Sitka

Tällä päivämäärällä 18-10 vietämme Alaskan päivää:

Alaska: Alaskan päivä (Alaska Day). Juhlitaan Yhdysvaltain suorittamaa Alaskan ostoa Venäjältä vuonna 1867 ja tuona päivänä tapahtunutta vallan siirtoa Venäjän lipun laskiessa ja Yhdysvaltain lipun noustessa vallanluovutusseromoniassa Sitkassa Alaskassa.

Sen puitteissa voisikin kysyä, mikä on Yhdysvaltain suurin kaupunki ? Niinpä - se on Alaskan Sitka - pinta-alaltaan.

 
Sitka (City and Borough of Sitka; vuosina 1804–1867 Novoarkangelsk (ven. Новоархангельск, Novoarhangelsk)) on kaupunki ja borough Baranofinsaaren länsilaidalla Alexanderin saaristossa Alaskan osavaltiossa. Se on pinta-alaltaan Yhdysvaltain suurin kaupunki. Sitkan asukasluku on kuitenkin vain vajaat 9 000 henkeä, millä se on Alaskan neljänneksi väkirikkain kaupunki.
Nimi Sitka tulee tlingitin kielen sanasta Sheet’ká, joka on supistuma nimestä Shee At'iká - "kansa Sheen ulkopuolella".

Kaupunki liittyy yllättävällä tavalla myös Turun historiaan.

 

Hyvä Suomi

Turhaan ei Achim Kühnin toteuttama valaanpyrstö sukella Aurajokeen täkäläisen laivanrakennushistorian kunniaksi. Valaanpyynnillä on oma osuutensa turkulaisessa historiankuvassa.

Kun täällä 1846 laskettiin vesille valaanpyyntiä varten rakennettu parkki Sitka, tilaajana Pietarin venäläis-amerikkalainen yhtymä, innostuivat valaanpyynnistä myös turkulaiset liikemiehet ja perustivat oman valaanpyyntiyhtiön. Sen ensimmäinen alus ostettiin 1851 Bremenistä ja parkki sai komeasti nimekseen Suomi. Isoa kalaa lähdettiin pyytämään Vancouverin vesille.

Kun Turku halusi rikastua valaanpyynnillä

julkaistu tänään klo 08:00, päivitetty tänään klo 08:05

vanha kaiverrustyö kuvaa kaskelotinpyyntiä veneistä

1800-luvun alkupuolella turkulaiset merenkulkijat huomasivat asuvansa Tyynen valtameren rantavaltiossa, joka hallitsi tuhansia kilometrejä Amerikan läntisintä rannikkoa. Apteekkari Erik Julin visioi sinne turkulaisen valaanpyyntilaivaston, joka toteutuikin osittain. Muuttuvat maailmanpoliittiset asetelmat estivät Turun nousun valaanpyynnin metropoliksi.

Venäjän imperiumi arvosti suomalaisten kykyjä liikkua arktisilla vesillä. Kun Suomi liitettiin valtakuntaan 1809, Venäjä tarjosi ansaintatilaisuuksia suomalaisille osaajille olosuhteiltaan vaativimmilla kaukoalueillaan Venäjän Amerikassa.

Aurajoen rannoilla oli jo 1700-luvulla rakennettu menestyksekkäitä kauppa-aluksia venäläisille, muistuttaa merihistorioitsija Hannu Kujanen.

Nykyään Yhdysvaltojen osavaltiona Alaskana tunnettu Venäjän Amerikka oli avainasemassa pohjoisimman Tyynen Meren rikkaiden luonnonvarojen hyödyntämisessä. Venäläiset saukkojen ja hylkeiden metsästäjät olivat tunkeutuneet Amerikan rannikkoa etelään Espanjalle kuuluvan Kalifornian pohjoisosiin asti. Valas- ja kalakannat olivat vielä koskemattomat.

Valaista saatava öljy ja rasva olivat niin arvokkaita, että niitä kannatti tulla jahtaamaan maapallon toiselta puolelta. Vieläpä purjelaivoilla Kap Horn tai Hyväntoivonniemi kiertäen. Amerikkalaiset tekivät niin, miksi eivät siis suomalaiset?

Turkulainen liikemies ja kansalaisvaikuttaja, apteekkari Erik Julin oli valaanpyyntivarustamon perustamisen kantava voima. Julin oli lääkeaineiden tuonnin kautta perehtynyt kansainvälisen kaupan tarjoamiin voiton mahdollisuuksiin.

- Julin oli se visionääri, joka näki kilpailussa amerikkalaisten kanssa kultakaivoksen, historioitsija Hannu Kujanen toteaa. Tähän tarvittiin Venäläis-amerikkalaiselta kauppakomppanialta yksinoikeudet valaanpyyntiin valtavalla alueella nykyisen Vancouverin paikkeilta pohjoiseen.

- Julinin suunnitelmahan oli rakentaa mahtava laivasto, Kujanen sanoo, mutta hän oli myös varovainen liikemies. Ensimmäiset laivat lähtivät Turusta 1851. Pyynti tuotti hyvin ja kaikki sujui.
Krimin sodan 1854-55 aikana Turku-alus oli suojassa puolueettomassa Kodiakin satamassa. Petropavlovskissa Englannin kuninkaallinen laivasto poltti yhden aluksen lasteineen. Kolmas pääsi onnella ja lahjomalla kotimaahan.

Kaikkiaan Venäläis-Suomalainen Valaanpyyntiyhtiö rakennutti viisi pyynnin tukialusta ja suuren joukon amerikkalaismallisia valaanpyyntiveneitä. Tukikohtana toimi Novo Arkangelskin satama, nykyinen Sitka USA:n Alaskassa.

Yhdysvaltalaisten valaanpyytäjien ryöstöpyynti osoittautui lopulta tuhoisaksi. Vuonna 1860 valaanpyyntiyhtiö lakkautettiin kannattamattomana. Venäjä myi Alaskan Yhdysvalloille vuonna 1867.
YLE Turku

Isoja kaloja kannattaa aina Vancouverissa pyytää, vaikkei niitä saisikaan.

Kalastamassa
Turussa 18-10-2012
Simo Tuomola

Törni

Tapaus 0174

Tällä päivämäärällä 18-10 tulee kuluneeksi tasavuosia Mannerheim-ristin ritari Lauri Törnin kuolemasta Vietnamissa;
1965 – Lauri Törni, suomalainen ammattisotilas ja Mannerheim-ristin ritari (katosi Vietnamissa).

Lauri Allan Törni (28. toukokuuta 1919 Viipuri – 18. lokakuuta 1965 Kham Ducin alue, Laos) lempinimeltään Lasse oli Mannerheim-ristin ritari, joka palveli Suomen armeijassa kapteenina, natsi-Saksan Ase-SS-joukoissa 1941 Untersturmführerinä ja vuonna 1945 Hauptsturmführerinä (kapteeni). Yhdysvaltojen armeijassa Törni palveli kapteenina ja ylennettiin kuoleman jälkeen majuriksi. Näin Törni tuli elämänsä aikana saavuttaneeksi taistelukentillä kolmen eri maan armeijassa kapteenin arvon.





Törni palasi Suomeen kesällä 1945. Punainen Valpo pidätti Törnin Turussa, mutta hän karkasi kuljetuksen aikana. Viimein Valpo pidätti hänet Helsingissä maaliskuussa 1946. Törni asetettiin turvasäilöön ja myöhemmin syytteeseen. Törni todettiin syylliseksi maanpetokseen ja laittomaan rajan ylitykseen. Hänet tuomittiin kuudeksi vuodeksi kuritushuoneeseen, sekä menettämään kansalaisluottamuksensa neljäksi vuodeksi. Vuoden 1947 heinäkuussa Törni pääsi pakenemaan Turun lääninvankilasta, mutta joutui värikkään pakomatkan jälkeen kiinni Oulussa ollessaan matkalla Ruotsiin.
Törni vapautui jo 1948 koeajalle, jota olisi kestänyt vuoteen 1953 ellei presidentti Paasikivi olisi armahtanut häntä 23. joulukuuta 1948.

Tapaus 0174

Kun tuossa aamukävelyllä Kakolanmäellä jäin mietiskelemään, että ketäs kaikkia nämä Turun entisen läänin- ja tutkintavankilan punamuurit oikein ovatkaan sisällään pitäneet, muistui mieleeni mm. Mannerheim-ristin ritari Lauri Allan Törni ja Matti Nykänen, jolla itse asiassa oli ihan oma asuntonsa linnan muurien ulkopuolella sen punaisessa pihamökissä.

Heistä Törni on tänään ajankohtainen, kun 18-10 tulee kuluneeksi tasavuosia miehen katoamisesta Vietnamin viidakoihin 1965. Törni oli suomalainen ammattisotilas, jonka värikäs historia olisi aina yhden kunnon henkilöelokuvan väärti. Miehen tie vei syntymä-Viipurista aikoinaan sotaan ja ritariksi, pidätetyksi, karkuriksi ja lopulta USA:n kansalaiseksi Larry A.Thorn.

Kun aikoinani pänttäsin päähäni Mannerheim-ristin ritareita, muistin että Lagus oli 1. ja Mannerheim 18. sekä Törni 144. ja puolet 72. siitä Olavi Eelis Alakulppi, joka oli myös urheilumiehiä. Hän oli mukana Suomen 4X10 km viestinhiihdon MM-kultajoukkueessa Zakopanessa ja 1950 mies edusti puolestaan hiihdon MM:ssä Lake Placidyssa Yhdysvaltoja.
Olavi Eelis Alakulppi (17. heinäkuuta 1915 Rovaniemen maalaiskunta – 19. elokuuta 1990) oli suomalainen maastohiihtäjä ja Mannerheim-ristin ritari.

Molempien miesten tie vei asekätkentäsyytteiden myötä Yhdysvaltoihin ja siellä lopulta myös samalle Arlingtonin sotilashautausmaalle Washington D.C:ssä. Törnin asekätkentä oli miehen omia juttuja ja piti sisällään mm. Mauno Koiviston Degtjarev-pikakivääriin piilottamisen. Maanpetoksesta punainen Valpo miehen Turussa pidätti, hän karkasi kerran ja pidätettiin uudelleen Helsingissä, karkasi myös Turun lääninvankilasta heinäkuussa 1947 ja otettiin kiinni sittemmin Oulussa Ruotsiin pyrkiessään.

Matkasi aikoinaan Venezuelaan ja Yhdysvaltoihin, jossa Larry A.Thornina nousi Vihreiden barettien sankariksi ja putosi Vietnamin sodan pyörteissä helikoptereineen Laosin rajalla 18-10-1965. Vuonna 2003 ruumiin jäännökset paikallistettiin ja tunnistettiin ja Tapaus 0174 julistettiin ratkaistuksi. Mies haudattiin sotilaallisin kunnianosoituksin Arlingtoniin 26.6.2003 (alue 60, kivi 8136).


Törnin hautakivi Arlingtonin hautausmaalla.


The Green Berets, Vihreät baretit oli myös vuonna 1968 Robin Mooren kirjasta valmistettu tunteikas sotaleffa, jossa John Wayne esitti eversti Mike Kirbyä, jonka esikuvana Thorn oli toiminut.


Kunnian poluilla
Turussa 18-10-12
Simo Tuomola

Simonpoika

Tänään 12-10 voimme juhlistaa mm. Reijo Mäen, Pavarottin, Esko Salmisen tai vaikkapa Uno Cygnaeuksen, suomalaisen kansakoululaitoksen perustajan syntymäpäivää. Itsekin kävin ensimmäisen luokkani kansakoulua juuri Cygnaeuksen kansakoulussa tuossa Koulukadulla Yliopistonkadun päässä, kun asuin silloin siinä lähellä nykyisin niin paloherkässä purkutalossa Koulukatu 7:ssä.

Mutta minullepa kelpaa tällä kertaa juhlan aiheeksi vain pappismies, joka syntyi 12-10-1708 Tyrvään pitäjän Vehmaan kylässä Villin taloon. Simo Heikinpoika ja Kaisa Eerikintytär antoivat seitsemännelle lapselleen nimeksi Anders Simonpoika. Jee. Jälkipolvet tuntevat miehen paremmin nimellä Anders Lizelius.
Niinkuin niin monen senaikaisen, opintielle joutuneen kansanlapsen, niin Antti Simonpojankin elämän alkuvaiheet ovat sangen hämärät. Hänen lapsuusvuotensahan sattuivat maamme historian raskaimpiin aikoihin, Isonvihan vuosiin. Muutoinkaan Turun akatemian nimikirja ei paljon kerro talonpoikaissyntyisten ylioppilaitten, n.s. "ensi polven miesten" nuoruudenpäivistä. Lizeliuksellekin on riittänyt vain maininta: ,,Född 1708, Tyrvis, bondeson"

Rovasti Antti Lizelius 1708 - 1795

Antti Lizeliuksen elämän vaiheet
1708 Syntyi 12.10 Tyrväällä Vehmaan kylässä

1735 Filosofian maisteri Turun akatemiasta

1737 Vihittiin papiksi

1739 Avioitui Katarina Saliniuksen (k. 1759) kanssa

1741-1761 Pöytyän kirkkoherra

1758 Mynämäen rovastikunnan lääninrovasti

1758 Raamatun suomennos ilmestyi

1760 Avioliitto Hedvig Gadolinin (k. 1802) kanssa

1761-1795 Mynämäen kirkkoherra

1776 ”Suomenkielisten Tieto-Sanomien ” toimittaja

1776 Uusi Raamatun suomennos ilmestyi

1795 Kuoli 15.10 Mynämäessä


Tiedossamme ei ole, kuinka Antti Simonpoika Villi joutui opintielle. Mutta nähtävästi hänkin kuului niihin lahjakkaihin nuorukaisiin, joihin ensi sijassa seurakunnan papisto kiinnitti huomiota m.m. -lukusijoilla, niitähän taas Isonvihan jälkeen oli alettu pitää.

Toukokuun 31 päivänä I731 Andreas Simonpoika Lizelius sitten saa päästötodistuksen Turun katedraalikoulusta, ja vasta tästä ajankohdasta alkaen on verrattain tarkoin, tiedossamme hänen elämänsä vaiheet. Päästötodistuksen saatuaan hän kirjoittautui kesäkuun 3:ntena ylioppilaaksi Turun akatemiaan, tullen Satakuntalaisen osakunnan jäseneksi.

Hän pääsi Turun katedraalikouluun vuonna 1725 ja Turun Akatemiaan 1731. Hänestä tuli Mynämäen kirkkoherra ja ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden Suomenkielisten Tieto-Sanomien päätoimittaja. Lehden näytenumero ilmestyi 1775 ja tilattuna se ilmestyi vuoden päivät 1776 kahdesti kuukaudessa. Litzelius oli suomen kielen uudistajia, ja mies otti oikeinkirjoituksessa käyttöön c:n sijasta k:n. Ciitos siitä.

Näytenumero Suomalaiset Tieto-Sanomat, syyskuu 1775.

Suomenkieliset Tieto-Sanomat oli ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti. Lehti ilmestyi kahdesti kuukaudessa Turussa vuonna 1776. Sen näytenumero ilmestyi syyskuussa 1775 nimellä Suomalaiset Tieto-Sanomat. Lehden toimittaja sekä päätoimittaja oli Mynämäen kirkkoherra Antti Lizelius.

Antti Lizelius alkoi julkaista Suomenkielisiä Tietosanomia vuoden 1775 lopussa. Lehti ilmestyi vain reilun vuoden. Esikuvana oli ”Åbo Tidningar”, Suomen ensimmäinen ruotsinkielinen sanomalehti, jota hän kirjoituksillaan avusti. Lizeliuksen sepittämä tervehdysruno, jolla lehti alkoi, sisälsi lehden ohjelman pääpiirteissään: Mieltykähät Mieluisesti Oppimahan Omillanne Suomen Selwillä Sanoilla , Lukemahan , Lausumahan , Toimehenkin Tuottamahan Toimituxia Tylyjä , Tietojakin Toimenpita , Sanomita Samowita Suomexi Sanottawita , Kirian Kautta Kuuluwita , Kuuluwita , Kaikuwita , Meijän Maamme Manterilla , Satamilla , Saarikoilla , Moisioisa Muhkehisa , Majoisa Myös Matalisa .

Antti Lizelius (12. lokakuuta 1708 Tyrvää - 15. lokakuuta 1795 Mynämäki) oli suomalainen pappi ja kirjallisuusmies. Hän toimi Mynämäen kirkkoherrana vuodesta 1769. Hän oli ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden, Suomenkielisten Tieto-Sanomien, julkaisija lehden ilmestyessä vuosina 1775–1776 sekä kahden raamatunpainoksen kielentarkastaja. Lizeliuksen tarkastama Raamattu (Biblia) oli Suomen kirkossa käytössä 1930-luvulle asti ja eräät herätysliikkeet käyttävät niitä edelleen. Lizelius otti ortografiassa käyttöön c:n sijasta k:n.

Raamatun käännökset
Taitavana suomenkielen taitajana ja ”pyhien kielten ” tuntijana Lizelius sai tehtäväkseen koko Raamatun kielen oikeinkirjoituksen tarkistamisen, ajanmukaistamisen sekä käännösvirheiden oikaisemisen. Uusi laitos ilmestyi vuonna 1758. Hän vastasi myös vuoden 1776 painoksen käännöksestä. Tämä Vanha Kirkkoraamattu oli käytössä meidän päiviimme saakka.

Tehdessään raamatunkäännöstyötä Pöytyällä Antti Lizelius alkoi ensimmäisenä kirjoittaa kirkonkokousten pöytäkirjoja myös suomeksi. Tätä tapaa hän jatkoi Mynämäessä. Säätyläisten
läsnä ollessa pöytäkirjat kirjoitettiin
kuitenkin ruotsiksi.

Pöytäkirjoista löytyy myös hänen ohjeensa
kuudennusmiehiksi valituille: ”Kirkon miesten
tulee käyttä heitänsä caunisti ja siwiästi,
ilman on heillä nijncuin muiden perään
catzoilla caxi kertainen wastaus, ja hyljätän
pois kirkon miehen wirasta”.






1776 Raamattu oli Lizeliuksen suurtyö. Lizelius oli myös 1758 Raamatun työmyyrä ja hänen käsistään lähti esitys hyväksyttäväksi.





Köyhäinhoito Antti Lizeliuksen ehdotuksesta päätettiin Pöytyällä vuonna 1758 kerätä sunnuntaikolehdit vaivaisten hoitoon ja perustaa köyhäinmakasiini, ”Waiwaisten Wara-aitta”, ensimmäisenä koko maassa. Makasiiniin ostettiin vaivaiskassan säästövaroilla vuosittain viljaa, jota keväisin lainattiin siemeneksi tarvitseville talonpojille. Korkoa perittiin 5 kappaa tynnyriltä. Makasiinin tuotto käytettiin köyhäintalon asukkien hyväksi. Hallanaralla, katovuosien vaivaamalla Pöytyällä tämä lainamakasiini saavutti kansan suosion. Mynämäkeen Lizelius aikaansai köyhäinmakasiinin vuonna 1767.

Perinteinen köyhäinhoito perustui siihen aikaan lahkoihin eli ruotuihin. Muutama talo muodosti ruodun joka hoiti yhden ”vaivaisen”. Hoito ei aina ollut riittävää ja seurauksena oli häiritsevää kerjuulla käyntiä. Lizelius korvasi ruodut taloilta perittävällä köyhäinverolla, joka koottiin viljana ja papuina köyhäinhuoneen ylläpitoaittaan. Kaikkein huonokuntoisimmat siirrettiin v. 1763 rakennettuun Helijärven köyhäintupaan, joka oli myöhemmin laajennettu useita rakennuksia käsittäväksi. Parempikuntoiset, muualla asuvat köyhät, saivat kassasta avustuksen ylläpidokseen.

Köyhäinhoitoon kerättiin varoja myös
maantien varressa seisseen vaivaisukon
avulla. Köyhäinhoidon uudistusten
pyörteissä Lizeliusta syytettiin
köyhäinkassan varojen väärinkäytöstä.
Vaivaisukonkin tuottamien rahojen
epäiltiin päätyneen sokerin ostoon
kirkkoherran omaan talouteen.
Puhuttiin Lizeliuksen ”sokeriäijästä”.
Varusmestari Mittler syytti Lizeliusta
useassa kokouksessa väärinkäytöksistä
ja sai aikaan köyhäintilien tarkastuksen.
Mitään epäselvää ei tileistä kuitenkaan löytynyt.



Tämä päivä muistetaan myös YK:n historiasta, kun Hrutshev paukutteli siellä kengällä pöytään 1960, ja Lontoosta, kun eräs nainen alistettiin siellä 1681 piiskarangaistukseen hänen osallistuttua politiikkaan. Hyi hyi tuollaisia politiikkaan osallistujia.


Waiwaisena
Turussa 12-10-2012
Simo Tuomola

Kuusinainen

Tällä päivämäärällä 11-10 koettiin Suomessa 1967 kummia:1967 – Suomen markka devalvoitiin 31,25 %.

BREAKING NEWS

Tänään 11-10-08 tulee kuluneeksi tasavuosia sellaisesta talouskriisin hetkestä vuonna 1967, jolloin Suomen markka devalvoitiin 31,25 %:lla. Vanhempi väki muistaa tietenkin sellaisenkin uudenvuodenpäivän vuonna 1946, jolloin maamme setelikanta leikattiin kokonaan keskeltä kahtia setelin arvo puolittaen. Ainahan kansa nämä taloushuolet on selkänahastaan saanut maksaa.

Yhden markan seteli vuodelta 1860.

Niin, Suomen markka, se oli se maamme oma rahayksikkö vuosina 1860-2002. Ja meillä Turussa tuo historiallinen muisti on vieläkin pidempi Suomen markan suhteen, kirjoitin siitä joskus BREAKING NEWS -blogiini http://tuomola.blogspot.com seuraavasti:

plootu ratkaisee

siitä puhe mistä puute, eli rahasta. seteliraha on vanha kiinalainen keksintö jostain ajalta 650 eaa, mutta euroopan ensimmäiset setelit painettiin ruotsi-suomessa 1661. rahat laski liikkeelle palmstruchin pankki tukholmassa 16.7.1661 ja ne olivat voimassa vuoteen 1664 saakka.

silloin alettiin jälleen lyödä kupariplootuja, joista suurin 10 taalarin raha painoi lähes 20 kiloa. turun markka ilmestyi asiakirjoihin jo vuonna 1409. linnan rahapajassa lyötiin kolmenlaisia hopearahoja; turun aurtuoita, kuuden penningin aboa ja neljän penningin kolikkoa. kymmenen turun markkaa vastasi yhtä painomarkkaa eli 210.6 grammaa hopeaa.


Kun tuossa eräänä  kesänä seikkailin pitkin ja poikin Tukholman museoita, eksyin myös Kuninkaalliseen rahakabinettiin, jossa sai ihan oikeasti koettaa miltä tuntuu nostella tuollaista maailman suurinta "kolikkoa". Kuningatar Kristiinan aikana 1644 leimattu 10 taalarin kuparilaatta painoi 19,72 kiloa ja oli ulkoisilta mitoiltaan 33 x 62,5 cm.

Eipä siis ihme, että kevyempi seteliversio oli se tulevaisuuden raha. Niitä Euroopan ensimmäisiä pankkiseteleitä vuodelta 1661 ei taida olla enää yhtään jäljellä, seuraavan vuoden painostakin vain muutama harvinaisuus. Jokin niistä oli esillä myös tässä näyttelyssä. Ja huonosti kävi pankille jo silloin, Palmstruchin konkurssi tuli 1667 kun liikkeelle laskettuja seteleitä vastaavaa kuparimäärää ei enää tarvittaessa löytynytkään kassaholveista.

Suomi anoi lupaa omalle rahalleen ja sai sen 4. huhtikuuta 1860.
Markka otettiin samana vuonna käyttöön, alustavalta arvoltaan neljäsosarupla. Nimeä ei tuolloin käytetty missään muualla, ja nimi valittiinkin kilpailulla. Muita ehdotuksia olivat muun muassa sataikko, omena ja suomo. Nimi tulee perinteisestä hopean ja kullan painon yksiköstä, arvoltaan 8 troy-unssia (1 troy-unssi = noin 31 grammaa). Markka sidottiin hopeakantaan 1865 – ilman Venäjän ruplaa. Tällöin naula hopeaa vastasi arvoltaan 94,48 markkaa.

Autonomisessa Suomessa vuosina 1864–1915 käytössä ollut hopeamarkka. Tunnuspuolella kuvattuna Venäjän kaksipäinen kotka, jonka sydänvaakunassa Suomen vaakunaleijona.

Oravannahkoja

Suomen kielen sana raha on merkinnyt alun perin vaihdon välineenä turkista, lähinnä oravannahkaa. Maksumetalleilla kauppaa käytiin täällä kuitenkin jo rautakaudella ja vanhimmat rahalöydöt Suomessa ovat peräisin roomalaiselta rautakaudelta sekä 400-luvulta, jolloin täällä esiintyi mm. varhaisbysanttilaisia soliduksia, kultaisia ja hopeisia kolikoita.


Rooman viimeinen keisari Romulus Augustulus soliduksessa. Taustalla Victoria.


Enimmät esihistorialliset rahalöydöt Suomessa ovat kuitenkin viikinkinki- ja ristiretkien ajalta ja viikingeiltä ovat peräisin myös suomen kielen sanat "rikkoa rahaa" ja "pankki". Sopiva raha piti murtaa isommasta laatasta ja pankki taas oli alunperin viikinkiveneen penkki, jonne soturi saaliinsa reissulla säilöi.
Ensimmäisiä kertoja Suomessa lyötiin kolikkoja jo rautakaudella ulkolaisten rahojen kopioina. Pian veroja keräävä kuningas kuitenkin keksi, että verot on kätevämpi maksaa rahalla kuin luonteistuotteilla ja kolikoiden tekoon tarvittiin oikea rahapaja, jollainen piti perustettaman Turun linnan suojiin.

Historia kertoo:
Turussa toimi rahapaja 1400- ja 1500-luvulla. Perustamisvuotta ei tiedetä, mutta todennäköisimpänä ajankohtana on pidetty noin vuotta 1410. Syynä rahapajan perustamiselle oli se, että unionihallitus pyrki keräämään verot rahana luonnontuotteiden sijaan. Turussa lyöttivät rahaa muun muassa Eerik Pommerilainen, Kristoffer Baijerilainen, Kaarle Knuutinpoika, Sten Sture vanhempi ja Kustaa Vaasa.
Aurtua oli vanha suomalainen hopearaha. Kalmarin unionin aikoina ruotsalaiset ja tanskalaiset riitelivät jatkuvasti keskenään. Kun heille tuli riitoja, he yrittivät saada suomalaiset puolelleen lupaamalla heille erilaisia etuja. Suomalaiset saivat esimerkiksi perustaa rahapajan Turkuun. Siellä valmistettuja hopearahoja kutsuttiin aurtuoiksi.
Turussa valmistettiin penninkejä eli ns. aboja sekä aurtuoita ja markkoja. Rahapajan toiminta ei ollut yhtämittaista ja sen toiminta loppui vuonna 1558. Tämän jälkeen raha tuotiin Ruotsista ja kesti kolme vuosisataa, ennen kuin sitä jälleen alettiin lyödä Suomessa.

Eerik pommerilaisen (1396-1439) aikana Turussa lyötyjä hopearahoja. Vasemmalla aurtua, keskellä sekä oikealla neljän ja kuuden penningin arvoinen abo, jota pidetään ensimmäisenä Turussa lyötynä rahatyyppinä. Abo vastasi Etelä-Suomessa yleisesti käytettyä Liivinmaan rahaa (artig). Kyllä, kyllä. Ensimmäinen maininta Turun markasta kirjataan vuonna 1409. Hopeinen markka on 8 äyriä, äyri 3 äyrityistä ja äyrityinen 8 penninkiä. Painossa mitattuna Turun markka oli 210,6 grammaa hopeaa. Vuonna 1412 Turun rahapajassa lyötiin hopeasta kolmenlaisia rahoja; Turun aurtuoita, kuuden penningin aboa ja neljän penningin rahoja. Mutta, mutta. Kun Turun linnaa vuosina 1324-26 isännöi tuolloin 8-vuotiaan kuningas Maunu Eerikinpojan drotsi Matias Kettilmundinpoika, oli hovin palvelluskunnassa mukana jo myös rahanlyöjä.

Tuskin mies toimettomana pyöri, varmaan teki ainakin kopioita ulkomaan ihmeistä, ellei Matias sitten lyönyt Turussa sitten jo tuolloin aivan omia killinkejään, niitä mahdollisesti Suomen historian ensimmäisiä. Mene ja tiedä. Ja ainahan rahalla ottajia on ollut; 1328 Turussa vierailee ensimmäistä kertaa paavin veronkataja. Paavina toimi tuolloin Johannes XXII Jacques d'Euse. Että noin vanha keksintö, eikä sitä vieläkään kaikille riitä. Köyhäilyä Turussa 11-10-2012 Simo Tuomola

Suomen harvinaisin raha


 Keskiajan historiallisissa lähteissä Turun vanhimmat rahat esiintyvät nimellä abo. Niillä näyttää kuitenkin olleen myös suomenkielinen nimi, kuusinainen, joka löytyy Mikael Agricolan suomentamasta Uudesta testamentista (1548). Kun Johanneksen evankeliumissa (12:4–5) mainitaan muuan rahasumma, Agricola on lisännyt reunahuomautuksen, jonka mukaan kyseiset rahat olivat lähes yhtä arvokkaita kuin ”nyt meille wisi Cusinaista taicka 30 Piente penningite”. Kuusinainen oli näin ollen 6 penninkiä. Vaikka rahaolot olivat 1500-luvun puolivälissä jo erilaiset kuin 1400-luvun alussa, on Pekka Sarvas pitänyt hyvin todennäköisenä, että nimitystä kuusinainen käytettiin jo Turun rahapajan ensimmäisistä kuuden penningin rahoista. Se on kaikesta päätellen Suomen vanhin omakielinen rahayksikön nimi.

Hopearahakätkö löytyi Jurmosta

julkaistu tänään klo 14:03, päivitetty tänään klo 14:33

Jurmosta löytyneet hopearahat ovat 1400-luvun Tallinnan penninkejä.

Kuva: Suomen kansallismuseo

• 
• 

Ulkosaaristosta Jurmosta löytyneet hopearahat yllättivät arkeologit iloisesti. Paikallisen kalastajan vihje johdatti keskiaikaiselle rahakätkölle. Kolikot ovat virolaisia hoperahoja 1400-luvun alusta, ja niitä löytyi noin 120 kappaletta. Löytö todistaa, että ulkosaaristossa on ollut asutusta jo keskiajalla.

Rahat on lyöty Tartossa 1400-luvun alussa. Ne ovat halkaisijaltaan alle sentin levyisiä ja hyvin ohuita, joten aarrekätköstä puhuminen olisi liioiteltua.
- Omana aikanaan rahakätkön kolikoilla ei olisi osteltu linnoja tai suuria maatiloja. Jos rahakätkön ostovoimaa vertaa nykypäivään, niin sillä summalla olisi voinut ostaa vaikkapa polkupyörän, kuvailee Metsähallituksen luontopalveluiden arkeologi Henrik Jansson.
Piirroskuvasta näkyy, miltä suurin osa löydön rahoista on aikoinaan näyttänyt. (Suomen kansallismuseo) Rahojen löytöpaikalta löytyi myös rakennuksen pohja. Se on yhdessä kolikoiden kanssa ensimmäinen todiste ulkosaariston keskiaikaisesta asutuksesta.
Rahat löytyivät jo pari vuotta sitten, mutta tutkijat kertoivat vasta nyt niistä julkisuuteen. Rahoja konservoidaan parhaillaan Kansallismuseon rahakammiossa.

Asukkailta toivotaan lisää vihjeitä

Metsähallituksen luontopalvelut on kartoittanut kesän aikana Selkämeren kansallispuiston kulttuuriperintöä ja työ on edennyt puoleen väliin.
- Lähes jokaiselta luodolta on löytynyt jotakin mielenkiintoista. Kun kartoittaa ainutlaatuisen kohteen kuten Putsaaren kappelin ja satamapaikan, niin tuntee erityisen vahvasti yhteyden menneisyyteen. Se on niitä hetkiä, jolloin tietää miksi tälle alalle on ryhtynyt, kertoo Henrik Jansson.
Vihjeitä otetaan edelleen vastaan. Kiinnostuksen kohteina ovat erityisesti käytöstä poistuneet merimerkit ja asuinsijat.
- Kartoituksen piiriin kuuluvat myös vanhat rakennukset, jotka sijaitsevat valtion omistamilla mailla. Metsähallitusta kiinnostaa oikeastaan kaikki käytöstä poistuneet ja menneeseen maankäyttöön liittyvät rakenteet, toteaa Jansson.

YLE Turku

Lisää aiheesta:

Selkämeren kulttuuri yllätti arkeologit 

Turun reissu

Tänään 10-10 vietetään Aleksis Kiven syntymäpäivää, joka on samalla suomalaisen kirjallisuuden päivä.

1834 – Aleksis Kivi, suomalainen kirjailija (k. 31.12.1872).

Aristoteleen kantapäässä pohdittiin aikanaan Kiven ja hänen systemaattisen teilaajansa August Ahlqvistin rikinkatkuista suhdetta. Kivi oli Augustille harhainen pakkomielle, kun tämä sinänsä taitava lehtimies, kirjailija, tiedemies ja runoilija murjoi Suometar- ja Kieletär-lehdissään Aleksiksen kiven rakoon; taitamaton tahruri ja hullu viinanjuoja vaan.

Toisaalta Ahlqvist oli tuolloin itse se suomalainen kirjailija numero I, eikä hän halunnut muita kilpailijoita rinnalleen. Aika pieni porukka tuolloin edes tiesi, että Kivi oli edes olemassa, siinä mielessä Ahlqvist pahansuopaisuudessaan myös edisti Kiven tunnettavuutta.

Ahlqvist oli kulttuurikielen sanansaattaja ja hänelle Kiven hahmojen barbaarisuomalaisuus oli myrkkyä ja Kiven murre kirjakieleksi kelpaamatonta. Ahlqvist edisti idän kieliperinnettä siinä missä Kivi tätä meidän läntistä turkulaisuuttamme.

Tässä yhteydessä mieleen tulee myös Carl Axel Gottlund: Otawa ja seksiä.




Mielisairaalassa Kivi ei paljoa muuta hokenut, kuin "Concordia satan", kuin muistikuvana Friedrich Schillerin teoksesta "Laulu kellosta", jossa valetaan Concordia-kirkonkello.

Mutta kenellä on Kiven pääkallo:
Helmikuussa 1805 Schiller sairastui vakavasti. 1. toukokuuta hän tapasi Goethen viimeisen kerran matkalla teatteriin. 9. toukokuuta Schiller menehtyi Weimarissa ilmeisesti tuberkuloosin aiheuttamaan akuuttiin keuhkokuumeeseen. 

 

Syksyllä 1826 Goethe lainasi Schillerin pääkallon Weimarin Herttuatar Anna Amalian kirjastosta. Tämän salaisuuden hän paljasti vain ystävälleen Wilhelm von Humboldtille, mutta tämä menikin kertomaan juttua eteenpäin. Goethe käytti pääkalloa ilmeisesti tutkimuksiaan varten. Schillerin luut olivat aluksi Weimarin Jacobsfriedhofin kassaholvissa, mutta ne haudattiin 16. joulukuuta 1827 Weimarin historialliselle hautausmaalle. Goethe haudattiin myöhemmin omasta pyynnöstään Schillerin viereen.

"Tietämisen tuskast' pois"

Kivelle hänen urallaan kokema paine oli liikaa: hän pakeni alkoholiin, sairauksiin ja lopulta Kiven psykoosi puhkesi syksyllä 1870. Hän saattoi sulkeutua huoneeseensa päiväkausiksi ja hokea "Oihonnaa" ja "Gehennaa", Runebergin Kuningas Fjalarin naishahmon ja juutalaisen helvetin nimiä. Vuoden 1871 huhtikuussa hänet toimitettiin Helsinkiin hoitoon. Helsingin Uudessa klinikassa häntä hoidettiin aluksi infektion ja psykoosin vuoksi. Mielenterveyden häiriö diagnosoitiin melankoliaksi, johon liittyi otaksuttavasti myös eriasteisia tajunnan häiriöitä ja lieviä delirioottisia oireita.

Hoitojakson jälkeen Kivi siirrettiin Lapinlahden sairaalaan. "Hoito" koostui passiivisesta huolenpidosta, eristämisestä ja alistamisesta. Pakkopaidat ja eristyskopit olivat yleisessä käytössä, hoitajakuntaan kuului luonnevikaisia ja väkivaltaisia tyyppejä. Psykiatrisessa sairaalassa oli enemmän vankilaa kuin modernia sairaalaa muistuttavia piirteitä. Paljon huomiota on herättänyt "Concordia-satan", hokema jota Kivi toisti jatkuvasti Lapinlahdessa.

 

Se on nähty fennomaanien ohjelman negaationa, concordia viittaa kansalliseen yksimielisyyteen, jota Kiven mukaan ei ole. Hulluna hän oli tavallaan Suomen molempien kielien ulkopuolella ja alkoi käyttää synkissä yksinpuheluissaan latinaa. Lienee selvää, ettei Lapinlahti tarjonnut minkäänlaisia edellytyksiä Kiven kaltaisen potilaan parantamiseen.

Turun reissu

Tänään 10-10 vietämme liput liehuen Alexis Stenvallin syntymän 1834 kunniaksi suomalaisen kirjallisuuden päivää. Kansalliskirjailijamme puhui enimmäkseen ruotsia ja käytti Aleksis Kivi -nimeä vain kirjailijanimenä.

Mies pysykööt jalustallaan syystäkin suomenkielisen kirjallisuuden isänä ja kansalliskirjailijana, ei siinä mitään, mutta syytä kaiketi nimenomaan 'suomalaisen kirjallisuuden päivänä' on kaivaa historian hämäristä esiin myös Johannes Andreas Budden (1435-1495) eli Jöns Budden eli Jöns Räkin hahmo.

Häntä pidetään Suomen ensimmäisenä kirjailijana, vaikka hän Naantalin luostarin munkkina vain käänsikin pyhimyslegendoja ja vanhan testamentin kirjoja latinasta ruotsiksi. 'Jöns Buddes bok' tarjosi myös ajanvietetekstejä muunkin kuin vain papiston tarpeisiin. Myös hän teki Jukolan Jussin tavoin Turun reissuja ja niistä havaintoja.
Vuonna 1900 Kivi olisi ollut vasta 66-vuotias. Jos hän olisi tuolloin ajellut Forseliuksen kanssa tämän ensimmäisellä Suomeen tuodulla "Benz Velo Comfortable" -merkkisellä automobiilillä pitkin Turun katuja, kansalliskirjailija Kivi olisi hymähdys suupielessä muistellut ehkä yhteisiä liki neljän vuosikymmenen takaisia illanistujaisia Forseliuksen ja Stenbergin kanssa, (muistellut myös kenties Forseliuksen luokse tekemäänsä Turun retkeä?).

Ja tietenkin Juhani Jukolaa, joka oli hänkin käynyt Turussa ja nähnyt siellä monta kummaa: ämmällisiä miehiä ja hemaisevia naaroja: "Tuolta jyrisee vaunut, täältä jyrisee vaunut, ja vaunuissa istuu sen vietäviä viiksinaamaisia narreja, istuu tyttöjä kuin posliinivauvoja - -".

Keitä Kivi siis olikaan omalla Turun retkellään tavannut; mm. Forseliuksen, Stenbergin ja Cygnaeuksen.
Victor Forselius (1838–1905) oli varsin tunnettu turkulainen kauppaneuvos, pankkimies, kirjapainon johtaja, koulunjohtaja, tekniikan edistäjä ja mesenaatti. Eikä vähiten: miljonäärinä kuollut poikamies Forselius toi Suomeen ensimmäisen automobiilin vuonna 1900.

Mutta kuka sitten oli Stenberg, joka oli pitänyt hauskaa Stenvallin ja Forseliuksen kanssa ilmeisesti aivan vuoden 1860 tienoilla tai 1860-luvun alussa ja joka sitten oli eräissä illanistujaisissa 1860- ja 70-lukujen vaihteessa ikuistanut Kiven piirteet tai jolla oli joka tapauksessaan taiteiljamuistissaan Kiven kasvot?

Kyseessä on kuvanveistäjä Johan Erland Stenberg (1838–96), joka käytti taiteilijanimeä Kivinen – tai Emil Nervanderin mukaan Kivikallio. Päivälehden muistokirjoituksessa 15.1.1896 sanotaan, että "syvempiä jälkiä kuvanveistotaiteen kehitykseen maassamme vainaja kyllä ei ole jättänyt", mutta hän oli yksi niistä, joiden ansiosta kotimainen kuvanveistotaide alkoi kuitenkin elpyä.

Stenberg teki 1870-luvun lopulla Aleksis Kiven hautamuistomerkin Tuusulaan sekä Frans Mikael Franzénin patsaan Ouluun.

Palattuaan Pariisista keväällä 1879 Franzenin patsaan valmistuttua siellä Stenberg sai kutsun Turkuun. Myöhemmin suurlahjoittajana tunnettu kauppaneuvos ja valtiopäivämies Carl V.G. Forselius pyysi häntä veistämään Alexis Kiven muotokuvan. Oletetaan Forseliuksen ja mahdollisesti Stenberginkin nähneen tai jopa tunteneen Kiven. Muotokuva syntyi varatuomari Ernst Albert Forsellin tunnetun piirroksen ja muistikuvien varassa ja sitä sanottiin arvostelussa "hyvin näköiseksi". V. 1879 valmistuneesta muotokuvasta tehtiin kymmentä vuotta myöhemmin toisinnos, joka sijoitettiin sittemmin Kansallisteatterin lämpiöön.


Kiven merkittävin tukija oli estetiikan ja nykykansain kirjallisuuden professori Fredrik Cygnaeus, jolle Kivi suoritti ylioppilastutkinnon ja joka ensimmäisistä palkitsemisista lähtien Kullervoon, Nummisuutareihin ja kansallisromaanin aseman saavuttaneeseen Seitsemään veljekseen asti asetti toistuvasti koko asiantuntemuksensa ja arvovaltansa Kiven lahjakkuuden ja taiteen puolelle. Vastustajista, ahdasmielisistä kirjallisen tradition vangeista, kuuluisin oli August Ahlqvist, Kiven teosten mitätöijänä kuolemattoman maineen saavuttanut suomen kielen ja kirjallisuuden professori.


Niin löysi totuuskirjailija Kivi Turusta ämmällisiä miehiä, vaan missäs ne hemaisevat naaraat: Jääkynttilät paloivat muualla; esim.


Fredrik Cygnaeus (1. huhtikuuta 1807 Hämeenlinna – 7. helmikuuta 1881 Helsinki) oli suomalaisen taiteen ja tieteen vaikuttaja ja kansallisen herätyksen keskeisiä hahmoja.

Cygnaeus ei koskaan avioitunut. Muutamat kosinnat jäivät aikeiksi. Tukholman-matkalla 23-vuotiaana hän solmi erään maanmiehensä kanssa ”liiton koko lyhyen ihmiselämän ajaksi”. Tavallisuudesta poikkeava ja koreilevakin pukeutumistyyli herätti ympäristössään huomiota ja myös hilpeyttä.

Opiskelijakaskun mukaan Cygnaeus riensi kuuluisassa laskostetussa venetsialaisviitassaan Senaatintorin halki ”pohjalaiset kultapojat kainalossaan”. Saksalainen lääkäri ja homoseksuaalien oikeustaistelun pioneeri Magnus Hirschfeld mainitsee vuonna 1914 julkaistussa teoksessaan Miesten ja naisten homoseksuaalisuus Fredrik Cygnaeusin yhtenä esimerkkinä kuuluisasta homoseksuaalista.


Ja vielä Aleksis Kiven kuvasta tämän verran Turkua:
Alexis Kiven muotokuva, 1879

Helsingissä Seurahuoneen salissa 1880 pidetyn Suomen Taideyhdistyksen näyttelyn luettelossa sanotaan: "Erland Stenberg. Pariisi, rue Bonaparte. Aleksis Kiven (k.1872) rintakuva; marmorista". Mutta oliko se todella esillä? Kolmessa "Åbo Posten" -lehden numerossa olleen näyttelyselostuksen viimeisessä osassa (26.5.1880, N:o 119) sanotaan:

"Herr E. Stenbergs Alexis Kivi torde vara välbekant för konstvänner i Åbo; den har ännu icke hitanländt, ehuru densamma upptagits i katalogen i förhoppning, att omständigheterna skola medgifva utställandet äfven i Helsingfors af detta fötjenstfulla skulptur verk i marmor."
Alkuperäinen Kivi-veistos on ollut siis Turussa.


Wäinö Aaltonen tekemä Aleksis Kiven muistopatsas on Turun kaupunginteatterin edustalla. Aaltonen lahjoitti Turun kaupungille kipsisen Aleksis Kiven pään sillä ehdolla, että kaupunki valattaisi sen pronssiin. Turun Aleksis Kivi -kerhon ja kaupungin yhdessä valattama veistos lahjoitettiin turkulaisille vuonna 1949.
Aleksis Kiven patsaan toteuttamista vaikeutti se, ettei hänestä ollut olemassa valokuvia. Kiven ystävä Ernst Albert Forssell oli tehnyt kirjailijasta tämän kuolinvuoteella piirustuksen, jota Albert Edelfelt käytti myöhemmin Aleksis Kiveä esittävässä kuuluisassa piirrosmuotokuvassaan.









Kivisesti kivisesti
Turussa 10-10-2012
Simo Tuomola

1 kommentti:

punainen turku kirjoitti...

Näin Pasi Heikura Aristoteleen kantapässä:

Kirjallisuudentutkija Pertti Lassila on tutkinut Kiven mielisairaala-aikaa. Sairaalan ylilääkäri Anders Thiodolf Sælan kirjoitti ylös merkintöjä potilaista. Vuonna 1944 nämä merkinnät löydettiin ja mukana oli myös tällainen maininta Kivestä:

Ei ole kuukauteen vastannut kysymyksiin, sanoo vain 'concordia - satan' kovalla äänellä.
Concordia satan. Lassila sitoo kirjailijan hokeman saksalaisen runoilijan Friedrich von Schillerin kunniaksi vietettyihin 100-vuotisjuhliin vuonna 1859. Juhla oli Lassilan mukaan ensimmäinen suuri kansainvälinen kulttuuritapaus, johon suomalaiset osallistuivat ja osoittivat siten kuuluvansa vapaamieliseen läntiseen Eurooppaan. Juhlaa varten suomennettiin Schillerin runo Kirkonkello. Runo kertoo, miten valetaan kirkonkello, joka saa nimekseen Concordia, suomeksi jotakuinkin: yhteisyys.

Runon suomentaja taas oli eräs tietty August Ahlqvist - lahjakas ja aktiivinen kielimies, joka muistetaan nykyään paremmin ankarana Aleksis Kiven arvostelijana. Näin Lapinlahden sairaalassa yksi kirjallisuuden suurmies koki kahden kirjailijasuuruuden potkivan häntä päähän.

Pasi Heikura

aristoteles@yle.fi

10. lokakuuta 2010 2.30

Vinland

Tälle päivämäärälle 9-10 on historiaan kirjattu "tieto" ensimmäisestä Pohjois-Amerikaan saapuneesta eurooppalaisesta tulijasta;

1000 – Leif Eriksson löysi Vinlandin. Hän on ensimmäinen historian tuntema Pohjois-Amerikassa käynyt eurooppalainen.

Leif Erikinpoika (islanniksi Leifur Eiríksson, s. noin 970 – k. noin 1020) oli viikinki ja Erik Punaisen poika, joka saagojen mukaan löysi Vinlandin.




Erik Punainen

Erik Punainen (isl. Eirikur Rauði, 950-1003) oli viikinki, joka tarun mukaan perusti Grönlannin ensimmäisen skandinaavisen asutuksen. Erikillä oli tytär ja neljä poikaa, joista kuuluisin oli Leif Eriksson.



Vinland on mainittu ensimmäisen kerran Adam Bremeniläisen kirjassa Descriptio insularum Aquilonis noin vuodelta 1075. Pääasialliset Viinimaasta kertovat lähteet ovat kuitenkin kaksi islantilaista saagaa, Grönlantilaisten saaga ja Eerik Punaisen saaga. Ne on kirjoitettu noin 250 vuotta kuvaamiensa tapahtumien jälkeen, eikä niitä voi pitää yksityiskohdissaan luotettavina.

Saagat ovat 1100–1400-luvuilla syntyneitä islantilaisia käsikirjoituksia, jotka kertovat viikinkimenneisyyteen sijoittuvia sankaritarinoita. Saagat perustuivat suullisiin perimätietoihin, joita ilmeisesti on kuitenkin kirjoittamisen yhteydessä muokattu. Kuulusimpia islantilaisia saagakirjailijoita olivat Snorri Sturluson ja Sæmundr fróði.


Siitä, missä Leifin Vinland oli, ei ole yksimielisyyttä. Jossakin vaiheessa sitä vertailtiin jopa Suomen nimeen Finland. Monet pitävät viikinkiasumusta L'Anse aux Meadowsissa Leifin siirtokuntana, mutta joidenkin mielestä paikan pitää olla etelämpänä, koska viinirypäleet eivät kasva Newfoundlandissa. Viinirypäleille on kuitenkin esitetty muitakin selityksiä ja toisaalta tuonajan ilmasto oli toisenlainen kuin nykyisin.

Grönlantilaisten saaga kertoo, että noin vuonna 1000 Leif Erikinpoika osti Bjarni Herjólfssonilta laivan ja purjehti länteen. Ensiksi hän saapui maahan, jota hän kutsui nimellä Helluland ("paasimaa"), jonka on arveltu olevan nykyinen Baffinin saari. Sen jälkeen hän tuli maahan, jolle hän antoi nimen Markland ("metsämaa"), ja jonka arvellaan olleen Labrador. Viimeksi hän tuli maahan, jossa Leif miehineen rakensi taloja ja asui talven yli. He pitivät maasta: siellä oli runsaasti lohia joessa ja ilmasto oli suotuisa. Saagan mukaan yksi Leifin miehistä, Tyrkir, löysi viinirypäleitä. Leif antoi maalle nimen Vinland.

Kertomus viinirypäleistä nykyisen Kanadan alueella on kuitenkin mahdoton, ja usein onkin arveltu, että Vinland-nimen todellinen etymologia olisi "niittymaa" (Vinnland). Toisaalta on mahdollista, että tutkimusmatkailijat eivät ole tunteneet viinirypäleitä kunnolla ja ovat luulleet karviaismarjoja niiksi.



Leif Erikinpojan patsas Minnesota State Capitolin vieressä.


L'Anse aux Meadows (ransk. L'Anse-aux-Méduses, ”Meduusalahti”) on Kanadassa sijaitseva alue, josta on löydetty viikinkien asuinpaikka.

L'Anse aux Meadows on ainoa aidoksi todistettu viikinkien asutus Pohjois-Amerikan mantereella. Alueella tehtiin useiden vuosien ajan arkeologisia kaivauksia, joissa löydettiin asumuksia, työkaluja ja käyttöesineitä, jotka varmistavat asutuksen olevan viikinkien ajalta. Asutus on ajalta noin 500 vuotta ennen Kristoffer Kolumbusta ja sisältää ensimmäiset eurooppalaiset rakennelmat Pohjois-Amerikassa.




L'Anse aux Meadowsin asutus koostui ainakin kahdeksasta rakennuksesta, joihin kuului sepänpaja ja lautatarha, joka ylläpiti laivanveistämöä. Saaga kuvailee Thorfinn Karlsefniin johtamaa 135 miehen ja 15 naisen asutusyritystä, jossa käytettiin tukiasemana Leifin leiriä. Neulonta- ja kudontavälineet osoittavat, että alueella todella oli naisia. Asutusta käytettiin vain kaksi tai kolme vuotta.

Yhdysvaltain koilliskolkasta Uudesta Englannista on löydetty myös mielenkiintoinen viikinkiajan kolikko:

Mainen penny on Mainesta Yhdysvalloista löytynyt hoperaha, jota pidetään Norjan kuninkaan Olav Kyrren (hallitsi 1067–93) lyöttämänä. Se on ainoa Yhdysvalloista arkeologisilla kaivauksilla löydetty aito viikinkiesine.

Raha löydettiin vuonna 1957 intiaanien asuinpaikalta Naskeag Pointista, josta on noin 1250 kilometrin matka Newfoundlandin L'Anse aux Meadowsin skandinaavisiirtokuntaan. Löytö osoittaa, että viikinkien ja intiaanien välillä oli kontakteja, ja että skandinaavien yhteydet Pohjois-Amerikkaan eivät katkenneet L'Anse aux Meadowsin siirtokunnan hylkäämiseen.



Mainen pennyn alkuperästä on esitetty myös epäilyksiä.

Mihinkään tyhjiöön nämä eurooppalaiset uudisraivaajat eivät suinkaan tuolloin saapuneet, sijaitsihan siellä jo mm. isojen järvien suunnassa paikallisen intiaanikulttuurin piirissä aikakauden suurimpiin kuulunut mielenkiintoinen metropoli, peräti 20 000 asukkaan Cahokia, aikaan, jolloin esim. Lontoossa asui 10 000 asukasta.

Taiteilijan näkemys muinaisesta Mississipin korkeakulttuurista. Kuvan kaupunki kumpuineen ja niiden päällä olevine rakennuksineen vastaa Cahokiasta saatuja arkeologisia tutkimustuloksia.

Cahokia oli muinainen intiaanien rakentama kaupunki Yhdysvalloissa, Illinoisin osavaltiossa St. Louisin kaupungin lähellä. Siellä oli temppelikumpuja, jotka toivat mieleen Mesoamerikan pyramidit.


Viinimaassa
Turussa 9-10-2012
Simo Tuomola

Punainen vaara

Lännen lokari

Tänään 8-10 vietämme erään "suuren suomalaisen", Yhdysvalloissa vaikuttaneen Lännen lokarin syntymäpäivää. Hiskias Möttö, Hiski Salomaa on toukokuun lapsia, mutta tämäpä herra onkin tukkitöidensä lisäksi tutkinut räätäli Hiskiä vähän syvällisemmin marxismia ja pyrkinyt neljästi myös Yhdysvaltain presidentiksi; Hyvät naiset ja herrat! - Arvo Gustav Halberg - Gus Hall.

1910 – Gus Hall (alk. Arvo Halberg), yhdysvaltalainen suomalaissyntyinen kommunistipoliitikko (k. 2000). Hän syntyi suomalaisille vanhemmille Cherryssä, pohjoisessa Minnesotassa.

Gus Hall (aiemmin Arvo Gustav Halberg) (8. lokakuuta 1910 – 13. lokakuuta 2000) oli Yhdysvaltain kommunistisen puolueen pääsihteeri ja nelinkertainen Yhdysvaltain presidenttiehdokas.



Punainen vaara, kuin John Reed aikoinaan: kommunistivainojen myötä Hall vietti vuodet 1951-1957 USA:ssa vankilassa.

14:n vanhana Hall pääsi koulusta ja meni metsätöihin, missä tutkiskeli marxismia tukkikämpillä.
Vuodet 1929–1932 Hall vietti Euroopassa, enimmäkseen Neuvostoliitossa, jossa opiskeli kaksi vuotta Leninin nimeä kantavassa puoluekoulussa.

Hallista tuli aikoinaan yliopistojen kampuksilla ja puheohjelmissa sosialismin puolustaja. Hall mainitsi, että sosialismia voitaisiin rakentaa perinteisesti yhdysvaltalaiseen tapaan demokraattisesti perustuen Yhdysvaltain perustuslakiin. Hall pyrki neljä kertaa presidentiksi, 1972, 1976, 1980 ja 1984, kaksi viimeistä kertaa Angela Davis varapresidenttiehdokkaana.

Gus Hall puhui suomea sisarustensa kanssa, joita hänellä oli yhdeksän, mutta Suomessa Hall ei tiettävästi koskaan käynyt. Gus Hall kuoli 13. lokakuuta vuonna 2000 Manhattanilla New Yorkissa.







Hall, Gus, vuoteen 1935 asti Arvo Kustaa Halberg, (1910 Iron, Minnesota – 2000 New York, USA) suomalaiset sukujuuret omaava USA:n kommunistisen puolueen pääsihteeri vuodesta 1959 ja nelinkertainen presidenttiehdokas 1972, 1976, 1980 ja 1984, kahdella viime kerralla yhdessä Angela Davisin kanssa, mutta ei kertaakaan saavuttanut 1 % ääniosuutta.

Liittyi vapaaehtoisena 1942 USA:n laivastoon ja palveli Guamilla. Kärsi kahdeksan ja puoli vuotta vankeustuomioita USA:ssa. Gus Hall ylläpiti tiiviitä suhteita Neuvostoliittoon; opiskeli Moskovan Lenin-koulussa 1931-1933, vieraili Moskovassa ja pääsi kerran vappuparaatiin Punaisen torin isäntäkorokkeelle, ihaili Brezhneviä, vastusti Gorbatshovia. Izvestija kertoi 1992, että Neuvostoliitto oli avustanut USA:n kommunistipuoluetta 1971-1990 yhteensä 40.000.000 USD:lla. Hall puhui suomea, mutta ei käynyt Suomessa. Leninin kunniamerkki 1977.


Miehen julkaisemat teokset ovat ainakin aihevalinnoiltaan mitä ajankohtaisempia myös tänään:

Teoksia

• Working Class USA
• Fighting Racism
• Basics--For Peace, Democracy and Social Progress
• Imperialism Today
• Ecology: Can We Survive Under Capitalism?
• The Energy Rip-off: Cause and Cure
• Karl Marx: Beacon for Our Times

Punalippu liehuen
Turussa 8-10-2012
Simo Tuomola

Leppäpirkko

Tällä päivämäärällä 7-10 kanonisoitiin Pyhä Birgitta vuonna 1391 pyhimykseksi:
1391 – Birgitta, birgittalaisen sääntökunnan perustaja julistettiin pyhimykseksi.

Pyhä Birgitta, Birgitta Birgerintytär (noin 1303 – 23. heinäkuuta 1373) oli ruotsalainen profeetta, mystikko ja hengellisen sääntökunnan perustaja. Hänet kanonisoitiin 7. lokakuuta 1391.
Birgitta oli aikansa tärkeimpiä uskonnollisia vaikuttajia, mutta myös vahva poliittinen vaikuttaja. Pyhä Birgitta oli Ruotsin ensimmäinen Euroopan-laajuisesti tunnettu nainen, ja hänestä tuli myös Pohjolan ainoa naispyhimys.





Pyhä Birgitta on elämästään asti vaikuttanut Suomen kulttuuriin ja perinteeseen monella tapaa. Hänen pyhimykseksijulistamisensa jälkeen hänen nimensä lisättiin myös Turun hiippakunnan kalenteriin vuonna 1391 punaisella, mikä tarkoitti vuotuista, valtakunnallista juhlapyhää. Viisi vuotta myöhemmin Birgitasta tuli Ruotsin valtakunnan suojeluspyhimys.

Naantalin birgittalaisluostarin perustaminen lienee suurin ja näkyvin Birgitan merkityksistä Suomelle. Päätös kaksoisluostarin perustamisesta tehtiin vuonna 1438 ja se rakennettiin Armon laaksoon, Vallis Gratiae, ja sen ympärille perustettiin Naantalin kaupunki (ruots. Nådens Dal, Armon laakso). Luostarissa oli nunnia jopa 60 ja munkkeja 15. Abbedissa oli koko luostarin johtaja.

Ajan tavan mukaan Birgitta naitettiin jo 13-vuotiaana. Hän meni naimisiin Närken laamanni ja valtaneuvos Ulf Gudmarinpojan kanssa ja muutti Ulvåsan tilalle Boren-järven rannalle. Pariskunnalla oli kahdeksan lasta, joista tytär Katariina oli myöhemmin äitinsä työn jatkaja, Vadstenan birgittalaisluostarin abbedissa ja äitinsä kanonisointihankkeen innokkain toimeenpanija.

Birgitan mies kuului Ruotsin kuningas Maunu Eerikinpojan lähipiiriin, ja myös Birgitalla oli kuningasperheeseen läheiset suhteet. Hän perehdytti nuorta kuningatar Blankaa hovin tapoihin ja etikettiin ja neuvoi kuningasta. Birgitalla oli hyvät suhteet myös hengelliseen säätyyn ja Turun piispa Hemming oli hänen hyvä ystävänsä.

Maunu Eerikinpoika (1316 – 1. joulukuuta 1377) oli Ruotsin kuningas 1319–1364.

Vuonna 1335 Maunu meni naimisiin Blanka Namurilaisen kanssa, ja seuraavana vuonna hänet kruunattiin Tukholmassa. Hänen tärkein suosikkinsa oli nuori aatelismies nimeltä Pentti Algotinpoika, jonka kuningas korotti Hallannin herttuaksi antaen hänelle läänitykseksi myös Turun linnan ja suuren osan Suomea. Aikalaiset epäilivät homoseksuaalista suhdetta. Maunun poliittiseksi vastustajaksi kääntynyt sukulainen Birgitta Birgerintytär (sittemmin pyhimys) sai tästä propaganda-aseen kuningasta vastaan.

Hemming (n. 1290–1366) toimi Turun piispana vuosina 1338–1366. Hän oli Suomen keskiajan mahtavimpia piispoja ja hallitsijoita.

Hemming oli Pyhän Birgitan läheinen ystävä. 1497 paavi Aleksanteri VI vahvisti Hemmingin kultin. Hemmingin reliikkien translaatiojuhla (pyhän henkilön jäännösten juhlallinen siirtäminen kirkkoon) ja autuaaksi julistamisjuhla vietettiin Turussa 1514. Hänet oli tarkoitus julistaa pyhimykseksi, mutta uskonpuhdistuksen vuoksi prosessi jäi kesken. Hemmingin arkku on Turun tuomiokirkossa.


Pyhä Birgitta kirjoittaa ilmestyksistään.

Vuonna 1349 Birgitta lähti Ruotsista matkalle kohti Roomaa. Matkan tarkoituksena Birgitalla oli tehdä riemuvuoden pyhiinvaellus Roomaan, saada paavin palaamaan Avignonista takaisin Roomaan ja kirkon itsenäistymään maallisesta vallasta sekä samalla saada paavin hyväksyntä uudelle luostarisäännölle.

Vuonna 1354 Birgitta muutti seurueineen asumaan Piazza Farnesen varrella sijaitsevaan asuntoon, jossa hän eli koko loppuelämänsä.

Paavin annettua perustamisluvan Vadstenan luostarille Birgitta ryhtyi toteuttamaan haavettaan pyhiinvaelluksesta Palestiinaan. Kuuluisat näkynsä Jeesuksen elämästä hän koki juuri tällä matkalla Jerusalemissa ja Betlehemissä. Palattuaan Roomaan Birgitta sairasteli miltei vuoden, kunnes kuoli 23.7.1373.

Birgitan kuoltua hänen maalliset jäännöksensä haudattiin aluksi Forum Romanumin lähellä sijaitsevaan San Lorenzo in Panispernan kirkkoon, mutta ratkaisu oli vain väliaikainen. Birgitta oli itse toivonut, että hänen viimeiseksi maalliseksi lepopaikakseen tulisi Vadstenan luostari, ja jo seuraavana vuonna Birgitan ruumis siirrettiin hänen lastensa Katarinan ja Birgerin johdolla Vadstenaan.

Leppäpirkko

Birgitan muisto elää Suomalaisessa kansanperinteessä ja arkipäivässä vielä nykyäänkin. Suomenkielinen naisennimet Pirjo ja Pirkko juontavat juurensa Birgitta-sanasta. Lasten hokema rimpsu "Lennä, lennä leppäpirkko ison kivikirkon juureen..." kertoi alun perin siitä, miten Birgittaa on pyydetty toimimaan ihmisen ja Jumalan, sekä tietysti myös Neitsyt Marian, välisenä sanansaattajana. Nykyisinhän se riimitellään; lennä, lennä leppäkerttu ison kiven juureen ...

Tämän päivän nimipäiväsankarit ovatkin suomalaisessa kalenterissa Pirkko, Pirjo, Piritta, Pirita, Birgitta.


Pyhimystiellä
Turussa 7-10-2012
Simo Tuomola

Yskä wuosi 1580

Seksiä terveydeksi

Köh köh! Tällä päivämäärällä 5-10-1580 on kirjattu varhaisin Suomessa muistiin merkitty influenssaraportti. Tottahan tautia maassa on esiintynyt iät ja ajat, mutta kirjaus on ensimmäinen laatuaan:
Varhaisin Suomessa muistiin merkitty influenssa on vuodelta 1580. Suomalainen pappi ja tähtitieteilijä Sigfridus Aronus Forsius (n. 1560–1624) kertoi nimittäin eräässä kirjoituksessaan 5.10.1580 äkillisestä rintataudista, joka syyspuolella vuotta 1580 kulki yli melkein koko Euroopan.

Siitä on myöskin muistona vanhan virsikirjan ajantiedon merkintä: "W. 1580 Oli Suomes suuri yskä wuosi." Todettakoon samalla, että Saksassa tämä tauti tunnettiin nimellä "Spanische Krankheit" eli espanjantauti, koska se aiheutti alkuvaiheissaan paljon kuolemantapauksia juuri Espanjassa.

Sigfridus Aronus Forsius (noin 1560 Helsinki – 1624 Tammisaari) oli suomalainen pappi, tähtitieteilijä, astrologi, almanakkojen julkaisija, luonnonfilosofi, runoilija ja tieteen yleismies, joka julkaisi Suomen ensimmäiset almanakat.


Forsius kuului eilen "Julma-Kalleksi" nimittämäni Kaarle-herttuan lähipiiriin hyvässä ja pahassa:

Forsius osallistui sotilaspappina Kaarle-herttuan toiseen Suomen retkeen 1599-1600 ja edelleen Puolan vastaiseen sotaan Baltiassa. Marraskuussa 1601 Forsius palasi Kaarle-herttuan seurueessa Suomeen ja Kaarle-herttua lähetti hänet yhdessä Hieronymus von Birckholtzin ja Daniel Hjortin kanssa Lappiin ja Jäämeren rannikolle suuntautuneelle tutkimusretkelle. Tällä retkellä oli tarkoitus hankkia tietoja Tanskan kanssa käytävää rajankäyntiä varten.

Daniel Hjort (k. 1615) oli syntyjään smoolantilainen, Suomessa vaikuttanut kirjanoppinut.
Daniel Hjort oli ylioppilas Värendin seudulta. 1500-luvulla hän asui marski ja valtaneuvos Klaus Flemingin perheessä. Hänen mainitaan yllyttäneen kapinamielialaa Turun linnaa puolustaneiden sotilaiden keskuudessa vuoden 1597 piirityksen aikana. Hjortista tuli sittemmin runoilija ja maisteri, ja hänet aateloitiin nimellä Hjortvipa. Daniel Hjort kuoli miekanpistoon vuonna 1615.

Onnistuneen retken jälkeen Kaarle-herttua nimitti Forsiuksen Kemiön kirkkoherraksi. Forsius matkusti 1605 Pohjois-Saksaan, missä hän sai painettua suuren ennustuskirjansa 1606. Matkalta paluun jälkeen Forsius menetti kuitenkin kirkkoherran virkansa ja joutui vuodeksi vangiksi Örebron linnaan, sillä Kaarle-herttua epäili hänen olleen Saksan-matkansa aikansa yhteydessä Sigismundin kannattajiin.

Päästyään vankeudesta Forsius julkaisi ensimmäisen almanakkansa sekä pienen ennustuskirjan, kaksi virsikokoelmaa ja kuvauksen vuonna 1607 näkyneestä pyrstötähdestä. Näiden julkaisujen ansiosta Kaarle-herttua, josta oli tullut kuningas Kaarle IX asetti Forsiuksen hoitamaan Upsalan yliopiston tähtitieteen professorin virkaa. Tässä virassa Forsius alkoi kirjoittaa pääteostaan Physica.

Yliopistossa syntyneiden kiistojen takia Forsius lähti sieltä vuonna 1610. Kaarle IX epäili häntä taas uudelleen Sigismundin kannattajaksi ja Forsius vangittiin jälleen Örebron linnaan, josta hän vapautui kuninkaan kuoltua marraskuussa 1611.


Kustaa II Aadolf (9. joulukuuta 1594 Tukholma – 6. marraskuuta 1632 Lützen, aikamäärät juliaanista kalenteria) oli Ruotsin kuningas (arvonimenään Ruotsein, Gööttein ja Vendein kuningas) ja siten myös Suomen hallitsija vuosina 1611–1632.Kutsumanimen "Pohjoisen Leijona" saanut valloittajakuningas oli yksi historian suurimmista sotapäälliköistä.

Uusi kuningas Kustaa II Aadolf nimitti Forsiuksen 1612 kuninkaalliseksi tähtitieteilijäksi ja myönsi hänelle erioikeuden almanakkojen painattamiseen ja myyntiin. Forsiuksesta tuli myös Tukholman Gråmunkeholmenin (nykyinen Riddarholmen) seurakunnan pappi ja Tukholman konsistorin sihteeri. Särmikäsluonteinen Forsius joutui riitoihin muiden Tukholman pappien kanssa ja kun Daniel Hjort surmattiin Forsiuksen Tukholman asunnon pihalla, epäiltiin Forsiusta tästä teosta. Hän ja Hjort olivat olleet riidoissa ennen Hjortin kuolemaa.

Mutta palatkaamme tautiseen 1500-luvun Turkuun:
Kustaa Vaasa saapui elokuussa 1555 Suomeen. Talven tullessa Viipurin linnan joukoissa esiintyi ”polttotautia”, luultavasti pilkkukuumetta. Kuningas sai tiedon taudista Turkuun, jossa hän oleskeli joulun edellä. Hänen kirjeenvaihdostaan voidaan päätellä, että hänen henkilääkärinsä Johann Copp matkusti Tukholmasta Turkuun muutama päivä ennen joulua ja antoi kulkutaudin johdosta ohjeita, jotka lähetettiin Viipuriin. Joitakin päiviä myöhemmin Copp on antanut lisää ohjeita, jotka on myös lähetetty Viipuriin.

Johann Copp oli ensimmäinen akateemisen koulutuksen saanut lääkäri Suomessa. Hän kävi Suomessa Kustaa Vaasan kanssa vuosina 1555–1556 ja toimi Juhana-herttuan (myöh. Juhana III) henkilääkärinä Turun linnassa vuosina 1558–1559.



Johann Copp von Raumenthal. Tuntemattoman tekijän puuleikkaus
Coppin vuonna 1522 ilmestyneen teoksen "Czwen neuw Dialogi"
nimiölehdellä.


Aikakauden tapaan Copp julkaisi 1520-luvulla astrologisia ennustuskirjoja sekä latinaksi että saksaksi. Vanhin niistä, ”Juditium astronomicum” vuodeksi 1521, oli omistettu Martti Lutherille, joka oli tekijän tuttu yhteisten pappisvuosien ajalta. Kirjan esipuhe oli päivätty vuonna 1520, jolloin Copp toimi lyhyen aikaa kaupunginlääkärinä Altenburgissa.

Myöhemmin Copp tarjosi palveluksiaan Ruotsin kuninkaalle Kustaa Vaasalle, joka ei lainkaan astrologiasta perustanut. On mahdollista, että välittäjinä toimivat ne kuninkaan valtuutetut, jotka vuonna 1554 olivat salaisesti Puolassa selvittämässä mahdollisuuksia Katariina Jagellonican ja herttua Eerikin naimakauppoihin. Joka tapauksessa Ruotsin kuninkaan kansliasta on lähetetty Coppille myönteinen viesti tammikuussa 1555.

Lopulta Kustaa Vaasan epäluulo lääkäreitä kohtaan kohdistui myös Coppiin:
Copp kirjoitti vuonna 1557 Eerikille: ”Nyt minulla ei ole enää virkaa enkä tiedä, kuinka hänen kuninkaallinen majesteettinsa on minuun tyytyväinen, saamamieheni käyvät kimppuuni enkä voi maksaa heille, minulla ei ole sen vertaa, että voisin sairauteni aikana hankkia tarvittavan ruoan ja juoman. En voi myöskään ostaa tarpeellisia vaatteita itselleni ja lapsiparoilleni.”

Tässä vaiheessa Copp suunnitteli jo lähtöä Ruotsista. Juhana-herttua oli sairastellut Turussa pitkään katarrikuumetta ja silmäoireita. Hän oli kirjoittanut vaivoistaan Coppille, mutta oli pitänyt ne salassa isältään. Keväällä 1558 Kustaa Vaasa sai tietää Juhanan sairaudesta ja päätti lähettää Coppin tätä hoitamaan.
Copp toi Suomeen perheensä ja irtaimistonsa, sen mukana kirjastonsa. Coppin elämästä Turussa ei ole juuri mitään tietoja. Hänen aikanaan Juhana-herttuan palveluksessa oli myös apteekkari Mathias Erbach. Copp lienee kuollut ennen toukokuuta 1559, jolloin Ludmila von Velenitz mainitaan Prahassa eräässä kirjelmässä Coppin leskenä.

Coppin kirjat, jotka olivat jääneet Turun linnaan, luovutettiin herttua Eerikin sihteerille Jöran Pehrinpojalle, mutta Juhana-herttua sai ensin ottaa itselleen ne, joita hän halusi tutkia tai lukea ajankulukseen.
Copp oli alkanut laatia Ruotsissa uutta lääketieteellistä teosta ”Empiricus Suecus”, ruotsalainen lääkärikirja. Se lienee painettu vuonna 1586, mutta yhtään kappaletta siitä ei ole säilynyt. Käsikirjoituksena se on ollut varhaisimpia lääketieteellisiä kirjoituksia Ruotsissa. Siitä on olemassa kopiona katkelma, joka käsittää otsikkotekstin, omistuksen herttua Eerikille ja esipuheen.

Jo Prahassa Copp julkaisi vuonna 1536 tsekin kielellä laajan pääteoksensa ”Gruntownij a dokonaly Regiment” (Perusteellinen terveysopas), joka oli kirjoitettu alunperin saksaksi.

Copp tarkasteli terveysoppaassaan niitä tekijöitä, ”sex res non naturales”, joihin ihminen antiikin aikaisten oppien mukaan saattoi itse vaikuttaa terveyden ylläpitämiseksi ja sairauksien ehkäisemiseksi. Nämä tekijät olivat valo ja ilma, ruoka ja juoma, työ ja lepo, nukkuminen ja valvominen, ulkoiset ja sisäiset eritteet sekä mielentilan vaihtelut.

Ajan käsityksen mukaan siemensyöksyä pidettiin tärkeänä keinona ruumiin puhdistamiseksi ja sen vuoksi Copp korosti sukupuoliyhdynnän merkitystä yleisen terveyden lisääjänä varsinkin talvisin ja keväisin.
Hän kuvasi yhdynnän edullisia vaikutuksia seuraavasti:

"Se keventää elämää, varsinkin ylirasitettua, se tyhjentää täyden ruumiin, se tekee mielen hilpeäksi ja samalla kohtuulliseksi ja rauhalliseksi, se lopettaa kiukun ja hillitsee ruoansulatushäiriöitä, se ajaa pois surun ja alakuloisuuden ja on terveellinen sydämelle. Joskus on myös tapahtunut, että henkilöt ovat täten parantuneet hyödyttömästä melankoliastaan. Edelleen se parantaa ruokahalua ja antaa hyvän unen."

Unessa useasti
Turussa 5-10-2012
Simo Tuomola