1757 – Gustaf Mauritz Armfelt, suomalainen diplomaatti ja kreivi, hovimies ja jalkaväenkenraali (k. 1814)
Kreivi Gustaf Mauritz Armfelt (suomeksi usein myös Kustaa Mauri), 31. maaliskuuta 1757 Tarvasjoki Marttila – 19. elokuuta 1814 Tsarskoje Selo, Pietari) oli hovimies, diplomaatti ja jalkaväenkenraali. Hän syntyi Suomessa ja oli Kaarle XII:n kenraalin, Carl Gustaf Armfeltin, pojanpojanpoika. Gustaf Mauritz Armfeltin poika oli ministerivaltiosihteeri Alexander Armfelt.
Turun läänin maaherran poika Mauritz opiskeli aikansa Turun Akatemiassa, mutta karkasi sitten Tukholmaan yltäen aina kuningas Kustaa III:n neuvonantajien ja kulttuurivaikuttajien piiriin saakka. Kuninkaan kuoltua Armfelt toimi kuninkaan alaikäisen pojan holhoojana ja Tukholman ylikuvernöörinä.
Myöhemmin hän veljeili Venäjän Katariina II kanssa ja Tukholmassa hänet tuomittiin kuolemaan petturina. Aikanaan miehen kunnia palautettiin ja hän palasi Venäjän miehittämään Suomeen, toimien mm. Suomen kenraalikuvernöörinä ja Turun Akatemian kanslerina.
Mies kuoli 1814 ja haudattiin Halikon kirkkoon.
Kustaa III:n suosikkina Gustaf Mauritz Armfelt oli Ruotsin mahtavimpia miehiä.
Sittemmin kansalliseksi herättäjäksi nimitetyn Adolf Iwar Arwidssonin suuhun laitettu lentävä lause
”Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia”
("Svenskar äro vi inte längre, ryssar vilja vi inte bli, låt oss alltså bli finnar"), oli jo Armfeltin piirin johtolauseena.
Turussa Armfelt ei ollut niitä pidetyimpiä ihmisiä. Hänen tuiman mielensä mukaan:
"Turku on tyytymättömyyden ja kateuden tyyssija, kurja kylä, jossa ilmapiiri on saastunut ja jossa vallitsee maailman huonoin yhteishenki."
"Turussa asuu leväperäisiä virkamiehiä, laiskoja professoreja, juutalaismielisiä kauppiaita ja häijyjä akkoja. Turku on luola ja hökkelikylä, joka on sytytettävä ja poltettava poroksi".
Turun keskusta vuonna 1811 pian Ruotsin vallan ajan päättymisen jälkeen.
Itse hän kutsui kaupunkia Suomen liikavarpaaksi ja Sodoman ja Gomorran lihalliseksi serkuksi.
Armfelt ei voinut sietää ajatusta tasavaltalaisuudesta, jonka henki oli Turussa niinkin vahva, että aatelisille tarkoitettuihin virkamiesasemiin saattoivat päästä porvaritkin
Kaupungissa piti valtaa Turun valhekomissio, johon Armfeltin mukaan kuuluivat laiskat virkamiehet, kapinamieliset yliopistolaiset, juutalaiset kauppiaat ja häijyt akat.
Turkulaiset pitivät yhteyttä Ruotsin bonapartistisiin kanaljoihin ja kaupungissa vallitsivat ruotsalaiset ennakkoluulot.
Kun Turku sitten 4-9 1827 lopulta paloi poroksi, oli täällä iloista opiskelijaelämää eläneellä Armfeltin pojalla Alexander Armfeltillä vähän hankalat olot.
Alexander Armfelt vuonna 1874.
Alexander Armfelt ( 18. huhtikuuta 1794 Riika – 8. tammikuuta 1876 Pietari) oli suomalainen sotilas, virkamies ja ministerivaltiosihteeri. Hän oli Gustaf Mauritz Armfeltin poika, mikä auttoi alkuun uralla. Armfelt toimi Suomen kenraalikuvernöörin adjutanttina 1821–1827 ja (ministeri)valtiosihteerin apulaisena 1834 alkaen, kunnes hänet Robert Henrik Rehbinderin kuoleman jälkeen nimitettiin ministerivaltiosihteeriksi 1842.
Armfeltin edeltäjä Turun akatemian kanslerin toimessa oli keisarin valtiosihteeri Mihail Speranski. Venäjän Ranska-politiikan käännekohdassa Speranski joutui keisarin epäsuosioon 1811 ja hänen oli jätettävä kaikki virkansa.
Yliopiston johto Turussa toivoi nyt Armfeltin kautta saavansa edelleen nauttia hallitsijan suosiosta, ja kanslerin tehtävässään Armfelt ryhtyikin tarmokkaasti toteuttamaan vuoden 1811 melkein kaksinkertaistettua yliopiston menosääntöä ja saattamaan päätökseen vielä kesken olevaa uutta yliopistorakennusta.
Turun akatemian rakennus vuoden 1827 tulipalon jälkeen.
Armfelt saneli yliopiston rakennustoimikunnalle ohjeet uuden päärakennuksen ja sen ympäristön viimeistelystä ja sisustamisesta. Tässäkin asiassa hän käänsi huomionsa Pietarin suuntaan. Sieltä hankittiin hänen välityksellään sekä stukkatöörejä että sisustusesineitä ja kalusteita.
Tärkein taideteoshankinta, jonka Armfelt välitti Pietarista oli kolossaalikokoinen, graniittijalustalle uuden juhlasalin katederin taakse sijoitettu Aleksanteri I:n pronssinen rintakuva. Patsas tilattiin Venäjän uusklassismin johtavalta kuvanveistäjältä Ivan Martosilta ja se siirtyi sittemmin yliopiston mukana Helsinkiin.
Armfelt vanhemmilla päivillään.
Armfeltin viimeisten elinvuosien suuri muutoshanke oli Helsinki-nimisen rannikkokaupungin korottaminen suuriruhtinaanmaan pääkaupungiksi. Hän ei milloinkaan voinut sietää turkulaisten sisäpiirien ("barbarer, bovar och trähuvuden") kotiinpäinvetoa ja näköalattomuutta.
Keisari päätti uudesta pääkaupungista ja vahvisti sen suureellisen uuden asemakaavan vuonna 1812, Armfelt oli keisarille jo edellisenä vuonna esittänyt keskushallinnon siirtoajatuksen.
Näyttää myös siltä, että vaikka J. A. Ehrenström, Armfeltin kohtalontoveri Kustaa III:n ajoilta, varsinaisten arkkitehtien puuttuessa laati itse asemakaavan ja siihen liittyvän selostuksen, niin sen ideasisältö kuvastaa Armfeltin käsityksiä Suomen tulevaisuudesta.
Armfelt menehtyi rintatautiin 19. elokuuta 1814 57-vuotiaana Tsarskoje Selossa Pietarin lähellä. Hänet on haudattu sukuhautaan Halikon kirkkoon, lähelle omistamaansa Joensuun (Åminne) kartanoa. Viimeisinä vuosinaan 1811-1814 hän kunnosti kartanon päärakennusta ehtimättä kuitenkaan asua siellä. Armfeltien suku omisti kartanon 1786-1925.
Olkaamme siis turkulaisia
Turussa 31-3 2016
Simo Tuomola
