1759 – Carl Erik Mannerheim, suomalainen kreivi ja valtiomies (k. 1837)
Carl Erik Mannerheim (14. joulukuuta 1759 Säter, Ruotsi – 15. tammikuuta 1837 Turku, Suomen suuriruhtinaskunta) oli ruotsalais-suomalainen sotilas ja valtiomies. Hän oli yksi ”Suomen valtion perustajista” ja ensimmäinen Suomen suuriruhtinaskunnan senaatin talousosaston varapuheenjohtaja, tavallaan Suomen ensimmäinen pääministeri.
Talousosaston ensimmäiset jäsenet olivat maaherra R. W. de Geer, maaherra K. von Troil, majuri C. E. Mannerheim, lääninkamreeri E. E. Tulindberg, lääninkamreeri H. C. Nordensvan, toimitussihteeri C. F. Rotkirch ja superkargööri P. J. Bladh.
Halituskonseljin avajaisia päästiin juhlimaan Turussa 2.10. 1809.
Carl Erik Mannerheim
Carl Erik Mannerheim oli Mannerheim-suvun ensimmäinen Suomeen muuttanut jäsen ja marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin isoisän Carl Gustaf Mannerheimin isä.
Mannerheim toimi rykmentin komentajana Kustaa III:n sodan aikana 1788–1789. Hän liittyi kuningas Kustaa III:ta vastustaneeseen Anjalan liittoon ja tuomittiin mestattavaksi vuonna 1790, mutta armahdettiin.
Anjalan liitto oli Ruotsin armeijan upseerien Liikkalan nootista alkunsa saanut kapina kuningas Kustaa III:ta vastaan Kustaan sodan aikana.
Kun Mannerheim oli menettänyt etenemismahdollisuutensa Ruotsin armeijassa, hän erosi omasta pyynnöstään sotapalveluksesta vuonna 1795. Vuonna 1796 hän avioitui Vendla Sofia von Willebrandin (k. 1863) kanssa, joka oli kuvernööri ja kenraalimajuri Ernst von Willebrandin tytär. Vuonna 1795 Mannerheim hankki Louhisaaren kartanon, jota hän alkoi hoitaa. Vuonna 1805 hänet nimitettiin Suomen Talousseuran puheenjohtajaksi.
Louhisaaren kartano 1900-luvun alussa.
Louhisaari (ruots. Villnäs) on Askaisissa nykyisen Maskun kunnan alueella Varsinais-Suomessa sijaitseva kartanolinna, joka tunnetaan parhaiten Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheimin synnyinkotina.
Suomen sodan päätyttyä Mannerheimistä tuli tsaari Aleksanteri I:n luokse kutsutun neljää säätyä edustaneen lähetyskunnan puheenjohtaja. Tässä roolissa hän joutui pitämään puheita tsaarille ja muillekin venäläisille toimijoille. Lähetyskunta sai jättää keisarille luettelon asioista, joihin se toivoi parannuksia Suomen aseman järjestelyjen osalta.
Lähetyskunta valitsi puheenjohtajakseen paroni Carl Erik Mannerheimin, entisen Anjalan liiton jäsenen, joka vastusteluistaan huolimatta oli joutunut lähetyskuntaan. Hänelle langennut näkyvä rooli lähetyskunnan puhemiehenä korostui niissä puheissa joita hän joutui pitämään venäläisille toimijoille, keisarista alkaen, ja neuvotteluissa kenraali Sprengtportenin ja erinäisten ministerien kanssa Pietarissa. Lähetyskunnan muut jäsenet jäivät pitkälti hänen varjoonsa.
Uudempi tutkimus on tulkinnut säätylähetyskunnan esittelyt, puheet ja kirjeenvaihdot venäläisen valloituskäytännön mukaiseksi ns. kapitulaatioksi, jossa valloitetun alueen edustajat tunnustavat uuden hallitsijansa ja tämä puolestaan lupaa taata valloitetun alueen lait ja etuoikeudet. Tällaisia lähetystöjä nähtiin mm. Baltiassa v. 1710. Ruotsilta vv. 1721 ja 1743 valloitettujen suomalaisten alueiden lait oli vastaavalla tavalla taattu rauhansopimuksissa.
Mannerheimistä tuli helmikuussa 1809 Porvoon valtiopäivien jäsen ja toimi Suomen suuriruhtinaskunnan hallituskonseljissa talousosaston jäsenenä ja kansliatoimituskunnan päällikkönä aina vuoteen 1816. Hän toimi Turun ja Porin läänin maaherrana 1816–1826.
Mannerheim tunnettiin vahvoista mielipiteistään, eikä hän loppuaikoinaan nauttinut kovinkaan suurta suosiota Venäjän hallitsijan taholta. Hän kuoli ollessaan matkalla Turussa 1837.
Hallituskonseljissa
Suomen Turussa
14-12 2013
Simo Tuomola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti