Herttuakunta Turku

 Tällä päivämäärällä 27-6 Kustaa Vaasa antoi vuonna 1556 Turun linnassa läänityskirjan, jossa Juhana-herttua sai hallittavakseen hänelle perustettavan Suomen herttuakunnan.

 
  
 

 Juhana Herttuan vaakuna Turun linnan esilinnan porttikäytävän yläpuolella. Vaakunan teki 1562 todennäköisesti kivenhakkaaja Antonius Timmerman."Nelijakoisessa kilvessä on oikea yläkenttä ja vasen alakenttä katkaistu kahteen puolikkaaseen, joista toinen on väriltään sininen ja siinä kaksi hopeanväväristä seitsensakaraista tähteä, kun taas alempi puolikas on kullanvärinen. Molempien näiden värien päällä on karhu, joka pitää kämmentensä välissä kultaista paljastettua miekkaa". "Muut kentät, vasen yläkenttä ja oikea alakenttä, ovat punaiset. Niissä on kummassakin avonainen kullanvärinen turnajaiskypärä, jonka päällä on kruunu. Kypärän takana on ristissä kaksi kultakärkistä turnajaispeistä. Niistä kummastakin riippuu sotalippu, jossa on kultaristi sinisellä pohjalla".

 

 

Suomen herttua oli Ruotsin kuninkaan sukulaisille tai suosikeille toisinaan myönnetty arvonimi, jota käytettiin satunnaisesti 1200-luvun lopulta 1500-luvulle. Arvonimeen yhdistyi läänityksenä annettu herttuakunta Lounais-Suomessa. 1500-luvun kuluessa tilalle tuli Suomen suuriruhtinaan arvonimi kuninkaan tai jonkun hänen lähisukulaisensa nimellisenä tittelinä.

Ensimmäinen Suomen herttua, Bengt Birgerinpoika (1254–1291, ruots. Bengt Birgersson), sai arvonimen noin vuonna 1284 vanhemmalta veljeltään Ruotsin kuningas Maunu Ladonlukolta. Hänen nimittämisensä herttuaksi päätti kolmekymmentäviisi vuotta kestäneen, toisesta ristiretkestä alkaneen piispanvallan.

Juhanan herttuakuntaan kuuluivat Itämaana tunnetun Suomen alueen lounaiset läänit Varsinais-Suomea, Satakuntaa ja Ahvenanmaata myöten, mutta Juhana oli samalla myös koko Suomen käskynhaltija. Pohjanmaata hallittiin vielä suoraan Tukholmasta aina 1500-luvun lopulle saakka.
 
 Suomen herttua Juhana III

Vuonna 1556 tuolloin 18-vuotias Juhana (1537–1592, ruots. Johan) sai Suomen herttuan arvonimen isältään Kustaa Vaasalta. Juhana oli Suomen herttuoista ainoa, joka perusti herttuakuntaansa todellisen itsenäisen ruhtinaskunnan. Hänen herttuakuntansa käsitti Varsinais-Suomen maakunnan, Raaseporin linnan ja läntisen Uudenmaan sekä eteläisen Satakunnan.

1555: Kustaa Vaasa saapuu Ruotsista sotavoimineen Venäjän sodan vuoksi 13. elokuuta lähes vuodeksi Suomeen ja viettää 5 kuukautta Turussa. Vaasa palaa joulukuun alussa Turkuun turvaan itärintamalta, viettäen joulun Turussa. Marraskuun 21. kuningas antoi ensimmäisen tunnetun suomenkielisen kuninkaan julistuksen, koskien voimien keskittämistä maanpuolustukseen.

1556: Kustaa Vaasa tulee uudelleen Turkuun toukokuussa ja lähtee 1. heinäkuuta Turusta Tukholmaan, jättäen 18-vuotiaan Juhana-herttuan Turkuun. Vaasa piti tärkeänä, että Juhana osaa maan kieltä ja palkkasi hänelle Turun linnaan suomenkielen opettajan. Suomen herttuakunta perustetaan 27. kesäkuuta, Juhana-herttuan noustessa lääninherraksi.

 Vanhassa opetustaulussa Kustaa Vaasa kohtaa Mikael Agricolan.

