Sähköratikka

Tänään 31-5 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun Turussa päätettiin 1908 siirtyä hevosvetoisen kokeilun jälkeen sähköiseen raitiotieliikenteeseen.

31. toukokuuta vuonna 1908 saksalaisen AEG-yhtiön Tukholmassa sijaitsevan tytäryhtiön Electron-yhtiö AEG sai 40 vuoden toimiluvan sähkölaitokselle ja -raitiotielle Turun kaupunginvaltuustolta. Raitiotiekiskojen asennustyöt alkoivat keväällä1908.

Aloite sähköraitioteiden rakentamiseksi esitettiin Turun teknikot -yhdistyksen kokouksessa helmikuussa 1905.

Sähköraitiotien liikennöinti avattiin Turussa 22. joulukuuta 1908. Se tarkoitti että Turun kaupungin sisäinen liikenne astui moderniin aikaan, ja kaupungin katukuva muuttui. 

Avajaispäivänä raitiovaunut huvittivat turkulaisia ja kaikki vaunut olivat täynnä. Suurin osa turkulaisista näytti tällöin olleen katujen varsilla ihmettelemässä uutta joukkoliikennemuotoa.

”Uutuus oli kovasti askarruttanut ihmisiä, kun he miettivät miten hevosajopeleillä

pääsisi kadulla raitiotien poikki.”

Saksalainen Werner von Siemens keksi sähkörautatien vuonna 1879. Ensimmäinen sähköraitiotie, joka otti ilmajohdosta virtaa, otettiin käyttöön Amerikassa vuonna 1887. 1890-luvulla eurooppalaisissa kaupungeissa ryhdyttiin korvaamaan hevosraitioteitä sähköisillä ja vuoteen 1901 mennessä kaikki suurimmat kaupungit oli sähköistetty.


 
 Ainoa tunnettu kuva Turun hevosraitiovaunusta - sunnuntaina 4. toukokuuta 1890 alkoi Turussa hevosraitiotieliikenne. Seurauksena oli kuitenkin konkurssi ja toiminnan lakkaaminen 31. lokakuuta 1892 Turussa oli hevosraitiotie 1890–1892 ja sähköraitiotiet 1908–1972.

Sähköraitiovaunut toivat mukavamman, halvemman ja nopeamman liikenteen turkulaisille. Ne lisäsivät myös kaupunkilaisten liikkuvuutta. Raitiovaunujen suurin sallittu nopeus oli 21 km tunnissa. Se oli yli kaksi kertaa nopeampi hevosraitovaunuihin verrattuna. Vaunuissa oli 20 istumapaikkaa ja 18 seisomapaikkaa. Niillä pystyttiin kuljettamaan enemmän asiakkaita kuin ennen. Matkustajat istuivat jalopuisilla penkeillä selät vastakkain.

Kylmällä säällä vaunuja lämmitettiin penkkien alla olevilla lämmityslaitteilla. Kuljettaja varoitti jalankulkijoita ja muuta liikennettä äänekkäästi soivan polkukellon avulla. Matkustajat antoivat kuljettajalle pysähdysmerkin vetämällä vaunun katossa kulkevasta signaaliliinasta, joka soitti etusillalla olevaa kelloa, ja koska rahastajia ei ollut, kuljettajat ottivat matkustajilta maksun ja myivät alennuspoletteja. Jotta rahastus ei olisi liiaksi hidastanut liikennettä, asennettiin vaunun kumpaankin päätyseinään lipas, johon matkustajat pudottivat tasarahassa olevan maksun tai poletin.

 

Vaikka ensiksi raitiovaunuille sattuikin monia vakavia liikenneonnettomuuksia, kahdella linjalla liikennöineet raitiovaunut saivat kaupungin asukkaat kuitenkin pian puolelleen ja vaunut alkoivat täyttyä asiakkaista. Ennen ensimmäistä maailmansotaa, vuosina 1909–1913, matkustajien määrä oli noin 3700 päivässä.

Raitiotie tuli Turun peruskulkumuodoksi 1930-luvulla. Uudet linjat perustettiin, ja vanhat linjat kaksiraiteistettiin. Matkustajamäärä oli 7,9 miljoonaa vuonna 1938. Rahastajarahastus tuli myös vaunuihin. Jatkosodan jälkeen Turku kasvoi ja teollistui nopeasti, ja raitioteitä uudistettiin. 

Helsingin olympialaisten 1952 aikana, Turun satamasta kuljetettiin olympiavieraita ylimääräisillä raitiovaunulla suoraan rautatieasemalle. Joulupukki vaunut alkoivat kulkea kaduilla viikkoa ennen joulua jo 1940-luvun lopussa. Pukki jakoi karkkia ja ajettiin minne nyt vaunulla päästiin.

 

Ennen raitioteiden lakkauttamista Turussa oli kolme linjaa. Ykkönen ja kakkonen kulkivat kauppatorin kautta satamaan, Pohjolaan, Nummenmäkeen ja Korppolaismäkeen saakka. Kolmosella oli oma kehälinjansa.

Raitiotielinja 1 muutettiin linja-autolinjaksi 12. maaliskuuta vuonna 1967. Linja 3:n liikenne loppui sisäkehällä 25. huhtikuuta 1971. Raitiotieliikennöinti Turussa pysähtyi kokonaan vuonna 1972, kun linjan 2 ja linjan 3 uloimmillakin reitillä siirryttiin linja-autoihin. 

Liikenteessä muutos paransi palvelua matkustajille. Turun Sanoman mukaan:

”Uusi järjestely lyhentää Wärtsilän työtekijöiden matkaa. Nyt he pääsevät suoraan pysäkille Telakankadun kautta.”

 

 Turun historiasta raitiotiekaupunkina muistuttaa jäätelökioskiksi valjastettu raitiovaunu kauppatorilla.

Raitiovaunut kolistelivat Turun kaduilla siis 64 vuotta. Matkustajamäärä 1909–1972 välillä oli 563 043 tuhatta ja linja-automatkustajamäärä oli 77 485 tuhatta 1950–1972 välillä. Raitiovaunut olivat se täkein ajoneuvo turkulaisille melkein yhden sukupolven ajan.

Ratikatta päin

Turussa 31-5 2014

Simo Tuomola

 

Noitavasara

• Tänään 30-5 tulee kuluneeksi tasavuosia kahdestakin kuuluisasta roviotuomiosta:
•  
• 1416 – Katolinen kirkko poltatti Jeremias Prahalaisen roviolla harhaoppisena.
• 1431 – Ranskan Rouenissa 19-vuotias Jean d'Arc (”Orleansin neitsyt”) poltettiin roviolla.

Jerome of Prague (Jeroným Pražský in Czech, 1379 – 30 May 1416) was a Czech church reformer and one of the chief followers of Jan Hus who was burned for heresy at the Council of Constance.


Orleansin neitsyt Jeanne d'Arc tuomittiin noituudesta ja poltettiin roviolla Rouenin torilla 1431.

Kerettiläiseksi tämä Ranskan kansallissankari ja myöhempi katolisen kirkon pyhimys leimattiin hänen tunnustettuaan pitävänsä jumalaa paavia korkeampana auktoriteettina.

 Jeanne ei suostunut paljastamaan häntä kuulustelleille papeille näkyjään eikä suostunut luopumaan tehtävästään Ranskan vapauttamiseksi, joten hänet tuomittiin roviolla poltettavaksi. Hänen tuhkansa siroteltiin Seinen aalloille ja maineensa puhdistettiin 1455.




 
 Jeanne d’Arcin patsas Pariisissa

Noitavasara eli Malleus maleficarum (saks. Der Hexenhammer) on noitavainojen aikaan vuonna 1486 julkaistu kirja. Sen kokosi inkvisiittori Heinrich Kramer (n. 1430–1505), ja hän liitti kirjaan munkkiveljensä Jakob Sprengerin (1436–1495) nimen ilman tämän suostumusta. Noitavasarassa annetaan yksityiskohtaisia ohjeita noitien kuulusteluun ja tunnistamiseen; kidutuksella hankittua tunnustusta pidettiin luotettavana.

Suomessa viimeinen noitana poltettu henkilö oli ruoveteläinen Antti Lieroinen 1643. Hänet tuomittiin Hämeenkyrön käräjillä kuolemaan ja kuljetettiin Turun linnaan Hovioikeuden kuultavaksi, mutta tuomio pysyi ennallaan. Hänen erityisalanaan oli varastetun tavaran takaisin hankinta ja varas merkittiin esim. silmä puhkomalla tai tapettiin.

Kaikkiaan noitavainojen aikana ihmisiä tuomittiin Suomessa poltettavaksi, teloitettaviksi tai hukutettaviksi noitina noin 60 henkeä, useat heistä tuomittiin juuri Turussa. Ohjekirjana noitavainoissa toimi vuonna 1487 laadittu Noitavasara, Malleus Maleficarum.




 


 

Vuonna 1635 Hovioikeus alisti Turussa noituudesta tuomitun Valpuri Kynin upotuskokeeseen Aurajoessa 1635, mutta nainenpa pitikin nokkelasti veden alla suunsa kiinni ja säästi henkensä. Noitana hänet kuitenkin poltettiin Hämeenlinnassa 1665. Häntä syytettiin mm. oluenpanon epäonnistumisesta.
 

Valpuri Kyni oli 1600-luvulla Tyrvään seudulla elänyt suomalainen nainen, joka tuomittiin noituudesta. Hän on ainoa todistetusti Suomessa vesikokeeseen noituudesta epäiltynä joutunut henkilö.


Jo Valpuri Kynin äiti ja äidinisä poltettiin roviolla noitina. Hän itse joutui Aurajoessa vesikokeeseen ja sai siitä selvittyään vuonna 1635 kuolemantuomion, joka muutettiin piiskaukseksi ja karkotukseksi.





Vuonna 1649 hänet tuomittiin käräjillä poltettavaksi roviolla syytettynä muun muassa tyrän noitumisesta kirkkoherralle ja susien noitumisesta hyökkäämään karjan kimppuun, mutta tuomio lieveni Turun hovioikeudessa raippojen antamiseksi ja molempien korvien menettämiseksi. Perimätiedon mukaan hänet olisi lopulta myöhemmin poltettu roviolla Hämeenlinnassa.

Kun alioikeus oli tuominnut Huittisissa Valpuri Kynin ensin kuolemaan noituuden harjoittamisesta, tapaus siirretään Turkuun hovioikeuden tutkittavaksi. Täällä hänet alistetaan Aurajoessa vesikokeeseen, jossa hän sidottuna veteen pudotettuna "kelluu kuin joutsen pitämällä suunsa kiinni".

Selitykseen uskottiin, koska muuten itse Paholainen olisi auttanut häntä pysymään pinnalla. Hänen suvustaan on äidinäiti ja äiti aiemmin tuomittu kuolemaan noitina. Tällä kertaa Valpurin henki säästyy ja hänet karkoitetaan Turusta.

Valpurin Kynin tapauksessa historioitsijat lähtevät liikkeelle tavallisesti Huittisten käräjiltä vuonna 1649. Syynä on se, että kesäkuun 11.-12. päivä pidettyjen ylimääräisten käräjien pöytäkirja on toinen niistä yhtenäisistä selvityksistä, jotka Valpuri Kynistä on löydetty.

Valpuri oli saanut kuolemantuomion jo vuonna 1635, mutta tuomio lievennettiin kaakinpuurangaistukseksi eli piiskaukseksi ja karkotukseksi. Vielä mainitaan, että Valpuri oli joutunut vesikokeeseen Turussa Aurajoella eli Turun joella, kuten pöytäkirjassa sanotaan.Näillä Huittisten ylimääräisillä käräjillä kesäkuussa 1649 Valpuri Kyni tuomittiin noituutensa vuoksi roviolla poltettavaksi.


Oikeus kysyi Valpurilta erikseen, oliko hän joutunut aikaisemmin oikeuden eteen ja jos, niin kuinka usein. Valpurin vastaus oli mielenkiintoinen:

Siihen hän vastasi, ettei häntä ole oikeuteen viety, vielä vähemmän Turun jokeen pyövelin toimesta heitetty, enempää kuin että hän olisi tukehtunut tai veteenkään hukkunut..
 
Kun häneltä kysyttiin uudelleen, oliko hän ollut vesikokeessa Turussa, hän lopulta vastasi. Oikeus on merkinnyt hänen vastauksensa sanatarkasti suomeksi, sillä tietenkin Valpuri puhui suomea, vaikka pöytäkirjat pidettiin ruotsiksi. Siis oliko hän ollut vesikokeessa Turussa? Vastaus kuului:

ej siellä Jäätä sillon ollut.

Alioikeuden tuomio lähti tarkistettavaksi hovioikeuteen Turkuun.

Mitä luultavammin Valpuri seurasi papereita Turkuun mutta päätyi hovioikeuden kanslian sijasta Turun linnaan säilöön. Marraskuun 17. päivä hänet kutsuttiin kuultavaksi hovioikeuteen.

Valpurin henkilötiedoista selvisi hovioikeuden kuulusteluista seuraavaa:

1. Valpuri oli joutunut vesikokeeseen Turussa. Kun asiaa kysyttiin ja tiedusteltiin, miten tällainen noita oli pysynyt pinnalla, Valpuri kertoi pitäneensä suutaan kiinni. 
2.  Valpuri oli tuomittu jo aikaisemmin Tyrväällä kaakinpuuhun – eli piiskattavaksi – ja sitten karkotettavaksi. Valpuri "ei voinut tätä kieltää". 
3.  Hovioikeudessa kävi myös ilmi, että Valpuri Kyni oli noitien sukua. Sekä hänen äidinisänsä (Moderfader) että äitinsä oli joskus 1600-luvun alussa tuomittu noituuden vuoksi roviolla kuolemaan. Se oli tapahtunut edesmenneen Nils Bielken aikana eli ilmeisesti joskus vuosina 1623-30, jolloin Nils Bielke oli hovioikeuden presidentti. Valpuri vastasi, ettei muista eikä tiedä vanhempiensa tulleen poltetuksi. He eivät olleet opettaneet hänelle pahaa.
4. Heti perään hän kuitenkin muisti enemmän. Kun häneltä kysyttiin ikää, hän vastasi, että ei tiedä. Mutta hän täydensi edellistä vastaustaan sanoen, että kun hänen äitinsä oli poltettu, hän oli ollut kolmen peninkulman päässä. Äidinisästään hän ei sanonut muistavansa mitään.

Erikoista on, että myös hovioikeuden kuulusteluissa Valpuri yritti kieltää aikaisemmat syytteet ja oikeudenkäynnit, vaikka luultavasti hovioikeudella oli niistä varsin hyvät tiedot. Kun Valpurilta kysyttiin, että miksi hän kieltää selvän asian, vastasi hän vähän moniselitteisesti, että "miksi sellaista tunnustaisi, jonka arvon herrat paremmin itse tietävät".

Kuoleman edessä Valpuri oli yhtä peloton kuin kuulustelijoidensa edessä. Kun hovioikeus totesi, että hänen pitäisi tunnustaa, sillä hänellä on edessään vain kuolema, sanoi Valpuri, että ennen kuin pisaraakaan hänen vertaan valuu maahan, on Jumala ottanut hänen sielunsa. Valpuri totesi myös, että usein olivat häntä paremmatkin menettäneet henkensä.

Kuulustelun lopussa hovioikeus kehotti Valpuria valmistautumaan kuolemaan, sillä muuta hän ei olisi pahanteollaan ansainnut. Vastaus tuli taas napakasti ja pelotta:

- Jo seitsemän minua parempaa on henkensä menettänyt!

Valpuri Kyniltä ei saatu tunnustusta. Hänet vietiin takaisin Turun linnaan vankeuteen. Hovioikeus ei vahvistanut Huittisten käräjien antamaa kuolemantuomiota. Asia tiedetään kolmesta lähteestä, vaikka hovioikeuden päätöstä ei ole löytynyt. Luultavasti se ei ole säilynyt arkiston tuhojen vuoksi.

 

Paras todistus saadaan mestaajan kuitista vuodelta 1650. Kuitti, joka on säilynyt läänintileissä, selvittää kruunun hallinnon parhaiden perinteiden mukaan – joita toivottavasti nykyisinkin noudatetaan – kuluja, joita linnannihdille ja pyövelille oli koitunut, kun kahden noituudesta tuomitun rangaistus oli pantu täytäntöön.

Nämä kulut sai vähentää Tukholmaan lähetettävistä verotuloista. Toinen tuomituista oli Valpuri Kyni, toinen noitamies Olavi Luikko. Luikko oli matkalla mestattavaksi Vesilahdelle. Valpurin vuoksi Turusta piti matkata Huittisiin tuomiota täytäntöön panemaan, sillä tuomio pantiin täytäntöön siinä pitäjässä, missä tuomio oli saatu. Kuluja koitui ajohevosista ja niiden ruokinnasta, aterioista – myös tuomituille – ynnä muusta kaikkiaan 12 taalaria 12 äyriä.

Mestaajan kuitti on kuitenkin yksinään riittämätön todistus, koska siinä ei mainita Valpurille tulevasta tuomiosta tarkemmin. Se ei kuitenkaan voi koskea Valpurin mestausta, koska Valpuri eli vielä vuosia myöhemmin. Mutta jo mainitun vuoden 1658 oikeustapauksen pöytäkirjoista käy ilmi mitä todennäköisemmin juuri se tuomio, mistä hovioikeus Valpurille rangaistukseksi päätti.

Hovioikeus oli päättänyt rankaista Valpuria ankarasti, vaikka säästi tämän hengen. Valpuri tuomittiin menettämään selkänahkansa – siis saamaan raippoja – sekä menettämään molemmat korvansa. Lisäksi hänet tehtiin lainsuojattomaksi eli henkipatoksi. Melkoisella varmuudelle tämä on vuonna 1649 alkaneen prosessin lopullinen tuomio eli tuomio, jonka täytäntöönpanon kuluista läänintileissä on kuitti. Muista Valpurin vastaisista oikeudenkäynneistä 1640- ja 50-luvun vaihteessa ei ole tietoa.



Poltot ovat alkaneet
Turussa 30-5 2014
Simo Tuomola

Siniristilippumme

Tänään 29-5 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä kun

 1918 – Laki Suomen lipusta vahvistettiin.

Suomen lippu eli siniristilippu on Suomen tasavallan kansallistunnus vaakunan ja kansallislaulun ohella. Lipussa on valkoisella pohjalla merensininen risti ja lipun muoto on pohjoismainen ristilippu. Se vahvistettiin Suomen lipuksi 29. toukokuuta 1918 

.
Suomen lipun historia periytyy aina 1800-luvun puoliväliin saakka, vaikka virallinen Suomen lippu syntyi vasta Suomen itsenäistymisen jälkeen.

 

Krimin sodan aikainen väliaikainen Suomen kauppalippu, ns. Pyhän Yrjön lippu.

 

Ensimmäisen kerran tiedetään Suomea varten tehtyä lippua käytetyn floranpäivän juhlissa 13. toukokuuta 1848

"Suomen lippuun" voi tuolla maailmalla törmätä vähän oudoissakin yhteyksissä. Kun kerran etsiskelin Arthur Rimbaudin kuolinpaikkaa Marseillen kaupungissa, hämmästelin Suomen värien runsautta, mutta kappas vain - kaupungin oma lippu ja vaakuna ovat tosiaan Suomen väreissä vähän samaan tapaan kuin Verona liputtaa ruotsalaisittain.

 
 Suomen värit Marseillesin kaupungin tunnuksina.

1139 – Kreivi Alfonsosta tuli Portugalin ensimmäinen kuningas (Alfonso I). Hän julisti Portugalin itsenäiseksi Kastiliasta. Rooman valtakunnan provinssina Portugalin alue tunnettiin nimellä Lusitania.

Portugalin katsotaan perinteisesti syntyneen 24. kesäkuuta 1128, jolloin kreivi Henrikin poika Alfonso I eli Afonso Henriques voitti São Mameden taistelun. Alfonso julistautui Portugalin ruhtinaaksi ja 1139 ensimmäiseksi Portugalin kuninkaaksi.

Ja kas kummaa, mikäs meitä yhdistääkään: Afonso Henriquesin aikaisen Portugalin ensimmäinen lippu oli tällainen

Siniristi

Tänään 29-5 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun Siniristilippu vahvistettiin Suomen lipuksi 1918. Sitä ennen 5.1.1918 alkaen Suomen lippuna toimi Suomen senaatin punakeltainen lippu, jossa punaisella pohjalla komeilee leijona.

Vuoden 1918 tammikuusta toukokuuhun käytetty valtiolippu mainitaan Jääkärimarssissa: "Sen leijonalippua jääkärien käsivarret jäntevät kantaa..."







Jo Krimin sodan aikana Suomen väliaikaisena kauppalippuna liehui siniristilippu, ns. Pyhän Yrjön lippu. Samoilla väreillä esiintyy sinisellä vinoristillä Pyhän Andreaan risti, josta Skotlannin lippuun on siirtynyt valkoinen Andreaan risti sinisellä kentällä, onhan vinolla ristillä kuollut marttyyri skottien suojeluspyhimys.


 
 Krimin sodan aikainen väliaikainen Suomen kauppalippu, ns. Pyhän Yrjön lippu.

Omassa blogiarkistossani asiasta tuumataan myös näin:

Sinivalkoista

Siinä se liehuu Eero Snellmanin ja Bruno Tuukkasen luomus aivan ikkunani edessä. Siniristilipun mallina toimi Pohjolan vanhin valtiolippu, Tanskan Dannebrog 1200-luvulta, valkoinen risti punaisella pohjalla. Venäjän laivasto käytti puolestaan sinistä vinoristiä valkoisella pohjalla.




Vanhin havainto varsinaisesta siniristilipusta on varmaan vuodelta 1128 kun Rooman provinssi Lusitania muuttui Portugaliksi. Maan ruhtinas Alfonso Henriques otti tuolloin tunnuksekseen neliönmuotoisen siniristilipun. Kun viikinkilaivat seilasivat tuolloin Välimerellä saakka ja käyttivät juuri neliöpurjeita, ei ole mahdoton ajatus, että sellainen olisi aikoinaan nähty myös Turun saaristossa.

Kansallistunnuksemme sinivalkoisia värejä kantavat myös Israelin, Kreikan, Hondurasin, Somalian ja Mikronesian valtiot.


Suomen lipun suomenkielisten versio vuodelta 1905.

 

Suomen Leijona

Kansalliseen identiteettiimme liittyvät Siniristilipun ohella oleellisesti mm. Suomen Leijona, Suomen Karhu ja Suomen Joutsen. Kaikki ovat myös 1500-luvulla Itämerta kyntäneitä sota-aluksia. Amiraalilaiva Suomen Leijona kävi mm. noutamassa kuningas Sigismundin Turkuun vuonna 1593 ja Suomen Karhu eli Ursus Finlandicus toi jouluaattona 1562 Turun linnan suojiin Juhana-herttuan ja hänen puolisonsa Katariina Jagellonican hoviseurueineen.

Suomen Leijona voi tuntua vähän oudolta maamme tunnuksena, mutta jo 1561 Juhana-herttua kaavaili Turun Ruissaloon eläintarhan perustamista ja Turun linnassakin tallusteli tuolloin jo mm. kameleita ja elättikarhuja, miksei myös leijonia. Tukholmassahan leijonahäkki viihdytti ja pelotti kansaa aikoinaan siinä Tre Kronor -linnakkeen portilla. Leijona oli myös Kustaa Vaasan vaakunaeläin 1500-luvulla.


 
Vaakuna Kustaa Vaasan haudalla.

Ja alunperin Folkunga-suvun tai oikeammin Bjälbo-suvun sukuvaakunasta se on Suomeen kotiutunut. He olivat Ruotsin, Norjan ja Tanskan hallitsijoita 1200- ja 1300-luvuilla. Tunnetuin varmaan Birger-jaarli, Tukholman perustaja 1252. Turku pisti vähän paremmaksi kun sen perustamisvuotena pidetään vuotta 1229.

 
Folkunga-suvun vaakuna.

 
Väreillen
Turussa 29-5 2014
Simo Tuomola

Maankruunu

Tänään 27-5 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä kun Pietari Suuri perusti Nevajoen soiseen suistoon 1703 suojalinnoituksensa. Jänissaareen noussut Pietari-Paavalin linnoitus tunnetaan nykyisin keisarien hautapaikkana; Venäjän pääkaupungiksi Pyhä Pietarin kaupunki Sankt-Peterburg nousi 1712.




1703 – Venäjän tsaari Pietari Suuri perusti Pietarin kaupungin (Sankt-Peterburg).

 

Pietari I Suuri (ven. Пётр I, Пётр Великий, Pjotr I, Pjotr Veliki; Pjotr Aleksejevitš Romanov, ven. Пётр Алексеевич Романов; 9. kesäkuuta (J: 30. toukokuuta) 1672 Moskova – 8. helmikuuta (J: 28. tammikuuta) 1725 Pietari) oli Venäjän valtakunnan hallitsija vuosina 1682–1725, ensin tsaarina ja sitten keisarina ("Imperator").

Hän länsimaisti Venäjän hallintoa ja hänen aikanaan Venäjästä tuli eurooppalainen suurvalta. Pietari Suuren johdolla Venäjällä aloitettiin 1700-luvun ensimmäisellä neljänneksellä tieteellinen opetus, valtion hallintoa uudistettiin kovalla kädellä ja Venäjä rakensi Euroopan valtioiden esimerkkiä seuraten vahvan laivaston.

 
Pietari Suuri perusti Pietarin kaupungin Nevan suistoon 27. toukokuuta 1703. Nimensä kaupunki sai Pietarin nimikkopyhimyksen, apostoli Pietarin mukaan. Tällöin alue kuului vielä virallisesti Ruotsiin, mutta oli Venäjän miehittämä. Venäjän pääkaupunki siirrettiin Moskovasta Pietariin vuonna 1712. Pietarhovin palatsi Pietarin kaupungin ulkopuolella valmistui 1725.

 
 Pietari Suuri perusti 1700-luvun alussa Pietari-Paavalin linnoituksen ruotsalaisten hyökkäyksiä vastaan venäläisten vallattua Pietarin alueen takaisin Ruotsilta.

Turun ystävyyskaupungilla on juurensa syvällä suomalaisuudessa, sillä itse asiassa Pietari perusti kaupunkinsa suomalais-ruotsalaisen Nevanlinnan paikalle. Sen asujaimistosta suurin osa oli juuri suomalaisia.

Nevanlinna Nyenskans oli vireä kauppapaikka jo ainakin 1200-luvulta lähtien. Vuonna 1299 Viipurin perustajana pidetty marski Torkkeli, Tyrgils Knuutinpoika rakensi sinne Novgorodin kiusaksi Maankruunun, Landskronan linnoituksen, jonka novgorodilaiset hävittivät 1301. Vuonna 1611 sinne kohosi Kaarle IX rakennuttamana muhkea 5-kulmainen Nyenskansin linnoitus, jonka venäläiset hävittivät Pietarin tieltä 1703.

Nevanlinna (ruots. Nyenskans, lat. Neovia, ven. Ниеншанц, Канцы) on entinen kauppapaikka ja kaupunki Nevan ja Ohtajoen yhtymäkohdassa Inkerinmaalla Venäjällä nykyisen Pietarin kaupungin sijalla. Nevanlinnassa on ollut kauppapaikka ja vakituista asutusta jo ainakin 1200-luvun alkupuolella.


Novgorodin ruhtinas Aleksanteri Nevski kukisti ruotsalaiset lähellä Nevan suuta vuonna 1240. Nevan suistossa oli 1300-luvulla ruotsalainen linnoitus Maankruunu (ruots. Landskrona), jonka kuitenkin Novgorod nopeasti hävitti. Stolbovan rauhassa 1617 alue siirtyi Ruotsille, ja Kustaa II Aadolf perusti sen suistoon Nevanlinnan, joka sai kaupunkioikeudet 1642. Kaupungissa oli Kaarle IX:n vuonna 1611 rakennuttama linnoitus Nyenskans.

 

 Maankruunu (ruots. Landskrona) oli linna, jonka ruotsalaiset rakensivat vuonna 1299 tai 1300 Nevajoen suulle. Paikan ympärille perustettiin runsaat 400 vuotta myöhemmin Pietarin kaupunki. Maankruunun linnan rakennutti marski Torkkeli Knuutinpoika. Novgorodilaiset hävittivät linnan jo vuonna 1301.

Alkuaankin suomensukuisten heimojen (vatjalaisten ja inkerikkojen) asuttamalle Inkerin alueelle suuntautui voimakas muuttovirta Savon ja Äyräpään kihlakunnista. Toisaalta alkuperäistä ortodoksiväestöä pakeni voittomaalta Venäjän puolelle erityisesti ruptuurisodan (1656–1658) ja ruotsalaisten jyrkän uskontopolitiikan seurauksena. Vuoteen 1675 mennessä Suomenlahden ja Laatokan välinen Karjalankannas sekä sen eteläpuoliset alueet luterilaistuivat ja suomalaistuivat merkittävästi, niin että Nevanlinnan ympäristön maalaisasutus koostui suurimmaksi osaksi inkeriläisistä.

 
Kun sitä Turun syntyhetkeä ja kaupungiksi julistamisen aikaa on arvuuteltu, kannattaa huomioida juuri Tyrgils Knuutinpojan hallintakausi, jolloin hän vuodesta 1290 lähtien toimi alaikäisen Birger Maununpojan sijaishallitsijana.

Hän myönsi 1292 Turulle kaupunkioikeudet ja seuraavana vuonna Turku sai sen mukaisesti privilegiokirjan, etuoikeuden käydä kauppaa Itämeren muiden kaupunkien kanssa. Mokoma turkulaisia suosinut ritari joutui epäsuosioon ja mestattiin 1306.

Ystävyyskaupunki
Turussa 27-5 2014
Simo Tuomola
 

Kukkaiskuningas

Tänään 23-5 kunnioitamme ruotsalaisen kasvitieteilijä Carolus Linnaeuksen syntymää 1707. Minkä Luoja loi, sen Carl von Linné järjesti, voi miehen elämäntyön kiteyttää kasvisysteemin luokittajana.

1707 – Carl von Linné (”Carolus Linnaeus”), ruotsalainen kasvitieteilijä (taksonomian kehittäjä) (k. 1778)


 
Carolus Linnaeus (myöhemmin Carl von Linné, (23. toukokuuta 1707 – 10. tammikuuta 1778) oli ruotsalainen luonnontutkija, joka kehitti nykyaikaisen taksonomian perusteet. Häntä pidetään myös nykyaikaisen ekologian isänä ja hänen merkityksestään kertoo esimerkiksi sanonta "Luoja loi mutta Linné järjesti". Aikalaiset antoivat hänelle lempinimiä kuten "kasvitieteilijöiden ruhtinas", "Uppsalan uusi Adam" ja "kukkaiskuningas".


 
 Carl von Linnénea esittävä patsas Tukholman Humlegårdenissa.


Hänen oppilaistaan kunnostautui aikoinaan Turussa parhaiten Pietari Kalm (1716-1779), Upsalassa opiskellut tiedemies, tutkimusmatkailija ja pappi. Mies kuoli Maarian seurakunnan kirkoherrana 16.12.1779.

Hän kokeili Hirvensalon Sipsalossa maailmalta tuomiensa uutuuskasvien viljelyä 1752 ja perusti Turun kasvitieteellisen puutarhan Aurajokirantaan Piispantalon tontille. Osa Malmin maailmalta keräämistä kasvinäytteistä tuhoutui Turun palossa 1827, osa löytyy Lontoosta, osa Upsalasta.

Pehr (Pietari) Kalm, englanninkielisissä teksteissä joskus myös Peter Kalm, (maaliskuussa 1716 Ångermanland – 16. marraskuuta 1779 Turku) oli suomalainen kasvitieteilijä, tutkimusmatkailija ja pappi, joka saavutti mainetta myös ulkomailla. Kalm oli Carl von Linnén oppilas, joka teki tutkimusmatkan Pohjois-Amerikkaan. Hänestä tuli Turun Akatemian ensimmäinen talousopin professori ja Akatemian rehtori.

 

Pietari Kalmin perustama Hirvensalon Sipsalon puutarha säilytettävä!

Katri Sarlund: Olen yrittänyt olla mukana pelastamassa Pietari Kalmin yli 250 vuotta vanhaa puutarhaa Turun Hirvensalon Sipsalossa. Jätin asiasta marraskuussa kaupunginhallitusaloitteen ja maaliskuussa Turun kaupungille luovutettiin kansainvälisen tutkijayhteisön vetoomus puutarhan säilyttämiseksi. 

Turun kaupunginhallitus 22.11.2010

 

Aloite Hirvensalon Sipsalon tilan säilyttämiseksi ja Pehr (Pietari) Kalmin perustaman kasvitieteellisen puutarhan kunnostamiseksi

  

Esitän, että Turun kaupunki ryhtyy tarvittaviin toimiin Pehr (Pietari) Kalmin (1716-1779) Hirvensaloon Sipsalon tilalle perustaman kasvitieteellisen puutarhan säilyttämiseksi ja ennallistamiseksi. Kaupungin tulee ottaa asiassa aloitteentekijän ja veturin rooli ja mahdollistaa puutarhan säilyminen ja ennallistaminen yhteistyössä Turun Yliopiston ja Åbo Akademin sekä muiden mahdollisten toimijoiden kanssa.

Pietari Kalm oli aikansa tunnetuimpia suomalaisia: luonnontutkija, tutkimusmatkailija, Turun akatemian ensimmäinen talousopin professori, Maarian seurakunnan kirkkoherra ja mm. Ruotsin tiedeakatemian jäsen. Lisäksi hän oli historian merkittävimpiin kuuluvan ruotsalaisen luonnontieteilijän Carl von Linnén (1707-1778) tärkeimpiä oppilaita. Kalm teki tutkimusmatkoja vuosina 1740 Suomeen ja Venäjälle, 1741 Ruotsiin sekä laajan siemenkeräys- ja tutkimusmatkan 1747-1751 Pohjois-Amerikkaan. Matkojen jälkeen hän Turussa toimiessaan perusti puutarhat Piispankadun varrelle ja Hirvensalon Sipsaloon. Piispankadun puutarha on jo tuhoutunut, mutta Sipsalon tilan puutarha Hirvensalossa on ennallistettavissa asiantuntemuksen avulla.

Tieteen- ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaan puutarhan ennallistaminen on vaativa ja hidas mutta mahdollinen tehtävä. Sipsalon puutarhan pelastamisen tulisi olla kaupungin ja siellä toimivien yliopistojen kunnia-asia. Yliopistojen mukaantulo jollakin tavalla on välttämätöntä, koska ensisijaisesti kyse on tieteen historiasta ja toissijaisesti Turun kaupungin historiasta. Kaupungin tulee kuitenkin käynnistää neuvottelut siitä, miten suojelussa, ennallistamisessa, omistusjärjestelyissä sekä rahoituksen ja yhteistyökumppaneiden etsimisessä päästäisiin työn alkuun. Tällä hetkellä puutarha on tietojeni mukaan yksityisen kuolinpesän omistuksessa.

 

 

 

Ruotsissa on säilynyt ja ennallistettu useita Linnén aikaisia puutarhoja. Ruotsissa on myös ollut keskusteluissa esillä, että Sipsalon puutarha-alue liitettäisiin osaksi historiallisia puutarhoja, joissa on säilynyt merkkejä kasvitieteilijä Carl von Linnén elämäntyöstä. Näin olisi ehkä myös mahdollista liittää Sipsalon puutarha osaksi YK:n kulttuuri- ja tiedejärjestön Unescon maailmanperintökohteiden ketjua.

Sipsalon tilasta voisi tulla tieteen- ja kulttuurihistoriallisen kohteen lisäksi myös puutarhamatkailukohde. Puutarhanhoito ja puutarhamatkailu ovat kasvavia aloja, ja ennallistettu historiallinen puutarha Suomen puutarhaviljelyalueen ytimessä tulee nähdä kiinnostavana mahdollisuutena edistää suomalaista puutarhamatkailua. Tällä hetkellä merkittävä osa puutarhamatkailusta suuntautuu naapurimaidemme Ruotsin ja Viron historiallisiin puutarhoihin.

Katri Sarlund

kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja

Kalm syntyi 1716 Ångermanlandissa, missä Närpiön Korsnäsistä kotoisin oleva Kalmin perhe oli evakossa suuren Pohjan sodan tieltä. Kalm kirjoittautui Turun akatemiaan opiskelijaksi 1735. Joulukuussa 1740 Kalm kirjautui Uppsalaan Linnén oppilaaksi.

 

Sitä ennen Kalm oli jo tehnyt Venäjän matkan, jonka seurauksena Suomeen kotiutui mm. sellaiset kasvit kuin siperianhernepensas ja jalokiurunkannus. Linné kutsui osaa opiskelijoistaan ”apostoleiksi”, koska hekin tekivät "jumalaista" työtä. Linnén tiedetään sanoneen, että Jumala loi ja hän järjesti/systematisoi. ”Apostolit” keräsivät hänelle systematisoitavaa. Sanotaan, että Linné piti Kalmia arvokkaimpana ”apostoleistaan”.

Kalmin matkoiltaan tuomat kasvit koristavat edelleen puutarhojamme ja pihojamme. Kalmin Pohjois-Amerikan matkastaan (1747-1751) kirjoittamat teokset ovat maailmalla varsin tunnettuja. Kalmin lähetti matkalle Linné. Tuona aikana noin puolet Linnén oppilaista menehtyi matkoilla; useimmat kuolivat trooppisiin tauteihin, joita eivät tunteneet ja joita vastaan eivät osanneet suojautua. Ensimmäinen Linnén Pohjois-Amerikkaan lähettänyt ”apostoli” Cristoffer Tärnström menehtyi matkan rasituksiin.

 

 

 

Kalm oli toinen matkalle lähtijä ja palasi myös matkalta takaisin mukanaan suuri määrä kasvi- ja siemennäytteitä. Kalmin menestys johtui osaksi siitä, että hänen matkansa suuntautui kylmemmille alueille, mutta myös siitä, että hän kuunteli ja otti onkeensa paikallisten neuvoja. Amerikkaan Kalm lähti Uppsalasta syksyllä 1747, vietti puoli vuotta Englannissa ja saapui Philadelphiaan syyskuussa 1748. Hänen oletettiin tekevän tutkimusretkiänsä nimenomaan pohjoiseen, koska etsittiin sellaisia hyötykasveja, jotka tulisivat menestymään Ruotsi-Suomen olosuhteissa. Hän julkaisi myös 48-sivuisen kirjasen kasveista hoito-ohjeineen.

Kalmin teos "En resa till Norra Amerika" (1753-1761) ilmestyi kolmiosaisena. Teos käännettiin englanniksi, saksaksi ja hollanniksi, osittain jopa ranskaksi. Kalmin kansainvälinen tunnettuus pohjautuu tähän teokseen. Kalm suunnitteli kirjoittavansa kuuden kirjan kokoelman matkastaan.

 

Kolme ilmestyi ja neljännen Turun palosta säästyneet osat löydettiin yllättäen Helsingin yliopiston kirjastosta 1900-luvun alussa, ja sekin ilmestyi sitten vuonna 1929 Henrik Elfvingin toimittamana. Matkakertomusten arvo ei niinkään ole biologisissa havainnoissa vaan siinä, että ne ovat luotettavia kulttuurihistoriallisia ajankuvia Amerikasta.

Kalm keräsi Amerikasta suuren aineiston ja toi sen onnellisesti Tukholmaan 1751.Niiden perusteella Linné työsti edelleen Systema Naturaetaan. Kalm toi mm. mulperipuun, johon ladattiin paljon toiveita kotimaisen silkkituotannon takia, mutta puu ei menestynyt, ei Ruotsissa eikä Turussa. Kalmin tuomista koristekasveista villiviini, aitaorapihlaja ja tuoksuvatukka kaunistavat edelleen suomalaispihoja. Osa Kalmin näytteistä tuhoutui Turun palossa, osa Linnélle annetuista on edelleen Lontoossa.

 

Suurin säilynyt osa - yli 400 kasvinäytettä - on Kalmin kuningatar Loviisa Ulrikalle lahjoittama kokoelma, jota säilytetään Uppsalassa.

Kalm kokeili itse kasvien viljelyä Hirvensalon Sipsalon tilalla. Toiveikkaat odotukset eivät toteutuneet, sillä suurin osa kasveista menehtyi. Osa kuitenkin pärjäsi ja puutarhassa kasvaa edelleen Kalmin aikaisten kasvien jälkeläisiä.

 

Sipsalon tilalla keskityttiin myös kotimaisten kasvien viljelyyn sekä hyötykasvien ja hedelmäviljelyn lisäämiseen. Kalmia onkin kutsuttu "Suomen puutarhatalouden isäksi" yhdessä toisen Akatemian professorin Pehr Adrian Gaddin (1727-1797) kanssa.

  Pehr Adrian Gadd (1727 Pirkkala – 11. elokuuta 1797 Turku) oli suomalainen luonnontutkija, taloustieteilijä ja kemisti. Hän oli Turun Akatemian ja samalla Suomen ensimmäinen kemian professori vuodesta 1761 alkaen. Hän tutki muun muassa kemian soveltamista metallurgiaan ja maanviljelyyn sekä salpietarin ja potaskan valmistukseen. Hän aloitti suomalaisen kemian opetuksen aikakauden Turun Akatemiassa vuonna 1761.

 

Professori Kalmin johdolla ilmestyi kaiken kaikkiaan toistasataa väitöskirjaa ja varsinkin ensimmäisinä vuosikymmeninä hänen luennoillaan kävi suurin osa Akatemian opiskelijoista. Kalm oli kiinnostunut nimenomaan hyötykasveista, ei niinkään kasvien luokituksesta tai monimuotoisuudesta. Maarian kirkkoherranakin toimineesta Kalmista tuli myös pappiloiden puutarhaviljelyn edistäjä. Ulkomaan matkoillaan hän oli havainnut miten olematonta oli suomalainen puutarhaviljely.

 

Aikaisemmin pappiloiden puutarhan hoito rajoittui pääasiassa porkkanoiden, persiljan, kaalin, herneiden ja palsternakan viljelyyn. Useimmiten pappilassa kasvatettiin vain naurista ja kaalia. Hedelmäpuita ei juurikaan ollut. Turun akatemian professorina Kalm kasvatti uutta ylioppilassukupolvea, joka opintojensa päätyttyä vei mukanaan kotipaikkakunnalleen taimia ja tietoa puutarhojen hoidosta. Kalm myös innosti oppilaitaan kirjoittamaan puutarhatieteen väitöskirjoja.

 

 Pietari Kalmin (1716–1779) 200-vuotismuiston kunniaksi julkaistu postimerkki.

IX: Pietari Kalmin matkassa

- Turun Akatemian ensimmäinen talousopin professori, Maarian seurakunnan kirkkoherra, suomalainen tiedemies ja tutkimusmatkailija, Upsalassa Carl von Linnén oppilaana opiskellut kasvitieteilijä Pietari Pehr Kalm (1716-1779) suuntasi luonnontieteellisen tutkimusmatkansa Amerikkaan vuosina 1747-1751. Ennen Turkuun paluutaan hän vietti kolme vuotta Pennsylvaniassa, New Yorkissa ja Kanadassa.

- Gloria Dein kirkossa vieraillessaan 1750 hän selaili kirkonkirjoja ja kiinnitti huomionsa kolmeen kuolinviestiin: * 31. toukokuuta 1706 kuollut 100 vuoden iässä vanhempi Mårten Mårtensson, syntynyt Suomessa. * 8. helmikuuta 1713 kuollut 97 vuoden iässä hänen leskensä Helen, syntynyt Ruotsissa. * 3. joulukuuta 1718 kuollut 75 vuoden iässä nuorempi Mårten Mårtensson, syntynyt Ruotsissa, tullut maahan 8-vuotiaana.

- Vanhempi Mårten Mårtensson saapui Uuteen Ruotsiin Eagle-aluksella 1654 ja asettui Fort Trinityyn. Vuotta myöhemmin hän vannoi valansa hollantilaisille näiden vallattua linnakkeen ruotsalaisilta ja muutti pian suomalaisten siirtolaisten pariin Ammanslandiin.



The Kalmar Nyckel (Key of Kalmar) was a Dutch-built armed merchant ship famed for carrying Swedish settlers to North America in 1638 to establish the colony of New Sweden. A replica of the ship was launched at Wilmington, Delaware, in 1997.

- Ruotsi-Suomen hallitus perusti Pohjois-Amerikkaan nykyisen Philadelphian kupeeseen Delaware-joen suistoon Uuden Ruotsin siirtokunnan 1638 amiraali Klaus Laurinpoika Flemingin ehdotuksesta. Kalmar Nyckel -alus vei siirtokuntaan sen ensimmäiset asukkaat. Finlandiin eli Finn's Pointiin Fort Christinan linnakkeen suojapiiriin muutti 17 vuoden aikana noin 500-600 suomalaista.

- Hollantilaiset valloittivat Uuden Ruotsin vuonna 1655. Ruotsi-Suomella oli siirtomaa-alue myös Afrikassa kun Afrikkakomppania osti Cabo Corso -nimisen siirtomaalinnakkeen Ghanan alueelta 1650.

- Vuonna 1645 Ruotsissa syntynyt nuorempi Mårten Mårtenson sai vaimonsa Margaret Bärtilsdotterin, jonka äiti oli suomalainen, kanssa 9 lasta, joista senior John Morton syntyi 1. kesäkuuta 1683 ja kuoli 1725. Hänen ja vaimonsa Mary Archerin lapsi, nuorempi John Morton (1724-1777), syntyi Ammanslandissa ja meni aikanaan naimisiin Ruotsin siirtolaistaustaisen Ann Justisin kanssa.

- Hän oli se mies, jonka nimi löytyy Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen 56 allekirjoittajan joukosta. Hänen antamansa äänen kerrotaan olleen jopa sen ratkaisevan äänestettäessä itsenäisyysjulistuksesta. Hän oli merkittävä pennsylvanialainen poliitikko ja sheriffi. Samaa osavaltiota edusti myös Benjamin Franklin.

- Kolmetoista siirtomaata esitti itsenäisyysjulistuksensa 4. heinäkuuta 1776. Se allekirjoitettiin kongressissa 2. elokuuta ja Yhdysvallat tunnustettiin kansainvälisesti itsenäiseksi 3. syyskuuta 1783.

- Kaikessa tässä mukana oli John Morton, jonka isoisän isä Martti Marttinen Rautalammin suurpitäjän alueelta muutti aikoinaan Ruotsin suomalaismetsiin, joista heidän jälkeläisensä lähtivät sittemmin Amerikkaan perustamaan Delawaren siirtokuntaa.


Kasvien lumoissa
Turussa 23-5 2014
Simo Tuomola