Turku-rakkaus

Tänään 1-12 muistamme Ruotsin kuninkaan Maunu Eerikinpoika Liehakon kuolinpäivää vuodelta 1377. Maunu kuoli laivansa upotessa Bömmeltfjordenilla Bergenin edustalla.

• Kung Magnus på framsidan av landslagen uppkallad efter honom, cirka 1350
•  
• 1377 – Maunu Eerikinpoika, Ruotsin kuningas
•  

 
 
 Maunu Eerikinpoika (1316 – 1. joulukuuta 1377) oli Ruotsin kuningas 1319–1364.


Maunu aloitti sodan Novgorodia vastaan vuonna 1348. Hän julisti sodan ristiretkeksi ja pian sota sai myös paavin suostumuksen. Maunu Eerikinpojan ristiretki alkoi hyvin kun ruotsalaiset valtasivat Pähkinäsaaren, mutta he menettivät sen pian. Sota päättyi vuonna 1351. Maunu joutui lopulta vaikeuksiin Ruotsin ylimystön kanssa eikä pystynyt jatkamaan sotaa.

Vuonna 1365 Maunu palasi Ruotsiin poikansa Haakonin kanssa. Enköpingin lähistöllä käydyssä Gatan taistelussa Maunu vangittiin ja Haakon pakeni Norjaan. Albrekt vapautti 1371 kuitenkin Maunun joka palasi Norjaan jossa hän kuoli laivansa upotessa Norjan rannikon edustalla vuonna 1377.


Maunu Ladonlukon toinen poika toimi Ruotsi-Suomen kuninkaana 1319-1364 ja vieraili pariinkin otteeseen Turussa. 1-4. syyskuuta 1347 hän käväisi täällä säätämässä yleisen maanlain ja oleskeli kaupungissa myös 13-15.5. 1351. Vuonna 1350 hän sääti kaupunkilain, jossa Turku sai uudelleen oikeuden ulkomaankauppaan.

Korjaus lukijoilta:
Tuomas Keskimäki Tekstissä sanotaan, että Maunu Eerikinpoika olisi Maunu Ladonlukon (toinen) poika. Näinhän ei ole, vaan Maunu Eerikinpojan isä oli Maunu Ladonlukon toinen poika, Eerik Maununpoika.



 Magnus Erikssons sigill

Turku-rakkauteen kuninkaalla oli myöhemmin omatkin syynsä. Hänellä oli hovissa oma suosikkinsa, nuori aatelismies, herttua Pentti Algotinpoika, joka oli sekä kuningatar Blanka Namurilaisen että kuningas Maunu Eerikinpojan rakastaja.

Hänet kuningas palkitsi Suomen herttuan arvonimellä 1355 ja sai neuvonantajansa Pyhän Birgitan samalla kääntymään itseään vastaan. Sitä se mustasukkaisuus teettää paremmissakin piireissä.

Suomen herttua oli Ruotsin kuninkaan sukulaisille tai suosikeille toisinaan myönnetty arvonimi, jota käytettiin satunnaisesti 1200-luvun lopulta 1500-luvulle. Arvonimeen yhdistyi läänityksenä annettu herttuakunta Lounais-Suomessa. 1500-luvun kuluessa tilalle tuli Suomen suuriruhtinaan arvonimi kuninkaan tai jonkun hänen lähisukulaisensa nimellisenä tittelinä.

Piispa Kol

Historioitsija Erius Olai esitti 1400-luvun lopulla, että Linköpingin piispa Kol (k. 1196?) oli toiminut Suomen jaarlina (lat. Dux Finlandiae). Vasta 11-2 vuonna 1253 Suomen piispa mainitaan ensimmäisen kerran Ruotsin piispojen luetteloissa.


 

Bengt Birgersson, utsnitt ur hans sigill. Xylografi av Wilhelm Meyer

Ensimmäinen Suomen herttua, Bengt Birgerinpoika (1254–1291, ruots. Bengt Birgersson), sai arvonimen noin vuonna 1284 vanhemmalta veljeltään Ruotsin kuningas Maunu Ladonlukolta.

Hänen nimittämisensä herttuaksi päätti kolmekymmentäviisi vuotta kestäneen, toisesta ristiretkestä alkaneen piispanvallan. Bengt Birgerinpojan valtakausi ei kestänyt pitkään, sillä hänet valittiin vuonna 1286 Linköpingin piispaksi.


 

Sigill för prins Valdemar av Sverige, hertig av Finland

Maunu Ladonlukon nuorin poika, Valdemar Maununpoika (k. 1318, ruots. Valdemar Magnusson) sai Suomen herttuan arvonimen veljensä Birger Maununpojan kruunajaisissa vuonna 1302.

Valdemar liittoutui Kuningas Birgeriä vastaan kuninkaan vanhemman veljen, itsenäistä ruhtinaskuntaa tavoitelleen Eerik Maununpojan kanssa.

Seuranneessa sisällissodassa Valdemar sai hallintaansa sekä Turun ja Hämeen linnat ja niiden maakunnat, eli suurimman osan tuolloisesta Suomesta, että Tukholman kuninkaanlinnan ja suurimman osan Upplannin ja Borgholmin maakunnista. Kuningas Birger vangitsi sekä Valdemarin että hänen veljensä Eerikin 10. joulukuuta 1317 Nyköpingissä, ja Valdemar kuoli vankeudessa vuonna 1318.


 
Bengt Algotssons sigill, xylografi från 1800-talet

Pentti Algotinpoika (1330–1360, ruots. Bengt Algotsson), kuningas Maunu Eerikinpojan suosikki ja väitetty rakastaja, sai Suomen herttuan arvonimen vuonna 1353 tai vuonna 1354. Hän ei tiettävästi pyrkinyt lujittamaan asemaansa Suomen hallitsijana, vaan tyytyi keräämään tuloja herttuakunnastaan. Hän toimi Skånen  varakuninkaana.

Pentti Algotinpoika joutui vuonna 1357 lähtemään maanpakoon edellisenä vuonna alkaneen aateliston kapinan seurauksena, ja hän kuoli linnan piirityksessä Luntertunissa vuonna 1360 yrittäessään palata Ruotsiin.

Pentti Algotinpojan hallitsemat maat annettiin vuonna 1357 Eerik Maununpojalle. Eerik Maununpoika toimi isänsä Maunu Eerikinpojan hallitsijakumppanina, eikä tarvinnut herttuan arvonimeä. Hänen myötään Suomen herttuan arvonimi jäi pois käytöstä lähes kahdeksisadaksi vuodeksi.



Maunu Eerikinpoika valtaistuimellaan.

Vuonna 1335 Maunu meni naimisiin Blanka Namurilaisen kanssa, ja seuraavana vuonna hänet kruunattiin Tukholmassa. Hänen tärkein suosikkinsa oli nuori aatelismies nimeltä Pentti Algotinpoika, jonka kuningas korotti Hallannin herttuaksi antaen hänelle läänitykseksi myös Turun linnan myötä suuren osan Suomea.

Namurin Blanche tai Blanka Namurilainen (1318–1363) oli Ruotsin, Norjan ja Skoonen kuningatar ja kuningas Maunu Eerikinpojan vaimo vuosina 1336–1363.



Albert Edelfeltin Kuningatar Blanka.


Albert Edelfelt kuvitti Zacharias Topeliuksen lastenrunon, joka julkaistiin kirjassa Lukemista lapsille (Läsning för barn) Yhdeksän hopearahaa -kertomuksen yhteydessä. Kuningatar Blanka -maalaus maalattiin tämän lorun pohjalta.

Aja, aja, aja,

Blankan ratsastaja.

Minne matkall' lienen?

Minne pojan vienen?

Sinne missä tiedän,

morsiammen pienen.

Mikä nimi armaan?

Margareta varmaan.

Herttua Pentti Algotinpoika (ruots. Bengt Algotsson) (s. noin 1330) oli Hallannin ja Suomen herttua, Skoonen ylikäskynhaltija sekä Norjan, Skoonemaiden ja Ruotsin kuningas Maunu Eerikinpojan suosikki. Hänen on väitetty olleen sekä kuningatar Blankan että kuningas Maunu Eerikinpojan rakastaja.

Aikalaiset epäilivät homoseksuaalista suhdetta. Maunun poliittiseksi vastustajaksi kääntynyt sukulainen Birgitta Birgerintytär (sittemmin pyhimys) sai tästä propaganda-aseen kuningasta vastaan.


Liehakoiden
Turussa 1-12 2017
Simo Tuomola

Possen poikia

Tänään 30-11 löydämme itsemme Turun tuomiokirkosta erään muistolaatan äärestä:
Viipurin pamauksen 500-vuotispäivänä 30-11 vuonna 1995 paljastettiin Turun tuomiokirkossa muistolaatta, jonka teksti kuuluu: "Valtaneuvos Knut Posse † 25.3.1500 on haudattu Turun Tuomiokirkon Kaikkien Pyhien Kappeliin. Puolen vuosituhannen takaista Viipurin pamausta muistaen tämän laatan asettivat Pyhän Andreaksen päivänä 1995 kiitolliset entisen Viipurin asukkaat."
Tänään 30-11 tulee perimätiedon mukaan kuluneeksi tasavuosia ns. Viipurin pamauksesta 1495, suorittajana valtaneuvos Knut Posse:

• 1495 – Viipurin pamaus tapahtui (perimätiedon mukaan).
•  

 
 
Olaus Magnus on kuvannut vuonna 1539 Carta marinassa Viipurin pamauksen tulivuoren kaltaiseksi.


ja Talvisodan alkamisesta 1939, idän uhasta oli kyse kummassakin:

1939 – Talvisota alkoi Neuvostoliiton massiivisella hyökkäyksellä Suomeen.

Viipurin pamaus on kansantarinan mukaan suuri räjähdys, joka 30. marraskuuta 1495 käänsi pakosalle Venäjän sotaväen, joka oli juuri valloittamaisillaan Viipurin. Kansantarinoiden mukaan puolustusta johtanut Knut Posse olisi aikaansaanut Viipurin pamauksen jonkinlaisella räjähtävällä seoksella. Toisten tarinoiden mukaan kyseessä olisi ollut taivaalla nähty valoilmiö, joka olisi muistuttanut esimerkiksi Pyhän Andreaan ristiä (X:n muotoinen).

Vuonna 1495 Uppsalan kirkon aarre Pyhän Eerikin lippu lainattiin Turkuun turvaamaan meitä venäläisten sotatoimia vastaan. Valtionhoitaja Sten Sture saapuikin Turkuun lippuineen ja 900 miehen joukkoineen juuri 30. marraskuuta. Venäläisten suuriruhtinas Iivana III:n sotajoukot piirittivät tuolloin Viipuria ja Viipurin pamaus ja venäläisten tappio koettiin 30-11.

 
 Sten Sture vanhempi tuntemattoman taiteilijan maalauksessa.


Sten Sture vanhempi (1440–1503) toimi Ruotsin valtionhoitajana vuosina 1470–1497 ja 1501–1503 Sture voitti Tanskan Kristianin vuonna 1471 Tukholman edustajalla, mistä syystä häntä on jälkikäteen pidetty Ruotsin vapaustaistelijana ja hankki itselleen voimakkaan, keskitetyn vallan Ruotsissa.

Vuonna 1493 Tanska solmi yllättävän liittosopimuksen pitkään Ruotsin kanssa vihollisuuksissa olleen Venäjän kanssa. 1495 alkoi sota Ruotsin ja Venäjän välillä, ns. vanha viha, johon liittyi Viipurin piiritys ja merkillinen Viipurin pamaus. Rauha solmittiin 1497, mutta se oli hatara.

Tanskan kuningas Hannu julisti Ruotsille sodan lähes heti Venäjän kanssa solmitun rauhanteon jälkeen. Hannu pääsi sodassa niskanpäälle ja Sture tunnusti hänen asemansa Ruotsin hallitsijana, ja sai puolestaan itse kuninkaan hovimestarin aseman ja Suomen läänityksekseen. Hannun suosio Ruotsissa laski, kun tiedot tämän tekemistä sopimuksista Venäjän kanssa tulivat ilmi, ja loppuvuodesta 1501 Hannu syrjäytettiin ja Sture palasi valtionhoitajaksi elämänsä jäljellä oleviksi vuosiksi.

 
 

Yhden tarinan mukaan Viipurin linnan komentaja Knut Posse asetutti ruutimiinan tai terva- ja pikitynnyreitä yhden tornin alle ja räjäytti sen ilmaan. Räjähdyksestä selvinneet venäläiset eivät tajunneet, mitä oli tapahtunut ja pakenivat kauhuissaan.

Toisen tarinan mukaan venäläiset pakenivat, koska he pelästyivät pimeälle taivaalle ilmestynyttä valoilmiötä. Päivä kolmaskymmenes marraskuuta oli vinoristille naulatun marttyyri Pyhän Andreaan päivä, ja he luulivat valoilmiötä Andreaan ristiksi. He luulivat pyhän suojelevan kaupunkia ja lopettivat hyökkäyksen.

Olaus Magnus on kuvannut vuonna 1539 Carta marinassa Viipurin kohdalle pyöreään torniin suuren räjähdyksen.




Olaus Magnus on kuvannut vuonna 1539 Carta marinassa Viipurin pamauksen tulivuoren kaltaiseksi. Klikkaa kuvaa, saat sen suuremmaksi.

Knut Jönsson Posse (n. 1440–1500) oli ruotsalainen soturi, joka muistetaan Suomessa Viipurin linnan menestyksekkäästä puolustamisesta venäläisiä vastaan vuonna 1495. Knut Possen kerrotaan myös olleen Viipurin pamauksen legendan tapahtumien takana. Knut Posse oli Jöns Lage Possen ja Märta Knutsdotterin (Tre Rosor) poika. Knut Posse on haudattu Turun tuomiokirkkoon.

Knut Possesta tuli valtaneuvos Ruotsissa 1473, ja hän sai Hämeen linnan linnanisännyyden 1474. Knut Posse valloitti valtionhoitaja Sten Sturelle Raaseporin linnan 1487. Knut Posse sai 1499 myös Kastelholman linnan päällikkyyden.

Ruotsi oli koko Kalmarin unionin ajan jakautunut unionin kannattajiin ja vastustajiin. Vastustajat katsoivat, että unioni tukee Tanskan etuja. Unionin hallitsija Hannu-kuningas liittoutui tämän jälkeen Moskovan kanssa. Tilanne johti sotaan vuonna 1495. Venäläiset piirittivät Viipurin, joka puolustautui menestyksekkäästi Knut Possen johdolla. Venäläisten perääntymiseen liittyy tarina Viipurin pamauksesta.

 
 Kuningas Hannun vaakuna

Hannu (Juhana II) (1455–1513) oli Kalmarin unionin maiden unionikuningas (Tanskan 1481–1513, Norjan 1483–1513 ja Ruotsin 1497–1501).


Myös Pietari Kylliäisen puolustaman Olavinlinnan piiritys epäonnistui. Alkuvuodesta 1496 venäläinen hyökkäysosasto, jonka miesvahvuudeksi mainitaan 200 ratsumiestä, kuitenkin tunkeutui Savon kautta Hämeeseen, teki hävitystyötä polttaen muun muassa Hattulan kirkon ja peräytyi ennen kuin Turusta lähetetyt joukot tavoittivat sen.



Knut Posse toimi Viipurin linnan linnanisäntänä vuonna 1495, ja 30. marraskuuta käänsi pakosalle Moskovan suuriruhtinaan Ivanin sotaväen, joka oli juuri valloittamaisillaan Viipurin. Kansantarinoiden mukaan puolustusta johtanut Knut Posse olisi räjäyttänyt yhden linnan torneista.

Sota ei kuitenkaan loppunut, vaan jatkui vielä talvella 1496. Venäläiset tekivät retkiä Pohjois-Pohjanmaalle, Karjalaan, Savoon ja Hämeeseen. Seuraavana keväänä Knut Posse purjehti yhdessä Svante Sturen kanssa Ivangorodiin, jossa he polttivat linnan ja ottivat mukaansa ryöstösaalista. Vuoden 1497 maaliskuussa Posse neuvotteli Novgorodissa yli 50 vuotta kestäneen aselevon.



Kastelholma, jossa Posse kuoli.

Knut Jönsson Posse, född i början av 1440-talet, död 25 mars 1500 på Kastelholm, var riksråd och hövitsman över flera slottslän. Han ligger begraven i Åbo domkyrka.
Knut var son till Jöns Lage Posse och hans fru Märta Knutsdotter (Tre Rosor). Knut omtalas första gången 1452 i ett avlatsbrev som utfärdats för hans föräldrar.

Som vuxen nämns han från 1465 som Erik Axelssons tjänare. Han utnämndes till fogde för Stockholms slott 23 eller 27 oktober 1466. Knut stod kvar som fogde på Stockholms slott under hela Erik Axelssons riksföreståndaretid fram till dess Karl Knutsson återvände till Sverige som kung i november 1467. Senast i november 1473 utnämndes han till riksråd.

Enligt Sturekrönikan deltog Knut i Slaget vid Brunkeberg 1471 där han under stridens lopp ska ha erövrat dannebrogen och slagit ihjäl Staffan Bengtsson (Vinstorpaätten). Enligt Olaus Petri blev han därefter själv nerstucken och svårt sårad av kung Kristian.

Vuosi on 1219. Tanskan lippu Dannebrog ilmestyy taivaalle. Dannebrog falder ned fra himlen under Slaget ved Lyndanisse, den 15. juni 1219.

Dannebrogen är Danmarks flagga, enligt legenden fallen från skyarna till Valdemar Sejrs trupper under Slaget vid Lindanäs i Estland under tidigt 1200-tal.

Knut blev under sitt liv ägare till flera egendomar genom köp, överenskommelser eller genom fallna panter. Här finns gårdar i Dalsland men också i Finland där han tillbringade mycket tid. Många av de gårdar som han hade kontroll över i Sverige överlät han, på grund av sin Finlandsvistelse, på sin bror och dennes barn.

I Finland hade Knut och hustrun en egendom som hette Pimäki i S:t Marie socken (Piimäki Turun Maariassa). Den skänkte de senare till Nådendals kloster. De hade också egendomar i Åbo som de skänkte till Åbo domkyrka.

Possen pariskunta oli siis varsin varakasta väkeä ja he olivat myös anteliaita, lahjoittaen maitaan ja mantujaan mm. kirkolle ja Naantalin luostarille. Turun Maarian Piimäen tila oli yksi tällainen lahjoitus.

Posse-suvun vaakuna Tuuloksen sakastin ulkoseinässä. Vesimaalauksen mukaan

Knut och hans hustru var mycket frikostiga mot kyrkorna i Finland och deras familjevapen har bevarats i flera kyrkor. Alla gods som kyrkorna fått till skänks av Knut och Birgitta Posse återtogs dock av kung Karl som gav dem till Knut Posses brors dotterdotters och hennes man Knut Andersson (Lillie af Ökna).

Eipä siis mikään ihme, että Knut Jönsson Posse haudattiin lahjoitustensa myötä aikoinaan juuri Turun tuomiokirkkoon Kaikkien Pyhien kappeliin, nykyiseen pääalttariin.

Posse kuoli 25-3 vuonna 1500 Kastelholman linnassa Ahvenanmaalla.
Unionikuninkaan aikana Posse otti edelleen osaa valtaneuvoston kokouksiin ja kävi myös Suomen puolella. Hannu läänitti 27.6.1499 hänelle Kastelholman linnan eliniäksi. Possen kuolinaika on 25-3 1500, kuolinpaikka tuntematon, mutta ehkä Kastelholma. Kirjallisuudessa on väitetty Possen tulleen haudatuksi Turun tuomiokirkkoon.

Väite perustuu Suomen piispainkronikan mainintaan Possen kuolemasta samana vuonna kuin piispa Magnus Nicolai ja kronikoitsijan lisäykseen: "ja siten he eivät eronneet kuolemassakaan". 

Posse on lahjoittanut 1494 omaa ja vanhempiensa sielumessua varten tilan Kalvolasta tuomiokirkon Kaikkien Pyhien kappelille, jonne Magnus Nicolai haudattiin.

Kumpikaan lähde ei sinänsä todista Possen saaneen viimeistä leposijaansa Turusta, mutta hautakivilöydön perusteella voitaneen katsoa, että hänet todella on saatettu samaan hautakammioon kuin piispa Magnus Nicolai, Maunu III Särkilahti (1489-1500).

Ikimuistoinen päivä keskiaikaisessa Turussa vuonna 1489 Särkilahti on nimitetty piispaksi.

Maunu Särkilahti rakennutti Kaikkien Pyhien kuorin 1460- 70 luvuilla. Sen rakensi saksalaisen ritarikunnan arkkitehtuuriin perehtynyt mestari korkealuokkaisista tiilistä. Kaikkien Pyhien alttarin kummallakin puolella komeroissa oli kuusi sivualttaria.



  Maunu Niilonpoika Särkilahti (k. 2. maaliskuuta 1500, Kuusiston piispanlinna) toimi Turun piispana vuosina 1489–1500.


Maunu Särkilahti (k. 1500) ja hänen ystävänsä Knut Posse kuolivat lähes yhtaikaa ja haudattiin tänne vierekkäin. Pääalttari Kaikkien Pyhien alttarista tuli 1649. Fr. Westinin alttaritaulu Kristuksen kirkastuminen, R.W. Ekmanin vanhojen alttarisyvennysten maalaukset ja ylempänä kiinnimuuratuissa ikkunakomeroissa olevat Piispa Henrik kastaa suomalaisia Kupittaan lähteellä ja Mikael Agricola ojentaa Uuden Testamentin käännöksensä Kustaa Vaasalle sekä katon enkeliaiheet ovat vuoden 1827 palon jälkiajalta.

Maunu Niilonpoika Särkilahti (k. 2. maaliskuuta 1500, Kuusiston piispanlinna) toimi Turun piispana vuosina 1489–1500. Tätä ennen hän toimi Turun tuomiorovastina vuosina 1465–1489. Tuomiorovastina hän aloitti vuonna 1474 kansliauudistuksen, jonka seurauksena todennäköisesti syntyi Turun tuomiokirkon Mustakirja.

Särkilahti toimi vuoden 1495–1497 Venäjää vastaan käydyn sodan (vanha viha) estämiseksi, mutta koska ei onnistunut siinä, hän tuki Knut Possea. Hän johti Suomen puolustusta.



Viipurin pamauksen 500-vuotispäivänä 30-11 vuonna 1995 paljastettiin Turun tuomiokirkossa muistolaatta, jonka teksti kuuluu: "Valtaneuvos Knut Posse † 25.3.1500 on haudattu Turun Tuomiokirkon Kaikkien Pyhien Kappeliin. Puolen vuosituhannen takaista Viipurin pamausta muistaen tämän laatan asettivat Pyhän Andreaksen päivänä 1995 kiitolliset entisen Viipurin asukkaat."

 Kristinusko: Apostoli Andreaan muistopäivä 30-11


 

 Andreas (muinaiskreikaksi Άνδρεας andreas, "miehekäs") oli Uuden Testamentin mukaan yksi Jeesuksen opetuslapsista ja apostoleista  Andreas (muinaiskreikaksi Άνδρεας andreas, "miehekäs") oli Uuden Testamentin mukaan yksi Jeesuksen opetuslapsista ja apostoleista.


Andreasta pidetään Skotlannin suojelupyhimyksenä ja Skotlannin lipun risti kuvaakin Andreaan ristiä. Pyhän Andreaan päivää vietetään 30. marraskuuta sekä itäisessä että läntisessä kirkkokunnassa ja se on lisäksi Skotlannin kansallispäivä. Ennen vuotta 1774 se oli Suomessakin pyhäpäivä.

Possen poikia
Suomen Turussa
30-11 2017
Simo Tuomola

Kaarlen miehiä

Tänään 29-11 selailemme 1500-luvun lopun pappiskirjoja. Turun katedraalikoulun käytyään opintie johti yleensä jatko-opinnoille Saksaan ja sieltä valmistuttua takaisin Suomeen. Mutta mutta, mille puolelle valtaa asettua, kun täällä käydäänkin uskonsotaa Kaarle-herttuan ja Juhana-herttuan näkemysten välillä.




 Kaarle IX (ruots. Karl IX, 4. lokakuuta 1550 – 30. lokakuuta 1611) oli Ruotsin kuningas 1604–1611

Kas tuossa - luterilaisen puhdasoppisuuden edustajana maisteri Petrus Henrici Melartopaeus ei Saksasta palatessaan voikaan hakeutua virkaan kotikuntansa Turun hiippakuntaan, joka on Juhana III:n liturgian ja Punaisen kirjan kannattajien vallassa, vaan päätyy Kaarle-herttuan aatteiden hallitsemaan Södermanlandiin, Strängnäsin katedraalikoulun konrehtoriksi, joksi hänet nimettiin tällä päivämäärällä 29-11 1579.

Petrus allekirjoitti uskollisuudenvalan Kaarle-herttualle 3-12 ja hän pääsikin lähelle valtaa, lukien joitakin säkeitä suoraan Kaarle-herttualle 1581.

Hän allekirjoitti myös Strängnäsin hiippakunnan papiston ”taistelukirjoituksen” Confessio cleri Strengnensiksen kuningas Juhana III:n Nova Ordinantiaa vastaan 1587 sekä osallistui 1588 Örebrossa pappeinkokoukseen, jossa vastustettiin Turkua hallussaan pitävän Juhana III:n liturgiaa ja sitouduttiin selvästi Augsburgin tunnustukseen ja Lutherin Vähä-Katekismukseen.

 Juhana III (ruots. Johan III, ennen kuninkuutta Juhana-herttua, 20. joulukuuta 1537 – 17. marraskuuta 1592) oli Ruotsin kuningas vuosina 1568–1592. Hän oli myös Suomen herttua vuosina 1556–1563. Juhana otti itselleen 1581 arvonimen Suomen suuriruhtinas.

Petrus osallistui niin ikään maaliskuussa 1593 Strängnäsin hiippakunnan edustajana Uppsalan kokoukseen ja kuului sen puheenjohtajistoon. Kokouksessa lienee esitetty vakavasti hänen nimittämistään Viipurin hiippakunnan piispaksi,  ja erään Uppsalan kokousta selostavan asiakirjan mukaan hänet myös olisi 15-3 vuonna 1593 valittu virkaan.

Valtaansa Turussa pönkittääkseen Kaarle-herttua allekirjoittaa 12-12 1594 Melartopaeuksen nimityskirjeen Turun tuomiorovastiksi, Petrus Henricin saapuessa takaisin kotikaupunkiinsa toukokuussa 1595.

Täällä piispana vaikutti Petruksen opiskelijakaveri Rostockin ajalta, Eerik Sorolainen, joka oli palattuaan Suomeen valinnut toisen tien ja päätynyt Juhana-herttuan kannattajana Turun hiippakunnan piispaksi kuninkaallisella valtakirjalla 1583. Hän joutuikin heti horjuvuutensa takia sekä Suomen käskynhaltija, Sigismundille uskollisen Turun linnanherra Klaus Flemingin että Kaarle-herttuan sorron kohteeksi.

 
 Ericus Erici Sorolaisen postillan tekstisivu

Ericus Erici Sorolainen (Eerik Sorolainen) (n. 1546–1625) toimi Turun piispana vuosina 1583–1625. Hän toimi myös Viipurin piispana vuoteen 1618. Hän toimi puheenjohtajana vuonna 1602 asetetussa Raamatun suomennoskomiteassa. Komitean kääntämä Raamattu ei päässyt koskaan painoon.

Myös Turun pormestari Mikko Krank joutuu 1595 painostuksen kohteeksi, kun Turun edustajat lopulta asettuvat Kaarle-herttuan puolelle väännettäessä kättä lokakuun 22. päivän sopimuksesta. Anteeksipyyntö kuningas Sigismundille ei riitä, vaan Krank erotetaan ja yhteisenä rangaistuksena kaupunki joutuu samalla luovuttamaan kaikki laivansa. Lopulta säädyt kieltävät Kaarle-herttuan vaatimuksesta katolisen jumalanpalveluksen valtakunnassa.

 
 Sigismund (puol. Zygmunt III Waza, liett. Zigmantas Vaza, ruots. Sigismund, 20. kesäkuuta 1566 – 30. huhtikuuta 1632) oli Ruotsin kuningas vuosina 1593–1599 ja Puolan kuningas vuosina 1587–1632.

Tuomiorovastina Melartopaeus lakkautti aktiivisesti vanhoja katolisia seremonioita ja lähetti joulukuussa 1595 asiaa koskevan kiertokirjeen Turun hiippakunnan papistolle. Hän laati myös tuomiokapitulin syyskuussa 1596 lähettämän, ”aatelille ja aatelittomille” osoitetun samaa asiaa koskevan kirjeen.

Kaarle-herttuan vangittua piispa Ericus Erici Sorolaisen ja pidätettyä tämän viranhoidosta herttuan luottamusta nauttivan tuomiorovasti Melartopaeuksen johtama tuomiokapituli vastasi Turun hiippakuntahallinnosta 1599–1602.

Kaarle-herttua suhtautui kielteisesti tuomiokapitulilaitokseen, jonka hallitsevaan asemaan päässeitä luterilaisen puhdasoppisuuden edustajia hän alkoi pitää kirkkopoliittisesti vaarallisimpina vastustajinaan, ja niinpä hän lakkauttikin 9-1 vuonna 1604 Turun tuomiokapitulin prelaatinvirat.
 

 
Melartopaeukselle löytyi kuitenkin uusi virka Mariestadin superintendenttinä 1605, ja tähän virkaan hän astui 23. joulukuuta superintendenttinä, jonka hiippakuntaan kuuluivat myös Värmlannin suomalaismetsät.

Hän osallistui kuningas Kaarle IX:n kruunajaisseremoniaan Uppsalan tuomiokirkossa maaliskuussa 1607; oli yksi niistä kirkonmiehistä, jotka kesällä 1608 tarkastivat kuninkaan ehdotukset kirkkojärjestykseksi ja kirkkolaiksi. Hän kuoli Mariestadissa 18-4 1610. Hän oli syntynyt Turussa noin vuonna 1550 kaupungin porvari Henrik Påhlssonin, Paavalinpojan perheeseen.

Tuomiorovastina Melartopaeus oli Kaarle-herttuan 4-7 1602 asettaman raamatunsuomennoskomitean jäsen, ja hän osallistui Turun tuomiokapitulin jäsenistä näkyvimmin uuden suomalaisen virsikirjan julkaisuhankkeeseen.

 
Hemminki Maskulaisen laadintama virsikirja.

 Hemminki Maskulainen (Hemming Henrikinpoika Hollo, Hemmingius Henrici, myös Maskun Hemminki; noin 1550–1619) oli suomalainen pappi, virsirunoilija ja suomentaja. Hän laati varhaisen suomenkielisen virsikirjan Yxi Wähä Suomenkielinen Wirsikirja ja vaikutti työllään vahvasti myöhempään suomenkieliseen virsirunouteen.

Hän sepitti tähän Maskun kirkkoherran Hemmingius Henricin (Hemminki Maskulaisen) 1606 toimittamaan virsikirjaan Yxi Wähä Suomenkielinen Wirsikirja viisi virttä. Näistä yhden katsotaan olevan hänen itsenäisesti laatimansa ja muiden mukaelmia Jacobus Petri Finnon tai vanhemmista latinalaisperäisistä virsistä. Melartopaeus omisti itse suuren kirjaston.


Taistossa mukana
Turussa 29-11 2017
Simo Tuomola

Turun visiitti

Tänään 26-11 tulee kuluneeksi tasavuosia erään tanskalaisen prinsessan syntymästä Kööpenhaminassa vuonna 1847:

1847 – Maria Fjodorovna, Tanskan prinsessa, Venäjän keisari Aleksanteri III:n puoliso ja Suomen suuriruhtinatar (k. 1928).

Maria Fjodorovna (ven. Мария Фёдоровна) (26. marraskuuta 1847 Kööpenhamina – 13. lokakuuta 1928 Kööpenhamina) oli keisari Aleksanteri III:n puoliso ja Suomen suuriruhtinatar. Syntyjään hän oli Tanskan prinsessa Dagmar (Marie Sophie Frederikke Dagmar), kuningas Kristian IX:n vanhin lapsi.




Tanskan prinsessa Dagmar vuonna 1864 (väritetty valokuva).

Kruununperillis- ja hallitsija-aikanaan Aleksanteri III perheineen oleskeli usein kesäisin Langinkosken kalastajamajalla Kymijoen suulla, josta sanotaan että se oli tanskalaisesta vaatimattomuudesta pitävän Maria-vaimon suosima paikka, jossa, toisin kuin Venäjällä, paikallinen väestö oli hengeltään skandinaavista.


Aleksanteri III (s. 10. maaliskuuta 1845, Pietari – k. 1. marraskuuta 1894, Jalta) oli Venäjänmaan keisari, Puolanmaan tsaari ja Suomen suuriruhtinas vuosina 1881–1894.

Maria Fjodorovna oli tunnettu Suomen ystävä. Ensimmäisellä venäläistämiskaudella hän yritti saada poikaansa Nikolaita lopettamaan venäläistämistoimet Suomessa ja kutsumaan epäsuositun kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin takaisin Pietariin.

Keisarinna osoitti vieroksuntaansa Venäjän toimia Suomea vastaan myöhemminkin, hänen matkatessaan junalla Suomen kautta takaisin Venäjälle hän antoi soittokunnan soittaa Porilaisten marssin ja Maamme laulun, joiden esittämisen sen aikainen kenraalikuvernööri Seyn oli kieltänyt.

Maria Fjodorovnan maalauksia

Kitupiikki 1890
Asetelma
1868





Langinkosken lisäksi keisarilliset vieraat olivat tuttuja myös Turussa ja Turun saaristossa.

Kun 6.7.1884 keisarillinen eskaaderi ankkuroitui kahdeksi päiväksi Turun Kuuvan redille, toimivat keisarillisina jahteina Tsarevna, Marevo ja Slavjanka. Myös kesän 1885 lomamatka Suomeen ylti Ruissalon Kuuvan lahdelle ja kaupunkiin. Tuolloin ylioppilaslaulajat kävivät esittämässä keisarille laulut Hafvet er skjönt sekä Suomen laulun. Kuoro kutsuttiinkin myöhemmin myös Pietariin esiintymään.

Keisarillinen huvijahti Tsarevna

  


Keisarillinen huvijahti Tsarevna "Tsaarin tytär" oli rakennettu Englannissa 1874 Aleksanteri II:lle. Tsarevnaa käyttivät kuitenkin pääasiassa Aleksanteri III ja Dagmar. Useimmat risteilyt suuntautuivat heille rakkaaseen Suomen saaristoon. Alus poistettiin käytöstä 1917 ja lopulta romutettiin.

 
6. heinäkuuta 1886 keisarilliset alukset ankkuroituivat Kuuvan redille ja 1887 Tsarevna nähtiin jälleen Turun reitillä. Keisari teki tuolloin kaupunkiretken keskustaan pienemmällä höyrypurrella ja luotsihöyry Saturnus toi keisarinnan perässä ostoksille kaupungille.






Vuoden 1888 keisarillinen kesäretki suuntautui Turun lisäksi myös Paraisten Atun saarelle kalastuksen merkeissä. 14.9.1888 Ruissalon Yleisen Käytäwän ruokalistakin oli viritetty keisarilliseen makuun; tarjolla oli keisarisoppaa, keitettyä lohta ja hollantilaiskastiketta, lampaan kotletteja ja kinkkua keitettyjen vihannesten kera, parsaa, kirsikkavanukasta, lintua ja salaatia, sekä jäähdykettä, hedclmiä ja juustoa. Juomina tarjoiltiin madeiraa, sherryä, portviiniä, Marco Bruneria, Chateau Margauxia sekä Roedereria.



Yleinen käytävä siirrettiin vuonna 1860 Pukinsalmen rantaan palstalle 33 eli nykyiseen Kansanpuistoon ja entisen Manillan huvipuiston paikalle. Lehdistössä toivottiin, että kaupunginarkkitehti Chiewitz tekisi paikasta todellisen huvipuiston keilaratoineen, karuselleineen, keinuineen ja kesäteattereineen.

Åbo Underrättelser -lehti suositteli hänelle tutustumiskäyntiä Kööpenhaminan tivoliin. Samana keväänä 1860 avattiin keilarata ja ravintola, jota pidettiin kalliina, sillä "kamalin tee" maksaa 48 penniä kuppi ja jopa kalliilla höyrylaivoilla se maksaa 40 penniä (ÅU 7.8.1860).
 
Vuonna 1889 Kuuvan selkä sai vieraita heinäkuun 5. päivänä. Luotsihöyry kiinnittyi pian Rönnbergin siltaan ja keisarinna Dagmar lähti siitä kävelylle Linnankadulle ja edelleen vossikkakyydillä ostoksille kaupungille. Myöhemmin sitten käytiin Yleisellä Promenadilla kahvilla.




 
Maria kuoli Kööpenhaminassa 13. lokakuuta 1928. 

Vuonna 2005 Tanskan ja Venäjän hallitukset sopivat, että Maria Fjodorovnan ruumis siirretään Tanskan Roskilden tuomiokirkosta Pietariin, jossa hänet haudataan uudelleen Pietari-Paavalin linnoitukseen miehensä Aleksanteri III:n viereen.

26. syyskuuta 2006 Maria Fjodorovnan sarkofagi saapui Kronstadtin laivastoasemalle Tanskan laivaston aluksella, päivälleen 140 vuotta siitä, kun Maria itse saapui Kronstadtiin. Matkalla Tammisaaren saariston Jussarön edustalla 25. syyskuuta 2006 klo 12 miinalaiva Pohjanmaa tervehti ohi purjehtivaa entistä suuriruhtinatarta.


Suomen laulussa mukana
Turussa 26-11 2017
Simo Tuomola

Tieteen Turku

Tänään 25-11 tulee kuluneeksi tasavuosia turkulaisen tiedemiehen Gustaf Gabriel Hällströmin syntymästä Vaasassa vuonna 1775:

1775 – Gustaf Gabriel Hällström, suomalainen fyysikko ja luonnontutkija (k.1844).
 Gustaf Gabriel Hällström, född den 25 november 1775, död den 2 juni 1844, var en finländsk fysiker, universitetsman och präst, bror till Carl Peter Hällström.

Gustaf Gabriel Hällström (1775-1844) oli suomalainen luonnontieteilijä, yliopistomies ja pappi. Hän tutki ja opetti matematiikkaa, meteorologiaa ja fysiikkaa, ja toimi fysiikan professorina Turun akatemiassa ja yliopiston muutettua Helsinkiin Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa 43 vuoden ajan, 1801 – 1844. Hällström toimi myös yliopiston rehtorina 1829 – 1832. Hällström edisti myös tähtitieteen tutkimusta, ja luonnosteli ensimmäisen tähtitornin piiirrokset Turkuun.


Gustaf Hällströmin muotokuva.

Gustav Gabriel Hällström (1775-1844) toimi Turun akatemian ja sittemmmin Keisarillisen Aleksanterin yliopiston fysiikan professorina vuosina 1801-1844. Hällström vakiinnutti tähtitieteen itsenäiseksi oppiaineeksi Yliopistoon hankkimalla sitkeällä toiminnallaan observatorion, observaattorin ja sittemmin professorin viran, sekä ajanmukaisen instrumenttikokoelman.

Hän kasvatti alalle pätevän tutkijan Walbeckin ja hankki tämän kuoltua Suomeen etevän nuoren tähtitieteilijän Argelanderin. Hällströmin tarmoa ja kykyjä käytettiin usein Yliopiston hankkeiden edistämiseksi. Hänen jälkeläisensä aateloitiin isänsä ansioiden tähden. (C.P. Mazerin maalaus vuodelta 1837, Helsingin yliopisto) 



Tähtitorni puiston puolelta nähtynä vuonna 1852. Oikealla palotorni, jonka paikalle rakennettiin 1903 Vartiovuoren vesisäiliö.
 
Gustaf Gabriel Hällström (1775-1844) toimi Turun Akatemian ja Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston luonnontieteen, tarkemmin ottaen fysiikan, professorina vuosina 1801-1844, 43 vuoden ajan kuolemaansa asti. Hällström oli kansainvälisesti arvostettu tiedemies. Hän ei ollut ainoastaan lahjakas matemaatikko ja teoreetikko, vaan oli kiinnostunut myös lämpöilmiöistä ja maatalouden ilmastollisten edellytysten tutkimisesta.

Hän tutki ahkerasti aineiden lämpölaajenemista, akustiikkaa ja meteorologiaa, etenkin yöhalloja. Hällström vaikutti myös organisaattorina ja hallintomiehenä: yliopiston rehtorina hän toimi vuosina 1829-32. Hän oli ensimmäinen vuoden 1826 ’statuuttien’ mukaisesti kolmen vuoden toimikaudeksi valittu rehtori. Hällströmin kaudella yliopisto muutti Helsinkiin.

Tiedemiehenä hän tutki veden epätavallista lämpölaajenemista ja osoitti veden saavuttavan suurimman tiheytensä +4,108 asteen lämpötilassa. Hän tutki myös haihtumisen osuutta hallan synnyssä.


Häntä voidaan hyvällä syyllä sanoa Suomen fysiikan isäksi ja myös hänen isoveljensä on piirtynyt maamme historiaan:

 
Jan Strangin esitelmä C. P. Hällströmistä toi esiin suvun lahjakkuuden. Carl Petter 
Hällströmin laatima Suomen kartta vuodelta 1799 on ensimmäinen kartta jossa Suomella on nykyinen muoto. Voidaan sanoa, että C. P. Hällström on Suomen kartan isä, kun taas nuorempi veljensä Gustaf Gabriel Hällström on Suomen fysiikan isä.

Carl Peter Hällström (1774–1836) oli suomalainen kartografi. Hän siirtyi Tukholmaan 1796 ja oli vuosina 1799–1818 tekemässä Samuel Gustaf Hermelinin kanssa ensimmäistä tarkkoihin mittauksiin perustuvaa Ruotsin ja Suomen karttaa. Hän toimitti sen 29 lehdestä 20. Hänestä tuli sittemmin Ruotsin merikartta-arkiston päällikkö ja koskenperkauskomitean jäsen. Hän oli Ruotsin tiedeakatemian jäsen

Gustaf Hällström oli myös vuonna 1804 virkaansa vihitty pappi ja viimeinen fysiikan professori, jolla oli palkkapitäjä ja joka oli tuomiokapitulin jäsen. Tämän päivän näkökulmasta hieman erikoisempi yhdistelmä, vaikkei ennenkuulumaton.



Kuvan taulun on maalannut J.E. Lindh n. 1830. Taulu Helsingin yliopisto, kuva Helsingin yliopistomuseo.

Turun Akatemian fysiikan professori. Hällström edisti merkittävästi suomalaista tähtitieteen tutkimusta. 

Hällström ajoi tarmokaasti omaa observatoriohanketta ja laati rakennuksesta varsin yksityiskohtaisen luonnoksen, jota hän näytti mm. Turussa 1814 vierailleelle Carl Ludwig Engelille. Vuonna 1817 keisari hyväksyi Engelin suunnitelman, joka pohjautui Hällströmin luonnoksiin.

Hällströmin ansiota on myös, että Turkuun saatiin observaattorin virka. Siihen hänellä oli myös valmiina ehdokas, oma oppilaansa Henrik Johan Walbeck.


Hällström edisti tähtitieteen tutkimusta, ja luonnosteli ensimmäisen tähtitornin piiirrokset. Turun palon aikaan hänen komea mansardikattoinen talonsa tuomiokirkon kupeessa oli se ensimmäinen talo, joka syttyi yöllä tuleen jokirannan itäpuolella. Aurajoenhan uskottiin toimivan palomuurina ja esteenä palon etenemiselle, mutta toisin kävi. Korkealla Vartiovuorenmäellä sijainnut Turun observatorio oli yksi niistä harvoista kaupungin arvorakennuksista, joka säästyi tuholta.

Suunnilleen Hällströmin ehdotuksen mukaisesti observatorioon päätettiin hankkia joukko instrumentteja, jotka tilattiin Utzschneiderilta. Suurin laite oli kiinteästi asennettu meridiaaniympyrä, jonka lukemakehän läpimitta oli kolme jalkaa.





 Henrik Johan Walbeck (1793-1822) o/i Turun akatemian observaattori vuosina 1817-1822. (G. W. Simbergin piirros vuodelta 1822, Observatorio) 

Henrik Johan Walbeck (11. lokakuuta 1793 Turku – 23. lokakuuta 1822 Turku) oli suomalainen geodeetti ja tähtitieteilijä, joka suoritti tutkimuksia maapallon muodosta. Hän oli ensimmäinen tähtitieteilijä Turun Vartiovuoren tähtitornissa.

Walbeckin lupaavasti alkanut ura katkesi itsemurhaan 1822. Hällström alkoi tarmokkaasti etsiä sopivaa seuraajaa. Virkaan nimitettiin Friedrich Wilhelm August Argelander, jonka isän isä oli suomalaissyntyinen. Hällströmin ansiosta observaattorin virka muutettiin professuuriksi, ja Argelanderista tuli Suomen ensimmäinen tähtitieteen professori joulukuussa 1828.

Friedrich Wilhelm August Arge/ander (1799-1875) vanhempiensa kanssa.
 

Tieteen ja jumaluuden rajamailla liikuttiin kun Hällströmin oppilas, tähtitornin ensimmäinen observaattori Henrik Johan Walbeck ampui itsensä sekopäissään tähtitornissa 1822 ja kohtalon kaikuja oli siinäkin, että juuri Hällströmin monikerroksinen mansarditalo syttyi ensimmäisenä rakennuksena kirkkokorttelissa, kun Turun palo 1827 levisi yli pelastukseksi täystuholta uskotun Aurajoen.

Tiedeuskossa mukana
Turussa 25-11 2017
Simo Tuomola

Turun raunioilla

Tänään 24-11 tulee kuluneeksi tasavuosia taidemaalari Gustaf Wilhelm Finnbergin syntymästä Paraisilla vuonna 1784. Parhaiten tunnemme hänet Turun palon jälkeistä jokirannan lohdutonta maisemaa kuvaavasta teoksestaan Turun jäännöksiä, joka kuuluu Sammon taidekokoelmiin.
 

 

Mies itse koki Turun palon kauhut ja yritti paloyönä myös pelastaa töitään tuhoutuvasta ateljeestaan viemällä niitä yli joen, mutta turhaan. Tuli jatkoi kulkuaan ja tuhosi samalla suuren joukon taiteilijan töitä. Niinpä hän tallensi vihollisensa jälkeen jättämän maiseman kuvaansa ja pakeni itse paikalta Tukholmaan.

  
Turun palo  Finnberg, 1827


 Gustaf Wilhelm Finnberg (24. marraskuuta 1784 Parainen – 28. kesäkuuta 1833 Tukholma, Ruotsi) oli suomalainen taidemaalari.


Finnberg oli lähtöisin köyhistä oloista. 17-vuotiaana hän tuli maalarioppilaaksi tänne Turkuun, jossa hänet on merkitty 1801 maalarinammattikoulun kirjoihin. Hän opiskeli myös Kuninkaallisessa taideakatemiassa (Kungliga Akademien för de Fria Konsterna) Tukholmassa.

 
 Assessor Carl Jacob Lagercrantz med familj, ca 1830, Nationalmuseum, Stockholm

Finnberg asui vuodesta 1806 pääasiassa Ruotsissa, mutta työskenteli Suomessa noin 1820–1827 muotokuvamaalarina, eli Turun paloon asti. Hän ei koskaan varsinaisesti valmistunut Tukholman taideakatemiasta ja siksi hänellä ei ollut mahdollisuutta päästä ulkomaille.


 
 

Finnberg, Gustaf Wilhelm

Ristiinnaulitseminen

ajoittamaton

 

Gustaf Finnberg - Oden.

Turun palo vaikeutti Finnbergin elämää ja hän palasi Tukholmaan vuonna 1827. Siellä hän ei kauan pystynyt elättämään itseään taiteilijana hitaan työskentelytapansa ja sulkeutuneen luonteensa takia.

 

Finnbergin omakuva löytyy Turun taidemuseosta.

Hän on maalannut Kemiön kirkon Kristuksen ja apostolien kuvat 1820-luvun alussa, Föglön kirkon alttaritaulun, joka kuitenkin tuhoutui Turun palossa, kuten suuri osa hänen teoksistaan, mikä oli hänelle syvä järkytys.


 
 Perhekuva, taustalla Turun tuomiokirkko

Hän ikuisti Turun palon kuvaan Turun jäännöksiä, joka jälkikäteen sai myös värit. Piirros kuuluu Sammon taidekokoelmiin. Myös Kakskerran ja Paraisten kirkoissa on hänen teoksiaan.

 

 Piispa Jakob Tengström Finnbergin tallentamana.

Hänet palkittiin kuninkaan mitalilla Daidalos ja Ikaros -sommitelmasta 1811 ja muista töistä Tessinin mitalilla 1812. Finnbergin vanhemmat olivat merimies Johan Finnberg ja Sofia Henrikintytär o.s. Stenroos.

Ja millainen olikaan Finnbergin kuvaama tuhon maisema ennen paloa:

 Gavril Sergeyevich Sergeyev - Turku 1811


Venäläinen sotilastopografi Gavril Sergejev matkasi vuonna 1811 halki eteläisen Suomen ja maalasi näkymistä 64 akvarellia matkansa varrella. Suurtorin ja nykyisen Vähätorin yhdistävä Pennisilta näkyy kuvassa hienosti. Keskellä siltaa on 1700-luvulla rakennettu pörssihuone, joka toimi myöhemmin muun muassa kirjakauppana.

 

Ja tässä näkymä sillalta kohden joen alajuoksua.



Phoenix-lintuna
Turussa 24-11 2017
Simo Tuomola