Yllättävä löytö kansankulttuurista: naiset hallitsivat Pohjois-Karjalaa?
Olivatko naiset muinoin vahvassa roolissa Pohjois-Karjalassa, erityisesti Pielisen ympäristössä? Hallitsiko Kalevalan Louhi, Pohjolan emäntä, koko seutua? Ainakin nimistötutkimus viittaa tähän. Maakunta on joka tapauksessa ollut lähellä seutua, josta keskiaikaiset kirjoittajat käyttivät nimitystä Terra Feminarum, Naisten maa.
Peruskarttanimistöstä sekä monista myyttisistä aihelmista voisi päätellä, että kalevalaisten runojen Pohjola on sijainnut Pohjois-Karjalassa. Pulkkinen on tehnyt aiheesta tutkielman kollegansa, tietojenkäsittelytieteen dosentti Marko Salmenkiven kanssa.
– Teimme nimistötutkimusta ja huomasimme, miten kalevalaistyyppiset nimet esiintyvät peruskarttamateriaalissa. Oli hyvin pysäyttävää, miten paljon nimenomaan Pielisen ympäristössä on Louhi-nimiä. Louhihan oli Pohjolan emäntä, naishallitsija. Naishallitsija on erikoinen ajatus suomalaisessa historiassa, toteaa Pulkkinen.
– Esimerkiksi itäsaamelaisista on esitetty, että heillä olisi ollut vahva naisjohtoisuus aikoinaan. Puhutaan matriarkaalisesta järjestelmästä ja nämä Pielisen seuduthan ovat aikoinaan olleet aika puhtaasti saamelaisten asuttamia.
Pohjois-Karjala olisi siis voinut olla Louhen valtakuntaa eli naisten johtamaa valtakuntaa. Terra Feminarumista eli Naisten maasta on kirjoitettu keskiajalla. Lisäksi Louhen valtakunta oli "Miesten syöpäsija, urosten upottaja". Samalle suunnalle kiertyy myös muita myyttis-historiallisia tietoja tarkemmin tuntemattomasta ihmissyöjäkansasta.
– Kirjoitusten pohjalta naisten maan sijaintia on melko vaikea määrittää, mutta jonnekin Kainuun suunnalle se menisi. Sehän ei kylläkään ole kaukana Pieliseltä, jossa esiintyy Louhi-sanaa runsaasti. Minä ja Marko Salmenkivi olemmekin puolileikillämme esittäneet, että jospa Pohjola on sijainnut Pielisen seudulla, ynnää Pulkkinen.
Naapurikateudesta kummunnut onnea?
Pohjois-Karjalaan näyttää kytkeytyneen vahvasti sanan mahdin ja loitsujen kulttuuri, sanoo dosentti Risto Pulkkinen. Uskomuksen mukaan onnea – varsinkin taloudellista, kuten karja- tai viljaonnea – on maailmassa vain tietty vakiomäärä, ja jos haluaa saada onnea itselleen enemmän, se pitää riistää pois toiselta.– Nurmeksesta on kansanrunousarkistosta muistiinpano, jossa yksiselitteisesti todetaan, että "meidän pelto kasvoi paremmin sen jälkeen, kun onnistuimme tekemään naapurille taian, joka pilasi naapurin pellon". Näin oli kaikkialla Suomessa, mutta harvinaista, että asia on esitetty näin tiedostetusti, toteaa Pulkkinen.
-
Janne Ahjopalo
@JanneAhjopalo
Yle Pohjois-Karjala - Itse käsittelin aihetta aikanaan 2010 näin:
-
Terra Feminarum
Tänään 6-10 tulee kuluneeksi tasavuosia varhaisimman säilyneen oopperan ensi-illasta Firenzessä, Turun ystävyyskaupungissa:
1600 – Jacopo Perin Euridice, varhaisin säilynyt ooppera, ensi-illassa Firenzessä.
Jacopo Peri (20. elokuuta 1561 – 12. elokuuta 1633) oli italialainen laulaja ja säveltäjä. Peri syntyi todennäköisesti Roomassa. Hän opiskeli musiikkia Firenzessä Cristofano Malvezzin johdolla. Aluksi Peri toimi ainoastaan kosketinsoittajana ja laulajana. Hieman myöhemmin hän alkoi myös säveltää. Hänen varhaisimmat teoksensa olivat madrigaaleja sekä musiikkia näytelmiin.
Vuonna 1597 Peri sävelsi ensimmäisenä oopperana nykyään pidetyn Dafnen. Siitä ei ole kuitenkaan säilynyt kuin murto-osa. Hänen seuraava työnsä oli Euridice, joka kantaesitettiin vuonna 1600. Se on vanhin kokonaisena säilynyt ooppera. Perin musiikkia ei juurikaan esitetä nykyaikana.
Euridice on Jacopo Perin ooppera joka sai ensi-iltansa 6. lokakuuta 1600 Palazzo Pitissä Firenzessä. Libreton kirjoitti Ottavio Rinuccini. Teos valmistui Henrik IV:n ja Maria de' Medicin häitä varten. Ohessa myös Jacopo Peri itse oopperansa Dafne rooliasussa.
Italiassa myös Turku aikoinaan laulettiin Suomen metropoliksi, kun Trevisossa esitettiin 1686 Suomelle omistettu ooppera "Alfo in Finlandia", tapahtumapaikkana Turku saaristoineen. Carlo Agostini Badia sävelsi samasta aiheesta 1692 oman barokkioopperansa "Alvilda in Abo", josta tulkinta nähdään Kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistossa Turun linnan pihalla elokuusta 2010 alkaen.
Alvilda-ooppera on barokin tyyliperinteen mukaisesti hyvin tapahtumarikas ja dramaattinen. Juonellisen rungon muodostaa muinaistarina goottiprinsessan ja juutinmaalta olevan prinssin kohtaamisesta Turussa ja Itämerellä.
Tämä vanha teema vilahtelee eurooppalaisessa kirjallisuudessa 1000-luvulta lähtien ja on jäänyt italialaisen oopperan historiaan 11 eri versiona vuosina 1678-1731.
Italialaisen kirjallisen yleisön tietoisuuteen ja libretistien aineistoksi merirosvoilevan amatsoniprinsessa Alvildan ja prinssi Alfon tarinan välittivät Johannes ja Olaus Magnuksen Roomassa julkaistut historiateokset 1500-luvun puolivälissä. Näitä pohjoismaisia sankarihahmoja käsittelivät myös kirjailijat Torquato Tasso, Orazio Ariosto, Giacomo Cortone 1500- ja 1600-luvuilla.
Italialainen ooppera sai Alvildasta ja Alfosta kestoteeman nk. kolmannen venetsialaisen koulukunnan piiristä alkaneessa traditiossa. Teoksista varhaisin on Antonio Bernabein (libr. Ventura Terzago) Alvilda in Abo vuodelta 1678 ja viimeinen Baldassare Galuppin (libr. Apostolo Zeno) L’Alvilda vuodelta 1737. Teoksia kirjoitettiin mm. Venetsian, Münchenin, Monacon, Innsbruckin, Veronan ja Prahan oopperanäyttämöille. Alvilda-teemaan tarttuneista säveltäjistä tunnetuin on Antonio Vivaldi (1731).
Aiheen kiinnostavuutta selittää sen sankarittaren rohkea vastakkaisuus aikakauden naiskuvalle eteläisessä Euroopassa: Alvilda oli Pohjolan kaunotar ja samalla miehiä julmasti alistava soturi ja merirosvo, joka amatsonimiehistöineen herätti kauhua Itämeren purjehtijoissa. Hän oli myös Ruotsin (goottien) kuningatar – asia jonka italialainen oopperayleisö saattoi yhdistää roomalaistuneen Kristiina-kuningattaren hahmoon. - Kruunustaan 1654 luopunut Pohjolan
kuningatar haudattiinkin aikoinaan sankarina Rooman Pietarinkirkkoon.
Hän olikin sekä fyysisiltä että psyykkisiltä ominaisuuksiltaan aikansa
naisista selvästi poikkeava yksilö, jolla oli elämässään voimakas
taipumus korostaa miehisiä piirteitään.
Kristiina luopui Ruotsi-Suomen kruunusta vuonna 1654 ja siirtyi yli 30 vuodeksi Roomaan. Hän oli oppinut, eurooppalainen kulttuurihenkilö, jota on kutsuttu Pohjolan Minervaksi, tieteen ja taiteen suosijaksi.
Näistä oopperoista parhaiten säilynyt Carlo Agostino Badian L’Amazone corsara, overo L’Alvilda regina de’ Goti (1692) rekonstruoidaan ja esitetään 319 vuoden tauon jälkeen yhtenä Turun kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 ja Turun musiikkijuhlien ohjelmaproduktioista. Oopperaa varten rakennetaan Turun linnan sisäpihalle näyttämö ja katsomo. Esityskertoja on kahdeksan.Opera d’Alvilda in Abo
Goottien kuningatar Alvilda – merirosvoamatsoni
Jo 1000-luvulla Adam Bremeniläinen varoitti Itämerellä purjehtivista amatsoneista: ”Baltici maris ferunt esse Amazonas”, kauhisteli valistunut historioitsija. Huhu Naistenmaasta – Terra Feminarumista – halkoi pimeää keskiaikaa pohjoisesta etelään, ja lopulta Pohjolan kesyttämättömät amatsonit löysivät itsensä italialaisesta säveltaiteesta. Aiheesta sävelsi oopperan muun muassa Carlo Agostino Badia vuonna 1692.
Ihan väärässä ei turkulaisamatsonien kuvauksessaan Bremeniläinen ollutkaan. Täällä tosiaan riuskat naiset hoitelivat alueen asioita, kun miehet olivat metsästys- ja kalastusretkillään, elleivät nyt ihan sota- ja ryöstöretkillä, mutta harvemmin kuitenkaan kotosalla.
Kertomuksen tapahtumapaikkana on Suomen rannikko ja Turku eli Abo, metropoli della Finlandia. Ja kas; Abo - Suomen metropoli on nimeksi valikoitunut myös toimittamalleni 1600-luvun Turusta kertovalle historiankirjalle.
Tässä tarinassa miehet ovat keveästi kierrettäviä viittoja tai steevin taakse jääviä karikoita naisten pidellessä peräsintä. Danian kuninkaan pojiksi Alfoksi ja Olmiroksi pestatut Riku Pelo ja Teppo Lampela kesyyntyvät Alvildan, Mari Palon ja Gilden, Kaisa Rannan käsittelyssä.
Tätä 1600-luvun venetsialais-innsbruckilaista näkemystä 1000-luvun turkulaisamatsoneista kommentoi supisuomalainen commedia-seurue. Tarinaan heittäytyvä kuusihenkinen narrijoukko kerii kauniiseen vyyhtiin vuosisadat, sukupuolet ja kielimuurit kutoen niistä barokin helmen, jossa sävel, tanssi ja teatteri kohtaavat ennennäkemättömällä tavalla.
Turun linnan pihalla elokuussa 2011 esitettävästä oopperasta ei tule puuttumaan suurta rakkautta, torjuttuja tunteita tai mitä intohimoisinta kaipuuta. Tarinaa kuljettavat komiikka, käsittämättömät käänteet, huikaiseva typeryys ja väärinkäsitykset: lavalla nähdään vihaa ja raivoa, murhayrityksiä, upeita miekkailukohtauksia ja tanssia niin ilosta, surusta kuin uhmastakin. Ja kaikki päättyy suureen hääjuhlaan Anno Domini Turun linnassa.
Ensi-ilta pe 5.8.2011
Muut esitykset su 7.8./ ti 9.8./ to 11.8./ pe 12.8./ la 13.8./ ti 16.8. ja ke 17.8.
Kaikki esitykset alkavat klo 21.00.
Liput: 65 €, 55 €/eläkeläiset, 35 €/opiskelijat, lapset, työttömät.
Liput: lippu.fi
- Ohjaaja: Ville Sandqvist
- Kapellimestari: Anssi Mattila
- Koreografi: Kirsi Saastamoinen
- Pukusuunnittelu: Tuomas Lampinen
- Valosuunnittelu: William Iles
- Äänisuunnittelu: Timo Kuronen/Kari Kola
- Tuottaja: Liisa Mattila
- Solistit: Mari Palo, Riku Pelo, Kaisa Ranta, Anneliina Koskinen, Teppo Lampela, Jussi Merikanto, Sören Lillkung
- Orkesteri: Suomalainen Barokkiorkesteri
Esityskieli italia ja suomi.
Tuotanto: Oopperakammari ry. yhteistyössä Kulttuuridynamon ja Turun yliopiston kanssa.
Terra feminarum eli "Naistenmaa" on keskiaikaisen historioitsija Adam Bremeniläisen Suomelle antama nimitys. Hän kuvasi Gesta Hammaburgensis ecclesiae pontificum -teoksessaan viikinkiajan Skandinaviaa ja tulkitsi kainulaisten eli kveenien maan ruotsinkielisen nimen (Kvenland) väärin, mikä johti kuvitelmiin pohjoisesta amatsonien asuttamasta maasta.
Akkavaltaa
Turussa 6-10-2010
Simo Tuomola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti