Tuulen viemää

Tänään 29-8 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun
1784 – Apteekkari Johan Julin teki Pohjoismaiden ensimmäisen miehittämättömän kuumailmapallolennon Oulussa. Vain siis vuoden kuumailmapallon keksijöiden ensimmäisen julkisen lennon jälkeen ja kuukautta ennen kuin pallokeksintö esiteltiin maan pääkaupungissa, Tukholmassa.






Montgolfierin veljekset olivat ranskalaiset Joseph-Michel Montgolfier, usein Joseph Montgolfier, ja Jacques-Étienne Montgolfier, usein Étienne Mongolfier, jotka rakensivat vuonna 1783 ensimmäisen kuumailmapallon. Ilmapallo sai heidän mukaansa nimekseen Montgolfière. Pallo oli kangaspäällysteinen ja kori oli tehty rottingista.

Ensimmäisen julkisen lentonsa pallolla he tekivät 4. kesäkuuta 1783 saadakseen keksinnön nimiinsä. Lennon pituus oli 2 km ja se kesti 10 minuuttia. Arvioitu korkeus oli 1 600-2 000 m.

Johan Julin (26. syyskuuta 1752 Västerås – 1820 Turku) oli Oulussa ja sittemmin Turussa toiminut apteekkari ja luonnontutkija. Ansioistaan hänet nimitettiin Ruotsin tiedeakatemian jäseneksi 1791 hänen esitettyään useita tutkimuksia akatemian julkaisuissa. Hänet tunnetaan myös Pohjoismaiden ensimmäisen kuumailmapallon rakentajana ja lennättäjänä (1784).

Erityisesti Julinin puoliso Albertina oli suosittu kaupungin seurapiirissä ja vierailijoiden keskuudessa. Sosiaalisen elämän huipputapahtumia oli kuningas Kustaa III:n kunniaksi 29. elokuuta 1784 järjestetty juhla, jonka yhtenä ohjelmanumerona Julin lennätti valmistamaansa, kuninkaan monogrammilla koristettua kuumailmapalloa.

Oulussa pidettiin 29.8.1784 kuningas Kustaa III:n onnellisen paluun ja terveyden palautumisen johdosta juhlajumalanpalvelus ja porvarien juhla. Te Deumia laulettaessa ammuttiin 128 kunnialaukausta. Satamassa olleet juhlaliputetut alukset vastasivat kunnialaukauksiin.
Te Deum on vanha kristillinen hymni. Suomeksi teksti alkaa "Sinua, Jumala, me ylistämme / Sinua, Herra, me kunnioitamme".

Kustaa III (13. tammikuuta (juliaaninen kalenteri), 24. tammikuuta (gregoriaaninen kalenteri) 1746 – 29. maaliskuuta 1792) oli Ruotsin kuningas 1771–1792. Hän palautti ylimmän hallitusvallan säädyiltä kuninkaalle, edisti kulttuuria, kävi sodan Venäjää vastaan (ns. Kustaan sota, 1788–90), joutui konfliktiin aateliston kanssa ja tuli murhatuksi.


Kustaa III haarniskassa 1773.

Apteekkari Julin oli valmistanut kuumailmapallon ja tämä kuninkaan nimikirjaimilla koristettu pallo, ilmeisesti ensimmäinen Suomessa, lähetettiin ilmaan maaherran, kaupungin säätyläisten ja asukkaiden ollessa todistamassa tapausta. Kun ilmapallo kaikkien ihmeeksi nousi korkealle, kohotettiin kuninkaalle eläköönhuutoja. Tapaus oli puheenaiheena erityisesti sen vuoksi, että veljekset Montgolfier olivat juuri edellisenä vuonna lähettäneet pallonsa Pariisissa 2000 metrin korkeuteen. Tukholma näki ensimmäisen kuumailmapallonsa vasta kuukautta myöhemmin, silloin kuninkaallisten läsnä ollessa.

Oulun kaupungin viranomaisilta kutsun saatuaan Julin osti vuonna 1783 Oulun apteekin apteekkari Karbergin perikunnalta. Asioiden taloudellisen puolen hoitamista helpotti se, että Julin solmi heinäkuussa 1783 avioliiton apteekkari Karbergin tyttären Albertinan kanssa. Avioparin kahdesta pojasta tuli apteekkareita ja merkittäviä teollisuuden uranuurtajia maassamme. He olivat Johan (John) Jacob Julin (1787–1853, myöhemmin von Julin) ja Erik Julin (1796–1874). Heistä edellisen tytär Helene von Julin oli Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheimin äiti.

Johan Julin muutti vuonna 1814 Turkuun ostettuaan apteekkari Freudenthalilta Turun (I) kaupunginapteekin ja sai erioikeuden siihen jo samana vuonna. Julinille myönnettiin asessorin arvonimi myös vuonna 1814. Hänen pojistaan Johan (John) Jacob Julin (myöh. von Julin) (1787–1853) oli siirtynyt Turkuun jo vuonna 1811, jolloin hän sai haltuunsa Turun akatemian apteekin.


G. S. Sergejev, Turku vuonna 1811.

Turun (I) kaupunginapteekki siirtyi Johan Julinin kuoltua vuonna 1820 perikunnan haltuun ja sen hoitajana toimi hänen toinen poikansa Erik Julin, (1796–1874). Tämä lunasti apteekin itselleen vuonna 1826 ja sai siihen erioikeuden vuonna 1827. Pian sen jälkeen Turun kaupungin palo tuhosi apteekin ja myös kaupungin muut kaksi apteekkia.

Johan Julinin hautapaikka löytyy Turusta Maarian hautausmaalta alttarimaisine valurautaisine muistomerkkeineen, Erik Julin on haudattu Turun vanhalle hautausmaalle, muistomerkkinä valurauta-aita, jossa tekstilaatta (V.3.5.6.72).

Taivastellen
Turussa 29-8-2012
Simo Tuomola

Jumalaa paossa

Tällä päivämäärällä 26-8 liitettiin kuolleiden kirjaan nim Mika Toimi Waltari (19. syyskuuta 1908 Helsinki - 26. elokuuta 1979 Helsinki. 

Hänen ensimmäinen virallinen tarinansa oli Merimieslähetyksen tilaama uskonnollinen kertomus Jumalaa paossa, jonka Waltari kirjaili 17-vuotiaana.

Oma huomioni kirjailijan laajassa tuotannossa on aina kiinnittynyt vuonna 1949 ilmestyneeseen teokseen Neljä päivänlaskua. Se on "Romaani romaanista. Tarkoitettu täysikasvuisille lapsille ja onnellisille aikuisille, jotka eivät koskaan tule täysikasvuisiksi." Se on hauska huumehöyryissä kirjoitettu juttu Sinuhen tapaamisesta ja surrealismista, johon opastaa taulu kolmijalkaisesta miehestä.

Keskiössä on Waltarin työpöytää vastapäätä usein ollut Otto Mäkilän Vaellus (Kolmijalkainen mies), 1940–41, jonka hankinnasta kirjailija kertoo kirjassaan Neljä päivänlaskua

"Katselin hänen taulujaan ja keskustelin älykkäästi hänen kanssaan ja näin vihdoin taulun, jossa oli sinistä ja harmaata ja kolmijalkainen mies ja hänen kaksijalkainen toverinsa, jotka molemmat olivat juuri astuneet tuolle puolen kaiken olevan ja katselivat empien ympärilleen epäröiden mihin suuntaisivat kulkunsa, koska mikään heidän ympärillään ei ollut sellaista mihin he olivat tottuneet."

Kyseessä on turkulaisen surrealistin Otto Mäkilän teos Vaellus, jonka Waltari oli hankkinut työhuoneensa seinälle. Luonnon mystiikka kukkii ja erotiikka jyllää, kun konjakkia maustelee vähän kärpässienellä; on siinä sitten kiva kuunnella sisäistä ääntään ja Sinuhen sanelua. Ja sukeltaa samalla Mäkilän unenomaiseen, mystiseen ja runolliseen kuvamaailmaan.
1940-luvulla sivullisuuteen löytöretkillään päätynyt Waltari tunnisti Mäkilässä henkisen veljen ja kohtalotoverin. Hän kohtasi Mäkilän surrealismissa, sen ylihienossa herkkyydessä ja mystillisen odotuksen täyttämässä taiteessa, merkityksellisen, ”tuntematonta ihmisessä” kartoittavan maailman. Hän kohtasi Mäkilässä totuuden etsijän, joka pyrki taiteellaan ilmaisemaan arkitotuuden ylittävän totuuden.

Rintamalla haavoittuneiden tuskanhuudot ja avunpyynnöt heittivät varjonsa Mäkilän sotavuosien tuotantoon, ennen kaikkea vuosina 1940–41 maalattuihin "Huuto"- ja "Vaellus"-maalauksiin, joita nähtiin Helsingin Taidehallissa vuoden 1942 tammikuussa esillä olleessa turkulaisen taiteen näyttelyssä.

Tuohon jatkosodan aikana Taidehallissa esillä olleeseen näyttelyyn tutustui myös Mika Waltari. Mäkilän "Vaellus"-maalauksen (1940–41) kokoelmiinsa hankkinut Waltari totesi vuoden 1946 "Suomen taiteen vuosikirjaan" kirjoittamassaan artikkelissa Mäkilän kolkon harmaalla, kylmällä ja ohuen sinisellä maalaamasta "Vaelluksesta", ettei hän tunne toista suomalaista taideteosta, ”jossa sodan kauhistava elämys ja ihmisen kosmillinen yksinäisyys olisi saanut näin järkyttävän yksinkertaisen ja paljaan ilmaisun”.