Suomen vierailun päätteeksi Kustaa Vaasa perusti siis pojalleen Juhanalle Suomen herttuakunnan. Herttua sai alueellaan kuninkaan valtuudet omaa ulkopolitiikkaa lukuun ottamatta.

1555. Kuningas Kustaa antoi Savonlinnan läänin asukkaille suomenkielisen julistuksen, joka on ensimmäinen tunnettu tämänlaatuinen asiakirja. Siinä ilmoitettiin “Ja nyt Itze tullehet tähen Somen Mahan swren Sotawäghen kansa”.

1556-1563. Juhana Suomen herttuana. Hänen kerrotaan käyttäneen suomen kieltä diplomaattisessa kirjeenvaihdossaan Ranskaan osoituksena asemastaan.

Itämaa (ruots. Österland) on nykyisen eteläisen Suomen aluetta tarkoittava nimitys, joka esiintyy keskiaikaisissa asiakirjoissa 1300- ja 1400-luvuilla.

Turun ja muitten läntisten linnaläänien asiota hoiti varsin itsenäisesti Turun linnan päällikkö eli ”Suomen päämies” (lat. capitaneus Finlandiae) ja vastaavasti Viipurin linnaläänin asioita Viipurin linnan päällikkö.


Itämaan ja Ruotsin valtakunnan muiden keskiaikaisten pääalueiden summittainen alue on merkitty karttaan vaaleanvihreällä. Tummemmilla vihreän sävyillä varjostetut alueet ilmaisevat Ruotsin valtakunnan myöhemmän laajenemisen 1600-luvun suurvaltakaudelle asti. Nimitys "Itämaa" oli tällöin jo jäänyt käytöstä.

 
1400-luvulta lähtien nimi Finland (Suomi), joka oli siihen saakka tarkoittanut vain Varsinais-Suomea, laajeni merkitykseltään ja syrjäytti nimityksen Itämaa.
Esimerkiksi Mikael Agricola, sen sijaan että olisi kirjoittanut ”Itämaasta”, käytti vuonna 1548 nimeä Suomi rinnan sekä vanhassa että uudessa merkityksessä:

”Sille echke teme coco Somen Makunda ombi yxi Hijppakunda nin se quitengin Seitzemen Päruchtinan Länein iaetan ninquin Jacobus Zeiglerus Landanus kirioittapi. Joista se Ensimeinen ia ylimeine ombi se Etele ia pohia Some."



Suomen vaakunan mallityyppi on se vaakuna, jonka flaamilainen kuvanveistäjä Willem Boy (k. 1592) veisti Kustaa Vaasan hautamonumenttiin (1571-91).

  Herttuakuntaan kuuluivat maan lounaiset läänit, mutta Juhana oli koko Suomen käskynhaltija. Pohjanmaa ei kuulunut vielä hallinnollisesti Suomeen, vaan sitä hallittiin 1500-luvun lopulle saakka suoraan Ruotsista.

Kustaa Vaasan kaksi muuta poikaa, Kaarle ja Maunu, saivat omat herttuakuntansa Ruotsista. Suomen herttuakunta ei siis ollut Juhanalle mikään poikkeuksellinen armonosoitus. Sillä oli ulkopoliittinen tausta, sillä kuningas halusi korostaa omaa valta-asemaansa Venäjän Iivana Julmalle, joka rinnasti Ruotsin kuninkaan Novgorodin käskynhaltijaan.  
 
Nuori Juhana oli Turun linnassa ajoittain yksinäinen ja turhautunut. Ruotsalainen hovineiti Kaarina Hannuntytär sulostutti nuoren Juhanan elämää ja synnytti hänelle neljä lasta. Vuonna 1562 Juhana avioitui Puolan kuninkaan sisaren, Katariina Jagellonican kanssa. Kaarina Hannuntytär joutui muuttamaan perillisineen hänelle lahjoitettuun Vääksyn kartanoon Kangasalalle.

 

 

Turun linnassa alkoi loistelias renessanssielämä. Salit koristeltiin kuvakudoksilla ja taide-esineillä, ja juhlat seurasivat toisiaan. Linnan loistokaudesta ei tullut pitkäaikaista. Kustaa Vaasan jälkeen vuonna 1560 valtaistuimelle nousseen Eerik XIV:n ja Juhanan välille syntyi erimielisyyksiä Juhanan itsenäisen ulkopolitiikan ja Eerikin epäluuloisuuden vuoksi.

Kuningas antoi valloittaa Turun linnan kesällä 1563, ja vain yhdeksän kuukautta Katariinan saapumisen jälkeen herttuapari vietiin vangittuna Ruotsiin. Samalla tyhjennettiin Turun linna kalustosta ja sisustuksesta.

Eerik XIV joutui luopumaan kruunustaan v. 1568. Hänet siirrettiin pari vuotta myöhemmin vangiksi Turun linnaan. Kun Eerik kuoli 1577, hänen puolisolleen ja lapsilleen lahjoitettiin Kangasalan Liuksialan kartano, jossa Kaarina Maununtytär vietti elämänsä loppuvuodet.

Suomen herttuana
Turussa 27-6 2021
Simo Tuomola

Thorin vasara

 Tänä vuonna vietämme juhannuspäivää 26-6.

Juhannuspäivän perinteinen paikka on 24. kesäkuuta. Esimerkiksi Norjassa, Virossa ja Latviassa juhannus on vieläkin aina perinteisellä paikallaan. Suomessa juhannusta on vietetty vuodesta 1955 alkaen välille 20. kesäkuuta – 26. kesäkuuta sattuvana lauantaina.

 

 

Kirkollisessa kalenterissa juhannuspäivä on Johannes Kastajan päivä. Juhlan nimi juhannus tulee Johannes-nimen vanhasta muodosta Juhannus. Johannes Kastajalle omistetuista juhlista Suomessa säilyi reformaation jälkeen pyhäpäivänä vain Johannes Kastajan syntymäpäiväksi julistettu päivä eli juhannus 24. kesäkuuta.

Juhlaa on vietetty 400-luvun alkupuolelta lähtien. Sen ajankohta, kuusi kuukautta ennen joulua, perustuu Luukkaan evankeliumin ensimmäiseen lukuun, jossa olevien mainintojen perusteella Johanneksen on oletettu syntyneen noin kuusi kuukautta ennen Jeesusta.

Ukon Malja

Kristillinen maailma kaappasi vanhan pakanajuhlan Johannes Kastajan syntymäpäiväksi, mutta kokkojen polton ja viinanjuonnin perinnettä oppi ei pystynyt kumoamaan.

Ukon juhla on Sateen antajan juhla, Ukko on ylijumala itse, ukkosen jumala, sään ja sadon jumala, sateen jumala ja Ukon kirves on se Thorin vasara. Ukon vakkajuhlilla pyydettiin sadetta, ja vakkahan merkitsi hyvää satoa, josta se juhlajuoma, pyhä olut tehtiin. Thorin kunniaksi poltettiin korkeilla mäkipaikoilla uhritulia.

Tor oli viikinkien ukkosenjumala. Tor käytti vasaraansa hallitsemiseen ja oikeuden jakamiseen. Ukkosmyrskyllä Torin uskottiin ajavan pukkien vetämissä vaunuissa pitkin taivaankantta. Vasaran iskuista syntyi ukkosen jyrinä, kipinöistä salamat. Vasaraa esittävästä riipuksesta tuli yleinen Torin symboli, jonka uskottiin sisältävän myös pahalta suojelevia voimia. Riipusta kantoivat etenkin hurjamaineiset viikingit. Nykyisten korujen esikuvat ovat peräisin 800-1050-lukujen viikinkiajalta. Isompi riipus on löytynyt Liedon Ylipäästä, pienemmän malli on saatu Laitilan Kansakoulumäen riipuksesta.

Ukon Malja juotiin kevätkylvöjen yhteydessä ja siitä naiset nyt etenkin juopuivat. Ja jumalatkin rakastelivat, saatiin sadetta ja lopulta hyvä ilma.

Kupittaan lähteillä vietettiin kesäisiä juhlia kokkotulia polttaen jo esim. vuonna 1550 ja kun Agricola julkaisi Turussa 1551 Dauidin Psalttarin, listasi hän siinä samalla myös vanhat suomalaiset pakanajumalat, mainiten myös Ukon vakat.

”Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon.”

Summanus

Kun meillä täällä vietetään keskiyön auringon juhlaa, vietettiin Rooman valtakunnassa Summanus-juhlaa, yöllisen ukkosen jumalan kunniaksi.

Ja Ukko vie meidät takaisin kokon ääreen. Kokkotulet olivat alunperin uhritulia ja myyttinen tuli syntyi Ukon nuolesta. Suomessa nykykokon lähihistoria palautuu Kupittaan lähteelle Turkuun vuoteen 1550, jolloin se ns. ensimmäinen kokko sytytettiin pahoja henkiä karkoittamaan.

Toki kokkotulet olivat palaneet täällä aiemminkin. Ensin suurilla kukkuloilla palvottiin uhritulin Ukkosen jumalaa Tuuria, Turisasta, Toria. Sittemmin Kalevalan vaakalintua, ilmalintu Kokkoa ja Louhikäärmettä tulilieskoineen. Muinaisissa uskoissa esi-isillämme olivat omat taikamenonsa. Meillä omamme, vaikkakin samaa perua.



Sanassa vaakalintu esiintyvä 'vaaka' tulee mahdollisesti sanasta vaa'as, joka tarkoittaa myyttistä tulta, aaltoa ja kipua. Toinen mahdollisuus on vuokko, saamelaisten kertomusten tietäjän apulintu.

Kokko, kotka, lohikäärme oli myös viikinkien palvonnan kohde ja viikinkiveneiden näyttävä keulakoriste. Niinpä Kokkotulet esim. Turun Linnasmäellä ja Vartiovuorenmäellä, Liedon Vanhalinnassa ja Rikalassa tai Helsingin Roihuvuorella kertoivat Kokkoveneiden liikkeistä.


Kokkotulista syntyi muinaistulien ketju, joka varoitti vihollisen liikkeistä, mutta kertoi myös kaupankäynnin mahdollisuuksista. Vartiotulien järjestelmän myötä ehdittiin siirtyä turvaan linnavuorien suojaan, kuten esim. saaristossa Nauvon Kasabergille. Syntyi myös rauhanomaisia kauppapaikkoja, kuten esim. Satavan Samppa tai Samppalinnan paaluvarustus.

Nauvon Kassberget eli Kaasavuori on yksi koko saaristomeren korkeimmista kallioista +64 m meren pinnan yläpuolella. Voi ajatella, että kyseinen kallioluoto on paljastunut merestä ensi kerran joskus 7000-8000 vuotta sitten jolloin ympärillä avautui laaja ulappa. Kallioinen mäki ulottuu läheisten puiden yläpuolelle ja on hyvä maamerkki saaristossa. Vuorelta avautuu laaja maisema koko eteläisen saaristomeren ylitse.

Paikan nimi voikin viitata juuri saaristossa olleeseen varoitustulijärjestelmään, jossa korkeille kallioille oli rakennettu varoitustulet, joilla viestitettiin vihollisaluksista saariston kulkureiteillä. Historiallisista lähteistä tämä rannikon uloin puolustuslinja ja varhainen viestintälinja tunnetaan varmuudella vasta 1600-1700 -luvulta, mutta jo 1000 vuotta vanhojen viikinkitarinoiden mukaan Suomen rannikolla oli käytössä varoitusjärjestelmä jo paljon varhaisemmin.

 

Sampo, sammas oli pylväs, kauppapaikan merkki, kauppaoikeuden valta- ja oikeussymboli kuin jokin obeliski tai toteemi. Kun Turun nimeä etsitään kauppapaikan ja torin käsitteestä, johtavat jäljet siis vielä senkin yli Ukkosen jumalaan (Tor, Tuuri, Turisas) ja suojaan, turvapaikkaan. Agricolan kielessä turva oli turua.

Sammas tarkoittaa myös rajakiveä ja kiviröykkiötä ja lounais-suomen murteessa sen genetiivi on samppa.


Samppaillaan
Turussa 26-6-2021
Simo Tuomola

Kirjojen Turku

 Tänään 23-6 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun

1642 – Suomen ensimmäinen kirjakauppias, Pietari Brahen suosituksella varustettu lyypekkiläinen Laurentius Jauchius, hyväksyttiin yliopiston kirjakauppiaaksi Turussa. Sopimuksen ja siihen liittyneen valtakirjan vahvisti juhlallisesti Turun Akatemian rehtori Swen Wigelius.

Turun akatemiantori. Grekenborgin paikalle valmistui vuonna 1764 kaksikerroksinen uudisrakennus sovelletuille tieteille eli anatomialle.


Ruotsissa vuonna 1483 Riddarholmenin fransiskaaniveljet perustivat ensimmäisen kirjapainon. Saksalainen Johann Snell painoi ensimmäisen Ruotsissa painetun teoksen nimeltä Dyalogus creaturarum moralizatus (Luomisen opettavainen keskustelu).

Suomen kustannus- ja kirjakauppatoiminnan historian juuret löytyvät siitä, kun Turun hiippakuntaa varten tilattiin katolisen kirkon julkaisema ”Missale Aboense”, Bartholomaeus Ghotanilta Lyypekistä 1488. Tilaajana ja julkaisijana oli Turun tuomiokapituli, jota voidaan pitää ensimmäisenä kirjankustantajana.

Vuonna 1642 Turkuun perustettiin Turun akatemian julkaisutarpeita tyydyttämään kirjapaino Pietari Brahen toimesta. Pietari Eerikinpoika Wald oli Suomen ensimmäisen kirjapainon esimies.

Venäläinen sotilastopografi Gavril Sergejev matkasi vuonna 1811 halki eteläisen Suomen ja maalasi näkymistä 64 akvarellia matkansa varrella. Suurtorin ja nykyisen Vähätorin yhdistävä Pennisilta näkyy kuvassa hienosti. Keskellä siltaa on 1700-luvulla rakennettu pörssihuone, joka toimi myöhemmin muun muassa kirjakauppana.

Kirjapainotaidon 300-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistiin postimerkit 10.10. 1942.

Peder Eriksson Wald eli Pietari Wald (1602 Uppsalan lähistö –15. helmikuuta 1653 Turku) oli ruotsalaissyntyinen, ensimmäinen Suomessa toiminut kirjanpainaja.

Waldin vanhemmat olivat Eerik Pietarinpoika ja Anna Laurintytär. Hän toimi 1631-1635 Uppsalassa professori L.O. Walleniuksen omistaman kirjapainon johtajana ja sitten Västeråsissa. Suomeen Wald otettiin 1641 johtamaan Turun Akatemian yhteyteen perustettua kirjapainoa, jonka toiminta alkoi syksyllä 1642.

Waldin merkittävimpiä painotöitä olivat Manuale Finnonicum (1646), joka oli Jonas Matinpoika Raumannuksen 1082-sivuinen virsikirjasarja, ja Eskil Petraeuksen suomen kielioppi (1649). Ensimmäinen hänen Suomessa painamansa teos oli Mikael Wexoniuksen väitöskirja, ensimmäinen suomeksi painettu kirja taas Ylimmäisen Keisarin Jesuxen Christuksen mandati eli Käsky vuodelta 1643.




 
Wexioniuksen latinankielinen väitöskirja Discursus politicus de prudentia vuodelta 1642 oli ensimmäinen Turussa puolustettu väitöskirja ja ensimmäinen Suomessa painettu teos.

Kirjapainon kirjasinmäärä oli aluksi niin pieni, että kerralla voitiin painaa vain puoli arkkia. Waldin kuollessa erilaisia kirjasimia oli käytössä kuitenkin jo 54 leiviskän verran. Wald oli arvostettu ammattimies, hänen hautajaisissaan ruumispuheen piti itse piispa, Turun Akatemian varakansleri Eskil Petraeus.

Waldin puoliso noin vuodesta 1630 oli Ingeborg Pietarintytär, joka Waldin kuoltua avioitui tämän seuraajan kanssa vuonna 1654.

Turun akatemian perustaminen sai siis aikaan myös ensimmäisen kirjakauppaliikkeen syntymisen. Vuonna 1642 Turkuun saapui lyypekkiläinen kirjamyyjä Laurentius Jauchius (Lorentz Jauch), mukanaan kirjavarasto Pietari Brahen suosituksesta.
 

 

 Se oikea Pennisilta sijaitsi aikanaan Suurtorin ja Vähätorin välillä. Tämä Turun ensimmäinen silta sai rakennusluvan vuonna 1414 ja se tuhoutui lopullisesti Turun palossa vuonna 1827. Suuri tulva vei sillan mukanaan 1612, mutta aikanaan sen keskellä sijainneessa pörssirakennuksessa toimi mm. lihakauppa ja Suomen ensimmäinen kirjakauppa.


Jauchiukselle anomuksesta myönnettiin oikeus kirjakaupan harjoittamiseen ja etuoikeuksia ja vapautuksia kaupungin maksuista, tulleista ja lisensseistä. Konsistorin ehtona oli ettei hän saisi tavoitella häpeällistä voittoa, uskollisesti huolehdittava akatemian kirjatarpeista ja varottava tuomasta tai tuottamasta uskonnolle vahingollisia kirjoja, sekä laadittava akatemialle luettelo Saksan, Hollannin ja muiden maiden kirjoista tehtäviä tilauksia varten.

Jauchiuksella oli liiketoimintaa myös Baltian maissa. Vuonna 1655 hän ilmoitti konsistorille, ettei voi pitää enää vakinaista kirjakauppaa Turussa, koska hän toimi Tallinnassa.

Erostaan huolimatta Jachius lupautui edelleen kuitenkin toimittamaan Turkuun kirjoja tilauksesta, ja niin hän toimikin aina vuoteen 1666 saakka. Hän sai myös privilegion myydä kirjoja Viron ja Turun lisäksi  muissa Suomen kaupungeissa, kuten Viipurissa.

Kirjan kannet kiinni; Sampo eli kirjokansi on suomalaisessa mytologiassa ihmeellinen kone tai esine, kosintalahja ja sotasaalis, joka liittyy usein Pohjolaan. Sampo on tunnettu erityisesti suomalaisesta kansanrunoudesta kootusta Kalevala-eepoksesta, jossa sillä on tärkeä rooli.

Kirjokansien Turussa
 23-6 2021
Simo Tuomola

Tulkittu Somen Turws

Tänään 11-6 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun kuningas Kustaa Vaasa päätti vuonna 1554 jakaa Suomen kahteen hiippakuntaan, ettei yhden piispan valta täällä kasvaisi liian suureksi.

1554 – Kuningas Kustaa Vaasa perusti Suomeen toisen hiippakunnan, jonka piispanistuin sijoitettiin Viipuriin.

Kun kuningas halusi vähentää uskonpuhdistuksen varmistamiseksi piispan valtaa Suomessa, hän nimitti Turkuun paimeneksi Mikael Agricolan (1554-57) ordinarius-virkanimellä. Samalla hän jakoi Suomen vielä varmuuden vuoksi kahteen hiippakuntaan, nimeten Paavali Juusteenin Viipurin piispaksi.

Mikael Agricola (s. noin 1510 Pernaja – 9. huhtikuuta 1557 Uusikirkko) oli Turun piispa ja uskonpuhdistaja, joka raamatunsuomennoksellaan kehitti pohjan suomen kirjakielelle, sekä kirjoitti ja käänsi ensimmäiset suomenkieliset painetut kirjat.




Oskari Jauhiaisen vuonna 1952 valmistunut Mikael Agricolan patsas Turun tuomiokirkon edustalla. Sen ajan läppäri kainalossa: "Tulkittu Somen Turws".


Juusten nimitettiin Mikael Agricolan jälkeen Turun katedraalikoulun rehtoriksi vuonna 1548. Hän toimi tuomiokapitulin jäsenenä vuosina 1553 ja 1554. Vuonna 1554 hänet nimitettiin Viipurin piispaksi ja vuonna 1563 Turun piispaksi.

Juusten nimitettiin lähettilääksi Venäjälle vuonna 1569, jossa hän oli yli kahden vuoden ajan vankina. Joidenkin tietojen mukaan hänet aateloitiin vuonna 1573, kun hän palasi Suomeen. Juusten on haudattu Turun tuomiokirkkoon. Paavalin osuus Suomen kielen kehityksessä on jäänyt pahasti Agricolan nimen varjoon.

Piispa Juusteenin vaakuna.
 

Paavali Juusten (Påvel Pedersson Juusteen, s. n. 1516 Viipurin pitäjän Juustilassa - k. 1576) oli Viipurin ja Turun piispa, rehtori ja lähettiläs. Hän kirjoitti niin kutsutun Juustenin piispainkronikan, joka on tärkeä Suomen historian lähde. Kuten mm. Jarl Gallén, Herman Schück ja Erkki Lehtinen ovat tutkimuksissaan osoittaneet, Juustenin piispainkronikkaa ei, toisin kuin ns. Palmsköldin katkelmaa, kuitenkaan voi käyttää varhaishistorian lähteenä.


Pietari Follingius (Petrus Nicolai Follingius, k. 1565) toimi Turun piispana Mikael Agricolan jälkeen vuosina 1558–1563 ja tämän jälkeen Tallinnan piispana vuonna 1565.
Follingius, joka näyttää käyttäneen maallisen esivallan kanssa asioidessaan ordinarius-titteliä (näin muun muassa palkkakuiteissaan 20.12.1558 ja 20.6.1660 ”iag petrus follingius ordinarius tiill Åbo”), mutta muun muassa statuuteissaan papistolle 1559 virkanimeä Turun piispa (”Petrus Follingius Svecus Episcopus Aboensis”), saapui Turkuun uutta virkaansa hoitamaan toukokuussa 1558.

Tuhon komeetta Medelplanin puulaatalle kaivertamana. "Yksikään komeetta ei ole ilmestynyt näkyville ilman tarkoitusta". Tässä Medelplanin tulkinta Turun taivaalla 1559 nähdystä pyrstötähdestä.


Kun Turun taivaalla nähtiin sitten elokuussa 1558 suuri pyrstötähti, pidettiin sitä suurena taivaallisena ennusmerkkinä vähän samaan tapaan kuin vuoden 1680 suurta komeettaa. Silloinhan kappalainen Andreas Hasselqvist julisti Jumalan tuomiota pohjoisille kansoille; "Yksikään komeetta ei ole ilmestynyt näkyville ilman tarkoitusta".

Tarkastusmatkoilla ja muussakin toiminnassa esiintulleet liiallinen mahtipontisuus ja vallanhalu herättivät tyytymättömyyttä paitsi hiippakkunnan papistossa myös kuninkaassa, joka jo parin vuoden kuluttua kirjeessään Turun linnanpäällikölle moitti Follingiusta.

Kuningas käski linnanpäällikön ”pitää häntä silmällä, ettei tämä asettaisi piispanhattuaan liian korkealle, jotta se ei putoaisi hänen päästään ennen kuin hän aavistaakaan”. Follingiuksen seuraaja Turun piispana Paulus Juusten luonnehtii piispainkronikassaan – ehkei kovin objektiivisena asiantuntijana – edeltäjäänsä muun muassa ahneeksi, viekkaaksi ja kavalaluonteiseksi.
 
 
 
Ruotsin kuningas Eerik XIV erotti Follingiuksen vuonna 1563 Juhana-herttuan kukistumisen jälkeen, koska hän epäili Follingiuksen kannattavan Juhanaa. Tästä huolimatta Eerik nimitti Follingiuksen Tallinnan piispaksi vuonna 1565. Follingius kuoli ennen kuin matkusti Tallinnaan.

 Paulus Juustenin mukaan Kuningas Kustaa Vaasa nimitti Turussa vaikuttaneiden ”suomen kieltä vihaavien” neuvonantajiensa neuvoja noudattaen Michael Agricolan työn jatkajaksi Petrus Follingiuksen helmikuussa 1558. Follingiuksella ei tiedetä ennestään olleen minkäänlaisia yhteyksiä Suomeen, eikä hän liioin ollut tuolloin Turussa vaikuttaneen Suomen herttuan Juhanan piispaehdokas.

 

Petrus Follingius osallistui useiden muiden Suomen pappien kanssa vuoden 1560 valtiopäiville, ja seuraavana vuonna hän edusti hiippakuntaansa kuningas Eerik XIV:n kruunajaisissa. Uusi kuningas erotti Follingiuksen sitten ordinariuksen virasta toukokuussa 1563.

Erottamisen syynä olivat paitsi papiston tyytymättömyys ja runsaat valitukset myös Juustenin piispainkronikan mukaan ”kuningas Eerikin hänestä saamat epäilykset”, tai siis kuninkaan ja hänen Juhana-veljensä välisen kiistan kärjistämässä tilanteessa hiippakunnan johdon syyksi laskettu Suomen papiston myötämielisyys herttuaa kohtaan.

Kovin raskauttavina kuningas ei kuitenkaan näytä pitäneen Follingiukseen kohdistuneita ”epäilyksiä”, sillä hän nimitti tämän jo seuraavana vuonna linnansaarnaajaksi Tukholmaan ja 1565 Tallinnan piispaksi.

Petrus Follingius kuoli Turussa vähän epäselvissä oloissa 1565 ollessaan Viroon muuttoa varten hakemassa tavaroitaan Suomesta.

Paavali Juusteenin piispankronikasta löytyy Agricolan piispanvihkimyksestä 1554 seuraava kuvaus:

Herran vuonna 1554 ne, jotka vielä olivat jäljellä tuomiokapitulin vanhasta kokoonpanosta, nimittäin dekaani herra Petrus Ragvaldi, pyhän Lauritsan kanunki maisteri Mikael Agricola, Turun kirkkoherra maisteri Knuut sekä Turun koulun rehtori maisteri Paavali Juusten, jonka hallussa tuolloin oli Pappisalttarin prebenda, lähtivät kuuluisan ja lempeän herran kuningas Kustaan käskystä Tukholmaan toukokuun alussa.

Sida ur Juustens biskopskrönika

Kun kaikista muista asioista oli neuvoteltu, hänen Majesteettinsa kutsui heidät erilleen erääseen paikkaan Gripsholman linnan ulkopuolella olevalle tasangolle ja sanoi, ettei Ruotsin tuomiokirkkojen prelaattien enää ollut tarpeen käydä Rooman kuuriassa saadakseen vahvistuksen piispanvirkaan, koska tämä oikeus oli jo Hänen Majesteetillaan kotona Ruotsissa.

Maineikas herra kuningas näki myös hyväksi, että Suomi jaetaan kahteen hiippakuntaan, nimittäin Turun ja Viipurin, kuten muitakin Ruotsin hiippakuntia oli jaettu samoihin aikoihin. Tämä jako ei kuitenkaan erityisesti miellyttänyt maisteri Mikaelia, jolle tällöin uskottiin Turun hiippakunta.

Tarkkaa päivämäärää tapahtumille ei Juustenin kertomuksessa esitetä. Hän mainitsee suomalaisten seurueen palanneen Turkuun 17.6. Nimittämisen ja vihkimisen päivät on siis sijoitettava muutamaa päivää aiemmin, tutkimuksessa on nimitys sijoitettu noin 12. päiväksi kesäkuuta.



Robert Wilhelm Ekmanin maalaus vuodelta 1853: Mikael Agricola ojentaa suomentamansa Uuden Testamentin Kustaa Vaasalle.
 
Sekä Agricola että Juusten käsittivät saamansa vihkimyksen piispanvihkimykseksi. Juusten käytti annetusta valasta nimitystä piispanvala (juramentum Episcopale) sekä puhuu Suomen jakamisesta kahteen piispakuntaan (Episcopatus).

Kun Agricola palasi Suomeen ja oli tehnyt ensimmäisen laajan tarkastusmatkansa saaristoseurakuntiin kesällä 1554, hän toimitti Turussa neitsyt Marian syntymäjuhlana 8. päivänä syyskuuta piispanmessun puettuna piispanhiippaan. Tämä oli selvästikin tietoinen osoitus siitä, että hän piti itseään piispana ja tahtoi sen osoittaa muillekin.

Juusten kertoi kronikassaan, että tämä piispanmessun toimittaminen mitra päässä erityisesti suututti kuningas Kustaata. Vanhaan piispanmessuun kuului paitsi mitran käyttö myös piispallisen siunauksen lukeminen kansalle Te Deum hymnin kaikuessa. Agricola käytti johdonmukaisesti itsestään piispa-nimitystä.





Ordinariuksena
Turussa 11-6 2021
Simo Tuomola