Pro curator

Tänään 27-12 tulee kuluneeksi tasavuosia Suomen ensimmäisen prokuraattorin Matthias Caloniuksen syntymästä 1737.

1817 – Matthias Calonius, suomalainen lainopin professori ja prokuraattori (s. 1737).

Matthias Calonius (27. joulukuuta 1737 Saarijärvi – 1817) oli suomalainen oikeustieteilijä ja valtiomies. Hänet nimitettiin Turun akatemian lainopin professoriksi vuonna 1778, jossa virassa hän toimi kuolemaansa saakka. Calonius on kirjoittanut lukuisia akateemisia teoksia niin juridiikan kuin historiankin alalta. Ruotsin korkein oikeus valitsi hänet jäsenekseen vuosiksi 1793–1800.

Ruotsin menetettyä Suomen Venäjälle Calonius oli tärkeässä asemassa Suomen suuriruhtinaskunnan hallitusmuotoa ja lainsäädäntöä valmisteltaessa. Hän toimi ensimmäisenä Suomen prokuraattorina eli oikeuslaitoksen ylimpänä valvojana vuosina 1809–1816. Vuonna 1816 hänet nimitettiin valtioneuvokseksi. Calonius jätti jälkeensä mittavan, noin 3 600 niteen kirjaston.

Prokuraattori voi tarkoittaa lukuisia eri virkamiehiä eri aikoina ja eri yhteiskunnissa. Termi on lähtöisin Rooman valtakunnasta, jossa senaatti saattoi nimittää virkamiehen toimimaan kuraattorin valtuuksin mutta ilman virallista virkaa (pro curator).

Suomen suuriruhtinaskunnan aikana prokuraattori oli virkamies, joka valvoi lakien noudattamista ja oli ylin virallinen syyttäjä, kuten oikeuskansleri nykyään. Hän oli virkahierarkiassa erittäin korkealla, usein kenraalikuvernöörin apulainen.



Matthias Caloniusta esittävä postimerkki vuodelta 1935

Calonius on haudattu Turkuun, Pyhän Katariinan kirkon hautausmaalle.

Pyhän Katariinan kirkko on keskiaikainen kivikirkko, joka sijaitsee Turussa Nummen kaupunginosassa, lähes keskellä ylioppilaskylää. Kirkon vihkivät käyttöön Turun piispa Hemming ja Växjön piispa Tuomas 22. tammikuuta 1351. Kirkko on nimetty Katariina Aleksandrialaisen mukaa.



Ja tältä näytti hallituskonselji, jonka prokuraattoriksi Calonius valittiin:

Historiallisia kuvia

Tänään 2-10-2009 sai Turun linnassa kantaesityksensä säveltäjä Kalevi Ahon neliosainen kävelykonsertti 'Historiallisia kuvia' valtioneuvoston perustamisen 200-vuotisjuhlan kunniaksi.

Hallituskonseljin avajaisjuhlallisuudet pidettiin Turussa 2.10.1809. Aamupäivän avajaisjumalanpalvelusta varten konseljin jäsenet ja virkamiehet kokoontuivat klo 10.45 kenraalikuvernööri M. Barclay de Tollyn asunnolle. Kulkueena sotilaskujaa myöten marssittiin Tuomiokirkkoon.



Ruhtinas Michael Andreas Barclay de Tolly (ven. Михаил Богданович Барклай-де-Толли).

Suomen suuriruhtinaskunnan kenraalikuvernööreinä toimivat, aikajärjestyksessä:

• Kenraali Göran Magnus Sprengtporten 1808–1809
• Kenraali Mihail Barclay de Tolly 1809–1810
• Kenraali Fabian Steinheil 1810–1823
• Kreivi Gustav Mauritz Armfelt vt 1812–1813
• Kenraali Arseni Zakrevski 1823–1831

Rykmentin ja seminaarin pastori Alexander Lauraeus saarnasi Psalmista 45:5. Tekstissä kehotettiin kiiruhtamaan totuuden puolesta ja pitämään viheliäiset oikealla tiellä; muistutettiin oikeamielisen tuomarin velvollisuudesta edistää ja puolustaa totuutta ja oikeudenmukaisuutta veljien keskuudessa.

Jumalanpalveluksen jälkeen kokoonnuttiin avajaisistuntoon nahkurimestari Christoffer Richterin talon III kerrokseen, joka oli sisustettu valtaistuinsaliksi. Kenraalikuvernööri piti puheen keisarin valtaistuimen edessä, joka oli tuotu Porvoosta. Tämän jälkeen luettiin konseljin ohjesääntö ja jäsenten asettamiskirjeet.
Keisarin valtaistuin

Valtaistuin symboloi Suomessa Venäjän keisarin valtaa. Valtaistuin ja katos tuotiin Venäjältä. Valtaistuin oli yksi Aleksanteri I:n isän Paavali I:n vuonna 1797 teettämästä kuudesta kopiosta. Valtaistuimet oli tarkoitus sijoittaa eri puolille Venäjän valtakuntaa.

Porvoossa tuomiokirkkoon rakennettiin saarnastuolia vastapäätä vihreällä veralla ja sametilla verhoiltu valtaistuinkoroke. Tuomiokirkossa valtaistuin sijoitettiin baldakiinin alle, jonka seinävaatteessa oli Venäjän kaksoiskotka. Lukion salissa seinävaate vaihdettiin Suomen vaakunalla koristettuun kankaaseen. Venäläiset käsityöläiset pystyttivät ja viimeistelivät istuimen ja katoksen.

Lukion ns. valtiosaliin ja raatihuoneen isoon saliin tehtiin istuinkorokkeet. Keisarin valtaistuin siirrettiin rakennuksesta toiseen tarpeen mukaan.





Valtaistuin siirrettiin Porvoosta Turkuun hallituskonseljin istuntosaliin ja sieltä Helsinkiin senaatintalon valtaistuinsaliin. Suomen itsenäistymisen jälkeen se on ollut nähtävillä Kansallismuseossa. Kansallismuseossa oleva valtaistuin ei kuitenkaan vastaa ulkonäöltään Emmanuel Thelningin Porvoon valtiopäiviä kuvaavan maalauksen valtaistuinta. Onkin mahdollista, että kyseessä on eri istuin eli se, joka oli keisari Aleksanteri II:n käytössä vuoden 1863 valtiopäivillä Helsingissä.


 

Hallituskonseljin kokoontumispaikka sijaitsi Richterin talossa, kuvassa näkyvien kolmen vaalean rakennuksen vasemmalla puolella olleessa osassa. Nykyinen muistolaatta sijaitsee Yliopistonkatu 2:ssa, oikeanpuoleisen rakennuksen kohdalla. Talo vajosi Aurajokeen 10.5.1830.

 

Vuonna 1809 perustetun hallituskonseljin ensimmäisen kokoontumispaikan eli Richterin talon muistolaatta paljastettiin 2.10.2009. Kuva: Päivi Paasikoski, valtioneuvoston kanslia

Virkavalat otettiin 10 jäseneltä, koska Bladh ei ottanut virkaa vastaan ollenkaan, Rotkirch astui virkaansa 9.10. ja De Geer ja Ervast 14.11.1809. Kenraalikuvernööri antoi käskyn aloittaa työt seuraavana päivänä.
Talousosaston ensimmäiset jäsenet olivat maaherra R. W. de Geer, maaherra K. von Troil, majuri C. E. Mannerheim, lääninkamreeri E. E. Tulindberg, lääninkamreeri H. C. Nordensvan, toimitussihteeri C. F. Rotkirch ja superkargööri P. J. Bladh. Oikeusosaston ensimmäiset jäsenet olivat hovioikeuden presidentti Adolf Tandefelt, laamanni A. F. von Willebrand, hovioikeudenneuvos Carl Carp, hovioikeudenneuvos H. H. Wallerian, hovioikeudenneuvos C. E. Gyldenstolpe, laamanni F. W. Krogius ja kihlakunnantuomari Henrik Ervast. Prokuraattoriksi nimitettiin Mathias Calonius.



Prince Pyotr Ivanovich Bagration (Georgian: პეტრე ივანეს ძე ბაგრატიონი P'et're Ivanes dze Bagrat'ioni [baɡratʼiɔni], Russian: Пётр Ива́нович Багратио́н; 1765 – 24 September [O.S. 12 September] 1812) was a general of the Russian army. He was a descendant of the Georgian royal family of the Bagrations.




Venäläiset sotilaat marssivat rauhanomaisesti vuoden 1808 maaliskuussa Turkuun ruhtinas P.I.Bagration johdolla 2000 sotilaan paraatina ja pian kaupungissa jo juhlittiin miehitystä 600 juhlatansseihin kutsutun kaupunkilaisen voimin. Suurruhtinaskunnan virallinen pääkaupunki Turusta tuli lokakuussa 1809 ja sellaisena se toimi vuoteen 1812 saakka.


Olkaamme siis turkulaisia
Suomen Turussa 27-12 2012
Simo Tuomola

Riikinkukko oli joulupöydän kunkku Juhanan hovissa

Hovielämän suurin kukoistuskausi Suomessa oli lyhyt, mutta sen vaikutukset näkyvät yhä arjessa. Historiamme hulppeimmalla jouluaterialla tosin pisteltiin poskeen – ihan kirjaimellisesti – nykyihmiselle erikoisia herkkuja.

Katariina saapuu Turun linnaan. Kuva: Kirsi Haapamäen piirros / Turun museokeskus

Suomen historian loistokkainta joulua vietettiin tasan 450 vuotta sitten.
Juhana-herttua ja hänen vastavihitty vaimonsa, Puolan prinsessa Katariina Jagellonica saapuivat Turkuun 24. joulukuuta 1562. Juhlavaa ajoitusta tuskin oli suuremmin suunniteltu.

Katariinan sormuksessa luki Nemo nisi mors, vain kuolema erottaa.

- Salme Kotivuori

– Saattaa olla hiukkasen sattumaa! Juhana ja Katariina vihittiin Vilnassa lokakuun 4. päivä, ja kahdeksan päivän jälkeen alkoi pitkä ja vaikea matka tänne Turun suuntaan. Todennäköisesti oli sattumaa, että he juuri jouluaattona pääsivät perille, arvelee tutkija Nina Lepokorpi Turun museokeskuksesta.

Karavaani keräsi kaupunkilaiset kadunvarteen

Kaupunkilaiset oli määrätty siivoamaan paikkoja uuden hallitsijaparin saapumisen kunniaksi, ja vastaanottajia oli varmasti katujen vierustoilla runsaasti. Näkemisen arvoinen kulkue olikin, sillä aivan kahdestaan lempiväiset eivät saapuneet.
– Se oli melkoinen seurue, Katariinalla jo pelkästään oli noin 60 henkeä hoviväkeä mukana, ja siihen koko Juhanan seurue mukaan, niin aikamoinen retkue sieltä saapui, naurahtaa Lepokorpi.

Renessanssijuhlat Turun linnan näyttelyn pienoismallissa. Kuva: Martti Puhakka / Turun museokeskus

Turun linnassa Juhana ja Katariina saivat käyttöönsä uuden, komean juhlakerroksen.Juhanan isä Kustaa Vaasa oli korjauttanut aiemmin pääosin puolustuskäytössä ollutta linnaa aikakauden tyylin mukaiseksi renessanssilinnaksi.
– Toki jo ennenkin oli linnassa eletty loiston aikaa, nimittäin herttua  Juhana oli elänyt linnassa jalkavaimonsa Kaarina Hannuntyttären kanssa, ja silloin jo vietettiin komeaa hovielämää, mutta se pääsi sitten Katariinan aikana todelliseen kukoistukseensa, muistuttaa Lepokorpi.
Hovin kukoistus ei kuitenkaan kestänyt vuottakaan. Vastavihittyjen onnea varjosti, paitsi kilpakosija Iivana Julman raivo, myös Juhanan oman veljen, kuningas Eerik XIV:n vihanpito. Ruotsi kun oli varautumassa sotaan Puolaa vastaan, ja Juhana sooloili ulkopolitiikassa Puolan kuninkaan kanssa.

Höyhenpuku on sillä yllä

Kokeilla oli merkillisiä konsteja saada pöytä näyttävän näköiseksi.

- Nina Lepokorpi

Joulun 1562 juhlapöytä notkui monenlaisia herkkuja. Mureketta, sylttyä, pasteijaa, verimakkaroita, kalaa, juustoa…– Kaupunkilaisethan joutuivat veroina ja muuten tuomaan tuotteita ja herkkuja, jotka päätyivät Katariinan juhlapöytään. Lisäksi hänellä oli mukanaan kaikkiaan kymmenen kokkia, eli varmasti myös puolalaisen ruokakulttuurin vaikutus näkyi Katariinan ja seurueen pöydässä, arvelee tutkija Salme Kotivuori.
Ruokalistoja noista joulupidoista ei ole säilynyt, mutta päätelmiä voidaan tehdä mm. linnaan ostetuista tuotteista ja siitä, mitä yrttejä linnan omassa puutarhassa noihin aikoihin kasvatettiin. Puolalaiskokkien vaikutuksen lisäksi kansainvälisiä tuulahduksia lienee tullut brittihovista, missä Juhana herttua oli käynyt Elisabet I:n vieraana muutamaa vuotta aikaisemmin.
Se on ainakin varmaa, että kinkku ei ollut tuolloin joulupöydän kunkku, vaan riikinkukko.
– Riikinkukko oli laitettu esille höyhenineen päivineen! Kokeilla oli merkillisiä konsteja saada pöytä näyttävän näköiseksi. Linnut nyljettiin höyhenineen, ja paistamisen jälkeen höyhenpuku laitettiin takaisin! Tai sitten heillä oli valmiiksi täytettyjä lintuja, ja esimerkiksi joutsenen selkään saatettiin se paisti laittaa. Täytettyjä lintuja käytettiin ikään kuin tarjoiluastioina, kuvailee tutkija Nina Lepokorpi.

Yllätyslinnut ilahduttivat ruokailijoita

Aina kääreestä ei tosin voinut päätellä, mitä ruokaa on ottamassa, sillä lintujen sisään kätkettiin mielellään yllätyksiä. Siivekäs saattoikin kätkeä sisäänsä vaikkapa hedelmiä tai jopa kalaa.

Ihmiset pistelivät poskeensa, kitalakeensa ja kieleensä, mutta on me se homma tässä sitten vähitellen opittu!

- Nina Lepokorpi

Ainoastaan kananmunia sai kuitenkin nauttia vapaasti. Muille ruokalajeille pidoissa oli esimaistajansa aikakaudelle tyypillisten myrkytysyritysten varalta.Joulukoristeita ruokailijoita ilahduttamassa ei juuri ollut. Suuren juhlan rauhaa ei haluttu rikkoa.
– Ruoka sinänsä oli koriste, ja varmasti parhaat tekstiilit olivat esillä. Salissa oli kredenssipöytä, jolle asetettiin myötäjäisinä tuodut hienot astiat esille. Seinillä oli paneelit parin metrin korkeuteen ja taulujen lisäksi gobeliineja ja peilejäkin. Juhlavuutta lisäsi kattokruunuissa palaneet eriväriset vahakynttilät, kuvailee Salme Kotivuori juhlasalin tunnelmaa.

Sisustustrendejä Ruotsiinkin kulttuurin kehdosta

Kuva: YLE / Jouni Koutonen

Turun linnan juhlinnasta osalliseksi päässyt Turun alueen ylhäisö imi innokkaasti kansainvälisiä tuulahduksia.Katariinalla oli matkassaan sadoittain vaatteita, ja hän esitteli paikallisille mm. espanjalaisen muodin.
Ja tietenkin tuliaisina oli se kaiken tutuin.
– Katariinalla oli tullessaan valtavan suuri myötäjäisomaisuus. Erilaisten astiastojen lisäksi ne ensimmäiset kullatut, hopeiset haarukat tulivat todellakin Katariinan arkuissa. Niissä oli kaksi pitkää piikkiä, ja todettiin ajan mittaan aika vaaralliseksi aseeksi. Ihmiset pistelivät poskeensa, kitalakeensa ja kieleensä, mutta on me se homma tässä sitten vähitellen opittu, naurahtaa Nina Lepokorpi.
Harvempi kuitenkin tietää, että moni muukin nyt niin arkinen asia on jäänyt perinnöksi herttuaparin hovista. Eikä vain meille, vaan myös nykyiseen länsinaapuriimme.
– Monesti ihmetelläänkin, kuinka nämä uutuudet saattoivat tulla Suomeen aikaisemmin. Haarukan lisäksi esimerkiksi ikkunaverhot ja itämaiset matot tanssilattialle tulivat ensin Turun linnaan. Täältä ne päätyivät Ruotsiin, mistä ruotsalaistutkijatkin ovat ihmeissään, myhäilee Salme Kotivuori.

Tapetin esi-isä karkotti kylmää

Muitakin sisustustrendejä kuin matot ja verhot on kantautunut meidän päiviimme asti, tosin ei aivan alkuperäisessä asussaan.
– Ensimmäiset tapetit olivat valtavan isoja kudottuja seinävaatteita. Niitä kudottiin Flanderin alueella, ja ne olivat monta metriä pitkiä. Ne kiinnitettiin seinäpanelointien päälle, ja myös paneelien yläpuolelle. Ne antoivat lämpöä siten, etteivät linnan kylmät ja kosteat kiviseinät huokuneet niin paljoa kylmyyttä. Ja tietenkin ne olivat ennen kaikkea kauniita katsella!
Nina Lepokorpi muistuttaa, että kylmimmäksi ajaksi hovi muutti Turun seudun kartanoihin, jotka puurakenteisina oli helpompi pitää lämpiminä.
– Monesti olemme miettineet juuri sitä, että vaikka Turun linna oli komea eikä paljoa jäänyt jälkeen Euroopan renessanssilinnoista, niin mitähän Katariina Jagellonica todella mahtoi tuumata… Olosuhteet täällä pohjoisessa olivat varmasti hyvin erilaiset kuin Wawelin linnassa, Krakovassa, mihin hän oli tottunut!

Vain kuolema erottaa

Juhana herttuan ja Katariina Jagellonican aikaan Turun linnassa työskenteli jopa kuutisen sataa ihmistä. Hallinnollisten velvollisuuksien vastapainoksi hovi huvitteli monin tavoin.

Kuva: YLE / Kalle Talonen

– Herttuana Juhanalla oli täällä ”pienoisvaltakunnassaan” omat velvollisuutensa, mutta varmasti hovielämä oli komeaa! Juhlia riitti, niitä järjestettiin Kupittaan kentälläkin. Retkiä tehtiin mm. Katariinanlaaksoon, ja linnan ympäristössä ja Ruissalossa järjestettiin komeita turnajaisia, kertoo Nina Lepokorpi.Onni vain oli lyhytaikaista, sitä kesti joulusta seuraavan kesän lopulle, miettii Salme Kotivuori.
Elokuussa 1563 Eerik XIV joukkoineen vangitsi Juhanan, ja tyrmään päätyi Katariinakin, vapaaehtoisesti rakkaansa perässä.
– Hänen sormuksessaankin luki Nemo nisi mors, vain kuolema erottaa. Väki vietiin Ruotsiin ja he olivat kuusi vuotta vankeudessa. Heille syntyi kolme lasta tuona aikana, mutta ei heille sitten ihan huonosti käynyt. Juhanastahan tuli kuningas, Katariinasta kuningatar, Sigismund-pojasta Puolan ja vähäksi aikaa Ruotsinkin kuningas… Että kyllä heillä näitä loiston päiviä riitti vielä myöhemmälläkin iällä!

• Jouni Koutonen Yle Turku

Carlen Manaus

Kuningas Kustaa Vaasa opetti pojilleen myös suomea ja Kaarle-herttua ( kuninkaana Kaarle IX 1604-1611) antoi sen myös näkyä mm. joulurauhan julistuksessa Turussa:

Hänen Cuningalisen Maijestetins, Sen Suriwaldian ja corckiast syndynen förstin ia herran, Carlen, Ruotzin waldacunnan ia caickein meiden armolisen herran ja Cuningan puolest culutetan tässä itze cullengin sekä omaisille että oudoille, ylimäisille että alimaisille, Rickahille että köyhille yxi iloinen Joulu ia Joulun rauha; Sentähden andawat Borgmestari ia Radi tässä Caupungisa hänen Cuningalisen Maijestetins puolest angarasti manata, että idzecukin wiriästi käywät kirckon culeman Jumalan pyhä Sana, iosa meilen edespannan se hyödytyss ia autuuss, cuin meile ombi meidän lunastaian herran Iesuxen Christuxen iloisesta syndymästä.


Mukana manauksessa
Turussa 24-12-2012
Simo Tuomola

oltta jouluna

Jouluna juoman pitää,lihaa syömän laskiaissa

Joulun perinteissä olut sen sijaan on vahvasti mukana. Oluen juonti on ehkä kaikkein vanhin sekä muinaissuomalainen että skandinaavinen perusjoulutapa. Sanonta kuului, että joulua juotiin. Ei juhlittu. Sama koskee suomalaista kekrijuhlaa, jonka alku on samassa vuodenkierron perinteessä kuin yleismaailmallisen joulunkin. Kun sato oli korjattu talteen, elikot syötetty lihavimmilleen ja maatalouden syystyöt tehty, pantiin olut kypsymään. Kun se oli valmista, alkoi keskitalven juhlakausi.

Joulun juomista pidettiin myös uhrina. Olut kumottiin hyvän vuoden ja rauhan vuoksi sekä pääjumala Odinin että Frejn nimeen. Norjan kuningas Håkon Hyvä sääti 900-luvulla peräti lain, jonka mukaan jokaisella miehellä piti sakon uhalla olla tynnyrillinen olutta, ja joulua oli vietettävä kunnes tynnyrillinen loppui.
Samalla Håkon määräsi joulua juotavaksi samaan aikaan kuin kristitytkin juhlivat.

Rooman keisari oli vuonna 354 määrännyt Kristuksen syntymäjuhlan päiväksi 25. joulukuuta, roomalaisen Saturnalia-juhlan ajaksi. Snorre Sturlasonin Heimskringla -kronikan mukaan joulua oli ennen Håkonin lakia vietetty Pohjolassa keskitalven yönä, tammikuun puolenvälin jälkeisen täydenkuun aikaan. Toisten tietojen mukaan keskitalven juhla, midvinterblot, oli kuitenkin erillinen uhrijuhla, jolloin jumalille kevään ja vuodentulon rukouksin uhrattiin sekä ihmisiä että eläimiä.

Ja niin joulu joutui
jo taas pohjolaan

Muinaisten skandinaavien joulunvietosta tiedetään melko vähän. Ensimmäiset maininnat löytyvät 900-luvulla kirjatuista lähteistä. Yksi on viikinkikuningas Harald Kaunotukalle omistetussa laulussa, jossa sanotaan että Harald haluaa juoda joulua ulkona merellä ja siellä leikkiä Frejn leikkiä. Frej oli hedelmällisyyden jumala, ja joulun sisältöön kuuluivat hedelmällisyysriitit uuden aurinkovuoden sadon ja karjaonnen varmistamiseksi.

Toisen kerran joulua juhlivat viikingit ilmestyvät itsensä Bysantin keisarin, Konstantinus Porfyrogenetoksen De Ceremoniis Aulae - (hoviseremonioista) tekstiin, jossa keisari jakaa neuvoja seuraajalleen. 900-luvulla Konstantinopolin hovia suojeli kirvein, puukoin ja miekoin aseistautunut hurjamaineinen varankikaarti. Varangit olivat idänretkelle lähteneitä viikinkejä, jotka hakivat Bysantista rikkauksia kotipuolen ihmeteltäviksi.

- Kristuksen syntymäjuhlan aikoihin henkivartiokaartin ”gootit” seisovat juhlasalin ovella kahdessa jonossa. Kun he saavat luvan, he esittävät ”goottilaisen” leikin: juoksevat isolla melulla sisään hakaten keihäitään kilpiinsä ja huutaen ”Jól, jól”, selvitti keisari.

Gootti-sana oli joko väärinkäsitys - gootteja ei henkivartiokaartissa ollut enää ollut pariin vuosisataan - tai sitten keisari vain nimitti uusia viranhaltijoita entisten nimillä. Skandinaavista joulu-sanaa hokevat kaartilaiset olivat aivan ilmeisesti viikinkejä.

Varangit toivat köyhään Pohjolaan muutakin hyvää kuin Bysantin kultaa. Heillä oli mukanaan myös mausteita: neilikkaa, inkivääriä, kanelia, kardemummaa. Näitä harvinaisia herkkuja leivottiin sitten Ruotsissa - ja Suomessakin! - juhlakauden leipään ja maustettiin niillä sekä kuumennettua jouluolutta että myöhemmin viiniä.
Sama tapa levisi vähitellen myös keskiajan luostareista kylmää Pohjolaa lämmittämään.

Sä vihannoitset kesäisin,
tuot lehväs talven tuiskuihin

Joulukuusen sanotaan olevan saksalaista lainaa 1700-luvulta, jolloin Ruotsin valtakunnan säätyläiskodit alkoivat tuoda sisään kuusia ja koristella niitä ensin ruusuin, sitten omenoin. Gotlannista on löytynyt kuvakivi 700-800-luvulta, jossa hiippalakkinen hahmo kantaa olallaan pientä, nättiä kuusta. Samassa kuvakivessä on neljä hiippalakkihahmoa, joista vasemmanpuoleinen näyttää jahtaavan isoa, karjulta näyttävää eläintä. Isäntä lahtaamassa joulupossua?

Toisessa, upplantilaisessa riimukivessä mainitaan Jynsin ja Jespitin pystyttäneen kiven idässä kaatuneen isänsä muistoksi heti koristeltuaan talvipuunsa. Pyhän puun koristelu kuului vanhojen suomalaistenkin perinteisiin. Tapa on ilmeisesti ikivanha ja yleismaailmallinen: puu on kasvun ja hedelmällisyyden symboli, ja sitä juhlistettiin pyhänä pidettyinä juhla-aikoina.

Sika oli tunnetusti viikinkien juhlaruokaa. Hiippalakki taas oli keskiajan kansanmiehen vakiopäähine. Tontut käyttävät itse asiassa muinaiseurooppalaista talonpoikaispukua.

Tonttu-sana on tietysti lainaa ruotsista ja liittyy perustellusti toiseen lainakäsitteeseen, tonttiin. Tontti oli tontun valvontapiiri, se piti silmällä kaikkea mitä talossa ja tontilla tapahtui.

Kansan käsityksissä tontut liittyivät esi-isien henkiin. Jos niitä kohteli kaltoin, ne jättivät talon oman onnensa nojaan. Joulu oli henkien liikkuma-aikaa: silloin tonttuja saattoi jopa nähdä öiseen aikaan. Niille piti viedä ruokaa ulos rapulle, tai mieluimmin jättää jouluruoat yöksi tuvan pöydälle. Kun soihdut sammuivat, tonttujoukko hipsi varpahillaan tupaan.