 1158) oli legendan mukaan Suomessa vaikuttanut keskiaikainen kirkonmies, joka mahdollisesti oli englantilaista syntyperää. Hän on katolisen Suomen suojeluspyhimys. Pyhän Henrikin legendan mukaan hänet surmasi miestaposta nuhdeltu, nimeltä mainitsematon murhaaja, kansanomaisen surmavirren mukaan hän koki marttyyrikuoleman Köyliönjärven jäällä tai Nousiaisissa Lalli-nimisen, pakkokestityksestä suuttuneen, talonpojan murhaamana.
Henrikin sarkofagia Nousiaisissa peittävä kuparilevy jossa ristiretkeä esittävä kaiverrus.
Henrikistä tuli vähitellen keskiaikaisessa Suomessa kirkon symboli. Turun tuomiokirkkoa, jossa oli ilmeisesti useampia alttareita omistettuna pyhimykselle, alettiin nimittää suojeluspyhimyksensä mukaan Henrikiksi. Testamenteissa, jotka annettiin kirkon hyväksi, oli saajana joskus mainittu Sanctus Henricus.
Katolinen kirkko kunnioittaa nykyäänkin piispa Henrikiä Suomen taivaallisena esirukoilijana. Katolisen kirkon Pyhän Henrikin katedraaliseurakunta kantaa pyhimyksen nimeä, ja Henrikin pyhäinjäännöstä säilytetään nykyisin Pyhän Henrikin katedraalin alttarilla Helsingissä.
Mutta palataan vielä hetkeksi Unikankareen kummulle ennen alueen kirkkorakentamista. Mitä täällä palvottiin muinoin. Kummun kiviin kaiverrettiin kuppikiviä, joiden kautta päästiin yhteyteen kuoleman rajan taakse, mm. viljaa vainajille tarjoamalla.
Ja ohraa, oluen antajaa, täällä osattiin viljellä jo varhain 1500 eaa. Pellonpecko Ohran casuon soi. Ja isoilla kukkuloilla palvottiin isoja jumalia - Ukkosen jumala Tor, Taara, Turisas oli myös maanviljelyn jumala.
Aurajokilaakso oli tärkeä viikinkiajan kauppapaikka ja goottien kieli toi meille mm. sanat kartano, airot, ruhtinas, kuningas, aura, olut, leipä ja äiti. Fin land tarkoitti vihollismaata, paholaisen tyyssijaa.
Lopulta piispa Tuomas otti 1231 kirkon haltuun pakanalliset uhrilehdot ja pyhät paikat, kuten Liedon Vanhalinnan. Kirkko sijoitti kätevästi omat juhlansa jo vakiintuneiden pakanallisten juhlapäivien kohdalle.
Tuomas (myös Thomas, k. 1248 (oletettavasti) Visby, Ruotsi) oli Suomen kolmas varsinainen katolinen piispa eli Suomen piispa ja ensimmäinen, josta on varmoja tietoja. On epäselvää, milloin hän aloitti tehtävässä, mutta hänen tiedetään eronneen vuonna 1245. Tuomas oli mahdollisesti englantilaissyntyinen dominikaanimunkki. Hänet muistetaan kirkon aseman jonkinasteisesta vakiinnuttamisesta Suomessa sekä varsinkin osallistumisesta Neva-joelle tehtyyn sotaretkeen vuonna 1240, joskin hänen osuuttaan siinä lienee liioiteltu.
Piispa Tuomas on ensimmäinen Suomen piispa, joka mainitaan nimeltä asiakirjassa ja jolta on säilynyt hänen itse laatimansa asiakirja. Kaksi hänen edeltäjäänsä mainitaan tosin nimettöminä paavi Innocentius III:n bullassa Ex tuarum, joka on päivätty 30. lokakuuta 1209.
Ex tuarum -nimellä tunnetaan 30. lokakuuta 1209 päivätty Suomea koskeva bulla, jonka paavi Innocentius III lähetti Lundin arkkipiispa Andreas Sunenpojalle. Latinankielinen Ex tuarum on vanhimpia säilyneitä asiakirjoja, joissa kerrotaan kirkon asemasta Suomessa.
Ex tuarumissa puhutaan kahdesta nimettömäksi jäävästä Suomen piispasta, joista toisen mainitaan kuolleen lähetystyössä ja toisen nimittämiseen paavi myönsi luvan tämän aviottomasta syntyperästä huolimatta. On esitetty erilaisia tulkintoja siitä, olisivatko nämä piispat saattaneet olla Suomen piispainkronikassa mainitut Rodolphus ja Folkvinus.
Bullassa todetaan, että "muuan maan, jonka nimi on Suomi, on äskettäin muutamien ylhäisten huolenpidon avulla kääntynyt kristinuskoon, jossa se kuten Jeesus-poikanen varttuu viisaudessa ja iässä".
Bullassa kerrotaan edelleen "maan piispan, sen jälkeen kun hän oli siellä levittänyt katolista uskoa, laillisesti päättäneen päivänsä ja että hänet oli kutsuttu vastaanottamaan taivaallista voittopalkintoa".
Samoin todetaan, että "uuden istutuksen ja sen seudun ihmisten uppiniskaisuuden ja myös epäsuotuisan ilmaston takia sinne valitun ei katsota olevan kunniapaikalla vaan marttyyriudella alttiina niin että tuskin kukaan haluaa sen istuimen haltijaksi, paitsi sellainen, joka jumalansanan sytyttämänä haluaa kestää kidutuksia".
Kidutuksia kestäen
Suomen Turussa
18-6 2013
Simo Tuomola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti