Vuosilukujen tarina

Kirkko ja me -lehti 6/2013
Roope Lipasti 


Harrastelijahistorioitsija Simo Tuomolaa kiehtovat Turun tuhannet tarinat, todet ja vähemmän todet.

Toisinaan Tuomiokirkon liepeillä saattaa nähdä pitkäpartaisen miehen kulkevan ja selittävän kädet heiluen jotain mukanaan oleville ihmisille. Kyseinen partamies on Simo Tuomola ja ne muut luultavasti hänen ystäviään Helsingistä. Tuomola kun harrastaa intohimoisesti Turun historiaa, eikä jätä tilaisuutta käyttämättä, jos saa avartaa itäisen pääkaupungin asukkien tietämystä maailman historiallisesti merkittävistä paikoista. Niin kuin nyt vaikka Suurtorin ympäristöstä.

Ja tietenkin siitä, että Helsingin yliopistoa ei perustettu 1640, kuten helsinkiläiset luulevat. Silloin perustettiin Turun Akatemia, jonka työtä jatkettiin Helsingissä Turun palon jälkeen.

Mutta nyt pitäisi oikeastaan puhua Tuomiokirkosta. Tuomola on lupautunut kertomaan turistien – ja miksei paikallistenkin – iloksi muutamia tärppejä Tuomiokirkosta ja ennen kaikkea sen ympäristöstä. Sellaisia pikku juttuja, joihin ei ehkä aina tule kiinnitettyä huomiota.

Kemiasta historiaan

Tuomola on kirjoittanut Turun historiasta pari kirjaakin, joissa käy vuosi vuodelta läpi Turun keskeisiä tapahtumia, mutta historioitsija hän ei kuitenkaan ole:

- Historia ja etenkin Turun historia on ollut harrastukseni jo pitkään – ja se on nimenomaan harrastus. Aikoinaan luin kemiaa Åbo Akademissa, mutta sitten ajauduin Turun Sanomien elokuvakriitikoksi ja siitä edelleen toimittajan hommiin, Tuomola kertoo.

Turun historian kanssa kävi niin, että kun vuosilukuja vain tuntui kertyvän, lopulta oli alettava kirjoittaa asioita ylös.

- Olin silloin – vuosituhannen vaihteessa - Aamuset-lehdessä työssä ja aloin julkaista pientä palstaa jossa kerrottiin, mitä minäkin vuonna oli tapahtunut. Siitä syntyi ajatus kertoa ikään kuin vuosilukujen tarina. Jääkaudesta lähdin liikkeelle ja sieltä kronologisesti sen mukaan mitä nyt eri ajoista tiedetään. Se oli sellainen Turun kaupungin selviytymistarina läpi vuosisatojen.

Tuomolan kiinnostus historiaan on jatkunut, tällä hetkellä hän kirjoittaa blogia, jossa on ottanut itselleen tavoitteeksi kirjoittaa vuoden jokaista päivää kohden jonkin tapahtuman, joka on ollut Turulle merkityksellinen. 365 päivästä hän on jo kahdensadan paremmalla puolella.

- Kirjoitukset ovat sellaista historian ja esseistiikan puolivälistä. Ne ovat aika pitkälti tarinoita, mutta sitähän historia on: yhtenä hetkenä näyttää, että asiat ovat näin ja sitten huomataan, että ne ovatkin noin. Turku on myös mielenkiintoinen kaupunki sikäli, että täällähän kun lapion lykkää ihan tahansa niin heti saadaan lisää tietoa. Olisi kovin mielenkiintoista, jos Tuomiokirkon ympärillä voitaisiin oikein kunnolla kaivaa!

Tuomiokirkon muuria muistellen

Mutta aloitetaan: ihan ensin mennään Tuomiokirkon taakse, Yliopistonmäen puolelle. Tuomola näyttää pientä riviä kiviä, jotka näyttävät, kun niitä tarkemmin katsoo, siihen vasiten asetellun. Ja ovatkin: siinä on se, mitä Tuomiokirkon muurista on jäljellä.

- Kirkon ympärillä oli nelisen sataa metriä pitkä muuri, joka oli parhaimmillaan miltei neljä metriä korkea ja toista metriä leveä. Se oli puolustusrakennelma ja siinä oli kuusi porttia niin että sisään kyllä pääsi monelta puolelta, Tuomola kertoo.

Muurin näkee muuten myös Edelfeltin kuuluisassa maalauksessa ”Turun Akatemian vihkiäiset”– joskin tietenkin sellaisena kuin Edelfelt sen kuvitteli.

- Piispa Konrad Bitz sen rakennutti 1460-luvulla ”maailman pahuutta vastaan”. Muurin suojassa – ja osana sitä - oli myös rakennuksia, esimerkiksi nyttemmin edesmennyt Katedraalikoulu, jota Agricolakin aikoinaan kävi ja joka jatkaa samalla nimellä Suurtorilla. Kirkon kellotkin olivat siinä muurissa, Tuomola kertoo.

Ylipäänsä ennen vanhaan kirkon ympärillä oli saksalaistyyppisesti paljon taloja. Tuomiokirkon edessä oli jopa toinen kirkko, saksalainen kirkko, noin vuoteen 1642 saakka. Mutta miksi muuri purettiin?

- Turun palo sen lopullisesti vei. Mutta sen oli myös annettu rapistua – ehkä koettiin vanhat katolilaisuuteen viittaavat asiat rasitteena. Ja kai se toisaalta olisi ollut kallista korjatakin. Hyvä esimerkki asenneilmastosta oli kuitenkin esimerkiksi Daniel Juslenius, joka kirjoittaa Olavin luostarin palamisesta, että paavin vallan pahnat paloivat ja että se oli oikein ja niin pitikin! Tuomola sanoo.

Tuomiokirkon ympäriltä on myös purettu paljon rakennuksia – Turussa purkaminen on siis osattu kauan ennen 60-lukuakin! Ja ne mitä ei purettu vei Turun palo. Tuomiokirkon ympärillä näkee joissain paikoissa vielä vanhojen talojen sijainteja: kun muuten kirkon ympäristö on kivetty perinteisillä symmetrisillä katukivillä, niin vanhojen talojen kohdalla on käytetty pyöreitä nupukiviä.

Salakäytävien verkostossa

Palataan kirkon edustalle ja katsotaan Teräsmiehen röntgenkatseella maan sisään. Tarkoitus on etsiä salakäytäviä. Niitä pitäisi vilistä siellä jossain. Yhden version mukaan salakäytävä kulkisi kirkosta linnaan, mutta se on Topeliuksen tonttutarina, eikä erityisen tieteellinen.

Siis toisin kuin tohtori Daniel Jusleniuksen versio, joka on tieteellinen, koska Juslenius sentään oli professori kolmessa eri aineessa ja selvitti muun muassa senkin, mistä turkulaiset ovat peräisin: vedenpaisumuksen jälkeen nämä Jaafetin jälkeläiset siirtyivät Maagotin johdolla tänne ja perustivat Turun.

Niin että tuskin yhden salakäytävän rakentaminen olisi sellaiselle porukalle ollut ylivoimaista!
Ja kas: 
- Arkeologisissa kaivauksissa löydettiin kirkon edustalta joku vuosi sitten kaarirakennelma, josta ei oikein tiedetä mikä se mahtoi olla. Mutta tässäpä yksi mahdollisuus: Daniel Juslenius kertoo, että Tuomiokirkolta olisi mennyt salakäytävä aina Maarian kirkkoon saakka – joskin Juslenius ehkä tarkoitti Koroisten vanhaa piispanlinnaa. Ja se kuulemma lähti holvista liikkeelle ja oli oikea turkulaisen rakennustaidon voimainnäyte, kun se meni joenkin alitse, Tuomola kertoo.

Itse salakäytävää tosin ei ole löydetty, mutta eihän se mitään todista: salakäytävää kutsutaan salakäytäväksi juuri siksi, että se on salainen.

Sitä paitsi niitä voi olla useampiakin:
- Kerrotaan myös, että samoilla nurkilla olisi sijainnut Katedralskolanin rangaistuskuoppa, jonne uppiniskaiset opiskelijat laitettiin kärsimään väärinteoistaan, ja että sieltä olisi lähtenyt salakäytävä aina Naantalin Birgittalaisluostariin saakka, Tuomola kertoo.

Siinä on sitten saanut jo lapio hiukan heilua, mutta mihinpä eivät Maagotin jälkeläiset pystyisi!

