perjantai 26. toukokuuta 2017

Saran internaatti

Tänään 26-5 juhlistamme Sara Wacklinin syntymää Oulussa vuonna 1790. Hän oli kirjailija ja naiskoulutuksen edelläkävijä Suomessa. Hänen tyttökoulunsa niin Oulussa kuin Turussa joutuivat lopulta tulen saaliiksi.

 

 Sara Elisabeth Wacklin (26. toukokuuta 1790 Oulu28. tammikuuta 1846 Tukholma) oli oululaissyntyinen kirjailija ja naiskoulutuksen edelläkävijä.

Toimittuaan Turun-aikojensa jälkeen jälleen Oulussa Wacklin muutti 1830-luvulla Helsinkiin, jonne hän avasi koulun aivan ydinkeskustaan. Vuonna 1835, 45 vuoden ikäisenä, Wacklin suoritti opettajattaren tutkinnon Pariisin yliopistossa tiettävästi ensimmäisenä suomalaisena naisena.

 Pariisin yliopiston (ransk. Université de Paris) historia ulottuu aina 1100-luvulle, jolloin se kasvoi Notre Damen katedraalin yhteyteen. Pariisin yliopisto tunnetaan myös Sorbonnen yliopiston nimellä, sillä tämän niminen oli Robert de Sorbonin vuonna 1257 köyhille teologian opiskelijoille perustama laitos.

 
 Sorbonnen sisäänkäynti.

Sorbonnen yliopistossa ovat opiskelleet monet kuuluisat tutkijat, esimerkiksi Marie ja Pierre Curie. Yliopistossa on ollut jo keskiajalta lähtien myös suomalaisia opiskelijoita ja opettajia, kuten Jacobus Petri Röd ja hänen oppilaansa Turun piispa Olavi Maununpoika 1400-luvulla


Ennen kuolemaansa Tukholmassa Wacklin kirjoitti kolmiosaisen teoksen Hundrade minnen från Österbotten (1844–1845, suom. Sata muistelmaa Pohjanmaalta, 1872–1876), joka on Suomen historian kannalta kiinnostava teos.
 
Vapaa valinta on Muistelmien kertomuksista kenties tunnetuin. Se kertoo, kuinka ”höperö vanha tyttö”, Shaggin Huppa-Leena valitsee ruumiskasasta itselleen sulhasen ja sulattaa tämän saunassa takaisin elävien kirjoihin. 

Sara Wacklinin sisäoppilaitos Turussa ehti saada hyvän nimen ja maineen, vaikka se toimikin kaupungissa vain lyhyen jakson vuodesta 1823 Turun paloon 1827 saakka. Internaatissa oli kaksi luokkaa, joissa oli yhteensä noin 60 oppilasta.

 Kuvahaun tulos haulle tyttökoulu 1800 turku
 Turun palo 1827 ja Oulun palo 1822 koituivat molemmat Saran tyttöpensionaattien kohtaloksi.

Tytöille opetettiin lukemisen, kirjoituksen ja uskontotiedon lisäksi myös historiaa, maantietoa, ranskaa ja saksaa. Mamselli Amalie Ertman toimi opetuksessa johtajattaren avustajana.

Turun tyttöpensionit eivät olleet tietenkään mitään varsinaisia mallikouluja, mutta useimmiten opetuksesta vastanneilla leskirouvilla näyttää kuitenkin olleen sitä tarvittavaa synnynnäistä pedagogista silmää ja he selvästikin myös ymmärsivät opettamiaan nuoria.

 
Erik Gabriel Melartin (11. tammikuuta 17808. heinäkuuta 1847) oli koulumies ja Turun arkkipiispa vuosina 1833–1847.


Turun arkkipiispa Melartin oli tarmokkaasti mukana 1800-luvun alun koulukomiteoissa ja hänen mukaansa myös tyttöjen tuli saada Turussa korkeampaa opillista sivistystä ja heti kaupunkiin saavuttuaan hän lähtikin kiirehtimään tyttökoulusuunnitelmia. Valmista tulikin elokuun 24. vuonna 1844, kun arkkipiispa sai kunnian itse vihkiä kaupungin uuden tyttökoulun Fruntimmersskolan i Åbo.

 
 

Sara Wacklin oli siirtynyt eläkkeelle 1843 ja muuttanut Tukholmaan, jossa hän sai keskittyä kirjallisiin muistelmiinsa. Siellä hän myös menehtyi 1846 keuhkokuumeeseen. Hän omisti Tukholman Vanhassa kaupungissa Skeppar Olofs gränd 1:ssä talon, jonka seinästä löytyy hänestä kertova muistolaatta.

 
 Into Saxelinin veistämä Sara Wacklinin muistoreliefi Ainolan puistossa Oulussa.

Opetuksessa mukana
Turussa 26-5 2017
Simo Tuomola

Ei kommentteja: