Maununtytär

Tänään 20-3 tulee kuluneeksi tasavuosia Kaarina Maununtyttären vankeusajan päättymisestä Turun linnassa vuonna 1577 kuningas Eerik XIV kuoleman jälkeen.

Eerik XIV (13. joulukuuta 1533 – 26. helmikuuta 1577) oli Ruotsin kuningas vuosina 1560–1568.
 
 Kaarina Maununtytär, yksityiskohta Erik Johan Löfgrenin maalauksesta Eerik XIV ja Kaarina Maununtytär vuodelta 1864
Kaarina Maununtytär (syntymänimeltään Karin Månsdotter) (6. marraskuuta 1550 – 13. syyskuuta 1612) oli Ruotsin kuninkaan Eerik XIV:n puoliso ja Ruotsin kuningatar  87 vuorokautta vuonna 1568

Kevättalvella 1577 Kaarina Maununtyttären saavutti sanoma Ruotsista, jossa kerrotiin hänen puolisonsa Eerikin kuolleen Örbyhusissa 26. helmikuuta. Tämän jälkeen Kaarinalla ei enää ollut tarvetta olla vangittuna.

Yhdeksän vankeusvuoden jälkeen Kaarina Maununtyttärelle ja hänen tyttärelleen, lähes koko elämänsä vankiloissa viettäneelle 10-vuotiaalle Sigridille koitti elämä vapaudessa.
 
 Juhana III. Johan Baptista van Utherin maalaus vuodelta 1582. Kuningas on pukeutunut viimeisimmän espanjalaisen hovimuodin mukaisesti.
Kaarinalla ei ollut lainkaan omia varoja, vaan hän oli yhä täysin riippuvainen vangitsijastaan eli omasta langostaan Juhanasta. Tyypillistä kaikille Kustaa Vaasan pojille oli kuitenkin se, että huolimatta keskinäisistä erimielisyyksistään he aina kunnioittivat toistensa vaimoja ja hylättyjä jalkavaimoja.

Vajaa kuukausi Eerikin kuoleman jälkeen, 20. maaliskuuta 1577 Juhana III läänitti "rakkaalle rouva Kaarina Maununtyttärelle, velivainajamme kuningas Eerikin leskelle" Liuksialan kartanon "Ylä-Satakunnassa" siihen kuuluvine 26 verotaloineen, niin että hän "edellä mainitut kartanon ja verotalot kaikkine korkoineen ja veroineen, jotka niistä koituvat ja pitää maksaa, saa esteettä nauttia ja pitää".

 
 Liuksialan kartanon nykyinen päärakennus, kuva on vuodelta 1910.
Kartano oli yhdistetty useista eri taloista vuonna 1556 Kustaa Vaasan toimesta, joka oli tällöin luonut Längelmäveden rannalle kuninkaankartanon, joka sitten aina Kaarinan tuloon asti vuoteen 1577 oli Ylä-Satakunnan voudin asemapaikka.

Liuksialan kartanon tilien mukaan kartanossa söi 40 henkeä "huovien ruokapöydässä", joten kartano lienee ollut henkilökunnaltaan hyvin suuri. Viljeleminen seudulla oli kuitenkin vaikeaa ja aivan erilaista kuin Lounais-Suomen viljavissa kartanoissa.
Kartanon päärakennuksesta oli vain viisi kilometriä linnuntietä Vääksyn kartanon pihapiiriin, jonka omisti Juhanan entinen pitkäaikainen jalkavaimo Kaarina Hannuntytär.
 
 

Vain päivä sen jälkeen kun Kaarina oli saanut Liuksialan, 21. maaliskuuta 1577, Juhana III kirjoitti vielä kaksi muuta kirjettä, toisen Suomen käskynhaltijalle Klas Åkenpoika Tottille ja toisen Turun linnan voudille. Heidät velvoitettiin pitämään huoli siitä, että Kaarina todella sai Kangasalta Liuksialan kartanon taloineen.
Samalla Kaarinan tuli saada Turun linnasta tiettyjä "vaatekamarivarusteita" siltä varalta, että Liuksialan kartanon varastot olivat talven jäljiltä tyhjentyneet.
Klas Åkenpoika Tott velvoitettiin vielä maksamaan Kaarinalle 200 taaleria alkupääomaksi nuorelle entiselle kuningattarelle, joka lienee ollut täysin kokematon suuren maatilan hoidossa.


  Klaus Åkenpoika Tott (k. 1590 ) oli valtaneuvos ja Suomen käskynhaltija. Han osallistui Venäjän sotaan 1555-1557. Pohjoismaiden seitsenvuotisessa sodassa Han joutui 1565 neljäksi vuodeksi tanskalaisten vangiksi. Han oli pohjoismaisessa viisikolmattavuotisessa sodassa Virossa 1570-1574 ja ylipäällikkö vuodesta 1572 käskynhaltija. Hän oli KOKO Suomen käskynhaltija 1576-1577, Etelä-Suomen käskynhaltija 1577-1583, Itä-Suomen käskynhaltija 1587-1590. Hänelle oli Useita kihlakunnantuomarin Virkoja Suomessa. Karjalan Laamanni han oli 1578-1590. Han menetti KAIKKI Virat ja läänitykset jouduttuaan epäsuosioon vastustettuaan Juhana III: n suunnitelmia.
 

Liuksialan kartanosta on saatu lisätietoja myös voutikunnan tileihin 1577 kuuluvasta luettelosta jossa kerrotaan, mitä kartanossa oli. Luettelo käsittää muun muassa 31 härkää, 31 lypsylehmää, 3 sonnia, 90 lammasta, 49 sikaa, 12 vasikkaa ja 60 kanaa. Härkien suuri määrä johtui siitä, että niitä käytettiin Hämeessä pelloilla vetojuhtina.

Luettelossa mainitaan edelleen kattiloita, patoja, olutpannuja ja sammioita, viikatteita, kirveitä, piilukirveitä, varstoja, pesuvateja, rautaisia kynttilänjalkoja, pirtoja, häkilöitä, keritsimiä, pajatyökaluja, lihatiinuja, oluttynnyreitä ja nuottausvälineitä. Luettelon päättävät patjat, lakanat, pöytäliinat, ryijyt ja käsipyyhkeet.

Juhanan vuonna 1577 antamassa määräyksessä Kaarina Maununtytär sai Liuksialan "sopivaksi ajaksi" mikä tarkoitti, että kartano voitiin teoriassa ottaa takaisin kruunulle milloin tahansa. Juhanalla ei kuitenkaan ollut sellaisia suunnitelmia ja vuonna 1581 Kaarina sai Juhanalta uuden kirjan, joka antoi hänelle Liuksialan elinajaksi.
Seuraavana vuonna Liuksialan pinta-alaa vielä kasvatettiin 15 tilalla. Tämä on varmasti antanut Kaarina Maununtyttärelle turvallisuudentunnetta, sillä tähän asti hän oli ollut täysin riippuvainen Juhana III:n suosiosta ja omistusoikeudestaan Liuksialaan.
 
 Kaarina vapautettiin Eerikin kuoleman jälkeen 20. maaliskuuta 1577 Turun linnasta, jossa hän oli ollut vangittuna lähes viisi vuotta.
 1. kesäkuuta 1577 vasta 26-vuotias entinen kuningatar Kaarina Maununtytär lähti suuren seurueen kera kohti Liuksialaa Turun linnasta. Seitsemän naista ja kolmetoista miestä kuului siihen ryhmään, jonka tuli auttaa Kaarinaa Liuksialassa muutossa ja erilaisissa asioissa. Mukana seurasi myös kolme pappia, neljä teiniä sekä neljä aseistettua miestä jotka vastasivat seurueen turvallisuudesta.
Suomessa oli vielä tuohon aikaan vähän teitä ja seurue matkasi Liuksialaan ensin Porin kuninkaankartanon kautta. Liuksialassa Kaarina eli ilmeisen rauhallisesti loppuelämänsä 35 vuotta. Hänen nimensä mainitaan erittäin harvoin tämän jälkeen asiakirjoissa, mutta muutamista maininnoista päätellen hän hoiti menestyksellisesti talojaan ja onnistui suuren maaomaisuuden hallitsijana
  Kaarina Maununtyttären muistoreliefi Turun tuomiokirkossa oli Daniel Jusleniuksen mukaan suosittu nähtävyys jo 1700-luvulla.

Kaarinan viimeisistä ajoista kartanossaan tiedetään hyvin vähän, mutta ainakin se tiedetään, että hän kuoli 13. syyskuuta 1612 Liuksialassa 61-vuotiaana lyhyen sairauden jälkeen. Mahdollisesti hänen vävynsä Nils Nilsinpojan vierailu ja oleskelu Suomessa vuoden 1613 alussa tapahtui samaa aikaa kun Kaarina haudattiin.

Kaarinan "tomumaja" siirrettiin Turun tuomiokirkkoon, jonne hänet haudattiin seuraava vuonna, 21. maaliskuuta 1613 "kaksinkertaisella soitolla ja muurattuun hautaan Pyhän Laurin kuoriin"

Vapautettuna
Suomen Turussa
20-3 2017
Simo Tuomola