Bwrh Abuwa

Tänään 1-8 tulee kuluneeksi tasavuosia historioitsija Olaus Magnus Gothusin kuolemasta vuonna 1557:

1557 – Olaus Magnus, ruotsalainen historioitsija ja kartografi (Pohjoisten kansojen historia) (s. 1490).

 
Olaus Magnus Gothus (Magni, lat. suuri, lokakuu 1490 Itä-Götanmaa – 1. elokuuta 1557 Rooma) oli varhainen ruotsalainen historioitsija, kirjailija ja kartografi sekä Strängnäsin tuomiorovasti. Hänet tunnetaan parhaiten ensimmäisen Pohjoismaita kuvaavan kartan, Carta marinan, tekijänä ja Pohjoisten kansojen historian kirjoittajana.

Kartan kuvaamasta Suomesta löytyy runsaasti todellisiin paikkoihin yhdistettäviä nimiä. Rannikot on kuvattu paljon sisämaata tarkemmin. Kartassa on myös paljon tulkinnanvaraisuutta, joka on kiinnostanut tutkijoita.

Länsi-Suomessa on teksti: Finlandia-Vel-Finningia Olim Regnum ("Finningia Muinainen Kuningaskunta"), joka saattaa viitata saagojen käsityksiin suomalaisista kuninkaista. Nykyisin huonosti tunnetuista tarujen kuvaamista maista ja kansoista löytyvät kartalta muiden muassa Bjarmia, pirkkalaiset ja kveenit.

Bjarmia (< skand. Bjarmaland) eli Bjarmien maa on islantilaisissa saagoissa ja eräissä muissa skandinaaviseen traditioon pohjautuvissa keskiaikaisissa lähteissä esiintyvä alue, joka sijaitsi Jäämeren tai Vienanmeren rannoilla.

Olaus Magnus (1539) sijoitti Bjarmian Kuolaan, jonka hän kuvitteli kannakseksi Vienanmeren ja Jäämeren välille. Martti Haavio on arvellut kartan kotkan kuvaavan bjarmeille tärkeää myyttistä olentoa.

Lappiin yhdistettäviä alueiden nimityksiä on monta. Lappia-nimisiä paikkoja on merkitty kaksi, itäinen ja läntinen, ja lisäksi on "Finnmarchia" eli Finnmark ja "Scrithifinnia", joka on käännetty "hihnajalkaisten maaksi". "Hihnalappalaisten" kuningas (rex) on kuvattu soittamassa torvea hänen joukkojensa hyökätessä poroilla ratsastaen.

Lukuisat karttaan piirretyt kuvat kertovat paljon. Suomeen on kuvattu muun muassa käräjäkivet, jonkinlaisia paalujen rykelmiä (arveltu pyhiksi paikoiksi), suomalainen kuuluisa olutastia "kousa", veneenveistämöitä, eläimiä, metsästäjiä, sotajoukkoja, tykkejä ja taisteluita.

Viipurin lähelle on kuvattu tulivuorta muistuttava Viipurin pamaus. Keskisessä Suomessa paimen iskee sauvallaan käärmeitä, jotka uhkaavat karjaa. Kaskisten luokse on piirretty rannikolle tuli, ehkäpä kaski tai kaasa eli merkkituli.

Pohjois-Suomeen on kuvattu muun muassa poron vetämiä rekiä, jotka ylittävät jäätyneen Pohjanlahden.

Olaus Magnus on kuvannut vuonna 1539 Carta marinassa Viipurin pamauksen tulivuoren kaltaiseksi.

Olaus Magnus kuvasi teoksessaan Pohjoisten kansojen historia siis myös Suomea. Se oli hänen mukaansa merkillinen maailman kolkka, jossa ihmiset kulkivat syvässä lumessa kaarelle taivutetuilla puulaudoilla. Olauksen esittämät tiedot Suomesta olivat etupäässä kuulopuheisiin perustuvia anekdootteja.

Näin hän esimerkiksi kuvaa italialaisten matkakokemuksia: "Joskus Italiasta palaavat papit tuovat huvikseen mukanaan Pohjolaan kypressin juuresta tehtyjä levyjä, jotka muistuttavat värivivahteissaan riikinkukon pyrstöä ja niitä pidetään ihmeinä. Lasia ei käytetä lainkaan tai vain perin harvoin näiden kansojen pöydässä juopuneiden mellastuksen vuoksi."


Kääpiöt taistelevat kurkia vastaan


Metsästäjiä suksilla


Merikäärme

Olaus Magnus kuoli Roomassa 1. elokuuta 1557. Hän vietti elämänsä viimeiset vaiheet ruotsalaisen Pyhän Birgitan mukaan nimetyssä luostarissa. Olaus haudattiin Santa Maria dell'Anima-kirkkoon.

Turku piirrettiin maailmankartalle vuonna 1154 kun arabimaantieteilijä al-Idrisi julkaisi Italiassa maantieteellisen teoksen ja kartaston, jossa kaupunki esiintyi nimellä bwrh Abuwa. Turulla oli siis ilmeisesti esiasteensa ennen Koroisten kauppapaikkaa, jonka piispa Folkvinus perusti joskus 1180 ja Samppalinnan jokivarsilinnoitusta, josta löytyy maininta vuodelta 1211.

Aurajokilaakso oli tuolloin tärkeä viikinkiajan kauppapaikka ja meillä viikinkiaika sijoitetaan vuosiin 800-1050.


Al-Idrisi eli Abu Abdillah Muhammad al-Idrisi (noin 1100–1166) (arab. ‏أبو عبد الله محمد الإدريسي‎) oli arabisyntyinen maantieteilijä joka asui Sisiliassa, kuningas Rogerin hovissa. Hän syntyi almoravidien valtakunnassa nykyisessa Espanjassa, ja kuoli ilmeisesti Sisiliassa. Al-Idrisi väitti olevansa profeetta Muhammadin jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa.


Al-Idrisiin maailmankartta vuodelta 1154, etelä yläosassa


Al-Idrisi kuvasi maantieteellisessä teoksessaan myös Fmrk- ja Tbst-nimisiä maita, joiden oletetaan tarkoittaneen Lounais-Suomea tai Finnmarkia sekä Hämettä (Tavastland). Al-Idrisi mainitsee muun muassa alueella sijaitsevia kaupunkeja.

"Kaupunkien" nimet ovat kuitenkin vääristyneet pahoin arabiankielisessä tekstissä, eikä niitä voida varmuudella tunnistaa. Al-Idrisin mainitsemat paikat ovat ehkä olleet jonkinlaisia markkinapaikkoja. Kaupunkimaisia asutuksia Suomessa ei nykyisen käsityksen mukaan ollut vielä 1100-luvulla.



Al-Idrisin kuvaus Suomesta vuodelta 1154.

Bwrh Abuwa ei tarkoittanut myöskään Liedon Vanhalinnaa, jota sinänsä voidaan pitää Turun varhaisena alkuasteena. Kun Halisten koski syntyi joskus vuoden 800 paikkeilla, se vaikeutti yhteyksiä Linnavuorelle, josta ei ole olemassa varmoja 800- ja 900-luvukujen löytöjä. Vuorella ei ehkä ollut tuolloin pysyvää miehitystä tai varuskuntaa, mutta jossakin Aurajokisuistossa sellainen varmasti sijaitsi.

26-10 puolestaan vietämme Englannin kuninkaan Alfred Suuren kuolinpäivää vuodelta 899. Mies oli Wessexin kuningas, mitteli viikinkien kanssa ja nimesi itsenä Englannin kuninkaaksi, kun maasta alkoi muodostua valtio.



Alfred Suuri (muinaisenglannin Ælfred, s. 849?, Wantage – k. 26. lokakuuta 899?) oli anglosaksien kuningas, joka hallitsi Wessexiä vuosina 871–899. Hän on tunnettu valtakuntansa puolustamisesta tanskalaisia viikinkejä vastaan ja on ainoa Englannin monarkki, joka sai lisänimen "Suuri". Hän oli myös ensimmäinen Wessexin kuningas, joka nimesi itsensä Englannin kuninkaaksi.


Hän juuri aloitti suojattujen kaupunkien, turvalinnakkeiden eli burhien rakentamisen maansa suojaksi. Ja hän myös lähetti slesvigiläisen soturipurjehtija ja kauppamies Wulfstonin tutkimusmatkalle Suomenlahdelle kartoittamaan alueen mahdollisuuksia. Ehkäpä hän oli myös perustamassa bwrh Abuwa Turkua.





Viikinkien asuttamat alueet sekä retket.
 
Viikinkien idäntien myötä myös täällä nautittiin kaupankäynnin iloista ja vaaroista. Ruotsin alueen asukkaat, kuten göötalaiset ja svealaiset, tekivät sota- ja verotusretkiä Itämeren rannikkoseuduille ehkä jo 500-luvulla. Heidän kulkunsa suuntasi Itämeren yli ja Venäjälle kahta isoa jokea seuraten. Kaupparetkille skandinaaveja veti erityisesti hopea, jota saatiin islamilaisen maailman hopeakaivoksista.

Kaupankäynnin vilkastuminen: Skandinaviassa syntyi 700-luvulla kaupunkeja, kuten Birka Keski-Ruotsissa. Useimmat näistä muinaiskaupungeista autioituivat 900-luvulla. 900-luvun lopulla oli uusien kaupunkien perustamisaalto (esim. Lund ja Sigtuna). Nämä kuninkaanvallan ja kirkon tukikohdiksi perustetut kaupungit ovat säilyneet nykypäivään saakka.

Liikehdintä Venäjän jokireiteillä: Skandinaaveja oli Laatokan ympäristössä jo 700-luvulla. 800-luvulta on tietoja skandinaaveista Bysantin keisarikunnassa. Skandinaavista uudisasutusta ja valloituksia Venäjän jokireittien varsilla. Viikinkien vilkas idänkauppa hiipui 900-luvun lopulla, mutta tiiviit suhteet Ruotsin ja venäläisten ruhtinaskuntien välillä säilyivät tämän jälkeenkin.

Kaikki tämä heijastui myös Aurajokilaaksoon ja esim. vuoteen 1030 ajoitettu viikinkiaikainen kalmisto nykyisen Turun ylioppilaskylän kohdalla kertoo jo melkoisesta vauraudesta. Vainajia on haudattu tänne juhlavarusteineen ja pronssikoruineen. Runsas polttokalmisto tuolta ajalta sijaitsee myös Ravattulan Muikunvuorella.

Uusin kirkkolöydös Ravattulan Ristimäessä 1100-1200 luvun vaihteesta tuonee lisävalaistusta myös alueen koko muinaishistoriasta.
 
Abuwa
Turussa 1-8 2014
Simo Tuomola

Salomon Ille

Tänään 31-7 löydämme itsemme Kastelholman linnasta Ahvenanmaalta. On vuosi 1599 ja Kaarle-herttua on jälleen kerran päättänyt valloittaa linnakkeen itselleen kuningas Sigismundin joukoilta.

 

Tällä kertaa hyökkäys myös onnistuu ja lopulta Kastelholma antautuu taisteluitta, kun herttuan hyökkäystä johtava amiraali Joakim Scheel oli edellisenä päivänä ilmoittanut linnaketta puolustaneelle käskynhaltija Salomon Illelle, että hänellä on mukanaan neljä järeää tykkiä murjomaan linnoitusta tarvittaessa. Linnakkeen upseerit toimitettiin Turkuun mestattavaksi.


Salomon (t. Salomo) Ille (k. 6. syyskuuta 1599 Turku) oli sotilas ja linnanpäällikkö.
Illen syntymäaika ja -paikka eivät ole tiedossa, mutta hänen vanhempansa olivat amiraali Maunu Ille ja Margareta Stålarm.

Ille toimi Käkisalmen linnan päällikkönä ja Klaus Flemingin alipäällikkönä nuijasodassa vuonna 1591. Talonpojat ryöstivät kostoksi hänen kartanonsa Rövarnäsin Paraisilla vuonna 1598.

Sittemmin Ille toimi Savossa ja Pohjanmaalla Sigismundin hyväksi. Flemingin seuraaja Arvid Stålarm määräsi hänet Kastelholman linnan päälliköksi 1599, mutta hän joutui antautumaan Kaarle-herttuan amiraalin Jaakkima Scheelin johtamille joukoille 31. heinäkuuta. Ille mestattiin Turussa.

Joakim Scheel, Jaakkima Scheel, Joachim Scheel, sukunimi myös: Scheele tai Scheelen (k. 14. huhtikuuta 1606 Turku) oli saksalaissyntyinen sotilas, Ruotsin laivaston yliamiraali vuodesta 1596. Hän johti Kaarle-herttuan laivastoa kummallakin Suomen retkellä vuosina 1597 ja 1599. Hän oli Turun linnan käskyhaltija 1599–1600, sitten yliamiraali Liivinmaan sodassa.

Kastelholma (ruots. Kastelholm) on linna Ahvenanmaan Sundissa. Sitä alettiin rakentaa 1300-luvun loppupuolella, ja siitä tuli Ahvenanmaan hallintokeskus 1400-luvun alussa. Linna piti asemansa vuoteen 1634.

 .
 Kastelholma vuonna 1944.

Ahvenanmaa kiinnosti Kustaa Vaasaa, ja hän vietti kevättalvella 1556 muutaman kuukauden Kastelholmassa. Samana vuonna kuninkaan pojasta Juhanasta tuli Suomen herttua. Juhana oleskeli linnassa 1557, 1559 ja 1561 ja piti siellä syksyllä 1571 vankina veljeään Eerik XIV:ttä ja tämän vaimoa Kaarina Maununtytärtä. Eerikin vankikamarina ollaan pidetty Kuretornin pientä huonetta sen kolmannessa kerroksessa.

Juhana III läänitti Kastelholman Katariina Stenbockille eliniäksi vuonna 1569. Arvid Stålarm lähti tammikuussa 1599 18 reen ja 40 miehen kanssa jäiden yli Ahvenanmaalle, kun Kaarle-herttuan käskynhaltija Hans Klaunpoika oli lähtenyt Tukholmaan. Stålarm valtasi Kuningas Sigismundin puolesta Kastelholman taisteluitta ja asetti käskynhaltijaksi Salomon Illen.

 

Katariina Stenbock (22. heinäkuuta 1535 Torpa stenhus, nykyinen Tranemon kunta – 13. joulukuuta 1621) oli Ruotsin kuningatar 1552–1560. Hän oli viimeinen Kustaa Vaasan kolmesta puolisosta. Katariinan edeltäjä oli hänen tätinsä Margareeta Leijonhufvud. Hän eli leskikuningattarena yli kuusi vuosikymmentä ja oli äitipuoli kahdeksalle serkulleen. Kustaan kuoleman jälkeen Katariina asettui Strömsholmin linnaan ja hänellä oli eläkelääninään myös Ahvenanmaa.

