Von Schwerin

Tänään 14-9 tulee kuluneeksi tasavuosia Suomen sodan verisimmästä yhteenotosta, Oravaisten taistelusta 14. syyskuuta 1808.

 1808 – Suomen sota: Oravaisten taistelu.



 

Oravaisten taistelu käytiin 14. syyskuuta 1808 Oravaisissa Pohjanmaalla. Sitä pidetään yleisesti yhtenä Suomen sodan ratkaisutaisteluista. Taistelussa kreivi Nikolia Kamenskin komentamat 7 000 venäläistä voittivat kenraali Carl Johan Adlercreutzin 5 000 suomalaista ja ruotsalaista sotilasta.


Strategisesti oli Oravaisten taistelu lopullinen isku vapauden säilyttämisestä. Ruoka ja huolto oli olematonta, talvi tulossa ja miehet väsyneitä sekä tyytymättömiä.  Mielialat olivat maassa.
 
Hyvin eivät olleet asiat myöskään venäläisten leirissä. Sodan kesto, huoltoyhteydet, väsymys jne. sai venäläiset tekemään yllättävän ehdotuksen, aselepo. Aselepo sopi hyvin myös suomalaisille ja 29.9.1808 kirjoitettiin Lohtajalla aseleposopimus, jonka mukaan sotatoimia ei ollut lupa aloittaa ilman kahdeksan vuorokauden irtisanomisaikaa. Suomalaisten tuli perääntyä Raumajoen pohjoispuolelle sekä Savossa oli joukot vedettävä Kuopion pohjoispuolelta Toivalan alueelta Iisalmen kirkon seudulle.

Venäjän ylin johto, ei ollut tyytyväinen Lohtajan aseleposopimukseen monestakin eri syystä. Keisarin tavoitteena oli vallata koko Suomi ja liittää se Venäjään. Näistä syistä johtuen irtisanoi kenraali Tutskov aseleposopimuksen  Savossa 19.10.1808 ja sotatoimet alkaisivat siitä kahdeksan vuorokauden kuluttua. Aikomuksena oli eliminoida Sandelsin joukot ja mahdollistaa näin eteneminen Ouluun.

Armeijan tilanne oli talven tullessa käymässä yhä vaikeammaksi. Elintarvikepula, mieliala ja kaikki oli lopussa. Oulujoen ylitys jäiden seassa tuntui vaikealta. Suomalaiset olivat nyt valmiita uuteen aselepoon, joka solmittiin 19.11.1808 Olkijoella. Sen allekirjoittivat vapaaherra, kenraalimajuri Adlercreutz ja kreivi, kenraaliluutnantti Kamenski. Sopimuksen hyväksyi 20.11.1808 Hänen Keisarillisen Majesteettinsa armeijan ylipäällikkö, kreivi Buxhoewden.

 

 Kreivi Friedrich Wilhelm von Buxhoevden, (ven. Федор Федорович Буксгевден, Fjodor Fjodorovitš Buksgevden (1750–1811) oli venäläinen sotapäällikkö. Hän otti vuonna 1789 osaa Ruotsinsalmen taisteluun ja toimi Varsovan kenraalikuvernööriksi vuodesta 1795. Buxhoevden osallistui Napoleonia vastaan käytävään sotaan ja toimi Venäjän armeijan ylipäällikkönä Suomen sodassa. Venäläisten valloitettua Suomen hän johti maan hallintoa.

23. maaliskuuta venäläisten ylipäällikkö F.W.Buxhoevden saapui Turkuun ja miehityshallinto alkoi. Turkulaiset joutuivat piispa Jakob Tengströmin johdolla vannomaan uskollisuudenvalan keisarille. 

Tapahtuneeseen sopeuduttiin, vaikka jonkinasteista vastarintahenkeäkin ilmeni. Ruotsin vallan aika Turussa oli käytännössä päättynyt ja kaupunki siirtyi Venäjän vallan alle yli sadaksi vuodeksi.

Sota oli lopussa. Suomen armeijan oli poistuttava Ruotsiin Kaakamojoen taakse. Kovan pakkasen ja talven vallitessa armeija siirrettiin Tornioon. Sairaudet ja kulkutaudit puhkesivat ja veivät veronsa miehistä. Lääkintä- ja sairaanhoito ei toiminut ja arviolta 2000 miestä menehtyi sairauksiin Torniossa.

Haminan rauha oli Ruotsin ja Venäjän välinen rauhansopimus, joka allekirjoitettiin 17. syyskuuta 1809 Haminassa, nykyisen Johanneksenkirkon paikalla sijainneessa linnoituksen komendantin virka-asunnossa. Rauha päätti 21. helmikuuta 1808 alkaneen Suomen sodan.

 

 Curt Bogislaus Ludvig Kristoffer von Stedingk (vuoteen 1800 Steding; 26. lokakuuta 1746 Lentschow, Pommeri – 7. tammikuuta 1837 Tukholma) oli ruotsalainen sotilas ja valtiomies. Hänestä tuli 1811 sotamarsalkka, Ruotsin viimeinen.

Haminan rauha riisti Ruotsilta yli kolmasosan sen pinta-alasta ja väestöstä. Ikivanha valtioyhteys Suomen ja Ruotsin välillä katkesi. Ruotsalaisille rauha olikin suuri järkytys ja nöyryytys. Rauhanneuvotteluihin osallistunut ruotsalainen kreivi Kurt von Stedingk totesi, että mieluummin hän olisi allekirjoittanut oman kuolemantuomionsa kuin Haminan rauhan.

 

 Haminan rauhan jälkeiset rajat.

Virallisesti sota päättyi 17.9.1809 Haminan rauhaan. Suomesta tuli suuriruhtinaskunta Veräjän tsaarin alaisuuteen, saaden poikkeuksellisen suuret itsemääräämisoikeudet Aleksanteri I toimesta. Myönnetty autonomia antoi myös vahvaa pohjaa sadan vuoden päässä häämöttävälle itsenäisyydelle.

Turkuun venäläiset sotilaat marssivat rauhanomaisesti jo vuoden 1808 maaliskuussa ruhtinas P.I.Bagration johdolla 2000 sotilaan paraatina ja pian kaupungissa jo juhlittiin miehitystä 600 juhlatansseihin kutsutun kaupunkilaisen voimin. Suurruhtinaskunnan virallinen pääkaupunki Turusta tuli lokakuussa 1809 ja sellaisena se toimi vuoteen 1812 saakka.

Täältä katsoen sota oli Lemuun suuntautuneen kesäkuisen maihinnousuyrityksen jälkeen jo sodittu, mutta muualla maassa sota edelleen jatkui.

Eversti Georg Carl von Döbelnin joukot voittivat Juuttaan taistelussa Suomen armeijan perääntymistien katkaisemista yrittäneet venäläisjoukot 13. syyskuuta. Adlercreutz oli ryhmittänyt 5000 miehen joukkonsa Oravaisiin ja toivoi pysäyttävänsä vastustajansa siellä.



 

 

 

Huomionarvoista taistelussa on, että asemissa oli ensimmäistä kertaa sodan aikana enemmän ruotsalaisia kuin suomalaisia joukkoja. Ruotsalaisilta puuttui kuitenkin kokemusta, jota olisi kipeästi tarvittu ja suomalaiset taas olivat lopen uupuneita monen päivän marssimisesta ja kesän uuvuttavista sotatoimista. Oravaisissa oli hyvää vauhtia kehittymässä sodan ratkaiseva isku, joka tuhoaisi lopullisesti Ruotsin kuninkaan Kustaa IV Aadolfin unelmat Suomen takaisinvaltauksesta.

Osaamattomien ruotsalaisten vika siis tuokin tappio, mutta olihan koko sota ollut yhtä perääntymistä, joten joskus se ratkaiseva yhteenotto oli tuleva.



Oravaisten taistelua kuvaava kartta.

Oravaisten taistelu oli Suomen sodan verisin yhteenotto. Suomalaisruotsalaiset joukot menettivät 740 miestä ja Kamenski kärsi vielä enemmän, yli 900 miehen tappion. Sodan lopputulos sinetöitiin Oravaisissa. Haavoittuneiden huudot kaikuivat yössä, kun Suomen armeija laahautui kuolemanväsyneenä ja tappiomielialan murentamana pohjoiseen, aina Vetelinjoen toiselle puolelle, jonne se varusti asemat itselleen.

Venäläiset yrittivät katkaista suomalaisten tien myös Kruunupyyssä, josta he hyökkäsivät Kokkolassa Kaukon sillalla olevien majuri von Fieandtin joukkojen kimppuun 1500 miehellä. Yritys kuitenkin torjuttiin, ja kun kenraali Gripenberg prikaateineen iski venäläisten kimppuun oli näiden vetäydyttävä Alaveteliin.
Suomen armeijan ylipäällikkö, sotamarsalkka Klingspor perusti päämajansa Lohtajalle, ja kun Kamenski oli edennyt Kokkolaan, ryhtyi hän neuvottelemaan venäläisen kollegansa von Buxhoevdenin kanssa aselevosta.


 

Yleisen nääntymyksen vallitessa kummallakin puolella, venäläiset suomalaisten yllätykseksi suostuivat sopimukseen. Venäläisten suuret huoltovaikeudet kärjistyivät syyssateiden piiskaamilla huonoilla teillä. Lohtajalla 29.9. kirjoitettu aseleposopimus oli venäläisille sikäli varsin edullinen, että siinä määriteltiin armeijoiden uudet rajat. Rannikolla oli suomalaisten peräännyttävä Himangalle (Himanka) ja venäläiset puolestaan pysähtyisivät Lohtajalle. Paikkakuntien välille jäävää aluetta ei saanut miehittää.

 Ja jokainen sota ja taistelu tarvitsee tietenkin myös sankarinsa - hävitty nyt etenkin;



 
 Wilhelm von Schwerin, C. Grosskopfin litografia vuodelta 1866.

”	"Ja jos tykkien luon' edes harjaunut sotavanhus ois, joku mies, jok' on ruutia haistellut, johon luottaa vois; mut ei, vaan poikapa hento nyt siin', viistoistavuotias, kreivi Schwerin, saa vastata patterista - voiko turvata semmoisiin?"	”
– Johan Ludvig Runeberg: Vänrikki Stoolin tarinat 1848. Suom. Paavo Cajander 1889.

 
Wilhelm Johan Ludvig von Schwerin (2. joulukuuta 1792 Erstavik, Nacka, Ruotsi – 27. syyskuuta 1808 Kalajoki) oli ruotsalainen kreivi ja sotilas, joka kuoli Suomen sodassa aliluutnantin arvoisena ollessaan vain 15-vuotias. Erityisesti Ruotsissa sankariksi kohotettu von Schwerin on tullut tunnetuksi varsinkin Suomen kansallisrunoilija J. L. Runebergin runoteoksesta Vänrikki Stoolin tarinat.



 
 Von Schwerin tykkeineen taistelussa, Carl Staaffin kuvitusta Vänrikki Stoolin tarinoihin vuodelta 1884.

Oravaisten taistelussa 14. syyskuuta 1808 Wilhelm von Schwerinin patteri oli aluksi jälkijoukoissa estämässä eversti Jakov Kulnevin kasakoita ylittämästä pientä siltaa, kun von Schwerin sai luodista osuman jalkaansa. Hän kieltäytyi kuitenkin jättämästä asemaansa ja vihollisen apujoukkojen saapuessa onnistui vielä rynnäköllä pelastamaan patterinsa saartorenkaasta omien puolelle.

 Seuratessaan vetäytyvää Ruotsin armeijaa von Schwerin näytti välillä jo toipuvan haavoistaan, mutta sai 20. syyskuuta Kalajoella haavakuumeen, ja hänet jouduttiin jättämään jälkeen. Hän kuoli Kalajoella Matturaisen talossa viikkoa myöhemmin oltuaan sodassa tasan kuukauden.

Von Schwerinin tarinaa ryhdyttiin romantisoimaan pian hänen kuolemansa jälkeen. Ruotsin nöyryyttävään tappioon päättyneestä Suomen sodasta haluttiin löytää edes jotain sankarillista ja urhoollinen 15-vuotias sankarivainaja sopi tähän tarkoitukseen.

Sota kulki vääjäämättä omaa reittiään ja päättyi aikoinaan Haminan rauhaan, jossa Ruotsi menetti koko Suomen Venäjälle.

Rauhassa Turussa
14-9 2014
Simo Tuomola