POUREWA

Tällä päivämäärällä 26-1

 
1769 – Turkulainen Herman Spöring näki ensimmäisenä suomalaisena Kap Hornin.



Päivämäärällä 11-6

1770 – Kapteeni James Cook ajoi karille Isolla Valliriutalla.


Mukana Endeavour-aluksella oli tuolloin myös turkulainen tutkija Herman Spöring.
Herman Dietrich Spöring nuorempi (n. 1733 – 1771) oli suomalainen kasvitieteilijä ja kelloseppä. Hän osallistui James Cookin ensimmäiselle tutkimusmatkalle ja oli siten ensimmäinen suomalainen, joka kävi Uudessa-Seelannissa ja Australiassa.

Spöring nuoremman tiedetään opiskelleen valmistavan koulun jälkeen Turussa lääketiedettä vuosina 1745 ja 1746, mahdollisesti aina vuoteen 1753 asti, jolloin hän matkusti Uppsalaan jatkaakseen opintojaan. Carl von Linnén ansiosta hän kiinnostui kuitenkin luonnontieteistä, vaikka ei niitä tiettävästi opiskellut. Mahdollisesti 1755 hän lähti merille, myöhemmin hän asettui Lontooseen ja toimi siellä kelloseppänä. Hän myös toimi Englannissa asuvan ruotsalaisen kasvitieteilijän Daniel Solanderin sihteerinä.



Kun Solander sai luvan astua laivaan, oli luonnollista, että hänen sihteerinsä seurasi häntä. Tämä sihteeri oli suomalainen Herman Dietrich Spöring.


James Cookin ensimmäisen Tyynenmeren tutkimusretkikunnan suomalaisjäsenestä Herman Dietrich Spöringistä ei tiedetä juuri mitään, sillä hänen elämästään kertova lähdemateriaali on hyvin niukkaa. Edes yhtään kuvaa Spöringistä ei ole säilynyt jälkipolville.

Joka tapauksessa Herman Dietrich Spöring oli sivistyneistöä. Hänen isänsä, niin ikään Herman Dietrich Spöring, toimi Turun akatemian lääketieteen professorina. Myös äidin Hedvig Ulrika Meurmanin kolme sisarta olivat naimisissa Akatemian professorien kanssa.

Herman Dietrich Spöring vanhempi (1701–1747) oli Tukholmassa saksalisista vanhemmista syntynyt lääkäri. Hän valmistui lääkäriksi 1726 Hollannissa Harderwijkissa ja oli Turun akatemian professori vuodesa 1728. Hän loi Suomessa perustan havaintoihin pohjautuvalle lääketieteelliselle tutkimukselle. Hän hankki oppilaille ulkomaisiin lähteisiin perustuvia oppikirjoja. Lisäksi hän suositteli isorokkorokkotuksen käyttöön ottoa Suomessa ensimmäisenä. Hän oli akatemian rehtori 17371738 ja 17461747, ja rehtorina ollessaan hän edisti opetuksen tehostumista varsinkin anatomian ja luonnontieteiden alalla.

Herman Dietrich t. Diedrich Spöring nuorempi (n. 1733 – 1771) oli suomalainen kasvitieteilijä ja kelloseppä. Hän osallistui James Cookin ensimmäiselle tutkimusmatkalle ja oli siten ensimmäinen suomalainen, joka kävi Uudessa-Seelannissa ja Australiassa.


Kasvuympäristö herätti Spöringissä kiinnostuksen tieteeseen. Hän opiskeli lääketiedettä Turun aktaemiassa vuosina 1745-1746, mahdollisesti jopa vuoteen 1753, jolloin hän matkusti Upsalaan jatkaakseen ja laajentaakseen opintojaan. Tekikö hän näin, on epävarmaa.


Spöringin perheellä oli läheiset suhteet Carl von Linnéhen, mutta tämän kirjeissä ei ole mainintoja pojasta, eikä häntä mainita Linnén oppilaiden luettelossa, eikä yliopiston matrikkelissa. Myös kysymys, miksi Spöring mahdollisesti jätti opiskelunsa kesken, jää hämärän peittoon.

Carolus Linnaeus (myöhemmin Carl von Linné,  (23. toukokuuta 1707 – 10. tammikuuta 1778) oli ruotsalainen luonnontutkija, joka kehitti nykyaikaisen taksonomian perusteet.

Spöring vietti Ruotsissa kaksi vuotta, minkä jälkeen tiedot hänestä muuttuvat entistäkin vaillinaisemmiksi. Todennäköisesti hän lähti Tukholmasta vuonna 1755 ja luultavasti merille. Millä laivoilla hän purjehti ja mikä hänen tehtävänsä niillä oli, on arvoitus. Tavalla tai toisella hän lienee ollut tekemisissä hollantilaisten kanssa (näin voi päätellä Cookin Jaavan-merkinnöistä, joiden mukaan Spöring ymmärsi hollantia), ennen kuin hän mitä ilmeisemmin asettui Lontooseen.

Seuraava varmaksi katsottava tieto Spöringistä on kirjeessä, jonka Solander lähetti opettajalleen Linnélle Endeavourin matkan alkuvaiheessa. Rio de Janeirossa päivätyssä viestissä Solander kertoo:

"Turun edesmenneen professorin Spöringin poika on täällä kanssani, kirjurina, hänen nimensä on Herman Dietrich, hän on lähtenyt Ruotsista 1755 ja ollut 11 vuotta Lontoossa kelloseppänä. Viime vuosina minä olen teettänyt hänellä kirjallisia töitä."


Jaavassa miehistöön iskivät trooppiset taudit, joista vakavin oli punatauti. Laivan lääkäri kuoli, ja muun muassa Banks, Solander ja Spöring sairastuivat vakavasti. Kun Endeavour joulukuussa 1770 suuntasi kulkunsa kotimatkalle kohti Kapkaupunkia, suuri osa merisotilaista ja tutkijoista oli sairaana.

Herman Spöring kuoli kuumana tammikuun päivänä 1771. Kapteeni Cook merkitsi tapahtuneen lokikirjaan:
Ajasta ikuisuuteen siirtynyt Herra Sporing, herrasmies, joka kuului Herra Banksin seurueeseen.

 "Departed this Life Mr Sporing a Gentleman belonging to Mr Bank's retinue."


Spöringin hautapaikaksi tuli 10 astetta eteläistä leveyttä ja 103 astetta itäistä pituutta. Paikka sijaitsee Intian valtameressä 300 kilometrin päässä nykyisin Australialle kuuluvasta Joulusaaresta.


Spöringin jälkeenkin menehtyi vielä monta merisotilasta ja Banksin retkikunnan jäsentä. Kun Endeavour lopulta saapui takaisin kotiin 13. heinäkuuta 1771, matkalle lähteneistä oli hengissä hieman yli puolet, joka oli hyvin tavallista tuolloin. 
 

Spöringin Cookin retkellä tekemiä piirroksia säilytetään British Libraryn tiloissa, British Museumin kokoelmissa on myös hänen tekemikseen tunnistettuja luonnoksia sekä Solanderin nimiin merkittyjä mutta ilmeisimmin Spöringin laatimia käsikirjoitustekstejä.

Spöringin mukaan on nimetty ainakin kaksi katua Australiassa, yksi pääkaupungissa Canberrassa. Toinen taas on Townsvillen kaupungissa James Cook -yliopiston kampusalueen osassa, jossa sijaitsee luonnontieteellisen tiedekunnan rakennuksia.

Uuden Seelannin pohjoissaaren itärannan Tolaganlahdella on kapteeni Cookin Spöringin mukaan nimeämä pieni saari, muutama sata metriä leveä ja alle kilometrin mittainen. Saaren nykyinen maorinkielinen nimi on Pourewa. Turun Rettigin palatsin seinässä on Spöringin muistomerkki, jossa on tältä saarelta tuotu kivi.

Pourewa on saari, joka sijaitsee Tolaganlahdessa, Cookinlahden edustalla Uudessa-Seelannissa. Se oli aiemmalta nimeltään Spöringinsaari. Tämän nimen se oli saanut James Cookilta, joka nimen antamisella halusi kunnioittaa hänen tieteelliseen tutkimusmatkaansa HMB Endeavour -aluksella osallistunutta suomalaista Herman Spöringiä. Nykyään saaresta käytetään jälleen sen alkuperäistä maorinkielistä nimeä.
Vuonna 1990 Pourewasta siirrettiin kivi Spöringin synnyinpaikalle Turkuun. Siellä se on osana muistomerkkiä, joka pystytettiin kaikkien aikojen ensimmäisenä, vuonna 1769, Uudessa-Seelannissa käyneen suomalaisen muistoksi.

Vega

Aamukävelyllä tuossa Aurajokirannassa pysähdyin hetkeksi Aboa Vetus & Nova -museon luona Herman Dietrich Spöringin 1733-1771 muistovitriinin ääreen. Hän oli turkulainen kasvitieteilijä, kelloseppä ja taitava piirtäjä. Hän osallistui löytöretkeilijä James Cookin ensimmäiselle tutkimusmatkalle Australiaan ja Uuteen Seelantiin 1769-1771 ruotsalaisen kasvitieteilijä Daniel Solanderin sihteerinä.

Tolaganlahti Spöring istuu piirtämässä pienessä saaressa ja näkee ihmeellisen linnun. Cook nimeää havaintopaikan Spöringinsaareksi, kenties kiitokseksi kvadrantin korjaamisesta Tahitissa.

Spöring kuolee matkalla punatautiin tammikuussa 1771 ja haudataan Intian valtamereen. Hautapaikaksi tulee 103 astetta itäistä pituutta E, 10 astetta eteläistä leveyttä S, liki tarkalleen 300km päässä Joulusaaresta. Kapteeni Cook merkitsee tapahtuman lokikirjaan: Ajasta ikuisuuteen siirtynyt Herra Sporing, herrasmies, joka kuului Herra Banksin seurueeseen.

Ja Cookin parkki Endeavour jatkoi matkaansa, päättäen reissunsa lopulta vuonna 1778 meren pohjaan, jonne se upotettiin Rhode Islandin luona Amerikan sisällissodan melskeissä. Nyt se lentelee sukkulana avaruudessa ja esittäytyy replikana Australian Sydneyssä.

Meidän oma sukkulamme ja endeavourimme voisi olla replikana suomalaisen tutkimusmatkailija Nils Adolf Erik Nordenskiöldin Vega-laiva. Hän onnistui ensimmäisenä kartoittamaan kolmimastoparkillaan pohjoisen meritien Atlantilta Tyynellemerelle. Koillisväylän avauspurjehdukselle naparetkeilijä, tiedemies ja geologi lähti Vegalla 22-6-1878. Kas kummaa, juuri tällä päivämäärällä siis.

Tähtitaivaalla Vega on Lyyran tähdistön päätähti, se kesäkolmion tähdistä, josta aikoinaan tulee uusi Pohjantähti. Kolmimastoparkkina se koki kohtalonsa 1903 upotessaan kalastustehtävissä Grönlannin vesillä. Tukholman luonnonhistoriallisen museon edustalta Vega-monumentti laivamalleineen on toki bongattavissa, mutta oman replikansa se ilman muuta myös ansaitsisi Nordenskiöldin urotyön kunniaksi.

http://www.ts.fi/viihde/1074188847/Loytoretkeilija+Sporingille+patsas+Turkuun

Löytöretkellä

Turussa 26-1 2013

Simo Tuomola

Turun synttärit

Tällä päivämäärällä 23-1 vuonna 1229 "perustettiin Turku";

1229 – Paavi Gregorius IX antoi kirjeessä luvan siirtää Suomen piispanistuin Nousiaisista Koroisiin. Päivää pidetään usein Turun perustamispäivänä; mutta toki Turku oli ollut paikallaan jo aiemminkin.

Turku on Suomen vanhin kaupunki, ja se oli pitkään myös maan suurin kaupunki. Kaupungin historia aloitetaan usein kirjeestä, jonka paavi Gregorius IX päiväsi 23. tammikuuta 1229. Kirjeessä annettiin lupa siirtää Suomen piispanistuin soveliaampaan paikkaan. Ilmeisesti tämä tarkoitti siirtoa Nousiaisista Koroisiin. Aurajokilaakso oli ollut vaurasta ja suhteellisen tiheästi asuttua aluetta jo rautakaudella, joten ei ole yllättävää, että hiippakunnan keskus siirrettiin sinne.

Turku piirrettiin maailmankartalle jo vuonna 1154 kun arabimaantieteilijä al-Idrisi julkaisi Italiassa maantieteellisen teoksen ja kartaston, jossa kaupunki esiintyi nimellä bwrh Abuwa. Turulla oli siis ilmeisesti esiasteensa ennen Koroisten kauppapaikkaa, jonka piispa Folkvinus perusti joskus 1180 ja Samppalinnan jokisuistolinnoitusta, josta löytyy maininta vuodelta 1211.

 

 

 Al-Idrisin kuvaus Suomesta vuodelta 1154.

 

 Al-Idrisi kuvasi maantieteellisessä teoksessaan mm. Fmrk- ja Tbst-nimisiä maita, joiden oletetaan tarkoittaneen Lounais-Suomea tai Finnmarkia sekä Hämettä (Tavastland). Al-Idrisi mainitsee myös alueella sijaitsevia kaupunkeja. "Kaupunkien" nimet ovat kuitenkin vääristyneet pahoin arabiankielisessä tekstissä, eikä niitä voida varmuudella tunnistaa. Al-Idrisin mainitsemat paikat ovat ehkä olleet jonkinlaisia markkinapaikkoja. Kaupunkimaisia asutuksia Suomessa ei nykyisen käsityksen mukaan ollut vielä 1100-luvulla.

Al-Idrisin maailmankartta vuodelta 1154, etelä siis ylhäällä.

 

Bwrh Abuwa ei tarkoittanut myöskään Liedon Vanhalinnaa, jota sinänsä voidaan pitää Turun varhaisena alkuasteena. Kun Halisten koski syntyi joskus vuoden 800 paikkeilla, se vaikeutti yhteyksiä Linnavuorelle, josta ei ole olemassa varmoja 800- ja 900-lukujen löytöjä. Vuorella ei ehkä ollut tuolloin pysyvää miehitystä tai varuskuntaa, mutta jossakin Aurajokisuistossa sellainen varmasti sijaitsi.

Otin asian esille myös 26-10, kun vietettiin Englannin kuninkaan Alfred Suuren kuolinpäivää vuodelta 899. Mies oli Wessexin kuningas, mitteli viikinkien kanssa ja nimesi itsenä Englannin kuninkaaksi, kun maasta alkoi muodostua valtio.

Hän myös aloitti suojattujen kaupunkien, turvalinnakkeiden eli burhien rakentamisen maansa suojaksi. Ja hän myös lähetti slesvigiläisen soturipurjehtija ja kauppamies Wulfstonin tutkimusmatkalle Suomenlahdelle kartoittamaan alueen mahdollisuuksia. Ehkäpä hän oli myös perustamassa bwrh Turkua.

Agricolan kielenkäytössä "turua" merkitsee turvapaikkaa, turkua, jollainen esim. Samppalinnan linnoitus aikanaan oli.

Mutta tutkitaanpa tilannetta vielä vuoden 1229 tapahtumien valossa ja paavi Gregorius IX toimien kautta: 

 

Ugolino di Conti

 Myös 18-3 elimme vuotta 1229, kun;
1229 – Fredrik II, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsija julistautui Jerusalemin kuninkaaksi kuudennen ristiretken aikana.

Fredrik II oli myös Sisilian ja Saksan kuningas ja hänellä oli perustavia riitoja paavi Gregorius IX:n kanssa, joka julisti miehen kirkonkiroukseen tämän jälleen kerran lykättyä 1227 lähtöään ristiretkelle.

Ristiretket olivat paavin hyväksymiä sotaretkiä, mutta se kuudes tehtiin ilman paavin siunausta ja paavi lähtikin sitä myöten tänne Pohjolaan vahvistamaan valtaansa pakanamaiden kartalla.


Tällainen tallenne löytyy tuolloisesta paavista omista blogeistani:

Ugolino di Conti

Tänään vietämme paavi Gregorius IX kuolinpäivää. Ugolino di Conti toimi tuolla nimellä paavina vuosina 1227-1241 kehittäen inkvisitiosta tuekseen inkvisitiolaitoksen, jossa pääosaa näytteli dominikaaninen veljeskunta.

Vuonna 1227 Novgorodin laivasto purjehti käännyttämään karjalaisia kreikkalaiskatoliseen uskoon ja vuotta myöhemmin Suomesta lähetettiin 2000 miehen sotajoukko hyökkäystä torjumaan.

Paavi perusti Viron Saaremaalle Haapsalun piispanistuimen 1228 ja siirsi 31.1.1229 paavin bullalla Suomen piispanistuimen Nousiaisista Turun Koroisiin. Vuotta pidetäänkin Turun perustamisvuotena.

Koroisten linnoitetusta piispankartanosta tuli ruotsinvallan tukikohta ja Suomen ensimmäinen varsinainen katolinen piispa Tuomas otti pakanalliset uhrilehdot ja pyhät paikat, kuten Liedon Vanhalinnan kirkon haltuun 1231. Mustain veljesten dominikaaninen kerjäläismunkisto toi oman konventtinsa Koroisiin 1249.

Kun kuudes ristiretki 1228 tehtiin ilman paavillista siunausta ja johti kirkonkiroukseen, keskitti paavi katseensa siis Pohjolaan ja Baltiaan voimistaen valtaansa täällä silloista barbaarivaltaa vastaan.


Ja siitähän päästään takaisin vaikka Turun seudun viikinkiaikaan:

punainen turku sanoi.

..

Viikingit menivät Englantiin ja kiersivät koko Euroopan. Tekivät vielä semmoisen tempun että asuttivat Islanninkin. Mutta kiersivät Suomen, jossa ei ainakaan historiankirjojen mukaan ole ollut mitään järkevää asutusta. Täydellisessä tyhjiössä oleva maa, jossa metsät jolkuttaa toinen toistaan isompaa otusta, ja viljavia alueita, eikä ketään ole kiinnostanut.

Eli joko historiankirjoissa on vikaa, taikka sitten... Viikinkien  aikansa sotaisimpana porukkana olisi voinut kuvitella asuttavan Suomen koska ei mitään vastustusta olisi ollut. Vai olisiko sittenkin täällä kamaralla ollut joku hieman sotaisampi porukka jolle ei viikingeilläkään ollut ryppyilemistä? Vasta Ruotsin ja Venäjän alueiden asukkaiden jatkuvan ryöstöretkeilyn jälkeen heikennetty porukka olisi sittemmin langennut ruotsalaisten valtaan?

Turkua perustamassa
Suomen Turussa 23-1 2013
Simo Tuomola

Suomi on tanskalainen

Tänään 18-1 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun

1520 – Tanskan ja Norjan kuninkaan Kristian II:n joukot kukistivat Sten Sture nuoremman johtamat ruotsalaiset Åsundenin järven jäällä Bogesundin lähellä.

Kristian II (1481–1559), tanskalaissyntyinen kuningas, oli Tanskan, Norjan ja Ruotsin kuningas Kalmarin unionin aikana. Hän oli Tanskan kuninkaan Juhanan ja Saksin Kristiinan poika.



 
 Kristian II



Sten Sture nuorempi (s. 1493 – k. 3. helmikuuta 1520) toimi Ruotsin valtionhoitajana vuosina 1512–1520.

Sture tiesi joutuvansa ennen pitkää sotaan Tanskan kuninkaan Kristian II:n kanssa ja solmi siksi vuonna 1513 välirauhan Venäjän kanssa. Sten Sture joutui ristiriitaan arkkipiispan, Eerik Trollen pojan Kustaa Trollen kanssa, joka olisi halunnut kirkolle enemmän autonomiaa. Trolle erotettiin virastaan.

Kun Kristian II aloitti lopulta hyökkäyksen Ruotsia vastaan,  Sten Sture haavoittui Länsi-Göötanmaalla käydyssä Bogesundin taistelussa ja kuoli 1520. Kristian II:sta tuli Ruotsin kuningas. Kustaa Trolle kosti Sturen kannattajille ja erottajilleen laatimalla heistä syytöslistan "kerettiläisinä", jonka perusteella Kristian toimeenpani Tukholman verilöylyn.



 
 Tukholman verilöyly. Kaksi näkymää Padt-Bruggen kaiverruksesta vuodelta 1676; perustuu Kort Steinkampin ja Hans Krusen puukaiverruksiin (Antwerp 1524).

Tukholman verilöylyssä 7.–10. marraskuuta 1520 osa Ruotsin ylimmästä rälssistä mestattiin tanskalaisen unionikuningas Kristian II:n kruunajaisten jälkeen pidettyjen kruunajaisvaltiopäivien yhteydessä. Kristianin tarkoituksena oli pelotella ruotsalaisia, jotta hän saisi heidät tottelemaan.

Surmansa sai kaikkiaan 80–100 ihmistä. Mestattujen ruumiit ja Sten Sturen haudasta kaivettu ruumis poltettiin roviolla. Sitä pidettiin ainoana mahdollisena hautaustapana kerettiläisille. Verituomiot ulotettiin myöhemmin muuallekin. Suomessa niistä huolehti Hemming Gadh.

Hemming Gadh (1450–1520) oli ruotsalainen poliitikko ja kirkonmies, joka eli vaiheikkaan elämän ja hirtettiin Raaseporin linnan Hirsipuunmäellä nykyisessä Raaseporin kunnassa.

Suomessa 1520-luku merkitsee samalla ns. keskiajan päättymistä. Kristian II Tyrannin noustessa valtaan Tukholmassa, antautuu samalla Turun linna Kristianille ja linnan isännäksi tulee Wolf von Grewendorp ja päälliköksi nousee Junker Tuomas eli Thomas Leben.


Junkkerit (saks. Junker, äännetään [ˈjʊŋ kɐ]) olivat maanomistajaylimystöä Elben itäpuolisilla alueilla Preussissa ja Saksassa.

Tanskalaiset valtasivat Raaseporin ja Turun linnan 1520 ja Kristian II nimitti Raaseporin päälliköksi entisen kaapparilaivan päällikön Tile Giselerin ja Turun linnan päälliköksi Thomas Leben. Tuomas "junkkerin" julmuus ja väkivaltaisuus linnanpäällikkönä jäi vuosisadoiksi elämään turkulaisten tarinoissa.

Tanskalaisen amiraali Severin Norbyn laivaston tulo Turkuun toukokuussa 1522 sai hyvin merirosvomaisia piirteitä ja palautti elävästi mieleen Otto Rudin ryöstöretken. Kaupunki ja Kuusiston piispanlinna ryöstettiin putipuhtaaksi. Kun Kustaa Vaasan joukot vihdoin vapauttivat Turun ja Turun linnan tanskalaisten vallasta 10.8.1523.Tuomas junkkeri oli jo joutunut Tukholman saaristossa ruotsalaisten käsiin ja kuollut maineensa mukaisesti hirsipuussa.

Junkkeri Tuomas ja piispa Arvid Kurki

Junkkeri Tuomas ja Eerik Fleming.

Pelastettuaan suurimman osan Ruotsia Kustaa Vaasa lähetti Suomeen pienen sotajoukon Niilo Vestgöten johtamana. Suomen aatelisto varusti sotamiehiä, ja syksyllä vuonna 1521 suomalainen ja ruotsalainen sotaväki alkoi yhteisvoimin piirittää Turun linnaa. Tämän päällikkönä oli saksalainen mies, nimeltä junkkeri Tuomas, ja hänellä oli sotaan tottuneita saksalaisia palkkasotureita sekä tykkejä ja kaikkia muita tarvikkeita.
Piirittäjät sitävastoin olivat huonosti varustetut; he eivät koko talvikautena saaneet mitään toimeen, mutta junkkeri Tuomas teki väkineen linnasta hyökkäyksiä. Niissä hän otti useita ruotsalaisia herroja vangeiksi ja oli sitä paitsi jo ennen sulkenut suomalaisia vankeja linnan vankikoppeihin. Eräänä aamuna pystytettiin linnan muureille korkeita hirsipuita. Niihin junkkeri Tuomas hirtätti muutamia vankeja uhatakseen ja pilkatakseen heidän maanmiehiään, ja Niilo Vestgöte näki oman veljensä riippuvan hirsipuussa.

Talvella tuli Kristian kuninkaalta käsky surmauttaa kaikki vangit, jotka vielä olivat hengissä, eikä junkkeri Tuomas odottanut toista käskyä. Pyöveli sai siis uutta työtä, linnassa mestattiin kaksi suomalaista ritaria ja useita alempisukuisia miehiä. Yksi vangeista oli Eerik Fleming, nuori, uskalias ja viisas suomalainen aatelismies. Hän oli olevinaan Kristian kuninkaan innokas puoluelainen ja sanoi, ettei hän ketään vihannut niin katkerasti kuin kapinallista Kustaa Vaasaa.

Erik Fleming (s. 1487 Kuitia, Parainen – 1548) oli suomalainen sotilas, valtaneuvos, Kuitian kartanonherra ja jonkin aikaa myös koko Suomen käskynhaltija. Hän johti veljensä Ivarin kera sotajoukkoa, joka karkotti tanskalaiset Suomesta vuonna 1523. Hän oli Etelä-Suomen laamanni vuodesta 1525 ja omana aikanaan Suomen vaikutusvaltaisin mies.

Kun Fleming oli aikansa sellaista puhunut, niin hän sai pitää henkensä, vieläpä voitti julman junkkerin luottamuksenkin. Eräänä iltana Fleming pyysi saada yöllä karata piirittäjäin kimppuun, ja junkkeri Tuomas suostui siihen, toivoen saavansa hirtättää useampia vankeja. Fleming otti mukaansa ne suomalaiset ja ruotsalaiset vangit, jotka vielä olivat elossa, ja niiden vartijoiksi joukon saksalaisia sotamiehiä. Yön pimeydessä hän ryntäsi ruotsalaisten leirin vastaan, mutta oli edeltäkäsin lähettänyt salaa sanan Niilo Vestgötelle. Yhtäkkiä piiritti Niilo Vestgöten väki hänen joukkonsa. Heti käänsivät Fleming ja vangit aseensa saksalaisia sotamiehiä vastaan; nämä kaatuivat viimeiseen mieheen, ja pelastuneet vangit otettiin riemulla vastaan ruotsalaisten leirissä.

Näin kului talvi. Vahvaa Turun linnaa ei voitu valloittaa, ja heti meren auettua saapui tanskalainen laivasto Turkuun. Piiritys täytyi jättää sikseen. Tanskalaiset ryöstivät taas Turkua, ja suuri tulipalo syttyi, kun Niilo Vestgöten ruutikellari räjähti ilmaan.

Myöhemmin kesällä vuonna 1522 junkkeri Tuomas sai käskyn koota runsaasti ruokavaroja Suomesta ja viedä ne Tukholmaan, jossa olevia tanskalaisia Kustaa Vaasa piiritti. Tuomas purjehti Suomesta isolla laivastolla. Tultuaan likelle Ruotsin rannikkoa hän lähetti pienen laivan vakoilemaan, olisiko näkyvissä vihollisia. Juuri silloin sattui Eerik Flemingin johtama ruotsalainen laivasto olemaan erään saaren takana väijyksissä. Äkkiarvaamatta hän valloitti tanskalaisen laivan ja vei sen miehistön vankina ruotsalaisiin laivoihin.

Sitten hän puki itsensä ja väkensä vangittujen tanskalaisten vaatteihin, nousi tuohon pieneen laivaan ja laski täysin purjein tanskalaista laivastoa kohti.

Junkkeri Tuomas näki laivan lähenevän, halusi heti kuulla, minkälaisia sanomia se toi, ja soudatti itsensä veneellä vakoilijalaivalle. "Mitä kuuluu?" kysyi hän. "Kaikki hyvin!" vastasi Fleming tanskalaisessa takissaan. Junkkeri Tuomas kapusi kohta laivaan. Tuskin hän oli ennättänyt kannelle, kun jo havaitsi petoksen ja yritti hypätä veneeseen, mutta samassa hänet otettiin kiinni. Fleming laski taas Ruotsin saaristoa kohti, ja tanskalainen laivasto, jonka miehistö oli nähnyt junkkeri Tuomaan nousevan laivaan, seurasi jäljessä.

Heti ryntäsi Fleming tanskalaisten kimppuun, joilla ei ollut päällikköä, ja valtasi koko heidän laivastonsa, yhtä laivaa vaille, jonka nimi oli "Suomen prinssi". Tämä puolustautui urhoollisesti koko Ruotsin laivastoa vastaan, se täytyi ampumalla sytyttää palamaan ja se upposi kaikkine väkineen.

Junkkeri Tuomas vietiin vangittuna Kustaa Vaasan eteen ja hirtettiin tammeen julmien tekojensa palkinnoksi. Se häntä enimmin harmitti, ettei häntä, muka ritarimiestä, hirtetty edes hamppunuoralla, vaan niiniköydellä. Mutta Eerik Flemingistä tuli rikas ja mahtava mies sekä ruotsalaisen laivaston amiraali.

Piispa Arvid Kurki.

Maunu Tavastin jälkeen oli Turun piispoina ollut rikkaita, oppineita ja mahtavia miehiä Suomen ylhäisimmästä aatelistosta. He olivat uljaita kirkkoruhtinaita, viisaita hallitusmiehiä ja rakastivat maatansa. Suomi kukoisti heidän hallituksensa aikana. Mutta tästä hyvästä ajasta teki lopun Venäjän sota ja tanskalaisten hävitykset.
Kirkot ryöstettiin, maa köyhtyi, kansa ei jaksanut maksaa kymmenyksiä. Svante Sturen aikana oli Turussa peräkkäin kaksi vanhaa piispaa, jotka eivät jaksaneet pitää järjestystä näinä kovina aikoina. Ja suuri sekasorto oli silloin kaikissa oloissa.

Viimein tuli valtioviisas ja ylhäissukuinen Arvid Kurki Turun piispaksi vuonnä 1510. Hän hallitsi hiippakuntaansa jäntevästi, ja vielä kerta nähtiin katolisen kirkon ylipaimenen esiintyvän melkein yhtä loistavana, ylevänä ja mahtavana kuin hänen kuuluisat edeltäjänsä. Mutta ajat kävivät yhä tukalammiksi. Arvid piispan likeisin esimies, Upsalan arkkipiispa Kustaa Trolle, oli maanpetturi ja kannatti Kristian kuningasta.

Arvid (Arvi) Kurki (n. 1465 Vesilahti – 22. heinäkuuta 1522 Öregrund, Ruotsi) toimi Turun piispana vuosina 1510–1522. Kurki-suku kuului Suomen johtavaan aateliin. Sorbonnessa opiskelleen Kurjen katsotaan olleen Suomen keskiajan viimeinen aidosti katolinen Turun piispa. Hänen seuraajansa alkoivat jo edistää uskonpuhdistusta maltillisesti. Kustaa Vaasan kannattajana Kurki joutui pakenemaan tanskalaisia näiden hyökättyä vuonna 1522. Hän hukkui laivansa upotessa Selkämerellä.

Kun tanskalaiset pääsivät voitolle ja valloittivat Suomen, niin Arvid piispalla ei ollut muuta neuvoa kuin teeskennellyllä alamaisuudella viihdyttää Kristian kuninkaan epäluuloa. Hän pyysi kuninkaalta maatiloja ja etuja, esiintyäkseen omanvoiton pyytäjänä, sillä Kristian kuningas, joka oli petollinen, ei luullut kenenkään voivan menetellä rehellisesti ja omaa hyötyään katsomatta. Senvuoksi kuningas armahti Arvid piispaa, mutta kaikki rehelliset Suomen miehet surivat sitä, luullen heidän piispansa pettäneen isänmaansa.

Arvid piispa antoi maanmiestensä jonkin aikaa luulla hänestä pahaa ja kätki suuren joukon sota-aseita Kuusiston linnan kellariholveihin. Mutta kun Kustaa Vaasa lähetti sotaväkeä Turkuun, heitti piispakin teeskentelyn, jakoi sotaväelle aseita ja yhtyi julkisesti vapauden puolustajiin. Kansalaisemme noudattivat hänen kehoitustaan ja varustautuivat tanskalaisia vastaan.

Arvid piispa tiesi kyllä panevansa henkensä ja onnensa alttiiksi, mutta näitä hän piti vähäarvoisina, sillä isänmaa oli hänelle kaikkia maallisia etuja rakkaampi.On jo kerrottu, että Turun linna jäi valloittamatta ja sai keväällä vuonna 1522 apua tanskalaiselta laivastolta. Tanskalaiset olivat taas vähän aikaa herroina maassamme ja etsivät piispaa kaikkialta rangaistaksensa häntä hänen luopumisestaan. Arvid piispa pakeni rannikkoa myöten pohjoiseen päin, ensin Raumalle, sieltä Poriin, sieltä Närpiöön Pohjanmaalle.

Mutta kun vainoojat alinomaa olivat hänen kintereillään, täytyi hänen Närpiössä astua laivaan paetakseen Ruotsiin. Hänen mukanaan lähti useita maamme ylhäisimpiä aatelisia, rouvia ja pappeja. Laiva oli kiireessä tullut huonosti varustetuksi, kenties oli siinä myöskin liiaksi väkeä ja tavaraa. Kun pakolaiset likenivät Ruotsin rannikkoa Öregrundin edustalla, nousi kova myrsky, ja siinä hukkui laivan keralla piispa ja kaikki pakolaiset 23 päivänä toukokuuta v. 1522.

Näin päättyi Suomen viimeisen katolisen piispan kunniakas elämänura. Niinkuin ensimmäinen piispa Henrik oli antanut henkensä Suomen puolesta, niin uhrasi myöskin viimeinen piispa, Arvid Kurki, henkensä isänmaansa puolesta. Emme siis saa unhottaa, että katolinen kirkko Suomessa kaikkine puutteineen ja vikoineen kuitenkin on sekä alkanut että päättänyt vaiheensa kunniakkaasti.

Tanskan Turussa

18-1 2013

Simo Tuomola

Jumalan miekka

Tänään 16-1 tulee kuluneeksi tasavuosia piirilääkäri Henrik Cajanderin syntymästä Turussa:

 
Henrik (Henric) Cajander (1804–1848) kuvasi Suomen vanhimman tunnetusti säilyneen valokuvan, dagerrotyypin, Turussa 3. marraskuuta 1842. Kuvassa on Uudenmaankatu 8:ssa sijainnut niin kutsuttu Nobelin talo, jonka takaa näkyy Turun tuomiokirkon torni. Lisäksi Turun Museokeskuksen valokuva-arkistossa on kaksi muuta Cajanderin ottamaa dagerrotyyppia vuodelta 1844: omakuva ja Vartiovuoren tähtitorni.


Cajander toimi Suomen kaartin pataljoonanlääkärinä vuodesta 1833 ja Turun piirilääkärinä vuodesta 1836.


 

Ensimmäinen Suomessa kuvattu dagerrotyyppi. Kuvassa niin sanottu Nobelin talo, jonka takaa näkyy Turun tuomiokirkon torni. Kuvan otti Henrik Cajander 3.11.1842.




 

 

Jumalan miekka

Tänään 3-11 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun Turussa 1842 otettiin Suomen ensimmäinen valokuva, kohteena ns. Nobelin talo.



Nobel liittyy Turkuun isänsä kautta:
Alfred Nobelin isä keksi valmistaa sotilaille vedenkestäviä selkäreppuja, joihin voitaisiin myös puhaltaa ilmaa ja joita voitaisiin käyttää ilmapatjoina vesistöjen ylityksissä ja rakennuselementteinä ponttonisilloissa ja lopulta miinoina. Vaikka Ruotsin sotilasviranomaiset eivät olleet kiinnostuneita Immanuel Nobelin keksinnöstä, tämän onnistui löytää sopiva yhteistyökumppani. Venäjän Tukholmassa oleskelevan lähettilään, suomalaisen Lars Gabriel von Haartmanin, kehotuksesta Nobel jätti perheensä Ruotsiin ja siirtyi Turkuun kehittelemään keksintöään tarjotakseen sitä Venäjän keisarikunnan armeijalle.

Immanuelin lähdettyä Turkuun 1837 muu perhe joutui selviytymään ilman hänen apuaan. Ensimmäisenä vuotenaan Turussa Immanuel onnistui lähettämään perheelle sen verran rahaa, että vaimo Andriette pystyi avaamaan pienen maito- ja vihanneskaupan. Auttaakseen äitiään selviämään ahdingosta perheen lapset Robert, Ludvig ja Alfred joutuivat myymään tulitikkuja kadulla.

Vuonna 1838 Turusta Pietariin muuttanut Immanuel Nobel oli menestynyt hyvin. Hänen oli onnistunut lopulta vakuuttaa Venäjän sotilasviranomaiset ja itse keisari Nikolai I miinojensa hyödyllisyydestä. Kolmentuhannen hopearuplan palkkion saanut Nobel oli laajentanut miinoja kehittelevää koepajaansa, ja 1842 hän päätti kutsua perheensä Pietariin. Tähän aikaan Pietari oli yksi maailman metropoleista niin tieteen kuin myös kulttuurin näkökannalta.

Ja valokuvan historian kautta:

Turkuun dagerrotypia saapui vuonna 1842, kun Turun piirilääkäri Henrik Cajander otti täällä Suomen ensimmäisen valokuvan 3.11., kohteena Uudenmaankatu 8:ssa sijainnut Nobelin talo, taustallaan Turun tuomiokirkko. Paikalta löytyy nykyisin asiaan liittyvä muistolaatta.



Ensimmäinen Suomessa kuvattu dagerrotyyppi. Kuvassa niin sanottu Nobelin talo, jonka takaa näkyy Turun tuomiokirkon torni. Kuvan otti Henrik Cajander 3.11.1842.


Cajanderin tallennuksista säilyneet ovat myös omakuva ja Vartiovuoren tähtitorni 1844. Mutta hävitetty on sen sijaan häpeällisesti katukuvasta tuo Suomen ensimmäisen valokuvan kohde, kaksikerroksinen upea empirerakennus, Nobelin talo. Ruudinkeksijä Alfredin isä Immanuel Nobel oli insinööri, arkkitehti ja keksijä. Hän asui Turussa vuosina 1837-38 ja rakennutti tänne nimeänsä kantavan talon, joka hajotettiin turhana uudistusten tieltä 1961.






















Henrik Cajander (1804–1848) lienee ensimmäinen suomalainen, joka on ottanut valokuvia dagerrotypiamenetelmällä Suomessa ja Turussa. Tässä miehen omakuva vuosimallia 1844, tallennettu 15.9.1844.

Dagerrotypia-tekniikalla kuva taltioitiin hopeidulle kuparilevylle, jossa oli valoherkkä jodihopeakalvo. Lasin alla valokuva kiilsi kuin peili ja sitä oli katsottava määrätystä kulmasta, jotta se näkyisi.


Syntyi 16.1.1804 Turussa, kuoli 18.2.1848 Turussa. Hauta löytyy Turun vanhalta hautausmaalta V.2.4.1.11.

Koulutus: Cajander opiskeli pääasiassa stipendiaattina Turun akatemiassa 1821- 1827, jolloin hänet promovoitiin maisteriksi. 1832 hän väitteli tohtoriksi tutkimuksella Afhandling om cholerans natur. Ammatit: Cajander toimi vt. koleralääkärinä 1831, 1833-1836 hän toimi henkivartiokaartin lääkärinä ja 1836-1843 Turun piirilääkärinä. Hän valvoi myös Naantalin kylpylän toimintaa 1845-1846. 1846 Cajander antoi sairasvoimistelua etupäässä miehille. Elämänvaiheet: Cajanderin perukirjan mukaan hän oli varsin varakas; yli puolet runsaasta 20000 hopearuplan omaisuudesta koostui maatiloista. Opiskelu:
Cajander kävi elokuussa 1842 Pariisissa ja oppi siellä valokuvaustaidon. Cajander hankki täältä ilmeisesti myös kameransa. Koleralääkärinä Cajander joutui Turussa karun todellisuuden keskelle: Kolera tuli Baltian kautta Suomeen vuonna 1831, jolloin maassamme kuoli siihen noin 700 henkeä. Turkuun kolera saapui 4.9.1831. Torjuntatoimien lisäksi Suomessa annettiin vuonna 1831 keisarin käskystä määräys lukea kirkoissa joka sunnuntai rukous "Wapahda meidät siitä raskaasta ja saastuttawaisesta taudista, joka meidän lähitienoissamme matkaansaattaa häwitystä ja surua kaikissa sukukunnissa." Suomessa kolera aiheutti sen, että vuonna 1832 annetussa piirilääkärien ohjesäännössä tartuntatautien ehkäisy ja muut hallinnolliset tehtävät saivat ensisijaisen aseman virkatehtävien hoidossa.

Turun Itäharjun kolerahautausmaa on muinaismuistokohde, 1831 raivonneen koleran uhrien aidattu leposija. Koleraan kuolleita ei saanut haudata tavalliseen kirkkomaahan, joten heille varattiin oma hautausmaa keskusta-alueen ulkopuolelta. Toinen Turun kolerahautausmaista sijaitsi Linnanfältillä nykyisten Pakkarinkadun ja Malminkadun tienoilla ja sinne haudattiin lähinnä venäläisvaruskunnan kolerauhreja.
Tohtori Hjelt muistelee lapsena kokemaansa epidemiaa:

" ... Koleran puhjetessa Turussa syyskuussa 1831 kolerakomitean jäsenet vaelsivat alueillaan valkoinen side käsivarressa. Koleratapauksen sattuessa talon portti suljettiin eikä ketään päästetty sisään. Elintarvikkeita annettiin päivittäin ikkunan kautta. Hautaamiset suoritettiin yöaikaan soihtujen valossa erityisellä hautapaikalla. Ruumiit siroteltiin sammuttamattomalla kalkilla. Koulut suljettiin ja ne, joilla oli siihen mahdollisuus, pakenivat maalle.”

Aikalaistutkimuksen valossa kolera oli kuin Jumalan miekka. Von Haartmanin tutkielman ”Tankar oma Choleran” mukaan koleraan sairastuneista 377 turkulaisesta 97 oli juoppoja, näistä 85 suorastaan parantumattomia. Von Haartmanin potilaskertomuksissa vain parin sairastuneen kohdalla oli merkintä ”kunnollinen mies”.

Vielä pari diagnoosia em. kaupunginlääkärin kirjoista: 23. syyskuuta koleraan sairastunut ja kuollut rouva Ulla Ahlman oli ”suuressa määrin juoppo”. Oppipoika Jon Brunström (24) oli ”taipuvainen juopotteluun, mutta muuten reipas” ja piika Anna Silénillä (46) oli ollut ”arkuutta rinnassa, joi kahvia joka päivä”.
Lähteet / Sources: Peltonen 1988. Viinapäästä kolerakauhuun sekä Varsinais-Suomen maakuntakirja 5, 1934.
Juavuspäissä
Turussa 16-1-2013
Simo Tuomola

von Stedingk

Ainutlaatuinen yksityisarkisto ostettiin Ruotsista

Lähetä vastaus

Ainutlaatuinen yksityisarkisto ostettiin Ruotsista

Kirjoittaja Tapio Onnela » 16.01.13 11:53

Herttualliselle d'Otrante-suvulle Ruotsissa kuulunut von Stedingk -suvun yksityisarkisto on ostettu Suomeen ja se tullaan sijoittamaan Kansallisarkistoon. Arkistoon sisältyy Suomen historian kannalta ainutlaatuisen arvokasta aineistoa.

Arkiston kiinnostavimpia aineistoja ovat Ruotsin viimeiselle sotamarsalkalle, kreivi Curt von Stedingkille (1746-1837) kuuluneet asiakirjat. Hän oli aikansa tunnetuimpia ruotsalaisia ja lukeutui kuningas Kustaa III:n lähimpään ystäväpiiriin. Arkistoon sisältyy yli sata yksityistä kirjettä Kustaa III:lta.

Mukana Savon Prikaatin arkisto

Suomen kannalta tärkeimmän kokonaisuuden muodostavat Karjalan rakuunarykmentin ja Curt von Stedingkin Kustaa III:n sodan (1788 - 1790) aikana komentaman Savon Prikaatin arkisto. Se on säilynyt näiltä vuosilta kokonaisuudessaan ja siihen kuuluu kaikkiaan 14 kansiota.

Erityisen kiinnostavia ovat Anjalan-liiton kannattajiin lukeutuneen Savon Prikaatin edellisen komentajan, everstiluutnantti Berndt Johan Hastferin asiakirjat. Hastfer kävi sodan aikana salaisia neuvotteluja G.M. Sprengtportenin ja venäläisten kanssa. Sen vuoksi Kustaa III käski von Stedingkin vangitsemaan hänet ja takavarikoimaan Hastferin hallussa olleet asiakirjat, jotka kuuluvat nyt hankittuun arkistoon.

Aineistoa vuoden 1809 rajaneuvotteluista

Sotilasuran lisäksi Curt von Stedingk ansioitui diplomaattina. Hän oli toinen Suomen sodan päätyttyä solmitun Haminan rauhansopimuksen (1809) ruotsalaisista allekirjoittajista. Hän toimi Ruotsin edustajana myös Venäjän kanssa käydyissä rajaneuvotteluissa, joissa vahvistettiin Ruotsin ja Suomen välinen nykyinen valtakunnanraja.

Arkistoon sisältyvät kaikki hänen neuvotteluissa käyttämänsä aineistot, muun muassa tärkeä suunnitelma rajan vetämisestä Tornionjoelle. Neuvotteluasiakirjoissa on runsaasti von Stedingkin tekemiä merkintöjä, jotka valaisevat valtakunnanrajan syntyprosessia.

Voit lukea tarkemmin von Stedigk -suvun arkistosta ja Curt von Stedingkin poikkeuksellisen kirjavista elämänvaiheista arkistolaitoksen kotisivuilla osoitteessa http://www.arkisto.fi/fi/palvelut/viestinta/stedingk/.

Arkisto kesällä Suomeen

Arkiston hankintahinta oli 465 000 euroa. Opetus- ja kulttuuriministeriön osuus siitä oli 150 000 euroa. Ruotsin valtionarkisto digitoi koko aineiston. Sen jälkeen alkuperäisaineisto siirretään Suomen Kansallisarkistoon kesällä 2013. Kansallisarkisto esittelee alkuperäisaineistoa tiedotusvälineille ja yleisölle sen saavuttua Suomeen. Digitoituna aineisto tulee olemaan verkon kautta vapaasti saatavilla.

Turku on Dublin

Tänään 13-1 tulee kuluneeksi tasavuosia James Joycen kuolemasta:

1941 – James Joyce, irlantilainen kirjailija (Odysseus)(s. 1882)

 

I: Minun pessimismini on optimismia, optimismini pessimismiä

PROLOGI: Mukavaa matkaa Manalaan
Harriet Beecher-Stowe ei ole Samuel Langhorne Clemens vaikka kyntää hänkin amerikkalaista sielunmaisemaa 'kahden sylen' syvyydeltä. Setä Tuomon tupa oli ensimmäinen amerikkalainen romaani, jossa oli mustaihoinen päähenkilö. Orjuuden vastustaja Harriet Beecher-Stowe julkaisi sen aluksi sarjana National Era -sanomalehdessä ja vuotta myöhemmin 1852 se julkaistiin kokonaisena kirjana.

Teos suomennettiin nuorisolle sovitettuna 1856 ja julkaistiin pitkänä versiona 1899-1900.

Taiteilijanimen Mark Twain, joka juuri tuota turvallista 3,7 metrin (2 syltä) syväystä Mississippin jokislangissa tarkoittaa, ottanut Clemens julkaisi Tom Sawyerin 1876 ja Huckleberry Finnin seikkailut 1884.

Hän tulee huomenna on myös Harrietin käsialaa. Ja se tie vie meidät Irlantiin, jossa Samuel Barclay Beckett vaikutti; Godot - huomenna hän tulee. Ja tajunnanvirran tietä kun on lähdetty kulkemaan, törmäämme saman tien hänen kaveriinsa nimeltä James ei nyt Morrison eikä Dean, vaan Augustine Aloysius Joyce, suomeksi Volter Adalbert Kilpi, ja Alastalon salista löydämme myös Odysseuksen Troijan hevosineen ja Manalan matkoineen.

II: Mikään ei valaise - paitsi varjo

Turku on siis Dublin, jonka viikingit perustivat vuoden 840 paikkeilla. Turun, Kilven kuolinpaikan, he olivat perustaneet jo aiemmin kauppapaikakseen, lepopaikakseen ja veneidensä korjauspaikaksi. Valkoinen kilpi oli viikinkien rauhanomaisen lähestymisen merkki ja Turun Samppalinnan paaluvarustuksen tunnus. Täällä paloivat Muinaistulien Yön viestitulet rauhanomaisissakin merkeissä.

Mutta palatkaamme Tuonelan Tulien tunnelmiin kun Manalan rikkauksien jumalan planeetta Pluto on juuri pudotettu kääpiöplaneettojen sarjaan, vaikka alunperin planeettojen joukkoon piti hyväksyttämän myös Pluton kuu Kharon, Manalan Lautturin nimikkokuu, sekä asteroidi Ceres sieltä Marsin ja Jupiterin väliltä ja vielä Plutoakin kauempi kohde Kuiperin vyöhykkeltä, 2003 UB313 eli Xena. Ceres, kasvien kasvun ja äidillisen rakkauden jumalatar. Xena soturiprinsessa.

- Antakaa heille anteeksi, sillä he eivät tienneet mitä tekivät, sanoo Manalan emäntä Hjel pahoitellessaan tapahtunutta Clyde Tombaughille, Pluton löytäjälle.

- Siellä ne loittonevat meistä kuin haaveemme; Pluto kuineen - Hydra, Nix, Kharon - 1,2 km/s pakonopeudella, mutta ei mene hyvin Telluksellakaan, jonka kiertolainen erkanee maasta 4 cm/v. Vaan tulee aika toinenkin. Lähelle on pitkä matka, mutta menneisyys on tätä päivää.

- Käyttivät vain hyväkseen ruuhka-aikaamme USA:n liittolaisineen taas melskatessa sotatantereillaan. Ollaan sitten ristiretkellä, käydään pyhää uskonsotaa, käydään energiasotaa, taloussotaa tai miten Ajan Tytär Historia sen kulloinkin haluaa kirjoittaa, muistuttaa Kharon manatessaan Manalan joen lauttapulaa.

- Sinne se Bushin porukka kuuluisi Saddamin viereen tuomiolle. Enemmän ne ovat 9-11 jälkeisillä kostoretkillään tuhoa tuottaneet sivullisille, syyttömille ja omille joukoilleen kuin Saddam konsanaan.

- Yhdysvaltain osavaltio Israelin veisatessa Euroviisumaana omaa synkkää virttään vieraassa, vaarallisessa viidakossaan voi lähihistorian suuren linjan vetää juutalaisten koston teemaan antiikista Hitlerin kautta nykytapahtumiin. Muut hukkukoot miekkaansa, älä sinä käännä toista poskeasi.

- Historia on aina voittajien historiaa, mutta voittajien historiaa ei voida kirjoittaa tässä päivässä kun ei aina tiedä kuka on voitolla. Miltä tämä aika näyttää 50 vuoden päästä historian lehdillä kun voittajien historiankirjoituksen oheen, viereen ja ohikin on mediasumun takaa ilmestynyt uusi uhka: toisenlainen historia, sen kirjoitus ja oikeutus; ei-vielä-hävinneiden historia.

- Mitä USA tahtoo - sitä on syytä epätahtoa.

Finnikansa herää

Finnegans Wake

Tänään 13-1 tulee kuluneeksi tasavuosia irkkukirjailija James Augustine Aloysius Joycen kuolemasta sotaa paossa Sveitsissä 1941.
Finnegans Waken julkaisu 1939 päätti Joycen kirjailijanuran. Vielä samana vuonna alkoi toinen maailmansota. Suojellakseen tytärtään Luciaa Joyce muutti maaseudulle St. Gérand-le-Puyhin, jossa hän eli vuoden verran. 1940 Saksa hyökkäsi Ranskaan, joten Joyce joutui jälleen pakenemaan sotaa. Kuten ensimmäisenkin maailmansodan aikana, Joyce kiiruhti Zürichiin, jonne hän saapui perheineen joulukuussa 1940. Jo heikoksi käynyt Joyce ei elänyt enää monta päivää Zürichiin muutettuaan, vaan kuoli 13. tammikuuta 1941. Kuolinsyynä oli vatsakalvon tulehdus, joka oli puhjennut jo lähes seitsemän vuotta hoitamattomana olleen vatsahaavan leikkauksen yhteydessä.^[58]
James Joyce haudattiin Flunternin hautausmaalle Zürichiin.


Finnegans Wake on teoksena hyvin monimutkainen, ja sen perustarinana on dublinilaisen kapakanpitäjän näkemä uni. Itse nimi Finnegans Wake tulee Finnegan's Wake -nimisestä irlantilais-amerikkalaisesta balladista, jossa Tim Finnegan -niminen tiilenkantaja saa kallonmurtuman ja kuolee, mutta herää viskin ansiosta kuolleista kesken ruumiinvalvojaistensa.

James Joycen käsissä HCE:n tarina alkaa sanoin:

riverrun, past Eve and Adam's, from swerve of shore to bend of bay, brings us by a commodius vicus of recirculation back to Howth Castle and Environs.

ja loppuu ypyrämuotoon alkaakseen jälleen alusta:

The keys to. Given! A way a lone a last a loved a long the

Muoto jo sinänsä pitää sisällään ikuisen paluun ajatuksen, reinkarnaation ja sen, että historia toistaa itseään. Jo Aatamin ja Eevan ajoista.


Joyce työsti viimeiseksi jäänyttä kirjaansa 17 vuotta vuosina 1922-1939, eikä kukaa ole rohjennut vieläkään yrittää suomentaa sitä. Suomentaa sitä tuskin voikaan, mutta kylläkin tulkita.

Joyce itse kommentoi kirjaansa: Kirjan sanotaan olevan hämärä. Sitä verrataan Odysseukseen. Mutta Odysseuksen tapahtumat sijoittuvat pääasiallisesti päiväaikaan, uuden teokseni tapahtumat taas yöhön. Asiat eivät luonnollisesti voi olla yhtä selkeitä yöllä, vai mitä?

Teoksessa päähenkilömme herra Porter perheineen nukkuu unta nähden kuitakuinkin läpi koko kirjan ja kuvittelee olevansa unensa synkkä henkilö HCE; Humphrey Chimpden Earwicker.

riverrun; ajan virta on ajatuksen virtaa, ja tietenkin myös Dublinin halki kirkon ja luomistarinan ohi virtaava joki Liffey. Joen rannat ja poukamat kuvaavat jo koko Irlannin saarta houkuttelevine muotoineen.

commodius vicus of recirculation; roomanajan turmeltuneisuus huokuu ajan ympyrästä tässä latinan vicus-kylässä, jonka HCE, Howth Castle and Environs varmentaa Dubliniksi.

Niinpäs! The keys to. Given! Tarttiskos uhrata seuraavat 17 vuotta tän jutun tulkintaan ja suomentamiseen ... Finnikansa herää!

Aurajoella
Turussa 13-1-2010
Simo Tuomola

Suomen kuninkaat

Kustaa Vaasa

1528 – Kustaa Vaasa kruunattiin Ruotsin kuninkaaksi (oli toiminut kuninkaana jo vuosia).

Tänään 12-1 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä kun Kustaa Vaasa valittiin virallisesti kuninkaaksi vuonna 1528. Ylimys Kustaa Eerikinpoika, Gustav Eriksson, oli noussut Ruotsin valtionhoitajaksi 1521 ja käytännössä kuninkaaksi 1523, jonka jälkeen hänen joukkonsa valloittivat 10. elokuuta Turun linnan ja Suomi vapautui tanskalaisvallasta.


Kustaa Vaasa (ruots. Gustav Vasa, myös Gustav I, todennäköisesti 12. toukokuuta 1496 Uplanti – 29. syyskuuta 1560 Tukholma; alun perin Gustav Eriksson) oli Ruotsin kuningas vuodesta 1523 vuoteen 1560. Hän oli valtaneuvos Erik Vaasan poika.

Ruotsin kuninkaanvaali on omien presidentinvaalimme edeltäjä. Nils Turenpoika Bielke sai aikanaan tuestaan kapinassa lupauksen, että Suomen laaamanni (Bielke itse) olisi mukana valitsemassa uutta kuningasta Moran kivillä.

Vuonna 1436 tehdyssä ehdotuksessa unionin perussäädöksiksi tunnustettiin suomalaisten osallistumisoikeus Ruotsin kiintiössä: täkäläisiä edustajia olisivat olleet laamanni, yksi aatelismies, Turun pormestari ja kaksi itsenäistä talonpoikaa.

Eerik Turenpoika (Bielke) vanhempi (k. noin 1328) oli ruotsalainen valtaneuvos, diplomaatti ja ritari. Hän kuului Maunu Eerikinpojan holhoojahallistukseen. Hän oli mukana solmittaessa Ruotsin ja Norjan unionia vuonna 1319 ja oli merkittävin Ruotsin rauhanneuvottelijoista, kun Pähkinäsaaren rauhaa solmittiin vuonna 1323.

Suomalaisten osallistuminen rajoittui kuitenkin useimmiten siihen, että he saattoivat vain jälkikäteen yhtyä jo tehtyyn vaaliin.  

Kustaa Vaasan vaalissa v. 1523 Suomea edustivat molemmat laamannit. Perinnölliseen kuninkuuteen Ruotsissa siirryttiin v. 1544.


 
 Kustaa Vaasa Jakob Binksin muotokuvassa vuodelta 1542



Kuningas vierailee ensimmäisen kerran Turussa elokuussa 1530 ja palaa kaupunkiin viikoksi syyskuussa, vahvistaen samalla Turun rajat. Kesäkuun 12. 1550 Vaasa perustaa Helsingin kaupungin kilpailemaan Venäjän kaupasta Räävelin kanssa, mutta hanke ei ota onnistuakseen, kun satama on liian matala kauppalaivoille ja syttyy sota Venäjää vastaan 1555-1557.

Sodan vuoksi Kustaa Vaasa saapuu 13. elokuuta 1555 Suomeen lähes vuodeksi ja viettää tuosta ajasta 5 kuukautta Turussa, mm. joulun 1555. Toukokuussa 1556 hän palaa jälleen Turkuun ja poistuu 1. heinäkuuta Tukholmaan, jättäen 18-vuotiaan poikansa Juhana-herttuan Turun linnaan. Vaasa perustaa Suomen herttuakunnan 27. kesäkuuta Juhanan noustessa lääninherraksi.

Televisio esitteli aikoinaan harvoin nähdyn teatteritaltioinnin August Strindbergin kuningasdraamasta Kustaa Vaasa vuodelta 1969. Mukana koko Suomen teatterimaailman kerma: Tauno Palo nimiroolissa, Anja Pohjola kuningattarena, Arto Tuominen prinssi Eerikinä, Vesa Mäkelä prinssi Juhanana, Irma Seikkula, Per-Olof Sirén, Toivo Mäkelä jne. Veti sanattomaksi.

Nyt vetää sanattomaksi, kun televisio esittää kymmenosasista sarjaa "Kuninkaittemme jäljillä"; sarjan ensimmäinen jakso käsittelee Ristiretkien aikaa, jolloin Ruotsin valtapiiri laajenee itään kolmen ristiretken voimin.

Näyttää kuitenkin erittäin vahvasti siltä, että käsitys jonka mukaan kristinuskon ja kulttuurin olisivat maahamme tuoneet ruotsalaiset, ei pidä uudemman tutkimuksen mukaan lainkaan paikkaansa. Kristinuskon kannalta merkille pantavaa on, että jo 900-luvun alussa, noin parisataa vuotta ennen väitettyä ensimmäistä ristiretkeä, noin 12% varsinais-suomalaisista oli arkeologian valossa kristittyjä, ja ilman miekkalähetystä. On arveltu, että 1100-luvulla, siis väitetyn ensimmäisen ristiretken aikaan, Varsinais-Suomi ja Satakunta olisivat olleet jo pääosin kristittyä aluetta.

Emeritusprofessori Unto Salon mukaan kristinuskon historia Suomessa on vieläkin varhaisempaa perua. Arkeologian valossa kristinusko tuli Suomeen ennen Ruotsia. Ensimmäiset merkittävämmät arkeologiset merkit kristinuskosta Suomessa ovat 500-luvulta alkaen, ja ne ovat bysanttilaista alkuperää. Ensimmäiset merkit kristinuskosta Ruotsissa ovat vasta 600-luvulta, ja nekin bysanttilaista alkuperää. Kristinusko siis tuli idästä ja rantautui ensin Suomeen ja vasta myöhemmin Ruotsiin.


Toisessa jaksossa "Uskollinen Itämaa" suomalaiset saavat osallistua kuninkaanvaaliin 1362. Itämaa eli Suomi on täysivaltainen osa Ruotsia. 1397 kolme pohjoismaata muodostavat Kalmarin Unionin.


Vanhojen kronikoiden ja saagojen mukaan Suomessa oli päällikkö-kuninkaita ja järjestäytyneitä heimovaltioita ennen ruotsalaisten tuloa. Suomen heimokuningasaika alkoi ilmeisesti merovingiajalla 500-luvun lopulla. Tuolloin Suomessa alkoi arkeologian kannalta hyvin vauras ja rauhallinen aika ja kauppayhteydet olivat vilkkaat niin itään, etelään kuin länteenkin. Merkittävää on, että 500-luvun hautalöytöjen perusteella ainakin rikkaamman kansanosan elämä Suomessa oli tuohon aikaan vauraampaa kuin samaan aikaan Ruotsissa.


 Kolmannessa jaksossa "Maan isä" käsitellään Kustaa Vaasaa. Hän oli taitava poliitikko, irrotti Ruotsin Kalmarin Unionista ja katolisesta kirkosta, uudisti maan hallintoa ja teki Ruotsista perintömonarkian.

Hienoa, että historiaa käsitellään, mutta jokin tässä on pielessä ja sen myötä kaikki. Suomi on tarinassa jokin tyhjiö, jonne ristiretket tuovat mukanaan historian. Esillä on vain se Ruotsin näkökulma ja kirkon virallinen historia. Ja omituinen tyyli, jossa esim. Turun osuus maamme vaiheisiin työnnetään kokonaan jonnekin marginaaliin.




 

Mykkäkoulua
Turussa 12-1-2013
Simo Tuomola

Ejbyn kalkki

Tällä päivämäärällä 2-1

kuoli vuonna 1512 – Svante Niilonpoika, Ruotsin valtionhoitaja (s. 1460)

 Svante Niilonpoika (1460 – 2. tammikuuta 1512) toimi Ruotsin valtionhoitajana vuosina 1504 – 1512. Hänestä on käytetty myös nimeä Svante Sture, koska hän oli isoäitinsä puolelta Sture-sukua, ja koska hänen poikansa Sten Sture nuorempi otti tämän nimen. Itse hän ei Sture-nimeä käyttänyt.



 
Svante Niilonpojan sinetti.


 Maallisista mahtimiehistä ja piispoista koostuva valtaneuvosto nimitti (1504) Svante Niilonpojan valtionhoitajaksi Sten Sturen kuoltua 1503 toivoen, että Svante alistuisi sen tahtoon ja jatkaisi neuvotteluja Tanskan kanssa. Käytännössä Svante Niilonpoika jatkoi edeltäjänsä linjoilla, vastusti unionia Tanskan kanssa ja pyrki rajoittamaan valtaneuvoston valtaa.

 Svante Niilonpojan kaudella tanskalaiset tekivät voimakkaammalla laivastollaan tuhoisia hyökkäyksiä Ruotsiin ja Suomeen hävittäen mm. Porvoon. Svante Niilonpoika oli valtionhoitajakautenaan naimisissa Mette Dyen kanssa, mutta oli nuorempana ollut aviossa Iliana Gäddan kanssa, joka oli Sten Sture nuoremman äiti.


 Porvoon lisäksi kohteena oli tietenkin myös mahtikaupunki Turku ja Turun saaristo. Vuonna 1507 Severin Norby tekee yhdeksällä märssylaivalla ryöstöretken Ahvenanmaalle Kastelholmaan, vieden käskynhaltija Sten Tuureesson Bielken vankina Tanskaan.

Turussa riehuu ruttoepidemia ja kuningas asettaa 1508 Tukholman saaristoon kymmenen laivaa turvaamaan liikennettä merirosvoilta. Niinpä Tanskan kuninkaan Hansin merirosvojoukot suuntaavatkin hyökkäyksensä aamuyöllä 3. elokuuta 1509 Turkuun.

Soturi Otto Rudin johdolla ryöstetään mm. kirkon aarteet Kaikkien Pyhien Kappelista. Ryöstetyksi tulee mm. kirkon arvokkain esine, Särkilahden kalkki eli ns. Ejbyn kalkki - ehtoollismalja ja pateeni, ehtoollisleipälautanen.


Otto Rud oli tanskalainen amiraali. Hänen johtamansa joukot ryöstivät Turun kaupungin vuonna 1509.
Rud haavoittui ja jäi sotavangiksi 7. heinäkuuta 1565 Klaus Hornin johtamaa ruotsalaista laivastoa vastaan käydyssä meritaistelussa.


Ejbyn kalkki on keskiaikainen kalkki, joka kuuluu Turun tuomiokirkon kalustoon. Tanskalainen merirosvo, myöhempi amiraali Otto Rud ryösti kalkin muun ryöstösaaliin ohella vuonna 1509 Turkuun tekemällään ryöstöretkellä. Myöhemmin kalkki joutui Otto Rudin sisaren miehen omistaman Turebyn kartanon alaiseen Ejbyn kirkkoon. Kalkki palautettiin Turun tuomiokirkolle vuonna 1925.



 
 Ryöstetyt Ejbyn kalkki ja pateeni.

 

Murhaaminen ja ryöstely kestää viisi päivää. Piispanhiipan ja sauvan lunastukseksi vaaditaan 12 000 markkaa, samoin kaupungin polttamatta jättämisestä. Jooseppi Pietarinpojan isännöimää Turun linnaa Rud ei kuitenkaan pysty valloittamaan.

 Svante Niilonpojan kuoltua 2-1 1512;

 Eerik Arvidinpoika Trolle (n. 1460–1530) toimi Ruotsin valtionhoitajana nimellisesti hetken aikaa vuonna 1512, joskaan hän ei ehtinyt hoitaa tointa.

 Hän oli valtaneuvos vuodesta 1487 ja Närken laamanni 1493. Trolle sekaantui voimakkaasti Ruotsin valtataisteluihin. Hänet valittiin 1512 valtionhoitajaksi mutta Sten Sture nuorempi sai vaalin kumotuksi. Kustaa Vaasan voiton jälkeen hän pakeni Tanskaan.

 

 
 Sten Sture nuorempi tuntemattoman taiteilijan maalauksessa.


 Sten Sture nuorempi (s. 1493 – k. 3. helmikuuta 1520) toimi Ruotsin valtionhoitajana vuosina 1512–1520. Valtionhoitajana oli hetken vuonna 1512 valtaneuvos Eerik Trolle, joka ajoi neuvotteluja Tanskan kanssa Kalmarin unionin palauttamiseksi. Kun Svante Niilonpojan 20-vuotias poika Stenkin lupasi kannattaa neuvotteluja, teki valtaneuvosto hänestä valtionhoitajan. Todellisuudessa Stenin pyrkimyksenä oli erottaa Ruotsi unionista. Hän otti kaukaisen esiäitinsä Sture-nimen, koska se Sten Sture vanhemman kautta symboloi Ruotsin itsenäisyyspyrkimyksiä.

 Sture tiesi joutuvansa ennen pitkää sotaan Tanskan kuninkaan Kristian II:n kanssa ja solmi siksi vuonna 1513 välirauhan Venäjän kanssa. Sten Sture joutui ristiriitaan arkkipiispan, Eerik Trollen pojan Kustaa Trollen kanssa, joka olisi halunnut kirkolle enemmän autonomiaa. Trolle erotettiin virastaan.

Kristian II aloitti lopulta hyökkäyksen Ruotsia vastaan. Sten Sture haavoittui Länsi-Göötanmaalla käydyssä Bogesundin taistelussa ja kuoli 1520. Kristian II:sta tuli Ruotsin kuningas. Kustaa Trolle kosti Sturen kannattajille ja erottajilleen laatimalla heistä syytöslistan "kerettiläisinä", jonka perusteella Kristian toimeenpani Tukholman verilöylyn.

Sten Sture oli naimisissa Kristiina Gyllenstiernan, Ruotsin Kaarle VIII:n lapsenlapsenlapsen kanssa.

Turussa 2-1 2013
Simo Tuomola