Unikankareen kummulla

Kirkon alta salakäytäviä tuskin lähtee, sillä katedraali on rakennettu graniittiselle Unikankareen kummulle. Mutta miksi juuri siihen? Ja miksi Unikankareita on siellä täällä vähän muuallakin Varsinais-Suomessa?
Ehkäpä siksi, että Unikankareet ovat saattaneet olla vanhoja pyhiä paikkoja:

- Tuomiokirkonkin Unikankareelta on löytynyt vanhoja kuppikiviä, eli paikka lienee ollut vanha uhrilehto. Luonnonkansat palvoivat omia jumaliaan ja kun kristinusko tuli, se valloitti vanhat pyhät paikat. Samalla laillahan kirkolliset juhlapyhät löysivät paikan vanhojen pakanallisten juhlapyhien paikoilta, Tuomola miettii.

Toki on myös niin, että savisessa Turussa saa olla iloinen aina kun löytää kalliota, joten sellaiselle on myös rakennusteknisesti mielekästä rakentaa.

Seuraavaksi lähdetään nousemaan ulkoportaita. Puolessa välissä on tasanne, jossa on maassa valtavan kokoinen kiinnitysrengas. Sellainen, johon kirkon voisi sitoa, ettei se lähde seilaamaan maailman merille. Renkaan tarina on kuitenkin proosallisempi: sen avulla on nostettu kirkon kellot ylös torniin (ahtaissa portaissa olisikin voinut tulla hiki kantaessa, suurin kello kun painaa henkilöauton verran, 3600 kiloa.)
Kun noustaan vielä ylemmäs, oikealla puolella on pieni tasanne, jossa on kesällä kahvila. Seinässä on siinä kohtaa  syvennys, joka ei olekaan ihan mikä hyvänsä syvennys:

- Se on vanha alttari katoliselta ajalta. Kristoforokselle omistettu, hän kun oli matkalaisten suojeluspyhimys, Tuomola kertoo.

Rakennetaan, poltetaan, rakennetaan…

Kun katsoo kirkon tiiliseiniä huomaa nopeasti niiden muistuttavan melko paljon isoäidin tilkkutäkkiä: seiniä on muuteltu ja korjailtu sieltä sun täältä. Se ei ole ihme, sillä kirkkoa on laitettu uuteen uskoon (luterilaiseen) kerran, minkä lisäksi se on tuhottu ainakin kuusi kertaa tulen ja kirottujen tanskalaisten (no, vähän muidenkin) toimesta. Korjaustiilistä ei Kupittaan Saven syntykaupungissa onneksi ollut pulaa:

- Kirkolla oli omat savimontut tässä ihan lähellä, Mätäjärven savikuopiksi niitä sanottiin, Tuomola kertoo.
Viimeisin tuho tapahtui Turun palossa, kun koko kellotorni luhistui. Aiemman katto oli pyöreämpi muodoiltaan, tämä nykyinen on Engelin suunnittelema ja yli 85 metriä korkea. Eikä siinä vielä kaikki:

- Vuonna 2010 torni kasvoi 46,4 senttiä – silloin nimittäin mittauksissa huomioitiin maan nousu.
Tuomola pitää tarinoista ja Turku on niitä pullollaan, koska kirjoitettua todistusaineistoa menneistä ajoista ei juuri ole. Samasta syystä Turun historia ei ole kiveen hakattu. On niin paljon, mitä ei tiedetä, että se oikein kannustaa spekuloimaan. Niin kuin vaikka näin (ja nyt kielentutkijat silmät ja korvat kiinni):

- Turku ei ollut tyhjiö, kun kristinusko tuli tänne. Täällä on ollut jonkinlaista sotilaallistakin osaamista niin ettei tänne ihan tuosta vain ole tultu. Yleensä ajatellaan, että Turku tarkoittaa kauppapaikkaa, toria, mutta mitä jos se tulisikin ”turva”-sanasta? Agricolakin kirjoitti sen ”turua”. Ehkä jollain Turun kukkuloista on ollut kauan sitten jonkinlainen linnoitus, turva, josta sana olisi saanut alkunsa? Tuomolla miettii.

Roope Lipasti

Lisää Turku-tarinoita Tuomolan blogista: http://punainenturku.blogspot.fi/

Kuvateksti:
Simo Tuomola kertoo samastuvansa kernaasti Tuomiokirkon unilukkari Erkki Tuomaanpoikaan, joka vuonna 1676 sai jalkapuurangaistuksen, kun oli ajanut unilukkarin tunnusmerkin eli pitkän parran pois.