Kolmosen ratikka

Tällä päivämäärällä 1-10 tulee kuluneeksi tasavuosia Turun raitiotieliikenteen lopettamisesta vuonna 1972:

1972 – Turun raitiotieliikenne loppui.



 

 Turun kunniakkaasta historiasta raitiotiekaupunkina muistuttaa yksi jäätelökioskiksi valjastettu raitiovaunu kauppatorilla. Vähän noloa.

Liikennöity / operated:
04.05.1890-31.10.1892 hevosraitiotie / horse tramway
22.12.1908-01.10.1972 sähköraitiotie / electric tramway

Raideleveys / gauge:
hevosraitiotie / horse tramway = 1435 mm / 4 ft 8½ in
sähköraitiotie / electric tramway = 1000 mm / 3 ft 3.375 in
Sähköistys / Electrification: 600 V d.c.


Turun raitiotiet tarkoittavat Turussa vuosien 1890 ja 1972 välillä sijainneita raitiotieverkostoja sekä uusia raitiotiesuunnitelmia niiden lakkauttamisen jälkeen. Turussa oli hevosraitiotie 1890–1892 ja sähköraitiotiet 1908–1972. Sähköraitiotietä liikennöi Turun raitiotielaitos, 1949 alkaen Turun kaupungin liikennelaitos.

Sähköraitiotien lakkautusta on yleisesti pidetty virheenä. 1980-luvulta alkaen kaupunkiin on suunniteltu uutta museoraitiotietä tai pikaraitiotietä. Turku oli toisen maailmansodan jälkeen Helsingin ohella Suomen kaupungeista ainoa, jossa liikennöivät raitiovaunut.




Ainoa tunnettu kuva Turun hevosraitiovaunusta.

Turulla oli kunnia olla ensimmäinen hevosraitiotieliikenteen kaupunki Suomessa. Ajatuksen sen perustamisesta esitti 27. toukokuuta 1889 kaupunginvaltuustolle kreivi August Armfelt.

 

Armfelt oli tutkinut mahdollisuutta sähköraitiotien rakentamiseen, mutta kaupungilla ei ollut vielä omaa sähkölaitosta. Sen sijaan Tukholmasta Atlas-yhtiöltä tilattiin neljä umpivaunua ja yksi avovaunu. Liikenteen alkaessa yhtiöllä oli 18 hevosta, mutta vuoden 1890 lopussa jo 28 hevosta.

Sunnuntaina 4. toukokuuta 1890 alkoi Turussa hevosraitiotieliikenne. Ensimmäisenä vuonna se olikin suosiossa, ja matkapoletin hinta oli 15 penniä.



 

Reitti kulki ”Yli sillalta Varvitorille Linnankatua pitkin. Myöhemmin reittiä pidennettiin Tuomiokirkkosillalle ja Akatemiatalon ohi Hämeenkadulle. Satamassa se pidennettiin Kalastajasatamakadulle (nyk. Fleminginkatu) asti.

Kannattamattoman liikenteen seurauksena oli kuitenkin konkurssi ja toiminnan lakkaaminen 31. lokakuuta 1892. Aloite sähköraitioteiden rakentamiseksi esitettiin puolestaan Turun teknikot - yhdistyksen kokouksessa helmikuussa 1905. Liikenne alkoi 22. joulukuuta 1908 keskustassa kahdeksikkoa kulkevalla kiertolinjalla ja heilurilinjalla Kanavaniemestä Linnankadun ja Puistokadun kulmaan.



Yksi Turkuun vuonna 1956 hankituista moderneista "keltaisista vaaroista", hiljaisista aavevaunuista, neliakselisista Valmet RM 2 -raitiovaunuista Kauppatorilla 1950-luvun lopulla, taustalla vanha Wiklundin tavaratalo. Ja kuuluisa Klubi-tupakkamainos siinä Tinatuoppia vastapäätä.

Turun raitiotieverkko laajimmillaan vuoden 1956 jälkeen.



Lapsuudenmuistot ratikoista liittyvät Nummenmäelle kulkeneeseen Kakkosen linjaan, vaikka Kupittaan savijuna oli sitäkin kiinnostavampi. Myöhemmin tutummaksi tuli Kolmosen ratikka.


3 (kiertolinja): Rautatieasema - Humalistonkatu - Eerikinkatu - Kauppatori - Tuomiokirkkosilta - Uudenmaankatu - Itäinen pitkäkatu - Martti - Martinsilta - Puistokatu - Rautatieasema; myös samaa reittiä päinvastaiseen suuntaan.



 
 TKL 45+124 © Anders Rehnström


Linja 1 korvattiin linja-autoilla 12. maaliskuuta 1967. 25. huhtikuuta 1971 loppui liikenne 3-linjan sisäkehällä, ja toukokuun lopussa 1972 nummenmäkeläisen liikkeen myyjät kukittivat viimeisen linjalla 2 kulkeneen aavevaunun. Turun viimeisen raitiovaunuvuoron ajoi vaunu 38 1. lokakuuta 1972 kehälinjan ulkokehällä, linjalla 3B.

Mukana tuon viimeisen ajopäivän Kolmosen reissussa olin minäkin ja kyllä sekin vaunu oli seppelöity.

 
PS
Turkulainen kirjailija, kriitikko ja kirjoittajaryhmien ohjaaja Henrik Jansson on julkaissut yhdeksän teosta. Yksi niistä on suomennettu nimellä “Hyvää yötä kolmosen raitiovaunu”. Teos on pienoisromaani, jossa Jansson kirjoittaa keski-ikäisen miehen kehityskertomuksen lapsuuden traumoista vastuulliseen aikuisuuteen. Nykyisyys ja menneisyys limittyvät kiintoisasti.


Kolmosen ratikalle on omistettu siis ainakin yksi taiteellinen teos; Hyvää yötä, kolmosen raitiovaunu, alkuteos: Godnatt treans spårvagn, suomentanut Torsti Lehtinen. Sahlgren, 2001.


Kaipauksella
Turussa 1-10 2015
Simo Tuomola

Kuningas on kuollut

Tänään 29-9 tulee kuluneeksi tasavuosia kuningas Kustaa Vaasan kuolemasta Tukholmassa 1560:

• 1560 – Kustaa Vaasa, Ruotsin kuningas. 
•  

 
Gustav Vasas intåg i Stockholm 1523, av Carl Larsson (1908). Kustaa Vaasa saapuu voittajana Tukholmaan 1523.
 
Kustaa Vaasa (ruots. Gustav Vasa, myös Gustav I, todennäköisesti 12. toukokuuta 1496 Uplanti – 29. syyskuuta 1560 Tukholma; alun perin Gustav Eriksson) oli Ruotsin kuningas vuodesta 1523 vuoteen 1560. Hän oli valtaneuvos Erik Vaasan poika.

Vuonna 1523 Kustaa Vaasa kruunattiin Ruotsin kuninkaaksi, mikä merkitsi Ruotsin lopullista eroa Kalmarin unionista. Ruotsin alueeksi nimettiin samana vuonna myös Itämaa eli Suomi.



Kustaa Vaasa perusti perinnöllisen kuninkuuden, ja kruunu periytyi hänen kuolemansa jälkeen hänen vanhimmalle pojalleen Eerik XIV:lle. Kolmelle nuoremmalle pojalleen hän perusti kolme melko autonomista herttuakuntaa. Tavoitteena oli yhtenäinen, Vaasa-suvun hallitsema valtio. Käytännössä järjestelyt johtivat pitkällisiin suvun sisäisiin valtakamppailuihin Kustaa Vaasan kuoltua 1560.

Kustaa Vaasa oleskeli Suuren Venäjän sodan (1555-1557) aikana lähes vuoden Suomessa. Tämä on pisin aika mitä Ruotsin hallitsija on koskaan viettänut yhtäjaksoisesti Suomessa. Kuningas vietti suurimman osan ajastaan Turussa, mutta teki myös vierailut Helsinkiin ja Viipuriin.




Tukholman verilöylyä 1520 seurasi lopulta Kustaa Vaasan nousu unionivaltaa vastaan ja siten Ruotsin irtaantuminen 1523 Kalmarin unionista.

Suuri Venäjän sota eli Kustaa Vaasan Venäjän sota oli vuosina 1555–1557 käyty Kustaa I Vaasan johtaman Ruotsin ja Iivana IV Julman Venäjän välinen sota, joka päättyi 25. maaliskuuta 1557 solmittuun Moskovan rauhaan.

Vaasan lähipiirissä Turussa vaikuttivat mm.

Jaakko Laurinpoika Teitti (oik. Jakob Teitt, k. 1588) oli Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan sihteeri ja myöhemmin Turun kaupunginsihteeri.

Gustaf Gödekenpoika Fincke eli Kustaa Gödikinpoika Fincke (1510-luku – 2. joulukuuta 1566, Kemiö) oli suomalainen hallintomies ja Suomen käskynhaltija 1561–1563. Ensimmäinen maininta hänestä on vuodelta 1531, jolloin hän oli Kustaa Vaasan hovissa.

 
Kustaa Vaasan voittoja esittelevään viisiosaiseen kuvasarjaan kuuluvan maalauksen jäljennös 1700-luvulta, alkuperäinen 1542. Kuvassa armeija lähtee kukistamaan Smålandin kapinaa (Dacken sota).

1555: Kustaa Vaasa saapuu Ruotsista sotavoimineen Venäjän sodan vuoksi 13. elokuuta lähes vuodeksi Suomeen ja viettää 5 kuukautta Turussa. Vaasa palaa joulukuun alussa Turkuun turvaan itärintamalta, viettäen joulun Turussa. Marraskuun 21. kuningas antoi ensimmäisen tunnetun suomenkielisen kuninkaan julistuksen, koskien voimien keskittämistä maanpuolustukseen.

1556: Kustaa Vaasa tulee uudelleen Turkuun toukokuussa ja lähtee 1. heinäkuuta Turusta Tukholmaan, jättäen 18-vuotiaan Juhana-herttuan Turkuun. Vaasa piti tärkeänä, että Juhana osaa maan kieltä ja palkkasi hänelle Turun linnaan suomenkielen opettajan. Suomen herttuakunta perustetaan 27. kesäkuuta, Juhana-herttuan noustessa lääninherraksi.

 Gustav Vasa, porträtt från omkring 1558 i porträttsamlingen på Gripsholm. Okänd konstnär, men nära anknytandet till en trärelief av kungen, gjord av Willem Boy. Kustaa Vaasan muotokuva löytyy Gripsholmin linnasta, vuosimallia 1558.


Suomen vierailun päätteeksi Kustaa Vaasa perusti siis pojalleen Juhanalle Suomen herttuakunnan. Herttua sai alueellaan kuninkaan valtuudet omaa ulkopolitiikkaa lukuun ottamatta.

1555. Kuningas Kustaa antoi Savonlinnan läänin asukkaille suomenkielisen julistuksen, joka on ensimmäinen tunnettu tämänlaatuinen asiakirja. Siinä ilmoitettiin “Ja nyt Itze tullehet tähen Somen Mahan swren Sotawäghen kansa”.

1556-1563. Juhana Suomen herttuana. Hänen kerrotaan käyttäneen suomen kieltä diplomaattisessa kirjeenvaihdossaan Ranskaan osoituksena asemastaan.


Itämaa (ruots. Österland) on nykyisen eteläisen Suomen aluetta tarkoittava nimitys, joka esiintyy keskiaikaisissa asiakirjoissa 1300- ja 1400-luvuilla.

Turun ja muitten läntisten linnaläänien asiota hoiti varsin itsenäisesti Turun linnan päällikkö eli ”Suomen päämies” (lat. capitaneus Finlandiae) ja vastaavasti Viipurin linnaläänin asioita Viipurin linnan päällikkö.

 
Itämaan ja Ruotsin valtakunnan muiden keskiaikaisten pääalueiden summittainen alue on merkitty karttaan vaaleanvihreällä. Tummemmilla vihreän sävyillä varjostetut alueet ilmaisevat Ruotsin valtakunnan myöhemmän laajenemisen 1600-luvun suurvaltakaudelle asti. Nimitys "Itämaa" oli tällöin jo jäänyt käytöstä.

1400-luvulta lähtien nimi Finland (Suomi), joka oli siihen saakka tarkoittanut vain Varsinais-Suomea, laajeni merkitykseltään ja syrjäytti nimityksen Itämaa.
Esimerkiksi Mikael Agricola, sen sijaan että olisi kirjoittanut ”Itämaasta”, käytti vuonna 1548 nimeä Suomi rinnan sekä vanhassa että uudessa merkityksessä:

”Sille echke teme coco Somen Makunda ombi yxi Hijppakunda nin se quitengin Seitzemen Päruchtinan Länein iaetan ninquin Jacobus Zeiglerus Landanus kirioittapi. Joista se Ensimeinen ia ylimeine ombi se Etele ia pohia Some."



 Kustaa Vaasan hauta Uppsalan tuomiokirkossa.

Keväällä 1560 kuningas Kustaa Vaasa oli 64-vuotias ja tunsi loppunsa lähestyvän. Hän kutsui säädyt Tukholman linnaan, jossa hän piti tunteellisen jäähyväispuheen muistellen aikaa, jolloin oli paennut kuningas Kristian II:n sotilaita. Hän pyysi myös anteeksi niiltä, joita oli toimillaan loukannut. 29. syyskuuta kuningas kuoli. Hänet haudattiin Uppsalan tuomiokirkkoon entisten aviopuolisoiden viereen.


Hänet haudattiin Uppsalan tuomiokirkkoon entisten aviopuolisoidensa Katariina Saksi-Lauenburgilaisen ja Margareeta Leijonhufvudin viereen. Hänen kolmas puolisonsa Katariina Stenbock jäi leskikuningattareksi.

 
Gustav Vasas rustning utställd på Livrustkammaren. Vaasan haarniska löytyy Tukholman linnan Varuskammarista.

Keskiaikaisen, goottilaista tyylisuuntaa edustavan tuomiokirkon tiloissa sijaitsee useiden merkkihenkilöiden, kuten Kustaa Vaasan, Carl von Linnén ja Emanuel Swedenborgin, haudat.

Alamaisena
Turussa 29-9 2015
Simo Tuomola

Kristianin vallassa

Tänään 28-9 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun Kristian I kruunattiin Tanskan kuninkaaksi 1448. Hänen edeltäjänään toimi Kristofer Baijerilainen ja seuraajanaan Hannu.

Ruotsin kuninkaana Kristian vaikutti vuosina 1457-1464. Siinä tehtävässä häntä edelsivät valtionhoitajina Eerik Akselinpoika Tott sekä Jöns Pentinpoika Oxenstierna ja seuraajana Sten Sture vanhempi.
 


Kristian I ja kuningatar Dorothea. Tuntemattoman taiteilijan teos 1400-luvulta.


Vaikka kuningas hallitsikin maitaan kaukana Tanskassa ja haudattiin useiden muiden tanskalaisten kuninkaiden ja kuningattarien tapaan aikanaan Roskilden katedraaliin, oli hänellä yllättävän hyvät yhteydet myös Turkuun.



Kristian I (1426–1481) oli tanskalainen monarkki ja Kalmarin unionin maiden unionikuningas (Tanskan 1448–1481, Norjan 1450–1481 ja Ruotsin 1457–1464). Hän oli myös Schleswigin ja Holsteinin herttua vuosina 1460–1481. Samtida porträtt av kung Kristian.

Vuonna 1457 Ruotsissa puhkesi kapina, ja Kaarle Knuutinpoika Bonde syrjäytettiin. Kapinajohtajat Jöns Pentinpoika Oxenstierna ja Eerik Akselinpoika Tott kutsuivat Kristianin Ruotsin kuninkaaksi, ja hänet kruunattiin 23.6.1457.

Eerik Akselinpoika Tott lähti saman tien valloittamaan Suomea ja saikin pikku koiruudella Turun linnan haltuunsa tanskalaismielisen Jöns Pentinpoika Oxenstiernan houkuteltua osan varusväestä täällä piirittäjien puolelle, jolloin linnan valloitus helpottui ratkaisevasti.

 
 Jöns Pentinpoika Oxenstiernan sinetti.

Jöns Pentinpoika Oxenstierna (ruots. Jöns Bengtsson Oxenstierna, n. 1417 – 1467) toimi Ruotsin valtionhoitajana yhdessä Eerik Akselinpoika Tottin kanssa kuningas Kaarle Knuutinpoika Bonden ollessa syrjäytettynä vuonna 1457 ja myöhemmin yksin vuosina 1465–1467. Hän oli Uppsalan arkkipiispa, ja johti Tottin kanssa kapinaa Kaarlea vastaan 1457, joka päättyi kuningas Kristianin valtaannousuun.

Pyhän Gertrudin veljeyden saliin, Pyhän Kerttulin kiltataloon Turkuun kokoontunut maasääty antoi 24. kesäkuuta suostumuksensa kuninkaaksi nousseen Kristian I Oldenburgilaisen vaaliin.




Maunu Tavastin alkuperäinen hautakivi Turun tuomiokirkossa.

Kun Turun mahtipiispa Olavi Maununpoika Tawast kuolee 1460, nousee uudeksi piispaksi Konrad Bitz, joka on unionitaistellussa Kristianin ja Tanskan puolella Ruotsin liiallista holhousta ja Kaarle Knuutinpojan verotuspolitiikkaa vastaan. Hän päättää rakennuttaa Tuomiokirkon ympärille puolustusmuurin maailman pahuutta vastaan porttirakennuksineen ja ampuma-aukkoineen.


 
Bischof Konrad Bitz (rechts, kniend) auf dem Dedikationsbild des Missale Aboense 1488

Konrad Bitz (Kort Bitz) (k. 1489) toimi Turun piispana vuosina 1460–1489. Hän otti osaa Kalmarin unioniin liittyviin sotiin. Bitzin aikana painettiin hänen tilauksestaan ensimmäinen Suomea varten painettu kirja, Missale Aboense, vuonna 1488.



Turun tuomiokirkko katolisella ajalla 1300-1500. Konrad Bitz rakennutti kirkon ympärille tukevan puolustusmuurin.

Kun maa joutuu venäläisuhan alle, kuningas vierailee Turussa 14.-25. heinäkuuta 1463, apunaan Eerikki Akselinpoika. Samalla Kaarle Knuutinpoika Bonde kutsutaan takaisin isännöimään Turun linnaa.


Samalla kirjataan ensimmäinen Turun linnan esilinnaa koskeva maininta kuninkaan johtamassa kokouksessa, joka pidetään linnan esilinnan alapuolisessa kaalitarhassa. Linnan edustan pelloilla julistetaan kuninkaantuomioita.

 
 Esilinna valmistui nykyiseen muotoonsa 1500-luvun lopulla. Sen muurien sisällä olevan pihamaan kautta kuljettiin päälinnan puolelle.

Upsalan arkkipiispa Jöns Pentinpoika Oxenstierna lupasi 1463 Uplannin talonpojille ominpäin verohelpotuksia, mikä johti hänen vangitsemiseensa. Tämä synnytti arkkipiispan tukijoiden kapinan, jonka päätteeksi Kristian joutui pakenemaan Ruotsista Tanskaan 1464, vaikka Turun piispa Konrad Bitz lähettikin omat asemiehensä Tukholmaan auttamaan Kristiania.

Ruotsin kuninkaaksi nousi jälleen Kaarle Knuutinpoika Bonde. Vuotta myöhemminhän Bonde menettää jälleen virkansa ja pakenee Turkuun Mustain dominikaaniveljesten luostarin suojiin.





Vaikkei Kristian I ollutkaan enää Ruotsin kuningas 1465, hän puuttuu edelleen Turun asioihin, kun Lyypekin raadin Tallinnaan lähettämät tavarat ryövätään merellä ja kuljetetaan Turkuun. Lyypekin raati syyttää Turun piispaa ja Turun linnaläänin käskynhaltija Eerik Akselinpoika Tottia merirosvouksesta. Kuningas kuitenkin vakuuttaa heidän syyttömyyttään merirosvoiluun.

 
 Kristian I, porträtt av Pieter Hartman (1607).

Kun Kaarle Knuutinpoika Bonde nousee jälleen Turun kärsimystensä jälkeen kuninkaaksi 1467, on tuomiokirkko saanut ympärilleen nelisen metriä korkean ja toistametriä paksun suojamuurin maailman pahuutta vastaan.



Turvassa
Turussa 28-9 2015
Simo Tuomola

He onowat

Tänään 27-9 tulee kuluneeksi tasavuosia Turun akatemian ensimmäisen rehtorin Turun piispa Aeschillus Petraeuksen kuolemasta Turussa 1657. Hänet haudattiin Turun tuomiokirkkoon 17.1.1658.

Aeschillus (Eskil) Petraeus (1593 Grums, Ruotsi – 27. syyskuuta 1657 Turku) oli Turun piispa vuosina 1652–1657. Ennen tätä hän oli Turun kymnaasin lehtori ja tuomiorovasti. Hän oli myös Turun akatemian ensimmäinen teologian professori ja yliopiston ensimmäinen rehtori. Petraeus toimi valtiopäivämiehenä vuosina 1634, 1638 ja 1640.

Petraeus oli ruotsalaissyntyinen, mutta hyvin perehtynyt suomen kieleen. Hän muun muassa johti Raamatun käännöskomiteaa ja julkaisi suomen kielen kieliopin Linguae Finnicae brevis institutio vuonna 1649. Kirja painetaan Turussa. Uransa aikana häneltä ilmestyi kaikkiaan 169 väitöskirjaa.

 Linguae finnicae brevis institutio (1649) ja ensimmäisen suomalaisen Raamatun, Biblian, nimilehti, 1642

Sothebyn huutokaupasta Lontoosta 2008 onnistuttiin hankkimaan Suomeen nidos, jossa on Petraueksen suomen kielioppi Linguae finnicae brevis institutio (1649), Laurentius Petrin piispainkronikka Synopsis chronologiae finnonicae (vuoden 1671 laitoksena) ja näiden välissä lyhyt latinankielinen kieliopillinen käsikirjoitus, jonka otsikkona on Rudimenta linguae finnicae breviter delineata. Sen kirjoittajaa tai kirjoitusvuotta ei käsikirjoitukseen ole merkitty.

Artikkelin kirjoittajat esittelevät käsikirjoituksen, vertailevat sen rakennetta vanhimpiin tunnettuihin suomen kielioppeihin (Petrauksen ohessa etenkin Martiniuksen kielioppiin Hodegus Finnicus, Eller Finsk Wägwijsare 1689) ja käsikirjoituksessa kuvatun suomen kielen piirteitä vanhaan kirjasuomeen ja murteisiin työn iän ja alkuperän selvittämiseksi. Käsialaa ja latinan kielen piirteitä tässä artikkelissa ei sen sijaan analysoida.

Suomen kielen vanhimmaksi arvioitu kielioppi Rudimenta.
 


Rudimenta käsittää 24 numeroimatonta tekstisivua. Käsikirjoituksen alussa kielen kuvaus jaetaan viiteen jaksoon: Nomenclatura, Orthographia, Etymologia, Prosodia ja Syntaxi. Osa jaksoista on vain viitteellisiä, sanastoon vain viitataan ja ortografiaa ja syntaksia vain hieman vertaillaan ruotsin kieleen. Suurin osa kieliopista käsittelee ”etymologiaksi” tuona aikana kutsuttua taivutusoppia. Nomineilla esitetään olevan kuusi sijamuotoa (nominatiivi, genetiivi, datiivi, akkusatiivi, vokatiivi ja ablatiivi), kuten latinan kieliopissa.

Laajimmin käsikirjoituksessa tarkastellaan verbintaivutusta, verbeistä esitetään sekä aktiivi- että passiivimuotoja (esim. Minä Rakastan, Minä Pijnatan). Adverbeista esitetään eri ryhmiin jaettuja luetteloita, samoin konjunktioista. Prepositiot on järjestetty rektion mukaan. Niiden erikoisuutena todetaan, että ne affiksoituvat nominiin kiinni (esim. Turcuhun).

Rudimenta muistuttaa 1600-luvun painettuja suomen kielioppeja siinä, että kielen kuvaus pohjautuu täysin latinaan. Rudimenta poikkeaa näin sekä myöhemmästä Vhaelin kieliopista (1733) että niistä tiedoista, joita on säilynyt Crugeruksen kadonneesta kieliopista (kirjoitettu ehkä 1640). Reformaation ajan kieliopeista ja suomen 1600-luvun kieliopeista Rudimenta kuitenkin poikkeaa mm. kieliopin jaksojen laajuuksilta ja esitysjärjestykseltä (esim. siinä, että Rudimentassa tavujen painotusta esittelevä prosodia on sijoitettu etymologian ja syntaksin väliin).

Ortografia noudattaa pääosin samoja periaatteita kuin yleensä vanha kirjasuomi. Siinä kuitenkin on myös piirteitä, joita tapaa vain vanhimmassa kirjasuomessa Agricolasta 1600-luvun alkupuolelle. Vokaalien e ja ä merkitseminen on horjuvaa, lyhyen i:n merkkinä on pari kertaa ij ja kerran ii, tavunloppuisen h:n merkkinä on ch, takavokaalia edeltävän k:n merkkinä on käytetty sekä c:tä että k:ta, kuin-sanassa jopa q:ta.

Loppuheittoa Rudimentassa on eri muotoryhmissä varsin paljon, jopa nominatiivissa (Jumal, Engel). Myös passiiviverbeistä on erikoisia muotoja. Verbien liittomuotojen pääverbin monikon päätteet ovat Rudimentassa kovin horjuvia (esim. cuuluet, cuulut, cuulet). Mielenkiintoinen yksityiskohta on olla-verbin indikatiivin preesensin monikon 3. persoonan muoto He onowat ’they are’.

Monikon persoonapronominit ovat Rudimentassa murteellisessa muodossa mee, tee ja hee; vain me on pari kertaa kirjoitettu yksi-e:llisenä. Esim. sanonta on caiken ’kaiketi, kai’ tunnetaan murteissa vain hyvin suppealla alueella Varsinais-Suomen pohjoisosissa. Jotkin tällaiset piirteet houkuttelisivat sijoittamaan tekijän kotiseudun Rauman – Uudenkaupungin tienoille, vaikka kirjoittaja tuntuu olevan toisaalta perillä myös hämäläismurteista (esim. monikon 3. persoonan vAt-päätteiset muodot mainitaan murteellisuutena).

Artikkelissa esiin nostettujen ortografia-, äänne- ja muotopiirteiden perusteella voi päätellä, että käsikirjoitus on tehty 1500-luvun lopulla tai 1600-luvun alussa. Yhtään sellaista kielellistä piirrettä Rudimentasta ei sitä vastoin löytynyt, joka vaatisi ajoittamaan käsikirjoituksen myöhemmäksi. 

 
Ainoa kirjallisuudessa mainituista suomen kieliopin esityksistä, joksi Rudimentaa voisi epäillä, on Olaus Sundergelteuksen ja Johannes Jussoilan 1500-luvun lopulla Olmützin jesuiittakollegiossa käynnistämä kielioppihanke.

Tämä selittäisi käsikirjoituksen eräät murremuodot ja jotkin virolaisuudet (molemmat kirjoittajat toimivat pappeina Virossa 1590-luvulla), esimerkistön hengellisyyden ja eräiden reformaatiokielioppien rakennepiirteiden puuttumisen. Esitetyn hypoteesin todistaminen vaatii kuitenkin vielä jatkotutkimuksia.

Mutta palataan takaisin Turun piispa Eskilin tarinaan:
 

Eschillus / Eskillus Olai, Eskil Olofsson / Olsson

S Nor Grums, Värmlanti 1593. V Norin kirkkopitäjän Grumsin kappelin komministeri (kappalainen) Karlstadin hiippakunnassa Värmlannissa, myöhemmin Filipstadin kirkkoherra samassa hiippakunnassa Olaus (Olavus) Aeschilli Petraeus ja (todennäköisesti) Katarina (Karin) N.N.

Opiskeli Karlstadissa 1600-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ja Strängnäsissä noin 1612. Ylioppilas (Eschillus Olai Ostrogothus, nimeä ei mainitaan yliopiston matrikkelissa) Uppsalassa 21.5.1614; respondentti (resp. pro exercitio) 1616; pro gradu 30.4.1619; filosofian maisteri 15.6.1619; toimi ylioppilaana rovasti Uno Troiliuksen poikapuolten kotiopettajana Leksandissa Taalainmaalla noin 1618–1619; teki opintomatkan ulkomaille leskikuningatar Kristiinan 1620 myöntämän stipendin turvin; ylioppilas (M. Aescillus Olai Petraeus Wesmelaeno Wermelandus) Wittenbergissä 17.11.1620; respondentti (resp.) 1621–1623 (3 väitöskirjaa);

Uppsalan yliopiston filosofisen tiedekunnan apulainen, nimittettiin ehkä 1623, mainitaan kevätlukukaudella 1624; matkusti 1625 uudelleen Saksaan, ylioppilas (Petraeus Aescillus, M. Wermeland. Suec.) Jenassa talvilukukausi 1626; respondentti (resp.) 5.8.1626 (kaksi väitöskirjaa); tutustui Jenassa luterilaisen puhdasoppisuuden johtaviin teologeihin kuuluneeseen Johann Gerhardtiin; palasi Uppsalaan joulukuussa 1627, respondentti (resp.) 1628 ja uudelleen (pro doctoratu) 25.9.1628, teologian lisensiaatti 1628; teologian tohtori Uppsalassa 22.6.1640.

Turun katedraalikoulun teologian lehtori 21.3.1628, astui virkaan 1629; Turun tuomiokapitulin jäsen vuodesta 1628; Turun lukion teologian lehtori sekä Sauvon prebendaseurakunnan kirkkoherra 1630; nimitettiin Karlstadin kirkkoherraksi 14.3.1633, muttei ottanut virkaa vastaan; Turun tuomiokirkon ruotsalaisen ja suomalaisen seurakunnan kirkkoherra (virkanimenä tuomiorovasti) ja Kaarinan anneksiseurakunnan kirkkoherra kuningatar Kristiinan holhoojahallituksen nimittämänä 2.9.1634;

Turun hiippakunnan piispa kuningatar Kristiinan nimittämänä 20.10.1652, vihittiin Tukholman Suurkirkossa 24.10.1652 ja astui virkaan 1653, samalla Maarian prebendaseurakunnan kirkkoherra; palkkatuloihin kuuluivat myös Koroisten piispantilan tulot.

Eskil Petraeuksen piispantalo sijaitsee Tuomiokirkon kupeessa, sen pohjoispuolella. 1650 Akatemian ensimmäinen rehtori saa itselleen kreivi Kustaa Kustaanpojalle varatun tontin Herrainkulmasta, Pietari Brahen ja Axel Oxenstiernan tonttien naapurista. 

Pappissäädyn valtiopäivämiehenä Petraeus allekirjoitti valtiopäiväpäätöksen Tukholmassa 29.7.1634. Valtakunnansäätyjen valiokunnan valtuutettuna hän osallistui sen kokoukseen Tukholmassa 1636 ja oli pappissäädyn edustaja valtiopäivillä 1638 (Tukholmassa), 1640 (Nyköpingissä), 1643, 1650 (osallistui Tukholmassa kuningatar Kristiinan kruunajaisjuhlallisuuksiin), 1652 ja 1655 (Tukholmassa).



 
Turun piispa Petraeuksen edeltäjä Rothovius johtaa papiston kulkuetta akatemian vihkiäisissä 1640. Rothovius ei ollut Eskilin ykköskavereita, kun esim. 1633 kirkkoherra Jaakkima Stutaeuksen kuoltua paikasta kävi kilpaa kolme ehdokasta; kaupungilla, piispalla ja suomalaisilla porvareilla oli kullakin oma ehdokkaansa - kaupungin ehdokas Eskil voitti piispan harmiksi.


Turun akatemian 1. teologian professori 1640, rehtori 1640–1641 ja 1649–1650; preeses (praeses) Turku 1643–1656 (169 väitöskirjaa); turkulaisen osakunnan (natio aboensis) inspehtori 1643; teologisen tiedekunnan promoottori 1648; Turun akatemian varakansleri piispuutensa aikana, jolloin osallistui tässä virka-asemassa ensimmäisen kerran konsistorin istuntoon 24.11.1652.

Julkaisi väitöskirjana raamatunkääntämisen periaatteet 1648 ja ensimmäisen suomen kielen kieliopin (Linguae Fennicae brevis institutio) 1649. Väitöskirjan gratulaatio (grat. diss.) Turku 1643–1656 (34 kertaa), dedikaatio (ded. diss.) Turku 1650–1656 (11 kertaa). Raamatunsuomennoksen tarkastuskomitean puheenjohtaja 1638–1642.

Omisti kaupunkitalot Turussa ja Tukholmassa, Häppilän ja Bölen tilat Maarian Hirvensalossa ja kaksi autiosta viljelykseen otettua tilaa Littoisissa.

Piispa Petraeuksen elämänvaiheista yksityiskohtaisesti esim. Väinö Perälä, Eskil Petraeus (1928) ja Matti Klinge SBL 29 (1995), s. 160–162. Petraeuksen kirjallisesta toiminnasta esim. J. Vallinkoski, Turun akatemian väitöskirjat 1642–1828 (1962–66), s. 373–395, Suomen kansallisbibliografia 1488–1700 (1996), s. 520-558 (ja tiivistetymmin myös Klinge s. 162).

K todennäköisesti Turku 26.9.1657 (haudattiin Turun tuomiokirkkoon 17.1.1658).

P1 noin 1628 N.N. Andersdotter Pommerening (Pomerenning, Pommerenning, Pommerenck), S todennäköisesti Norrköping, K Turku (haudattiin tuomiokirkkoon 1.8.) 1630, P1 V holsteinilainen aatelismies (Perälän mukaan), Norrköpingissä asunut tullinvuokraaja ja kauppias Anders Pommerening ja (todennäköisesti) Margareta Sibbeth (Sibeth von Baxter);

P2 1633 Anna Henriksdotter (käytti leskenä sukunimeä Kock), S todennäköisesti Tukholma 1606, K Turku (haudattiin tuomiokirkon kuoriin 1.11.) 1674, P2 V Tukholman Klaran seurakunnan kirkkoherra, filosofian maisteri Henricus Johannis Opsopaeus (alk. Kock ?) ja häne

n P1 Ingeborg Andersdotter Grubb.

Piispan tytärtä Turussa heilasteli tuolloin täällä opiskellut vermlantilainen ylioppilas Petrus Gyllenius, joka kertoo 8.elokuuta 1653 päiväkirjassaan käynnistään Koroisissa piispan tyttären seurassa:
 
”Me kuljimme joen itäisellä puolella. Sen nimi on Aura ja se kulkee läpi Turun. Ja kun me tulimme siellä kylään, me annoimme soutaa itsemme joen yli. Koroisissa saimme ruokaa vanhassa piispantalossa, joka oli muinoin rakennettu pihan keskelle ja on hyvin korkea ja pullea monin suurin aukoin ja rei’in. Tämä oli ollut heidän huvimajansa, missä he olivat juoneet ja pitäneet lystiä.
 
Kyseisen rakennuksen jälkeen on piispan alueen raja ja Räntämäen pitäjän myöskin. Alempana saman talon luona jakautui joki kahteen osaan ja niemellä joen jakautuessa on ollut Turun kaupunki, mistä vielä on nähtävillä monia vanhoja muureja ja raunioita.”

Isäukon mailla siinä taivalleltiin, kun Eskil oli myös Maarian prebendaseurakunnan kirkkoherra, jonka palkkatuloihin kuuluivat Koroisten piispantilan tulot.


He onowat
Suomen Turussa
27-9 2015
Simo Tuomola

Asessori Julin

Tänään 26-9 tulee kuluneeksi tasavuosia Johan Julinin syntymästä Västeråsissa vuonna 1752:

Johan Julin (26. syyskuuta 1752 Västerås – 1820 Turku) oli tunnettu apteekkari ja luonnontutkija joka vaikutti Oulussa ja Turussa. Ansioistaan hänet nimitettiin Ruotsin tiedeakatemian jäseneksi 1791 hänen esitettyään useita tutkimuksia akatemian julkaisuissa. Hänet tunnetaan myös Pohjoismaiden ensimmäisen kuumailmapallon rakentajana ja lennättäjänä (1784).
 
1784 – Apteekkari Johan Julin teki Pohjoismaiden ensimmäisen miehittämättömän kuumailmapallolennon Oulussa. Vain siis vuoden kuumailmapallon keksijöiden ensimmäisen julkisen lennon jälkeen ja kuukautta ennen kuin pallokeksintö esiteltiin maan pääkaupungissa, Tukholmassa.

 





Montgolfierin veljekset olivat ranskalaiset Joseph-Michel Montgolfier, usein Joseph Montgolfier, ja Jacques-Étienne Montgolfier, usein Étienne Mongolfier, jotka rakensivat vuonna 1783 ensimmäisen kuumailmapallon. Ilmapallo sai heidän mukaansa nimekseen Montgolfière. Pallo oli kangaspäällysteinen ja kori oli tehty rottingista.

Ensimmäisen julkisen lentonsa pallolla he tekivät 4. kesäkuuta 1783 saadakseen keksinnön nimiinsä. Lennon pituus oli 2 km ja se kesti 10 minuuttia. Arvioitu korkeus oli 1 600-2 000 m.

Vastavalmistuneena proviisorina Julin hoiti apteekkia Tukholmassa vuoteen 1782. Sieltä hän muutti Uppsalaan, missä osallistui yliopistossa luonnontieteellisille luennoille, kunnes hänet samana vuonna kutsuttiin Uuteenkaarlepyyhyn perustamaan sinne apteekkia.

Suoritettu apteekkarintutkinto oikeutti hänet Uudenkaarlepyyn apteekkia koskevaan privilegioon 11. heinäkuuta 1782. Oulussa hoiti apteekkia Jakob Karberg, jonka kuoltua Julinia kehotettiin muuttamaan Ouluun ottaakseen apteekkarinoikeudet siellä.

Giuseppe Acerbi (3. toukokuuta 1773 Castel Goffredo, Italia – 25. elokuuta 1846 Castel Goffredo) oli italialainen tutkimusmatkailija, kirjailija ja muusikko, joka matkusti vuosina 1798–1799 Suomen ja Lapin halki Nordkappiin,


Kun tutkimusmatkailija Giuseppe Acerbi seurueineen kulki Oulun kautta kesäkuussa 1799 matkallaan Nordkapille, liittyi Julin seurueeseen ja kulki sen mukana Tornionjoelle, mistä palasi takaisin. Matkalla hän opasti Acerbia ja auttoi häntä keräämään näytteitä paikallisesta luonnosta.

Erityisesti Julinin puoliso Albertina oli suosittu kaupungin seurapiirissä ja vierailijoiden keskuudessa. Sosiaalisen elämän huipputapahtumia oli kuningas Kustaa III:n kunniaksi 29. elokuuta 1784 järjestetty juhla, jonka yhtenä ohjelmanumerona Julin lennätti valmistamaansa, kuninkaan monogrammilla koristettua kuumailmapalloa.

Oulussa pidettiin 29.8.1784 kuningas Kustaa III:n onnellisen paluun ja terveyden palautumisen johdosta juhlajumalanpalvelus ja porvarien juhla. Te Deumia laulettaessa ammuttiin 128 kunnialaukausta. Satamassa olleet juhlaliputetut alukset vastasivat kunnialaukauksiin.

Te Deum on vanha kristillinen hymni. Suomeksi teksti alkaa "Sinua, Jumala, me ylistämme / Sinua, Herra, me kunnioitamme".

Kustaa III (13. tammikuuta (juliaaninen kalenteri), 24. tammikuuta (gregoriaaninen kalenteri) 1746 – 29. maaliskuuta 1792) oli Ruotsin kuningas 1771–1792. Hän palautti ylimmän hallitusvallan säädyiltä kuninkaalle, edisti kulttuuria, kävi sodan Venäjää vastaan (ns. Kustaan sota, 1788–90), joutui konfliktiin aateliston kanssa ja tuli murhatuksi.


Kustaa III haarniskassa 1773.

Apteekkari Julin oli valmistanut kuumailmapallon ja tämä kuninkaan nimikirjaimilla koristettu pallo, ilmeisesti ensimmäinen Suomessa, lähetettiin ilmaan maaherran, kaupungin säätyläisten ja asukkaiden ollessa todistamassa tapausta. Kun ilmapallo kaikkien ihmeeksi nousi korkealle, kohotettiin kuninkaalle eläköönhuutoja.

Tapaus oli puheenaiheena erityisesti sen vuoksi, että veljekset Montgolfier olivat juuri edellisenä vuonna lähettäneet pallonsa Pariisissa 2000 metrin korkeuteen. Tukholma näki ensimmäisen kuumailmapallonsa vasta kuukautta myöhemmin, silloin kuninkaallisten läsnä ollessa.

Oulun kaupungin viranomaisilta kutsun saatuaan Julin osti vuonna 1783 Oulun apteekin apteekkari Karbergin perikunnalta. Asioiden taloudellisen puolen hoitamista helpotti se, että Julin solmi heinäkuussa 1783 avioliiton apteekkari Karbergin tyttären Albertinan kanssa.

Avioparin kahdesta pojasta tuli apteekkareita ja merkittäviä teollisuuden uranuurtajia maassamme. He olivat Johan (John) Jacob Julin (1787–1853, myöhemmin von Julin) ja Erik Julin (1796–1874). Heistä edellisen tytär Helene von Julin oli Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheimin äiti.

Johan Julin muutti vuonna 1814 Turkuun ostettuaan apteekkari Freudenthalilta Turun (I) kaupunginapteekin ja sai erioikeuden siihen jo samana vuonna. Julinille myönnettiin asessorin arvonimi myös vuonna 1814. Hänen pojistaan Johan (John) Jacob Julin (myöh. von Julin) (1787–1853) oli siirtynyt Turkuun jo vuonna 1811, jolloin hän sai haltuunsa Turun akatemian apteekin.






Muutama kuukausi Johan Julinin Turkuun muuton jälkeen vuonna 1814 Hämeenlinnan II apteekin omistaja Henrik Kjöllerfeldt anoi oikeutta saada perustaa kolmannen apteekin Turkuun. Hänen pari vuotta Hämeenlinnassa toiminut apteekkinsa ei ollut nimittäin kannattava. Isä ja poika Julin vastustivat asiaa ja vetosivat privilegioihinsa kaupungin ja akatemian apteekkareina, mutta siitä huolimatta Kjöllerfeldtin anomukseen suostuttiin.

Viisi vuotta aikaisemmin konsistori oli katsonut täysin sopimattomaksi, että joku tarjoutui ilman viranomaisten kutsua kolmanneksi apteekkariksi Turkuun. Konsistorin asenne ei voinut mitenkään johtua epäluottamuksesta ainakaan Johan Julin vanhempaa kohtaan, sillä hän nautti kyllä akatemian arvonantoa.


G. S. Sergejev, Turku vuonna 1811.

Turun (I) kaupunginapteekki siirtyi Johan Julinin kuoltua vuonna 1820 perikunnan haltuun ja sen hoitajana toimi hänen toinen poikansa Erik Julin, (1796–1874). Tämä lunasti apteekin itselleen vuonna 1826 ja sai siihen erioikeuden vuonna 1827. Pian sen jälkeen Turun kaupungin palo tuhosi apteekin ja myös kaupungin muut kaksi apteekkia.

Johan Julinin hautapaikka löytyy Turusta Maarian hautausmaalta alttarimaisine valurautaisine muistomerkkeineen, Erik Julin on haudattu Turun vanhalle hautausmaalle, muistomerkkinä valurauta-aita, jossa tekstilaatta (V.3.5.6.72).

Taivastellen
Turussa 26-9 2015
Simo Tuomola

Viikinkien turuilla

Tällä päivämäärällä 25-9 juhlistetaan viikinkiajan laskennallista päättymistä:1066 – Stamfordin sillan taistelu merkitsi viikinkiajan loppua.

Stamfordin sillan taistelu käytiin 25. syyskuuta 1066 Englannin kuninkaan Harold Godwinsonin ja Norjan kuninkaan Harald Ankaran välillä. Taistelu päättyi englantilaisten voittoon.

1066 – Harald Ankara, Norjan kuningas (kuoli Stamfordin sillan taistelussa).


Stamfordin sillan taistelu. Peter Nicolai Arbon maalaus.

 

 
Viikinkiaika on Pohjoismaiden esihistoriaan liittyvä ajanjakso, jota leimasivat viikinkien ryöstöretket ja valloitukset. Viikinkiretkien lähtölaukauksena on usein pidetty Lindisfarnen luostarin ryöstöä vuonna 793 ja joutsenlauluna vuonna 1066 käytyä Stamfordin sillan taistelua.

Kun nämä vuosiluvut on muutettu pyöreiksi luvuiksi, on saatu ajoitus 800–1050. Todellisuudessa on tietysti harhaanjohtavaa ajoittaa viikinkiajan kaltaista aikakautta vuoden tai edes vuosikymmenen tarkkuudella.

 
 Lindisfarnen linna.

 Irlantilainen Pyhä Aidan perusti Lindisfarnen munkkiluostarin vuonna 635. Hän myös toimi Lindisfarnen ensimmäisenä piispana 635–651. Viikinkien hyökkäystä saarelle 8. kesäkuuta 793 pidetään viikinkiajan alkuna.
 
 
Vikinkiajan lopulla elettiin siis vuotta 1066, katsotaanpas mitä täällä pohjoisempana tapahtui noina aikoina.

Aurajokilaakso oli tärkeä viikinkiajan kauppapaikka ja meillä viikinkiaika sijoitetaan vuosiin 800-1050.

Suomessa viikinkiaika oli rautakauden jakso, joka seurasi merovingiaikaa ja edelsi ristiretkiaikaa.

Skandinaavista tutkimusta seuraillen viikinkiaika on Suomessakin ajoitettu noin vuosiin 800–1050. Monet arkeologit ovat kuitenkin alkaneet suosia viikinkiajan takarajana vuotta 1025. Jälkimmäinen vuosiluku ajoittanee tarkemmin ajankohdan, jona ristiretkiaikaiset korutyypit tulivat käyttöön.




Viikinkien asuttamat alueet sekä retket.

Viikinkien idäntien myötä myös täällä nautittiin kaupankäynnin iloista ja vaaroista. Ruotsin alueen asukkaat, kuten göötalaiset ja svealaiset, tekivät sota- ja verotusretkiä Itämeren rannikkoseuduille ehkä jo 500-luvulla. Heidän kulkunsa suuntasi Itämeren yli ja Venäjälle kahta isoa jokea seuraten. Kaupparetkille skandinaaveja veti erityisesti hopea, jota saatiin islamilaisen maailman hopeakaivoksista.

Kaupankäynnin vilkastuminen: Skandinaviassa syntyi 700-luvulla kaupunkeja, kuten Birka Keski-Ruotsissa. Useimmat näistä muinaiskaupungeista autioituivat 900-luvulla. 900-luvun lopulla oli uusien kaupunkien perustamisaalto (esim. Lund ja Sigtuna). Nämä kuninkaanvallan ja kirkon tukikohdiksi perustetut kaupungit ovat säilyneet nykypäivään saakka.

Liikehdintä Venäjän jokireiteillä: Skandinaaveja oli Laatokan ympäristössä jo 700-luvulla. 800-luvulta on tietoja skandinaaveista Bysantin keisarikunnassa. Skandinaavista uudisasutusta ja valloituksia Venäjän jokireittien varsilla. Viikinkien vilkas idänkauppa hiipui 900-luvun lopulla, mutta tiiviit suhteet Ruotsin ja venäläisten ruhtinaskuntien välillä säilyivät tämän jälkeenkin.

Kaikki tämä heijastui myös Aurajokilaaksoon ja esim. vuoteen 1030 ajoitettu viikinkiaikainen kalmisto nykyisen Turun ylioppilaskylän kohdalla kertoo jo melkoisesta vauraudesta. Vainajia on haudattu tänne juhlavarusteineen ja pronssikoruineen. Runsas polttokalmisto tuolta ajalta sijaitsee myös Ravattulan Muikunvuorella. Uusin rahalöytö Aurajokilaaksosta vahvistaa tietoa viikinkiajan kauppayhteyksistä alueella.

Aurajokilaaksosta löytynyt viikinkiajan rahakätkö sisälsi mm. Knuutin ”suippokypärä-tyypin” rahan.

Kun Ruotsin ensimmäinen kirkko ajoitetaan Birkan kauppapaikalle vuoteen 829, on yhteyksien vetäminen lahden toiselta puolen Aurajokilaaksoon ilmeistä. Varhais-Turku saikin juuri uutta valaistusta, kun Kaarinan Ravattulan kaivauksissa löydettiin Aurajoen rannan tuntumasta Ristimäestä Suomen vanhimman kirkon perustukset.

Kirkkorakennus on varhaiskeskiaikaisen romaanisen rakennustyylin ja esinelöytöjen perusteella ajoitettu 1100-luvulle. Rakennus on ollut pituudeltaan noin 10 metriä ja leveydeltään 6 metriä. Siinä on ollut erillinen runkohuone ja tätä kapeampi kuoriosa. Tutkimuksissa kirkon itäreunalta löydettiin myös alttarin kiviset perustukset.



 
Vuonna 1066 kuoli myös Ruotsin kuningas Stenkil:

Stenkil (1028–1066) oli ruotsalainen jaarli ja Ruotsin kuningas 1060–1066.

Stenkil syntyi ja kasvoi Vanhan Laatokan kaupungissa kaupungin jaarlin poikana. Hänen isänsä Ragnvald Ulfssonin kuoltua hänen äitinsä muutti Ruotsiin ja meni naimisiin kuningas Emund Vanhan kanssa. Emundin kuoltua Stenkilistä tuli kuningas. Kirkko kiitti häntä Sigtunan piispanistuimen perustamisesta.

Viikinkiajalla Staraja Ladogan luona sijaitsi suuri kauppakaupunki ja skandinaavinen siirtokunta. Viikinkiaikainen kaupunki perustettiin jo 700-luvun puolivälissä. Sen synty on ajoitettu vuoteen 753 dendrokronologian avulla. Staraja Ladoga oli viikinkien tärkein itäinen kauppakeskus 800-luvun loppuun asti.

Erik Stenkilsson oli kuningas Stenkilin vanhin poika, joka Stenkilin kuoltua 1066 julistautui Ruotsin kuninkaaksi. Erik soti valtaistuimen hallinnasta Erik Hedningenin (Eerik Pakana) kanssa. Molemmat Erikit kuolivat sodan seurauksena 1067, ja kuninkaaksi nousi Stenkilin toinen poika, Halsten.

 

Näin Aurajokilaaksossa oli valmiina hyvin varustautunut ja vauras yhteisö vastaanottamaan ja vastustamaan pian alkavaa, Ruotsista tulevaa kristinuskon valloittajien painetta. Aika pitkään täällä elettiin kuitenkin omin ehdoin ja vasta 1229 piispanistuin onnistuttiin siirtämään sillanpääasema Nousiaisista Koroisten Turkuun.

Uutta ja Vanhaa
Turussa 25-9 2015
Simo Tuomola