1219 – Tanskan kuningas Valdemar II Sejr nousi maihin Viron pohjoisrannikolla, hävitti siellä olleen muinaislinnan ja perusti paikalle oman linnansa, ”Tanskan linnan” eli Tallinnan.
Samainen Sejr oli jo vuonna 1210 tehnyt hävitysretken Suomeen ja tanskalaiset yrittivät pakottaa suomalaisia heille kuuliaisiksi turvatakseen tavoitteensa Viron valloittamisessa. Tanskalaiset valtasivat 1214 hetkeksi mm. Porvoon Linnamäen ja Sipoon Sibbesborgin. Turun Sotalaisten Samppalinnan jokivarsilinnoitus jäi heiltä kuitenkin valtaamatta.
Valdemar II (1170–1241) oli Tanskan kuningas vuodesta 1202 kuolemaansa saakka. Hän oli edeltäjänsä Knuut VI:n veli ja tämän edeltäjän Valdemar I:n ja tämän puolison kuningatar Sofian toiseksi vanhin poika. Jälkipolvet ovat käyttäneet hänestä lisänimeä Sejr, voittaja tai valloittaja.
Valdemar II:n sinetti.
Vuonna 1219 Saksalainen ritarikunta pyysi apua Baltian käännyttämisessä, ja Valdemar sai sotaretkelleen ristiretken arvon. Taistelut Tallinnan läheistöllä olivat rajuja. Niissä liehui ensimmäistä kertaa Tanskan lippu, jossa on punaisella pohjalla valkoinen risti. Legendan mukaan lippu putosi taivaasta Lindanisen taistelussa ja johdatti tanskalaiset voittoon. Viro liitettiin Tanskan maihin, ja sen asukkaat kastettiin kristinuskoon.
Vuonna 1219 vuonna käyttöön otettu Tanskan lippu, Dannebrog
Katsotaanpa mitä alueella hieman aiemmin oli tapahtunut;
Espanjan serafi juutalainen Abraham ben Jacob, joka tunnetaan paremmin hänen arabialaisella nimellä Ibrahim ibn Jakobin on laatinut kuvauksen Baltiasta 900-luvulta. Viron yhteiskunta oli 1000-luvun alussa jakautunut kihlakuntiin ja maakuntiin, joiden puolustus perustui vapaiden miesten asevelvollisuuteen.
Vuonna 1070 Bremenin arkkipiispa Adalbert asetti Määlarin Birkaan lähetyspiispaksi Hiltinin eli Johanneksen, jonka toimintapiirinä olivat Itämeren saaret. Tähän lähetyshiippakuntaan luettiin 1100-luvulla Suomi ja Viro.
Aadam Bremeniläinen puolestaan kertoo, että Tanskan kuninkaan myötävaikutuksella tanskalainen kauppias perusti vuonna 1070 kirkon Kuurinmaalle. Aapeli Saarisalo kirjassaan ”Elämäni mosaiikkia” mainitsee Oiva Tuulion ja A. M. Tallgrenin julkaiseman ranskankielisen tutkielman ”Idirisi, Suomi ja muut itäbalttilaiset maat” (1930). Idirisi oli (arabialainen) marokkolainen tutkija.
Al-Idrisi eli Abu Abdillah Muhammad al-Idrisi (noin 1100–1166) (arab. أبو عبد الله محمد الإدريسي) oli arabisyntyinen maantieteilijä joka asui Sisiliassa, kuningas Rogerin hovissa.
Vuonna 1154 al-Idrisi laati suuren maailmankartan joka tunnetaan nimellä Tabula Rogeriana hänen toimeksiantajansa mukaan. Kartanliitteeksi hän laati kirjan jonka nimeksi tuli Geografia.
Al-Idrisin kuvaus Suomesta vuodelta 1154.
Al-Idrisi kuvasi maantieteellisessä teoksessaan myös Fmrk- ja Tbst-nimisiä maita, joiden oletetaan tarkoittaneen Lounais-Suomea tai Finnmarkia sekä Hämettä (Tavastland). Al-Idrisi mainitsee muun muassa alueella sijaitsevia kaupunkeja. "Kaupunkien" nimet ovat kuitenkin vääristyneet pahoin arabiankielisessä tekstissä, eikä niitä voida varmuudella tunnistaa.
Al-Idrisin mainitsemat paikat ovat ehkä olleet jonkinlaisia markkinapaikkoja. Kaupunkimaisia asutuksia Suomessa ei nykyisen käsityksen mukaan ollut vielä 1100-luvulla. Turku on merkitty karttaan nimellä bwrh Abuwa, joka luultavimmin oli Turun Samppalinnan jokivarsilinnake..
