August Strindberg kallade honom "Sveriges sämsta regent, som icke kunde tala svenska, och egentligen var tysk lantgreve." Saksalainen maakreivi ei ruotsinkieltäkään osannut, vaikka muuten olikin kielimiehiä.
1676 – Fredrik I, Ruotsin kuningas (1720–1751) (k. 1751)
Fredrik I (1676–1751) oli Ruotsin kuningas vuodesta 1720 vuoteen 1751.
Hän syntyi Hessen-Kasselin kreivin kolmantena poikana, mutta nousi veljiensä kuoltua isänsä seuraajaksi. Hän oli vahva, kielitaitoinen ja seurallinen. Hän osallistui Espanjan kruununperimyssotaan, ja jäi sen aikana leskeksi.
Fredrik nousi kuninkaaksi kaksi vuotta lankonsa kuoleman jälkeen, ja osa historioitsijoista katsookin, että Kaarlen kuoleman takana oli Fredrikin järjestämä salaliitto. Fredrikin elinaikana huhuttiin että ainakin tämän uskottu mies André Sicre oli sekaantunut murhaan.
| Ruotsin kuningas | |
|---|---|
| | |
| Edeltäjä | Ulriika Eleonoora |
| Seuraaja | Aadolf Fredrik |
1751 – Fredrik I, Ruotsin kuningas (1720–1751) (s. 1676).
Fredrik I toimi Ruotsin kuninkaana vuosina 1720-1751 eli hänen aikanaan solmittiin ensin isonvihan päättänyt Uudenkaupungin rauha 30.8. 1721 ja pikkuvihan päättänyt Turun rauha 7.8. 1743.
Uudenkaupungin rauha 30. elokuuta 1721 päätti isovihan ja viimeiseltä rintamaltaan Venäjän ja Ruotsin välillä käydyn suuren Pohjan sodan, jonka aikana koko Suomi oli joutunut venäläisten miehittämäksi. Rauhansopimus kuului osana Ruotsin ja sen naapurimaiden rauhanneuvottelujen ketjuun suuren Pohjan sodan lopettamiseksi.
Isoviha oli suuren Pohjan sodan (1700–1721) aikainen venäläisten miehitys Suomessa vuosina 1713–1721. Se päättyi Uudenkaupungin rauhaan. Isoviha-nimitys on syntynyt vasta historioitsijoiden teksteissä – aikalaislähteissä siitä käytetään nimitystä venäläisen ylivallan aika.
Miehitetty Suomi oli kolme vuotta venäläisen sotilashallinnon alaisuudessa. Sotilashallinnon toimintaa leimasi tilapäisyys, sillä sodan tulevasta kulusta ei kenelläkään ollut varmuutta.
Länsi-Suomen valloituksen jälkeen sen sotilashallintoa johti yliamiraali Fjodor Apraksin. Hän oleskeli pääosin Venäjällä, ja ylin hallintoviranomainen Suomessa oli Turkuun asettunut kenraali Mihail Golitsyn. Hänen alaisuudessaan olivat Varsinais-Suomi ja Satakunta; muihin maakuntiin asetettiin komendantteja. Nämä muun muassa jakoivat turvakirjeitä ja päättivät väliaikaisista veroista.
Fjodor Matvejevitš Apraksin (1661 – 10. marraskuuta 1728) oli venäläinen kreivi ja sotapäällikkö, joka loi Venäjän laivaston.
Mihail Mihailovitš Golitsyn (ven. Михаи́л Миха́йлович Голи́цын; 1. marraskuuta 1675 Moskova – 10. lokakuuta 1730) oli venäläinen sotapäällikkö. Hän komensi suuren Pohjan sodan aikana vuosina 1713–1714 Suomen miehittänyttä venäläisarmeijaa (isoviha). Hän toimi Suomessa olleiden venäläisten joukkojen ylipäällikkönä vuoteen 1721, jolloin sota päättyi Uudenkaupungin rauhaan.
Golitsyn kohteli miehitettyä Suomea säästeliäästi ja yritti ehkäistä venäläisten sotilaitten tekemiä vääryyksiä.
Kun tsaari luopui hyökkäyksestä Ruotsiin, venäläiset järjestivät Länsi-Suomeen siviilihallinnon kesällä 1717.
Kenraalikuvernööriksi tuli kesäkuun alussa ruotsalainen kreivi Gustav Otto Douglas, Kaarle XII:n drabantti, joka oli loikannut venäläisten puolelle Pultavan taistelun seurauksena.
Gustav Otto Douglas (23. helmikuuta 1687 Tukholma – 2. helmikuuta 1771 Viro) oli venäläisten nimittämä Suomen kenraalikuvernööri isonvihan aikana.
Kenraalikuvernöörinä hän järjesti muun muassa oikeuslaitosta sekä kirkollisia ja taloudellisia asioita. Häntä pidettiin ankarana virkamiehenä. Vuonna 1719 ja 1720 hänen johdollaan toteutettiin ns. manttaalimiesten otto eli 2 000 miestä vietiin Suomesta Venäjän armeijaan. Vain alle viidennes heistä palasi takaisin vuonna 1725.
Turun rauha on Turussa 7. elokuuta 1743 solmittu Venäjän ja Ruotsin välinen rauhansopimus, joka päätti vuosina 1741–1743 käydyn hattujen sodan ja sen aiheuttaman pikkuvihana tunnetun venäläismiehityksen Suomessa. Samaan aikaan Ruotsin oli valittava itselleen kuningas vuonna 1741 menehtyneen Ulriika Eleonooran seuraajaksi.
Pikkuviha (1742–1743) oli Ruotsin hyökkäyksen, hattujen sodan aiheuttama venäläisten miehitys Suomessa. Se päättyi Turun rauhaan, jossa uudeksi rajalinjaksi tuli Kymijoki.
Piispa Jonas Fahlenius pakeni pikkuvihan aikana Ruotsiin ja hänen sijaisenaan toimi Johan Wallenius. Venäläisten nimittämä Suomen kenraalikuvernööri oli kenraalimajuri Johan Balthasar von Campenhausen.
Vapaaherra, kenraaliluutnantti Johan Balthasar von Campenhausen
Johan Balthasar von Campenhausen (30. heinäkuuta 1689 Tukholma – 28. tammikuuta 1758 Pietari) oli kenraali ja venäläisten nimittämä Suomen kenraalikuvernööri pikkuvihan aikana 1742-1743.
Kun Suomi joutui hattujen sodassa venäläisten miehittämäksi, von Campenhausen nimitettiin syksyllä 1742 Suomen kenraalikuvernööriksi ja hän sai hoitoonsa taloudelliset, oikeudelliset ja kirkolliset asiat.
Ylimpiin hallintovirkoihin nimitettiin hänen esityksestään virolaisia ja liivinmaalaisia henkilöitä ja suomalaisia taas alempiin. Turun rauhan jälkeen 1743 syksyllä von Campenhausen palasi Venäjälle, missä hän sai tehtäväkseen laatia esityksen Viipurin läänin hallintoa varten.
Rauhat olivat aika synkkiä valtakunnalle; ensin menetettiin Suuressa Pohjan sodassa Inkerinmaa, Viro, Liivinmaa, Käkisalmen läänin eteläosa ja läntinen Karjalankannas Venäjälle ja sitten vielä Hattujen sodassa koko Kymijoen itäpuolinen Vanha Suomi Haminaa ja Lappeenrantaa myöten.
Ruotsin kaakkoisraja siirtyi kartan ulkopuolisesta Inkeristä ja Virosta keltaiselle alueelle, jonka se menetti myöhemmin Turun rauhassa.
Suomen ja Turun kannalta leimallista Fredrik I edustamalle aikakaudelle oli Itämaan asioiden huono hoitaminen ja täydellinen laiminlyönti.
Turun rauhansopimuksen yhtenä ehtona oli Aadolf Fredrikin valitseminen Ruotsin kruununprinssiksi ja vihdoin kuninkaaksi vuosiksi 1751-1771.
Aadolf Fredrik teki kesällä 1752 matkan Suomeen. Hän oli siten ensimmäinen Ruotsin kuningas yli 120 vuoteen, joka edes vieraili Suomessa eli Turussa.
Punamulta oli tuolloin tärkeä uutuus kaupungeissa. Se oli ensimmäinen väri, jolla piilutut hirsiseinät siveltiin. Vuonna 1747 Turussa annettiin määräys, että kaikki puutalot oli punamullattava joen ja katujen puolelta.
Kun kuningas Aadolf Fredrik vieraili kaupungissa vuonna 1752 kerrottiin ”kaikkien Turun talojen maaherran käskystä maalatun punaisiksi, niin että tästä Suomen pääkaupungista tuli oikein soman näköinen”.
Katsotaanpas vielä hieman miltä täällä tuolloin oikein näyttikään;
Asuinrakennusten pitkä sivu oli kadulle tai joelle päin. Pihan puolella sijaitsivat ulkorakennukset: puuvaja, vaunuvaja, varastoaitat, talli, lantavaja ja pihatto. 1700-luvulla loppui sikojen pito kaupungissa niiden aiheuttaman epäsovun ja vaivan vuoksi - siat kun karkailivat minne mielivät.
Turun raatihuone, piirros vuodelta 1735.
Samuel Berner (k. 10. elokuuta 1759 Siuntio) oli Suomessa 1700-luvulla vaikuttanut saksalaissyntyinen muurimestari ja arkkitehti, jonka suunnittelemia rakennuksia on useissa Suomen kaupungeissa. Häntä on pidetty Suomen rakennustaiteen historian ensimmäisenä varsinaisena arkkitehtina.
Bernerin raatihuone ennen Turun paloa. Piirros on Kansallisarkistosta, alkuperä on tuntematon.
”Min första lust den är, i mina böcker läsa,
Iag icke gerna will på gator gå och fiesa.”
Iag icke gerna will på gator gå och fiesa.”
Punamullassa
Turussa 28-4 2017
Simo Tuomola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti