Olkaamme siis

Vuoden 1821 alusta alkoi Turussa ilmestyä kerran viikossa maan ensimmäinen poliittinen sanomalehti, Åbo Morgonblad. Lehden perusti Adolf Iwar Arwidsson.

 

Keisari Aleksanteri I:n vapaamielisyys kuitenkin loppui kesken ja lehti lakkautettiin tällä päivämäärällä 30-9 1821. AIA karkoitettiin Turun Akatemiasta ja hän pakeni Ruotsiin.

Perjantaina 5 tammikuuta 1821 ilmestyi Turussa Åbo Morgonbladin ensimmäinen numero.

Åbo Morgonblad oli Adolf Ivar Arwidssonin perustama suomalainen sanomalehti. Lehti alkoi ilmestyä vuoden 1821 alussa, ja se lakkautettiin syyskuussa 1821. Se oli ensimmäinen lehti, joka Suomessa käsitteli poliittisia ja sosiaalisia kysymyksiä. Lehti oli suunnattu aiempia julkaisuja laajemmalle lukijakunnalle.

Ruotsissa Arwidsson jatkoi isänmaallista julkaisutoimintaa salanimillä. Pekka Kuoharisen nimellä julkaistussa kirjoituksessa Suomi ja sen tulevaisuus (1838) Arwidsson suomi ankarasti Israel Hwasserin esittämää käsitystä siitä, että Suomella oli Venäjän maakuntana erityisasema.

Arwidsson-Kuoharisen mukaan Suomi oli väkipakolla uuteen emämaahansa liitetty eikä erityisasemalle ollut mitään lakiin tai valtiosääntöön perustuvia takeita saati konkreettisia näyttöjä. Arwidsson on mahdollisesti kirjoittanut myös Olli Kekäläisen nimellä julkaistun kirjoituksen Suomen nykyinen valtiomuoto (1841), jossa hän asettui sovittelemaan Hwasserin ja Kuoharisen vastakkaisia näkemyksiä.

Adolf Ivar (Iwar) Arwidsson (7. elokuuta 1791 Padasjoki, Ruotsin kuningaskunta – 21. kesäkuuta 1858 Viipuri, Suomen suuriruhtinaskunta) oli suomalainen poliitikko, kirjailija, runoilija, historiantutkija ja sanomalehtimies.

21-6 tuli kuluneeksi tasavuosia Adolf Iwar Anderssonin kuolemasta vuonna 1858. Hän oli se kirjailija, runoilija, toimittaja ja kansallisen herätyksen julistaja, jonka nimiin on kirjattu iskulause " ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia". Alunperin lause taitaa olla jo Tarvasjoen pojan Gustaf Mauritz Armfeltin 1757-1814 piirin käsialaa.

.

Porthanin vetämän isänmaallisen Aurora-salaseuran (1770-1779) jalanjäljissä asteli Turussa AIW:n aikaan Turun romantiikkaa julistanut Aura-seura, jonka julkaisema Mnemosyne-lehti oli liian lällärikamaa Anderssonille, joka perusti Turun Akatemian piiriin piikiksi vallanpitäjien lihaan oman Åbo Morgonbladet -lehden, joka uhitteli jopa sensuurille.

Arwidsson julkaisi Mnemosynessä vuonna 1820 nimimerkillä ”Puoltaja” kirjoituksen, jossa hän kannatti suomen kielen kirjoitustavan muuttamista kansan kielenkäytön mukaiseksi. Linsén vastusti kuitenkin Arwidssonin pyrkimystä muuttaa Mnemosyne kansallisen herätyksen foorumiksi.

Näin Suomessa ei ollut sanomalehteä, jossa Arwidsson olisi voinut julkaista tärkeinä pitämiään kirjoituksia. Sen vuoksi hän anoi ja sai luvan perustaa oman lehden Åbo Morgonblad, joka alkoi ilmestyä vuoden 1821 alusta kerran viikossa.

Siitä tuli maan ensimmäinen poliittinen sanomalehti, ja Arwidsson tiesi jo etukäteen joutuvansa vallanpitäjien arvostelun kohteeksi. Pietarissa keisari Aleksanteri I:n vapaamielisyys oli loppunut ja kansalliskiihkoinen taantumus oli nousemassa valtaan.

Arwidsson vaati jo lehtensä ensimmäisessä numerossa maan kirjallisten ja kansallisten olojen täydellistä muuttamista. Hän halusi vapauttaa kansakunnan velttouden ja sovinnaisuuden kahleista, ja kehottaa sitä omaksumaan elävän kansallishengen. Tässä työssä kansan oli vaalittava keskeistä tunnusmerkkiään, kieltään, sillä äidinkielen säilyttäminen ja sen aseman parantaminen oli Suomen oloissa kansallisuuden säilyttämisen edellytys.

Historiansa tiedostava yhtenäinen Suomen kansa oli lehden linjana ja keisarin päätöksellä lehti lakkautettiin 30. syyskuuta 1821. AIW karkoitettiin Turun Akatemiasta ja hän pakeni Ruotsiin.



Adolf Iwar Arwidssonin muistomerkki vuodelta 1970 löytyy Turun tuomiokirkon kupeelta:

Harry Kivijärvi: Adolf Ivar Arwidssonin muistomerkki, 1970

Jatkettuaan matkaansa Viipurista Arwidsson sairastui äkillisesti vaikeaan keuhkokuumeeseen. Hänen oli palattava takaisin Viipuriin, jossa hän kuitenkin menehtyi nopeasti tautiinsa. Hänet haudattiin Wiborg -sanomalehden mukaan siellä olevaan Sorvalin hautausmaahan 25.6.1858 (Wiborg 23.6.1858). Hautausmaalle pystytettiin muistokivi, johon kaiverrettiin hänen nimensä, syntymä- ja kuolinpäivänsä sekä Elias Lönnrotin sepittämät säkeet: 
 

”Maan oman rakkaus vei hänen maasta ja toi hänen jälleen.Nyt hänen ain’ omanaan kätkevä on oma maa.”

 
Vähän samanlaisen kohtalon koki 20-6 kuolinpäiväänsä 1855 viettänyt Hattulan poika, kirjailija ja suomalaisuuden julistaja Jacob Judén, Jaakko Juteini. 

Jaakko Juteini (14. heinäkuuta 1781 Hattula – 20. kesäkuuta 1855 Viipuri), syntymänimeltään Jaakko Heikinpoika ja viralliselta nimeltään Jacob Judén, oli suomalainen kirjailija ja valistusmies. Hän oli suomenkielisen kansallisromanttisen kaunokirjallisuuden uranuurtaja, joka korosti teoksissaan Suomen kansaa ja suomen kieltä.

Hän pääsi Turun katedraalikoulusta ylioppilaaksi ja kirjautui Turun akatemiaan, mutta piankos häntä jo syytettiin vääräoppisuudesta, eivätkä hänen poliittisetkaan näkemyksensä päättäjiä miellyttäneet. Miehen teos Anteckningar määrättiin takavarikkoon ja kirjat poltettiin roviolla 1829. Missä poltetaan kirjoja, poltetaan pian ihmisiä. Mies poistui Viipuriin, jossa kuoli.

Miehen Laulu Suomesta on kaikille tuttua kamaa:

Arvon mekin ansaitsemme

Suomen maassa suuressa,

vaikk’ei riennä riemuksemme

laiho miesten maatessa;

leipä kasvaa kyntäjälle,

onni työnsä täyttäjälle.

Olkaamme siis
Turussa 30-9 2024
Simo Tuomola

Kuningas Kristian

 Tänään 28-9 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun Kristian I kruunattiin Tanskan kuninkaaksi 1448. Hänen edeltäjänään toimi Kristofer Baijerilainen ja seuraajanaan Hannu.
 

Ruotsin kuninkaana Kristian vaikutti vuosina 1457-1464. Siinä tehtävässä häntä edelsivät valtionhoitajina Eerik Akselinpoika Tott sekä Jöns Pentinpoika Oxenstierna ja seuraajana Sten Sture vanhempi.
 
 
Kristian I ja kuningatar Dorothea. Tuntemattoman taiteilijan teos 1400-luvulta.

Vaikka kuningas hallitsikin maitaan kaukana Tanskassa ja haudattiin useiden muiden tanskalaisten kuninkaiden ja kuningattarien tapaan aikanaan Roskilden katedraaliin, oli hänellä yllättävän hyvät yhteydet myös Turkuun.



 Kristian I (1426–1481) oli tanskalainen monarkki ja Kalmarin unionin maiden unionikuningas (Tanskan 1448–1481, Norjan 1450–1481 ja Ruotsin 1457–1464). Hän oli myös Schleswigin ja Holsteinin herttua vuosina 1460–1481.

 
Vuonna 1457 Ruotsissa puhkesi kapina, ja Kaarle Knuutinpoika Bonde syrjäytettiin. Kapinajohtajat Jöns Pentinpoika Oxenstierna ja Eerik Akselinpoika Tott kutsuivat Kristianin Ruotsin kuninkaaksi, ja hänet kruunattiin 23.6.1457.

Eerik Akselinpoika Tott lähti saman tien valloittamaan Suomea ja saikin pikku koiruudella Turun linnan haltuunsa tanskalaismielisen Jöns Pentinpoika Oxenstiernan houkuteltua osan varusväestä täällä piirittäjien puolelle, jolloin linnan valloitus helpottui ratkaisevasti.

 
 Jöns Pentinpoika Oxenstiernan sinetti.

 
Jöns Pentinpoika Oxenstierna (ruots. Jöns Bengtsson Oxenstierna, n. 1417 – 1467) toimi Ruotsin valtionhoitajana yhdessä Eerik Akselinpoika Tottin kanssa kuningas Kaarle Knuutinpoika Bonden ollessa syrjäytettynä vuonna 1457 ja myöhemmin yksin vuosina 1465–1467. Hän oli Uppsalan arkkipiispa, ja johti Tottin kanssa kapinaa Kaarlea vastaan 1457, joka päättyi kuningas Kristianin valtaannousuun.

Pyhän Gertrudin veljeyden saliin, Pyhän Kerttulin kiltataloon Turkuun kokoontunut maasääty antoi 24. kesäkuuta suostumuksensa kuninkaaksi nousseen Kristian I Oldenburgilaisen vaaliin.


 
Maunu Tavastin alkuperäinen hautakivi Turun tuomiokirkossa.

 
Kun Turun mahtipiispa Olavi Maununpoika Tawast kuolee 1460, nousee uudeksi piispaksi Konrad Bitz, joka on unionitaistellussa Kristianin ja Tanskan puolella Ruotsin liiallista holhousta ja Kaarle Knuutinpojan verotuspolitiikkaa vastaan. Hän päättää rakennuttaa Tuomiokirkon ympärille puolustusmuurin porttirakennuksineen ja ampuma-aukkoineen.

 
Bischof Konrad Bitz (rechts, kniend) auf dem Dedikationsbild des Missale Aboense 1488

Konrad Bitz (Kort Bitz) (k. 1489) toimi Turun piispana vuosina 1460–1489. Hän otti osaa Kalmarin unioniin liittyviin sotiin. Bitzin aikana painettiin hänen tilauksestaan ensimmäinen Suomea varten painettu kirja, Missale Aboense, vuonna 1488.


 
  Turun tuomiokirkko katolisella ajalla 1300-1500. Konrad Bitz rakennutti kirkon ympärille tukevan puolustusmuurin.

 
Kun maa joutuu venäläisuhan alle, kuningas vierailee Turussa 14.-25. heinäkuuta 1463, apunaan Eerikki Akselinpoika. Samalla Kaarle Knuutinpoika Bonde kutsutaan takaisin isännöimään Turun linnaa.


Samalla kirjataan ensimmäinen Turun linnan esilinnaa koskeva maininta kuninkaan johtamassa ko

kouksessa, joka pidetään linnan esilinnan alapuolisessa kaalitarhassa. Linnan edustan pelloilla julistetaan kuninkaantuomioita.

 
 Esilinna valmistui nykyiseen muotoonsa 1500-luvun lopulla. Sen muurien sisällä olevan pihamaan kautta kuljettiin päälinnan puolelle.

 
Upsalan arkkipiispa Jöns Pentinpoika Oxenstierna lupasi 1463 Upplannin talonpojille ominpäin verohelpotuksia, mikä johti hänen vangitsemiseensa. Tämä synnytti arkkipiispan tukijoiden kapinan, jonka päätteeksi Kristian joutui pakenemaan Ruotsista Tanskaan 1464, vaikka Turun piispa Konrad Bitz lähettikin omat asemiehensä Tukholmaan auttamaan Kristiania.

Ruotsin kuninkaaksi nousi jälleen Kaarle Knuutinpoika Bonde. Vuotta myöhemminhän Bonde menettää jälleen virkansa ja pakenee Turkuun Mustain dominikaaniveljesten luostarin suojiin Lyypekinmäelle.



Vaikkei Kristian I ollutkaan enää Ruotsin kuningas 1465, hän puuttu edelleen Turun asioihin, kun Lyypekin raadin Tallinnaan lähettämät tavarat ryövätään merellä ja kuljetetaan Turkuun. Lyypekin raati syyttää Turun piispaa ja Turun linnaläänin käskynhaltija Eerik Akselinpoika Tottia merirosvouksesta. Kuningas kuitenkin vakuuttaa heidän syyttömyyttään merirosvoiluun.

 
 Kristian I, porträtt av Pieter Hartman (1607).

 
Kun Kaarle Knuutinpoika Bonde nousee jälleen Turun kärsimystensä jälkeen kuninkaaksi 1467, on tuomiokirkko saanut ympärilleen nelisen metriä korkean ja toistametriä paksun suojamuurin maailman pahuutta vastaan.


Turvassa
Turussa 28-9 2017
Simo Tuomola

He onowat

 Tänään 27-9 tulee kuluneeksi tasavuosia Turun akatemian ensimmäisen rehtorin Turun piispa Aeschillus Petraeuksen kuolemasta Turussa vuonna 1657. Hänet haudattiin Turun tuomiokirkkoon 17.1.1658.

Aeschillus (Eskil) Petraeus (1593 Grums, Ruotsi – 27. syyskuuta 1657 Turku) oli Turun piispa vuosina 1652–1657. Ennen tätä hän oli Turun kymnaasin lehtori ja tuomiorovasti. Hän oli myös Turun akatemian ensimmäinen teologian professori ja yliopiston ensimmäinen rehtori. Petraeus toimi valtiopäivämiehenä vuosina 1634, 1638 ja 1640.

Petraeus oli ruotsalaissyntyinen, mutta hyvin perehtynyt suomen kieleen. Hän muun muassa johti Raamatun käännöskomiteaa ja julkaisi suomen kielen kieliopin Linguae Finnicae brevis institutio vuonna 1649. Kirja painetaan Turussa. Uransa aikana häneltä ilmestyi kaikkiaan 169 väitöskirjaa.

 Linguae finnicae brevis institutio (1649) ja ensimmäisen suomalaisen Raamatun, Biblian, nimilehti, 1642

Sothebyn huutokaupasta Lontoosta 2008 onnistuttiin hankkimaan Suomeen nidos, jossa on Petraueksen suomen kielioppi Linguae finnicae brevis institutio (1649), Laurentius Petrin piispainkronikka Synopsis chronologiae finnonicae (vuoden 1671 laitoksena) ja näiden välissä lyhyt latinankielinen kieliopillinen käsikirjoitus, jonka otsikkona on Rudimenta linguae finnicae breviter delineata. Sen kirjoittajaa tai kirjoitusvuotta ei käsikirjoitukseen ole merkitty.

Artikkelin kirjoittajat esittelevät käsikirjoituksen, vertailevat sen rakennetta vanhimpiin tunnettuihin suomen kielioppeihin (Petrauksen ohessa etenkin Martiniuksen kielioppiin Hodegus Finnicus, Eller Finsk Wägwijsare 1689) ja käsikirjoituksessa kuvatun suomen kielen piirteitä vanhaan kirjasuomeen ja murteisiin työn iän ja alkuperän selvittämiseksi. Käsialaa ja latinan kielen piirteitä tässä artikkelissa ei sen sijaan analysoida.

Suomen kielen vanhimmaksi arvioitu kielioppi Rudimenta.
 


Rudimenta käsittää 24 numeroimatonta tekstisivua. Käsikirjoituksen alussa kielen kuvaus jaetaan viiteen jaksoon: Nomenclatura, Orthographia, Etymologia, Prosodia ja Syntaxi. Osa jaksoista on vain viitteellisiä, sanastoon vain viitataan ja ortografiaa ja syntaksia vain hieman vertaillaan ruotsin kieleen. Suurin osa kieliopista käsittelee ”etymologiaksi” tuona aikana kutsuttua taivutusoppia. Nomineilla esitetään olevan kuusi sijamuotoa (nominatiivi, genetiivi, datiivi, akkusatiivi, vokatiivi ja ablatiivi), kuten latinan kieliopissa.

Laajimmin käsikirjoituksessa tarkastellaan verbintaivutusta, verbeistä esitetään sekä aktiivi- että passiivimuotoja (esim. Minä Rakastan, Minä Pijnatan). Adverbeista esitetään eri ryhmiin jaettuja luetteloita, samoin konjunktioista. Prepositiot on järjestetty rektion mukaan. Niiden erikoisuutena todetaan, että ne affiksoituvat nominiin kiinni (esim. Turcuhun).

Rudimenta muistuttaa 1600-luvun painettuja suomen kielioppeja siinä, että kielen kuvaus pohjautuu täysin latinaan. Rudimenta poikkeaa näin sekä myöhemmästä Vhaelin kieliopista (1733) että niistä tiedoista, joita on säilynyt Crugeruksen kadonneesta kieliopista (kirjoitettu ehkä 1640). Reformaation ajan kieliopeista ja suomen 1600-luvun kieliopeista Rudimenta kuitenkin poikkeaa mm. kieliopin jaksojen laajuuksilta ja esitysjärjestykseltä (esim. siinä, että Rudimentassa tavujen painotusta esittelevä prosodia on sijoitettu etymologian ja syntaksin väliin).

Ortografia noudattaa pääosin samoja periaatteita kuin yleensä vanha kirjasuomi. Siinä kuitenkin on myös piirteitä, joita tapaa vain vanhimmassa kirjasuomessa Agricolasta 1600-luvun alkupuolelle. Vokaalien e ja ä merkitseminen on horjuvaa, lyhyen i:n merkkinä on pari kertaa ij ja kerran ii, tavunloppuisen h:n merkkinä on ch, takavokaalia edeltävän k:n merkkinä on käytetty sekä c:tä että k:ta, kuin-sanassa jopa q:ta.

Loppuheittoa Rudimentassa on eri muotoryhmissä varsin paljon, jopa nominatiivissa (Jumal, Engel). Myös passiiviverbeistä on erikoisia muotoja. Verbien liittomuotojen pääverbin monikon päätteet ovat Rudimentassa kovin horjuvia (esim. cuuluet, cuulut, cuulet). Mielenkiintoinen yksityiskohta on olla-verbin indikatiivin preesensin monikon 3. persoonan muoto He onowat ’they are’.

Monikon persoonapronominit ovat Rudimentassa murteellisessa muodossa mee, tee ja hee; vain me on pari kertaa kirjoitettu yksi-e:llisenä. Esim. sanonta on caiken ’kaiketi, kai’ tunnetaan murteissa vain hyvin suppealla alueella Varsinais-Suomen pohjoisosissa. Jotkin tällaiset piirteet houkuttelisivat sijoittamaan tekijän kotiseudun Rauman – Uudenkaupungin tienoille, vaikka kirjoittaja tuntuu olevan toisaalta perillä myös hämäläismurteista (esim. monikon 3. persoonan vAt-päätteiset muodot mainitaan murteellisuutena).

Artikkelissa esiin nostettujen ortografia-, äänne- ja muotopiirteiden perusteella voi päätellä, että käsikirjoitus on tehty 1500-luvun lopulla tai 1600-luvun alussa. Yhtään sellaista kielellistä piirrettä Rudimentasta ei sitä vastoin löytynyt, joka vaatisi ajoittamaan käsikirjoituksen myöhemmäksi. 

 
Ainoa kirjallisuudessa mainituista suomen kieliopin esityksistä, joksi Rudimentaa voisi epäillä, on Olaus Sundergelteuksen ja Johannes Jussoilan 1500-luvun lopulla Olmützin jesuiittakollegiossa käynnistämä kielioppihanke.

Tämä selittäisi käsikirjoituksen eräät murremuodot ja jotkin virolaisuudet (molemmat kirjoittajat toimivat pappeina Virossa 1590-luvulla), esimerkistön hengellisyyden ja eräiden reformaatiokielioppien rakennepiirteiden puuttumisen. Esitetyn hypoteesin todistaminen vaatii kuitenkin vielä jatkotutkimuksia.

Mutta palataan takaisin Turun piispa Eskilin tarinaan:
 

Eschillus / Eskillus Olai, Eskil Olofsson / Olsson

S Nor Grums, Värmlanti 1593. V Norin kirkkopitäjän Grumsin kappelin komministeri (kappalainen) Karlstadin hiippakunnassa Värmlannissa, myöhemmin Filipstadin kirkkoherra samassa hiippakunnassa Olaus (Olavus) Aeschilli Petraeus ja (todennäköisesti) Katarina (Karin) N.N.

Opiskeli Karlstadissa 1600-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ja Strängnäsissä noin 1612. Ylioppilas (Eschillus Olai Ostrogothus, nimeä ei mainitaan yliopiston matrikkelissa) Uppsalassa 21.5.1614; respondentti (resp. pro exercitio) 1616; pro gradu 30.4.1619; filosofian maisteri 15.6.1619; toimi ylioppilaana rovasti Uno Troiliuksen poikapuolten kotiopettajana Leksandissa Taalainmaalla noin 1618–1619; teki opintomatkan ulkomaille leskikuningatar Kristiinan 1620 myöntämän stipendin turvin; ylioppilas (M. Aescillus Olai Petraeus Wesmelaeno Wermelandus) Wittenbergissä 17.11.1620; respondentti (resp.) 1621–1623 (3 väitöskirjaa);

Uppsalan yliopiston filosofisen tiedekunnan apulainen, nimittettiin ehkä 1623, mainitaan kevätlukukaudella 1624; matkusti 1625 uudelleen Saksaan, ylioppilas (Petraeus Aescillus, M. Wermeland. Suec.) Jenassa talvilukukausi 1626; respondentti (resp.) 5.8.1626 (kaksi väitöskirjaa); tutustui Jenassa luterilaisen puhdasoppisuuden johtaviin teologeihin kuuluneeseen Johann Gerhardtiin; palasi Uppsalaan joulukuussa 1627, respondentti (resp.) 1628 ja uudelleen (pro doctoratu) 25.9.1628, teologian lisensiaatti 1628; teologian tohtori Uppsalassa 22.6.1640.

Turun katedraalikoulun teologian lehtori 21.3.1628, astui virkaan 1629; Turun tuomiokapitulin jäsen vuodesta 1628; Turun lukion teologian lehtori sekä Sauvon prebendaseurakunnan kirkkoherra 1630; nimitettiin Karlstadin kirkkoherraksi 14.3.1633, muttei ottanut virkaa vastaan; Turun tuomiokirkon ruotsalaisen ja suomalaisen seurakunnan kirkkoherra (virkanimenä tuomiorovasti) ja Kaarinan anneksiseurakunnan kirkkoherra kuningatar Kristiinan holhoojahallituksen nimittämänä 2.9.1634;

Turun hiippakunnan piispa kuningatar Kristiinan nimittämänä 20.10.1652, vihittiin Tukholman Suurkirkossa 24.10.1652 ja astui virkaan 1653, samalla Maarian prebendaseurakunnan kirkkoherra; palkkatuloihin kuuluivat myös Koroisten piispantilan tulot.

Eskil Petraeuksen piispantalo sijaitsee Tuomiokirkon kupeessa, sen pohjoispuolella. 1650 Akatemian ensimmäinen rehtori saa itselleen kreivi Kustaa Kustaanpojalle varatun tontin Herrainkulmasta, Pietari Brahen ja Axel Oxenstiernan tonttien naapurista. 

Pappissäädyn valtiopäivämiehenä Petraeus allekirjoitti valtiopäiväpäätöksen Tukholmassa 29.7.1634. Valtakunnansäätyjen valiokunnan valtuutettuna hän osallistui sen kokoukseen Tukholmassa 1636 ja oli pappissäädyn edustaja valtiopäivillä 1638 (Tukholmassa), 1640 (Nyköpingissä), 1643, 1650 (osallistui Tukholmassa kuningatar Kristiinan kruunajaisjuhlallisuuksiin), 1652 ja 1655 (Tukholmassa).



 
Turun piispa Petraeuksen edeltäjä Rothovius johtaa papiston kulkuetta akatemian vihkiäisissä 1640. Rothovius ei ollut Eskilin ykköskavereita, kun esim. 1633 kirkkoherra Jaakkima Stutaeuksen kuoltua paikasta kävi kilpaa kolme ehdokasta; kaupungilla, piispalla ja suomalaisilla porvareilla oli kullakin oma ehdokkaansa - kaupungin ehdokas Eskil voitti piispan harmiksi.


Turun akatemian 1. teologian professori 1640, rehtori 1640–1641 ja 1649–1650; preeses (praeses) Turku 1643–1656 (169 väitöskirjaa); turkulaisen osakunnan (natio aboensis) inspehtori 1643; teologisen tiedekunnan promoottori 1648; Turun akatemian varakansleri piispuutensa aikana, jolloin osallistui tässä virka-asemassa ensimmäisen kerran konsistorin istuntoon 24.11.1652.

Julkaisi väitöskirjana raamatunkääntämisen periaatteet 1648 ja ensimmäisen suomen kielen kieliopin (Linguae Fennicae brevis institutio) 1649. Väitöskirjan gratulaatio (grat. diss.) Turku 1643–1656 (34 kertaa), dedikaatio (ded. diss.) Turku 1650–1656 (11 kertaa). Raamatunsuomennoksen tarkastuskomitean puheenjohtaja 1638–1642.

Omisti kaupunkitalot Turussa ja Tukholmassa, Häppilän ja Bölen tilat Maarian Hirvensalossa ja kaksi autiosta viljelykseen otettua tilaa Littoisissa.

Piispa Petraeuksen elämänvaiheista yksityiskohtaisesti esim. Väinö Perälä, Eskil Petraeus (1928) ja Matti Klinge SBL 29 (1995), s. 160–162. Petraeuksen kirjallisesta toiminnasta esim. J. Vallinkoski, Turun akatemian väitöskirjat 1642–1828 (1962–66), s. 373–395, Suomen kansallisbibliografia 1488–1700 (1996), s. 520-558 (ja tiivistetymmin myös Klinge s. 162).

K todennäköisesti Turku 26.9.1657 (haudattiin Turun tuomiokirkkoon 17.1.1658).


 
 Ensimmäinen puoliso noin 1628 oli N.N. Andersdotter Pommerening (Pomerenning, Pommerenning, Pommerenck), S todennäköisesti Norrköping, K Turku (haudattiin tuomiokirkkoon 1.8.) 1630, P1 V holsteinilainen aatelismies (Perälän mukaan), Norrköpingissä asunut tullinvuokraaja ja kauppias Anders Pommerening ja (todennäköisesti) Margareta Sibbeth (Sibeth von Baxter);

Toinen puoliso 1633 Anna Henriksdotter (käytti leskenä sukunimeä Kock), S todennäköisesti Tukholma 1606, K Turku (haudattiin tuomiokirkon kuoriin 1.11.) 1674, P2 V Tukholman Klaran seurakunnan kirkkoherra, filosofian maisteri Henricus Johannis Opsopaeus (alk. Kock ?) ja hänen P1 Ingeborg Andersdotter Grubb.

Piispan tytärtä Turussa heilasteli tuolloin täällä opiskellut vermlantilainen ylioppilas Petrus Gyllenius, joka kertoo 8.elokuuta 1653 päiväkirjassaan käynnistään Koroisissa piispan tyttären seurassa:
 
”Me kuljimme joen itäisellä puolella. Sen nimi on Aura ja se kulkee läpi Turun. Ja kun me tulimme siellä kylään, me annoimme soutaa itsemme joen yli. Koroisissa saimme ruokaa vanhassa piispantalossa, joka oli muinoin rakennettu pihan keskelle ja on hyvin korkea ja pullea monin suurin aukoin ja rei’in. Tämä oli ollut heidän huvimajansa, missä he olivat juoneet ja pitäneet lystiä."
 
"Kyseisen rakennuksen jälkeen on piispan alueen raja ja Räntämäen pitäjän myöskin. Alempana saman talon luona jakautui joki kahteen osaan ja niemellä joen jakautuessa on ollut Turun kaupunki, mistä vielä on nähtävillä monia vanhoja muureja ja raunioita.”

Isäukon mailla siinä taivalleltiin, kun Eskil oli myös Maarian prebendaseurakunnan kirkkoherra, jonka palkkatuloihin kuuluivat Koroisten piispantilan tulot.


He onowat
Suomen Turussa
27-9 2017
Simo Tuomola

Turun Janne

 Tänään 20-9 tulee kuluneeksi tasavuosia Jean Sibeliuksen kuolemasta Järvenpään Ainolassa 1957.

 

Vuonna 1957 julkaistu suru­posti­merkki.

1957 – Jean Sibelius, suomalainen säveltäjämestari (Finlandia) (s. 1865).


Sibeliuksen hauta Ainolassa.

Mies syntyi Hämeenlinnassa ja vaikutti Helsingissä, mutta silti Sibelius-museo löytyy Turusta, katsotaanpas miksi.


Johan Christian Julius "Jean" / "Janne" Sibelius (8. joulukuuta 1865 Hämeenlinna – 20. syyskuuta 1957 Ainola, Järvenpää) oli suomalainen kansallisromanttisen taidemusiikin säveltäjä. Sibelius on kansainvälisesti tunnetuin ja esitetyin suomalainen säveltäjä. Sibeliuksen arvostetuimpia teoksia ovat seitsemän sinfoniaa, sinfoniset runot sekä viulukonsertto.


 

Akseli Gallen-Kallela, Sibelius, 1894.

Sibelius-museon näyttelytoiminta liittyy Suomen ruotsinkielisen yliopiston Åbo Akademin musiikkitieteen oppiaineeseen ja musiikkihistorialliseen arkistoon.

Sibelius-museo on Suomen ainoa varsinainen musiikkimuseo. Aluksi museo toimi eri rakennuksissa Åbo Akademin korttelissa, mutta sen jälkeen, kun uusi museorakennus vihittiin käyttöön vuonna 1968, on Sibelius-museo sijainnut nykyisellä paikallaan; museo sijaitsee Woldemar Baeckmanin piirtämässä rakennuksessa, joka on eräs 1960-luvun modernismin omaperäisimmistä luomuksista.



Sibelius-museon sisäänkäynti.

Museon perusta luotiin vuonna 1926, kun Otto Anderssonista tuli vastaperustetun musiikkitieteen ja kansanrunoudentutkimuksen professuurin ensimmäinen viranhaltija Åbo Akademissa. Professori Andersson keräsi seminaarikirjaston yhteyteen musiikkitieteellistä ja musiikkihistoriallista materiaalia, joka koostui nuoteista, soittimista, kirjeistä ja kuvista.

 Näin saivat alkunsa nk. ”Åbo Akademin musiikkihistorialliset kokoelmat”, millä nimellä niitä kutsuttiin vuoteen 1949 saakka, jolloin nimi Jean Sibeliuksen suostumuksella muutettiin Sibelius-museoksi.

Andersson, Otto Emanuel (f. 27/4 1879 Vårdö, d. 27/12 1969 Åbo), musikforskare och folklorist, professor i musikvetenskap och folkdiktsforskning vid Åbo Akademi 1926—46, dess rektor 1929—36.

Kun Suomeen ollaan suunnittelemassa erillistä populaarimusiikin museota, olisi Turun oltava asiassa aktiivinen ja vaalittava omia historiallisia perinteitään ja muistettava siinä mm. Ruisrockin historiallinen osuus maamme musiikkikentässä. Kuvassa: Andersson, Otto Emanuel. Kukapa olisi tämän ajan Otto ja lähtisi kokoamaan populaarimusiikin museota juuri Turkuun.

Suomeen kaavaillaan populaarimusiikin museota

julkaistu 17.05.2010 klo 15:24, päivitetty 17.05. klo 16:06

 

Suomesta puuttuu yhä valtakunnallinen musiikin erikoismuseo. Tilanteen korjaamiseksi halutaan perustaa museo, joka keskittyisi alan aineiston tallentamiseen. Maailmalla vanhimmat ja kattavimmat musiikkimuseot ovat soitinmuseoita.

Suomeen kaavailtu museo keskittyisi erityisesti populaarimusiikkiin, kertoo selvitystyöryhmän jäsen, toimittaja Pekka Nissilä.

– Kyllä tällä hetkellä ajatellaan, että museon painopiste olisi 1900-luvun musiikin eri ilmiöissä ja keskeisesti sähköisessä musiikkituotannossa.



 
Musiikkimuseon taustavaikuttajat tulevat populaarimusiikin puolelta, kertoo Pekka Nissilä.

– Populaarimusiikkia on kartoitettu ja arkistoitu heikosti. Sillä puolella ei myöskään ole niin voimakkaita instituutioita kuin klassisen puolen vaikkapa kunnalliset orkesterit ja Kansallisooppera. Toisaalta musiikin merkittävimpiä kehitysnäkymiä on ollut juuri sähkön tuleminen musiikin tuottamiseen ja esittämiseen. Se on ollut varmaankin keskeisin syy museosuunnittelun aloitukseen.

Aineistoa musiikkimuseo saisi yksityiskokoelmista tai jäämistöistä.

– Sellaisia yritetään tietenkin kerätä keskitetysti. Jazz ja Pop -arkisto on ottanut vastaan lahjoituksia, ja yksittäisiä esineitä on tarttunut sieltä täältä. Suunnitelmallinen arkistomateriaalin kerääminen on kuitenkin tekemättä, toisin kuin esimerkiksi elokuvan puolella, toteaa Nissilä.

Musiikkimuseolle pyritään perustamaan taustaorganisaatio tämän vuoden aikana. Museolle aiotaan hakea myös valtion ja kunnan rahoitusta, vaikka ylläpitäjä olisi yksityinen säätiö.

Radion kulttuuriuutiset / Katri Henriksson.


 
 
Jannella on omat yhteytensä myös Turun Museokeskuksen historiassa. Kun Historiallinen museo perustettiin Turkuun 1881, oli intendentin virkaan 7 hakijaa ja valituksi tuli Jannen lapsuudenpiiristä Walter von Konow.

Ruotsia äidinkielenään puhunut Janne siirrettiin 1874 Lucina Hagmanin suomenkieliseen valmistavaan kouluun, koska hänen oli opittava suomea päästäkseen Hämeenlinnan normaalilyseoon. Hämeenlinna oli ajankohtaan nähden hyvin harvinainen suomalaiskaupunki: siellä saattoi lukea ylioppilaaksi suomeksi, mutta ei ruotsiksi.
 


"Janne" Sibelius nuorena lyseolaisena.

Jannen parhaaksi koulukaveriksi tuli Walter von Konow Lahisten kartanosta Sääksmäeltä. Jannen mielikuvituksen avulla pojat kavereineen improvisoivat satunäytelmiä ja muodostivat pienen lapsiorkesterin, jonka soittimiin kuului ”triangeleja, huuliharppuja, savikukkoja ja kelloja”. Janne johti esityksiä pianon äärestä.

Janne osasi soittaa ja Walter suunnitteli pukuja ja teki kuvaelmia. Pukeuduttiin vanhoihin vaatteisiin ja matkittiin jotakin taulua tai kuvailtiin jotakin runoa. Muut saivat sitten arvuutella, mitä milloinkin tavoiteltiin.

Jean harrasti lapsesta saakka musiikkia sisarustensa kanssa. Todennäköisesti n . 15-vuotiaana viululle ja sellolle sävelletty impressiotyyppinen "Vesipisaroita" (Vattendroppar) on hänen ensimmäisiä sävellyksiään.


Myöhemmin Janne myös sävelsi naiskuoroesityksiä von Konowin teksteihin:

Kotikaipaus
Naiskuorolle. Sanat Walter von Konow. Valmistui 1902.


Kantaatti (Härliga gåvor)
Naiskuorolle. Sanat Walter von Konow. Valmistui 1911.


Sävelten tiellä
Turussa 20-9 2024
Simo Tuomola

Sotakorvaukset

 Tänään 18-9 tulee kuluneeksi tasavuosia Suomen sotakorvausten maksamisesta, kun  Kultakuunari Zarja lipui pois Turun Laten laiturista 18. syyskuuta 1952: Suomi on legendaarisesti se ainoa maa maailmassa, joka suoritti sille määrätyt sotakorvaukset.


 
Valmistusvaikeuksiensa ja lopullisen hintansa vuoksi Kultakuunari-nimen saanut
 puinen purjealus Zarja oli viimeinen sotakorvaus Neuvostoliitolle.
 

1952 – Suomi sai maksetuksi sotakorvaukset Neuvostoliitolle.
 

Sotakorvausalus Vega on kolmimastoinen, puusta rakennettu kuunari. Valmistusvaikeutensa ja hintansa vuoksi Kultakuunari-nimen saanut puinen purjealus Zarja oli puolestaan se viimeinen sotakorvausalus Neuvostoliitolle. Vega poistettiin käytöstä vuonna 1979, ja vuosikymmeniä se on odottanut kunnostusta ja museointia: ensin 80-luvulta lähtien Tallinnassa, sitten vuodesta 1997 lähtien Pietarsaaressa.
 


Suomen sotakorvaukset olivat sotakorvauksia, joita Suomen piti toisen maailmansodan jälkeen maksaa Neuvostoliitolle. Joulukuussa 1944 vahvistetun välirauhansopimuksen mukaisesti Suomen oli maksettava Neuvostoliitolle kuuden vuoden aikana sotakorvauksia 300 miljoonan kultadollarin (ns. sotakorvausdollari) arvosta.

Virallisesti: Viimeinen sotakorvausjuna ohitti Vainikkalan raja-aseman 18. syyskuuta 1952. Suomi oli ainoa maa maailmassa, joka suoritti sille määrätyt sotakorvaukset.

Ja toisaalta tiedetään, että kun  Kultakuunari Zarja lipui pois Turun Laten laiturista 18. syyskuuta 1952, päättyi Suomessa sotakorvausten maksu.

Esimerkkeinä sotakorvaustuotteista ovat 535 erilaista alusta, 52 500 sähkömoottoria, 1 140 muuntaja-asemaa ja 30 täydellistä tehdaslaitosta voima-asemineen. Sotakorvauksen piiriin kuuluneita aluksia olivat muun muassa S/S Turso, erikoisalus Kuunari Vega ja täysin antimagneettisista raaka-aineista rakennettu ns. kultakuunari Zarja, jonka kaikki metalliosat olivat Outokummun piipronssia. Näin siksi, että alukselta käsin pystyisi suorittamaan herkimmätkin magneettiset mittaukset.

Zarjan rakennustyössä vaativin tehtävä oli piipronssisten vesi- ja polttoainesäiliöiden valmistus; säiliöt olivat aluksen ahtaiden tilojen vuoksi hyvin monimuotoisia, ja lopulta vain helsinkiläinen Työkalu- ja hammaspyörätehdas Oy suostui edes yrittämään. 

Niittaus ei pitänyt nesteitä, niittausten tinaaminen ei auttanut ja hitsaaminen oli lähes mahdotonta siten ettei saumasta tullut magneettinen. Työ kuitenkin onnistui; Väinö Auerin mukaan pari viimeistä säiliötä oli suomalaisten normien mukaan lähes kelvottomia, mutta ne hyväksyttiin kuitenkin.

Huomattavan erän sotakorvauksista muodosti rautatiekalusto, esimerkiksi yhteensä 728 kapearaiteista veturia, joista suurin osa oli höyryvetureita; merkittävin yksittäinen eli 525 yksilöä käsittänyt tyyppi oli PT-4, joka muodostaakin maailman suurimman yhtenäisen sarjan kapearaiteisia höyryvetureita.

Suomessa vaatimusta pidettiin raskaana ja suorituksen onnistumista epäiltiin. Kahdeksan vuotta kestäneen urakan aikana valmistettiin mm. 535 erilaista alusta sotakorvauksena.

 
Ja me tietenkin kaappaamme tämänkin tapahtuman Turkuun, kun se suunta on noissa virallisissa tiedotteissa jostakin syystä kokonaan unohdettu: 

1945-1955: Laten

Kultakuunari päätti

sotakorvaukset

TS 100 | Turun Sanomat 30.4.2005 04:00

 

Kun Kultakuunari lipui pois Laten laiturista 18. syyskuuta 1952, päättyi Suomessa sotakorvausten maksu. Vaikeutensa ja hintansa vuoksi Kultakuunari-nimen saanut puinen purjealus Zarja oli viimeinen sotakorvaus Neuvostoliitolle. Pelkästään sotakorvauslaivoja toimitettiin Suomesta yhteensä yli 500.

Kultakuunari on jäänyt monestakin syystä laivanrakennuksen historiaan. Neuvostoliitto esitti varsin myöhäisessä vaiheessa, että Suomi rakentaisi vielä yhden, täysin antimagneettisen kuunarin. Tilausta kutsuttiin Oy Laivateollisuus Ab:n diplomityöksi. Alus oli varsin haastava, muun muassa kaikki alukseen asennettu metalli, käytännössä jokainen naula jouduttiin tarkastamaan magneetin avulla.

Niinpä ilo olikin ylimmillään, kun Kultakuunari valmistui merikoeajolle. Tapausta juhlistettiin muun muassa ottamalla koeajolle mukaan keittiöhenkilökunta Turun Seurahuoneelta.

Matkalla mukana ollut laivanrakennusinsinööri Viljo Lundelin kuvaa kirjassaan Kultakuunarin halkoneen äänettömästi täysin purjein Itämeren aaltoja tuimassa tuulessa. Seurahuoneen keittiöhenkilökunta ja osa tarkastajista oli suurimman osan merelläoloajasta merisairaina. Kokin roolin ottikin mukana ollut merenkulkuneuvos Antti Wihuri, joka loihti koko väelle papusoppaa syötäväksi.

 

Laivanrakennus kasvoi Turussa

Moskovan välirauhassa Suomelle määrättiin 300 miljoonan Yhdysvaltain dollarin suuruinen sotakorvaus. Summa kasvoi kuitenkin miltei kaksinkertaiseksi ja oli sodanjälkeisen kurssin mukaan jopa 550 miljoonaa dollaria. Korvauksia maksettiin vuosina 1944-1952.

Sotakorvaukset painottuivat metalliteollisuuteen ja Turussa tehtiin pääosa sotakorvauslaivoista. Neuvostoliittoon jouduttiin rakentamaan kaikkiaan yli 500 uutta laivaa, joista Turussa rakennettiin suurimmat ja vaativimmat alukset.

Turun kolmella telakalla tehtiin noin kolmannes korvausaluksista ja korvauslaivat olivat Turun telakoille ja laivanrakentajille jopa kultakaivos, vaikka kansa ja valtio kokonaisuutena köyhtyivät. Kaikkiaan Suomessa sotakorvauslaivoja tehtiin lopulta 15 telakalla.

 

Turku sai kaksi uutta telakkaa tänä aikana. Valmetin Pansion telakka perustettiin sotakorvausten takia 1945 ja varsinkin puukuunareita rakentamaan perustettiin Oy Laivateollisuus Ab eli Laten telakka.

 
Laivanrakennus työllisti Turun seutua. 1950-luvun alussa Chrichton-Vulcanilla työskenteli noin 3 000 henkeä. Pansion telakalla noin 1 000 ja Laivateollisuuden telakalla noin 750.

Suomi maksoi sotakorvauksen viimeistä piirtoa myöten ja ajallaan. Yleisenä totuutena on esitetty, että sotakorvaukset kasvattivat Suomen metalliteollisuutta. Professori Pentti Virrankoski on uudessa Suomen historiassa toista mieltä.

Virrankosken mukaan metalliteollisuus kehittyi monipuolisesti jo 1930-luvulla ja tietysti sodan aikana. Sodan jälkeen olisi ollut markkinoita lännessä ilman sotakorvaustakin, jolloin laivoja ja muita metallituotteita olisi voitu rakentaa maksua vastaan, nyt korvausvienti oli vastikkeetonta, se kavensi kansantuloa, korotti veroja ja vauhditti muutenkin pahaa inflaatiota.

 

Maata, ratoja ja voimaloita menetettiin

Sotakorvausten ohella Suomen taloutta koettelivat alueluovutukset. Karjalan, Sallan ja Kuusamon sekä Petsamon alueiden luovutukset ja Porkkalan vuokra-alue merkitsivät yli 12 prosenttia koko maan pinta-alasta, väestöstä ja puutavarasta. Suomi menetti 17 prosenttia rautateiden ratapituudesta ja miltei kolmanneksen rakennetusta koskivoimasta.

 

Karjalan ja sen pääkaupungin Viipurin menetys sekä Saimaan kanavan silpominen olivat kovia menetyksiä erityisesti itäiselle Suomelle.

Yli 400 000 karjalaisen asuttaminen koti-Suomeen oli jättiläismäinen urakka myös taloudellisesti. Siihen liittyi myös rintamamiesten, sota-leskien ja orpojen maansaanti.

Eduskunta hyväksyi keväällä 1945 maanhankintalain. Tätä on luonnehdittu Euroopan perusteellisimmaksi maareformiksi. Taloudellisilta rasituksiltaan se oli suurempi kuin sotakorvaukset. Asutusohjelman kansantaloudellinen rasitus oli yli kaksinkertainen sotakorvauksiin verrattuna. Reformi toteutettiin nopeasti ja karjalaiset oli pääosin asutettu vuoden 1948 loppuun mennessä.

VELI JUNTTILA KIRSI TURKKI TS 30.4.2005

Kultakuumetta 

 Turussa 18-9 2017