Kaarle-herttua pyrki valtaamaan linnan takaisin Sigismundilta ja lähetti huhtikuussa 1599 Hans Klaunpojan Ahvenanmaalle 400 miehen kanssa. Kastelholman piiritys epäonnistui täysin, kuten kävi myös seuraavellekin yritykselle heinäkuun puolivälissä. Ratkaiseva taistelu Kastelholmasta käytiin 31. heinäkuuta, kun herttuan hyökkäystä johti amiraali Joakim Scheel, joka oli edellisenä päivänä ilmoittanut Illelle tuoneensa mukanaan neljä järeää tykkiä. Kastelholma antautui taisteluitta. Upseerit vietiin Turkuun mestattaviksi.

Kun kuningas Sigismund pannaan 24. heinäkuuta 1599 viralta ja Kaarle-herttuasta tulee kuningas Kaarle IX, alkavat Vaasa-suvun miehet selvitellä välejään Turussa. Amiraali Scheel tuo 150 aluksella 5000 miestä Ispoisiin 26. elokuuta ja myös herttua itse purjehtii Turun saaristoon.

 
 Albert Edelfeltin maalaus Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista vuodelta 1878 Ebba Stenbock uhmakkaana.

Ebba Stenbock (k. 8. maaliskuuta 1614 Ruotsi) oli ruotsalainen valtarouva. Hän oli käskynhaltija Klaus Flemingin aviopuoliso ja Ruotsin kuningatar Katariina Stenbockin sisar ja sitä kautta kuningas Kustaa Vaasan käly. Vuonna 1597 hän toimi väliaikaisesti Suomen käskynhaltijana.

Arvid Eerikinpoika Stålarm puolustaa Turun linnaa 400-500 miehen voimin. Scheel piirittää linnaa ja mestauttaa varoitukseksi 7 Kastelholmassa 31-7 vangittua miestä, pistäen seipään nokkaan mm. Salomon Illen pään. Linna antautuu 16. syyskuuta 1599.

Arvid Eerikinpoika Stålarm (1549–1620) oli ruotsalainen sotilas ja hallintomies, joka toimi Suomen käskynhaltijana 1597–1599.

Kaarle-herttua teki siis  toisen retken Turkuun 1599 murtaen Marttilan taistelussa suomalaisten vastarinnan ja vallaten Turun linnan uudelleen. Stålarm antautui ja sai kuolemantuomion, mutta hänet armahdettiin ja vietiin vangittuna Ruotsiin ja näin hän vältti Turun verilöylyn.

Turun verilöyly oli Turussa 10. marraskuuta 1599 toimeenpantu joukkorangaistus, jossa mestattiin 14 Kaarle-herttuan (myöhemmin kuningas Kaarle IX) Suomessa vaikuttanutta vastustajaa. Sigismundin ja Kaarlen valtataistelussa Kaarle löi Sigismundin joukot Ruotsissa Stångebron taistelussa 1598 ja teki sen jälkeen retken Suomeen nujertaen vastarinnan ja mestauttaen säätyjä kuulematta Suomen johtavia aatelisia.

Verilöylyssä mukana
Turussa 31-7 2014
Simo Tuomola

 






 

Balthasar

Tänään 30-7 juhlimme Turun raatihuoneella vähän pitkin hampain venäläisen vallan keulakuvan synttäreitä, tulee näet kuluneeksi tasavuosia Suomen kenraalikuvernööri Johan Balthasar von Campenhausenin syntymästä Tukholmassa 1689. Eletään pikkuvihan viimeistä vuotta 1743.

 
 Vapaaherra, kenraaliluutnantti Johan Balthasar von Campenhausen.

Johan Balthasar von Campenhausen (30. heinäkuuta 1689 Tukholma – 28. tammikuuta 1758 Pietari) oli kenraali ja venäläisten nimittämä Suomen kenraalikuvernööri pikkuvihan aikana 1742-1743.

После увольнения из русской армии, он служил два года в качестве генерал-губернатора Финляндии с 1742 по 1744 год.

Von Campenhausenin vanhemmat olivat Pohjanmaan rykmentin eversti Johan Herman von Campenhausen ja Agnes Margareta Gyldenhoff. Hän tuli 1708 kuningas Kaarle XII:n drabanttijoukkoihin, joutui Puolassa vangiksi 1710 ja siirtyi ensin puolalaisten ja sitten venäläisten palvelukseen. Everstiksi hänet ylennettiin 1717 ja myöhemmin kenraalimajuriksi

 
 Suvun aatelisvaakuna.



Katsotaanpas vähän miltä Turussa tuolloin oikein näyttikään;

 
Asuinrakennusten pitkä sivu oli kadulle tai joelle päin. Pihan puolella sijaitsivat ulkorakennukset: puuvaja, vaunuvaja, varastoaitat, talli, lantavaja ja pihatto. 1700-luvulla loppui sikojen pito kaupungissa niiden aiheuttaman epäsovun ja vaivan vuoksi - siat kun karkailivat minne mielivät.

Turun raatihuone, piirros vuodelta 1735. 

 

Vuonna 1735-1736 Turun suurtorin äärelle oli rakennettu tornillinen raatihuone. Tiilestä rakennetussa ja keltaiseksi rapatussa raatihuoneessa oli aikaa ilmoittava tuntikello. Rakennuksen piirsi muurarimestari Samuel Berner, joka oli saanut oppinsa Tukholman kuninkaanlinnan työmaalla.


Samuel Berner (k. 10. elokuuta 1759 Siuntio) oli Suomessa 1700-luvulla vaikuttanut saksalaissyntyinen muurimestari ja arkkitehti, jonka suunnittelemia rakennuksia on useissa Suomen kaupungeissa. Häntä on pidetty Suomen rakennustaiteen historian ensimmäisenä varsinaisena arkkitehtina.

Turun linnan alue vuonna 1799.
 
Kun Suomi joutui hattujen sodassa venäläisten miehittämäksi, von Campenhausen nimitettiin syksyllä 1742 Suomen kenraalikuvernööriksi Turkuun ja hän sai hoitoonsa taloudelliset, oikeudelliset ja kirkolliset asiat.  Piispa Jonas Fahlenius pakeni pikkuvihan aikana monien muiden kaupungin johtomiesten tavoin Ruotsiin ja hänen sijaisenaan toimi Johan Wallenius.

 

 Turun linna vuonna 1724.

Ylimpiin hallintovirkoihin nimitettiin kenraalikuvernöörin esityksestä virolaisia ja liivinmaalaisia henkilöitä ja suomalaisia taas alempiin. Turun rauhan jälkeen 1743 syksyllä von Campenhausen palasi Venäjälle, missä hän sai tehtäväkseen laatia esityksen Viipurin läänin hallintoa varten.

Vesivärityö kirkkoalueesta 1814.

 1751 – Fredrik I, Ruotsin kuningas (1720–1751) (s. 1676).

Fredrik I toimi Ruotsin kuninkaana vuosina 1720-1751 eli hänen aikanaan solmittiin ensin isonvihan päättänyt Uudenkaupungin rauha 30.8. 1721 ja pikkuvihan päättänyt Turun rauha 7.8. 1743.

Turun rauha on Turussa 7. elokuuta 1743 solmittu Venäjän ja Ruotsin välinen rauhansopimus, joka päätti vuosina 1741–1743 käydyn hattujen sodan ja sen aiheuttaman pikkuvihana tunnetun venäläismiehityksen Suomessa.

 Turku vuonna 1811.

1700-lukua leimasi kaupungissa myös teollisuuden kasvu. Turussa toimi 1700-luvulla kaksi valtakunnan suurimpiin kuulunutta tupakkatehdasta. Laivojen rakentaminen alkoi Turussa vuonna 1732 perustetulla Åbo Gamla Skeppswarf -telakalla, ja telakkateollisuudesta kehittyi aikaa myöten kaupungin merkittävin teollisuudenhaara.

Myös asukasluku nousi ja oli vuosisadan vaihtuessa jo noin 11 000. 1700-luvun lopulla myös kulttuuri ja tiede kukoistivat kaupungissa. Tästä esimerkkeinä olivat esimerkiksi ensimmäisen kasvitieteellisen puutarhan ja laboratorioiden perustaminen, sekä Suomen vanhimman sanomalehden Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo ilmestyminen vuonna 1771. Vuonna 1790 Turussa perustettiin myös Suomen vanhin yhä toimiva yhdistys, Musikaliska Sällskapet i Åbo eli Turun Soitannollinen Seura.

Pikkuvihassa
Turussa 30-7 2014
Simo Tuomola
 
 

Oláfr hinn helgi

Tänään 29-7 vietämme Pyhän Olavin kuolinpäivää ja sen kunniaksi myös Olavin nimipäivää:

1030 – Olavi Haraldinpoika, pyhimykseksi julistettu Norjan kuningas (s. 995).



Medeltida sankt Olofskulptur i Sankt Olofs kyrka i byn Sankt Olof i Skåne.

 
Olavi Pyhä tai Pyhä Olavi eli Olavi Haraldinpoika (norj. Olav II Haraldsson den hellige, muinaisnorjaksi Oláfr hinn helgi, 995–1030) oli Norjan kuningas 1015–1030. Olavi Pyhä on Norjan kansallispyhimys ja kaikkien ritareiden ja sotilaiden suojeluspyhimys.


Olavia alettiin pian pitää pyhimyksenä, ja hänen haudastaan Trondheimin tuomiokirkossa tuli pohjoismaiden keskeisin pyhiinvaelluskohde.






Nuoruudessaan Olavi oli menestyksekäs viikinki. Hän osallistui viikinkiretkille muun muassa Itämerellä.

Kun muinaistulien järjestelmä varoitti, väki siirtyi turvaan uhkan alta. Näin kävi mm. kun Norjan kuningas ja myöhempi kansallispyhimys Olavi Pyhä (995-1030) osallistui vuonna 1008 viikinkinä Suomeen suuntautuneelle ryöstöretkelle; merkkitulin varoitettu väki matkasi turvaan rannikolta sisämaahan, kuningas joutui väijytykseen, mutta onnistui pakenemaan.

Olavi on suomalainen muoto muinaisskandinaavisesta nimestä, joka on esiintynyt muodoissa Aleifr, Anleifr ja Olafr ja tarkoittaa esi-isien jälkeläistä, sukunsa vesaa.

Erityisen suosituksi nimen eri muodoissaan on varsinkin pohjoismaissa tehnyt Norjan ensimmäinen kristitty kuningas Olavi Pyhä (norj. Olav den hellige, alkujaan Oláfr hinn helgi), jonka kuolin- ja muistopäivä, Pyhän Olavin päivä, 29. heinäkuuta, on nykyisinkin Olavin nimipäivä. Hänen mukaansa on myös Olavinlinna saanut nimensä.




Kuparipiirros Olavinlinnasta 1700-luvun loppupuoliskolta. Pohjoisesta päin kuvatussa kuvassa on näkyvissä vielä kaikki linnan viisi tornia.

Meille Turkuun Pyhän Olavin kultti levisi 1000-luvun lopulla viikinkiretkien ja kaupankäynnin välityksellä ja vuonna 1249 perustettiin tänne Koroisten piispanlinnan suojiin Pyhän Olavin Dominikaaniluostari. Vuoden 1287 tienoilla jo alettiin suunnitella nykyisen Kaskenmäen kohdalle konventtia, kerjäläisjärjestön omia rakennuksia, jonne päästiin muuttamaan 1291.

 
Viime vuosisadan alkupuolella julkaistussa kirjassa julkaistu valokuva Turun dominikaanikonventin sinetistä. Sinettiä säilytetään Tukholmassa.
Konventti Lyypekinmäellä käsitti sisäpihan, 6-7 huoneiston asuinsiiven, hautausmaan ja köyhäinhoitolan. Konventissa työskenteli kymmenkunta mustakaapuista veljestä.
 



Dominikaanien vaikutuksesta kasvavaan Turkuun kertoo sekin, että 1330 dominikaanien liturgia määrättiin koko Suomen hiippakunnan liturgiaksi. Luostari sai rakentamiseen ja ylläpitoon runsaasti lahjoitusvaroja ja yhtenä tulonlähteenä oli osuus Halisten myllystä, jota mustatveljet joutuivat puolustamaan vuonna 1360.

Luostari toimi myös ylimystön turvapaikkana, kun esim. vuonna 1465 kuningas Kaarle Knuutinpoika menetti virkansa ja majaili Turussa mustainveljesten luostarissa puutetta kärsien. 1467 hänet valittiin kuitenkin jälleen Ruotsin kuninkaaksi. Konventti oli voimissaan aina vuoteen 1537 saakka, jolloin se tuhoutui tulipalossa ja lopulta Kustaa Vaasa kuljetutti osan luostarin tiilistä 1543 Kastelholmaan.

 

Foto: Seilo Ristimäki
Dominikaanikonventin muistomerkki Turun Olavinpuistossa Kimmo Ojaniemen toteuttamana. Teos paljastettiin 7.10.2005.

Pyhä Olavi eli Olavi Haraldinpoika oli viikinkiylimystöön kuuluva henkilö (995–1030). Viikinkimatkojensa aikana hänet kastettiin kristityksi. Vuonna 1015 Olavista tuli monien vaiheiden jälkeen Norjan kuningas, joka joutui kuitenkin 1028 luopumaan vallasta ja pakenemaan Novgorodiin. Olavin pahimman vastustajan kuolema sai hänet palaamaan 1030 Norjaan, missä hän kuoli Stiklestadissa (Trondheimin lähellä) taistelussa 29.7.1030. Tämä päivä on nykyisessäkin kalenterissa Olavin nimipäivä.

Mikä oli Olavi-kultin nopean leviämisen salaisuus? Pohjoismaalaiset ilmeisesti kokivat hänet omaksi pyhimyksekseen siksi, että hänen viikinkipersoonassaan oli monia kansanomaisia piirteitä. Pyhän Olavin ajateltiin jo 1000–1100-luvuilla suojelevan talonpoikia Norjan ikuisena kuninkaana ja taistelussa voittaneena sankarina. Hänen suosioonsa vaikuttivat myös kertomukset hänen ihmeteoistaan. Englantilaiset ja saksalaiset lähetystyöntekijät käyttivät hyväkseen Olavi-kulttia opetustyössään Pohjoismaissa.

Pyhän Olavin kultti levisi Suomeen kolmessa vaiheessa. Ensiksi se rantautui 1200-luvun alkupuolella Ahvenanmaalle, Varsinais-Suomen saaristoon, Turun ympäristöön, Vakka-Suomeen, Kokemäenjoen suualueelle ja vesistöön Vanajalle sekä Länsi-Uudellemaalle. 

Pyhä Olavi oli 1200-luvun puolivälissä neitsyt Marian ohella Suomen suosituin pyhimys sen perusteella, mitä noin 40 kirkollisen rakennuksen suojelijoista tiedetään. Olavi tunnettiin tuolloin muutenkin Lounais-Suomen seuduilla.

1500-luvun puolivälissä noin puolet Turun hiippakunnan seurakunnallisista rakennuksista oli Olavi-kirkkoja. Siten Olavi oli merkittävä pyhimys koko hiippakunnassa 1200-luvun alkupuolelta 1500-luvun puoliväliin. Tämä sopii hyvin yhteen sen kanssa, mitä piispa Maunu Särkilahti mainitsi vuonna 1493 Olavin kultin suosiosta.

 

 Maunu Niilonpoika Särkilahti (k. 2. maaliskuuta 1500, Kuusiston piispanlinna) toimi Turun piispana vuosina 1489–1500. Tätä ennen hän toimi Turun tuomiorovastina vuosina 1465–1489. Tuomiorovastina hän aloitti vuonna 1474 kansliauudistuksen, jonka seurauksena todennäköisesti syntyi Turun tuomiokirkon Mustakirja.
 

Pyhän Olavin kulttia harjoitettiin osittain myös kansankielellä. Tämä tapahtui messuin ja rukoushetkin Olavin päivänä 29.7. ja sitä edeltävänä aattona ja yönä. Kunnioituksen paikka oli Olavi-alttari, jolla saattoi olla Olavi-veistos tai kaappi. Olavin päivän yhteydessä järjestettiin markkinoita.  Joillakin paikkakunnilla oli myös markkinoita, joille kokoontuneet olivat kosketuksissa päivän kirkolliseen teemaan ja sen opetuksiin.

Turun hiippakunnassa oli 1200–1500-luvuilla ainakin 84 Pyhää Olavia esittävää veistosta ja maalausta. Veistoksia oli 65 ja ne työstettiin veistämällä tai eri tavoin valamalla. Erilaisia Olavi-maalauksia oli yhteensä 19. Olavi-taidetta oli kaikissa Suomen keskiaikaisissa maakunnissa Karjalaa ja Savoa lukuun ottamatta.

 
Rostfri ryttarstaty föreställande Olof den helige skapad av Allan Ebeling. Placerad i studentbostadskvarteret Triangeln, Uppsala.

Pyhimystiellä
Turussa 29-7 2014
Simo Tuomola

Pieni orjatar

Tänään 28-7 sukellamme musiikin maailmaan kolmen merkittävän säveltäjän kuolinpäivän merkeissä; Vivaldi, Bach, Crusell.

 1741 – Antonio Vivaldi, italialainen säveltäjä (Neljä vuodenaikaa) (s. 1678)

 1750 – Johann Sebastian Bach, saksalainen säveltäjä (Brandenburgilaiset konsertot) (s. 1685)

 1838 – Bernhard Crusell, suomalainen säveltäjä ja klarinetisti (s. 1775)


 
 Bernhard Henrik Crusell. Målning av Johan Gustaf Sandberg, 1826.

Bernhard Henrik (Berndt) Crusell (15. lokakuuta 1775 Uusikaupunki – 28. heinäkuuta 1838 Tukholma) oli suomalainen säveltäjä ja klarinetisti.

16-vuotiaana Ruotsiin muuttanut Crusell toimi Tukholman hovikapellin ensiklarinetistina vuosina 1793-1833. Crusell oli taitava soittaja ja kävi Saksassa opiskelemassa ja esiintymässä 1798, 1803 (matka ulottui myös Pariisiin) ja 1811. Crusell sävelsi pääasiassa kamarimusiikkia, lauluja ja klarinettikonserttoja.

Hän sävelsi myös yhden oopperan, Pienen orjattaren, joka sai ensiesityksensä Tukholmassa vuonna 1824. Lisäksi Crusell käänsi useita oopperoiden librettoja ruotsiksi. Hän käänsi ruotsiksi tekstit mm. Sevillan parturiin ja Figaron häihin.

Pieni orjatar (ruots. Den lilla slafvinnan) on suomalaisen Bernhard Henrik Crusellin säveltämä ruotsinkielinen ooppera, joka sai kantaesityksensä Tukholmassa vuonna 1824. Libreton on kirjoittanut ranskalainen Guilbert Pixérécourt. Pieni orjatar on ensimmäinen suomalaisen säveltäjän luoma oopperateos. Se on romanttinen ooppera, joka perustuu satuun Ali Babasta ja neljästäkymmenestä rosvosta.

Pieni orjatar oli Kuninkaallisen Teatterin ohjelmistossa vuosina 1824-1838, jolloin sitä esitettiin kaikkiaan 34 kertaa.Crusell kuoli 27-7 1838 ja haudattiin Tukholman Solnan kirkkomaalle.

 
 Bernhard Crusells gravvård på Solna kyrkogård.

Uudessakaupungissa on vietetty vuodesta 1982 lähtien Crusellin kunniaksi vuosittaiset Crusell-viikot. Suomen valtion sotilassoittokuntien kunniamarssi on hänen käsialaansa oleva Crusellin marssi.

 Crusellia kuultiin vähäisessä määrin myös tuon ajan Turun musiikkipiireissä.

Yksi enne musiikkikulttuurin nousukaudesta oli Akateemisen kapellin perustaminen Turkuun 1747. Se esiintyi lähinnä yliopiston omissa tilaisuuksissa. Kirjallisen Aurora-seuran (1770–79) ylläpitämä orkesteri antoi Suomen ensimmäiset julkiset konsertit Turussa 1773 ja 1774. Turun Soitannollisen Seuran perustaminen 1790 oli vuosisadan merkittävin tapahtuma Suomen musiikkielämässä ja merkitsi säännöllisen konserttitoiminnan alkamista.

Seuralla oli oma orkesteri ja laaja nuottikirjasto. Samaan aikaan alkoivat nousta esiin suomalaiset, klassismia edustavat säveltäjät, ensimmäisenä Erik Tulindberg.

Klassisen ajan uutuudet tulivat Turkuun hyvinkin nopeasti: Haydnin kvartettoja ja sinfonioita soitettiin niin kuin muuallakin, ja Beethovenin sinfoniat esitettiin Turussa jopa nopeammin kuin Pariisissa.

Bernhard Henrik Crusell  (1775–1838)

 

Merkittävin varhaisista säveltäjistämme oli Bernhard Henrik Crusell. Hän muutti 16-vuotiaana Tukholmaan, valtakunnan pääkaupunkiin, missä työskenteli hovikapellin klarinetistina. Crusell saavutti mainetta taiturillisena soittajana ja kävi opinto- ja esiintymismatkoilla Saksassa ja Pariisissa. Hän sävelsi sujuvaan klassiseen tyyliin mm. kolme klarinettikonserttoa, muita solistisia teoksia, kolme klarinettikvartettoa ja muuta kamarimusiikkia, lauluja sekä oopperan Den lilla slafvinnan (Pikku orjatar, 1824).

Crusell debytoi säveltäjänä Tukholmassa v. 1804 muunnelmilla klarinetille ja orkesterille, jotka perustuivat ruotsalaiseen juomalauluun "Goda gåsse, glaset töm". Johdanto ja Air op. 12 klarinetille ja orkesterille valmistui lopulliseen muotoonsa 1820-luvulla.

Puhallintrio, jossa Crusell soitti, oli arvostettu ja esiintyi säännöllisesti. Vuonna 1808 trio kantaesitti Crusellin kolmoiskonserton (Sinfonia concertante) klarinetille, käyrätorvelle ja fagotille. Teos saavutti suosiota, ja sitä esitettiin säveltäjän teoksista kaikkein eniten.

 

Kun oikeustieteen kandidaatti Johan Josef Pippinngsköld palasi kotikaupunkiinsa Turkuun 1818 saatuaan opintonsa Upsalassa päätökseen, hän toi mukanaan tänne myös musiikillisia tuulahduksia Ruotsista.

 

 Johan Josef Joakim Pippingsköld (1732–1832) oli suomalainen juristi, kuoron perustaja. Hän oli Turun hovioikeuden virkamies ja harrasti musiikkia. Hän perusti vuonna 1819 Turkuun Sångsällskapet-kuoron, joka oli ensimmäinen ylioppilaskuoro. Hän oli ensimmäisiä suomalaisten kansansävelmien kerääjiä.

 

 

Ylioppislaslauluista ja mieskuorosta innostuneena hän perusti tänne 1819 Pippinggsköldin lauluseuran ja jo 5. marraskuuta lauluseura oli valmis esittämään suurelle yleisölle ensimmäisen laulukonventtinsa. Kuulijoina oli ylioppilaiden lisäksi akatemian opettajia ja kaupungin sosieteetin jäseniä.

Ohjelmisto oli valittu Upsalan esikuvan mukaan eräiden Bellmanin laulujen lisäksi mm. Tegnèrin Se över dal och klyfta sekä Atterbomin Vikingasäten, åldriga lundar. 

 

Esaias Tegnér, född 13 november 1782, död 2 november 1846, var en svensk skald och kulturpersonlighet. Han var professor i grekiska vid Lunds universitet, biskop i Växjö från 1824 samt ledamot av Svenska Akademien från 1819.

 

Esaias Tegnér (13. marraskuuta 1782 – 2. marraskuuta 1846) oli ruotsalainen kirjailija, professori ja piispa. Hänen kuuluisin teoksensa on runoteos Frithiofs saga (suom. Fritiofin satu, 1872, ja Fritiofin taru, 1932). Teos kertoo viikinkisoturi Fritiofin elämänvaiheista.

 

 

Kohta alettiin toivoa lauluilta myös Turun miljööhön sopivia sanoja. Silloin alettiinkin kirjoittaa uusia sanoja tuttuihin säveliin. Arwidsson teki uudet sanat Vikingasäten-lauluun, Gadolinin runo antoi uuden sisällön Marseljeesille.

 

 

Marseljeesin säveltäjä Rouget de Lisle laulamassa sitä ensi kertaa 1792.

 

Marseljeesi (ransk. La Marseillaise) on Ranskan kansallislaulu. Se tuli vallankumouksellisten tunnussäveleksi Ranskan suuressa vallankumouksessa. Marseljeesia on käytetty kaikkialla maailmassa vallankumouslauluna ja työväenlauluna. Siihen on tehty useita eri sanoituksia.

 

Tällöin Idman lainasi Crusellilta sävelen Nationalsång-lauluunsa ja samalla sävelellä esitettiin myös Tegnérin Det gamla Götha leijon vilar. Ylioppilaslaulun ansiosta kvartettilaulu saavutti kaupungissa suuren suosion ja serenadit rikkoivat aika ajoin muuten nukkuvan Turun yörauhaakin varhaisen DBTL:n tapaan.

 

 

Lauluseurassa mukana

Turussa 28-7 2014

Simo Tuomola

 

 

 

 

Gangut

Tänään 27-7 tulee kuluneeksi tasavuosia Riilahden meritaistelusta Hangon vesillä 1714. Eilen alueella muisteltiin tapahtumaa jo taistelunäytöksen merkeissä. Hankoniemi on venäjäksi Gangut ja siitä saa nimensä myös Turussa kuun lopulla nähtävä Gangut Regatta.

 

1714 – Suuri Pohjan sota: Venäjän laivaston ensimmäinen merkittävä voitto Riilahden meritaistelussa Ruotsin laivastoa vastaan Hangon lähellä.


Riilahden meritaistelu (ven. Гангутское сражение, Gangutskoje sraženije) oli suureen Pohjan sotaan sisältynyt meritaistelu, joka käytiin Ruotsin ja Venäjän laivastojen välillä Hankoniemen (ven. Gangut) pohjoispuolella sijaitsevassa Riilahdessa vuonna 1714. Taistelu oli Venäjän Itämeren laivaston ensimmäinen merkittävä voitto.

Ruotsin avomerilaivastolla oli vaikeuksia liikkua tyvenen vuoksi, ja tämän vuoksi venäläiset kaleerit saivat etulyöntiaseman. Venäläisillä oli myös huomattava ylivoima.

 Ainoat alukset, jotka saatiin estämään venäläisten rynnäkköä, olivat 18 tykillä varustettu tykkiproomu HMS Elefanten (kontra-amiraali Nils Ehrenskjöldin lippulaiva), kaleerit Örnen, Tranan, Gripen, Laxen, Geddan ja Valfisken sekä saaristolaisveneet Flundran, Mörten ja Simpan.

Nils Ehrenskiöld (1674–1728) oli ruotsalainen amiraali ja vapaaherra, joka johti Ruotsin laivastoa Riilahden meritaistelussa vuonna 1714 suuren Pohjan sodan aikana.

Ruotsi hävisi Riilahden taistelun ja Ehrenskiöld jäi vangiksi. Hän sai sankarin maineen, koska taisteli ylivoimaista vastustajaa vastaaan. Myöhemmin Ehrenskiöld oli Karlskronassa laivaston talousosaston johtaja.



 

Suuri Pohjan sota (1700-1721), jonka loppuosasta (1713-1721) käytetään myös nimeä Isoviha, käytiin pääosin Ruotsin ja Venäjän välillä. Alkutahtina oli Ruotsille voitokas Narvan taistelu vuonna 1700. Tsaari Pietari I:n (myöhemmin Pietari Suuri) armeija valtasi Ruotsilta nykyisen Pietarin alueen vuonna 1703 ja perusti sinne uuden Venäjän pääkaupungin. Ruotsi yritti muutaman kerran vallata Nevan suun takaisin, mutta ei siihen enää kyennyt. 

 

 Ruotsin kuninkaan Kaarle XII maa-armeijan Pietari tuhosi nykyisen Ukrainan alueella Pultavan taistelussa vuonna 1709, jolloin Ruotsi ei enää kyennyt maalla puolustamaan Baltian ja Suomen alueita. Pietari valloitti Ruotsilta pääosan Baltiaa jo vuonna 1710 sekä vuoteen 1714 mennessä koko Etelä-Suomen alueen. Ruotsi kuitenkin hallitsi vahvalla avomerilaivastollaan Suomenlahtea ja Itämerta suvereenisti aina vuoteen 1714 asti.

Pietari ei kyennyt mobilisoimaan vastaavaa avomerilaivastoa, joten hän kehitti soudettaviin kaleereihin perustuvan rannikkolaivaston. Kaleerit kulkivat matalassa vedessä alueilla, joihin suuret ja tulivoimaiset avomerilaivat eivät kyenneet tai uskaltaneet tulla. Vuoden 1714 alussa Pietarilla oli jo yli 100 erikokoista kaleeria, joiden avulla hän päätti murtaa Ruotsin ylivallan merellä ja hyökätä Ruotsiin asti. Ruotsi sai ensimmäiset omat kaleerinsa vesille vasta 1713.

Vuoden 1713 aikana venäläiset tekivät paljon väylämittauksia, satamapaikkojen selvittelyä ja merikarttoja Suomenlahdella aina Turkuun asti. Tällä pohjustettiin Pietarin seuraavan vuoden kunnianhimoisia suunnitelmia Ruotsin suhteen.

 

Helmikuussa 1714 Ruotsin armeijan nykyisen Suomen alueella olleet maavoimat käytännössä tuhottiin Etelä-Pohjanmaalla Isonkyrön (Napuen) taistelussa, jolloin Suomen alue oli kokonaan Pietarin hallussa. 

Aikaisin keväällä huhtikuun lopulla 1714 Ruotsi lähetti amiraali Wattrangin johtaman vahvan laivasto-osaston Suomenlahdelle sulkemaan rannikkoväylän Hankoniemen kärjessä ja siten estämään Pietarin kaleerien pääsyn Hankoniemen ohi.

Samalla estettiin Turussa olevien venäläisten joukkojen huolto meritse. Wattrangilla oli käytössään mm. 16 linjalaivaa, 3 fregattia ja useita pienempiä aluksia. 

Kesäkuun lopulla 1714 saapui Venäjän yliamiraali Apraksinin johtama kaleeriosasto, noin 80 erikokoista kaleeria, Tvärminneen Hankoniemen itäpuolelle. Helsingissä talvehtineet 20 kaleeria yhtyivät tähän osastoon heinäkuun alussa. Venäjän avomerilaivasto oli Tallinnassa, jossa se pysyikin, koska sen taistelukyky ei ollut Pietarin oman arvion mukaan riittävän hyvä. 

 

Pietari saapui 20. heinäkuuta Tallinnasta Tvärminneen Porkkalan kautta ja oli henkilökohtaisesti mukana seuranneissa operaatioissa ja myös Riilahden taistelussa. 

Koska Hankoniemen ohitus näytti vaikealta ja olisi johtanut suuriin tappioihin, yritti Pietari ensin nk. dragetin kautta Lappohjassa vedättää laivoja Hankoniemen yli. Vetoyritys ei onnistunut, mutta ruotsalaiset havaitsivat tapahtuman ja Wattrang lähetti 25. heinäkuuta dragetin länsipäähän schoutbynacht Nils Ehrenskiöldin johtaman osaston, johon kuului tykkiproomu Elefanten ja kuusi kaleeria ja noin 950 miestä. 

Samalla Wattrang määräsi vara-amiraali Lillen hyökkäämään 8 linjalaivan voimalla Tvärminnessä olevia Pietarin kaleereja vastaan. Hyökkäys ei kuitenkaan toteutunut, koska tuli tyyni sää, eivätkä raskaat laivat päässeet tarpeeksi lähelle Pietarin kaleerilaivastoa. 

Kun ruotsalainen laivasto-osasto oli nyt jaettu kolmeen osaan, päätti Pietari lähettää 20 kaleerin osaston kiertämään ulkokautta soutaen Wattrangin pienentyneen päävoiman, joka oli edelleen Hankoniemen kärjen tasalla. Komentajakapteeni Smajevitsin johdolla 26. heinäkuuta tämä kiertoliike onnistui ja osasto pääsi Wattrangin ja Hankoniemen ympäri ilman tappioita. Wattrang määräsi tämän takia linjalaivojaan siirrettäväksi soutuveneillä hinaten vielä ulommaksi, jotta tämä kiertoliike ei toistuisi. 

Samaan aikaan lähetti Pietari vielä 15 kaleeria ulkokautta brigadööri le Fortin johdolla kiertämään Wattrangin laivat ja vaikka matka oli pidempi kuin edellisellä ryhmällä, onnistuivat nämäkin kiertämään ruotsalaisen osaston ilman tappioita. Kiertomatka soutaen oli noin 30 km. 

 

Tämän jälkeen Wattrang venytti edelleen osastoaan, jotta ympärisoutu estettäisiin. Tämä avasi rantaväylän Pietarin lopuille kaleereille Hankoniemen kärjessä. Aamuyöllä 27. heinäkuuta Pietarin pääosasto, noin 60 kaleeria, edelleen tyynessä ja utuisessa säässä, souti pitkin Hankoniemen rantoja Tvärminnestä niemen ympäri. Ruotsalaiset yrittivät sulkea väylän, mutta eivät ehtineet hinata linjalaivojaan takaisin tarpeeksi lähelle. Lille oli jo saapunut osastonsa kanssa Wattrangin avuksi.  Näin venäläisten pääosastokin pääsi ohittamaan ruotsalaisten sulun lähes tappioitta. 

Yksi venäläinen kaleeri ajoi karille Hankoniemen edustalla ja sen miehistö, 200 henkeä, jäi ruotsalaisten vangiksi. Samoin kaleeri jäi ruotsalaisten saaliiksi ja vietiin Tukholmaan. 

Pietarilla oli käytössään enemmän miehiä kuin Wattrangilla, mutta ruotsalaisilla oli merkittävästi suurempi tulivoima käytössään, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä, kun soudettavat kaleerit ohittivat ruotsalaiset avomerilaivat turvallisen kaukaa.

Wattrang teki merkittävät virheet jakaessaan osastonsa kolmeen osaan ja avatessaan Hankoniemen kärjen Pietarin kiertoliikkeiden takia. Pietari kykeni käyttämään hyväkseen nämä virheet sekä kaleerilaivaston liikuntakyvyn että joustavuuden ansiosta. Myös tyyni sää oli hyökkääjän etuna.

 

Pietarin kaleerilaivaston tehtäväksi jäi vielä Ehrenskiöldin noin 950 miehen suuruisen osaston tuhoaminen Hankoniemen pohjoispuolella. 

Ehrenskiödin osasto oli jo 26. heinäkuuta ankkuroitunut puolustuslinjaan ja kieltäytyi antautumasta, joten 27. heinäkuuta noin klo 15 alkoi Riilahden taistelu.  Taistelupaikan valitsi siis Ehrenskiöld. 

Hän rakensi osastostaan eräänlaisen taistelulautan kytkien alukset toisiinsa, jotta taistelun kuluessa miehistöt voisivat perääntyä aluksesta toiseen ja lopuksi Elefantenin kannelle.

Elefanten oli keskellä kylki kohti hyökkääjiä ja ruotsalaiset kaleerit taas keula kohti hyökkääjää, koska niiden vahvin aseistus oli vain keulassa. 

 Maurice Baquoi: Riilahden meritaistelu, kaiverrus, 1724—1727.

Koska keulan kautta ei voitu vallata ruotsalaisia aluksia, pyrkivät venäläiset kaleerit ruotsalaisten reunimmaisten alusten kylkeen ja yrittivät sitä kautta vallata nämä alukset. Tältä osin meritaistelu muistutti maasotaa; mies miestä vasten erilaisten käsiaseiden kanssa.  Tästä syystä taistelu oli erittäin verinen ja vaati paljon uhreja. Taistelu kesti noin 2 tuntia.

 Model of ship of the line, Elefanten ("the Elephant").

Venäläiset lähestyivät Elefantenia ruotsalaisten kaleerien kautta ja lopulta Ehrenskiöldin päällikköviiri laskettiin alas antautumisen merkiksi. Ehrenskiöld yritti vielä paeta pienemmällä aluksella, mutta venäläiset ottivat sen kiinni ja palauttivat Ehrenskiöldin Elefantenille. 

Taistelupaikasta on kirjoitettu useita artikkeleita ja kirjoja, mutta pitävää arkeologista todistetta ei ole vielä kyetty esittämään minkään paikan osalta. Samoin taistelusta syntyi paljon legendoja ja myyttejä, jotka elävät vieläkin kirjallisuudessa. 

 

Vain osa Pietarin kaleereista, noin 23 kaleeria, osallistui itse taisteluun. Ensimmäisessä vaiheessa hyökkäsi kahdeksan venäläistä kaleeria ruotsalaisten sivustoja vastaan. Elefantenia olisi ollut vaikea tai mahdotonta vallata entraamalla kyljestä, koska sen kyljellä oli 8 tykkiä ja kaleereissa vain 2-3 tykkiä keulassa.

Yhden kaleerin vaatima ura oli noin 40 m, koska airojen pituus oli noin 15 metriä, joten Elefantenin tulivoima oli 2-3-kertainen mahdollista hyökkäävää kaleeria kohden, koska Elefanten oli noin 30 m pitkä. 

Tykkien merkitys ei ollut ratkaiseva tässä meritaistelussa ja siten se poikkesi merkittävästi tuon ajan muista meritaisteluista. Poikkeavaa tavanomaisesta oli myös ruotsalaisten toiminta, kun osasto oli ankkurissa paikallaan ikään kuin maalinnoitus. 

Yksikään alus ei uponnut taistelun aikana. Kaleereissa ei ollut painolastia ja tykitkin olivat aika keveitä, joten ne kelluivat vesilastissakin. 

Asiakirjojen mukaan taistelussa kuoli välittömästi ruotsalaisia 361 ja loput noin 600 jäivät vangiksi. Näistä yli puolet kuoli vammoihinsa muutaman viikon kuluessa, joten ruotsalaisten tappiot kuolleina olivat noin 700. Loput yli 200 vietiin vankeina Pietariin samoin kuin kaikki ruotsalaiset alukset. 

Venäläisiä oli mukana itse taistelussa noin 3400 miestä, joista noin 400 kuoli heti tai pian taistelun jälkeen.  Lisäksi venäläisten tappioihin kuului karille ajaneen kaleerin miehistö, josta noin 50 kuoli ja noin 200 jäi vangiksi ja vietiin Ruotsiin.

Yhteensä kuolleita oli taistelussa noin 1100 henkeä. 

 

 Aleksei Zubov: Ruotsalaiset laivat tuotiin Pietariin Riilahden meritaistelun jälkeen, kaiverrus, 1715.

Taistelun jälkeen venäläiset hautasivat kuolleet ja korjasivat vaurioituneet laivat paikan päällä. Hautojen paikkaa ei tunneta, mutta vahva oletus on Santalan alue.  Osa aluksista osoittautui korjauskelvottomiksi ja  ne hylättiin paikalle. Luultavasti näistä osa kuuluu nk. Santalan hylkyihin. 

Apraksinin johdolla 70 kaleeria jatkoi viiden päivän kuluttua 1. elokuuta Jungfrusundin kautta Turkuun ja sieltä edelleen Ahvenanmaalle. Pietari ja vangiksi otettu Nils Ehrenskiöld olivat tämän osaston mukana Ahvenanmaalle asti.

Hangosta tuli vielä 8 kaleeria, ehkä korjausten jälkeen, Ahvenmaalle ja ne yhtyivät Apraksinin osastoon.  Sieltä osasto jatkoi Kristinankaupunkiin ja saapui Vaasaan 9. syyskuuta. Yhdeksän kaleeria lähetettiin tuhoamaan Uumajan kaupunki, joka paloi 18. syyskuuta.

Kaleerilaivaston jäljelle jäänyt osa talvehti Uudessakaupungissa. Noin 16 kaleeria ajoi karille tai hukkui syysmyrskyissä Pohjanlahdella. 

Pietari palasi Ahvenanmaalta ennen Apraksinin lähtöä pohjoiseen 20 kaleerin mukana Pietarin kaupunkiin, jossa Nevalla pidettiin syyskuussa suuri juhlaparaati Venäjän laivaston ensimmäisen merivoiton kunniaksi. Sivers johti yksikköä, joka toi ruotsalaiset sotasaalilaivat ensin Helsinkiin ja sieltä Pietariin. Paraatissa oli mukana noin 200 ruotsalaista sotavankia. Uudenkaupungin rauhan jälkeen osa näistä vangeista palasi kotiseuduilleen. 

 

Tvärminneen jäi Pietarin laivaston erään yksikön komentaja Mark Gris sekä Ljuberas, jotka tekivät ensimmäiset venäläiset merikartat Hankoniemestä, Tvärminnestä sekä Barösundista. 

Wattrang lähetti illalla 27.7. aluksen valkoisen lipun kanssa ehdottamaan Apraksinille mahdollista vankien vaihtoa sekä tiedustelemaan Ehrenskiöldin ja kapteeni Sundin kohtaloa sekä arvioimaan tapahtumaa. Kun alus palasi, oli Wattrangin johtama avomerilaivasto-osasto jo poistunut Hankonimen edustalta.

Tauben johtama pienempi osasto, joka oli ollut Korppoströmmin alueella taistelun aikana, poistui Hankoniemen menetyksen jälkeen Ahvenanmaan kautta kohti Ruotsin rannikkoa. Se yhtyi siellä Wattrangin osastoon, joka asettui sinne puolustukseen estääkseen Pietarin kaleerien pääsyn Tukholmaan.

 

Riilahden taistelussa Venäjä Pietarin johdolla ”avasi ikkunan Eurooppaan” ja Venäjästä kehittyi myös merkittävä merivalta Itämeren alueelle. Samalla Ruotsin suurvaltakausi kääntyi kohti sen loppua.

Vaikka Venäjä Uudenkaupungin rauhassa 1721 palautti lähes koko Suomen alueen Ruotsille, tuli uudeksi rajalinjaksi Ruotsin ja Venäjän välillä lähes nykyinen Suomen ja Venäjän raja.

Vaikka Ruotsi yritti mm. Suomenlinnan rakentamisella padota Venäjän laivaston, jatkui Venäjän painostus, joka johti Suomen sodan (1808-09) jälkeen koko Suomen alueen liittämiseen Venäjään suuriruhtinaskuntana. Suomen kannalta tämä Ruotsista erottaminen johti Venäjän vallankumouksen yhteydessä 1917 Suomen itsenäistymiseen. 

Riilahden taistelu on siksi tärkeä historiallinen käännekohta Suomen kannalta, vaikka se omana aikanaan oli vain yksi taistelu monien muiden kahakoiden joukossa. 

Samalla korostui ensi kertaa Hankoniemen strateginen merkitys Suomenlahdella ja Riilahtea seuranneina vuosina sen hallinnasta taisteltiin useita kertoja aina toiseen maailmansotaan asti.

Kyseessä oli Venäjän näkökulmasta erityisesti Pietarin kaupungin turvallisuus. Venäjä rakensi 1900-luvun alussa varustuksia ja linnakkeita Suomenlahdelle ja myös Hankoniemelle ja sitä järjestelmää kutsutaan edelleenkin Pietari Suuren merilinnoitukseksi.

Turvassa Turussa

27-7 2014

Simo Tuomola