Sähköratikka

Tänään 31-5 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun Turussa päätettiin 1908 siirtyä hevosvetoisen kokeilun jälkeen sähköiseen raitiotieliikenteeseen.

Yksi Turkuun vuonna 1956 hankituista neliakselisista Valmet RM 2 -raitiovaunuista Kauppatorilla 1950-luvun lopulla, taustalla vanha Wiklundin tavaratalo. Raitiovaunu nro 49 linjalla 1.

31. toukokuuta vuonna 1908 saksalaisen AEG-yhtiön Tukholmassa sijaitsevan tytäryhtiön Electron-yhtiö AEG sai 40 vuoden toimiluvan sähkölaitokselle ja -raitiotielle Turun kaupunginvaltuustolta. Raitiotiekiskojen asennustyöt alkoivat keväällä1908.

Aloite sähköraitioteiden rakentamiseksi esitettiin Turun teknikot -yhdistyksen kokouksessa helmikuussa 1905.

 

 

Sähköraitiotien liikennöinti avattiin Turussa 22. joulukuuta 1908. Se tarkoitti että Turun kaupungin sisäinen liikenne astui moderniin aikaan, ja kaupungin katukuva muuttui. 

Avajaispäivänä raitiovaunut huvittivat turkulaisia ja kaikki vaunut olivat täynnä. Suurin osa turkulaisista näytti tällöin olleen katujen varsilla ihmettelemässä uutta joukkoliikennemuotoa.

”Uutuus oli kovasti askarruttanut ihmisiä, kun he miettivät miten hevosajopeleillä

pääsisi kadulla raitiotien poikki.”

Saksalainen Werner von Siemens keksi sähkörautatien vuonna 1879. Ensimmäinen sähköraitiotie, joka otti ilmajohdosta virtaa, otettiin käyttöön Amerikassa vuonna 1887. 1890-luvulla eurooppalaisissa kaupungeissa ryhdyttiin korvaamaan hevosraitioteitä sähköisillä ja vuoteen 1901 mennessä kaikki suurimmat kaupungit oli sähköistetty.


 
 Ainoa tunnettu kuva Turun hevosraitiovaunusta - sunnuntaina 4. toukokuuta 1890 alkoi Turussa hevosraitiotieliikenne. Seurauksena oli kuitenkin konkurssi ja toiminnan lakkaaminen 31. lokakuuta 1892 Turussa oli hevosraitiotie 1890–1892 ja sähköraitiotiet 1908–1972.

Sähköraitiovaunut toivat mukavamman, halvemman ja nopeamman liikenteen turkulaisille. Ne lisäsivät myös kaupunkilaisten liikkuvuutta. Raitiovaunujen suurin sallittu nopeus oli 21 km tunnissa. Se oli yli kaksi kertaa nopeampi hevosraitovaunuihin verrattuna. Vaunuissa oli 20 istumapaikkaa ja 18 seisomapaikkaa. Niillä pystyttiin kuljettamaan enemmän asiakkaita kuin ennen. Matkustajat istuivat jalopuisilla penkeillä selät vastakkain.

Kylmällä säällä vaunuja lämmitettiin penkkien alla olevilla lämmityslaitteilla. Kuljettaja varoitti jalankulkijoita ja muuta liikennettä äänekkäästi soivan polkukellon avulla. Matkustajat antoivat kuljettajalle pysähdysmerkin vetämällä vaunun katossa kulkevasta signaaliliinasta, joka soitti etusillalla olevaa kelloa, ja koska rahastajia ei ollut, kuljettajat ottivat matkustajilta maksun ja myivät alennuspoletteja. Jotta rahastus ei olisi liiaksi hidastanut liikennettä, asennettiin vaunun kumpaankin päätyseinään lipas, johon matkustajat pudottivat tasarahassa olevan maksun tai poletin.

 

Vaikka ensiksi raitiovaunuille sattuikin monia vakavia liikenneonnettomuuksia, kahdella linjalla liikennöineet raitiovaunut saivat kaupungin asukkaat kuitenkin pian puolelleen ja vaunut alkoivat täyttyä asiakkaista. Ennen ensimmäistä maailmansotaa, vuosina 1909–1913, matkustajien määrä oli noin 3700 päivässä.

Raitiotie tuli Turun peruskulkumuodoksi 1930-luvulla. Uudet linjat perustettiin, ja vanhat linjat kaksiraiteistettiin. Matkustajamäärä oli 7,9 miljoonaa vuonna 1938. Rahastajarahastus tuli myös vaunuihin. Jatkosodan jälkeen Turku kasvoi ja teollistui nopeasti, ja raitioteitä uudistettiin. 

Helsingin olympialaisten 1952 aikana, Turun satamasta kuljetettiin olympiavieraita ylimääräisillä raitiovaunulla suoraan rautatieasemalle. Joulupukki vaunut alkoivat kulkea kaduilla viikkoa ennen joulua jo 1940-luvun lopussa. Pukki jakoi karkkia ja ajettiin minne nyt vaunulla päästiin.

 

Ennen raitioteiden lakkauttamista Turussa oli kolme linjaa. Ykkönen ja kakkonen kulkivat kauppatorin kautta satamaan, Pohjolaan, Nummenmäkeen ja Korppolaismäkeen saakka. Kolmosella oli oma kehälinjansa.

Raitiotielinja 1 muutettiin linja-autolinjaksi 12. maaliskuuta vuonna 1967. Linja 3:n liikenne loppui sisäkehällä 25. huhtikuuta 1971. Raitiotieliikennöinti Turussa pysähtyi kokonaan vuonna 1972, kun linjan 2 ja linjan 3 uloimmillakin reitillä siirryttiin linja-autoihin. 

Liikenteessä muutos paransi palvelua matkustajille. Turun Sanoman mukaan:

”Uusi järjestely lyhentää Wärtsilän työtekijöiden matkaa. Nyt he pääsevät suoraan pysäkille Telakankadun kautta.”

 

 Turun historiasta raitiotiekaupunkina muistuttaa jäätelökioskiksi valjastettu raitiovaunu kauppatorilla.

Raitiovaunut kolistelivat Turun kaduilla siis 64 vuotta. Matkustajamäärä 1909–1972 välillä oli 563 043 tuhatta ja linja-automatkustajamäärä oli 77 485 tuhatta 1950–1972 välillä. Raitiovaunut olivat se täkein ajoneuvo turkulaisille melkein yhden sukupolven ajan.

Ratikatta päin

Turussa 31-5 2015

Simo Tuomola

Noitavasara

• 1416 – Katolinen kirkko poltatti Jeremias Prahalaisen roviolla harhaoppisena.
• 1431 – Ranskan Rouenissa 19-vuotias Jean d'Arc (”Orleansin neitsyt”) poltettiin roviolla.
•  
•  
  

Jerome of Prague (Jeroným Pražský in Czech, 1379 – 30 May 1416) was a Czech church reformer and one of the chief followers of Jan Hus who was burned for heresy at the Council of Constance.


Tänään 30-5 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun Orleansin neitsyt Jeanne d'Arc tuomittiin noituudesta ja poltettiin roviolla Rouenin torilla 1431.

Kerettiläiseksi tämä Ranskan kansallissankari ja myöhempi katolisen kirkon pyhimys leimattiin hänen tunnustettuaan pitävänsä jumalaa paavia korkeampana auktoriteettina.

 Jeanne ei suostunut paljastamaan häntä kuulustelleille papeille näkyjään eikä suostunut luopumaan tehtävästään Ranskan vapauttamiseksi, joten hänet tuomittiin roviolla poltettavaksi. Hänen tuhkansa siroteltiin Seinen aalloille ja maineensa puhdistettiin 1455.




 
 Jeanne d’Arcin patsas Pariisissa

Noitavasara eli Malleus maleficarum (saks. Der Hexenhammer) on noitavainojen aikaan vuonna 1486 julkaistu kirja. Sen kokosi inkvisiittori Heinrich Kramer (n. 1430–1505), ja hän liitti kirjaan munkkiveljensä Jakob Sprengerin (1436–1495) nimen ilman tämän suostumusta. Noitavasarassa annetaan yksityiskohtaisia ohjeita noitien kuulusteluun ja tunnistamiseen; kidutuksella hankittua tunnustusta pidettiin luotettavana.

Suomessa viimeinen noitana poltettu henkilö oli ruoveteläinen Antti Lieroinen 1643. Hänet tuomittiin Hämeenkyrön käräjillä kuolemaan ja kuljetettiin Turun linnaan Hovioikeuden kuultavaksi, mutta tuomio pysyi ennallaan. Hänen erityisalanaan oli varastetun tavaran takaisin hankinta ja varas merkittiin esim. silmä puhkomalla tai tapettiin.

Huittisten ylimääräisillä käräjillä kesäkuussa 1649 Valpuri Kyni tuomittiin noituutensa vuoksi roviolla poltettavaksi. Turussa hänet oli 1635 alistettu vesikokeekeeseen.
 
Kaikkiaan noitavainojen aikana ihmisiä tuomittiin Suomessa poltettavaksi, teloitettaviksi tai hukutettaviksi noitina noin 60 henkeä, useat juuri Turussa. Ohjekirjana noitavainoissa toimi vuonna 1487 laadittu Noitavasara, Malleus Maleficarum.


Noitavasara eli Malleus maleficarum (saks. Der Hexenhammer) on noitavainojen aikaan vuonna 1486 julkaistu kirja. Sen kokosi inkvisiittori Heinrich Kramer (n. 1430–1505), ja hän liitti kirjaan munkkiveljensä Jakob Sprengerin (1436–1495) nimen ilman tämän suostumusta. Noitavasarassa annetaan yksityiskohtaisia ohjeita noitien kuulusteluun ja tunnistamiseen; kidutuksella hankittua tunnustusta pidettiin luotettavana.

 


 

Vuonna 1635 Hovioikeus alisti Turussa noituudesta tuomitun Valpuri Kynin upotuskokeeseen Aurajoessa, mutta nainenpa pitikin nokkelasti veden alla suunsa kiinni ja säästi henkensä. Noitana hänet kuitenkin poltettiin Hämeenlinnassa 1665.


Poltot ovat alkaneet
Turussa 30-5 2015
Simo Tuomola

Siniristilippumme

Tänään 29-5 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä kun
 1918 – Laki Suomen lipusta vahvistettiin.
Suomen lippu eli siniristilippu on Suomen tasavallan kansallistunnus vaakunan ja kansallislaulun ohella. Lipussa on valkoisella pohjalla merensininen risti ja lipun muoto on pohjoismainen ristilippu. Se vahvistettiin Suomen lipuksi 29. toukokuuta 1918.
Suomen lipun historia periytyy aina 1800-luvun puoliväliin saakka, vaikka virallinen Suomen lippu syntyi vasta Suomen itsenäistymisen jälkeen.

 

 

Krimin sodan aikainen väliaikainen Suomen kauppalippu, ns. Pyhän Yrjön lippu.

 

Ensimmäisen kerran tiedetään Suomea varten tehtyä lippua käytetyn floranpäivän juhlissa 13. toukokuuta 1848

"Suomen lippuun" voi tuolla maailmalla törmätä vähän oudoissakin yhteyksissä. Kun kerran etsiskelin Arthur Rimbaudin kuolinpaikkaa Marseillen kaupungissa, hämmästelin Suomen värien runsautta, mutta kappas vain - kaupungin oma lippu ja vaakuna ovat tosiaan Suomen väreissä vähän samaan tapaan kuin Verona liputtaa ruotsalaisittain.


 
 Suomen värit Marseillesin kaupungin tunnuksina.

1139 – Kreivi Alfonsosta tuli Portugalin ensimmäinen kuningas (Alfonso I). Hän julisti Portugalin itsenäiseksi Kastiliasta. Rooman valtakunnan provinssina Portugalin alue tunnettiin nimellä Lusitania.

Portugalin katsotaan perinteisesti syntyneen 24. kesäkuuta 1128, jolloin kreivi Henrikin poika Alfonso I eli Afonso Henriques voitti São Mameden taistelun. Alfonso julistautui Portugalin ruhtinaaksi ja 1139 ensimmäiseksi Portugalin kuninkaaksi.

