Thorin vasara

Viime vuonna vietimme juhannusaattoa 19-6, tänä vuonnahan sitä juhlitaan 25-6.

Juhannuspäivän perinteinen paikka on 24. kesäkuuta. Esimerkiksi Norjassa, Virossa ja Latviassa juhannus on vieläkin perinteisellä paikallaan. Suomessa juhannusta on vietetty vuodesta 1955 alkaen välille 20. kesäkuuta – 26. kesäkuuta sattuvana lauantaina.

Kirkollisessa kalenterissa juhannuspäivä on Johannes Kastajan päivä. Juhlan nimi juhannus tulee Johannes-nimen vanhasta muodosta Juhannus. Johannes Kastajalle omistetuista juhlista Suomessa säilyi reformaation jälkeen pyhäpäivänä vain Johannes Kastajan syntymäpäiväksi julistettu päivä eli juhannus 24. kesäkuuta. Juhlaa on vietetty 400-luvun alkupuolelta lähtien. Sen ajankohta, kuusi kuukautta ennen joulua, perustuu Luukkaan evankeliumin ensimmäiseen lukuun, jossa olevien mainintojen perusteella Johanneksen on oletettu syntyneen noin kuusi kuukautta ennen Jeesusta.

Ukon Malja

Tänään 19-6 ollaan viettävinään juhannusaattoa, vaikka se ihan oikea juhannus onkin vasta ensi viikolla 24.6. Kristillinen maailma kaappasi vanhan pakanajuhlan Johannes Kastajan syntymäpäiväksi, mutta kokkojen polton ja viinanjuonnin perinnettä oppi ei pystynyt kumoamaan.

Ukon juhla on Sateen antajan juhla, Ukko on ylijumala itse, ukkosen jumala, sään ja sadon jumala, sateen jumala ja Ukon kirves on se Thorin vasara. Ukon vakkajuhlilla pyydettiin sadetta, ja vakkahan merkitsi hyvää satoa, josta se juhlajuoma, pyhä olut tehtiin. Thorin kunniaksi poltettiin korkeilla mäkipaikoilla uhritulia.



Tor oli viikinkien ukkosenjumala. Tor käytti vasaraansa hallitsemiseen ja oikeuden jakamiseen. Ukkosmyrskyllä Torin uskottiin ajavan pukkien vetämissä vaunuissa pitkin taivaankantta. Vasaran iskuista syntyi ukkosen jyrinä, kipinöistä salamat. Vasaraa esittävästä riipuksesta tuli yleinen Torin symboli, jonka uskottiin sisältävän myös pahalta suojelevia voimia. Riipusta kantoivat etenkin hurjamaineiset viikingit. Nykyisten korujen esikuvat ovat peräisin 800-1050-lukujen viikinkiajalta. Isompi riipus on löytynyt Liedon Ylipäästä, pienemmän malli on saatu Laitilan Kansakoulumäen riipuksesta.

Ukon Malja juotiin kevätkylvöjen yhteydessä ja siitä naiset nyt etenkin juopuivat. Ja jumalatkin rakastelivat, saatiin sadetta ja lopulta hyvä ilma.

Kupittaan lähteillä vietettiin kesäisiä juhlia kokkotulia polttaen jo esim. vuonna 1550 ja kun Agricola julkaisi Turussa 1551 Dauidin Psalttarin, listasi hän siinä samalla myös vanhat suomalaiset pakanajumalat, mainiten myös Ukon vakat.

”Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon.”

Summanus

Kun meillä täällä vietetään keskiyön auringon juhlaa, vietettiin Rooman valtakunnassa Summanus-juhlaa, yöllisen ukkosen jumalan kunniaksi.

Ja Ukko vie meidät takaisin kokon ääreen. Kokkotulet olivat alunperin uhritulia ja myyttinen tuli syntyi Ukon nuolesta. Suomessa nykykokon lähihistoria palautuu Kupittaan lähteelle Turkuun vuoteen 1550, jolloin se ns. ensimmäinen kokko sytytettiin pahoja henkiä karkoittamaan.

Toki kokkotulet olivat palaneet täällä aiemminkin. Ensin suurilla kukkuloilla palvottiin uhritulin Ukkosen jumalaa Tuuria, Turisasta, Toria. Sittemmin Kalevalan vaakalintua, ilmalintu Kokkoa ja Louhikäärmettä tulilieskoineen. Muinaisissa uskoissa esi-isillämme olivat omat taikamenonsa. Meillä omamme, vaikkakin samaa perua.



Sanassa vaakalintu esiintyvä 'vaaka' tulee mahdollisesti sanasta vaa'as, joka tarkoittaa myyttistä tulta, aaltoa ja kipua. Toinen mahdollisuus on vuokko, saamelaisten kertomusten tietäjän apulintu.

Kokko, kotka, lohikäärme oli myös viikinkien palvonnan kohde ja viikinkiveneiden näyttävä keulakoriste. Niinpä Kokkotulet esim. Turun Linnasmäellä ja Vartiovuorenmäellä, Liedon Vanhalinnassa ja Rikalassa tai Helsingin Roihuvuorella kertoivat Kokkoveneiden liikkeistä.

Kokkotulista syntyi muinaistulien ketju, joka varoitti vihollisen liikkeistä, mutta kertoi myös kaupankäynnin mahdollisuuksista. Vartiotulien järjestelmän myötä ehdittiin siirtyä turvaan linnavuorien suojaan, kuten esim. saaristossa Nauvon Kasabergille. Syntyi myös rauhanomaisia kauppapaikkoja, kuten esim. Satavan Samppa tai Samppalinnan paaluvarustus.

Nauvon Kassberget eli Kaasavuori on yksi koko saaristomeren korkeimmista kallioista +64 m meren pinnan yläpuolella. Voi ajatella, että kyseinen kallioluoto on paljastunut merestä ensi kerran joskus 7000-8000 vuotta sitten jolloin ympärillä avautui laaja ulappa. Kallioinen mäki ulottuu läheisten puiden yläpuolelle ja on hyvä maamerkki saaristossa. Vuorelta avautuu laaja maisema koko eteläisen saaristomeren ylitse.

Paikan nimi voikin viitata juuri saaristossa olleeseen varoitustulijärjestelmään, jossa korkeille kallioille oli rakennettu varoitustulet, joilla viestitettiin vihollisaluksista saariston kulkureiteillä. Historiallisista lähteistä tämä rannikon uloin puolustuslinja ja varhainen viestintälinja tunnetaan varmuudella vasta 1600-1700 -luvulta, mutta jo 1000 vuotta vanhojen viikinkitarinoiden mukaan Suomen rannikolla oli käytössä varoitusjärjestelmä jo paljon varhaisemmin.

Sampo, sammas oli pylväs, kauppapaikan merkki, kauppaoikeuden valta- ja oikeussymboli kuin jokin obeliski tai toteemi. Kun Turun nimeä etsitään kauppapaikan ja torin käsitteestä, johtavat jäljet siis vielä senkin yli Ukkosen jumalaan (Tor, Tuuri, Turisas) ja suojaan, turvapaikkaan. Agricolan kielessä turva oli turua.

Sammas tarkoittaa myös rajakiveä ja kiviröykkiötä ja lounais-suomen murteessa sen genetiivi on samppa.


Samppaillaan
Turussa 19-6-2010
Simo Tuomola