Englannin kuningas Alfred Suuri aloitti aikoinaan näiden al-Idrisin kirjaamien suojattujen kaupunkien, turvalinnakkeiden eli burhien rakentamisen maansa suojaksi.
Alfred Suuri (muinaisenglannin Ælfred, s. 849?, Wantage – k. 26. lokakuuta 899?) oli anglosaksien kuningas, joka hallitsi Wessexiä vuosina 871–899. Hän on tunnettu valtakuntansa puolustamisesta tanskalaisia viikinkejä vastaan ja on ainoa Englannin monarkki, joka sai lisänimen "Suuri". Hän oli myös ensimmäinen Wessexin kuningas, joka nimesi itsensä Englannin kuninkaaksi.
Ja hän myös lähetti slesvigiläisen soturipurjehtija ja kauppamies Wulfstonin tutkimusmatkalle Suomenlahdelle kartoittamaan alueen mahdollisuuksia. Ehkäpä hän oli myös perustamassa bwrh Turkua.
Al-Idrisiin maailmankartta vuodelta 1154, etelä yläosassa
Mutta palataan Terra Matrisin maaperälle;
1180-luvulta lähtien maahan alkoi tulla saksalaisia, jotka pyrkivät alistamaan virolaiset ja käännyttämään heidät kristinuskoon. Piispa Albert pyrki aikaansaamaan Baltiassa Maria-kultin ja hän vihki Baltian vuonna 1202 Marianmaaksi.
Albert von Buxhövden (latv. Alberts fon Bukshēvdens; saks. Albrecht von Buxthoeven; n. 1165 – 17. tammikuuta 1229) oli Riian kolmas piispa Liivinmaalla. Hän perusti Riian kaupungin vuonna 1201 ja rakennutti Riian tuomiokirkon vuonna 1221.
Suuressa Lateraanikonsiilissa vuonna 1215 hän sai paavi Innocentius III:n vahvistuksen, että Baltian maa oli Jumalan Äidin maa, Terra Matris. Tämän vuoksi pyhiinvaellus- ja ristiretket Marianmaahan katsottiin samanarvoisiksi kuin Pyhällemaalle suoritetut retket. Tanskan tuleminen Baltiaan valtaustaisteluihin muutti valtiollisen kehityksen toiseksi kuin Marianmaa-ideologia edellytti.
Vuonna 1217 saksalaiset löivät virolaiset taistelussa, jossa Sakalan maakuntajohtaja Lemmitty kaatui. Tanskan kuningas Valdemar II Sejr saapui joukkoineen 1219, otti haltuunsa Pohjois-Viron ja perusti valloittamansa Lindanisan tukikohdan paikalle Tanskan linnan, Tallinnan. Tätä työtä johti Liivinmaan piispa Albert tukenaan Kalpaveljesten ritarikunta. Tanskalaiset ottivat sen hallintaansa vuonna 1219, minkä jälkeen kaupungin nimi muuttui Tallinnaksi (Taani linn = tanskalaisten linna).
Novgorodin tuohikirjeissä mainitaan 1211 Tallinnasta Sakalan vanhimpina Lemmitty (Lembitu) ja Miemo (Meme)
Liivinmaan saksalaiset yrittivät saada karjalaiset kastetuksi. Vuonna 1241 julisti mustain veljesten munkistoon kuuluva Saarenmaan piispa Inkerin ja Karjalan valtapiiriinsä kuuluvaksi, kun nämä seudut ikäänkuin otettu Saksan ritariston alaisiksi. Vuonna 1255 sai Riian arkkipiispa paavin luvan nimittää piispan Vatjanmaahan, Inkeriin ja Karjalaan.
Saksalaisen ritarikunnan vaakuna.
Saksalainen ritarikunta (lat. Ordo domus Sanctæ Mariæ Theutonicorum Hierosolimitanorum tai Ordo Teutonicus, saks. Orden der Brüder vom Deutschen Haus St. Mariens in Jerusalem tai Deutscher Orden) on alkuaan keskiaikainen kristitty ritarikunta, joka perustettiin puolustamaan ristiretkeläisiä 1190.
Siirrettyään toimintansa Itämeren alueelle ritarikunta taisteli menestyksekkäästi pakanallisia preussilaisia ja Baltian heimoja vastaan. Ritarikunta hallitsi Itä-Preussia ja suurta osaa Baltiasta käytännössä itsenäisenä, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan alaisena ritarikuntavaltiona 1500-luvulle saakka.
Turuassa
Bwrh Abuwassa
25-6 2013
Simo Tuomola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti