Villi viulisti

Tällä päivämäärällä 1-9 tulee kuluneeksi tasavuosia säveltäjä Erik Tulindbergin kuolemasta Turussa vuonna 1814.




 
 Tuntemattoman taiteilijan tekemä varjokuva Tulindbergistä.

Erik Eriksson Tulindberg (22. helmikuuta 1761 Vähäkyrö – 1. syyskuuta 1814 Turku) oli suomalainen säveltäjä ja viulisti, lääninkamreeri sekä hallituskonseljin valtionvaraintoimituskunnan puheenjohtaja (valtiovarainministeri).

Häntä pidetään varhaisimpana tunnettuna taidemusiikin säveltäjänä Suomessa. Ja aikamoisen villinä velikultana Turun seurapiireissä, krouveissa ja bordelleissa.

Erik Tulindberg kuuluu Suomen ensimmäisiin nimeltä tunnettuihin taidemusiikkisäveltäjiin. Hänen tuotantoonsa sisältyy seitsemän suurimuotoista sävellystä. Harrastajamuusikko Tulindberg oli keskeinen henkilö sekä Turun että Oulun musiikkielämässä. Erityistä arvostusta musiikin saralla osoittaa hänen valintansa Tukholman Kuninkaallisen musiikkiakatemian jäseneksi jo 1797. Ammatiltaan Tulindberg oli kuitenkin valtion korkea virkamies. Talonpoikaissäädyn ehdotuksesta hänet valittiin hallituskonseljin jäseneksi.

Tulindbergin säilyneet teokset:

• Viulukonsertto B-duuri op. 1
• Jousikvartetto No. 1 B-duuri op. 2 nro 1
• Jousikvartetto No. 2 d-molli op. 2 nro 2
• Jousikvartetto No. 3 C-duuri op. 2 nro 3
• Jousikvartetto No. 4 G-duuri op. 3 nro 1
• Jousikvartetto No. 5 c-molli op. 3 nro 2
• Jousikvartetto No. 6 F-duuri op. 3 nro 3
• Polonaise con variationi sooloviululle
•  

Hallituskonseljin kokoontumispaikkana toimi Turussa Richterin talo Aurajoen partaalla.

Hän toimi Turussa 1809 Suomen hallituskonseljin jäsenenä ja valtionvaraintoimikunnan puheenjohtajana eli valtionvarainministerinä, mutta paremmin hänet muistetaan kuitenkin juuri muusikkona ja säveltäjänä. Hän oli varhaisin tunnettu taidemusiikin säveltäjä Suomessa.

Hänen tuotannostaan on säilynyt kuusi jousikvartettoa, viulukonsertto ja sooloviuluteos Polonaise con variazioni. Kun aikoinani etsiskelin Turun vanhalta hautausmaalta arkkitehti Charles Bassin ja kauppaneuvos Eric Julinin hautoja, törmäsin siinä lähellä myös lääninkamreeri Erik Tulindbergin hautamuistomerkkiin, ja kuvittelin sieluni silmin juuri hänen musiikkinsa sopivan soimaan tähän maailmaan.

Tulindberg saapui 15-vuotiaana vuonna 1776 opiskelemaan Turun akatemiaan, josta hän valmistui maisteriksi vuonna 1782. Hän muutti virkamieheksi Ouluun 1784, josta palasi Turkuun 1809. Hänet oli valittu vuonna 1797 Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäseneksi.



 Turun tuomiokirkko vanhassa asussaan 1814 ennen Turun paloa 1827.

Tulindbergin viulukonsertto on esitetty Turussa ilmeisesti jo vuonna 1783. Sitä pidetään ensimmäisenä suomalaisen säveltäjän luomana suurimuotoisena sävelteoksena. Tulindberg sävelsi myös toisen viulukonserton, mutta se on kadonnut.

Tukholman Kuninkaallisen oopperan vihkiäisissä tammikuun 18. päivänä 1773 esitettiin hovikapellimestari Francesco Antonio Uttinin Johan Wellanderin librettoon säveltämä ooppera Thetis et Pelée. Kumpikin tekijä oli Utile dulcin jäsen. Teos ei jäänyt huomaamatta Suomessakaan: 16-vuotiaalla turkulaisella ylioppilaalla Erik Tulindbergilla oli sen orkesteriääniä hallussaan vuonna 1777.

Kun Tukholmaan perustettiin 1766 salaseura Utile dulci, kuului sen toimintaan musiikin edistäminen. Toiminta huomioitiin myös Suomessa ja se löi leimansa mm. Aurora-seuran toiminnan kehittämiseen. Turun musiikilliset kuviot olisivat olleet Tulindbergille enemmän kuin otolliset, mutta virkamiesura vei hänet muualle, tuoden miehen urhoollisesti takaisin kuitenkin miehitettyyn Turkuun 1809.


 

 Turun keskusta vuonna 1811 pian Ruotsin vallan ajan päättymisen jälkeen.

Tiiviiksi curriculumiksi puristettuna Tulindbergin elämä ei näytä sujuneen erityisen värikkäissä merkeissä. Todellisuus oli kuitenkin aivan toisenlainen, ja varsinkin opiskeluaikoinaan Tulindberg osasi ottaa ilon irti. Läheisen ystävän Nils von Schoultzin luonnostelemassa henkilökuvassa näyttäytyy kiistattoman lahjakas mutta samalla railakkaan boheemi persoonallisuus, joka asettuu luontevasti osaksi bellmanilaisen ajan kirjavaa henkilögalleriaa:

"Tulindbergillä oli harvinaisen hyvä pää, tavattoman nopea käsityskyky ja suuret musikaaliset lahjat, niin että hän oli paras viulisti koko maassa. Sitä paitsi hän oli luonteeltaan erityisen lystikäs, täynnä päähänpistoja ja hupaisia kaskuja; hänen seurustelutapansa olivat suhteellisen sivistyneet, joten hän oli tervetullut kaikkialle.

Mutta kevytmielisenä, bakkanaalisena ja hekumoiden Freyjan palvonnassa hän käytti vain vähän aikaa opiskeluun, oli milloin konsertissa, milloin krouvissa, milloin ilotyttöjen parissa; näihin paikkoihin hän aina vei minut mukanaan. Ainoastaan varjelevaa Kaitselmusta samoin kuin vanhempieni helliä neuvoja ja kehotuksia kiitän siitä, etten kokonaan joutunut turmioon..."

Laamanni, Rautalammin tuomikunnan tuomari Nils Fredrik von Schoultz, joka nimitettiin virkaansa vuonna 1799 oli kotoisin Porvoon pitäjästä Kullon kartanosta. Hänen kotiopettajanaan oli ollut ensimmäiseksi suomalaiseksi säveltäjäksi mainittu Erik Tulindberg (1761-1814). Schoultz on eräässä kirjeessään maininnut pääharrastuksekseen musiikin ja kutsuttiinpa hänet vuonna 1799 Ruotsin Kuninkaallisen Musiikkiakatemian jäseneksikin.

Schoultzin kuvaus mainitsee hillittömän juhlimisen ohella myös Tulindbergin viulistinlahjat sekä käynnit konserteissa. Musiikki olikin keskeisessä asemassa hänen elämässään. 

Hän musiikkiopinnoistaan ei tiedetä oikeastaan mitään, mutta hän on luultavasti opiskellut viulunsoittoa Turun akatemian musiikinjohtajan Carl Peter Lenningin johdolla ja kenties saanut tältä muutakin ohjausta. Hänen on kuitenkin täytynyt olla suhteellisen taitava viulisti jo Turkuun saapuessaan. Lisäksi hän soitti myös selloa. Hän sai musiikillisista ansioistaan stipendin vuosina 1780-84, joten häneen oli ilmeisesti asetettu ainakin jonkinlaisia odotuksia.

Turussa olivat tuohon aikaan muodissa ns. assembleet eli illanvietot, joissa aina tarvittiin osaavia esiintyjiä ja seuramiehiä.




 Turun akatemian rakennus vuoden 1827 tulipalon jälkeen.

Vasta 1700-luvun puolivälin tienoilla musiikkielämä Turun akatemiassa alkoi kehittyä, kun tuomiokirkon urkuri Carl Petter Lenning (n. 1711—88) vuonna 1747 nimitettiin myös akatemian musiikinjohtajaksi. Käytännössä Lenning sai näin yksinoikeuden musiikin esittämiseen koko kaupungissa, sillä hänen aikaisemmat privilegionsa kattoivat paitsi tuomiokirkon musiikin myös koulun ja kaupungin porvarien yksityistilaisuuksien juhlamusiikin

Tulindbergin tuotanto lienee syntynyt kokonaisuudessaan Turussa vuoteen 1784 mennessä. Teosten tarkemmasta syntyajankohdasta ei kuitenkaan ole varmaa tietoa, ei liioin niiden mahdollisista esityksistä Tulindbergin elinaikana. 

Viulukonsertto on saatettu esittää Turussa 1783, ja tuntuisi luontevalta, että myös kuusi jousikvartettoa tai edes jotkut niistä olisi esitetty Tulindbergin ystäväpiirin voimin. Tähän viittaisi sekin, että säilyneistä versioista puuttuu toisen viulun osuus, jonka voisi ajatella unohtuneen tätä osuutta aikanaan soittaneen muusikon haltuun.

Tulindbergin jousikvartetot muodostavat 1700-luvun suomalaisen musiikin merkittävimmän teoskokonaisuuden. Ne edustavat täysipainoisesti ajan klassistisia ihanteita.

Yhtenä vertailukohtana ja ilmeisesti Tulindbergin tietoisena mallina olivat Haydnin kvartetot op. 9 (1769-70), jotka hänen tiedetään hankkineen 1781. Toisaalta Tulindberg ei ollut mikään jäljittelijä vaan loi oman, vapaammin rönsyilevän tyylinsä. 

Tulindberg oli Suomen syrjäisiin oloihin nähden hyvin perillä siitä, mitä maailmalla sävellettiin, sillä hänen laajaan, yli 150 teosta käsittävään nuottikirjastoonsa sisältyi Haydnin lisäksi teoksia mm. sellaisilta klassismin kauden säveltäjiltä kuin Mozartilta, Carl Friedrich Abelilta, Karl Stamitzilta ja Luigi Boccherinilta. 



Franz Joseph Haydn [haidn] (31. maaliskuuta 1732 Rohrau – 31. toukokuuta 1809 Wien) oli itävaltalainen säveltäjä. Häntä pidetään klassismin musiikin ensimmäisenä suurena säveltäjänä ja yhtenä nykymuotoisen sinfonian luojista. Haydnia on myös nimitetty ”jousikvarteton isäksi”.




 
 Joseph Haydn vuonna 1792


Vaikka klassismin aikana oli tapana ryhmitellä kvartetot kuuden teoksen opuksiksi, Tulindberg ajatteli ilmeisesti jakavansa kvartetot kahteen kolmen teoksen opukseen, joissa kummassakin olisi ollut keskimmäisenä mollisävellajissa ollut teos. Kaikki kvartetot ovat neliosaisia, jo selvästi lajiltaan divertimentoon kytkeytyneestä varhaisesta kvartetto-traditiosta irtaantuneita teoksia. Kolmessa kvartetossa menuetti on jo toisena, kolmessa totunnaisemmalla paikalla kolmantena.

Jos teosten numerointi vastaa niiden syntyjärjestystä, tuntuu Tulindberg saaneen teossarjan edetessä lisää rohkeutta. Teosten ulkoiset mitat nimittäin kasvavat tasaisesti teos teokselta. Tavallaan tämä pätee myös sisältöön, sillä ensimmäisessä kvartetossa Tulindberg on lähimpänä Haydnia.

Teosten ilmaisu vaihtelee kepeän elegantista klassistisuudesta c-molli-kvarteton dramaattiseen, Sturm und Drang –henkiseen uhmaan. Omaperäisimmillään Tulindberg on epäsovinnaisten muotoratkaisujen rakentajana. 

 


Sturm und Drang (suom. "Myrsky ja kiihko") oli saksalaisessa kirjallisuus- ja musiikkimaailmassa noin vuosina 1767–1785 vaikuttanut liike, jossa painotettiin yksilöiden tunne-elämän voimakasta esittämistä. Liikkeen nimi tulee Friedrich Maximilian von Klingerin näytelmästä. Keskeisimpiä vaikuttajia liikkeessä olivat Johann Wolfgang von Goethe ja Friedrich Schiller.

Polonaisea
Turussa 1-9 2014
Simo Tuomola

Piispan poika

Tällä päivämäärällä 31-8 osallistumme Turun akatemian väitöstilaisuuteen. Tämä dedikaatio dissertatio ded. diss. on sikäli merkittävä, että siinä on mukana tiukkana kurinpitäjänä tunnetun piispan poika Isaacus Rothovius junior tienaamassa akateemisia kannuksiaan. Eletään vuotta 1650.

Isänsä Isaacus Birgeri (Isak Birgerinpoika) Rothovius (1. marraskuuta 1572 Angelstad, Småland  – 10. helmikuuta 1652 ) toimi Turun piispana vuosina 1627–1652    Piispa Rothovius on haudattu Turun Tuomiokirkkoon

 »Minä asun Turussa barbaarien ja skorpionien parissa » (Rothovius)

 

 Isä-Rothovius postimerkissä 1933. Merkin on suunnitellut Eric O. Ehrström

Nyköpingissä syntynyt hulttiopoika oli päässyt ylioppilaaksi ensin Tartossa 1636, sitten Uppsalassa 1638 ja viimein Turussa 1645/46, suorittaen pro gradun 2-3 1650 ja läpäisten täällä lopulta filosofian maisterin tutkinnon ultimus 2-5 1650.

Julkaisi Turussa hääonnittelurunon 1646 ja akateemisen onnittelurunon 1648. Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 9.5.1649, 11.5. ja 31.8.1650, (29).10.1651, helmikuu 1652.


Turun tuomiokapituli ehdotti 12.8.1648 hiippakunnan piispan, Isaacus Rothovius juniorin isän, anomuksesta pojan nimittämistä Paraisten kappalaiseksi oikeudella seurata isäänsä Paraisten kirkkoherrana.

 »Jos joku pappi halventaa piispaansa ja kapituliaan pyrkimällä ylenemän virassa nämä sivuuttaen eikä hae virkaansa säännöllisessä järjestyksessä piispaltaan ja esimieheltään, vaan kiirehtii vaivaamaan korkeaa esivaltaa ja muita ylhäisiä säätyläisiä virantavoittelussaan, hänet on haastettava vastaamaan teostaan, otettava kuulusteluun sekä tehdyn rikkeen mukaisesti rangaistava sekä saatettava järjestykseen .»
(Rothovius)

 
 Rothovius johtaa papiston kulkuetta akatemian vihkiäisissä

Turun akatemian kansleri, valtakunnandrotsi, kreivi Per Brahe ”suhtautui varauksin piispan pyrkimyksiin sijoittaa poikansa Paraisten kirkkoherraksi”, hän ”epäili pojan kykyjä ja viittasi tämän heikkouteen väkijuomiin asettaen kyseenalaiseksi, oliko pitäjä ja sen aatelisto halukas ottamaan pojan kirkkoherraksi”. Isaacus Rothovius junior asetettiin kuitenkin koeajaksi isänsä alaiseksi.

 »Ensiksikin kaikkien on seurakunnassa kokoonnuttava oikeaan aikaan, ennen kuin he syövät tai juovat mitään, heidän on oltava koolla kello kahdeksalta, paastonneina, raittiina ja soveliaina jumalanpalvelukseen. Joka tätä rikkoo, hänen pitää maksaa sakkoa.»
(Rothovius)

Paraisten kappalainen 1648, sai survivanssivaltakirjan Paraisten kirkkoherran virkaan; Paraisten kirkkoherra isänsä kuoltua 1652 ”enemmän isän kuin omien ansioittensa perusteella”.

 

 »Sinä et ole meidän pappimme, et myöskään osaa saarnata ja opettaa meitä meidän omalla kielellämme, vaan ennemmin halveksit ja olet saarnassasi kutsunut meitä suomalaisiksi koiriksi ja sioiksi.» (Kornelius Kankuri)


 Isaacus, häntä piispa kutsui 1648 vanhimmaksi pojakseen. Isaacus nuorempi oli tullut ylioppilaaksi Turussa 1635 ja kirjoittautui 24.10.1636 Tarton yliopistoon. Turun akatemiassa hän väitteli ja promovoitiin maisteriksi 1650. Brahe suhtautui varauksellisesti piispan pyyntöön sijoittaa poika Paraisten kirkkoherraksi.

Kenraalikuvernööri epäili pojan kykyä ja viittasi tämän heikkouteen väkijuomiin. Päätökseksi tuli, että Isaacus junior asetettiin koeajaksi isänsä alaiseksi Paraisten kappalaiseksi. Piispan kuoltua 1652 poika nimitettiin Paraisten kirkkoherraksi. Hän kuoli 1655

Juniori kuoli Paraisilla 1655 ”vähemmän säännöllistä elämää” vietettyään (”befinnes vara med döden afgången”).

P Kristina Petersdotter Ruuth i Finland hänen 1. avioliitossaan, S Viipuri 1632, asui leskenä Paraisten Tennbyssä vielä 1659, K oletettavasti viimeistään 1670-luvun lopulla (ennen 1681), PV Viipurin kaupungin porvari, kauppias ja raatimies, Danzigin konsuli, myöhemmin Viipurin kaupungin pormestari Peter Bertilsson Ruuth i Finland (aateloitu) ja Margareta Trulsdotter Holtenborg.

Kristina Ruuthin P2 1659 jälkeen Falunin kaupungin pormestari Henrik Kock hänen 1. avioliitossaan, S 1618, K 1682.

Piispa Rothoviuksella oli ainakin kymmenen lasta. Isaacuksen lisäksi mainittakoon tässä Carolus, Laurentius ja Jonas;

• Carolus, s. 1622, merkitty 24.10.1636 Tarton yliopiston luetteloihin ja opiskeli 1642 Turussa, jossa väitteli 1644. Vaikean kuumetaudin jälkeen Carolus matkasi 1646 Rostockiin ja Leydeniin, missä hän aloitti opiskelun 2.11.1648 ja jatkoi siellä apurahan turvin vuoteen 1650. Ruotsiin palauttaan Carlous toimi Falunin oikeuspormestarina, kuoli 1655.

  
Jakob Pontusson De la Gardie (20. kesäkuuta 1583, Tallinna – 12. elokuuta 1652, Tukholma) oli ruotsalainen kreivi, sotapäällikkö, valtiomies ja marsalkka. Jakob De la Gardieta kutsuttiin Suomessa nimellä Laiska-Jaakko, koska tämän johtamat joukot miehittivät Novgorodia kuusi vuotta. Tämä sai suomalaisjoukot piruilemaan sanomalla: "Lähti suvi, lähti talvi, vaan ei lähde Laiska-Jaakko".

•  
• Laurentius, s. 1624 ja kuoli 2.2.1666 . Hän opiskeli yhdessä veljiensä Isaacuksen ja Caroluksen kanssa ja oli 1646 toimessa Tukholman rahakamarissa. Piispa ei kuitenkaan ollut poikansa asemaan tyytyväinen, vaan sai puhutuksi pojalleen paikan kreivi de la Gardien seurueessa. Kreivi matkasi 1646 lähettilääksi Ranskaan Laurus mukanaan. Matka aiheutti kuitenkin isälle huolta, sillä poika velkaantui Pariisissa, eikä isä tiennyt, kuinka olisi lunastanut poikansa vapaaksi. Lauruksesta tuli 1654 kuparikaivoksen tarkastaja Avestadiin.

Enevaldus Svenonius oli Turun akatemian teologisen tiedekunnan primarius eli ensimmäinen professori vuosina 1664–1688. Hänen toimintansa pakotti Turun piispan Terseruksen eroamaan virastaan vuonna 1664.  Svenonius oli kotoisin Smålandista ja Suomeen tultuaan hänestä tuli Isaacus Rothoviuksen suosikki ja tämän lasten kotiopettaja.

• Jonas, s. 1.10.1629, opiskeli ensin Turun akatemiassa sen perustamisesta lähtien. Hänen yksityisopettajansa oli maisteri Enevaldus Svenonius, jonka kanssa hän siirtyi 1648 jatkamaan opintojaan Upsalan yliopistoon. Isä ilmeisesti toivoi pojasta pappia, mutta hänestä tuli juristi, 1668 asessori Svean hovioikeuteen ja 1674 revisiosihteeri. Hänet aateloitiin 30.9.1675 Rothåf-nimisenä, ja hän kuoli Tukholmassa 29.7.1676

Teit isäin astumaan
Turussa 31-8 2014
Simo Tuomola

Muinaistulien Yö

Tänään 30-8 vietämme etenkin Turun saaristossa Muinaistulien Yötä ja Venetsialaiset-lyhtyjuhlaa. Tässä mietteitä Muinaistulien historiallisesta taustasta:

Simo Tuomola - matkaoppaanne menneisyyteen:

Muinaistulien Yö

Nyt vietettävä Muinaistulien Yö pitää sisällään useita eri aineksia historiasta, mm. vainovalkeat, uhritulet, merkkitulet ja majakkajärjestelmän. Muinaistulien Yössä juhlitaan kesän päättymistä ja syksyn alkua, mutta kunnioitetaan myös entisaikojen merenkulkua.
 

Uhritulia poltettiin mm. keskitalven Yön juhlassa, tammikuun puolenvälin jälkeisessä täydenkuun juhlassa, Aurinkojumalan syntymäpäivänä; uhreina ihmisiä ja eläimiä. Meillä pakana-ajan tulista ovat jäljellä muistoina keskikesän kunniaksi poltettavat juhannuskokot ja osassa maata pääsiäistulet. Ja vuoden pimeimpänä aikana paukkuvat Uudenvuoden ilotulitteet, joilla karkotettiin pahoja henkiä.

Koko saariston kattavista kokkotulista rakentui tuon ajan mittava viestintäväline, jolla kerrottiin vihollisen tai kauppalaivan liikkeistä. Tuli- ja savumerkein varoitettiin väestöä uhkaavista vaaroista ja mantereella Linnavuorilla oli keskeinen rooli viestintäketjussa. Varsinais-Suomessa oli ainakin 22 muinaislinnaa, kuten Turun Linnasmäki, Rikalan Linnavuori, Liedon Vanhalinna ja Kaskalan Linnamäki.



Turun Linnasmäen muurin kiviperustaa.

Linnavuori on arkeologinen termi, joka tarkoittaa korkean ja jyrkkärinteisen mäen tai harjun päälle rakennettua muinaista puolustusvarustusta. Toinen nimitys on mäkilinna. Käytännössä myös käsitettä muinaislinna käytetään useimmiten linnavuorta tarkoittavana.

Suomessa linnavuoria käytettiin rautakaudella, varsinkin ristiretkiajalla (noin 1050–1150/1300 jaa.), ja keskiajallakin. Myös pronssikautisista linnavuorista on muutamia viitteitä. Linnavuoret tunnistaa parhaiten kivisistä valleista, jotka ovat ilmeisesti toimineet puisten rintavarustusten perustuksina. Usein linnavuoret ovat luultavasti olleet nopeasti rakennettuja, tilapäisiä varustuksia. Joskus linnavuorella saattoi olla pysyväkin miehitys.

Yhteensä varmoja tai todennäköisiä linnavuoria tunnetaan Suomessa noin 90 kappaletta. Näiden lisäksi tunnetaan lukuisia kohteita, joiden nimi tai joihin liittyvä perimätieto viittaa mäkilinnaan, vaikka niiltä ei tunneta varustusten jäänteitä.

Kaasavuoret

Tulia paloi myös mm. Turun Vartiovuorella, Hirvensalon Kaasavuorella, Kulhon Linnavuorella, Orikedolla Prusin Linnasmäellä, Takakirveellä Valkiasvuorella ja Kohmon Vainuvuorella.

Saaristossa Kaasat olivat muinaisia merimerkkejä, puu- ja kiviröykkiöitä, joiden päällä poltettiin tulta vihollislaivastosta varoitettaessa. Vartiotuliksi tarkoitettuja sytyttämättömiä kokkoja sanottiin kaasoiksi ja ne olivat jo sinänsä maamerkkeinä merenkulkua helpottavia rakennelmia. Niiden pohjalle kehittyi myöhemmin majakkajärjestelmä.

Kaasat olivat muinaisia merimerkkejä, joita käytettiin Perämeren rannikoilla. Kaasat oli koottu kivistä tai puusta, ja ulkonäöltään ne muistuttivat sytyttämätöntä riu'uista koottua nuotiota tai kokkoa. Jotkut kaasat olivat opasteita merenkäyntiä varten, toiset merkitsivät hyvää verkonlaskupaikkaa. Joskus kaasa oli tai kaasan päällä oli vihollisesta varoittava nuotio. Sana kaasa on tullut sanasta kasa eli röykkiö.
Suomen rannikon kaasat oli merkitty merenkulkuoppaisiin ja oppaissa oli selostettu, kuinka niitä tuli lähestyä ja kuinka ne tuli ohittaa. 1800-luvun loppuun mennessä kaasat kuitenkin olivat menettäneet merkityksensä majakoiden ja tunnusmajakoiden yleistyttyä.



Kukkuloiden laeilla roihuvia vartiotulia. Puupiirros Olaus Magnuksen vuonna 1555 ilmestyneestä kirjasta "Pohjoisten kansojen historia.

Muinaistulien järjestelmä ulottui Birkasta ja Sigtunasta, Ruotsin Mälarilta Turun saariston kautta mantereelle ja tällainen koko rannikon kattava tulitiedotusjärjestelmä oli käytössä rautakaudelta aina 1700-luvulle saakka. Kyse oli kaupparetkistä ja ryöstöretkistä ja saaliina mm. himoittu Kaspian hopea.

Birka tai Birca oli viikinkiajan huomattava kaupunki ja kauppapaikka Ruotsissa. Birkan alkuperäinen nimi on luultavasti ollut Bierkø tai Bjärkö. Birkaa pidetään Ruotsin ensimmäisenä kaupunkina. Se sijaitsi Mälarin rannoilla, nykyisen Björkön saarella Ekerön kunnassa. Birka ja Hovgården kuuluvat UNESCOn maailmanperintöluetteloon.

Birkassa on asunut enimmillään ehkä noin 700–1 000 ihmistä. Alueelta on löydetty noin 3 000 hautaa ja jäänteitä hirsiasumuksista. Birka oli aikoinaan Pohjois-Euroopan tärkeimpiä markkinapaikkoja. Kaupunkiin saapui tavaroita kaukaa idästä ja islamilaisesta maailmasta. Birka oli myös varhainen kristinuskon keskus. "Pohjolan apostoli" Ansgar saapui avustajansa Witmarin kanssa Birkaan 829. Kaupunkiin perustettiin 831 pieni seurakunta, jota pidetään Ruotsin ensimmäisenä.

Uusimmat löydökset vuodelta 2012 osoittavat Birkan olleen oletettuakin laajempi ja vilkkaampi kauppapaikka. Alueelta on löydetty veden alta runsaasti vanhoja laiturirakenteita ja laitureilla on myös käyty tavaralöydösten perusteella vilkasta torikauppaa.



Arkeologisia kaivauksia Birkassa.

Birka kukoisti 700–900-luvuilla. Kaupunki autioitui 900-luvun lopulla, kun viikinkien idänkauppa hiipui. Mälarin alueelle syntyi uusi kaupunki, Sigtuna, mutta on epäselvää, oliko tämä Birkan aseman perinyt kauppakaupunki vai pikemminkin poliittinen ja kirkollinen keskus.


Rautakauden katsotaan alkaneen Suomessa noin 500 eaa ja tuolloin nykyinen Turun alue oli vielä saaristoa ja Aurajoki laski mereen jossain Halisten kohdalla. Jääkausihan loppui Turun alueelta vuoden 8000 eaa tienoilla ja kun Nunnavuoren Pirunpelto edusti vuonna 5600 eaa alueella kivikauden rantaviivaa meren aaltoillessa sen edessä, oli nykyisen Turun maapohja 58 metrin syvyydessä aaltojen alla.

Kun kivikauden asutusta syntyi Maarian Jäkärlän alueelle 4000 eaa, kohosivat ensimmäiset kalliosaarekkeet merestä nykyisen Turun alueella. Vuonna 3500 eaa Vartiovuorenmäki kohosi jo 8 metrin korkeuteen kivikautisen Litorinameren pinnasta, nykyisen Turun maapohjan ollessa 42 metrin syvyydessä.


Turkuseuran pystyttämät kyltit Vartiovuorella kertovat esim. missä merenpinta on sijainnut 2000 eaa.

Ravattulan Muikunsaari muodostui kivikautisine asutuksineen saareksi joskus vuoden 1700 eaa tienoilla ja vuoden 1300 eaa kohdalla pronssikauden merenpinta peitti nykyisen Turun maapohjan noin 20 metrin syvyyteen. Liedon Kotokallion luokse asutusta syntyi vuoden 1200 eaa kieppeillä, hylkeen ollessa tärkeä pyyntieläin.

Ajanlaskun alkaessa vesimassaa Turun yllä oli vielä 10 metriä ja kun Ravattulan Muikunvuorella harjoitettiin vuonna 550 jo vainaja- ja hedelmällisyyskulttia, syntyi rautakauden asutusta myös Kaarinan Ristimäkeen ja vähän myöhemmin Kuralan Kylämäkeen. Vuoden 900 paikkeilla Aurajokilaakso oli jo tärkeä viikinkiajan kauppapaikka ja Samppalinna ja Vartiovuori palvelivat pian alueen puolustustehtävissä.


Ul, Frö, Tyr, Odin, TorKorppolaismäki oli Vartiovuoren ohella alueen ensimmäisiä merestä nousseita saaria ja niille myös poikettiin esihistoriallisella ajalla. Suurilla kukkuloilla myös palvottiin suuria jumalia.
Esiroomalaisella rautakaudella vuosina 50-200 jaa pääpalvonnan kohteena oli jumalista Ul, kansainvaellusaikana 400-700 Frö sekä vuosina 400-600 jaa Tyr, merovinkiaikana 600-800 Odin ja viimeinen viikinkiaikana 750-1050 jaa Ukkosen jumala Tor eli Taara.

Thor (myös Tor, Thorr, Thór tai Þórr) oli skandinaavisessa mytologiassa ukkosen jumala. Koska hän suojeli maanviljelijöitä tarujen jättiläisiltä, hän oli kansan keskuudessa hyvin suosittu jumala. Thor oli myös viikinkien suosituimpia jumalia ja monet viikingit käyttivät kaulakorua, johon oli kuvattu Thorin käyttämä Mjölner-vasara.



Viikon neljäs päivä torstai on nimetty Thorin mukaan.


"Freyja on tärkein jumalattarista", totesi Snorri Sturluson, islantilais-skandinaaviseen perinteen tärkein muistiinkirjoittaja ja systematisoija. Hyndluljod-runossa hänet kuvataan juoksemassa "ulkona yöllä kuin kiimainen vuohi pukin kanssa". Freyja makaa myös veljensä Freyrin, mikä suomalaisessa perinteessä toistuu Sampsan kohdalla


Arkeologisten löytöjen perusteella tutkija Eija Kivikoski esitti 1930-luvulla, että roomalaisella rautakaudella 50-400 jKr Aurajoen suulla olisi asunut goottilainen siirtokunta. Visigootithan asustivat nykyisen Espanjan alueella ja Itägootit Italiassa. Myöhemmässä tutkimuksessa alueen löydöt on yhdistetty Ruotsin Itä-Göötanmaalta saapuneeseen väestöön.


Visigootit (lat. Visigothi, Wisigothi, Vesi, Visi, Wesi, tai Wisi) eli länsigootit olivat pohjoisesta tullut germaanikansa, joka vuonna 375 lähti asuinsijoiltaan Tonavan yli Balkanille ja sieltä Kreikan kautta Alarikin johdolla Italiaan. He ryöstivät Rooman vuonna 410.

Yhtä kaikki goottien kieli on tuonut suomen kieleen mm. sellaiset sanat, kuin kartano, airot, ruhtinas, kuningas, aura (Aurajoki), olut, leipä ja äiti. Mutta gootit olivat myös vihollisia; gootin kielessä fin land tarkoittaa kieltämämme vihollismaa. Suomi oli Paholaisen tyyssija ja kieli paholaisen kieli gooteille, jotka pitivät hallussaan Skaran aluetta. Alkuperäiskielenä meillä oli lingua franca.

Lingua franca (suom. frankkien kieli) eli sabir on alkujaan tarkoittanut Välimeren itärannikolla keskiajalla puhuttua monimuotoista kieltä, joka perustui myöhäiseen latinaan ja arabiaan ja sai vaikutteita muista Välimeren rannikon kielistä. Kielen nimi tulee arabien tavasta kutsua kaikkia länsieurooppalaisia "frankeiksi".


Korppolaismäen aarre 500 jaa

Korppolaismäen rinteeltä löydettiin vuonna 1884 kätkö, jossa oli hopeinen rengaskoristeinen kaarisolki ja hopeinen rannerengas sekä kaksi keihäänkärkeä polttohautauksen jäljiltä. Tyypiltään itäbalttilainen solki ajoitettiin vuoden 500 jaa paikkeille. Kyseessä oli ilmeisesti Turun seudulle saapuneen kauppiaan tai metsästäjän viimeinen leposija. Kauppaa täällä on siis käyty iät ja ajat ja tavaravirta on kiehtonut myös rosvoja.


Ja juuri tälle alueelle ollaan nyt rakentamassa Aurajokirantaan uutta asuinaluetta.

Ja ainahan jokunen rosvo jäi myös kiinni. Turussa merirosvoja hirtettiin Kerttulinmäellä jo 1300-luvulla. Mutta merkkitulien järjestelmäkään ei aina toiminut toivotulla tavalla. Pahimmillaan se petti Turussa vuonna 1509, kun Tanskan kuninkaan Hansin merirosvojoukot hyökkäsivät yllättäen kaupunkiin pelätyn soturi Otto Rudin johdolla.

Otto Rud oli tanskalainen amiraali. Hänen johtamansa joukot ryöstivät Turun kaupungin vuonna 1509.
Ejbyn kalkki on keskiaikainen kalkki, joka kuuluu Turun tuomiokirkon kalustoon. Tanskalainen merirosvo, myöhempi amiraali Otto Rud ryösti kalkin muun ryöstösaaliin ohella vuonna 1509 Turkuun tekemällään ryöstöretkellä. Myöhemmin kalkki joutui Otto Rudin sisaren miehen omistaman Turebyn kartanon alaiseen Ejbyn kirkkoon. Kalkki palautettiin Turun tuomiokirkolle vuonna 1925.



Ryöstetyt Ejbyn kalkki ja pateeni.

Murhaaminen ja ryöstely kesti viisi päivää. Ryöstetyksi tuli mm. Tuomiokirkko, silloinen Pyhän Henrikin kirkko. Piispanhiipan ja sauvan palauttamisesta rosvot vaativat 12000 markkaa, samoin kaupungin polttamatta jättämisestä. Jooseppi Pietarinpojan isännöimää Aniniemen linnaa Rud ei kuitenkaan pystynyt valloittamaan.




Pakolinnoja ja satamapaikkoja


Saaristoon syntyi isoille kalliosaarille myös hyvin puolustettavia pakolinnoja vihollisuuksien varalta. Yksi tällainen oli saariston kutakuinkin korkeimmalla kohdalla sijaitseva Nauvon Kassberget, joka toimi 7 pitäjän pakolinnana mm. 1500-luvulla Itämerta hallinneen tanskalaisen merirosvoamiraali Otto Rudin aikana.


Näkymä Kaasavuoren laelta.


Nauvon Kaasavuori kohoaa 64 metriä merenpinnan yläpuolelle, kun puolestaan Turun Hirvensalon korkeimpiin kohtiin lukeutuvan Maanpään Kaasavuoren hienot näköalat merelle ja lähisaariin tarjoava paljas laki kohoaa jyrkästi merestä 38,5 metrin korkeuteen.

Turvallisen kaupankäynnin takaamiseksi saaristoon syntyi myös puolueettomia satamapaikkoja, kylmiä kauppa-asemia. Yksi sellainen sijaitsi Satavan Sampassa, toinen Turun Samppalinnan juurella. Myöhemmin, kun ruotsalaiset kauppiaat eivät lain mukaan saaneet asettua 6 mailia lähemmäs Turkua, valikoitui ruotsalaisten satamasaareksi mm. Tunnehampn eli Tunnhamn Kemiönsaaren kupeella. Sittemmin myös Utön Fladan oli saariston tärkeimpiä satamapaikkoja.



Pyhä Olavi Överselön kirkon seinämaalauksessa.

Olavi Pyhä tai Pyhä Olavi eli Olavi Haraldinpoika (norj. Olav II Haraldsson den hellige, muinaisnorjaksi Oláfr hinn helgi, 995–1030) oli Norjan kuningas 1015–1030. Olavi Pyhä on Norjan kansallispyhimys ja kaikkien ritareiden ja sotilaiden suojeluspyhimys.
Nuoruudessaan Olavi oli menestyksekäs viikinki. Hän osallistui viikinkiretkille muun muassa Itämerellä

Kun muinaistulien järjestelmä varoitti, väki siirtyi turvaan uhkan alta. Näin kävi mm. kun Norjan kuningas ja myöhempi kansallispyhimys Olavi Pyhä (995-1030) osallistui vuonna 1008 viikinkinä Suomeen suuntautuneelle ryöstöretkelle; merkkitulin varoitettu väki matkasi turvaan rannikolta sisämaahan, kuningas joutui väijytykseen, mutta onnistui pakenemaan.

Merimatkaa tehtiin tuolloin päivisin ja suotuisia tuulia odoteltiin sopivissa paikoissa. 1200-luvulta on säilynyt tanskalainen keskiajan merireitin kuvaus, matkaopas itineraario, jossa kuvataan kauppaveneille kahta soveliasta reittiä Arnholmista Ruotsista Hankoniemen kautta vallattuun Tallinnaan, Rääveliin. Toinen kulki avomerta suoraan itään, toinen Turun saariston suojassa Ahvenanmereltä reittiä Lemböle – Föglö – Kökar – Aspasund – Jurmo – Hiittinen – Örö – Hankoniemi – Russarö – Kumionpää – Jussarö ja siitä Rääveliin.


Viikinkilaiva Oslossa.

Tällä reitillä liikkui rikkauksia ja laivat olivat myös ryöstelylle alttiina. Viikinkiaikana tulilla myös harhautettiin veneitä kareille ja lain mukaan hylyt ja lasti kuuluivat löytäjille ja miehistön sai ottaa orjiksi. Vuonna 1271 rannikon asukkaiden rantaoikeutta pyrittiin rajoittamaan ja orjuus kiellettiin lailla Suomessa vuonna 1325.

Enimmät esihistorialliset rahalöydöt Suomessa ovat viikinkinki- ja ristiretkien ajalta ja viikingeiltä ovat peräisin myös suomen kielen sanat "rikkoa rahaa" ja "pankki". Sopiva raha piti murtaa isommasta laatasta ja pankki taas oli alunperin viikinkiveneen penkki, jonne soturi saaliinsa reissulla säilöi.

Noin vuonna 1000 kulkutaudit autioittivat alueita Birkassa ja Ahvenanmaalla ja merkkitulien ketju Mälarilta Suomeen katkesi. Ristiretkillä lähdettiin sitten paikkaamaan syntynyttä tilannetta. Tärkeä kaupankäynti Itämaa Suomeen oli turvattava. Myös Kaspian hopeavirta oli katkennut vuonna 965 ja Ingvar Kaukomieli lähti 1041 mittavan laivastonsa kanssa tutkimaan hopeareitin katkeamisen syytä, joukon jäädessä sille tielleen.

Ingvar Vittfarne seglade ca år 1030 från Sigtuna med ca 30 skepp och 500 man mot Särkland. (Särkland var vikingarnas namn på Sidenlandet. Området runt Kaspiska havet)

Tosin matkateko katkesi välillä myös luonnonvoimien tai niiden puutteen takia. Ja turistiahan on aina jymäytetty, vierasta narutettu sopivaa tuulta odotettaessa. 1200-luvulla Turun saaristossa liikkunut italialainen matkaaja kertoi, miten paikallinen väki täällä käytti taikakeinoja ja henget kiihdyttivät tuulta. Sitä myytiin matkaajalle naruissa, joissa oli valinnanvaraa kolmen eri solmun verran, kun tarjolla oli leutoa, normaalia ja myrskytuulta. Nauvossa tuulen kauppaa harrastettiin myös pusseissa.


Torin vasara

Kun meillä täällä vietetään Keskiyön Auringon juhlaa juhannustulin, vietettiin Rooman valtakunnassa Summanus-juhlaa, yöllisen ukkosen jumalan kunniaksi.

Ukko vie meidät siis takaisin kokon ääreen. Kokkotulet olivat alunperin uhritulia ja myyttinen tuli syntyi Ukon nuolesta. Suomessa nykykokon lähihistoria palautuu Kupittaan lähteelle Turkuun vuoteen 1649, jolloin se ns. ensimmäinen kokko sytytettiin pahoja henkiä karkottamaan.

Vuonna 1649 Petrus kuvaili päiväkirjaansa turkulaisen nuorison juhannuksen viettoa Kupittaalla Pyhän Johanneksen lähteellä. Gylleniuksen kertoman mukaan väki vaelsi paikalle viranomaisten kielloista ja maistraatin paikalle määräämästä vartijasta huolimatta uhraamaan, leikkimään ja kisailemaan tulien ympärille. Osattiin sitä siis olla kansalaistottelemattomia jo tuolloin.
Toki kokkotulet olivat palaneet täällä aiemminkin. Ensin suurilla kukkuloilla palvottiin uhritulin Ukkosen jumalaa Tuuria, Turisasta, Toria. Sittemmin Kalevalan vaakalintua, ilmalintu Kokkoa ja Louhikäärmettä tulilieskoineen. Muinaisissa uskoissa esi-isillämme olivat omat taikamenonsa. Meillä omamme, vaikkakin samaa perua.

Kokko tai vaakalintu on jättiläismäinen kotka kalevalaisessa runoudessa. Synonyymi myös sanalle kotka.
Kokko on luultavasti sukua yleismaailmalliselle ukkoslintu-hengelle, joka tunnetaan Euroopasta aina Amerikan intiaaneille asti. Kokko on toisinaan tarusankarien ystävä, toisinaan taas vihollinen. Joskus sen tehtävä on vartioida.

Kokko, kotka, lohikäärme oli myös viikinkien palvonnan kohde ja viikinkiveneiden näyttävä keulakoriste. Niinpä Kokkotulet esim. Turun Linnasmäellä ja Vartiovuorenmäellä, Liedon Vanhalinnassa ja Rikalassa tai Helsingin Roihuvuorella kertoivat Kokkoveneiden liikkeistä.

Syntyi muinaistulien ketju, joka varoitti vihollisen liikkeistä, mutta kertoi myös kaupankäynnin mahdollisuuksista. Vartiotulien järjestelmän myötä ehdittiin siirtyä turvaan linnavuorien suojaan, kuten esim. saaristossa Nauvon Kasabergille. Syntyi myös rauhanomaisia kauppapaikkoja, kuten esim. Satavan Samppa tai Samppalinnan paaluvarustus. Valkoinen kilpi oli viikinkien rauhanomaisen lähestymisen merkki ja Turun Samppalinnan paaluvarustuksen tunnus. Täällä paloivat Muinaistulien Yön viestitulet myös rauhanomaisissa merkeissä.

Sampo, sammas oli pylväs, kauppapaikan merkki, kauppaoikeuden valta- ja oikeussymboli kuin jokin obeliski tai toteemi. Kun Turun nimeä etsitään kauppapaikan ja torin käsitteestä, johtavat jäljet siis vielä senkin yli Ukkosen jumalaan (Tor, Tuuri, Turisas) ja suojaan, turvapaikkaan. Agricolan kielessä turva oli turua.



Ukon malja

Ja muistellaan vähän vielä Juhannuksen viettoa: Tänään 19-6-2009 ollaan viettävinään juhannusaattoa, vaikka se ihan oikea juhannus onkin vasta ensi viikolla 24.6. Kristillinen maailma kaappasi vanhan pakanajuhlan Johannes Kastajan syntymäpäiväksi, mutta kokkojen polton ja viinanjuonnin perinnettä oppi ei pystynyt kumoamaan.

Ukon juhla on Sateen antajan juhla, Ukko on ylijumala itse, ukkosen jumala, sään ja sadon jumala, sateen jumala ja Ukon kirves on se Thorin vasara. Ukon vakkajuhlilla pyydettiin sadetta, ja vakkahan merkitsi hyvää satoa, josta se juhlajuoma, pyhä olut tehtiin. Thorin kunniaksi poltettiin korkeilla mäkipaikoilla uhritulia.

Oluenpano toi aikanaan viljanviljelyn Suomeen. Oluen historia alkaa 5000 vuoden takaa Mesopotamiasta ja suomyrtti ja ohra olivat pitkään oluen raaka-aineina. Viikinkien myötä olut ja ohranviljely tulivat myös Aurajokilaaksoon. Esim. Turun Niuskalasta on hiiltyneestä ohranjyvästä saatu radiohiiliajoitus vuoden 1500 eKr tienoille.

Siitepölytutkimukset osoittavat myös, että täällä on viljelty ohraa jo viimeistään pronssikauden 1300 – 500 eKr alussa. Ensimmäiset asiakirjatiedot oluen käytöstä Suomessa ovat vuodelta 1366 ja esim. vuonna 1442 kuningas Kristoffer Baijerilainen määräsi jokaisen talonpojan kasvattamaan 40 tankoa humalaa eli suomyrtistä oltiin siirrytty oluenteossa humalaan.

Kristofer Baijerilainen (26. tammikuuta 1418 – 6. tammikuuta 1448) oli Kalmarin unionin maiden unionikuningas (Tanskan ja Norjan vuosina (1440–1448) ja Ruotsin vuosina (1440–1448).






Ukon Malja juotiin kevätkylvöjen yhteydessä ja siitä naiset nyt etenkin juopuivat. Ja jumalatkin rakastelivat, saatiin sadetta ja lopulta hyvä ilma.

Kun Agricola julkaisi Turussa 1551 Dauidin Psalttarin, listasi hän siinä samalla myös vanhat suomalaiset pakanajumalat, mainiten myös Ukon vakat.

”Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon.”


Mikael Agricolan luettelo on seuraavanlainen:

"Epejumalat monet tesse muinen palveltin cauan ja lesse. Neite cumarsit Hemelaiset seke Miehet ette Naiset. Tapio Metzest Pydhyxet soi ja Achti wedhest Caloja toi. Äinemöinen wirdhet tacoi Rachkoi Cuun mustaxi jacoi. Lieckiö Rohot jwret ja puudh hallitzi ja sencaltaiset mwdh. Ilmarinen Rauhan ja ilman tei ja Matkamiehet edhes-wei. Turisas annoi Woiton Sodhast Cratti murhen piti Tavarast. Waan Carjalaisten Nämet olit Epejumalat cuin he rucolit. Rongoteus Ruista annoi Pellonpecko Ohran casvon soi. Wirancannos Cauran caitzi mutoin oltin Caurast paitzi. Egres hernet Pawudh Naurit loi Caalit Linat ja Hamput edestoi. Köndös huchtat ja Pellot teki quin heiden Epeuskons näki. Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon Malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon käkri se liseis Carjan casvon. Hiisi Metzeleist soi Woiton Wedhen Eme wei calat vercon. Nyrckes Oravat annoi Metzast Hittavanin toi Jenexet Pensast. Eikö se Cansa wimmattu ole joca neite wsko ja rucole. Sihen Piru ja Syndi weti heite Ette he cumarsit ja wskoit neite. Coolludhen hautijn Rooca wietin joissa walitin parghutin ja idketi. Mennin-geiset mös heiden Wffrins sai coska Lesket hoolit ja nait. Palveltin mös paljo muuta Kivet Cannot Tädhet ja Cwu-ta.Tontu Honen menon hallitzi quin Piru monda wil-litzi. Capeet mös heilde Cuun söit Calevanpojat Nijttut ja mwdh löit."

Ja vielä kelttienkin menoja muistellen:

Maallisuudesta ei tänään 31-10 kannata piitata, kun vietetään muinaiskelttien Halloweenia Samhainia. Samrad tarkoitti kesää ja fain loppua eli kesän loppua tässä juhlitaan kokkotulia polttamalla pahojen henkien pelottamiseksi ja uutta vuotta tervehditään nauriskynttilöitä kovertamalla ja polttamalla ja tulevaisuutta ennustamalla. Samhain merkitsi myös rajapintaa, jossa päästiin käymään tästä ajasta tuonpuoleisen tunnelmiin.

Meillähän tuollaisena rajapintana toimivat vanhoilla uhripaikoilla, kuten Unikankareen mäellä sijainneet palvontapaikat kuppikivineen, joiden kautta oltiin yhteydessä kuoleman rajan taakse, mm. viljaa vainajille tarjoilemalla.

Samhain tai samain on muinaiskelttien halloweenia vastaava juhla. Nimi "samain" tulee luultavasti sanoista kesän (samrad) loppu (fain), ja se oli kesäkauden ja sadonkorjuun päättymisen juhla, jota vietettiin loka-marraskuussa.

Samain-juhla saattoi kestää pari viikkoa. Kelttien uskomusten mukaan samainin aikana tämän- ja tuonpuoleisten maailmojen väliset rajat katosivat, ja henget saattoivat yrittää houkutella ihmisiä tuonpuoleiseen. Sen vuoksi juhlan aikana poltettiin kokkotulia asutusten ympäristössä, koska tulien uskottiin antavan suojaa henkien hyökkäyksiä vastaan. Myös nauriskynttilöitä koverrettiin ja poltettiin, jotta kuolleiden henget pelästyisivät ja jättäisivät ihmiset rauhaan.

Samhainina alkaa myös monien pakanallisten uskontojen uusi vuosi. Siksi samhainina pohditaan tulevaisuutta ja mennyttä sekä tehdään tulevaisuuden suunnitelmia. Samhainin perinteisiin kuuluu myös tulevaisuuden ennustaminen.

Monissa uuspakanallisissa uskonnoissa vietetään vanhoja juhlapyhiä, kuten samhainia.

Venetsialaiset on elokuussa vietettävä veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhla. Venetsialaisia pidetään myös veden, tulen ja valon juhlana. Juhlaa vietetään lähinnä Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Hämeenlinnassa, mutta koko Länsirannikolla vietetään erinäisiä tapahtumia, Uudenkaupungin saaristolla tapahtumalla on jo vuosikymmenien perinne. Tapahtuma on vähitellen lähtenyt leviämään myös muualle maahan.

Koko ruotsinkielisellä Pohjanmaalla vietetään yleisesti "villaavslutning", mutta Venetsialaisesta ("Venetiansk afton") puhutaan lähinnä Pietarsaaressa ja Kokkolassa.

Juhlatuulella
Turussa 30-8 2014
Simo Tuomola