Bernerin raatihuone ennen Turun paloa. Piirros on Kansallisarkistosta, alkuperä on tuntematon.
Vanha Raatihuone on vuonna 1736 valmistuneen ja Turun palossa vuonna 1827 pahoin vaurioituneen Bernerin raatihuoneen raunioille vuonna 1829 korjattu talo Turun Vanhan Suurtorin laidalla. Rakennus ja sen edeltäjät ovat historiansa aikana toimineet paitsi raatihuoneena myös yksityisasuntona, paitatehtaana ja poliisilaitoksen käytössä.
Kaivauksissa on saatu viitteitä siitä, että nykyisen Vanhan Suurtorin, silloisen Raatihuoneentorin yläreunalla eli kauimpana Aurajoesta on ollut raatihuone jo 1300-luvulla. Raatihuoneessa kokoontui kaupungin raati ja raastuvanoikeus. Tiloissa oli myös kaupungin vankila.
Tältä raatihuone näyttäisi kellotornin palauttamisen jälkeen.
Vuosina 1734-1736 nousi puisen raatihuoneen tilalle Turun tunnetuin raatihuone, jonka suunnitteli silloinen muurarimestari Samuel Berner. Barokkityylisessä kaksikerroksisessa raatihuoneessa oli myös asiaan kuuluva kellotorni. Rakennus vaurioitui pahoin Turun palossa Bernerin raatihuoneen viereinen Brinkkalan talo korjattiin uudeksi raatihuoneeksi.
Samuel Berner (k. 10. elokuuta 1759 Siuntio) oli Suomessa 1700-luvulla vaikuttanut saksalaissyntyinen muurimestari ja arkkitehti, jonka suunnittelemia rakennuksia on useissa Suomen kaupungeissa. Häntä on pidetty Suomen rakennustaiteen historian ensimmäisenä varsinaisena arkkitehtina.
Alkuperäisen barokkirakennuksen jälleenrakentaminen olisi edelleen mahdollista, sillä rakennuksen kadonneet alkuperäiset piirustukset löytyivät vuonna 1932 vahingossa Ruotsin sota-arkistosta. Valmista voisi olla vaikkapa vuonna 2029 Turun viettäessä 800-vuotisjuhliaan.
Samana vuonna 1932 28. marraskuuta rakennus siis siirtyi takaisin Turun kaupungin omistukseen, ja jo samana päivänä kaupungissa julkaistiin pikapikaa kaupungin asukkaiden vetoomus raatihuoneen kunnostamiseksi vanhaan asuunsa.
Vetoomuksen esittivät Uudessa Aurassa historioitsija Einar W. Juvelius ja professori Gabriel Nikander. Restaurointia perusteltiin erityisesti sillä, että se nostaisi vanhan Turun keskustan "alennustilastaan". Vetoomus ei saanut kaupungin päättäjiltä vastakaikua, mutta se ei jäänyt viimeiseksi.
Vuosikymmenien aikana entistämissuunnitelmia on esitetty useaan otteeseen, muun muassa 1950-luvulla jolloin kaupungille lahjoitettiin myös Bernerin piirustusten mukaisesti valmistettu raatihuoneen pienoismalli. Myös Turkuseura on ajanut raatihuoneen entistämisasiaa.
Bernerin ja maistraatin välille kirjoitettiin sopimus monien vaiheiden jälkeen vuonna 1734 ja kahta vuotta myöhemmin uusi raatihuone oli valmis. Rakennuksen vihkiäisissä 6. lokakuuta 1736 oli mukana maaherra ja kaupungin huomattavimmat porvarit. Päivällä järjestettyjen juhlallisuuksien jälkeen kokoonnuttiin maistraatin kutsusta juhlaillalliselle ilmeisesti raatihuoneen kellariin.
Raatihuoneen viralliset vihkiäiset pidettiin 6-10 1736. Maistraatin pöytäkirjoissa ei kerrota muista juhlatilaisuuksista, mutta rakentamista valvoneen Esaias Wechterin kirjanpito osoittaa, että virallisten tilaisuuksien jälkeen pidettiin tupaantuliaiset, joissa tarjoilu tuli maksamaan kaikkiaan 999 taalaria ja kymmenen killinkiä kuparirahana.
Summaan sisältyi 3,5 ankkuria vanhaa reininviiniä, 4,5 kannua "Puarderia" ja kolme kannua "Pontack"-punaviiniä, edelleen neljän musikantin ja heidän johtajansa palkkiot, piippuja ja tupakkaa kaupunginvartiolle sekä erinäinen määrä kynttilöitä.
Rauman raatihuone on rakennettu Turun esikuvan pohjalta ja se muistuttaa ulkoasultaan Turun raatihuonetta ennen Turun paloa.
Bernerin raatihuone oli tuon ajan Turussa harvinaisen komea ja poikkeuksellinen rakennus. Se edusti maltillista barokkia ja sen tunnusomaisimpina piirteinä oli jyrkkä katto ja koristeellinen harjatorni kellotauluineen ja pehmeästi kaartuvine kattoineen. Ulkoseinät oli maalattu kirkkaan keltaisiksi ja ikkunoinen listoissa oli sinivalkoinen marmorointi.
Pääsisäänkäynnin hiekkaportaali oli hankittu Tukholmasta ja ulkomailta oli haettu myös lehtikultaa jota oli käytetty muun muassa kellotaulussa. Raatihuone oli kaksikerroksinen, yläkerroksessa sijaitsi raastuvansali, kämnerinoikeuden huone ja porvarikamari. Alakerrassa oli raatihuoneen keittiö ja tarjoilutilat. Lisäksi Karjakadun puoleisessa siivessä oli kaksi kalteri-ikkunoin varustettua vankihuonetta.
Rakennus palveli Turun raatihuoneena aina Turun paloon vuoteen 1827 asti. Palossa raatihuone tuhoutui niin pahoin, ettei siitä käsin voitu enää hoitaa kaupungin hallinnollisia asioita.
Lisäksi jo ennen Turun paloa tavoitteena oli ollut rakentaa uusi raatihuone Suurtorin päähän, hovioikeudentalon ja Brinkkalantalon jatkeeksi Hämeenkadun suuntaan, mutta vuosien 1808-1809 Suomen sota keskeytti suunnitelmat. Turun palon jälkeen kaupunki päätti kunnostaa vähemmän vaurioituneen Brinkkalan talon uudeksi raatihuoneeksi.
Muun muassa Raatihuoneen sijoittaminen Uudentorin varrelle kuuluu suunnitelmiin kaupungista, jota ei koskaan rakennettu. Bertel Jung palkattiin Turun ensimmäiseksi asemakaava-arkkitehdiksi tavoitteena Suur-Turun luominen. Asemakaava oli Jungin Turun ajan tärkein työmaa. Kuvassa suunniteltu diagonaalikatu poikki Portsan kohteena suunniteltu yliopistoalue.
Uutta Raatihuonetta kaavailtiin aikanaan siis myös nykyisen Ortodoksisen kirkon tontille Uusitori-nimisen torin laidalle. Tori olisi nimetty tuolloin Raatihuoneentoriksi. Myöhemmin tori oli myös nimeltään Aleksanterintori ja kansan suussa Teatteritori ennenkuin nykyinen nimi Kauppatori vakiinnutettiin 1924.
Vanha Raatihuone nykyisessä mallissaan. Oikealla Brinkkalan talo, vasemmalla Hjeltin talon kulmaus.
Turkuun vakiintui saksalaisperäinen raatijärjestelmä kaupungin itsehallinnon käyttöön jo 1300-luvun alussa. Ensimmäinen maininta Turun pormestareista, raatiherroista ja raadista löytyy vuodelta 1324. Tuolloin raadin jäsenen täytyi olla talonomistaja.
Hansakauppiaat kokoontuivat omassa kivisessä raatihuoneessaan ja kiltatalossaan silloisen torin laidalla jo vuonna 1336. 1400-luvulle tultaessa Raatihuoneentorin kohdalla Aurajokirannassa on jo merkittävä laivasatama maailmalle ja torille johtavat myös maamme merkittävimmät tiet, rannikkotie Viipurista ja Hämeen Härkätie.
Myös torikauppa siirtyy tuomiokirkon kupeelta kiinteisiin kauppakojuihin Raatihuoneentorille. Ensimmäinen asiakirjamerkintä Raatihuoneesta torin laidalla kirjataan 1431. Vuonna 1470 kaupunki ostaa tuomiokirkolta kellon Raatihuoneeseen.
Raatihuoneen merkitys Turun talouselämälle kasvoi vuosisatojen myötä. Esim. vuonna 1668 Raatihuoneen talossa sijaitsevan Kaupunginkellarin vuokra on kaupungin suurin tuloerä, kun peräti 26% kaupungin tuloista saadaan sieltä. Kellari on verovapaan juoman myynnin ansiosta kaupungin tärkein kunnallinen liikeyritys.
Raatihuoneen kulmalla
Turussa 28-11 2014
Simo Tuomola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti