Turun kuningas

Tänään 30-4 tulee kuluneeksi tasavuosia Turun kuninkaan Sigismundin kuolemasta Varsovassa vuonna 1632. Hän oli Turun linnan loistoonsa nostaneen Ruotsin kuningas Juhana III:n ja puolalaisen ruhtinatar Katariina Jagellonican poika. Hänet on haudattu Krakowan tuomiokirkkoon Wawelin linnoituksessa.

1632 – Sigismund, Ruotsin kuningas (s. 1566)

 
 

Sigismund (puol. Zygmunt III Waza, liett. Zigmantas Vaza, ruots. Sigismund, 20. kesäkuuta 1566 – 30. huhtikuuta 1632) oli Ruotsin kuningas vuosina 1593–1599 ja Puolan kuningas vuosina 1587–1632. Suomessa ja Ruotsissa hänet tunnetaan vain Sigismundina. Puolan kuninkaana hänet tunnetaan nimellä Sigismund III Vaasa.


Ruotsin valtaistuimella Sigismundin kausi jäi varsin lyhyeksi, ja sitä varjosti jatkuva valtataistelu Kaarle-herttuan – Sigismundin sedän – kanssa. Suomen kannalta merkittävin Sigismundin kauden tapahtuma oli vuosina 1596–1597 käyty nuijasota, joka liittyi osaltaan taisteluun valtaistuimesta.

Kuninkaaksi Sigismund kruunattiin syksyllä 1593 hänen isänsä Juhana III:n kuoltua marraskuussa 1592. Sigismund oli jo aiemmin valittu Puolan kuninkaaksi 1587. Kustaa Vaasan vuonna 1544 asettaman perintökuninkuussäädöksen vuoksi Sigismund oli periaatteessa Ruotsin laillinen kruununperijä.

Maan ylhäisaateli Kaarle-herttuan johdolla kuitenkin vastusti katolisen Sigismundin kruunausta. Luterilaisessa Ruotsissa katolisen Sigismundin pelättiin merkitsevän vastauskonpuhdistusta. Sigismund painostettiin allekirjoittamaan niin sanottu Uppsalan julistus, jossa Ruotsin todettiin pysyvän luterilaisena valtiona.

 
 Målning av kung Sigismund från omkring 1590 av Martin Kober

Suomesta tuli Kaarle-herttuan ja Sigismundin valtataistelun yksi merkittävä näyttämö. Sigismundin Suomen käskynhaltijaksi Turun linnaan nimittämä Klaus Fleming oli kuninkaan tärkein kannattaja.

Nuijasodassa Kaarle-herttua tuki aktiivisesti kapinallisia. Vuosina 1597–1599 Kaarle-herttuan joukot ja Sigismundille uskolliset suomalaisjoukot kävivät useita taisteluita Turun linnasta ja Suomen hallinnasta.

Etenkin Turussa oltiin valmiita hylkäämään luterilaisuus ja siihen antoi pontta myös Juhana III vuonna 1576 laatima "Katolisen ja oikeauskoisen kirkon mukainen Ruotsin kirkon liturgia", joka tunnetaan nimellä Punainen kirja. Kustaa Vaasan pojista Erik ja Kaarle olivat puolestaan kalvinisteja.

Juhana oli Turussa suuressa suosiossa; jouluksi 1562 hän toi Turun linnaan Suomen herttuattaren, puolalaisen prinsessan Katariina Jagellonican, joka oli harras katolilainen. Hänelle rakennettiin oma alttarinsa Turun linnan suojiin.

 
Katariina Jagellonica (1. marraskuuta 1526 Krakova – 16. syyskuuta 1583 Tukholma) oli Juhana III:n ensimmäinen vihitty puoliso, Suomen herttuatar ja sittemmin Ruotsin kuningatar.


 
 Prins Sigismund Vasa med skallra. Vargtanden om halsen skall skydda mot sjukdomar, trolldom och ondska. Målning av Johan Baptista van Uther.


Vastarinta Ruotsin luterilaisessa papistossa oli kova ja Juhanan kuoleman jälkeen Upsalan kokous totesi 1593 liturgian taikauskoiseksi, paavin messun kaltaiseksi ja pahennusta herättäväksi sekä portiksi Superstitionille, taikauskon pedolle, joka houkuttelee kristittyjä paavin kauheaan eksytykseen. Vastapainona pedolle olisi tarpeen Profanitas.

Turussa Katariinan katolinen perintö oli muuta maata tiukemmassa. Täällä oli vannottu uskollisuutta Juhanalle ja vallanperijä Sigismundille 19.4.1582 ja siitä valasta pidettiin myös kiinni katkeraan loppuun saakka. Turku toimi myös viimeisenä pakopaikkana katolilaisille kun olot emämaassa kävivät liian tukaliksi.

Aateliset tunnustavat Turussa Flemingin johdolla Sigismundin kuninkaaksi Juhanan kuoltua ja Fleming varustaa 27 laivan laivaston Turusta noutamaan kuningasta Puolasta, amiraalilaivana Suomen Leijona.

 
 Sigismund till häst.

Kaarle-herttua kaappasi vallan Aarborgan valtiopäivillä 1597. Hän julistautui valtionhoitajaksi etenkin talonpoikien tuella.

Sigismund yritti palauttaa valtaansa Ruotsissa asein. Hänen joukkonsa nousivat maihin Ruotsin Kalmarissa syyskesällä 1598. Ratkaiseva taistelu käytiin Stångejoella lähellä Linköpingiä 25. syyskuuta 1598. Kaarlen joukot voittivat, ja Sigismund palasi Puolaan. Turusta lähti Sigismundin tueksi Akseli Kurjen johtama armeija, mutta se ei ehtinyt paikalle ajoissa.

Linköpingin valtiopäivillä helmi-maaliskuussa 1600 tunnustettiin Kaarlen nousu valtaan. Samalla Sigismundin perillisten todettiin menettäneen oikeutensa Ruotsin kruunuun.

Kaarle-herttua yllytti suomalaisia talonpoikia kapinaan Jaakko Ilkan johdolla, mutta Nuijasota kukistettiin verisesti. Sigismund yritti paluuta 1598 Tukholmaan, mutta vetäytyi lopulta takaisin Puolaan ja pantiin kesällä 1599 viralta Kaarle-herttuan noustessa kuninkaaksi nimellä Kaarle IX.




 
Turusta oli Suomen käskynhaltijaksi nousseen Arvid Eerikinpoika Stålarmin käskystä Aksel Kurjen johdolla lähetetty Sigismundin tueksi 14 laivaa, 50 kuljetusalusta ja 3000 miestä. Näin Turun Suomi oli käytännössä julistanut sodan emämaa Ruotsia vastaan..

Suomalaisten asettumista Sigismundin kannalle tuki ulkopolitiikka ja koettu ”idän vaara”. Turussa uskottiin, että Puolan ja Ruotsin liitto olisi vahva turva Venäjää vastaan.



Sigismund III ei koskaan luopunut vaateistaan Ruotsin kruunuun. Vuonna 1600 Puola yritti Sigismundin johdolla vallata Ruotsilta Vironmaan. Tämän jälkeen maiden välille puhkesi sota Liivinmaan omistuksesta. Sigismund kävi sotaa setäänsä Kaarlea – Kuninkaana Kaarle IX – ja myöhemmin serkkuaan Kustaa II Adolfia vastaan Altmarkin välirauhaan 1629 asti.

45 vuotta vallassa ollut Sigismund III on eräs Puolan pitkäikäisimmistä hallitsijoista. Sigismundin seuraaja maan kuninkaana oli hänen poikansa Vladislav IV (Władysłav IV Waza).

 
 Sigismunds vapen såsom konung av Polen.

Valtaan noustuaan Kaarle IX kostaa Turun niskuroinnin verisesti: 10.11.1599 Turun suurtorilla mestataan seitsemän aatelista ja seitsemän alempaan sotapäällystöön kuulunutta. Meillä jäätiin uskonsodassa paitsi idän ja lännen puristuksiin, myös katolilaisuuden ja luterilaisuuden taistelun jalkoihin.

Mestatuiksi aatelisista tulevat marskin ja Ebba Stenbockin poika Juhana Fleming, Sten Fincke, Hartikka Henrikinpoika, Niilo Iivarinpoika Särkilahti, Krister Matinpoika Björnram, Mikael Paavalinpoika Munck sekä Olavi Klaunpoika. Flemingin päätä ei pistetä seipään nokkaan muille varoitukseksi kapinoinnista.

Katolisessa Turussa
30-4 2016
Simo Tuomola

Keisarijuhla

Tänään 29-4 tulee kuluneeksi tasavuosia Suomen suuriruhtinas Aleksanteri II syntymästä Moskovassa 1818. 



Keisarijuhlaa vietettiin suureellisesti myös Turun tuomiokirkon edustalla Aleksanteri II:n syntymäpäivänä 29.4. 1894. Valokuvaaja Carl Johan Schoultz oli paikalla tallentamassa keisarin rintakuvan paljastusta kirkon portailla. Maisteri Lagus piti juhlakansalle juhlapuheen. Paikalla oli yleisöä peräti 14000 hengen verran. Kuva löytyy Åbo Akademin kokoelmista. Tosin itse juhlittava keisari oli kuollut jo vuonna 1881.

Aleksanteri II (29. huhtikuuta (J: 17. huhtikuuta) 1818 Moskova – 13. maaliskuuta (J: 1. maaliskuuta) 1881 Pietari) oli Venäjän keisari, Puolanmaan tsaari ja Suomen suuriruhtinas vuosina 1855–1881. Aleksanteri II oli Suomelle myötämielinen hallitsija.

Suomen suuriruhtinas on arvonimi, joka kuului Ruotsin kuninkaan titteleihin vuodesta 1581 alkaen, ja jota käytettiin Suomen suuriruhtinaskunnan valtionpäämiehestä 1809–1917.

 Juhana III eli Juhana-herttua otti itselleen 1581 arvonimen 'Suomen suuriruhtinas'. Käytännössä Suomen suuriruhtinaskunnan suuriruhtinas oli aina Venäjän keisari.



 

1881 – Venäjän tsaari Aleksanteri II sai surmansa palatsinsa lähellä pommiattentaatissa (gregoriaanisen kalenterin mukaan, Venäjällä käytössä olleen juliaanisen kalenterin mukaan oli 1. maaliskuuta).

Hänen aikanaan toteutettiin Venäjällä maaorjien vapauttaminen 19. helmikuuta 1861 (vanhaa lukua, uutta lukua 3. maaliskuuta), minkä vuoksi häntä Venäjällä kutsuttiin myös vapauttajatsaariksi. Balkanilla slaavit ja ortodoksiset kansat kutsuvat häntä vapauttajatsaariksi, koska hän vapautti heidät sodassa turkkilaisten vallasta.

Aleksanteri II seurasi isäänsä helmikuussa 1855, kesken käynnissä olleen Krimin sodan. Nikolai I:n kaudella alkanut Krimin sota Ottomaanien valtakuntaa eli Turkkia vastaan laajeni suursodaksi Ranskan ja Britannian liityttyä Turkin avuksi Venäjän saavutettua merkittäviä voittoja sitä vastaan.

 
Suomessa Krimin sotaa kutsuttiin itämaiseksi sodaksi tai Oolannin sodaksi siksi, että ranskalais-englantilainen laivasto-osasto hyökkäsi Ahvenanmaalle, tuhosi Bomarsundin linnoituksen ja teki tuhojaan myös Suomen suuriruhtinaskunnan rannikolla Pohjanlahdelta Suomenlahdelle. Rauhan tuloksena alkoi Ahvenanmaan demilitarisointi. Tappiot sodassa johtivat uudistusvaatimuksiin Venäjän tuomiseksi länsivaltojen tasolle.



 Aleksanteri II:n patsas Helsingin Senaatintorilla.

Aleksanteri II:n patsas on Venäjän tsaarille ja Suomen suuriruhtinaalle Aleksanteri II:lle omistettu muistopatsas Helsingin Senaatintorilla. Johannes Takasen ja Walter Runebergin suunnittelema muistomerkki paljastettiin vuonna 1894, ja se on yksi Helsingin vanhimpia ja huomattavimpia julkisia muistomerkkejä.

Keisarinna Maria kuoli 1880, jolloin Aleksanteri nai salaisesti rakastajattarensa ruhtinatar Jekaterina Dolgorukajan. Aleksanteri aikoi julistaa Jekaterinan virallisesti keisarinnaksi ja kansaa lepytelläkseen hän valmisteli perustuslakiluonnosta.

Samana päivänä kun Aleksanteri II allekirjoitti ilmoituksen aikeistaan, Vera Fignerin johtamaan Narodnaja voljaan kuuluva puolalainen aktivisti heitti pommin Katariinankanavan sillalla Aleksanteri II:n vaunuja kohti. Tästä ei keisarille vielä käynyt mitään, mutta hän meni ulos vaunuista ja toinen terroristi heitti pomminsa hänen lähelleen.

Keisari kuoli saamiinsa vammoihin Talvipalatsissa. Narodnaja voljan terroristit olivat tehneet tätä ennen jo seitsemän epäonnistunutta murhayritystä keisaria vastaan.

Aleksanteri II:n muistoksi attentaattipaikalle pystytettiin myöhemmin Verikirkkona tunnettu Kristuksen ylösnousemisen katedraali.

 
 Verikirkko. Kirkko toimii nykyään museona.

Kristuksen ylösnousemuksen katedraali (ven. Собор Воскресения Христова, Sobor Voskresenija Hristova) eli Verikirkko (ven. Храм Спаса на Крови, Hram Spasa na Krovi, "Kirkko veren päällä") on Pietarissa sijaitseva ortodoksinen kirkkorakennus. Kirkko rakennettiin Aleksanteri III:n käskystä vuosina 1883–1907 Gribojedovin kanavan varrelle paikalle, jolla hänen isänsä ja edeltäjänsä Aleksanteri II murhattiin vuonna 1881.

Keisari Aleksanteri II oli todella suosittu hahmo Suomessa. Etenkin tietenkin Helsingissä. Turussa vieläkin katseltiin mieluummin Tukholman suuntaan. Hän vieraili maassa useinkin - ensimmäisen kerran vasta valtaistuimelle noustuaan vuonna 1856. 

Venäjän keisareiden vierailut ”autonomisella kokeilualueella”, Suomessa, eivät olleet harvinaisuus: jo Aleksanteri I oli vieraillut täällä useaan otteeseen. Vierailujen tavoitteena oli vahvistaa suhteita suomalaisiin ja erityisesti Suomen eliittiin.

Aleksanteri II:n suosiota kuvaa hyvin se tapa, jolla hänen vierailunsa Suomessa etenivät. Keisarin saapuessa ensimmäisellä Suomen matkallaan Helsinkiin, otettiin hänet vastaan soihduin, palavin tervatynnyrein ja hurraahuudoin.

Ylioppilaiden lähetystö tervehti Aleksanteria isänmaallisella laululla keisarillisen palatsin, nykyisen presidentin linnan, luona. Helsingissä keisari esitteli säädyille uudistussuunnitelmiaan ja jatkoi matkaansa Turkuun, Tampereelle, Hämeenlinnaan ja Haminaan. Joka kaupungissa hänet vastaanotettiin samalla juhlallisuudella ja ilolla kuin Helsingissäkin.


Turussa keisaria varten oli jopa pystytetty kunniaportti, joka oli varustettu latinankielisellä tekstillä, joka suomennettuna tarkoitti: ”Ja hän karkottaa taivaalle kertyneet pilvet ja tuo auringon takaisin”. 

 

Eipä siis ihme, että Pietariin palattuaan keisari toimitti Helsingfors Tidningar –sanomalehden välityksellä seuraavanlaisen tervehdyksen suomalaisille:

”Annan tehtäväksenne puolestamme tulkita rakkaille ja uskollisille suomalaisilleni kiitollisuuteni niistä Minulle niin kallisarvoisista tunteista, joita heillä on Minua kohtaan, ja samalla ilmaisemaan heille muuttumattoman suosiollisuuteni.”  
 

Keisari vieraili uskollisten alamaistensa keskuudessa vielä kahteen otteeseen ja sai molemmilla kerroilla nauttia vastaavanlaisesta vieraanvaraisuudesta uudestaan.

Aleksanteri II kutsui koolle myös Suomen valtiopäivät, joita ei oltu pidetty "valtiollisen 
yön" aikana lähes 50 vuoteen. Suomi teollistui ja vaurastui. Ensimmäinen suuri teollisuusnäyttely pidettiin Kaivopuistossa 1876. Myös keisari vieraili näyttelyssä.

 ''Hän oli vanhentunut. Mutta hänen kasvonsa valkenivat, kun hän näki sen teknillisen taidon, jonka hän Suomessa oli pannut alkuun'', Topelius kirjoittaa.


Kunniaportilla
Turussa 29-4 2016
Simo Tuomola

Punamultaa

Tänään 28-4 vietämme kuninkaamme Fredrik I:n syntymän vuosijuhlaa - jota kukaan ei juhli. Mies oli Ruotsin huonoin hallitsija, ainakin jos uskoo August Strindbergin luonnehdintaa hänestä;

August Strindberg kallade honom "Sveriges sämsta regent, som icke kunde tala svenska, och egentligen var tysk lantgreve." Saksalainen maakreivi ei ruotsin kieltäkään osannut, vaikka muuten olikin kielimiehiä.

 
1676 – Fredrik I, Ruotsin kuningas (1720–1751) (k. 1751)

Fredrik I (1676–1751) oli Ruotsin kuningas vuodesta 1720 vuoteen 1751.

Hän syntyi Hessen-Kasselin kreivin kolmantena poikana, mutta nousi veljiensä kuoltua isänsä seuraajaksi. Hän oli vahva, kielitaitoinen ja seurallinen. Hän osallistui Espanjan kruununperimyssotaan, ja jäi sen aikana leskeksi.

Fredrik nousi kuninkaaksi kaksi vuotta lankonsa kuoleman jälkeen, ja osa historioitsijoista katsookin, että Kaarlen kuoleman takana oli Fredrikin järjestämä salaliitto. Fredrikin elinaikana huhuttiin että ainakin tämän uskottu mies André Sicre oli sekaantunut murhaan.

Ruotsin kuningas
24. maaliskuuta 1720 – 25. maaliskuuta 1751
Edeltäjä	Ulriika Eleonoora
Seuraaja	Aadolf Fredrik

1751 – Fredrik I, Ruotsin kuningas (1720–1751) (s. 1676).

Fredrik I toimi Ruotsin kuninkaana vuosina 1720-1751 eli hänen aikanaan solmittiin ensin isonvihan päättänyt Uudenkaupungin rauha 30.8. 1721 ja pikkuvihan päättänyt Turun rauha 7.8. 1743.


Uudenkaupungin rauha 30. elokuuta 1721 päätti isovihan ja viimeiseltä rintamaltaan Venäjän ja Ruotsin välillä käydyn suuren Pohjan sodan, jonka aikana koko Suomi oli joutunut venäläisten miehittämäksi. Rauhansopimus kuului osana Ruotsin ja sen naapurimaiden rauhanneuvottelujen ketjuun suuren Pohjan sodan lopettamiseksi.


 

 Albert Edelfelt: Isoviha

Isoviha oli suuren Pohjan sodan (1700–1721) aikainen venäläisten miehitys Suomessa vuosina 1713–1721. Se päättyi Uudenkaupungin rauhaan. Isoviha-nimitys on syntynyt vasta historioitsijoiden teksteissä – aikalaislähteissä siitä käytetään nimitystä venäläisen ylivallan aika.

Miehitetty Suomi oli kolme vuotta venäläisen sotilashallinnon alaisuudessa. Sotilashallinnon toimintaa leimasi tilapäisyys, sillä sodan tulevasta kulusta ei kenelläkään ollut varmuutta.

Länsi-Suomen valloituksen jälkeen sen sotilashallintoa johti yliamiraali Fjodor Apraksin. Hän oleskeli pääosin Venäjällä, ja ylin hallintoviranomainen Suomessa oli Turkuun asettunut kenraali Mihail Golitsyn. Hänen alaisuudessaan olivat Varsinais-Suomi ja Satakunta; muihin maakuntiin asetettiin komendantteja. Nämä muun muassa jakoivat turvakirjeitä ja päättivät väliaikaisista veroista.





 
Fjodor Matvejevitš Apraksin (1661 – 10. marraskuuta 1728) oli venäläinen kreivi ja sotapäällikkö, joka loi Venäjän laivaston.


Mihail Mihailovitš Golitsyn (ven. Михаи́л Миха́йлович Голи́цын; 1. marraskuuta 1675 Moskova – 10. lokakuuta 1730) oli venäläinen sotapäällikkö. Hän komensi suuren Pohjan sodan aikana vuosina 1713–1714 Suomen miehittänyttä venäläisarmeijaa (isoviha). Hän toimi Suomessa olleiden venäläisten joukkojen ylipäällikkönä vuoteen 1721, jolloin sota päättyi Uudenkaupungin rauhaan.


 

Golitsyn kohteli miehitettyä Suomea säästeliäästi ja yritti ehkäistä venäläisten sotilaitten tekemiä vääryyksiä.

Kun tsaari luopui hyökkäyksestä Ruotsiin, venäläiset järjestivät Länsi-Suomeen siviilihallinnon kesällä 1717. Kenraalikuvernööriksi tuli kesäkuun alussa ruotsalainen kreivi Gustav Otto Douglas, Kaarle XII:n drabantti, joka oli loikannut venäläisten puolelle Pultavan taistelun seurauksena.


 

Gustav Otto Douglas (23. helmikuuta 1687 Tukholma – 2. helmikuuta 1771 Viro) oli venäläisten nimittämä Suomen kenraalikuvernööri isonvihan aikana.

Kenraalikuvernöörinä hän järjesti muun muassa oikeuslaitosta sekä kirkollisia ja taloudellisia asioita. Häntä pidettiin ankarana virkamiehenä. Vuonna 1719 ja 1720 hänen johdollaan toteutettiin ns. manttaalimiesten otto eli 2 000 miestä vietiin Suomesta Venäjän armeijaan. Vain alle viidennes heistä palasi takaisin vuonna 1725.

Turun rauha on Turussa 7. elokuuta 1743 solmittu Venäjän ja Ruotsin välinen rauhansopimus, joka päätti vuosina 1741–1743 käydyn hattujen sodan ja sen aiheuttaman pikkuvihana tunnetun venäläismiehityksen Suomessa. Samaan aikaan Ruotsin oli valittava itselleen kuningas vuonna 1741 menehtyneen Ulriika Eleonooran seuraajaksi.

Pikkuvihan muistomerkki Kiteen kirkon lähettyvillä

Pikkuviha (1742–1743) oli Ruotsin hyökkäyksen, hattujen sodan aiheuttama venäläisten miehitys Suomessa. Se päättyi Turun rauhaan, jossa uudeksi rajalinjaksi tuli Kymijoki.

Piispa Jonas Fahlenius pakeni pikkuvihan aikana Ruotsiin ja hänen sijaisenaan toimi Johan Wallenius. Venäläisten nimittämä Suomen kenraalikuvernööri oli kenraalimajuri Johan Balthasar von Campenhausen.




Vapaaherra, kenraaliluutnantti Johan Balthasar von Campenhausen

 
Johan Balthasar von Campenhausen (30. heinäkuuta 1689 Tukholma – 28. tammikuuta 1758 Pietari) oli kenraali ja venäläisten nimittämä Suomen kenraalikuvernööri pikkuvihan aikana 1742-1743.

Kun Suomi joutui hattujen sodassa venäläisten miehittämäksi, von Campenhausen nimitettiin syksyllä 1742 Suomen kenraalikuvernööriksi ja hän sai hoitoonsa taloudelliset, oikeudelliset ja kirkolliset asiat.

Ylimpiin hallintovirkoihin nimitettiin hänen esityksestään virolaisia ja liivinmaalaisia henkilöitä ja suomalaisia taas alempiin. Turun rauhan jälkeen 1743 syksyllä von Campenhausen palasi Venäjälle, missä hän sai tehtäväkseen laatia esityksen Viipurin läänin hallintoa varten.

Rauhat olivat aika synkkiä valtakunnalle; ensin menetettiin Suuressa Pohjan sodassa Inkerinmaa, Viro, Liivinmaa, Käkisalmen läänin eteläosa ja läntinen Karjalankannas Venäjälle ja sitten vielä Hattujen sodassa koko Kymijoen itäpuolinen Vanha Suomi Haminaa ja Lappeenrantaa myöten.





Ruotsin kaakkoisraja siirtyi kartan ulkopuolisesta Inkeristä ja Virosta keltaiselle alueelle, jonka se menetti myöhemmin Turun rauhassa.


Suomen ja Turun kannalta leimallista Fredrik I edustamalle aikakaudelle oli Itämaan asioiden huono hoitaminen ja täydellinen laiminlyönti. 

Turun rauhansopimuksen yhtenä ehtona oli Aadolf Fredrikin valitseminen Ruotsin kruununprinssiksi ja vihdoin kuninkaaksi vuosiksi 1751-1771.

Aadolf Fredrik teki kesällä 1752 matkan Suomeen. Hän oli siten ensimmäinen Ruotsin kuningas yli 120 vuoteen, joka edes vieraili Suomessa eli Turussa.

Punamulta oli tuolloin tärkeä uutuus kaupungeissa. Se oli ensimmäinen väri, jolla piilutut hirsiseinät siveltiin. Vuonna 1747 Turussa annettiin määräys, että kaikki puutalot oli punamullattava joen ja katujen puolelta. Kun kuningas Aadolf Fredrik vieraili kaupungissa vuonna 1752 kerrottiin ”kaikkien Turun talojen maaherran käskystä maalatun punaisiksi, niin että tästä Suomen pääkaupungista tuli oikein soman näköinen”.

Katsotaanpas vielä hieman miltä täällä tuolloin oikein näyttikään;

 
Asuinrakennusten pitkä sivu oli kadulle tai joelle päin. Pihan puolella sijaitsivat ulkorakennukset: puuvaja, vaunuvaja, varastoaitat, talli, lantavaja ja pihatto. 1700-luvulla loppui sikojen pito kaupungissa niiden aiheuttaman epäsovun ja vaivan vuoksi - siat kun karkailivat minne mielivät.

Turun raatihuone, piirros vuodelta 1735. 

 

Vuonna 1735-1736 Turun suurtorin äärelle oli rakennettu tornillinen raatihuone. Tiilestä rakennetussa ja keltaiseksi rapatussa raatihuoneessa oli aikaa ilmoittava tuntikello. Rakennuksen piirsi muurarimestari Samuel Berner, joka oli saanut oppinsa Tukholman kuninkaanlinnan työmaalla.


Samuel Berner (k. 10. elokuuta 1759 Siuntio) oli Suomessa 1700-luvulla vaikuttanut saksalaissyntyinen muurimestari ja arkkitehti, jonka suunnittelemia rakennuksia on useissa Suomen kaupungeissa. Häntä on pidetty Suomen rakennustaiteen historian ensimmäisenä varsinaisena arkkitehtina.


Bernerin raatihuone ennen Turun paloa. Piirros on Kansallisarkistosta, alkuperä on tuntematon.

 

”Min första lust den är, i mina böcker läsa,
Iag icke gerna will på gator gå och fiesa.”

 

Näin runoili Carl Fredrik Mennander nuorempi helmikuussa 1764 isälleen Turun piispalle lähettämässään kirjeessä. Pimeän aikaan kaduilla liikuttaessa käytettiin kannettavia lyhtyjä. Vasta 15. marraskuuta 1805 Turussa syttyivät ensimmäiset hamppuöljyllä toimivat katulyhdyt.

Punamullassa Turussa
28-4 2016
Simo Tuomola

Förin kyydissä

Tänään 28-4 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun kauan kaivattu höyrylauttaliikenne saatiin vihdoin kevään tullen käyntiin Aurajoen yli nykyisellä paikallaan. Oli vuosi 1904 ja käyttöön otettu lautta sinänsä oli valmistunut käyttökuntoon jo edellisen vuoden puolella.

  

 Föri on yksi Turun nähtävyyksistä.

Nykyisin liikennöivä föri rakennettiin Crichton-Vulcanin pajalla vuonna 1903 Barkerin tehtaiden työntekijöiden matkatarpeisiin. Silloin siinä oli höyrymoottori, ja lautta kulki puuta polttamalla. Vuonna 1955 föriin asennettiin dieselmoottori, ja vanha höyrykone savupiippuineen poistettiin.


 

Tässä puolestaan ylinen föri savupiippuineen.

78 metrin matkan joen poikki 1,5 minuutissa taivaltava alinen föri oli alunperin "Wächtersgrändens Färja" ja sittemmin "Aurajoen Lautta". Ja vuoden 1988 remontin jälkeen Turusta Åboon seilaavan 16,8 x 6,1 x1,1 metrin mittaisen lautan nimeksi oli jo vakiintunut Föri.

Alunperin jokilautta sai ottaa kyytiinsä kolmekin hevosajoneuvoa, kun se nykyisin kuljettaa kevyttä liikennettä 75-hengen kapasiteetilla. Ensimmäisen dieselkoneensa lautta sai höyrykauden päättyessä vuonna 1953 ja se uusittiin vuoden 1988 remontin yhteydessä. 

 
Hotel du Nôrd sijaitsi ylisen jokilautan rannassa nykyisen Myllysillan pielessä olevan Boren talon paikalla.

Se ensimmäinen höyrylautta Aurajoen ylittävän soutuliikenteen tilalle oli saatu jo vuonna 1889, kun maksullinen 18-hengen soutulautta eli ylinen föri korvattiin nykyisen Myllysillan kohdalta onkaförillä. Ja kun aikanaan Martinsilta sitten valmistui 1940, kävi ylinen föri tarpeettomaksi.




Vuosina 1856–1940 Turussa liikennöi Aurajoen poikki lautta nykyisen Myllysillan kohdalla, niin sanottu ylinen föri eli onkaföri. Aluksi paikalla liikennettä hoiti soutuvene, mutta 1880-luvun lopussa se vaihtui yksityiseen höyrylauttaan. Samoihin aikoihin Ylinen höyrylaivasatama siirtyi Auransillan kupeesta förin tietämille.

 

Ylinen föri oli alkujaan maksullinen, mutta sen omistajan tehtyä konkurssin föri siirtyi kaupungin omistukseen vuonna 1907 ja ylityksestä tuli ilmainen. Ylinen föri poistettiin käytöstä vuonna 1940, kun läheinen Martinsilta valmistui. Jatkosodan pommituksissa käytöstä jo poistettu ylinen föri upposi Aurajokeen. Se nostettiin ja romutettiin

 
 Yläföri ja Boren talo 1930-luvulla - huomaa henkilöauto lautalla,
Kai Ekbomin arkisto



- Krimin sodan jälkeen 1856 aloitti nykyisen Myllysillan kohdalla Turun Aurajoessa maksullinen 8 hengen soutulautta, joka korvattiin 1875 W.Crichtonin rakentamalla 18 hengen rautarunkoisella soutulautalla

- paikalla aloitti edelleen maksullisen liikenteen 1889 W.Crichtonin rakentama höyrylautta, joka oli valmistunut ja katsastettu edellisen vuoden lopulla  - parin omistajanvaihdoksen jälkeen lautta siirtyi konkurssipesältä 1907 Turun kaupungin omistukseen ja kyyti muuttui ilmaiseksi - kun läheinen Martinsilta valmistui 1940, poistettiin ylinen föri tarpeettomana - rantaan varastoitu entinen föri upposi Aurajokeen jatkosodan pommituksissa, nostettiin pinnalle ja romutettiin

Kummalkipual jokke
Turussa 28-4 2016
Simo Tuomola

Vasa-laiva

Tänään 24-4 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun Vasa-laiva nostettiin historiallisesta kätköstään pinnalle Tukholmassa 1961. Tilanteeseen liittyvät myös teekkarit ja kosto siitä, että Ruotsi oli estänyt Paavo Nurmen kilpailemisen Los Angelesin olympialaisissa 1932.

1961 – Vasa-laiva nostettiin Tukholmassa.

 10-8 1628 – Vasa-laiva upposi neisytmatkallaan.
 
 

Yksi kuuluisimmista teekkarijäynistä sattui Vasa-laivan noston yhteydessä Tukholman edustalla vuonna 1961. Muutama teekkari poikkesi Tukholmassa hieman ennen nostoa mukanaan Paavo Nurmen juoksijapatsaan pienoisversio. Teekkarit palkkasivat sammakkomiehen, joka sukelsi patsaan laivan kannelle.

Laivan nosto oli suuri mediatapahtuma, ja sattuman kaupalla patsas oli ensimmäinen veden pinnan rikkonut esine laivan noston yhteydessä. Patsas aiheutti ensin meriarkeologisen sensaation ja myöhemmin pienen ulkopoliittisen selkkauksen. Patsas ei ole näytteillä Tukholman Vasa-museossa.



 
Vasa valmistui vuonna 1626, vaikka sen neitsytmatka tapahtuikin vasta kaksi vuotta myöhemmin. Valmistuessaan Vasa oli Ruotsin laivaston voimakkain sota-alus ja suurimpia sotalaivoja koko Euroopassa. Kolmikantisen aluksen pituus oli 69 metriä (vesilinjassa 46,5 metriä) ja korkeus kölistä mastonhuippuun 52 metriä. Vasa painoi noin 1 200 tonnia. Se oli varustettu 64 järeällä kanuunalla.



1625 – Gustav II Adolf skriver den 16 januari kontrakt med skeppsbyggmästare Henrik Hybertsson om att skeppet Vasa ska byggas. 16-1 Henrik Hybertsson sai kuninkaalta tehtäväkseen rakentaa Vasa-laiva.

Vasa oli Ruotsin kuninkaan Kustaa II Aadolfin kruununlaiva, joka upposi 10. elokuuta 1628 aloitettuaan juuri neitsytmatkansa. Vuonna 1961 laiva nostettiin merenpohjasta. 18 vuotta laivaa ruiskutettiin säilöntäaineilla sen tilapäisessä sijaintipaikassa Vasavarvetilla. Vuodesta 1990 lähtien aluksen sijoituspaikka on ollut Vasa-museo Tukholmassa.



10-8 tuli siis kuluneeksi tasavuosia siitä katastrofista, jossa kuningas Kustaa II Aadolf Vaasan kruununlaiva Wasa kaatui tuulenpuuskassa taivallettuaan Tukholman edustalla 1628 neitsytmatkaansa vain 1300 metrin verran, upoten syvyyksiin 333 vuodeksi.

Vasa lähti neitsytmatkalleen 10. elokuuta 1628 Tukholman satamasta. Tarkoitus oli noutaa kauempana sijaitsevasta tukikohdasta vielä 300 miestä matkaan. Sää oli ollut tyyni, mutta kun Vasa oli ehtinyt matkata noin neljännestunnin ajan ja vajaat 1 300 metriä, äkillinen tuulenpuuska tarttui laivaa purjeisiin ja kaatoi koko sota-aluksen kello neljän ja viiden välillä iltapäivällä. Merivesi syöksyi Vasan tykkiporteista sisään, ja alus alkoi nopeasti vajota kohti merenpohjaa

Vasan uppoamisesta kuultuaan kuningas Kustaa II Aadolf kirjoitti kirjeen, jossa hän määräsi laivan uppoamisesta vastuussa olevia rangaistaviksi. Uppoavasta laivasta pelastunut Vasan kapteeni Söfring Hansson pidätettiin, mutta todettiin syyttömäksi ja vapautettiin ilman rangaistusta.



Kustaa II vietti paljon aikaa Turussa ja täällä hänen luottomiehiinsä lukeutui mm. Klaus Laurinpoika Fleming, jolle kuningas antoi 1615 tehtäväksi uudistaa laivastonsa. Ruissalon tammimetsää parturoitiin ahkerasti Tukholman laivatelakoiden tarpeisiin ja parturointia jatkettiin vuoteen 1621, jolloin Flemingin rakennuttama viidenkymmenen sotalaivan ja sadan kuljetusaluksen laivasto purjehtii kuninkaan johdolla Riikaa piirittämään.




Den kungliga Vasaättens släktvapen, som Vasa blev uppkallat efter. Fartyget var uppkallad efter vasen, den heraldiska symbol som ingick i Vasaättens släktvapen. Som andra skepp uppkallade efter symboler, föremål eller djur på 1600-talet var namnet därför i bestämd form, det vill säga "Vasen". Alus sai nimensä Vasa-suvun vaakunan viljalyhteen mukaisesti - Vasen.

Klas Larsson Fleming (1592–1644) oli amiraali ja maaherra.
 
Ruotsin merimahdin uusi uljas lippulaiva Vasa rakennettiin 1621-1625 osaksi tuota laivastoa ja 64 kanuunoineen se oli Euroopan suurimpia sota-aluksia.



Klaus Laurinpoika Fleming eteni urallaan Ruotsin laivaston amiraaliksi ja hänen ehdotuksestaan hallitus perusti 1638 Delaware-joen suistoon Uuden Ruotsin siirtokunnan, jonne Kalmar Nyckel -alus vei sen ensimmäiset asukkaat. Siirtokunnan kuvernöörinä toimi 1643-1653 Flemingin kaveri, everstiluutnantti Juhana Printz, joka tuli hyvin toimeen intiaanien kanssa.

Printzillä oli oma osuutensa myös Vasa-laivan kohtaloissa. Kun alus 1961 nostettiin syvyyksistä, oli sen tykeistä enää jäljellä 3 kanuunaa."Miehet, jotka osasivat mennä veden alle" eli sen ajan sukelluskellon taitajat olivat onnistuneet jo 1628 nostamaan tykit syvyyksistä, yhtenä osaajana juuri Johan Printz.



Johan Printz, född 1592 som Johan Björnsson, i Bottnaryd, Småland, död 1663. Överstelöjtnant, guvernör över Nya Sverige 1642-1653 och landshövding i Jönköpings län 1658-1663.

Vasan kallisarvoiset, pronssista taotut kanuunat nostettiin hylystä sukelluskellojen avulla jo 1600-luvulla. Koska silloisella tekniikalla laivaa ei vielä kyetty nostamaan, Vasan hylyn annettiin olla rauhassa.


Sukelluskellon toimintaperiaate on tunnettu jo antiikin ajoista. Pian Vasa-laivan tapahtuneen uppoamisen jäleen 1628, hylylle laskeuduttiin sukelluskellolla. Nykyään kelloja käytetään ammattisukelluksessa.



Vasasta löytyneitä kanuunankuulia.

Klaus Laurinpoika Flemingin merellinen taival päättyi 1644, kun hänen johtamansa 46 aluksen laivasto kohtasi meritaistelussa Tanskan kuningas Kristian IV:n laivaston. Yhteenotossa Louhisaaressa syntynyt Fleming haavoittui kuolettavasti.

 
 Clas Larsson Fleming.

Nyt Vasa on hieno nähtävyys ja tutustumisen arvoinen matkailukohde Tukholmassa. Jos meillä toimittaisiin oikein, Turkuun saataisiin omassa lajissaan vastaava nähtävyys, rakentamalla tänne Vrow Maria -museo.

Hollantilainen kauppa-alus Vrouw Maria oli matkalla Amsterdamista Pietariin, kun se törmäsi 3. lokakuuta 1771 kahteen kariin Nauvon ulkosaaristossa ja myöhemmin upposi noin neljänkymmenen metrin syvyyteen. Alus sai törmäyksissä vaurioita peräosaan, muun muassa peräsin irtosi.

Aluksen ruumassa arvellaan olleen esimerkiksi taideaarteita, joita keisarinna Katariina Suuri ja muu Venäjän ylimystö oli tilannut Hollannista. Lisäksi lastina oli sokeria, väriaineita, sinkkiä ja kappaletavaraa. Miehistö ja paikallinen väestö ehti pelastaa osan lastista ennen aluksen uppoamista 8. lokakuuta 1771. Haaksirikosta pelastettua tavaraa myytiin myöhemmin Turussa ja Pietarissa.

Aluksen haaksirikosta tuli yksi Suomen etelärannikon kuuluisimpia aarrelaivalegendoja.


 
Aluksen hylky on säilynyt poikkeuksellisen ehjänä. Hylyn runko on pituudeltaan noin 26 metriä ja leveydeltään 7 metriä. Vrouw Marian, kuten muiden Itämeren hylkyjen, säilymistä on edesauttanut puisia hylkyjä tuhoavan laivamadon puuttuminen pohjoiselta Itämereltä.

Aarrelaivalla
Turussa 24-4 2016
Simo Tuomola