tiistai 28. maaliskuuta 2017

Odinin pojat

Aina silloin tällöin maailmanhistoria muuttuu todeksi myös kotinurkilla. Näin kävi Turussakin, kun Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska asettuivat tällä päivämäärällä 28-3 1854 Turkin puolelle Krimin sodassa Venäjää vastaan.
1854Krimin sota: Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska julistivat sodan Venäjälle.





 
Englantilais-ranskalainen laivasto-osasto pommittaa Bomarsundin linnoitusta.

Jo samana keväänä englantilais-ranskalainen laivasto purjehti Itämerelle ja suolan hinta lähti nousuun, kun suomalaisia kauppa-aluksia estettiin toimimasta ja kaapattiin.
Venäjän sotilasjohto lähti estämään maihinnousua Turkuun 50000 miehen voimin, joista kaupunkiin asettui 7 pataljoonaa ja 12 kenttätykkiä. Turkuun sijoittui myös tykkilaivue, johon kuului parikymmentä tykkivenettä ja muutama höyrylaiva.


Vernet nikolas 1.jpg

Nikolai I kuoli maaliskuussa 1855 Krimin sodan ollessa vielä kesken.

Suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitsh kävi itse tarkistamassa kaupungin puolustuksen kesäkuussa 1854 ja lopulta elokuun 22. päivä 1854 neljä englantilaista sotalaivaa teki tiedusteluretken kaupungin sisääntuloväylälle.


Viittakarin kohdalla vaihdettiin tykkitulta, kun englantilaiset etenivät kohden Iso Pukin luokse rakennettua sulkua. Muutama puolustaja sai surmansa ennenkuin englantilaiset purjehtivat pois.

 
Vuonna 1854 torjuntapattereita oli Ruissalossa kaksi, seuraavana vuonna jo kuusi. Kuva kaapattu Kimmo Jaramon Kaislatuuli-blogista.


Pikku-Pukin promenadin alkupään kohdalta etsivä löytää edellen vanhan venäläisen tykkipatteriston jäänteet. Kalkkiniemen kuusitykkinen patteri osallistui täällä vihollisen torjuntaan elokuussa 1854. Vastaavia torjuntarakennelmia löytyy kaikkiaan kymmenkunta Turkuun johtavien meriväylien varrelta.

 Oolannin sodan puhjettua Ruissaloon sijoitetut tykistöpatterit joutuivat sotanäyttämöksi, kun englantilaisen amiraali Charles Napierin käskystä kapteeni Scott suoritti väkivaltaista tiedustelua 22.8.1854 Turun suunnalla. Amiraalin pyrkimyksenä oli selvittää liittoutuneiden läpimurtomahdollisuutta Turkuun.

Admiral Sir Charles John Napier KCB GOTE RN (6 March 1786 – 6 November 1860) was a Scottish naval officer whose sixty years in the Royal Navy included service in the Napoleonic Wars, Syrian War and the Crimean War, and a period commanding the Portuguese navy in the Liberal Wars.

He refused to attack the great naval bases at Sveaborg (often quoted as the "Gibraltar of the north") and Kronstadt.



Admiral Charles Napier.JPG
Admiral Sir Charles Napier (print, c. 1855).
HMS Odin 16 tykkiä
HMS Driver 6 tykkiä
HMS Gorgon 6 tykkiä



HMS Odin oli Britannian Kuninkaallisen laivaston höyrykäyttöinen, siipirattailla varustettu ensimmäisen luokan fregatti. Alus laskettiin vesille 24. heinäkuuta 1846 ja poistettiin käytöstä 1865. Alus kuului brittiläis-ranskalaiseen Itämeren laivastoon Oolannin sodan aikana.

HMS Odinin kapteeni Francis Scottin johtama neljän höyrylaivan osasto sai kuitenkin vastaansa venäläisen laivaston sekä Ruissaloon ja lähisaarille perustettujen tykistöpattereiden avaaman raivokkaan tulen.


Vaikka englantilaiset eivät luultavasti tehokkaamman aseistuksensa ansiosta tässä taistelussa tappioita kärsineetkään, tuli heillekin kuitenkin selväksi, että tunkeutuminen Pukinsalmen kautta Turkuun oli mahdotonta.

Vuonna 1854 lienee Ruissalossa ollut vasta kaksi patteria, mutta seuraavana vuonna jo kuusi. Nämä tukevasti linnoitetut tykistöpattereiden sijaintipaikat ovat vieläkin havaittavissa Ruissalon maastossa.



 
Georg Theodor Policron Chiewitz (5. lokakuuta 1815 Tukholma, Ruotsi28. joulukuuta 1862 Turku, Suomen suuriruhtinaskunta) oli ruotsalaissyntyinen arkkitehti, joka teki uransa pääosin Suomessa. Hän muutti Ruotsista Turkuun vuonna 1851 ja työskenteli Turun ja Porin läänin lääninarkkitehtina vuosina 1852–1860 ja Turun kaupunginarkkitehtina vuodesta 1860 kuolemaansa 1862 asti.


Paikalle osui taistelun tiimellykseen myös Turun silloinen kaupunginarkkitehti Georg Theodor Policron von Chiewitz, joka teki Pukinsalmen meritaistelusta kuvatallenteen, joka tunnetaan paremmin Reinbergin toteuttamana litografiana. Kuvaa en nyt tähän hätään löytänyt, mutta tässä Reinbergin tyylinäyte samasta suunnasta:



http://www.turkusteamers.com/oheistietoa/Satamakuvia/turku/Pikisaari_ym_AA_Bildsam_Reinberg_1933_24_2_L.jpg
J.Reinbergin litografia Otkantista ulos-
päin, Pikisaari vasemmalla
, Ruissalo
oikealla, 1882.


Chiewitz kirjoitti ystävälleen Wahrenille Forssaan vuonna 1854. Hänellä olisi ollut työasioita Somerolla, mutta kanuunoiden pauke Ahvenanmaalta jarrutti poistumista saarelta.

"Nyt sitten vain odotetaan engelsmanneja tänne, ja en luonnollisestikaan halua olla poissa, sillä voisipa olla kerran hauskaa kertoa muiden lailla "viime sodan aikana, jolloin olin mukana." Eikä tiedä mitä voi tapahtua, ehkä saan Yrjönristin, se kuuluu olevan helppo saada."





Robert Wilhelm (R. W.) Ekman (13. elokuuta 180819. helmikuuta 1873) oli merkittävä suomalaisen romanttisen muotokuvamaalauksen ja varhaisen kansallisromantiikan taidemaalari ja opettaja.  


Taiteilija Robert Wilhelm Ekman, visiittikorttivalokuva, albumiinivedos, 94 x 60 mm, tuntematon valokuvaaja, 1860-luku. Kerttu Rydmanin kokoelma .
 
Chiewitz pilaili kirjeessään Krimin sodan kustannuksella. Sodasta tuli totta ja Chiewitz dokumentoi kynällään taistelua niin ansiokkaasti, että keisari palkitsi hänet. Chiewitzin piirroksesta tehtiin litografia. Toisen piirroksen hän antoi hovimaalari Ekmanille, joka teki sen perusteella öljymaalauksen.



Ja se Oolannin sota oli kauhia
— Hur-raa, hur-raa, hur-raa —
Kun kolmella sadalla laivalla
seilas engelsmanni Suomemme rannoilla.
Sunfaraa, sunfaraa, sunfa-ralla-lalla-laa
— Hur-raa, hur-raa, hur-raa —


Sotaisesti
Turussa 28-3 2017
Simo Tuomola

Ei kommentteja: