SE OLI MURHA!

MUTTA KUKA TAPPOI JAKOB SMÅPEPPERIN?



Tänään 30-6 tulee kuluneeksi tasavuosia Tarton yliopiston perustamisesta 1632.


1632 – Tarton yliopisto perustettiin.

Tarton yliopisto (viroksi Tartu Ülikool) on Viron vanhin ja merkittävin korkeakoulu. Se on perustettu Tartossa 30. kesäkuuta 1632, ja sen perustamisasiakirjan allekirjoitti Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf sotaleirillä lähellä Nürnbergiä.

Kustaa II Aadolf allekirjoitti Tarton yliopiston perustamiskirjan sotaleirissään Nürnbergin lähellä kesällä 1632. Hankkeen isänä voidaan kuitenkin pitää kenraalikuvernööri Johan Skytteä, joka oli pyytänyt kymnaasin laajentamista yliopistoksi kuninkaalta. Skytte oli aijemmin toiminut Uppsalan yliopiston kanslerina. Uuden yliopiston viralliseksi nimeksi tuli Academia Dorpatensis eli Tarton akatemia. Tuon nimityksen rinnalla alettiin käyttää nimitystä Academia Gustaviana Kustaa II aadolfin mukaan.



 
 Louis Höflingerin piirros Tarton yliopistosta vuodelta 1860.


 
 Turun akatemian rakennus vuoden 1827 tulipalon jälkeen.


Johan Skytte, född i maj 1577 i Nyköping, död 15 mars 1645 i Söderåkra, var en svensk friherre och riksråd. Han var borgarson och fick studera i Tyskland. Han utsågs senare till lärare åt prins Gustav (II) Adolf. Han var grundare av Göta Hovrätt och 1634 blev han dess förste president.

Vuosina 1632–1656 yliopistossa toimi 30 professoria, joista suurin osa oli saksalaisia. Samoina vuosina ylioppilaita oli 1 016. Professorien joukossa oli myös yhdeksän ruotsalaista ja yksi suomalainen, Michael Savonius.

Michael Savonius oli ensimmäinen suomalainen oppinut, joka loi uransa 1632 perustetussa Tarton yliopistossa.(prorector 1634-1635).  Monia merkittäviä virkanimityksiä saaneen Savoniuksen ura sortui rettelöihin ja oikeudenkäynteihin.

Kansallisbiografiassa mainitaan 1600-luvun alussa vaikuttanut professori Michael Savonius. Mikkelin kirkkoherran poika opiskeli maisteriksi kuuluisassa Wittenbergin yliopistossa, nautti korkeista viroista Helsingissä ja Tarton yliopistossa ja edusti valtiopäivillä, mutta sortui kunnianloukkauksiin, käsirysyihin ja oikeudenkäynteihin niin, ettei häntä lopulta huolittu mihinkään hakemaansa virkaan, edes takaisin Mikkeliin. Merkittävä professori kuoli tuntemattomassa paikassa, luultavasti Turussa, joskus 1600-luvun jälkipuoliskolla, mutta jätti jälkeensä kiinnostavaa kirjeenvaihtoa ja asiakirjoja.

Kun Turun akatemiaa 1640 perustettiin, yhtenä ajatuksena oli Tarton yliopiston toiminnan siirtäminen juuri Turkuun, mutta Turku sai kuitenkin lopulta oman akatemiansa.

Turussa Michael Savonius aiheutti paljon päänvaivaa mm. Anders Nilssonille, jota hän oli jo aiemmin Helsingin raastuvanoikeudessa syyttänyt erään porvarin ja valtiopäivämiehen murhasta, kunnes Åke Tott 1636 julisti Andersilla olevan "hyvän nimen koko Suomenmaassa". Jakob Småpepper oli kuollut Helsingissä epäselvissä olosuhteissa.

Åke Henrikinpoika Tott (4. kesäkuuta 1598 Lohja, Kirkniemi – 15. heinäkuuta 1640 Eurajoki, Lavilan kartano) oli ruotsalainen sotilas, josta tuli sotamarsalkka 1631. Tott oli serkkunsa Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolfin luottosotilas. Hänet tunnettiin nimellä Pohjolan lumiaura. Tott kuoli verensyöksyyn 1640. Hänet on haudattu mausoleumiin Turun tuomiokirkkoon.




 Åke Tottin kuoltua Eurajoella 1640, hänet haudattiin Tuomiokirkkoon.




Anders Nilsson Hittener eller Hittenär var en av Helsingfors bemärkta personer i början på 1600-talet. Hans släkt blev bofast i Esbo i 150 år och dog ut med hans sonsons sondotter 1757. Stavningen av namnet normaliserades småningom till Hyttner.

Anders Nilsson Hittener. Finlands proviantskrivare 1606. Helsingfors proviantskrivare 1608-1619, Rigas proviantmästare 1621-1622. Hade 1616 av länsmannen i Pernå köpt ett loskinn avsett för konungen. Konungsman i Helsingfors rådstuga från 1623 och förekommer ofta i handlingarna. Köpte 1623 en skatt skattejord av uppbördsskrivaren Henrik Vitikka. Hemmanet utvidgades till slut till att omfatta hela byn och blev Hagalund gård. 

Hagalund har fått sitt svenska namn efter Hagalund gård (riven) på vars mark stadsdelen har byggts. Det finska namnet Tapiola har konstruerats från skogsguden Tapios namn i finsk Kalevala-mytologi.

Anders var slottsloven på Tavastehus 1626-1634. Anklagades av skolmästare Michael Savonius vid Helsingfors rådstuga för att ha mördat borgaren och riksdagsmannen Jakob Småpepper och Savonius dömdes till böter den 5 oktober 1629.Nästa år hördes borgaren Claus Falck upprepa denna anklagelse och Falck dömdes likaså till böter den 13 juli 1630.

Skolmästaren Savonius kom att bli en besvärlig plågoande för Anders Nilsson och samma anklagelse behandlades ända upp i riksrådet, där Åke Tott 1636 yttrade att "Anders Nilsson har ett gott namn i hela Finland". Då handlingarna i målet gick förlorade sist i Åbo brand 1827, är de närmare omständigheterna kring Jakob Småpeppers död ej kända.

Anders blev slottsloven på Åbohus 1634, presenterade sin fullmakt på rådhuset den 28 januari 1635 men avlade först den 16 december samma år domareed på hovrättens befallning. Nämns ståthållare 28.11.1636, men "fordom ståthållaren" i ett inventarium av samma år, daterat den 14 december 1636.

Han bodde på slottet ännu den 25 november 1637 och antagligen ännu den 5 juni 1638, då han konstaterades vara skyldig borgmästaren 40 daler kopparmynt för 40 tunnor salt. Skänkt en mässhake av gul gammet åt kyrkan i gamla Helsingfors.


 
 Helsinki vuonna 1820.

Död 1641 och efterlämnade då många skulder. – Gift med Margareta Nilsdotter, omnämnd som änka i Esbo dombok den 19 juli 1642.  Son Erik Andersson Hyttner (Hijttner), kaptenlöjtnant, död 1687.

 MUTTA KUKA MURHASI JAKOB SMÅPEPPERIN?

Salapoliisina
Turussa 30-6 2013
Simo Tuomola

Neron sirkus

Tänään 29-6 tulee tarinan mukaan kuluneeksi tasavuosia Apostoli Pietarin, Σιμών simo:n, kuolemasta;

64 – Apostoli Pietari (perimätiedon mukaan) (s. n. 1 eaa.)

 Pyhä Pietari eli Pietari eli Keefas (muinaiskreikaksi Πετρός petros, hepreaksi כיפא ke:fa: "kallio"), alun perin nimeltään Simon (muinaiskreikaksi Σιμών simo:n), myös Simon Pietari, oli Uuden Testamentin mukaan yksi Jeesuksen opetuslapsista ja apostoleista. Synoptisten evankeliumien mukaan Pietari oli ammatiltaan kalastaja. Nimen Pietari antoi hänelle Jeesus tilanteessa, joka kuvataan Matteuksen evankeliumin luvussa 16, jakeissa 13–20.

 

Lluís Borrassà, Pietarin alttari: Jeesus kannattaa Pietaria vedessä, 1411.

Kun itse ensi kertaa Roomaan vihdoin saavuin 10-12 2012 olivat käyntikohteet siis selvät ja aatteet sen mukaiset:

Alussa ihminen loi jumalan omaksi kuvakseen ja tykkäsi, että se on kyllä hyvä. Ihminen on aina itse keksinyt kaikki uskonsa ja jumalansa.

 


Arnolfo di Cambion veistämänä pidetty Pyhän Pietarin pronssipatsas vuodelta 1300 jäljittelee antiikin filosofipatsaiden muotokieltä. Patsas puetaan paavilliseen asuun Pietarin ja Paavalin päivänä 29.6.

 
Minunkin varpaani on suudeltu sileäksi, mutta tänään 29-6 saan sentään päälleni paavillisen asun täällä Vatikaanin Pyhän Pietarin kirkon luoteiskulmassa. Arnolfo di Cambio veisti minusta pronssipatsaan tänne vuonna 1300 ja tänään ne haluavat taas vaatettaa minut kuolinpäiväni kunniaksi.



Minut ristiinnaulittiin 29-6 keisari Neron sirkuksessa vuonna 67 inter duas metas eli kilparadan keskikorokkeen kääntöpisteiden puolivälissä, tuossa missä nykyisin kohoaa tuo Pietarinaukion obeliski. Risti oli nurinniskoin omasta pyynnöstäni.


Nero Claudius Caesar Augustus Germanicus (synt. Lucius Domitius Ahenobarbus, myöh. Nero Claudius Caesar Drusus Germanicus, yleisesti Nero) (15. joulukuuta 37 – 9. kesäkuuta 68) oli Rooman keisari, joka hallitsi 13. lokakuuta 54 – 9. kesäkuuta 68. Nero oli Julius-Claudius-suvun viimeinen keisari. Häneen assosioituu mm. Rooman palo, jonka sytyttämisestä häntä on syytetty, mutta se tuskin oli hänen sytyttämänsä todellisuudessa. Todellisuutta kun ei ole, historiassa.

Kun Neroa epäiltiin palon sytyttäjäksi, hän puolustautui ja syytti palosta Rooman kristittyjä. Tämä johti siihen, että kristittyjä alettiin vainota. Keisari Neron on väitetty teloituttaneen tällöin kristillisen kirkon apostolit Pietarin ja Paavalin.

Minut haudattiin Monte Vaticano -kukkulalle Via Cornelian hautausmaalle, jonne nousi Konstantinuksen basilika 324. Se kuitenkin tuhottiin ja tilalle rakennettiin tämä nykyinen Pyhän Pietarin kirkko, jonne on haudattu iso kasa paaveja ja mm. turkulaisille tärkeä Ruotsin kuningatar Kristiina.

 
 
 Konstantinuksen rakennuttama ensimmäinen Pietarinkirkko noin vuonna 1450.

Pietarinkirkko sijaitsee paikalla, jossa aiemmin oli keisari Caligulan aloittama ja Neron valmiiksi saattama sirkus. Sirkuksen pohjoispuolella kulki tie, Via Cornelia, jonka varrella oli pakanallisia hautoja. Roomalaisen tradition mukaan apostoli Pietari ristiinnaulittiin vuonna 67 Neron sirkuksessa inter duas metas eli kilpa-ajoradan keskikorokkeen (spina) kääntöpisteiden (meta) puolivälissä sen obeliskin juurella, joka on nykyään Pietarinaukiolla.



Tänään viettävät täällä Italiassa vapaapäivää nimeni kunniaksi, olkoon se sitten aramean kivi cephas, kephas, keefas eli kallio, kreikan petros tai pietari, Pyhä Pietari ja Simon Pietari, alunperin apostoli Simon, mutta yhtä kaikki minulle on annettu Taivasten Valtakunnan Avaimet:

18 Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.

19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.

  
 
 Pietro Perugino, Jeesus luovuttaa Taivasten valtakunnan avaimet Pietarille, noin 1445/48.


Paavin aseman vuoksi katolinen kirkko väittää ja pitää tärkeänä, että Pietari kärsi ja kuoli Roomassa. Toisen näkemyksen mukaan ei ole todisteita siitä, että Pietari olisi koskaan edes käynyt Roomassa. Nykyisin kuitenkin useimmat tutkijat pitävät todennäköisenä, että Pietari todella asui viimeiset vuotensa Roomassa.

Perimätiedon mukaan Pietari naulittiin ristille pää alaspäin, koska hän ei mielestään ollut tarpeeksi arvokas kuollakseen samalla tavalla kuin herransa Jeesus. Ristiä, jonka poikkipuu on alhaalla, kutsutaan Pietarinristiksi.

Pietarin ristinkuolema ei ole täysin varma, mutta varhaiskristillisistä ajoista säilyneen perimätiedon perusteella sitä voidaan pitää varsin todennäköisenä. Sen mukaan Pietari ja Paavali kärsivät marttyyrikuoleman samana vuonna. Tarkasta vuodesta ei ole varmuutta. Apostolien tekojen kertomus päättyy joko vuoteen 61 tai vuoteen 62. Useimmiten Paavalin kuolinvuosi ajoitetaan keisari Neron vainoihin tai sen kynnykselle vuoteen 63 tai vuoteen 64.

Pius XII:n ollessa 1950-luvulla paavina suoritettiin Pietarinkirkon alla kaivauksia, joissa löydettiin hautamuistomerkki. Sen viereen on raapustettu kreikaksi sanat: Pietari on täällä. Paikalla, josta hautamuistomerkki löydettiin, sijaitsi aikanaan keisari Neron aikainen hautausmaa, jonne osa vainoissa teloitetuista kristityistä haudattiin.

Tunnistitteko sormeni vallan kahvassa; yhtään ainutta sielua en ole vieläkään taivaaseeni päästänyt!



Taivastellen
Turussa 29-6 2013
Simon Tuomola

Hakkaa päälle!

Tänään 28-6 tulee kuluneeksi tasavuosia Oldendorfin taistelusta 30-vuotisessa sodassa vuonna 1633:

1633 – 30-vuotinen sota: Torsten Stålhandske suomalaisine ratsumiehineen vaikutti ratkaisevasti voittoon Oldendorfin luona käydyssä taistelussa.

Näin muistelin miehen kuolemaa 21-4:


Torsten Stålhandske (1. syyskuuta 1593, Porvoon pitäjä – 21. huhtikuuta 1644, Haderslev) oli suomalainen Ruotsin armeijassa palvellut ratsuväen kenraali ja hakkapeliittojen päällikkö 30-vuotisen sodan aikana.

Kolmikymmenvuotinen sota käytiin Euroopassa 1618–1648 suurimmaksi osaksi Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan alueella. Sodan pääasiallisena alkusyynä olivat katolisten ja protestanttien väliset ristiriidat.

Hakkaa päälle!

Tänään 21-4 tulee kuluneeksi tasavuosia suomalaisen ratsuväen kenraali Torsten Stålhandsken kuolemasta Haderslevissä Tanskan sotaretkellä 1644. Hänet haudattiin 1645 Turun tuomiokirkon Sielujen kappeliin arkussa, jossa on teksti; Quod si quis cerret non coronabitur nisi legitime certaverit - Eihän sitäkään, joka kilpailee, seppelöidä, ellei hän kilpaile sääntöjen mukaisesti (2 Tim.2:5). Arkku on kannunvalaja Caspar Becke vanhemman tinasta ja messingistä valmistama.




Stålhandsken ja hänen puolisonsa Kristiina Hornin (1604-1673) haudalle Tuomiokirkkoon pystytettiin 1681 suuren kirkkopalon jälkeen kuvan muistomerkki paadella makaavine kokovartalokuvineen, veistäjänä Jürgen Meintz Heinrich Wilhelmin työpajassa Hampurissa.

Ståhlhandske-suvun hautakammio, joka ennen muinoin oli Tott-suvun hautakammion jälkeen komein, on eteläisen kirkonoven länsipuolella, ja rauta-aitaus eroittaa sen kirkosta. Tämän hautakammion osti vuonna 1654 Torsten Stålhandsken leski Kristiina Horn, ja sitä kaunistaa kallisarvoinen hautapatsas mustasta ja ruskeasta marmorista, jossa on valkoisia marmorikuvia. Tuon suuren sota-uroon (+ 1644) jäännökset säilytetään komeassa lyijykirstussa.

Torsten Stålhandske aloitti sotilasuransa eversti Patrick Ruthwenin asepoikana ja oli tämän mukana rekrytointiretkellä Skotlannissa. Hän matkusti henkivartiokaartin vänrikkinä Kustaa II Adolfin mukana Preussiin 1622. 1626 hänet ylennettiin majuriksi Arvid Hornin (k. 1653?) jalkaväkirykmenttiin, mutta siirtyi jo seuraavana vuonna Åke Tottin ratsuväkirykmenttiin. Hänet ylennettiin everstiluutnantiksi 1629 johtamaan suomalaisia hakkapeliittoja.

Ruotsin liittyessä 30-vuotiseen sotaan 1630 Stålhandske oli mukana Pommerissa ja seuraavana vuonna Breitenfeldin taistelussa. 1632 hänet ylennettiin everstiksi ja oli ratsumiehineen ratkaisevassa roolissa Lützenin taistelussa, jossa Kustaa II Adolf sai surmansa.




 
Kuningas Kustaa II Aadolfin kuolema 6. marraskuuta 1632 Lützenin taistelussa, Carl Wahlbomin maalaus vuodelta 1855.


Kesäkuussa 1634 hän haavoittui Hamelin taistelussa. 1635 hän liittyi kenraalimajurina Johan Banérin johtamaan armeijaan. Hän valtasi 35 lippua Wittstockin taistelussa ja ajoi vihollisen pakenemaan. Huhtikuussa 1642 hän haavoittui vakavasti Breitenfeldin toisessa taistelussa. Toukokuussa hänet nimitettiin ratsuväen kenraaliksi. Hän kokosi pitkillä sotaretkillään huomattavan omaisuuden.

Hänen vaimonsa Kristiina lahjoitti Turun akatemialle Aarhusin piispalta sotasaaliiksi otetun kirjaston. Århusia valloittaessaan Stålhandske sai saaliikseen sikäläisen piispan jäämistöstä 890 niteen kirjaston, jonka hänen leskensä lahjoitti Turun akatemialle 1646.



Torsten Stålhandske vuonna 1934 julkaistussa postimerkissä. Samaan sotilasmerkkisarjaan kuuluvat Punaisen Ristin merkit Laiska Jaakosta, Jakob de la Gardie, sekä Evert Hornista.


Vietettyään lähes kaikki aikuisvuotensa sotaretkillä Stålhandskelle ei ollut juuri jäänyt aikaa siviilielämään ja perheen perustamiseen. Hän solmi Tanskan sotaretken alla 1643 edullisen avioliiton entisen päällikkönsä Arvid Hornin tyttären Kristinan kanssa, mutta liitto jäi lyhyeksi ja lapsettomaksi. Stålhandsken ruumis tuotiin takaisin kotimaahan, ja hänet haudattiin 1645 Turun tuomiokirkkoon. Hänen monumentaalinen hautamuistomerkkinsä, missä hänen ja hänen puolisonsa kuvat on veistetty kiveen, on edelleenkin nähtävissä suurvaltakauden kuvanveistotaiteen pysyvänä muistomerkkinä.

Torsten Stålhandske oli tyypillinen Ruotsin suurvaltakauden sotilas niin hyvässä kuin pahassa. Hän oli erittäin taitava ratsuväen päällikkö, joskin hänen kykynsä sodanjohtajana ja strategina jäivät vaille näyttöä. Hänen henkilökohtainen rohkeutensa ja aggressiivinen taistelutapansa toivat hänelle menestystä sotakentillä ja tekivät hänestä legendaarisen sotilaan, joka suomalaisten hakkapeliittojen päällikkönä muodostui koko käsitteen henkilöitymäksi. Hänen ystävyytensä Brittein saarilta tulleisiin upseereihin, joiden kieltä hän osasi, levitti myös hänen mainettaan, sillä heidän kauttaan hänen tekonsa pääsivät hyvin esiin suositun The Swedish Intelligencers -aikalaisteoksen sivuilla.

Toisaalta Stålhandskea on moitittu liiallisesta mieltymyksestä viiniin, mutta moite lienee yhtä hyvin perustein kohdistettavissa lähes jokaiseen tuon ajan päällikköön ja sotilaaseen. Toinen syytös koskee hänen tapaansa hankkia sotasaalista. Sotasaaliin hankkiminen ja erilaisten lunnaitten suoranainen kiristäminen voitetuilta kuului myös ajan sodankäyntitapaan. Merkittävin sotasaalis, jonka Stålhandsken tiedetään hankkineen ja toimittaneen kotimaahansa, lienee juuri tuo mainittu Århusin piispan kirjasto, 890 nidettä, jonka hän ryösti Tanskasta. Hänen leskensä lahjoitti miesvainajansa toivomuksen mukaisesti kokoelman juuri sopivasti 1640 perustetun Turun akatemian kirjastolle, missä se muodosti kirjaston arvokkaimman osan kunnes tuhoutui Turun palossa 1827.

 
Torsten Stålhandsken nimi on jäänyt historiaan nimenomaan hakkapelittojen synonyymina ja symbolina:



Hakkapeliitta kuvattuna vuonna 1940 julkaistussa Punaisen Ristin neljän postimerkin sarjassa.


Hakkapeliitat olivat Ruotsin sotaväessä kolmikymmenvuotisen sodan aikana palvelleita suomalaisia ratsumiehiä. Aseinaan heillä oli kaksi ratsupistoolia ja miekka. Lisäksi varusteina saattoi olla kypärä, nahkahaarniska (költeri) tai teräksinen rintahaarniska, kyrassi. Hakkapeliitat ratsastivat suomenhevosruunilla. Ruotsin ratsuväki ja hakkapeliitat sen osana käytti 1600-luvun alussa täysin uutta ratsuväen rynnäkkötaktiikkaa, jonka tuloksena oli erinomainen sotamenestys.

Hakkapeliittojen nimi tulee suomalaisen myytin mukaan hyökkäyskomennosta "Hakkaa päälle." Käsityksen esitti muiden muassa Daniel Juslenius teoksessaan Vanha ja uusi Turku. Hän kirjoitti: "Suomalaisten loputon into lyödä viholliset synnytti uuden sanan 'hakkapeliitta' ('hakkaa päälle' merkitsee 'lyö, iske, hakkaa kaikin voimin'), jonka kuuluessa Puola aina vapisi ja itävaltalaiset ja pyhän (jos jumalat tämän sanan sallivat) liigan puolustajat useimmiten joutuivat kauhun valtaan ja menettivät henkensä."

Vaihtoehtoinen etymologia nimelle on viron kielen "hakka peale", joka tarkoittaa yksinkertaisesti johonkin ryhtymistä. Suomalainen sotaväki Ruotsin sotaväessä sai puhua omaa kieltään ja sitä myös johdettiin suomen kielellä, vaikka hallintokieli oli ruotsi. Värvättäessä ei ratsumiehiä kutsuttu hakkapeliitoiksi, vaan he olivat tavanomaisemmin pelkkää Ruotsin ratsuväkeä, "ryttäreitä". Lempinimi liitettiin joukkoihin vasta Ruotsin sotamenestyksen myötä.

Hakkapeliitat olivat kaiketi ensimmäinen joukkotyyppi, joka käytti suomenhevosta taistelussa. Suomenhevosessa yhdistyvät kylmä- ja lämminverihevosten hyvät ominaisuudet; vaikka suomenhevonen ei ole yhtä nopea ja ketterä kuin lämminverihevoset, se on sotahevosenakin hyvin sitkeä eikä väsy helposti.

 
Kirkkoreissulla
Turussa 28-6 2013
Simo Tuomola

Turun linnan tuho

Tänään 25-6 tulee kuluneeksi tasavuosia Turun linnan tuhoutumisesta jatkosodan ensimmäisenä päivänä 1941. Turun satama-alue oli tuolloin pommituksen kohteena ja linnan katolle osui kaksi palopommia, tulipalon tuhotessa lopulta päälinnan kaikki puurakenteet.
 
Turkuun hyökkäsi jo talvisodassa yli 400 viholliskonetta kymmenissä pommituksissa. Neuvostoliitto pudotti Suomen vanhimpaan kaupunkiin kahden kuukauden aikana yli 4 000 pommia, jotka tuhosivat tai vaurioittivat yli 600 rakennusta.Pommituksissa kuoli 52 ja haavoittui 151 henkeä. Turku olikin Viipurin jälkeen talvisodan pommitetuin kaupunki. Jatkosodassa Turun linna tuhon lisäksi  sen lähialue sekä Martin kaupunginosa pommitettiin lähes täysin maan tasalle.

Presidentti, marsalkka Mannerheim oli sodan jälkeen sitä mieltä, että pääkaupunki pitäisi siirtää Helsingistä Turkuun, sillä Suomi joutui Moskovan välirauhassa vuonna 1944 luovuttamaan aivan Helsingin vierestä Porkkalan Neuvostoliitolle tukikohdaksi.






 



 
 Turun linna kesällä 1941 Neuvostoliiton pommitusten jälkeen.

Ilman tuhoja Turun linnan alue ei säästynyt myöskään talvisodassa, jolloin sen ulkomuseosta tuhoutui 1-1 1940 pommituksissa Pansion Pakarlasta linnan itäiseen puistoon siirretty Bagarlan herraskartano. Myös linnan eteläinen siipirakennus sai pommiosuman.

Pakarlan kartanon rakennutti aikanaan Suomen sodan aikana Kuopion maaherra Olof Wibelius. Hän toimi tuolloin lääninsihteerinä Turussa.

Olof Wibelius (vuodesta 1808 aateloituna af Wibeli; 10. helmikuuta 1752 Södertälje – 1. heinäkuuta 1823 Karlstad) oli ruotsalainen virkamies, joka toimi Savon ja Karjalan läänin maaherrana vuosina 1803–1808. Suomen sodan aikana hän kieltäytyi noudattamasta laittomina pitämiään venäläisten ylipäällikön, kenraali von Buxhoevdenin määräyksiä. Wibelius tunnetaan parhaiten J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden runosta Maaherra, jossa hänet on kuvattu rohkeana siviilinä.

Bagarlan herraskartano oli osa Turun linnan ulkomuseota, josta linnan palon yhteydessä tuhoutuivat myös Puolalan ja piispan aitat sekä Perniön luhtiaitta. Sotien välisenä aikana suunniteltiin ulkomuseon rakennuskannan siirtämistä turvaan Ruissaloon, mutta toisin kävi. 

Piispan aitta oli peräisin Oripään Uotilan talon mailta, ja sen kerrottiin kuuluneen piispa Maunu II Tavastille. Ulkomuseon oppaaseen kirjoittanut Julius Finnberg ei uskonut sen olleen sentään niin vanha, mutta kuitenkin vanhempi kuin aittaan kaiverrettu vuosiluku 1674 olisi todistanut.

 Sodasta jäljelle jääneistä rakennuksista "Vänrikki Stoolin tupa" eli vänrikin hahmon esikuvana olleen Porin rykmentin lipunkantajan Karl Gustaf Polvianderin tupa siirrettiin takaisin Kuruun 1960.  Paikoillaan puistossa nököttävät enää Perniön tupa ja Suomusjärven aitta.

2 Perniön tupa
3 Puolalan aitta
4 Vänrikki Stoolin tupa
5 Suomusjärven aitta
6 Perniön luhtiaitta
7 Piispan aitta

Turun linnan opaskirja kertoo näin;

Turun linna on ollut taisteluitten näyttämönä ja saanut osansa sotien tuhoista useaan otteeseen. Keskiajalla ennen tuliaseitten yleistymistä vihollinen piiritti linnaa joskus pitkiäkin aikoja. Muureja yritettiin rikkoa muurinmurtajien avulla, ja niiden yli pyrittiin kiipeämään tikapuita tai valloitustorneja käyttäen. Pitkään kestänyt piiritys tuotti yleensä tulosta; linnan puolustajat antautuivat ennen pitkään janon, nälän ja haavoittumisten heikentäminä. Pisimpään linnaa piirittivät Albrekt Mecklenburgilaisen joukot 1364. Linna antautui kahdeksan kuukauden jälkeen, kun vihollisen onnistui sytyttää linna tuleen

Uuden ajan alussa käytiin verinen piiritystaistelu linnan herruudesta. Kuningas Kustaa Vaasan kannattajien saartaessa linnaa sen puolustajat käyttivät pelotuskeinoina valleille hirtettyjä vihollisia ja mestattujen irtihakattuja päitä. Kuninkaan valta Suomessa vakiintui 1523 linnan antautumisen jälkeen.

Linna oli sotilaallisesti vanhanaikainen, vaikka esilinnan kaakkoiskulmaan valmistui 1570-luvulla pyöreä tykkitorni. Torneihin ja valleille asennetut tykit olivat riittämättömät, sillä linnaa ympäröivät kukkulat tarjosivat viholliselle etulyöntiaseman. Erityisen tärkeässä roolissa oli Aurajoen toisella puolella linnaa vastapäätä oleva Korppoolaismäki. Eri puolilla linnan muureja on edelleen kymmenkunta tykinkuulaa muistona monista linnaa kohti ammutuista laukauksista. Piirittäessään linnaa 1563 Eerik XIV:n joukot valloittivat mäen ja amouivat sieltä tykeillä kohti linnaa saaden lopulta Juhana-herttua antamaan puolustajilleen antautumiskäskyn. Saman kaavan mukaan sujui Kaarle-herrtua valtaannousu Turun linnan osalta 1599.

Turun linna säilyi vahingoittumattomana Ruotsin suurvalta-aseman päättymiseen johtaneiden sotien taisteluissa 1700-luvulla. Viimeiset sodan tuhot kohtasivat linnaa jatkosodan ensimmäisenä päivänä 25.6.1941. Turun satama-alueelle pudotetuista pommeista kaksi osui linnan katolle. Siitä seurannessa tulipalossa päälinnan kaikki puurakenteet ja mm. linnan 1700-luvulla rakennettu kirkko tuhoutui.

  



Turun linnan sodan jälkeen alkanut restaurointityö kesti yhteensä 47 vuotta. Päälinnan korjaustyö saatiin päätökseen vuonna 1993.

Rakentavasti
Suomen Turussa
25-6 2014
Simo Tuomola

 

Terra Matris

Tänään 25-6 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun

1219 – Tanskan kuningas Valdemar II Sejr nousi maihin Viron pohjoisrannikolla, hävitti siellä olleen muinaislinnan ja perusti paikalle oman linnansa, ”Tanskan linnan” eli Tallinnan.

Samainen Sejr oli jo vuonna 1210 tehnyt hävitysretken Suomeen ja tanskalaiset yrittivät pakottaa suomalaisia heille kuuliaisiksi turvatakseen tavoitteensa Viron valloittamisessa. Tanskalaiset valtasivat 1214 hetkeksi mm. Porvoon Linnamäen ja Sipoon Sibbesborgin. Turun Sotalaisten Samppalinnan jokivarsilinnoitus jäi heiltä kuitenkin valtaamatta.

 
Valdemar II (1170–1241) oli Tanskan kuningas vuodesta 1202 kuolemaansa saakka. Hän oli edeltäjänsä Knuut VI:n veli ja tämän edeltäjän Valdemar I:n ja tämän puolison kuningatar Sofian toiseksi vanhin poika. Jälkipolvet ovat käyttäneet hänestä lisänimeä Sejr, voittaja tai valloittaja.


  
Valdemar II:n sinetti.

 Vuonna 1219 Saksalainen ritarikunta pyysi apua Baltian käännyttämisessä, ja Valdemar sai sotaretkelleen ristiretken arvon. Taistelut Tallinnan läheistöllä olivat rajuja. Niissä liehui ensimmäistä kertaa Tanskan lippu, jossa on punaisella pohjalla valkoinen risti. Legendan mukaan lippu putosi taivaasta Lindanisen taistelussa ja johdatti tanskalaiset voittoon. Viro liitettiin Tanskan maihin, ja sen asukkaat kastettiin kristinuskoon.

 
 
 Vuonna 1219 vuonna käyttöön otettu Tanskan lippu, Dannebrog

Katsotaanpa mitä alueella hieman aiemmin oli tapahtunut;


Espanjan serafi juutalainen Abraham ben Jacob, joka tunnetaan paremmin hänen arabialaisella nimellä Ibrahim ibn Jakobin on laatinut kuvauksen Baltiasta 900-luvulta. Viron yhteiskunta oli 1000-luvun alussa jakautunut kihlakuntiin ja maakuntiin, joiden puolustus perustui vapaiden miesten asevelvollisuuteen.

Vuonna 1070 Bremenin arkkipiispa Adalbert asetti Määlarin Birkaan lähetyspiispaksi Hiltinin eli Johanneksen, jonka toimintapiirinä olivat Itämeren saaret. Tähän lähetyshiippakuntaan luettiin 1100-luvulla Suomi ja Viro.

Aadam Bremeniläinen puolestaan kertoo, että Tanskan kuninkaan myötävaikutuksella tanskalainen kauppias perusti vuonna 1070 kirkon Kuurinmaalle. Aapeli Saarisalo kirjassaan ”Elämäni mosaiikkia” mainitsee Oiva Tuulion ja A. M. Tallgrenin julkaiseman ranskankielisen tutkielman ”Idirisi, Suomi ja muut itäbalttilaiset maat” (1930). Idirisi oli (arabialainen) marokkolainen tutkija.

Al-Idrisi eli Abu Abdillah Muhammad al-Idrisi (noin 1100–1166) (arab. أبو عبد الله محمد الإدريسي‎) oli arabisyntyinen maantieteilijä joka asui Sisiliassa, kuningas Rogerin hovissa.

Vuonna 1154 al-Idrisi laati suuren maailmankartan joka tunnetaan nimellä Tabula Rogeriana hänen toimeksiantajansa mukaan. Kartanliitteeksi hän laati kirjan jonka nimeksi tuli Geografia.



 
 Al-Idrisin kuvaus Suomesta vuodelta 1154.


Al-Idrisi kuvasi maantieteellisessä teoksessaan myös Fmrk- ja Tbst-nimisiä maita, joiden oletetaan tarkoittaneen Lounais-Suomea tai Finnmarkia sekä Hämettä (Tavastland). Al-Idrisi mainitsee muun muassa alueella sijaitsevia kaupunkeja. "Kaupunkien" nimet ovat kuitenkin vääristyneet pahoin arabiankielisessä tekstissä, eikä niitä voida varmuudella tunnistaa.

Al-Idrisin mainitsemat paikat ovat ehkä olleet jonkinlaisia markkinapaikkoja. Kaupunkimaisia asutuksia Suomessa ei nykyisen käsityksen mukaan ollut vielä 1100-luvulla. Turku on merkitty karttaan nimellä bwrh Abuwa, joka luultavimmin oli Turun Samppalinnan jokivarsilinnake..

Englannin kuningas Alfred Suuri aloitti aikoinaan näiden al-Idrisin kirjaamien suojattujen kaupunkien, turvalinnakkeiden eli burhien rakentamisen maansa suojaksi.

Alfred Suuri (muinaisenglannin Ælfred, s. 849?, Wantage – k. 26. lokakuuta 899?) oli anglosaksien kuningas, joka hallitsi Wessexiä vuosina 871–899. Hän on tunnettu valtakuntansa puolustamisesta tanskalaisia viikinkejä vastaan ja on ainoa Englannin monarkki, joka sai lisänimen "Suuri". Hän oli myös ensimmäinen Wessexin kuningas, joka nimesi itsensä Englannin kuninkaaksi.

Ja hän myös lähetti slesvigiläisen soturipurjehtija ja kauppamies Wulfstonin tutkimusmatkalle Suomenlahdelle kartoittamaan alueen mahdollisuuksia. Ehkäpä hän oli myös perustamassa bwrh Turkua.




 Al-Idrisiin maailmankartta vuodelta 1154, etelä yläosassa

 Mutta palataan Terra Matrisin maaperälle;

1180-luvulta lähtien maahan alkoi tulla saksalaisia, jotka pyrkivät alistamaan virolaiset ja käännyttämään heidät kristinuskoon. Piispa Albert pyrki aikaansaamaan Baltiassa Maria-kultin ja hän vihki Baltian vuonna 1202 Marianmaaksi.

Albert von Buxhövden (latv. Alberts fon Bukshēvdens; saks. Albrecht von Buxthoeven; n. 1165 – 17. tammikuuta 1229) oli Riian kolmas piispa Liivinmaalla. Hän perusti Riian kaupungin vuonna 1201 ja rakennutti Riian tuomiokirkon vuonna 1221.



Suuressa Lateraanikonsiilissa vuonna 1215 hän sai paavi Innocentius III:n vahvistuksen, että Baltian maa oli Jumalan Äidin maa, Terra Matris. Tämän vuoksi pyhiinvaellus- ja ristiretket Marianmaahan katsottiin samanarvoisiksi kuin Pyhällemaalle suoritetut retket. Tanskan tuleminen Baltiaan valtaustaisteluihin muutti valtiollisen kehityksen toiseksi kuin Marianmaa-ideologia edellytti.

Vuonna 1217 saksalaiset löivät virolaiset taistelussa, jossa Sakalan maakuntajohtaja Lemmitty kaatui. Tanskan kuningas Valdemar II Sejr saapui joukkoineen 1219, otti haltuunsa Pohjois-Viron ja perusti valloittamansa Lindanisan tukikohdan paikalle Tanskan linnan, Tallinnan. Tätä työtä johti Liivinmaan piispa Albert tukenaan Kalpaveljesten ritarikunta. Tanskalaiset ottivat sen hallintaansa vuonna 1219, minkä jälkeen kaupungin nimi muuttui Tallinnaksi (Taani linn = tanskalaisten linna).

Novgorodin tuohikirjeissä mainitaan 1211 Tallinnasta Sakalan vanhimpina Lemmitty (Lembitu) ja Miemo (Meme)

Liivinmaan saksalaiset yrittivät saada karjalaiset kastetuksi. Vuonna 1241 julisti mustain veljesten munkistoon kuuluva Saarenmaan piispa Inkerin ja Karjalan valtapiiriinsä kuuluvaksi, kun nämä seudut ikäänkuin otettu Saksan ritariston alaisiksi. Vuonna 1255 sai Riian arkkipiispa paavin luvan nimittää piispan Vatjanmaahan, Inkeriin ja Karjalaan.


 
 Saksalaisen ritarikunnan vaakuna.

 Saksalainen ritarikunta (lat. Ordo domus Sanctæ Mariæ Theutonicorum Hierosolimitanorum tai Ordo Teutonicus, saks. Orden der Brüder vom Deutschen Haus St. Mariens in Jerusalem tai Deutscher Orden) on alkuaan keskiaikainen kristitty ritarikunta, joka perustettiin puolustamaan ristiretkeläisiä 1190.

Siirrettyään toimintansa Itämeren alueelle ritarikunta taisteli menestyksekkäästi pakanallisia preussilaisia ja Baltian heimoja vastaan. Ritarikunta hallitsi Itä-Preussia ja suurta osaa Baltiasta käytännössä itsenäisenä, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan alaisena ritarikuntavaltiona 1500-luvulle saakka.



Turuassa
Bwrh Abuwassa
25-6 2013
Simo Tuomola

Sini Risti

Siinä se on, Sini Risti - Portugalin malliin 1100-luvulta;

Tällä päivämäärällä 24-6 käytiin

1128 – São Mameden taistelu Guimarãesin lähellä Portugalissa. Alfonso I voitti taistelun, ja portugalilaiset pitävät tätä päivää valtionsa perustamispäivänä.


Portugalin katsotaan perinteisesti syntyneen 24. kesäkuuta 1128, jolloin kreivi Henrikin poika Alfonso I eli Afonso Henriques voitti São Mameden taistelun. Alfonso julistautui Portugalin ruhtinaaksi ja 1139 ensimmäiseksi Portugalin kuninkaaksi 5. lokakuuta. Lipukseen maa otti tuolloin Sinisen Ristin valkoisella pohjalla.







Afonso Henriquesin aikainen Portugalin ensimmäinen lippu.


São Mameden taistelu (port. Batalha de São Mamede) oli 24. kesäkuuta 1128 lähellä Guimarãesin kaupunkia Portugalissa käyty taistelu. Afonso Henriquesin johtamat portugalilaiset voittivat Leónin Teresan ja Fernando Perez de Travan johtamat joukot. 24. kesäkuuta 1128 lasketaan perinteisesti Portugalin perustamispäiväksi, ja taistelun jälkeen Henriques julistautui Portugalin ruhtinaaksi ja myöhemmin ensimmäiseksi kuninkaaksi nimellä Alfonso I.

Guimarãesin taistelussa 24. kesäkuuta 1128 kohtasivat kreivi Alfonson joukot ja hänen äitinsä Léonin Teresan joukot. Taistelupaikka oli São Mamede -sola. Äidin ja pojan valtataistelu oli alkanut edellisenä vuonna, kun Kastilian kuningas oli nimittänyt Alfonson Portugalin maakunnan käskynhaltijaksi. Teresaa ei huolittu tehtävään, koska hänen tiedettiin tavoittelevan riippumatonta Portugalia. Asiat kääntyivät kuitenkin päinvastaisiksi, kun poika ei tunnustanut Kastilian yliherruutta, ja Teresa määrättiin palauttamaan alue Kastilian osaksi. Taistelu päättyi Alfonso Henriquesin voittoon ja Portugalista tuli itsenäinen.




 
 Alfonso I

Alfonso I, tunnettu myös nimellä Afonso Henriques (1109–1185) oli Portugalin ensimmäinen kuningas, joka julisti maansa itsenäiseksi Leónin kuningaskunnan vallasta. Alfonson vanhemmat Burgundin Henrik ja Leónin Teresa, olivat Portugalin kreivipari. Isänsä kuoltua 1112 Afonso Henriques (sananmukaisesti Afonso Henrikinpoika) nousi kreiviksi noin kolmevuotiaana, ja hallitsi muodollisesti äitinsä rinnalla. Hän myös aloitti Burgundin kuningasssuvun Portugalissa (vuodet 1139 – 1383).

León oli keskiaikainen kuningaskunta Espanjassa. Se muodostui Leónin kaupungin ympärille Asturian García I:n (909–914) siirrettyä pääkaupunkinsa rannikon Oviedosta keskustasangolle.

Valaa vannoen
Suomen Turussa
24-6 2013
Simo Tuomola

Turku-Pietari

Malja Pietarin ja Turun 60-vuotiselle ystävyydelle
Näyttely Turun pääkirjastossa 25.6.-31.7.2013

Turku on Pietarin ensimmäinen ja vanhin ystävyyskaupunki. Yhteistyöllä on pitkät ja vahvat perinteet, jotka juontavat juurensa jo helmikuuhun 1953 ja ensimmäisen pietarilaisen valtuuskunnan vierailuun Turussa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Venäjän Federaation presidentti Vladimir Putin vierailevat juhlavuoden kunniaksi Turussa 25. kesäkuuta. He saapuvat tänne veneellä Naantalin Kultarannasta.

Niinpä mekin luomme katsauksen kaupunkien ystävyyteen meren välityksellä; 


Turku-Pietari laivayhteys


Suomen ensimmäinen höyrylaiva oli siipiratasalus s/s Ilmarinen, joka teki neitsytmatkansa rahtiliikenteessä 10.8.1833. Jo vuonna 1819 oli tehty suunnitelmia höyrylaivaliikenteen avaamiseksi Turun ja Tukholman välille, mutta toimeen tartuttiin tosissaan vuonna 1834, jolloin reittiliikenne päätettiin ulottaa saman tien Turusta Pietariin saakka.

Turun Höyrylaivayhtiö hankki yksinoikeuden henkilöliikenteeseen Suomen etelärannikolle kuudeksi vuodeksi ja liikenne oli määrä aloittaa 1836. Yhtiö tilasi Englannista ensimmäisen siipiratasaluksensa, mutta Suomeen Storfursten saatiin vasta vuonna 1837. Turun Vanhalta Laivatelakalta tilattu yhtiön toinen alus Furst Menschikoff sen sijaan laskettiin vesille jo 28.6.1836 ja se palasi koneiden asennuksen jälkeen Turkuun Norrköpingistä lokakuun 20. päivä.

Keväällä 1837 S/S Furst Menschikoff aloitti Tukholman-liikenteensä ja sen neitsytmatkalla toukokuun 9.päivänä oli laivalla mukana 24 matkustajaa. Aluksi vain Storfursten kulki linjalla Turku - Helsinki - Tallinna - Pietari, mutta pian yhtiön molemmat ylpeydet jo liikennöivät Tukholma - Turku - Pietari -linjalla. Nämä alukset oli rakennettu pelkästään matkustajaliikennettä varten.


S/S Furst Menschikoff 1842, Magnus von Wrightin maalaamana. Vuonna 1836 valmistunut S/S Furst Menschikoff oli Suomen ensimmäinen merihöyrylaiva.



Kun Pietarin-yhteydet kaipasivat myös tavaraliikennettä, perustettiin Turkuun 1838 höyrylaivayhtiö Transport Ångfartygs Bolaget, jonka rahtilaiva s/s Murtaja liikennöi menestyksekkäästi vuodesta 1841 alkaen linjalla Turku - Pietari, poiketen matkalla Tammisaareen, Helsinkiin ja Loviisaan. Reitti oli niin suosittu, että laivaan tehtiin pian myös avarammat matkustajatilat.


s/s Murtaja Auransillan kupeessa nykyisen Svarte Rudolfin paikallaTurussa 1850, Johan Jakob Reinbergin litografia. Alus oli valmistuessaan Suomen suurin höyrylaiva.



Suomalaiset hoitivat ennen maailmasotia Pietarin höyrylaivaliikenteen lähes kokonaan ja aikoinaan avattua reittiä purjehtivat tänä päivänä myös St. Peter Linen ylpeydet M/S Princess Maria (entinen Siljan Finlandia) reitillä Helsinki - Pietari ja M/S Princess Anastasia (entinen Vikingin Olympia) reitillä Tukholma - Pietari.

M/S Princess Maria (aikaisemmin M/S Queen of Scandinavia, alun perin M/S Finlandia) on venäläisen St. Peter Line -varustamon autolautta. Alus on rakennettu Wärtsilän Turun telakalla Effoa-Suomen Höyrylaiva Oy:lle vuonna 1981. Princess Maria aloitti liikennöinnin reitillä Pietari - Helsinki 21. huhtikuuta 2010.



M/S Princess Maria.

M/S Princess Anastasia (ent. Viking Linen Olympia) on vuonna 1985 rakennettu matkustaja-autolautta. M/S Olympia rakennettiin Wärtsilän Pernon telakalla Turussa Rederi AB Slitelle, joka oli osa Viking Lineä. Alus laskettiin vesille 26. huhtikuuta 1986. Laiva aloitti huhtikuussa 2011 liikennöinnin Pietarin ja Tukholman välillä käyden paluumatkalla Pietariin Tallinnassa.

M/S Princess Anastasia.


Laivojen Turussa
24-6 2013
Simo Tuomola
 

Kirjojen Turku

Tänään 23-6 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun

1642 – Suomen ensimmäinen kirjakauppias, Pietari Brahen suosituksella varustettu lyypekkiläinen Laurentius Jauchius, hyväksyttiin yliopiston kirjakauppiaaksi Turussa. Sopimuksen ja siihen liittyneen valtakirjan vahvisti juhlallisesti Turun Akatemian rehtori Swen Wigelius.



Ruotsissa vuonna 1483 Riddarholmenin fransiskaaniveljet perustivat ensimmäisen kirjapainon. Saksalainen Johann Snell painoi ensimmäisen Ruotsissa painetun teoksen nimeltä Dyalogus creaturarum moralizatus (Luomisen opettavainen keskustelu).

Suomen kustannus- ja kirjakauppatoiminnan historian juuret löytyvät siitä, kun Turun hiippakuntaa varten tilattiin katolisen kirkon julkaisema ”Missale Aboense”, Bartholomaeus Ghotanilta Lyypekistä 1488. Tilaajana ja julkaisijana oli Turun tuomiokapituli, jota voidaan pitää ensimmäisenä kirjankustantajana.

Vuonna 1642 Turkuun perustettiin Turun akatemian julkaisutarpeita tyydyttämään kirjapaino Pietari Brahen toimesta. Pietari Eerikinpoika Wald oli Suomen ensimmäisen kirjapainon esimies.

Venäläinen sotilastopografi Gavril Sergejev matkasi vuonna 1811 halki eteläisen Suomen ja maalasi näkymistä 64 akvarellia matkansa varrella. Suurtorin ja nykyisen Vähätorin yhdistävä Pennisilta näkyy kuvassa hienosti. Keskellä siltaa on 1700-luvulla rakennettu pörssihuone, joka toimi myöhemmin muun muassa kirjakauppana.




Peder Eriksson Wald eli Pietari Wald (1602 Uppsalan lähistö –15. helmikuuta 1653 Turku) oli ruotsalaissyntyinen, ensimmäinen Suomessa toiminut kirjanpainaja.

Waldin vanhemmat olivat Eerik Pietarinpoika ja Anna Laurintytär. Hän toimi 1631-1635 Uppsalassa professori L.O. Walleniuksen omistaman kirjapainon johtajana ja sitten Västeråsissa. Suomeen Wald otettiin 1641 johtamaan Turun Akatemian yhteyteen perustettua kirjapainoa, jonka toiminta alkoi syksyllä 1642.

Waldin merkittävimpiä painotöitä olivat Manuale Finnonicum (1646), joka oli Jonas Matinpoika Raumannuksen 1082-sivuinen virsikirjasarja, ja Eskil Petraeuksen suomen kielioppi (1649). Ensimmäinen hänen Suomessa painamansa teos oli Mikael Wexoniuksen väitöskirja, ensimmäinen suomeksi painettu kirja taas Ylimmäisen Keisarin Jesuxen Christuksen mandati eli Käsky vuodelta 1643.




 
Wexioniuksen latinankielinen väitöskirja Discursus politicus de prudentia vuodelta 1642 oli ensimmäinen Turussa puolustettu väitöskirja ja ensimmäinen Suomessa painettu teos.

Kirjapainon kirjasinmäärä oli aluksi niin pieni, että kerralla voitiin painaa vain puoli arkkia. Waldin kuollessa erilaisia kirjasimia oli käytössä kuitenkin jo 54 leiviskän verran. Wald oli arvostettu ammattimies, hänen hautajaisissaan ruumispuheen piti itse piispa, Turun Akatemian varakansleri Eskil Petraeus.
Waldin puoliso noin vuodesta 1630 oli Ingeborg Pietarintytär, joka Waldin kuoltua avioitui tämän seuraajan kanssa vuonna 1654.

Turun akatemian perustaminen sai siis aikaan myös ensimmäisen kirjakauppaliikkeen syntymisen. Vuonna 1642 Turkuun saapui lyypekkiläinen kirjamyyjä Laurentius Jauchius (Lorentz Jauch), mukanaan kirjavarasto Pietari Brahen suosituksesta.

Se oikea Pennisilta sijaitsi aikanaan Suurtorin ja Vähätorin välillä. Tämä Turun ensimmäinen silta sai rakennusluvan vuonna 1414 ja se tuhoutui lopullisesti Turun palossa vuonna 1827. Suuri tulva vei sillan mukanaan 1612, mutta aikanaan sen keskellä sijainneessa pörssirakennuksessa toimi mm. lihakauppa ja Suomen ensimmäinen kirjakauppa.



Jauchiukselle anomuksesta myönnettiin oikeus kirjakaupan harjoittamiseen ja etuoikeuksia ja vapautuksia kaupungin maksuista, tulleista ja lisensseistä. Konsistorin ehtona oli ettei hän saisi tavoitella häpeällistä voittoa, uskollisesti huolehdittava akatemian kirjatarpeista ja varottava tuomasta tai tuottamasta uskonnolle vahingollisia kirjoja, sekä laadittava akatemialle luettelo Saksan, Hollannin ja muiden maiden kirjoista tehtäviä tilauksia varten. Jauchiuksella oli liiketoimintaa myös Baltian maissa. Vuonna 1655 hän ilmoitti konsistorille, ettei voi pitää enää vakinaista kirjakauppaa Turussa, koska hän toimi Tallinnassa.

Erostaan huolimatta Jachius lupautui edelleen kuitenkin toimittamaan Turkuun kirjoja tilauksesta, ja niin hän toimikin aina vuoteen 1666 saakka. Hän sai myös privilegion myydä kirjoja Viron ja Turun lisäksi  muissa Suomen kaupungeissa, kuten Viipurissa.



Kirjan kannet kiinni; Sampo eli kirjokansi on suomalaisessa mytologiassa ihmeellinen kone tai esine, kosintalahja ja sotasaalis, joka liittyy usein Pohjolaan. Sampo on tunnettu erityisesti suomalaisesta kansanrunoudesta kootusta Kalevala-eepoksesta, jossa sillä on tärkeä rooli.

Kirjokansien Turussa
 23-6 2013
Simo Tuomola

Vega

Vega

Tällä päivämäärällä 22-6
1878 – Suomalainen tutkimusmatkailija A. E. Nordenskiöld lähti matkaan ”Vega”-laivallaan tarkoituksenaan purjehtia Koillisväylän läpi. 13 kuukautta myöhemmin 20. heinäkuuta 1879 hän kiersi Aasian itäisimmän niemen suorittaen siten tehtävänsä loppuun.


Aamukävelyllä tuossa Aurajokirannassa pysähdyin hetkeksi Aboa Vetus & Nova -museon luona Herman Dietrich Spöringin 1733-1771 muistovitriinin ääreen. Hän oli turkulainen kasvitieteilijä, kelloseppä ja taitava piirtäjä. Hän osallistui löytöretkeilijä James Cookin ensimmäiselle tutkimusmatkalle Australiaan ja Uuteen Seelantiin 1769-1771 ruotsalaisen kasvitieteilijä Daniel Solanderin sihteerinä.

Tolaganlahti Spöring istuu piirtämässä pienessä saaressa ja näkee ihmeellisen linnun. Cook nimeää havaintopaikan Spöringinsaareksi, kenties kiitokseksi kvadrantin korjaamisesta Tahitissa.

Spöring kuolee matkalla punatautiin tammikuussa 1771 ja haudataan Intian valtamereen. Hautapaikaksi tulee 103 astetta itäistä pituutta E, 10 astetta eteläistä leveyttä S, liki tarkalleen 300km päässä Joulusaaresta. Kapteeni Cook merkitsee tapahtuman lokikirjaan: Ajasta ikuisuuteen siirtynyt Herra Sporing, herrasmies, joka kuului Herra Banksin seurueeseen.

Ja Cookin parkki Endeavour jatkoi matkaansa, päättäen reissunsa lopulta vuonna 1778 meren pohjaan, jonne se upotettiin Rhode Islandin luona Amerikan sisällissodan melskeissä. Nyt se lentelee sukkulana avaruudessa ja esittäytyy replikana Australian Sydneyssä.

Meidän oma sukkulamme ja endeavourimme voisi olla replikana suomalaisen tutkimusmatkailija Nils Adolf Erik Nordenskiöldin Vega-laiva. Hän onnistui ensimmäisenä kartoittamaan kolmimastoparkillaan pohjoisen meritien Atlantilta Tyynellemerelle. Koillisväylän avauspurjehdukselle naparetkeilijä, tiedemies ja geologi lähti Vegalla 22-6-1878. Kas kummaa, juuri tällä päivämäärällä siis.

S/S Vega. Jacob Häggin (1839-1931) maalaukseen perustuva postikortti

Adolf Erik Nordenskiöld (oik. Nils Adolf Erik, 18. marraskuuta 1832 Helsinki – 12. elokuuta 1901 Dalby, Ruotsi) oli aikansa merkittävimpiä ja arvostetuimpia suomenruotsalaisia tiedemiehiä – geologi, mineralogi ja naparetkeilijä. Hänet kutsuttiin kymmenien tieteellisten seurojen ja useiden akatemioiden jäseneksi tai kunniajäseneksi.
Hän oli ensimmäinen Koillisväylän kautta Jäämereltä Tyynellemerelle purjehtinut tutkimusmatkailija. Vuonna 1878 Nordenskiöld purjehti hieman yli 13 kuukaudessa Vega-laivalla Euroopan ja Aasian pohjoisrantoja seuraillen Tyynellemerelle. Vaikeissa olosuhteissa tehdyt matkat tekivät hänestä sankarin myös suuren yleisön silmissä.



Vegan matka ympäri Euraasian.

Tähtitaivaalla Vega on Lyyran tähdistön päätähti, se kesäkolmion tähdistä, josta aikoinaan tulee uusi Pohjantähti. Kolmimastoparkkina se koki kohtalonsa 1903 upotessaan kalastustehtävissä Grönlannin vesillä.

Tukholman luonnonhistoriallisen museon edustalta Vega-monumentti laivamalleineen on toki bongattavissa, mutta oman replikansa se ilman muuta myös ansaitsisi Nordenskiöldin urotyön kunniaksi.

Vega-monumentti Tukholmassa vuodelta 1930

Löytöretkellä

Turussa 22-6 2013

Simo Tuomola