Unessa
Turussa 26-8-2012
Simo Tuomola


Otto Mäkilä (9. elokuuta 1904, Turku – 22. kesäkuuta 1955, Turku) oli suomalainen taidemaalari. Mäkilä on tunnetuimpia suomalaisia surrealisteja ja Turun surrealistisen koulukunnan, Ryhmä 9:n perustaja.
Mäkilän hauta löytyy Turun hautausmaalta V.3.2.11.159. Hautakiven suunnitteli 1965 Jussi Vikainen ja sen reliefiaihe on otettu Mäkilän maalauksesta He näkevät mitä me emme näe.


Ruissalossa asunut Mäkilä omaksui Schopenhauerin ajatuksen ihmisestä oman maailmansa vankina, suljettuna pois luontoyhteydestä. Yksinäinen, omasta kuolevaisuudestaan tietoinen ihminen ei vapautunut edes unien voimalla.

Mäkilä aloitti taideopintonsa 16-vuotiaana ja opiskeli Turun piirustuskoulussa vuosina 1920–1924 Ragnar Ungernin johdolla. Hän jatkoi opintojaan Pariisin Académie de la Grande Chaumièressä ja Académie Colarossissa vuosina 1930–1931. Oleskelu ulkomailla innoitti Mäkilän syventymään sisäiseen maailmaan ja sen ilmentämiseen. Myös runous oli Mäkilälle tärkeä inspiraation lähde.

Mäkilän työt ovat unenomaisia, mystisiä ja runollisia. Myöhemmässä tuotannossaan hän etääntyi esittävyydestä ja koki abstraktin muotokielen itselleen aidoimmaksi. Tunnettuja Mäkilän teoksia ovat muun muassa Satu (1933) ja He näkevät, mitä me emme näe (1939).

Vuonna 1934 Mäkilä oli perustamassa Pro Arte -taiteilijaryhmää, joka pyrki edistämään modernistista taidetta. Mäkilä toimi myös taidekriitikkona sekä Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulun opettajana ja johtajana vuosina 1950–1955. Mäkilällä oli ulkomailla näyttelyitä muun muassa Tukholmassa, Oslossa, Kööpenhaminassa, Pariisissa ja Firenzessä.

1931
Otto Mäkilä:
He näkevät mitä me emme näe 1939.

Öljymaalaus 90 x 117 cm.
Turun taidemuseo. Kuva: Kari Lehtinen

Otto Mäkilän teos on innostanut myös turkulaiskirjailija Reijo Mäkeä:

Kolmijalkainen mies on  21. Reijo Mäen kirjoittama Vares-dekkari. Rikostarinan rinnalla kulkevat tälläkin kerralla yksityisetsivän seikkailut omassa elämässään – naishuolineen ja oluttuoppeineen.

Vareksen päätä vaivaa myös novellikirjailija Luusalmi, jonka viina vie Kupittaalle kuivumaan. Sairaalassa Luusalmi sekaantuu hämäräbisneksiin, ja maalaus nimeltä ”Kolmijalkainen mies” vaihtaa omistajaa.

Muinaistulien Yö

Tänään 25-8 vietetään Suomessa ja varsinkin Turun saaristossa Muinaistulien Yötä ja Venetsialaiset-lyhtyjuhlaa. Tässä mietteitä Muinaistulien historiallisesta taustasta:


Simo Tuomola - matkaoppaanne menneisyyteen:

Muinaistulien Yö

Nyt vietettävä Muinaistulien Yö pitää sisällään useita eri aineksia historiasta, mm. vainovalkeat, uhritulet, merkkitulet ja majakkajärjestelmän. Muinaistulien Yössä juhlitaan kesän päättymistä ja syksyn alkua, mutta kunnioitetaan myös entisaikojen merenkulkua.

Uhritulia poltettiin mm. keskitalven Yön juhlassa, tammikuun puolenvälin jälkeisessä täydenkuun juhlassa, Aurinkojumalan syntymäpäivänä; uhreina ihmisiä ja eläimiä. Meillä pakana-ajan tulista ovat jäljellä muistoina keskikesän kunniaksi poltettavat juhannuskokot ja osassa maata pääsiäistulet. Ja vuoden pimeimpänä aikana paukkuvat Uudenvuoden ilotulitteet, joilla karkotettiin pahoja henkiä.

Koko saariston kattavista kokkotulista rakentui tuon ajan mittava viestintäväline, jolla kerrottiin vihollisen tai kauppalaivan liikkeistä. Tuli- ja savumerkein varoitettiin väestöä uhkaavista vaaroista ja mantereella Linnavuorilla oli keskeinen rooli viestintäketjussa. Varsinais-Suomessa oli ainakin 22 muinaislinnaa, kuten Turun Linnasmäki, Rikalan Linnavuori, Liedon Vanhalinna ja Kaskalan Linnamäki.



Turun Linnasmäen muurin kiviperustaa.

Linnavuori on arkeologinen termi, joka tarkoittaa korkean ja jyrkkärinteisen mäen tai harjun päälle rakennettua muinaista puolustusvarustusta. Toinen nimitys on mäkilinna. Käytännössä myös käsitettä muinaislinna käytetään useimmiten linnavuorta tarkoittavana.

Suomessa linnavuoria käytettiin rautakaudella, varsinkin ristiretkiajalla (noin 1050–1150/1300 jaa.), ja keskiajallakin. Myös pronssikautisista linnavuorista on muutamia viitteitä. Linnavuoret tunnistaa parhaiten kivisistä valleista, jotka ovat ilmeisesti toimineet puisten rintavarustusten perustuksina. Usein linnavuoret ovat luultavasti olleet nopeasti rakennettuja, tilapäisiä varustuksia. Joskus linnavuorella saattoi olla pysyväkin miehitys.
Yhteensä varmoja tai todennäköisiä linnavuoria tunnetaan Suomessa noin 90 kappaletta. Näiden lisäksi tunnetaan lukuisia kohteita, joiden nimi tai joihin liittyvä perimätieto viittaa mäkilinnaan, vaikka niiltä ei tunneta varustusten jäänteitä.

Kaasavuoret

Tulia paloi myös mm. Turun Vartiovuorella, Hirvensalon Kaasavuorella, Kulhon Linnavuorella, Orikedolla Prusin Linnasmäellä, Takakirveellä Valkiasvuorella ja Kohmon Vainuvuorella.
Saaristossa Kaasat olivat muinaisia merimerkkejä, puu- ja kiviröykkiöitä, joiden päällä poltettiin tulta vihollislaivastosta varoitettaessa. Vartiotuliksi tarkoitettuja sytyttämättömiä kokkoja sanottiin kaasoiksi ja ne olivat jo sinänsä maamerkkeinä merenkulkua helpottavia rakennelmia. Niiden pohjalle kehittyi myöhemmin majakkajärjestelmä.

Kaasat olivat muinaisia merimerkkejä, joita käytettiin Perämeren rannikoilla. Kaasat oli koottu kivistä tai puusta, ja ulkonäöltään ne muistuttivat sytyttämätöntä riu'uista koottua nuotiota tai kokkoa. Jotkut kaasat olivat opasteita merenkäyntiä varten, toiset merkitsivät hyvää verkonlaskupaikkaa. Joskus kaasa oli tai kaasan päällä oli vihollisesta varoittava nuotio. Sana kaasa on tullut sanasta kasa eli röykkiö.
Suomen rannikon kaasat oli merkitty merenkulkuoppaisiin ja oppaissa oli selostettu, kuinka niitä tuli lähestyä ja kuinka ne tuli ohittaa. 1800-luvun loppuun mennessä kaasat kuitenkin olivat menettäneet merkityksensä majakoiden ja tunnusmajakoiden yleistyttyä.



Kukkuloiden laeilla roihuvia vartiotulia. Puupiirros Olaus Magnuksen vuonna 1555 ilmestyneestä kirjasta "Pohjoisten kansojen historia.

Muinaistulien järjestelmä ulottui Birkasta ja Sigtunasta, Ruotsin Mälarilta Turun saariston kautta mantereelle ja tällainen koko rannikon kattava tulitiedotusjärjestelmä oli käytössä rautakaudelta aina 1700-luvulle saakka. Kyse oli kaupparetkistä ja ryöstöretkistä ja saaliina mm. himoittu Kaspian hopea.

Birka ( kuuntele ääntämys^?) tai Birca oli viikinkiajan huomattava kaupunki ja kauppapaikka Ruotsissa. Birkan alkuperäinen nimi on luultavasti ollut Bierkø tai Bjärkö. Birkaa pidetään Ruotsin ensimmäisenä kaupunkina. Se sijaitsi Mälarin rannoilla, nykyisen Björkön saarella Ekerön kunnassa. Birka ja Hovgården kuuluvat UNESCOn maailmanperintöluetteloon.

Birkassa on asunut enimmillään ehkä noin 700–1 000 ihmistä. Alueelta on löydetty noin 3 000 hautaa ja jäänteitä hirsiasumuksista. Birka oli aikoinaan Pohjois-Euroopan tärkeimpiä markkinapaikkoja. Kaupunkiin saapui tavaroita kaukaa idästä ja islamilaisesta maailmasta. Birka oli myös varhainen kristinuskon keskus. "Pohjolan apostoli" Ansgar saapui avustajansa Witmarin kanssa Birkaan 829. Kaupunkiin perustettiin 831 pieni seurakunta, jota pidetään Ruotsin ensimmäisenä.

Uusimmat löydökset vuodelta 2012 osoittavat Birkan olleen oletettuakin laajempi ja vilkkaampi kauppapaikka. Alueelta on löydetty veden alta runsaasti vanhoja laiturirakenteita ja laitureilla on myös käyty tavaralöydösten perusteella vilkasta torikauppaa.



Arkeologisia kaivauksia Birkassa.

Birka kukoisti 700–900-luvuilla. Kaupunki autioitui 900-luvun lopulla, kun viikinkien idänkauppa hiipui. Mälarin alueelle syntyi uusi kaupunki, Sigtuna, mutta on epäselvää, oliko tämä Birkan aseman perinyt kauppakaupunki vai pikemminkin poliittinen ja kirkollinen keskus.


Rautakauden katsotaan alkaneen Suomessa noin 500 eaa ja tuolloin nykyinen Turun alue oli vielä saaristoa ja Aurajoki laski mereen jossain Halisten kohdalla. Jääkausihan loppui Turun alueelta vuoden 8000 eaa tienoilla ja kun Nunnavuoren Pirunpelto edusti vuonna 5600 eaa alueella kivikauden rantaviivaa meren aaltoillessa sen edessä, oli nykyisen Turun maapohja 58 metrin syvyydessä aaltojen alla.

Kun kivikauden asutusta syntyi Maarian Jäkärlän alueelle 4000 eaa, kohosivat ensimmäiset kalliosaarekkeet merestä nykyisen Turun alueella. Vuonna 3500 eaa Vartiovuorenmäki kohosi jo 8 metrin korkeuteen kivikautisen Litorinameren pinnasta, nykyisen Turun maapohjan ollessa 42 metrin syvyydessä.


Turkuseuran pystyttämät kyltit Vartiovuorella kertovat esim. missä merenpinta on sijainnut 2000 eaa.

Ravattulan Muikunsaari muodostui kivikautisine asutuksineen saareksi joskus vuoden 1700 eaa tienoilla ja vuoden 1300 eaa kohdalla pronssikauden merenpinta peitti nykyisen Turun maapohjan noin 20 metrin syvyyteen. Liedon Kotokallion luokse asutusta syntyi vuoden 1200 eaa kieppeillä, hylkeen ollessa tärkeä pyyntieläin.

Ajanlaskun alkaessa vesimassaa Turun yllä oli vielä 10 metriä ja kun Ravattulan Muikunvuorella harjoitettiin vuonna 550 jo vainaja- ja hedelmällisyyskulttia, syntyi rautakauden asutusta myös Kaarinan Ristimäkeen ja vähän myöhemmin Kuralan Kylämäkeen. Vuoden 900 paikkeilla Aurajokilaakso oli jo tärkeä viikinkiajan kauppapaikka ja Samppalinna ja Vartiovuori palvelivat pian alueen puolustustehtävissä.


Ul, Frö, Tyr, Odin, Tor
Korppolaismäki oli Vartiovuoren ohella alueen ensimmäisiä merestä nousseita saaria ja niille myös poikettiin esihistoriallisella ajalla. Suurilla kukkuloilla myös palvottiin suuria jumalia.
Esiroomalaisella rautakaudella vuosina 50-200 jKr pääpalvonnan kohteena oli jumalista Ul, kansainvaellusaikana 400-700 Frö sekä vuosina 400-600 jKr Tyr, merovinkiaikana 600-800 Odin ja viimeinen viikinkiaikana 750-1050 jKr Ukkosen jumala Tor eli Taara.

Thor (myös Tor, Thorr, Thór tai Þórr) oli skandinaavisessa mytologiassa ukkosen jumala. Koska hän suojeli maanviljelijöitä tarujen jättiläisiltä, hän oli kansan keskuudessa hyvin suosittu jumala. Thor oli myös viikinkien suosituimpia jumalia ja monet viikingit käyttivät kaulakorua, johon oli kuvattu Thorin käyttämä Mjölner-vasara.



Viikon neljäs päivä torstai on nimetty Thorin mukaan.


"Freyja on tärkein jumalattarista", totesi Snorri Sturluson, islantilais-skandinaaviseen perinteen tärkein muistiinkirjoittaja ja systematisoija. Hyndluljod-runossa hänet kuvataan juoksemassa "ulkona yöllä kuin kiimainen vuohi pukin kanssa". Freyja makaa myös veljensä Freyrin, mikä suomalaisessa perinteessä toistuu Sampsan kohdalla


Arkeologisten löytöjen perusteella tutkija Eija Kivikoski esitti 1930-luvulla, että roomalaisella rautakaudella 50-400 jKr Aurajoen suulla olisi asunut goottilainen siirtokunta. Visigootithan asustivat nykyisen Espanjan alueella ja Itägootit Italiassa. Myöhemmässä tutkimuksessa alueen löydöt on yhdistetty Ruotsin Itä-Göötanmaalta saapuneeseen väestöön.


Visigootit (lat. Visigothi, Wisigothi, Vesi, Visi, Wesi, tai Wisi) eli länsigootit olivat pohjoisesta tullut germaanikansa, joka vuonna 375 lähti asuinsijoiltaan Tonavan yli Balkanille ja sieltä Kreikan kautta Alarikin johdolla Italiaan. He ryöstivät Rooman vuonna 410.

Yhtä kaikki goottien kieli on tuonut suomen kieleen mm. sellaiset sanat, kuin kartano, airot, ruhtinas, kuningas, aura (Aurajoki), olut, leipä ja äiti. Mutta gootit olivat myös vihollisia; gootin kielessä fin land tarkoittaa kieltämämme vihollismaa. Suomi oli Paholaisen tyyssija ja kieli paholaisen kieli gooteille, jotka pitivät hallussaan Skaran aluetta. Alkuperäiskielenä meillä oli lingua franca.

Lingua franca (suom. frankkien kieli^[1]) eli sabir on alkujaan tarkoittanut Välimeren itärannikolla keskiajalla puhuttua monimuotoista kieltä, joka perustui myöhäiseen latinaan ja arabiaan ja sai vaikutteita muista Välimeren rannikon kielistä. Kielen nimi tulee arabien tavasta kutsua kaikkia länsieurooppalaisia "frankeiksi".


Korppolaismäen aarre

Korppolaismäen rinteeltä löydettiin vuonna 1884 kätkö, jossa oli hopeinen rengaskoristeinen kaarisolki ja hopeinen rannerengas sekä kaksi keihäänkärkeä polttohautauksen jäljiltä. Tyypiltään itäbalttilainen solki ajoitettiin vuoden 500 jKr paikkeille. Kyseessä oli ilmeisesti Turun seudulle saapuneen kauppiaan tai metsästäjän viimeinen leposija. Kauppaa täällä on siis käyty iät ja ajat ja tavaravirta on kiehtonut myös rosvoja.


Ja juuri tälle alueelle ollaan nyt rakentamassa Aurajokirantaan uutta asuinaluetta.

Ja ainahan jokunen rosvo jäi myös kiinni. Turussa merirosvoja hirtettiin Kerttulinmäellä jo 1300-luvulla. Mutta merkkitulien järjestelmäkään ei aina toiminut toivotulla tavalla. Pahimmillaan se petti Turussa vuonna 1509, kun Tanskan kuninkaan Hansin merirosvojoukot hyökkäsivät yllättäen kaupunkiin pelätyn soturi Otto Rudin johdolla.

Otto Rud oli tanskalainen amiraali. Hänen johtamansa joukot ryöstivät Turun kaupungin vuonna 1509.
Ejbyn kalkki on keskiaikainen kalkki, joka kuuluu Turun tuomiokirkon kalustoon. Tanskalainen merirosvo, myöhempi amiraali Otto Rud ryösti kalkin muun ryöstösaaliin ohella vuonna 1509 Turkuun tekemällään ryöstöretkellä. Myöhemmin kalkki joutui Otto Rudin sisaren miehen omistaman Turebyn kartanon alaiseen Ejbyn kirkkoon. Kalkki palautettiin Turun tuomiokirkolle vuonna 1925.



Ryöstetyt Ejbyn kalkki ja pateeni.

Murhaaminen ja ryöstely kesti viisi päivää. Ryöstetyksi tuli mm. Tuomiokirkko, silloinen Pyhän Henrikin kirkko. Piispanhiipan ja sauvan palauttamisesta rosvot vaativat 12000 markkaa, samoin kaupungin polttamatta jättämisestä. Jooseppi Pietarinpojan isännöimää Aniniemen linnaa Rud ei kuitenkaan pystynyt valloittamaan.




Pakolinnoja ja satamapaikkoja


Saaristoon syntyi isoille kalliosaarille myös hyvin puolustettavia pakolinnoja vihollisuuksien varalta. Yksi tällainen oli saariston kutakuinkin korkeimmalla kohdalla sijaitseva Nauvon Kassberget, joka toimi 7 pitäjän pakolinnana mm. 1500-luvulla Itämerta hallinneen tanskalaisen merirosvoamiraali Otto Rudin aikana.


Näkymä Kaasavuoren laelta.


Nauvon Kaasavuori kohoaa 64 metriä merenpinnan yläpuolelle, kun puolestaan Turun Hirvensalon korkeimpiin kohtiin lukeutuvan Maanpään Kaasavuoren hienot näköalat merelle ja lähisaariin tarjoava paljas laki kohoaa jyrkästi merestä 38,5 metrin korkeuteen.

Turvallisen kaupankäynnin takaamiseksi saaristoon syntyi myös puolueettomia satamapaikkoja, kylmiä kauppa-asemia. Yksi sellainen sijaitsi Satavan Sampassa, toinen Turun Samppalinnan juurella. Myöhemmin, kun ruotsalaiset kauppiaat eivät lain mukaan saaneet asettua 6 mailia lähemmäs Turkua, valikoitui ruotsalaisten satamasaareksi mm. Tunnehampn eli Tunnhamn Kemiönsaaren kupeella. Sittemmin myös Utön Fladan oli saariston tärkeimpiä satamapaikkoja.



Pyhä Olavi Överselön kirkon seinämaalauksessa.

Olavi Pyhä tai Pyhä Olavi eli Olavi Haraldinpoika (norj. Olav II Haraldsson den hellige, muinaisnorjaksi Oláfr hinn helgi, 995–1030) oli Norjan kuningas 1015–1030. Olavi Pyhä on Norjan kansallispyhimys ja kaikkien ritareiden ja sotilaiden suojeluspyhimys.
Nuoruudessaan Olavi oli menestyksekäs viikinki. Hän osallistui viikinkiretkille muun muassa Itämerellä

Kun muinaistulien järjestelmä varoitti, väki siirtyi turvaan uhkan alta. Näin kävi mm. kun Norjan kuningas ja myöhempi kansallispyhimys Olavi Pyhä (995-1030) osallistui vuonna 1008 viikinkinä Suomeen suuntautuneelle ryöstöretkelle; merkkitulin varoitettu väki matkasi turvaan rannikolta sisämaahan, kuningas joutui väijytykseen, mutta onnistui pakenemaan.

Merimatkaa tehtiin tuolloin päivisin ja suotuisia tuulia odoteltiin sopivissa paikoissa. 1200-luvulta on säilynyt tanskalainen keskiajan merireitin kuvaus, matkaopas itineraario, jossa kuvataan kauppaveneille kahta soveliasta reittiä Arnholmista Ruotsista Hankoniemen kautta vallattuun Tallinnaan, Rääveliin. Toinen kulki avomerta suoraan itään, toinen Turun saariston suojassa Ahvenanmereltä reittiä Lemböle – Föglö – Kökar – Aspasund – Jurmo – Hiittinen – Örö – Hankoniemi – Russarö – Kumionpää – Jussarö ja siitä Rääveliin.


Viikinkilaiva Oslossa.

Tällä reitillä liikkui rikkauksia ja laivat olivat myös ryöstelylle alttiina. Viikinkiaikana tulilla myös harhautettiin veneitä kareille ja lain mukaan hylyt ja lasti kuuluivat löytäjille ja miehistön sai ottaa orjiksi. Vuonna 1271 rannikon asukkaiden rantaoikeutta pyrittiin rajoittamaan ja orjuus kiellettiin lailla Suomessa vuonna 1325.

Enimmät esihistorialliset rahalöydöt Suomessa ovat viikinkinki- ja ristiretkien ajalta ja viikingeiltä ovat peräisin myös suomen kielen sanat "rikkoa rahaa" ja "pankki". Sopiva raha piti murtaa isommasta laatasta ja pankki taas oli alunperin viikinkiveneen penkki, jonne soturi saaliinsa reissulla säilöi.

Noin vuonna 1000 kulkutaudit autioittivat alueita Birkassa ja Ahvenanmaalla ja merkkitulien ketju Mälarilta Suomeen katkesi. Ristiretkillä lähdettiin sitten paikkaamaan syntynyttä tilannetta. Tärkeä kaupankäynti Itämaa Suomeen oli turvattava. Myös Kaspian hopeavirta oli katkennut vuonna 965 ja Ingvar Kaukomieli lähti 1041 mittavan laivastonsa kanssa tutkimaan hopeareitin katkeamisen syytä, joukon jäädessä sille tielleen.

Ingvar Vittfarne seglade ca år 1030 från Sigtuna med ca 30 skepp och 500 man mot Särkland. (Särkland var vikingarnas namn på Sidenlandet. Området runt Kaspiska havet)

Tosin matkateko katkesi välillä myös luonnonvoimien tai niiden puutteen takia. Ja turistiahan on aina jymäytetty, vierasta narutettu sopivaa tuulta odotettaessa. 1200-luvulla Turun saaristossa liikkunut italialainen matkaaja kertoi, miten paikallinen väki täällä käytti taikakeinoja ja henget kiihdyttivät tuulta. Sitä myytiin matkaajalle naruissa, joissa oli valinnanvaraa kolmen eri solmun verran, kun tarjolla oli leutoa, normaalia ja myrskytuulta. Nauvossa tuulen kauppaa harrastettiin myös pusseissa.


Torin vasara

Kun meillä täällä vietetään Keskiyön Auringon juhlaa juhannustulin, vietettiin Rooman valtakunnassa Summanus-juhlaa, yöllisen ukkosen jumalan kunniaksi.

Ukko vie meidät siis takaisin kokon ääreen. Kokkotulet olivat alunperin uhritulia ja myyttinen tuli syntyi Ukon nuolesta. Suomessa nykykokon lähihistoria palautuu Kupittaan lähteelle Turkuun vuoteen 1650, jolloin se ns. ensimmäinen kokko sytytettiin pahoja henkiä karkottamaan.

Toki kokkotulet olivat palaneet täällä aiemminkin. Ensin suurilla kukkuloilla palvottiin uhritulin Ukkosen jumalaa Tuuria, Turisasta, Toria. Sittemmin Kalevalan vaakalintua, ilmalintu Kokkoa ja Louhikäärmettä tulilieskoineen. Muinaisissa uskoissa esi-isillämme olivat omat taikamenonsa. Meillä omamme, vaikkakin samaa perua.

Kokko tai vaakalintu on jättiläismäinen kotka kalevalaisessa runoudessa. Synonyymi myös sanalle kotka.
Kokko on luultavasti sukua yleismaailmalliselle ukkoslintu-hengelle, joka tunnetaan Euroopasta aina Amerikan intiaaneille asti. Kokko on toisinaan tarusankarien ystävä, toisinaan taas vihollinen. Joskus sen tehtävä on vartioida.

Kokko, kotka, lohikäärme oli myös viikinkien palvonnan kohde ja viikinkiveneiden näyttävä keulakoriste. Niinpä Kokkotulet esim. Turun Linnasmäellä ja Vartiovuorenmäellä, Liedon Vanhalinnassa ja Rikalassa tai Helsingin Roihuvuorella kertoivat Kokkoveneiden liikkeistä.

Syntyi muinaistulien ketju, joka varoitti vihollisen liikkeistä, mutta kertoi myös kaupankäynnin mahdollisuuksista. Vartiotulien järjestelmän myötä ehdittiin siirtyä turvaan linnavuorien suojaan, kuten esim. saaristossa Nauvon Kasabergille. Syntyi myös rauhanomaisia kauppapaikkoja, kuten esim. Satavan Samppa tai Samppalinnan paaluvarustus. Valkoinen kilpi oli viikinkien rauhanomaisen lähestymisen merkki ja Turun Samppalinnan paaluvarustuksen tunnus. Täällä paloivat Muinaistulien Yön viestitulet myös rauhanomaisissa merkeissä.

Sampo, sammas oli pylväs, kauppapaikan merkki, kauppaoikeuden valta- ja oikeussymboli kuin jokin obeliski tai toteemi. Kun Turun nimeä etsitään kauppapaikan ja torin käsitteestä, johtavat jäljet siis vielä senkin yli Ukkosen jumalaan (Tor, Tuuri, Turisas) ja suojaan, turvapaikkaan. Agricolan kielessä turva oli turua.



Ukon malja

Ja muistellaan vähän vielä Juhannuksen viettoa: Tänään 19-6-2009 ollaan viettävinään juhannusaattoa, vaikka se ihan oikea juhannus onkin vasta ensi viikolla 24.6. Kristillinen maailma kaappasi vanhan pakanajuhlan Johannes Kastajan syntymäpäiväksi, mutta kokkojen polton ja viinanjuonnin perinnettä oppi ei pystynyt kumoamaan.

Ukon juhla on Sateen antajan juhla, Ukko on ylijumala itse, ukkosen jumala, sään ja sadon jumala, sateen jumala ja Ukon kirves on se Thorin vasara. Ukon vakkajuhlilla pyydettiin sadetta, ja vakkahan merkitsi hyvää satoa, josta se juhlajuoma, pyhä olut tehtiin. Thorin kunniaksi poltettiin korkeilla mäkipaikoilla uhritulia.

Oluenpano toi aikanaan viljanviljelyn Suomeen. Oluen historia alkaa 5000 vuoden takaa Mesopotamiasta ja suomyrtti ja ohra olivat pitkään oluen raaka-aineina. Viikinkien myötä olut ja ohranviljely tulivat myös Aurajokilaaksoon. Esim. Turun Niuskalasta on hiiltyneestä ohranjyvästä saatu radiohiiliajoitus vuoden 1500 eKr tienoille.

Siitepölytutkimukset osoittavat myös, että täällä on viljelty ohraa jo viimeistään pronssikauden 1300 – 500 eKr alussa. Ensimmäiset asiakirjatiedot oluen käytöstä Suomessa ovat vuodelta 1366 ja esim. vuonna 1442 kuningas Kristoffer Baijerilainen määräsi jokaisen talonpojan kasvattamaan 40 tankoa humalaa eli suomyrtistä oltiin siirrytty oluenteossa humalaan.

Kristofer Baijerilainen (26. tammikuuta 1418 – 6. tammikuuta 1448) oli Kalmarin unionin maiden unionikuningas (Tanskan ja Norjan vuosina (1440–1448) ja Ruotsin vuosina (1440–1448).






Ukon Malja juotiin kevätkylvöjen yhteydessä ja siitä naiset nyt etenkin juopuivat. Ja jumalatkin rakastelivat, saatiin sadetta ja lopulta hyvä ilma.

Kun Agricola julkaisi Turussa 1551 Dauidin Psalttarin, listasi hän siinä samalla myös vanhat suomalaiset pakanajumalat, mainiten myös Ukon vakat.

”Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon.”


Mikael Agricolan luettelo on seuraavanlainen:

"Epejumalat monet tesse muinen palveltin cauan ja lesse. Neite cumarsit Hemelaiset seke Miehet ette Naiset. Tapio Metzest Pydhyxet soi ja Achti wedhest Caloja toi. Äinemöinen wirdhet tacoi Rachkoi Cuun mustaxi jacoi. Lieckiö Rohot jwret ja puudh hallitzi ja sencaltaiset mwdh. Ilmarinen Rauhan ja ilman tei ja Matkamiehet edhes-wei. Turisas annoi Woiton Sodhast Cratti murhen piti Tavarast. Waan Carjalaisten Nämet olit Epejumalat cuin he rucolit. Rongoteus Ruista annoi Pellonpecko Ohran casvon soi. Wirancannos Cauran caitzi mutoin oltin Caurast paitzi. Egres hernet Pawudh Naurit loi Caalit Linat ja Hamput edestoi. Köndös huchtat ja Pellot teki quin heiden Epeuskons näki. Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon Malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon käkri se liseis Carjan casvon. Hiisi Metzeleist soi Woiton Wedhen Eme wei calat vercon. Nyrckes Oravat annoi Metzast Hittavanin toi Jenexet Pensast. Eikö se Cansa wimmattu ole joca neite wsko ja rucole. Sihen Piru ja Syndi weti heite Ette he cumarsit ja wskoit neite. Coolludhen hautijn Rooca wietin joissa walitin parghutin ja idketi. Mennin-geiset mös heiden Wffrins sai coska Lesket hoolit ja nait. Palveltin mös paljo muuta Kivet Cannot Tädhet ja Cwu-ta.Tontu Honen menon hallitzi quin Piru monda wil-litzi. Capeet mös heilde Cuun söit Calevanpojat Nijttut ja mwdh löit."

Ja vielä kelttienkin menoja muistellen:

Maallisuudesta ei tänään 31-10 kannata piitata, kun vietetään muinaiskelttien Halloweenia Samhainia. Samrad tarkoitti kesää ja fain loppua eli kesän loppua tässä juhlitaan kokkotulia polttamalla pahojen henkien pelottamiseksi ja uutta vuotta tervehditään nauriskynttilöitä kovertamalla ja polttamalla ja tulevaisuutta ennustamalla. Samhain merkitsi myös rajapintaa, jossa päästiin käymään tästä ajasta tuonpuoleisen tunnelmiin.

Meillähän tuollaisena rajapintana toimivat vanhoilla uhripaikoilla, kuten Unikankareen mäellä sijainneet palvontapaikat kuppikivineen, joiden kautta oltiin yhteydessä kuoleman rajan taakse, mm. viljaa vainajille tarjoilemalla.

Samhain tai samain on muinaiskelttien halloweenia vastaava juhla. Nimi "samain" tulee luultavasti sanoista kesän (samrad) loppu (fain), ja se oli kesäkauden ja sadonkorjuun päättymisen juhla, jota vietettiin loka-marraskuussa.

Samain-juhla saattoi kestää pari viikkoa. Kelttien uskomusten mukaan samainin aikana tämän- ja tuonpuoleisten maailmojen väliset rajat katosivat, ja henget saattoivat yrittää houkutella ihmisiä tuonpuoleiseen. Sen vuoksi juhlan aikana poltettiin kokkotulia asutusten ympäristössä, koska tulien uskottiin antavan suojaa henkien hyökkäyksiä vastaan.^[1] Myös nauriskynttilöitä koverrettiin ja poltettiin, jotta kuolleiden henget pelästyisivät ja jättäisivät ihmiset rauhaan.
Samhainina alkaa myös monien pakanallisten uskontojen uusi vuosi. Siksi samhainina pohditaan tulevaisuutta ja mennyttä sekä tehdään tulevaisuuden suunnitelmia. Samhainin perinteisiin kuuluu myös tulevaisuuden ennustaminen.

Monissa uuspakanallisissa uskonnoissa vietetään vanhoja juhlapyhiä, kuten samhainia.

Venetsialaiset on elokuussa vietettävä veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhla. Venetsialaisia pidetään myös veden, tulen ja valon juhlana. Juhlaa vietetään lähinnä Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Hämeenlinnassa, mutta koko Länsirannikolla vietetään erinäisiä tapahtumia, Uudenkaupungin saaristolla tapahtumalla on jo vuosikymmenien perinne. Tapahtuma on vähitellen lähtenyt leviämään myös muualle maahan.

Koko ruotsinkielisellä Pohjanmaalla vietetään yleisesti "villaavslutning", mutta Venetsialaisesta ("Venetiansk afton") puhutaan lähinnä Pietarsaaressa ja Kokkolassa.

Juhlatuulella
Turussa 25-8-2012
 
Simo Tuomola

Nietzsche

Tänään 25-8

Nietzsche on kuollut!
t. jumala

1900 – Saksalainen filosofi ja kirjailija Friedrich Nietzsche kuoli.

Kinastelivat toistensa kuolemasta sillä erolla, että Nietzschen tiedetään sentään eläneen.

Hattujen sota

Tällä päivämäärällä 24-8

1742 – Ruotsin armeija antautui venäläisille Helsingissä. Hattujen sota päättyi ja Pikkuviha alkoi.

Hattujen sota oli sota, joka käytiin Ruotsin ja Venäjän välillä 1741–1743. Sodan seurauksena Venäjän joukot miehittivät Suomen. Miehitysaikaa kutsutaan pikkuvihaksi. Sota päättyi Turun rauhaan 7. elokuuta 1743. Rauhanteossa Ruotsi menetti alueita Uudenkaupungin rauhan rajasta aina Kymijokeen asti.


Mutta katsotaanpas tuota Hattujen sotaa hieman tarkemmin:

Hattujen sota (28.7.1741 - 24.8.1742)

Tausta

Rajaton itsevaltius oli vuoden 1721 perustuslailla muuttunut valtiopäivien, neljän säädyn, rajattomaksi vallaksi kuitenkin siten, että aatelissääty oli tasa-arvoisempi kuin toiset. "Vapauden aika" oli käytännössä aatelisvallan aikaa erityisesti ulko- ja sotilaspolitiikassa. Näistä asioista päättävän salaisen valiokunnan voimasuhteet olivat: aatelisto 50, papisto 25, porvaristo 25 sekä talonpoikaissäädyn 25 edustajaa, jotka kutsuttiin ns. suuren salaisen valiokunnan istuntoon erittäin tärkeitä ratkaisuja tehtäessä - lähinnä kuulemaan valmista.
Toimeenpanovaltaa edusti valtioneuvosto (valtaneuvosto), johon kuului 12 - 14 valtioneuvosta sekä kansliapresidentti (vastasi pääministeriä). Valtioneuvosto esitteli lait (yleensä salaisen valiokunnan valmistelemat) säätyjen hyväksyttäviksi. Valtioneuvoston puheenjohtajana toimi kuningas, jolla oli kaksi ääntä ja jonka ääni ratkaisi äänestyksen mennessä tasan.
Kuninkaan virallinen valta rajoittui äänivaltaan valtioneuvostossa, mutta Fredrik I ei ollut vailla vaikutusvaltaa. Hänen ulkopoliittista ja erityisesti sotilaallista asiantuntemustaan arvostettiin, ja hän oli taitava suostuttelija. Hänen sotilaallinen asiantuntemuksensa perustui kokemukseen Espanjan perimyssodassa1702-15 Englannin hesseniläisten liittolaisjoukkojen komentajana, Gibraltarin valtauksessa 1704 ja komentaessaan Marlboroughin alaisuudessa vasenta siipeä Ramilliesin taistelussa 1706. Fredrik oli myös erittäin kiinnostunut Suomen puolustuskysymyksistä ja siten puuttui yksityiskohtia myöten ase- ja varustehankintoihin. Hän olisi myös halunnut toimia ylipäällikkönä Suomessa, mutta "hänen henkilönsä katsottiin liian arvokkaaksi" eli hän oli toisen henkilön kunnianhimon tiellä.
.....
Vuosina 1741 - 1742 käytiin kehnosti valmisteltu ja onnettomasti päättynyt Hattujen sota, jonka tarkoituksena oli vallata takaisin Uudenkaupungin rauhassa 1721 Venäjälle menetetyt alueet.
Venäläisten vuodesta 1734 tukeman rauhaa ajavan myssypuolueen ollessa enemmistönä Ruotsin valtiopäivillä oli ranskalaisten tukemien hattujen eräänä tärkeänä ohjelmakohtana sota Venäjää vastaan suurvalta-aseman palauttamiseksi. Saavutettuaan enemmistön vuoden 1738 valtiopäivillä ryhtyi hattupuolue toteuttamaan suunnitelmaansa, valmistelemaan sotaa. Valmistelujen painopiste oli propagandassa, koulutustason kohottamiseen ei uhrattu aikaa, eikä sotavarustuksen määrän lisäämiseksi tai laadun parantamiseksi tehty juuri mitään.

Joukot

Ruotsin armeijan toimet ennen sodanjulistusta

Suomalaisten joukkojen hitaan liikekannallepanon ongelma ratkaistiin vuonna 1739 siten, että huomattava määrä ruotsalaisia joukkoja siirrettiin Suomeen. Aluksi lähetettiin kaksi värvättyä rykmenttiä varuskuntajoukoiksi: everstien Bousquetin ja Willebrandin rykmentit, joissa kummassakin oli noin 800 miestä. Bousquet ja 1100 miestä asettui Haminaan, Willebrand ja 400 miestä Lappeenrantaan, Savonlinnaan jäi vaatimattomat 100 miestä. Nämä joukot olivat perillä heinä-elokuussa.
Syyskesällä kuljetettiin Suomeen lisäksi noin 6000 miestä jalkaväkeä eli kahdeksan vajaata rykmenttiä. Vajauksen syynä oli puolustuslaitoksessa tehdyt säästöt käyttäen ns. vakanssimaksujärjestelmää käyttäen, jolloin osa ruoduista vapautettiin sotamiehen asettamisvelvollisuudesta maksua vastaan. Vasta kesällä 1741 vapautetut ruodut asettivat palvelukseen sotamiehensä, jotka sitten laivattiin Suomeen kouluttamattomina alokkaina samaan aikaan kuin Lappeenrannassa taisteltiin.
Ruotsista siirretyt rykmentit olivat:

• Upplannin rykmentti 700 miestä
• Södermanlannin rykmentti 750 miestä
• Taalainmaan rykmentti 750 miestä
• Västmanlannin rykmentti 700 miestä
• Hälsingen rykmentti 750 miestä
• Västerbottenin rykmentti 650 miestä
• Närke-Värmlannin rykmentti 988 miestä
• Itägöötanmaan rykmentti 750 miestä

Siirrettyjä joukkoja oli yhteensä 6038 miestä. Turun-Hämeenlinnan maantien varteen sijoitettiin saapumisjärjestyksessä edestä lukien Taalainmaan, Västerbottenin ja Södermanlannin rykmentit. Joukot sijoitettiin hajamajoitettuna talonpoikien luokse. Pohjoinen osasto lienee majaillut Valkealan, Hollolan ja Hämeenlinnan seuduilla.
Helmikuussa 1741 annettiin vastanimitetylle Suomessa olevien joukkojen ylipäällikölle kenraaliluutnantti vapaaherra Henrik Magnus von Buddenbrockille käsky koota ja keskittää rajalle 10000 - 12000 miehen armeija. Käskyn toteuttaminen oli vaikeaa, jollei mahdotonta, koska muona-, rehu- ja ampumatarvikevarastoja ei ollut muodostettu. Jo maaliskuussa aloittivat marssin keskitysalueille Uudenmaan, Hämeen ja Savon rykmentit. Nämä rykmentit olivat keskitysalueillaan 1.8.1741. Uudenmaan Rykmentti sekä Kymenpataljoona leiriytyivät Myllykylään Haminan pohjoispuolelle.
Henrik Magnus von Buddenbrock, född 22 juli 1685 i Livland, död 16 juli 1743 i Stockholm (avrättad), friherre, militär; överste 1717, generalmajor 1730 och generallöjtnant 1740. Chef för Hälsinge regemente mellan 1723-1738. Hans föräldrar var lantrådet Henrik Gotthard von Buddenbrock och Charlotta Cronman. Hans hustru hette Magdalena Elisabet Rahm.
Porin Rykmentti sai myös liikekannallepanokäskyn helmikuussa 1741. Käskyä ei voitu toteuttaa, koska rykmentillä ei ollut varattuna riittävästi muonaa ja rehuja, vaikka sotaa oli valmisteltu jo yli kaksi vuotta. Käsky liikkeellelähdöstä annettiin uudelleen 1.7., mutta puutteita ei ollut vieläkään korjattu. Kesti vielä kaksi kuukautta, ennen kuin rykmentti oli lähtövalmiina Messukylässä. Ei liene yllättävää, että rykmentin komentajalle, eversti von Lodelle, myönnettiin ero tehtävästään 21.8 ja rykmentin uudeksi komentajaksi määrättiin eversti Johan Henrik von Knorring.
Porin Rykmentti lähti liikkeelle Messukylästä 1.9. Sen II Pataljoona marssi Haminaan kolmessa viikossa, mutta I Pataljoona saapui sinne vasta 6.10. Porin Rykmentti ennätti mukaan aselepoon ja oli talven leirissä Hollolassa. Talven aikana levisivät kulkutaudit aliravituissa ja huonosti varustetuissa joukoissa. Porin Rykmentti menetti talven aikana sairastuneina ja kuolleina 25% vahvuudestaan.
Pohjanmaan Rykmentin vahvuus oli keväällä ollut 1170 miestä. Pohjanmaan Rykmentti sai todennäköisesti keskityskäskyn 1.5.1741. Saatu käsky koski ainoastaan seitsemää komppaniaa, koska Kemin komppania pidettiin ruoduillaan. Rykmentti aloitti marssin keskitysalueelleen 18.7. ja saapui Anjalaan 20.8. liittyen päävoimiin.
Lopulta olivat päävoimat noin 5000 miestä Vehkalahden lähellä olevassa Myllykylässä ja noin 3000 miestä Marttilassa (nykyinen Taavetti).



Charles Emil Lewenhaupt.

Charles Emil Lewenhaupt, d.ä. svensk general, född 28 mars 1691 i Stockholm, död 4 augusti 1743, far till Charles Emil Lewenhaupt d.y.
Lewenhaupt studerade utomlands och fick mycket goda vitsord. Då hattarna framkallade krig mot Ryssland 1741 (Hattarnas krig) fick han leda en av de svenska arméerna som dock blev slagen. Lewenhaupt och hans närmaste man Henrik Magnus von Buddenbrock avrättades genom halshuggning två år senare på grund av påstått grava försumligheter under kriget.

Sota julistettiin valtiopäivillä 28.7. Tukholmassa. Joukkojen ylipäälliköksi määrättiin kenraali kreivi Charles Emil Lewenhaupt. Hänen suhtautumistaan komentajatehtävään kuvannee se, että hän jatkoi istumistaan valtiopäivillä vielä kolme viikkoa sodanjulistuksen jälkeen. Hän otti joukkojen komentajan tehtävät hoitaakseen Suomessa vasta 3.9. Venäjän hovissa tapahtuneen vallankaappauksen ansiosta olisi Ruotsin sotavoimilla ollut mahdollisuus vallata ainakin Viipuri ja Käkisalmi lähes ilman vastarintaa.

Venäjän armeijan toimet ennen sodanjulistusta

Saatuaan tiedon ruotsalaisten joukkojen siirroista Suomeen 1739 venäläiset marssittivat noin 6000 miestä Viipuriin. Nämä ryhtyivät kenttälinnoittamaan kaupungin luoteispuolella Sorvalia ja Neitsytniemeä. Joukkojen siirtoa Turkin rajalta pohjoiseen kiirehdittiin. Venäjän vakinainen armeija oli paperilla suuri, 215000 miestä, mutta sodan jäljiltä riveissä oli suuria aukkoja. Lisäksi valtakunnan pitkillä rajoilla tarvittiin muuallakin joukkoja. Painopisteen ollessa Kuurinmaalla Preussin hyökättyä Sleesiaan. 1740.


James Keith was a Scottish mercenary in the service of Russia and Prussia.

James Francis Edward Keith (11 June 1696 – 14 October 1758) was a Scottish soldier and Prussian field marshal. As a Jacobite he took part in a failed attempt to restore the Stuart Monarchy to Britain, before joining the Spanish and Russian armies. He ultimately came to serve in the Prussian army under Frederick the Great where he distinguished himself. He died at the Battle of Hochkirk during the Seven Years War.
Kenraali Francis Edward James Keith otti komentoonsa Osinorotshen leiriin (parikymmentä kilometriä Pietarista luoteeseen) kootut joukot 13.7.1742. Niitä oli kuusi erillistä krenatöörikomppaniaa ja kaksi jalkaväkirykmenttiä, yhteensä 2657 miestä, sekä 2500 rakuunaa eli kuusi vajaata rykmenttiä. Tykistöä oli 18 rykmentinkanuunaa ja neljä 12 naulan kanuunaa sekä 244 tykkimiestä. Samalla Keithille alistettiin kenraalimajuri Fermerin Viipurin luona olevat joukot sekä kenraali Krister Teofil von Kindermannin johdolla Käkisalmessa, Räisälässä ja Kiviniemessä kenttälinnoitteita rakentavat joukot.


Count Peter von Lacy, or Pyotr Petrovich Lacy (Russian: Пётр Петрович Ласси), as he was known in Russia (1678–1751), was one of the most successful Russian imperial commanders before Rumyantsev and Suvorov. During a military career that spanned half a century, he professed to have been present at a total of 31 campaigns, 18 battles, and 18 sieges.
Kun sotamarsalkka Peter de Lacy, herttua-suuriruhtinas Anton Ulrich ja Kuurinmaan herttua (? karkoitettuna Siperiaan?) olivat 15.7. suorittaneet leirissä juhlallisen katselmuksen, Keithin johtama armeija lähti liikkeelle 17.7. Marssi oli huolellisesti suunniteltu: majoituspartio ja tienkorjausosasto päivää edellä, jalkaväki, ratsuväki ja tykistö marssivat erikseen. Päivämarssit olivat lyhyitä, jalkaväellä alle 20 kilometriä ja ratsuväellä keskimäärin alle 25 kilometriä. Matkalla Valkeasaaren - Joutselän - Pamppalan - Muolaan kautta Muolaiseen Muolaanjärven - Äyräpäänjärven kannakselle. Jalkaväki lepäsi kahdesti, ja ratsuväki laidunsi kaksi päivää hevosiaan Joutselänjärven rantaniityillä.
Valkeasaaressa oli saatu vahvistuksena kaksi merisairasta pataljoonaa Permin ja Vjatkan rykmenteistä, jotka oli tuotu proomuilla Kronstadtista. Koska näillä ei ollut kuormastojaan mukana, pataljoonista irrotettiin krenatöörikomppaniat ja loput lähetettiin leiriytymään Uudellekirkolle. Keithin lähdettyä jatkamaan marssia Muolaisesta, nämä joukot siirrettiin sinne linnoitustöihin ja aseman runkomiehitykseksi.
Keith viipyi Muolaisessa runsaat kolme viikkoa. Aikaa käytettiin tarkoin hyödyksi: osa harjoitteli, osa rakensi kenttälinnoitteita. Aikaisemman valli- ja kaivantolinjan eteen rakennettiin toinen, yhden redutin (tykin sivustatuliasema) lisäksi kaksi uutta. Näin varmistettiin vetäytymistie mahdollisen tappion varalle. Kaikki kapeikot Muolaanjärvestä Laatokkaan oli siten suljettu kenttälinnoittein, kummallakin siivellä lisäksi linnoitukset: Viipuri ja Käkisalmi. Vain Muolaanjärven ja Viipurin välillä oli aukko, mutta sen kautta kulki vain rannikkoa kiertävä tie, jonka Viipuri sulki.
Harjoitukset käsittivät tavallisen aseenkäsittelykoulutuksen ja sulkeisharjoittelun lisäksi ammuntaa paukkupatruunoin sekä musketeilla että tykeillä hevosten totuttamiseksi.
Elokuun 6. päivänä Keith sai Viipurista tiedon, että suomalaiset rakuunarykmentit oli koottu, ja Buddenbrock aikoi koota koko armeijansa Lappeenrannan lähistölle. Seuraavana päivänä Lacy kirjoitti, että Ruotsi oli julistanut sodan 21.7. Vastauskirjeeseen, jolla Keith kuittasi tiedon saaduksi, Keith liitti vahvuusilmoituksen, jonka mukaan hänellä oli Muolaisessa ja Viipurissa yhteensä 11000 taistelukelpoista miestä. Elokuun 11. päivänä tuli Lacyn käsky: "Sodanjulistus virallisesti vahvistettu, tiedotettava siitä joukoille ja marssittava Viipuriin; mahdollisesti tavattavat erilliset vihollisosastot lyötävä."
Seuraava päivä sattui olemaan tsaarin 1-vuotissyntymäpäivä. Sodanjulistus julkistettiin paraatikatselmuksen yhteydessä, huudettiin uraata ja ammuttiin kaikilla aseilla. 13.8. marssittiin Perojoelle ja seuraavana päivänä Viipurin läpi Sorvaliin Fermerin leirin viereen. Fermer sai käskyn olla marssivalmiina 15.8.
Kenraali Keithillä oli elokuun 14. päivän iltana Sorvalin ja Neitsytniemen alueella Viipurin luoteispuolella 9 jalkaväkirykmenttiä, 11 krenatöörikomppaniasta koottu valiorykmentti ja kuusi vajaata rakuunarykmenttiä, joissa oli vain 400-500 hevosta kussakin eli alle puolet määrävahvuudesta. Jalkaväkirykmenteissä oli krenatöörikomppanioiden erottamisen jälkeen keskimäärin runsaat tuhat taistelukelpoista miestä. Upseerit ja aliupseerit eivät sisältyneet vahvuuteen. Keithin koko armeijakunnan, venäläisten koko kenttäarmeijan, vahvuus oli siten noin 13000 miestä eli huomattavasti pienempi kuin Buddenbrockin johtamien ruotsalaisten vahvuus, jos ne olisi saatu keskitetyksi. Tykistö oli lukumääräisesti vahvempi kuin ruotsalaisilla. Kenttätykistöä oli 11 putkea: neljä 12, neljä 8 ja kolme 6 naulan kanuunaa, mutta 3 naulaisia rykmentinkanuunoita oli 42 kappaletta eli kullakin jalkaväkirykmentillä neljä ja rakuunarykmentillä yksi.
Välittömästi sodanjulistuksen jälkeen toiminta oli epäjohdonmukaista. 15. päivän aamuna kenraalimajuri Fermer kertoi, että Lappeenrannassa oli vain kaksi rykmenttiä. Hän oli lisäksi tiedustellut maastoa ja tiesi kertoa, että Kananojalla aivan rajan pinnassa oli tärkeä kapeikko, joka oli saatava haltuun ennen vihollista.
Keith käski sen vuoksi kenraalimajuri Yxkullin ottaa 1200 rakuunaa, neljä pataljoonaa jalkaväkeä ja kymmenen tykkiä sekä marssia nopeasti Kananojalle puolustukseen. Muutamaa tuntia myöhemmin Keith sai vakoojatiedon, jonka mukaan Lappeenrannassa olikin 11000 miestä. Upseerilähetti ratsasti tavoittamaan Yxkullia mukanaan uusi käsky: tämän oli pysähdyttävä Rapattilaan odottamaan. Keith tulisi sinne mukanaan kahdeksan jalkaväkipataljoonaa, 600 ratsukrenatööriä ja seitsemän tykkiä. Lähetti tietenkin tapasi Yxkullin vasta Kananojalla, minne tämä oli kiiruhtanut rakuunoiden kanssa jalkaväkeä odottamatta. Yxkull ilmoitti kirjallisesti asettuneensa erittäin edulliseen asemaan, jonka uskoi voivansa helposti pitää. Hän oli myös tiedustellut rajalle, missä tavattu vihollisen ratsuvartio oli vetäytynyt näkymättömiin.
Keith marssi 16.8. Kananojalle mukanaan edellä mainittu tukiosasto. Leiriin jäi kenraaliluutnantti Bahmetevin komentoon vielä krenatöörirykmentti, kolme jalkaväkirykmenttiä, 1200 rakuunaa ja koko kenttätykistö. Bahmetevin, apulaisenaan kenraalimajuri Shipov, oli määrä odottaa kuormastoa ja saattaa se sitten Kananojalle.
Matkalla Keith arvioi Kärkijärven maaston viisi kilometriä ennen Kananojaa sopivammaksi sekä taistelua että leiriytymistä varten ja pysäytti osastonsa sinne. Yxkull joukkoineen sai silti jäädä varmistukseen Kananojalle.
Rajalla kenraali Keith tyytyi odottamaan Bahmetevin jälkijoukon saapumista, ja se tulikin Kärkijärven leiriin jo 17.8. Samalla tuli de Lacyltä kirje, jossa tämä kertoi tulevansa "muutamiksi päiviksi Viipuriin", ei siis ryhtyvänsä johtamaan aktiivisia sotatoimia. Lisätietoja odotellessaan Keith lähetti 18.8. pienen rakuunapartion rajan yli tavoittamaan vankia kuulusteltavaksi. Rakuunat palasivat tyhjin toimin kertoen, ettei rajan läheisyydessä ollut edes talonpoikia.
Elokuun 19. päivän aamuna Keith sai käskyn lähteä heti Viipuriin, minne de Lacy oli tullut edellisenä päivänä. De Lacy oli lähtenyt Pietarista 16.8. heti saatuaan Ostermannilta "keisarin käskyn" ja suoritettuaan virallisen jäähyväiskäynnin sijaishallitsija Anna Leopoldovnan ja generalissimus Anton Ulrichin luona.
De Lacy kertoi 19.8. iltapäivällä Keithille saaneensa useita vakoojatietoja, jotka yhtäpitävästi kertoivat vihollisia kerääntyneen Lappeenrannan alueelle ainakin 11000 miestä. Samalla kerrottiin sen olevan keskittämässä tälle suunnalle jopa 30000 miehen vahvuista armeijaa. Näin ollen he tulivat siihen tulokseen, ettei eteneminen olisi viisasta, vaan olisi jäätävä odottamaan uusia tietoja. Illalla tuotiin Lappeenrannasta tullut loikkari, joka kertoi taas uuden tarinan. Lappeenrannassa ei ollut enempää kuin kuusi komppaniaa jalkaväkeä, kuusi komppaniaa rakuunoita ja tykkikomppania. Mies kuvaili myös kaupungin linnoitteita totuudenmukaisesti. Kun vähän myöhemmin tuli toinen loikkari, joka erikseen kuulusteltuna kertoi samat asiat, ei de Lacylle jäänyt valinnan varaa varsinkaan, koska neuvotteluissa oli mukana myös Viipurin varuskunnan päällikkö kenraaliluutnantti von Stoffel. De Lacy päätti hyökätä Lappeenrantaan ja ottaa yhteiseen yritykseen mukaan myös von Stoffelin, jonka tilalle Viipuriin määrättiin kenraalimajuri Shipov. Keith lähti vielä samana yönä Kärkijärvelle johtamaan lähtövalmisteluja. De Lacyn oli määrä tulla sinne seuraavana päivänä.
De Lacy järjesti 20.8. välittömästi leiriin saavuttuaan kenraalien neuvottelun ja antoi sen jälkeen käskynsä. Armeijakunta lähtee marssille seuraavana päivänä aamunkoitteessa. Kuormasto, teltat ja kantamukset jätetään leiriin, jota vartioimaan käskettiin 500 miestä everstiluutnantin johdolla. Muuten leiriin jäisivät vain sairaat. Miehille oli annettava mukaan leipää vain viideksi päiväksi, eikä yksikään upseeri saanut ottaa mukaan tavara-ajoneuvoaan. Sotamarsalkka de Lacy oli selvästi päättänyt tehdä nopean iskun rajan taakse sekä palata sitten lähtöasemiin.
Vanha Löwenin hyökkäyssuunnitelma oli varmuudella venäläisten tiedossa, ja he odottivat siten hyökkäystä Lappeenrannan kautta. Näin siitäkin huolimatta, ettei Ruotsin laivaston keskittäminen Haminan lähivesille voinut pysyä salassa. Venäläiset myös pitivät itsestään selvänä, että ruotsalaiset olivat koonneet hyökkäystä varten huomattavia varastoja Lappeenrantaan. Tämän makasiinin tuhoaminen sotkisi pahasti ruotsalaisten hyökkäyssuunnitelmia ja saattaisi jopa estää ne kokonaan ennen uusien varastojen keräämistä. Oli kuitenkin toimittava nopeasti, ettei ruotsalaisten joukkojen keskittäminen ennättäisi edetä liiaksi.

Sotatapahtumat

Vuosi 1741

Armeijakunta, johon kuului krenatöörirykmentti, yhdeksän jalkaväkirykmenttiä ja kaikki 2700 rakuunaa sekä koko tykistö ammusajoneuvoineen, mutta ei lainkaan muita ajoneuvoja, valmistautui ylittämään rajan elokuun 21. päivänä kello 0700.
Keithin armeijakunnan marssijärjestys rajaa ylitettäessä oli: Kasanin, Jaaman, Inkerin, Kiovan, Pietarin ja Arkangelin rakuunarykmentit, Krenatöörirykmentti sekä Inkerin, Astrakanin, Novgorodin, Narvan, Rostovin, Nevan, Velikie Lukin, Aspheronin ja Nisovin jalkaväkirykmentit. Rykmentintykit seurasivat joukko-osastojaan ja viimeisenä rivistössä marssi kenttätykistö. Kolmessa ensimmäisessä rakuunarykmentissä oli 500 ja lopuissa 400 hevosta. Rykmenttien krenatöörieskadroonista koottu ratsukrenatöörirykkmentti oli hajotettu ja eskadroonat palautettu rykmentteihin. Kun rakuunoita jätettiin varmistamaan marssitietä paluuta varten, krenatööreistä muodostettiin uudelleen erillinen rykmentti.
Vaikka varustusta oli kevennetty, marssi suoritettiin rauhalliseen tahtiin. Kahdentoista kilometrin marssin jälkeen levättiin neljä tuntia ja vain kuusi kilometriä myöhemmin pysähdyttiin yöpymistä varten. Alkupää oli silloin Sinkkolan kohdalla. Rivistö tiivistettiin yöpymisen ajaksi siten, että joukot ryhmittyivät molemmin puolin tietä säilyttäen kuitenkin marssijärjestyksen. Miehet nukkuivat taisteluvalmiudessa, eli aseiden kanssa, ja metsä oli paikoin niin tiheätä, että oli raivattava oksia ja pensaita riittävän tilan saamiseksi.
Kun marssi jatkui seuraavana aamuna kello 0800, rivistön alkupää törmäsi jo kilometrin päässä Haarajoen revittyyn siltaan. Sillan korjaus ei sinänsä aiheuttanut suurtakaan viivytystä, mutta de Lacy ryhtyi aikaa vieviin järjestelyihin. Hän päätti mahdollisen hätäisen vetäytymisen varalta järjestää vastaanotto aseman Haarajoelle. Vaikeasti liikuteltavat 12 naulan kanuunat jätettiin tähän suojanaan 700 rakuunaa eversti Retsanovin johdolla. Tämä sai käskyn rakennuttaa asemat raskaille kanuunoille sekä mukaan otettaville 8 naulaisille. Myös puolet kenttätykistön ammuksista, 60 laukausta tykkiä kohti, jätettiin vastaanotto asemaan.
Lisää viivytystä aiheutti vielä marsalkan päätös järjestää sillan luona ohimarssi. Siihen kului Keithin mukaan kolme tuntia, joten marsalkka ja kenraalit jäivät vastaavasti jälkeen kärjestä, joka sillä välin pysähtyi leiriytyäkseen Armilan harjanteelle.
Ennen kuin sinne asti päästiin, tuli vielä lyhyt pysähdys. Tuskin oli edellä lähivarmistuksena ratsastanut rakuunaosasto ylittänyt korjatun sillan, kun sen kimppuun kävi osasto Karjalan rakuunoita. Venäläiset pakenivat, jolloin yhden Karjalan rakuunan hevonen ryöstäytyi mukaan ja vei rakuunan venäläisten vangiksi. Keithin mukaan kyseessä oli vain partio, kun taas de Lacyn puhuu lähes sadasta miehestä. Lacyn mukaan myös venäläisten etujoukko karkotti hyökkääjät ja ajoi sitä takaa jolloin saivat otettua vangin.
Vangiksi joutunut rakuuna tiesi kertoa asioita, jotka saivat de Lacyn jälleen epäröimään. Hän tosin vahvisti loikkareiden aikaisemmin antamat tiedot, mutta Lappeenrantaan tulisi vielä samana iltana seitsemän jalkaväkirykmenttiä kenraali Wrangelin johdolla ja seuraavana päivänä viisi rakuunarykmenttiä ylipäällikkö von Buddenbrockin mukana. De Lacy käski kiirehtiä marssia, kokosi kenraalinsa, otti suojaksi 400 ratsukrenatööriä ja lahti maastontiedusteluun. Kello oli tällöin noin 17.


Carl Henrik Wrangel.
Carl Henrik Wrangel, född 28 januari 1681 i Hapsal, Estland, död 23 mars 1755 i Sperlingsholm^[1] , friherre Wrangel af Adinal, militär, fältmarskalk. Son till Reinhold Wrangel^[2], far till Georg Gustaf Wrangel af Adinal, brorson till Didrik Wrangel af Adinal.

Elokuun 23. päivänä käytiin Lappeenrannassa sodan ainoa todellinen taistelu, jossa kenraalimajuri Carl Henrik Wrangelin Marttilan osasto lyötiin. Lappeenrannan taistelun jälkeen Pohjanmaan Rykmentti siirrettiin nopeasti Valkealan pitäjän Kuivalaan sulkemaan Lappeenrannan - Hämeenlinnan tietä, mutta onneksi eivät venäläiset jatkaneet sotatoimiaan.
Joukkojen - varsinkaan upseeriston - taistelumoraali ei ollut alun pitäenkään erityisen korkealla, ja tieto Lappeenrannan tappiosta oli vaikuttanut täysin masentavasti. Esimerkiksi Pohjanmaan rykmentin komentaja luovutti Kuivalassa rykmentin pastorille oman ja poikansa kellot sekä hopeamiekat ja lisäksi oman rahakukkaronsa vietäväksi everstinnalle. He luultavasti kaatuisivat, sillä venäläisten tulo oli odotettavissa.
Lappeenrannan taistelun jälkeen hiljenivät sotatoimet partiokahakoiksi. Pohjanmaan rykmentin ainoaksi taistelukosketukseksi koko sodan aikana lienee jäänyt kahakka syyskuussa 1741 Vilajoella, johon pieni osa rykmenttiä osallistui, ja jossa vänrikki Friedenreich kunnostautui. Loppusyksyn ja talven oli rykmentti majoittuneena Kymenlaaksossa Vehkalahdella, Husulassa, Sippolassa ja Iitissä. On luultavaa, etteivät pohjalaiset osallistuneet uuden ylipäällikön kenraali C. Lewenhauptin toimeenpanemaan "Säkkijärven operaatioon".
Joukkojen välillä oli aselepo 6.12.1741 - 28.2.1742

Vuosi 1742

Helmikuussa 1742 (1.3.alkaen) Venäjän keisarinna Elisabet I irtisanoi aselevon, kun venäläiset olivat saaneet sotavalmistelunsa tehtyä. Aselevon irtisanomisen seurauksensa mm Porin Rykmentti (750 miestä) siirrettiin Liikkalaan. Venäläisten noin 25000 miehen armeija aloitti etenemisen rantatietä pitkin 6.6.1742 marsalkka Peter de Lacyn johdolla. Rajajoen ylitys tapahtui 13.6. ja venäläiset saapuivat 22.6. Ravijoelle. Lewenhaupt päätti tyhjentää Vehkalahden. Se tapahtui niin yllättäen, että Pohjanmaan rykmentti unohti lippunsa. Venäläiset etenivät normaalisti niin hitaasti, että ruotsalaiset kerkesivät vetäytyä alta pois ja siten ei taisteluita juuri syntynyt. Vetäytymisen aikana ainoa kahakka syntyi Summan kylän ja Kyminlinnan välillä Porin Rykmentin toimiessa jälkijoukkona. Rykmentti pysäytti venäläisten etenemisen ja aiheutti heille jonkin verran tappioita. Porin Rykmentistä kaatui viisi miestä. Tämän jälkeen venäläiset sopeuttivat etenemisnopeutensa vielä paremmin ruotsalaisten vetäytymisnopeuteen.
Lewenhauptin johtama Ruotsin armeija vetäytyi aina Helsingin pitäjään asti ja se saapui heinäkuun 30. päivänä Helsingin pitäjän Malmille. Ryhtymättä täälläkään taisteluun Lewenhaupt vetäytyi Helsinkiin, jossa hän ryhmittyi Kampin alueelle, nykyisen eduskuntatalon ja linja-autoaseman kohdalle. Lewenhaupt ja von Buddenbrock kutsuttiin tässä vaiheessa Tukholmaan, jossa heidät tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin.
Armeija antautui elokuun 24. päivänä Helsingissä. Antautuneet joukot luovuttivat aseensa, ampumatarvikkeensa ja lippunsa palaten sen jälkeen kotiseuduilleen.

Seuraukset

Ruotsalaiset joukot aseineen ja kalustoineen saivat palata meritse Ruotsiin; tykit oli kuitenkin luovutettava venäläisille. Suomalaiset joukot sen sijaan luovuttivat aseensa ja vannoivat uskollisuudenvalan keisarinnalle. Pohjalaisista lähti ruotsalaisten mukana rykmentin komentaja, kahdeksan muuta upseeria sekä 17 aliupseeria ja korpraalia.
Suomi miehitettiin jälleen, mutta vain runsaaksi vuodeksi. Pohjanmaalle sijoitettujen joukkojen komentaja kenraalimajuri von Kinderman piti maakunnassa hyvää kuria ja puuttui aseista riisutun rykmentin asioihin. Rullat ylläpidettiin, ja von Kinderman jopa täytti vapautuneita virkoja.
Turun rauhassa 7.8.1743 Venäjälle luovutettiin Suomenlahden rannikkoalue Kymijokea myöten ja Ruotsin oli hyväksyttävä kruununperijäkseen tsaaritar Elisabetin sukulainen, Holstein-Gottorpin prinssi Aadolf Fredrik.
 

 

Rauhassa täällä
Turussa 24-8-2012

 

Simo Tuomola