Ja kas kummaa, mikäs meitä yhdistääkään: Afonso Henriquesin aikaisen Portugalin ensimmäinen lippu oli tällainen

Siniristi

Tänään 29-5 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun Siniristilippu vahvistettiin Suomen lipuksi 1918. Sitä ennen 5.1.1918 alkaen Suomen lippuna toimi Suomen senaatin punakeltainen lippu, jossa punaisella pohjalla komeilee leijona.

Vuoden 1918 tammikuusta toukokuuhun käytetty valtiolippu mainitaan Jääkärimarssissa: "Sen leijonalippua jääkärien käsivarret jäntevät kantaa..."








Jo Krimin sodan aikana Suomen väliaikaisena kauppalippuna liehui siniristilippu, ns. Pyhän Yrjön lippu. Samoilla väreillä esiintyy sinisellä vinoristillä Pyhän Andreaan risti, josta Skotlannin lippuun on siirtynyt valkoinen Andreaan risti sinisellä kentällä, onhan vinolla ristillä kuollut marttyyri skottien suojeluspyhimys.

 
 Krimin sodan aikainen väliaikainen Suomen kauppalippu, ns. Pyhän Yrjön lippu.

Omassa blogiarkistossani asiasta tuumataan myös näin:

Sinivalkoista

Siinä se liehuu Eero Snellmanin ja Bruno Tuukkasen luomus aivan ikkunani edessä. Siniristilipun mallina toimi Pohjolan vanhin valtiolippu, Tanskan Dannebrog 1200-luvulta, valkoinen risti punaisella pohjalla. Venäjän laivasto käytti puolestaan sinistä vinoristiä valkoisella pohjalla.





Vanhin havainto varsinaisesta siniristilipusta on varmaan vuodelta 1128 kun Rooman provinssi Lusitania muuttui Portugaliksi. Maan ruhtinas Alfonso Henriques otti tuolloin tunnuksekseen neliönmuotoisen siniristilipun. Kun viikinkilaivat seilasivat tuolloin Välimerellä saakka ja käyttivät juuri neliöpurjeita, ei ole mahdoton ajatus, että sellainen olisi aikoinaan nähty myös Turun saaristossa.

Kansallistunnuksemme sinivalkoisia värejä kantavat myös Israelin, Kreikan, Hondurasin, Somalian ja Mikronesian valtiot.


Suomen lipun suomenkielisten versio vuodelta 1905.

 

Suomen Leijona

Kansalliseen identiteettiimme liittyvät Siniristilipun ohella oleellisesti mm. Suomen Leijona, Suomen Karhu ja Suomen Joutsen. Kaikki ovat myös 1500-luvulla Itämerta kyntäneitä sota-aluksia.

Amiraalilaiva Suomen Leijona kävi mm. noutamassa kuningas Sigismundin Turkuun vuonna 1593 ja Suomen Karhu eli Ursus Finlandicus toi jouluaattona 1562 Turun linnan suojiin Juhana-herttuan ja hänen puolisonsa Katariina Jagellonican hoviseurueineen.

Suomen Leijona voi tuntua vähän oudolta maamme tunnuksena, mutta jo 1561 Juhana-herttua kaavaili Turun Ruissaloon eläintarhan perustamista ja Turun linnassakin tallusteli tuolloin jo mm. kameleita ja elättikarhuja, miksei myös leijonia. Tukholmassahan leijonahäkki viihdytti ja pelotti kansaa aikoinaan siinä Tre Kronor -linnakkeen portilla. Leijona oli myös Kustaa Vaasan vaakunaeläin 1500-luvulla.


 
Vaakuna Kustaa Vaasan haudalla.

Ja alunperin Folkunga-suvun tai oikeammin Bjälbo-suvun sukuvaakunasta se on Suomeen kotiutunut. He olivat Ruotsin, Norjan ja Tanskan hallitsijoita 1200- ja 1300-luvuilla. Tunnetuin varmaan Birger-jaarli, Tukholman perustaja 1252. Turku pisti vähän paremmaksi kun sen perustamisvuotena pidetään vuotta 1229.

 
Folkunga-suvun vaakuna.

 
Väreillen
Turussa 29-5 2015
Simo Tuomola

Kunnian poluilla

Tällä päivämäärällä 28-5 tulee kuluneeksi tasavuosia Mannerheim-ristin ritari Lauri Törnin syntymästä;

1919 – Lauri Törni, suomalainen sotilas (Mannerheim-ristin ritari) (k. 1965)

1965 – Lauri Törni, suomalainen ammattisotilas ja Mannerheim-ristin ritari (katosi Vietnamissa).

 
Lauri Allan Törni (28. toukokuuta 1919 Viipuri – 18. lokakuuta 1965 Kham Ducin alue, Laos) lempinimeltään Lasse oli Mannerheim-ristin ritari, joka palveli Suomen armeijassa kapteenina, natsi-Saksan Ase-SS-joukoissa 1941 Untersturmführerinä ja vuonna 1945 Hauptsturmführerinä (kapteeni).

 Yhdysvaltojen armeijassa Törni palveli kapteenina ja ylennettiin kuoleman jälkeen majuriksi. Näin Törni tuli elämänsä aikana saavuttaneeksi taistelukentillä kolmen eri maan armeijassa kapteenin arvon.





Törni palasi Suomeen kesällä 1945. Punainen Valpo pidätti Törnin Turussa, mutta hän karkasi kuljetuksen aikana. Viimein Valpo pidätti hänet Helsingissä maaliskuussa 1946. Törni asetettiin turvasäilöön ja myöhemmin syytteeseen.

Törni todettiin syylliseksi maanpetokseen ja laittomaan rajan ylitykseen. Hänet tuomittiin kuudeksi vuodeksi kuritushuoneeseen, sekä menettämään kansalaisluottamuksensa neljäksi vuodeksi. Vuoden 1947 heinäkuussa Törni pääsi pakenemaan Turun lääninvankilasta, mutta joutui värikkään pakomatkan jälkeen kiinni Oulussa ollessaan matkalla Ruotsiin.

Törni vapautui jo 1948 koeajalle, jota olisi kestänyt vuoteen 1953 ellei presidentti Paasikivi olisi armahtanut häntä 23. joulukuuta 1948.

Tapaus 0174

Kun tuossa aamukävelyllä Kakolanmäellä jäin mietiskelemään, että ketäs kaikkia nämä Turun entisen läänin- ja tutkintavankilan punamuurit oikein ovatkaan sisällään pitäneet, muistui mieleeni mm. Mannerheim-ristin ritari Lauri Allan Törni ja Matti Nykänen, jolla itse asiassa oli ihan oma asuntonsa linnan muurien ulkopuolella sen punaisessa pihamökissä.
 
18-10 tuli kuluneeksi tasavuosia Törnin katoamisesta Vietnamin viidakoihin 1965. Hän oli suomalainen ammattisotilas, jonka värikäs historia olisi aina yhden kunnon henkilöelokuvan väärti. Miehen tie vei syntymä-Viipurista aikoinaan sotaan ja ritariksi, pidätetyksi, karkuriksi ja lopulta USA:n kansalaiseksi Larry A.Thorn.

Kun aikoinani pänttäsin päähäni Mannerheim-ristin ritareita, muistin että Lagus oli 1. ja Mannerheim 18. sekä Törni 144. ja puolet 72. siitä Olavi Eelis Alakulppi, joka oli myös urheilumiehiä. Hän oli mukana Suomen 4X10 km viestinhiihdon MM-kultajoukkueessa Zakopanessa ja 1950 mies edusti puolestaan hiihdon MM:ssä Lake Placidyssa Yhdysvaltoja.

Olavi Eelis Alakulppi (17. heinäkuuta 1915 Rovaniemen maalaiskunta – 19. elokuuta 1990) oli suomalainen maastohiihtäjä ja Mannerheim-ristin ritari.

Molempien miesten tie vei asekätkentäsyytteiden myötä Yhdysvaltoihin ja siellä lopulta myös samalle Arlingtonin sotilashautausmaalle Washington D.C:ssä. Törnin asekätkentä oli miehen omia juttuja ja piti sisällään mm. Mauno Koiviston Degtjarev-pikakivääriin piilottamisen.

Maanpetoksesta punainen Valpo miehen Turussa pidätti, hän karkasi kerran ja pidätettiin uudelleen Helsingissä, karkasi myös Turun lääninvankilasta heinäkuussa 1947 ja otettiin kiinni sittemmin Oulussa Ruotsiin pyrkiessään.

Matkasi aikoinaan Venezuelaan ja Yhdysvaltoihin, jossa Larry A.Thornina nousi Vihreiden barettien sankariksi ja putosi Vietnamin sodan pyörteissä helikoptereineen Laosin rajalla 18-10-1965. Vuonna 2003 ruumiin jäännökset paikallistettiin ja tunnistettiin ja Tapaus 0174 julistettiin ratkaistuksi.

Mies haudattiin sotilaallisin kunnianosoituksin Arlingtoniin 26.6.2003 (alue 60, kivi 8136).

Törnin hautakivi Arlingtonin hautausmaalla.


The Green Berets, Vihreät baretit oli myös vuonna 1968 Robin Mooren kirjasta valmistettu tunteikas sotaleffa, jossa John Wayne esitti eversti Mike Kirbyä, jonka esikuvana Thorn oli toiminut.


Kunnian poluilla
Turussa 28-5 2015
Simo Tuomola

Maapäärynöitä

Tällä päivämäärällä 22-5 solmittiin 1762 Ruotsin ja Preussin välillä Hampurissa rauha, joka päätti Pommerilaisen sodan ja Ruotsin osallistumisen Seitsenvuotiseen sotaan.

1762 – Ruotsi ja Preussi allekirjoittivat Hampurin rauhansopimuksen. 

• 
  • 

Kung Fredrik II av Preussens bröstbild)(Segelfartyg och ett tempel PACATUM…=De ilar fram över ett hav, som fått fred – Fred mellan Preussen, Ryssland och Sverige 1762.

 Rauhasta lyötiin muistoksi myös muistomitali.

MEDALJ

Fred mellan Sverige och Preussen avslutad i Hamburg 1762. Utförd av N. Georgii i Berlin. Silver 3,4 cm 15,3 g.

Ruotsin säädyt menivät julistamaan vuonna 1757 sodan kuningattarensa Loviisa Ulrikan synnyinmaalle Preussille. Sota sujui kuitenkin huonosti, ja lopulta joutuivat säädyt puolestaan nöyrtymään kuningattaren edessä: Loviisa Ulriikaa pyydettiin välittäjäksi rauhanneuvotteluihin, joissa toisena osapuolena oli hänen veljensä Preussin kuningas Fredrik II Suuri.

 

Fredrik II Suuri (saks. Friedrich II der Große; 24. tammikuuta 1712 Berliini – 17. elokuuta 1786 Potsdam) oli Hohenzollern-sukuun kuulunut Preussin kuningas, joka hallitsi vuosina 1740–1786. Hänet tunnetaan taistelukentillä menestyneenä soturikuninkaana ja valistuneena itsevaltiaana, joka nosti Preussin yhdeksi Euroopan mahtivaltioista.


 
 Loviisa Ulriika (1720–1782) oli Ruotsin kuningatar vuosina 1751–1771. Hänen puolisonsa oli kuningas Aadolf Fredrik. Loviisa Ulriika vuonna 1744 Antoine Pesnen maalaus.

Seitsenvuotinen sota oli sota, jossa Britannia, Preussi ja Hannover taistelivat Ranskaa, Itävaltaa, Venäjää, Ruotsia ja Saksia vastaan vuosina 1756–1763. Espanja ja Portugali vedettiin myöhemmin mukaan sotaan.

Ruotsin osallistumista sotaan kutsutaan Pommerin sodaksi. Se osallistui Preussin vastaiseen liittokuntaan vuodesta 1757 lähtien. Ruotsin sotatoimet etenivät huonosti ja se oli tyytyväinen, kun rauha solmittiin vuonna 1762 ilman aluemuutoksia.
 
Ruotsissa oltiin tyytyväisiä, kun huonosti menneestä sodasta selvittiin ilman aluemenetyksiä. Pommerin sodan tuntuvin seuraus Ruotsin valtakunnassa oli perunan viljelyn yleistyminen.

Myös Turussa oltiin tyytyväisiä, kun kaupungin käyttö sotasatamana ja joukkojen kokoomispaikkana jälleen vähäksi aikaa rauhoittui.

Perun Andien vuoristosta kotoisin oleva juures, peruna, tuli tunnetuksi Keski-Euroopassa jo 1600-luvulla, mutta Suomessa tämän kasvin kasvattamiseen ryhdyttiin Inkoon pitäjässä sijaitsevassa Fagervikin kartanossa 1720-luvun loppuvuosina.

Vaikka ensimmäinen suomenkielinen perunanviljelyksen opas julkaistiin jo 1729, alkoi viljely yleistyä herraskartanoissakin vasta 1740-luvulta lähtien. Perunaa kasvoi tuolloin myös Turun porvarien kasvitarhoissa. Hankkeelle täällä saatiin tukea korkeimmalta taholta, kun itsensä hallitsijan tilaama perunalasti saapui Turkuun vuonna 1750.

Pommerin sodan osapuoli Fredrik II tarkastamassa perunaviljelmiä.

Samana vuonna sen käytöstä kerrottiin myös almanakassa. Perunan tuonti siemeneksi käyttökelpoisessa kunnossa takelteli ajoittain pahasti, eikä viljelyä edistetty muutoinkaan voimallisesti, joten leviäminen jäi satunnaiseksi.

Pian se tunnettiin kartanoissa, pappiloissa, rannikkoseudun kaupungeissa ja rautaruukeissa. Tärkeäksi etapiksi perunaan tutustumiselle tuli Pommerin sota 1757–1762. Tuolloin Uudenmaan, Hämeen, Varsinais-Suomen ja Pohjanmaan ruotusotamiehet sekä rakuunat viettivät pahimmillaan viisikin vuotta perunatietoisella Saksanmaalla tuoden tuliaisina ravitsevia mukuloita kotimaahan.

Perunanviljely levisi sotilastorpista ympäristöön. Maaseudun talonpoikien keskuuteen perunanviljely alkoi levitä etelä- ja länsiosassa maata 1760- ja 1770-luvuilta lähtien.

 
Suomen Talousseuran vuonna 1810 lahjoittama pokaali talonpojalle, joka kasvatti eniten perunoita eli ”maapäärynöitä”. – Simonen 1964, 119.

Suomen Talousseura (ruots. Finska Hushållningssällskapet) on vuonna 1797 perustettu yhdistys, joka on nauttinut eräänlaista puolivirallisen neuvonta- ja tukiorganisaation statusta kautta vuosikymmenten.

Seura perustettiin Turussa 1. marraskuuta 1797, ja se oli alkuperäiseltä nimeltään Kuninkaallinen Suomalainen Huoneenhallituksen Seura ja sen kotipaikka oli Turku. Autonomian aikana seuran virallinen nimi oli Keisarillinen Suomen Talousseura, ja sen kotipaikkana säilyi Turku, kuten itsenäistymisen jälkeenkin.
 
 Vuonna 1797 perustetun Suomen Talousseuran talo sijaitsee Turun keskustassa Hämeenkadun varrella.

1797 Turkuun perustettuun Suomen Talousseuraan muodostettiin erityinen perunavaliokunta. Se jakoi vuoteen 1810 mennessä hallituksen rahoittamana ilmaiseksi noin 18 500 henkilölle siemenperunaa ja rohkaisi viljelijöitä rahapalkinnoin sekä mitalein.

Monet perunaherätyksen saaneet papit lukivat jumalanpalveluksen jälkeen saarnastuolista kuulutusten jälkeen perunan viljelys-, talvivarastointi- ja ruoanvalmistusohjeita.

Silti perunaa ei uutena tulokkaana useinkaan osattu käyttää oikein, vaan sitä kehotettiin jauhamaan ja leipomaan jauhoista leipää. Aina ei kansan parissa oikein tiedetty, mitä perunasta tuli syödä, mukula, varsi vai kukat.

Perunakuopassa
Turussa 22-5 2015
Simo Tuomola